maanantai 7. helmikuuta 2022

YLE LEVITTÄÄ HALLITUKSEN ROTUVIHAPROPAGANDAA SUOMALAISIA VASTAAN


Ylen tv-kanavilla on viime aikoina näkynyt Oikeusministeriön ja orwellilaista yhdenvertaisuusvaltuutetun virkaa hoitavan Kristina Stenmanin ideoima Olen antirasti -kampanjan mainos. Kansalaisten verorahoilla kustannettu kampanja on suunnattu pelkästään aitoja suomalaisia vastaan, mikä tekee siitä sodan jälkeisessä Suomessa röyhkeydessään ja vaarallisuudessaan poikkeuksellisen. Kampanjan julkeaa asennetta voisikin verrata jiddishinkieliseen Chutzpah-käsitteeseen, jota kuvaa kertomus miehestä, joka tapettuaan ensin vanhempansa, anoo tuomioistuinta armahtamaan itsensä, koska on orpo.

Muiden eurooppalaisten valtioiden tapaan Suomi on ollut aina valkoinen maa, johon on vasta aivan viime vuosikymmeninä päästetty suuret määrät kolmannen maailman vapaamatkustajia. Tästä vihamielisestä invaasiosta on vastuussa poliittinen ja taloudellinen eliitti, joka ei ole pahemmin kysellyt kansalta lupaa maan peruuttamattomalle muukalaistamiselle. Tällä epädemokraattisella toimeenpiteellään kansanviholliset ovat panneet suomalaisia väkisin kakkoseen ja kehtaavat sen jälkeen vielä syyttää temppunsa sottaisesta lopputuloksesta tavallista kansaa. Metku onnistuu härskillä hämäyksellä, jossa kakistokraattinen (so. huonoimpien valta) "eliitti" siirtää oman rikoksensa kansaan syyttämällä sitä rasismista. Tämä operettinäytös sopii hyvin myös kehitysmaiden virkaheitoille maahantulijoille, jotka taloudellisten etujen lisäksi saavat katteettoman uhristatuksen valtavalhemedian syyttäessä karvalakkikansaa rasismista.

Vaikka Yhdysvaltojen rotutilanne poikkeaa lähtökohdiltaan Euroopasta, sen kulttuurihegemonian vasemmistorasistiset ajattelumallit ovat iskostuneet maamme poliittisen johdon, median ja yliopistojen kautta myös tavallisille suomalaisille. The Redneck Manifesto -kirjasta tunnettu Jim Goad kertoo tuoreessa pakinassaan Let the Whites Be Racist, Too osuvasti, kuinka läntinen rasisminvastaisuus on suunnattu rasistisesti yksinomaan valkoisia vastaan. 

Goadin mukaan liberaalien muinoin markkimoima rodullinen oikeudenmukaisuus on kadonnut kielenkäytöstä lähes kokonaan ja sen tilalle on tullut "valkoisuuden" demonisointi ja "valkoisen ylivallan purkaminen". Toisin sanoen rodullisen oikeudenmukaisuuden käsitteestä on tullut vuosien saatossa entistä "rasistisempi", sillä hallitseva liberaali luokka ei enää edes pyri fantasiaan rodullisesta tasa-arvosta, vaan politiikan moottorina toimii moraalinen ylemmyydentunto ja ei-valkoisille sallittu kaunainen kostonhalu.

Koska täysin epäobjektiivisen rasismi-käsitteen käyttö on paradoksaalisesti karannut tavoitellusta rodullisesta oikeudenmukaisuudesta, pitäisi se Goadin mukaan päivittää sellaiseksi mitä sillä tänään oikeasti tarkoitetaan. Tällöin rasismi ei merkitse muuta kuin "tietyn roturyhmän etujen puolustamista". Viime aikoina sitä on pidetty luontaisena ja biologisena oikeutena kaikille - paitsi valkoisille.

