tiistai 15. huhtikuuta 2014

YLEN CHUTZPAH TÖRKEIMMILLÄÄN: TUOMARI OMASSA ASIASSAAN.



YLE Teema, 15.4.2014 klo 21.00, Historia: juutalaisten tarina 

5/5. Miten juutalaisten kansanmurha toisen maailmansodan aikana vaikutti muuhun maailmaan? Entä kuinka Israelin valtion perustaminen on näkynyt ja näkyy yhä koko maailman poliittisessa kentässä? T: BBC HD

Ylen esittely sarjaan.

Viisiosaisessa (!) juutalaisuuden historiaa käsittelevän BBC:n tuottaman sarjan Juutalaisten tarina (tarina todellakin) on käsikirjoittanut historioitisija Simon Schama, joka toimii myös ohjelman kertojana. Schama on itse juutalainen kuin myös "ylpeä siionisti", kuten hän totesi jo sarjan ensimmäisessä jaksossa. Siksi ei ole yllättävää, kuinka sarjassa ylistetään häpeämättömästi juutalaisuutta ja toistetaan jatkuvasti itse itsensä Valituksi julistautuneen kansan ikuista uhriasemaa ja viattomuutta. Yhtä uskottava sarja saataisiin, jos kansallissosialistit saisivat tehdä tv-sarjan Kolmannen valtakunnan ajasta.

2 kommenttia:

  1. Eilen oli:

    23:25 Luvattu maa
    2/4. Vuonna 1940 Palestiinassa muuan välikohtaus saa Lenin ystävystymään arabimiehen kanssa. Erin selviää säikähdyksellä pommi-iskusta mutta se saa hänet haluamaan ymmärtää maan todellisuutta.

    Tänään:

    TV1:

    09:30 MOT: Verentahrimat muotivaatteet
    Historian pahin vaateteollisuusonnettomuus vaati yli 1100 kuolonuhria Bangladeshissa vuosi sitten. Suomalaisten ostamia merkkivaatteita valmistetaan tänäänkin surkeissa oloissa.

    23:05 Ulkolinja: Kampanja, joka vei sotaan
    Yli kymmenen vuotta sitten länsimaat hyökkäsivät Irakiin Yhdysvaltain johdolla. Miten Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Tanska houkuttelivat kansainvälisen yhteisön sotaan, jolle nyt on vaikea löytää perusteita. HD

    TV2:

    22:05 Stacey Dooley: Kotikaupunkini kiihkoilijat
    Stacey Dooley palaa lapsuusmaisemiinsa Lutonin kaupunkiin, jonka kaduilla tikittää aikapommi. Äärimuslimien ja äärioikeiston yhteenotot ovat kärjistymässä, eikä kummaltakaan osapuolelta tunnu heruvan ymmärrystä toiselle. HD

    23:35 Silminnäkijä: Euroopan lapsityöläiset
    Lapsityövoiman käyttö ei ole loppunut Euroopassa. Talouskriisi ajaa lapsia töihin mm. Italiassa ja Bulgariassa. HD

    VastaaPoista
  2. Kyllä kansallissosialistit olisivat paljon rehellisempiä. Itse asiassa heissä ei ollut mitään vikaa paitsi ehkä liika luottavaisuus omiin alamaisiin

    VastaaPoista