keskiviikko 18. elokuuta 2021

LÄNSI EI HALLITSE LIBERAALEILLA ARVOILLAAN EDES OMIA MAITAAN SAATI AFGANISTANIA

Viime päivien uutistarjonta on täyttynyt Afganistanin ja sen pääkaupunki Kabulin antautumisesta islamistisen Taliban-liikkeen taistelijoille. Pelkästään Yle on tehnyt vajaan viikon aikoina Afganistanista kymmeniä uutisjuttuja ja analyysejä. Voidaan kysyä, miksi jonkun takapajuisen maan päätyminen takaisin alkuperäisasukkaiden haltuun kiinnostaa suunnattomasti länsimaita. Syyt ovat ilmeiset, mutta pääsyy lienee ideologinen: Yhdysvaltojen johdolla länsi ei onnistunut tälläkään kertaa käännyttämään islamilaista kehitysmaata "demokratian" ja "ihmisoikeuksin" käärepaperiin käärittyhin materialistisiin arvoihin. Tämän pettymyksen tunnustaa myös presidentti Sauli Niinistö Ylen uutisessa Presidentti Niinistö kommentoi Afganistanin tilannetta Ylelle: Länsimaat eivät onnistuneet tavoitteissaan.

Yhdysvaltojen sionistis-globalistinen ristiretki Afganistaniin on maan yksi monista viime vuosina epäonnistuneista imperialistisista projekteista. Vietnamin sodan tapaan Yhdysvaltojen ja länsimaiden perääntymisen taustalla on omien arvojen heikkous, joiden puolesta ei olla valmiita vuodattamaan omaa verta, vaikka rahaa niihin onkin palanut ruhtinaallisesti, pelkästään Afganistaniin sotakalustoon kului vaatimattomat 84 miljardia dollaria

Pelkkä raha ja materiaalinen ylivoima ei takaa sodassa vielä voittoa, mutta vielä vähemmän lännen palkkasotilaita innoittavat median rummuttamat imelät iskusanat "demokratia" ja "Ihmisoikeudet". Tosipaikan tullen niiden puolesta tuskin on valmis kuolemaan yksikään palkkasotilas saati keskivertokansalainen. Tarvitaan jotain konkreettisempaa, oma kansa ja maaperä, ja niitä ei tunnetusti löydy toiselta puolelta maailmaa. 

Sen sijaan Yhdysvaltojen liberalistiseen lähetystehtävään uskova poliittinen johto on kuvitellut ylimielisesti liberaalidemokratian olevan historiallinen vääjäämättömyys samalla tavalla kuin marxilaiset luottivat kommunismin voittoon vielä vähän aikaa sitten. Valtamedian paniikkireaktioista voi päätellä, että tämä usko on kokenut nyt kovan kolauksen. Eräät asiantuntijat ovat heitelleet ilmoille jo ennustuksia, joissa Afaganistanista vetäytymistä pidetään samanlaisena murentavana painolastina kuin Neuvostoliiton tappiota samassa maassa vuonna 1989. Vain kaksi vuotta myöhemmin koko Neuvostoliitto luhistui erillisiksi kansallisvaltioksi. 

Viime päivien uutiset kertovat koruttomasti, etteivät lännen "arvot" sisällä sellaista sisäistä voimaa, jolla voitaisiin tehdä invaasioita ja alistaa kansat oman ideologian kannattajiksi. Harhaisilla universalistisilla arvoillaan länsimaat pysyvät tuskin itsekään kauan pystyssä, saati että ne muualle vietyinä saisivat kestävää jalansijaa kulttuureissa, joiden vuosituhantiset perustat ovat aivan toisenlaiset. 

Kansoistaan vieraantuneelle lännen poliittis-taloudellisen eliitille näyttää olevan mahdotonta tunnustaa itselleen, ettei rajattomiin markkinoihin perustuva liberaalidemokraattinen valtioapparaatti ole se malli, jonka koko maailma ottaa syleillen vastaan. Jussi Halla-aho kirjoitti viimeisimmässä facebook-päivityksessään aivan oikein, että  "Takapajuiset maat eivät yleensä ole takapajuisia siksi, että niissä on takapajuinen hallinto, vaan siksi, että niissä on takapajuisesti ajatteleva enemmistö." Tämä selittää myös talibanien nopean etenimisen kohti pääkaupunki Kabulia ja sen lähes veretöntä valtaamista. Ilman kansan enemmistön tukea islamistien menestystä ei voitaisi selittää, vaikka juuri tämän läntisen maailman poliitikot haluavat itsepintaisesti kiistää. Rikkoohan se kehitysoptimisten illuusion, jossa tietyllä koulutuksella ja ja sivistyksellä kaikki kansakunnat muuttuvat pikapuolin liberaaleiksi "demokratioiksi." Tyypillisen esimerkin tällaisesta itsepetoksesta tarjoaa vihreiden Ville Niinistö, joka uskottelee Facebookin päivityksessä itselleen ja muille Afganistanin enemmistön tukevan läntisiä homoarvoja:
Afganistanin paljon kärsinyt kansa ansaitsee parempaa kuin joutua Talibanin käsiin. Vaikka Ghanin hallitus ja USAn pönkittämä hallinto oli korruptoitunut eikä kyennyt puolustamaan kansalaisiaan, ei enemmistö afganistanilaisista tue Talibania.
Ville Niinistön ja muiden liberaalien virheenä on ylenkatse, joka perustuu kyvyttömyyteen ymmärtää kulttuurien syvärakenteita ja vuosituhantisia traditioita. Läntinen poliittinen eliittimme menee jo heti alussa harhaan katsoessaan poliitisia muutoksia pisimmillään 3-5 vuoden ajanjaksolla, kun taas kärsivälliset muslimit tarkastelevat maailmaa satojen ja tuhansien vuosien tähtäimellä. He jaksavat odottaa toisin kuin pikavoittoja odottava kärsimätön Yhdysvallat liittolaisineen. On selvää, että pitkittyneessä konfliktissa voitolle pääsee ennen pitkää se, jolla on metafyysinen usko asiaansa ja ikuisuuteen ulottuva aikaperspektiivi. Mikään teknologia ei voi murskasta kansaa, joka uskoo muuhun kuin individualistiseen oman nahan pelastamiseen, ellei vihollinen sitten tapa sitä viiimeiseen mieheen ja naiseen.