Uusien sääntöjen mukaan vain valkoisten täytyy hävetä ja uskoa syyllisyyteensä, jossa he ovat muista poiketen ainutlaatuisia. Kollektiivinen ylpeys ja itsetunto ovat toki terveita ja arvostettuja ominaisuuksia muiden rotujen kohdalla, mutta siitä tulee myrkyllistä vasta silloin kun valkoiset harjoittavat niitä. Goad ottaa tästä esimerkiksi valtamediassa puolueettomaksi sanotun Wikipedian, joka käsittelee termejä kuten mustien ylpeys ja aasialaisten ylpeys kunniotuksella, kun taas valkoisten ylpeys rinnastetaan kivessyövän kaltaisiin asioihin. Tämä jos mikä kuulostaa erittäin "rasistiselta" valkoisia kohtaan, mutta sillä ei ole merkitystä, koska hyväkkäät ovat muuttaneet sääntöjä niin, että kontrolloidussa valtavirtakeskustelussa on mahdotonta olla rasisti valkoisia kohtaan. 

On syytä pitää mielessä, että vanhojen sääntöjen mukaan ei vain valkoisten, vaan myös mustien, ruskeiden ja keltaisten olisi ollut "rasistista" laittaa ryhmänsä edut etusijalle, koska se  olisi tulevan värisokean ja harmonisen sateenkaariyhteiskunnan vastaista. Tällaiseen utopiaan on pyritty suostuttelun ja aivopesun avulla, mutta on parempi uskoa syväekologi Ted Kaczynskia, joka totesi kuuluisassa manifestissaan, että "aktivistien vihamielinen asenne valkoista enemmistöä kohtaan pyrkii lisäämään rotuvihaa sen sijaan, että se rauhoittaisi rotujännitteitä". Goad katsoo, että ehkä rotuvihan voimistaminen on ollutkin koko ajan punaliberaalien rotuaktivistien tavoitteena.

Kirjoituksessaan Goad esittää hyviä kysymyksiä, joihin on turha odottaa vastauksia Atlantin kummankaan puolen liberaalilta eliitiltä ja sen syöttiläiltä. Tämä koskee erityisesti Suomea, jossa "julkinen keskustelu" ei sisällä aitoa vastakkainasettelua ja haastamista, vaan suurissa mielipidekysymyksissä näkemykset ovat kuin yhdestä puusta veistetyt - kuunnelkaapa vaikka Ylen Pyöreä pöytä -radio-ohjelmaa, jossa "erilaisista mielipiteistä" vastaavat ihmiset ovat kaikki arvoliberaaleja. Yle Watchin toimitus ei pidättele hengitystään sen suhteen, että Ruben Stiller, Kaarina Hazard ja Anu Koivunen käsittelisivät Goadin Suomenkin olosuhteisiin sopivia relevantteja kysymyksiä, saati että he pystyisivät vastamaan niihin rehellisesti:

Eikö alun perin rodullisten kaksoisstandardien pitänyt olla ongelma? Kuka keksi sen älykkään idean, että ratkaisu institutionalisoituun rotujen erityiskohteluun on kostoon perustuva rotujen kaksoisstandardi, joka palautti ongelman lähtöpisteeseensä? Millaista hyvää voi tulla yhteiskunnasta, jossa yksi rotu on demonisoitu ja kaikkia muita pidetään pyhinä? Missä yhtä ryhmää käsketään elämään häpeässä, kun taas kaikkia muita ryhmiä rohkaistaan paistattelemaan ylpeydessään kuin possu sikolätissään? Milloin "kaksi vääryyttä tuo oikeutta" lakkasi olemasta looginen perusvirhe ja siitä tuli sen sijaan ohjeistus maailmarauhalle?

Jos tekopyhään moralismiin nojautuvat vaatimukset jätetään sikseen, havainnot eri rotujen ja etnisten ryhmien keskinäisistä kyvykkyyseroista ovat ilmiselvät, ilman, että se tarvitsee lisävahvistuksekseen mitään ideologiaa. Vaikka Goadin mukaan tässä on vain kyse moraalisesti neutraalista evoluutioprosessista, vallalla oleva uusi kertomus katsoo valkoisten oman edun tavoittelun olevan syynä kaikelle inhimilliselle kärsimykselle kautta koko historian. Tosiasiassa tämä laajalle levitetty vihamielinen myytti on huomattavasti vaarallisempi kuin vaikkapa sen toteaminen, että meksikolaiset eivät näytä olevan kovin hyviä koripallossa. Jonkun ryhmän väittäminen luonnostaan pahaksi on huomattavasti pahempaa kuin sen esittäminen, että jotkut vehkeilevät salaliittomaisesti oman ryhmäetunsa hyväksi (kuten juutalaisista sanotaan) tai että heillä on ei-toivottuja piirteitä evolutionaaristen valintapaineiden seurauksena (kuten mustista usein sanotaan). On ironista, että tämän uuden "antirasismin" jankuttaminen onnistuu olemaan se kaikista "rasistisin".

Amerikkalaiskirjoittajan mielestä rotu-identiteetin pitäisi kuulua kaikille tai sitten ei kenellekään. Hän on varmasti oikeassa sanoessaan, että rotukysymyksessä nykyinen idioottimainen kaksoisstandardi on vain resepti käsittämättömän veriseen katastrofiin. Jos kaikkien annettaisiin olla "rasisteja" tai jokainen tuomittaisiin rotunsa takia, johtaisi se suurempaan harmoniaan kuin nykyinen kaksoisstandardi, joka ei ole muuta kuin suunnitelma tulevalle konfiktille. 

Niin sanottu "edistyksellinen" suo yhdelle ryhmälle valtavan kohteliaisuuden väittäessään, että vain yksi ryhmä voi pilata maailman, jos sen annetaan toimia yhtenäisesti. Goad kysyykin kiusallisesti, miksi "edistyksellinen" pelkää valkoista väestöä, jonka kädet eivät ole sidottu selän taakse? Ehkä vasemmistoliberaali pelkää salaa, että kun valkoiset toimivat yksimielisesti, he päätyvät hallitsemaan maailmaa? Sehän saattaisi tehdä kenestä tahansa valkoisesta, myös punaliberaalista, "valkoisen ylivallan" kannattajan. Kirjoittajan mielestä on selvää, että ainoa tapa välttää leimautumasta valkoisen ylivallan kannattajaksi on antaa valkoisten nähdä itsensä ryhmänä, jolla on yhteisiä etuja. Tasa-arvon nimissä suotakoon myös valkoisille oikeus olla "rasisteja"!


                                                 *****************************


Yle TV1, keskiviikko 2.2.2022 klo 19.00, Historia: Hermann Göringin katalogi (12) 

Valtakautensa aikana natsijohtaja Hermann Göring keräsi yli 5000 taideteoksen kokoelman, joista piti tarkkaa kirjaa. Millaisin keinoin Göring teokset hankki ja mikä oli niiden kohtalo sodan jälkeen? HD ohjelmatekstitys (suomi) 54 min. Linkki ohjelmaan ja ohjelman sivulle täältä.

"Hitler söi kakkaa", näin on kerrottu laatujournalistisessa televisioapparaatissa. Että oikein televiissiossa, pakko olla totta! Aivan yhtä totta kuin tämä parin vuoden takainen ranskalaisdokumentti Göringistä. Eiväthän edes paatuneimmat Ylen propagandaosaston ohjelmanhankkijat jaksa viikosta toiseen näyttää pelkkää Hitler-rainaa. Vaihtelu virkistää, siispä Göringiä eetteriin!



1 kommentti:

  1. Keskustelu arvoliberaalien ainesten kanssa on tietenkin hyödytöntä ja ainoa järkevä suhde heikäläisiin on se sama, joka on Warhammer 40K:n keisarillisilla humanoideihin.
    Mitä Göringiin tulee niin luin aikoinaan kirjallisen tekeleen nimeltään muistaakseni Pidot Karinhallessa ja se oli yököttävyydessään tasoa, jota on hyvin haasteellista alittaa!

    VastaaPoista