Pienen Suomen sotkeutuminen kulttuuri-imperialistiseen demokratian vientioperaatioon Afganistanissa paljastaa maamme olevan "sääntöpohjaisen" atlanttisen blokin tiukassa otteessa. Maatamme ei ole kuitenkaan sinne kaapattu, vaan petokselliset johtajamme, vuosikymmenien pysyvä hallitus, on meidät sinne keneltäkään lupaa kysymättä itse vienyt. Osaksi opportunismin, osaksi moraalisen naivismin vuoksi, poliitikkomme ovat halunneet Suomen olevan osa läntistä arvoyhteisöä, joka "kehittää" demokratiaa Afganistanissa. 

Suomen veronmaksajille tämä moraaliposeeraus on tullut tähän mennessä maksamaan ainakin 700 miljoonaa euroa, joka tosin voi jäädä vain alkumaksuksi kun afgaanipakolaiset alkavat rynniä maahamme humanitäärisen avun nimissä. Jo nyt ulkoministeri Pekka Haaviston on taannut 170 afgaanin Suomeen pääsyn vain sillä perusteella, että valtiomme on maksanut heille epämääräisenä ajanjaksona kovaa palkkaa Suomen lähetystön apuna. Ulkomaalaiskiimaiselle hallitukselle tämä on tietysti vain yksi tekosyy tyydyttää loppumatonta maahanmuuttajanälkää. Vaikka 170 rotumuukalaista on maailman ainoalle suomalaisten valtiolle vain yksi naula lisää sen geneettis-kulttuuriseen arkkuun, tämä on vasta alkua. Jo nyt uumoillaan valtavaa muukalaisvaasiota, josta antaa ikävä vihjeen Ylen uutinen Maahanmuuttovirasto valmistautuu Afganistanista tuleviin pakolaisiin – Pekka Nuutinen: "Mistä sitä tietää, vaikka ensimmäiset tulisivat jo tänään".

Poliitikot, joiden ainoa maahanmuuttopoliittinen motiivi on täyttää Suomi niin monella rotumuukalaisella kuin vain mahdollista, ovat taitavia esittämään tunteisiin vetoavia perusteita etnomasokistiselle pakkomielteelleen. Afgaanien kohdalla rajojen avaamista ja täällä luvatta olevien karkotuskieltoa perustellaan muslimimiesten tavasta kohdella huonosti naisia ja lapsia. Jostain mystisestä syystä sovinistiset afgaanimiehet muuttuvat nilkkiliberaalien silmissä huolenpitoa vaativiksi nälkiintyneiksi ressukoiksi kun he matkaavat tänne. Ei puhettakaan, että he mitä todennäköisimmin aiheuttavat samaa kärsimystä täällä kuin kotimaassaan. Tai että he ovat kansansa pettäneitä rintamakarkureita, jotka tilaisuuden tullen luikkivat länteen pakoon ilmaisten lihapatojen äärelle. 

Ikävä kyllä liberaalien tekopyhällä retoriikalla on rationaaliset perusteet, sillä siinä tunnustetaan rivien välistä, että länsi on kykenemätön tekemään islamilaisesta maasta länsimaista, mutta vaivihkaisen kansanvaihdon avulla suomalaisestakin yhteiskunnasta saadaan varmuudella islamilainen.

Itse aiheutettua afgaanien maahanmuutto-ongelmaa olisi tuskin päässyt edes syntymään, mikäli Suomi olisi ymmärtänyt pitää ruotsalaista moralismia kihelmöivät näppinsä erossa Afganistanista. Suomella kun ei ole mitään asiaa puuttua kaukaisten kehitysmaiden sisäisiin sotkuihin aivan samoin kuin niiden asukkailla ei ole oikeutta tulla elätettäväksi Suomeen. 

Jos poliittinen johtomme haluaisi oppia edes jotain kalliista Afganistanin paskareissusta, niin se olisi periaate, jossa jokaisella maalla on oikeus elää omalla tavallaan ilman muiden puuttumista niiden sisäisiin asioihin. Koska suurin osa afganeeista haluaa elää islamilaisella kivikaudella, olkoon se silloin heidän oikeutensa. Kovasti kailotetun kulttuurisen diversitieetin kannalta se voisi olla jopa myönteinen asia. Toisaalta Taliban-hallintoa voidaan pitää jopa edistyksellisenä, sillä kannattaahan se toimia, jotka ovat vallalla täälläkin: naaman peittämistä, patsaiden kaatamista ja lasten sukuelinten silpomista....




1 kommentti: