UEFAN MANIPULOIMA JALKAPALLO ON POLIITTISEMPAA KUIN KOSKAAN

Jalkapallon arvokisat ovat politisoituneet vuosi vuodelta, vaikka siihen ei ole mitään näkyvää ulkoista painetta toisin kuin aikana, jolloin maailmalla vallitsi kaksinapainen kapitalismin ja kommunismin välinen jännite. Nyt jalkapalloa politisoidaan sisältä käsin, kansainvälisten jalkapallo-organisaatioden kautta. Uuden ideologisen kulttuurisodan eturintamassa on Euroopan jalkapalloliitto Uefa. 

Järjestöä voidaan pitää Euroopan Unionin urheilupolittisena jatkeena, sillä se propagoi ensisijassa valkoisten vastaista rasismia antirasismin nimissä. Uefan uutena ideologisena lisänä on Hollywoodia ja globaalia valtamediaa myötäilevä Lgbt-agenda, josta tuli juuri päättyneiden EM-kisojen epävirallinen teema. Jokaisen ottelun alussa jalkapallon toi keskipisteelle sateenkaaren värinen kaukaohjattu pienois-Volkswagen. Otteluiden tuomarit olivat puolestaan puettu pinkkiin, seksuaalisesti poikkeavien tuttuun värikoodiin. 

EM-kisaotteluiden mainoksissa Uefa julisti jatkuvasti "rasismin" vastaisuuttaan, josta on tullut kiertoilmaus valkoisten syyllistämiselle ja kokonaisen rodun tuomitsemiselle. Rotuvihaa peesasivat suuryhtiöiden atomisoitunutta diversiteettiä juhlistaneet mainokset. Kaksilla korteilla pelaava Uefa korostaa juhlapuheissaan jalkapallon epäpoliittisista luonnetta, mutta sallii silti kentällä BLM-polvistumisen, joka on vain vaivoin peiteltyä kaunaista vihaa valkoisia vastaan.

Uefa ajaa myös valkoisille epäedullista monikultturismia maajoukkeiden koostumuksissa. Sen uusissa säännöissä pelaaja voi edustaa tiettyä Euroopan maata, jos toinen vanhemmista on syntynyt ko. maassa. Tämä on lisännyt Euroopan ulkopuolisten, erityisesti afrikkalaistaustaisten pelaajien, määrää. Tunnetuimpana esimerkkinä tästä on Englanti, joka pääsi loppuotteluun asti.

Englanti olikin näiden kisojen Ranska, eräänlainen 2020-luvun monikultturismin  mannekiini. Vielä eilen esimerkiksi Helsingin Sanomat ylisti Englannin maajoukkueen monikulttuurisuutta ja sanoi maan menestyksen johtuvan siitä. Tänään valtamediat eivät enää riemuinneet voittamattoman diversiteetin puolesta Englannin hävittyä loppuottelussa Italialle rangaistuspotkukilpailun jäljkeen 2-3. Tappion takuumiehinä olivat rangaistuspotkuissaan epäonnistuneet värilliset Marcus Rashford, Jadon Sancho ja Bukayo Saka. 

Mitä tulee itse ottelun  tapahtumiin ja luonteeseen sitä  on kuvannut ehkä parhaiten karskiin tyyliinsä Laiton lehti:

Valkoisen Italian koko pelitapa korostaa joukkueen älykkyyttä ja yhteen nivoutumista, kun taas Englannin joukkue pelaa rumaa jalkapalloa, jossa vain muutama englantilainen toimii älynä ja sitten kärjessä olevaa neekeriä juoksutetaan. Näin voidaan käyttää hyväksi neekerien räjähtävää nopeutta ja saada rasistinen valkoinen yleisö hurraamaan neekerille.

Koska massoille sirkushuveja tarjoava urheiluviihde ei voinut tällä kertaa juhlistaa voitokasta monikulttuuria, tarjosi englantilaisten pettyneet reaktiot tekosyyn massiiviselle "rasismin" vastaiselle kampanjoinnille. Globaalin valtamedian agendaa seuraava Ylen uutinen Finaalipettymys purkautui rasismina Englannissa – epäonnistuneet nuoret tähtipelaajat joutuivat solvausten kohteeksi, poliisi aloitti tutkinnan ottaa poliittisen johdon teennäisen moraalisesta närkästyksestä irti kaiken sättiessään demografisesta kehityksestä huolestuneita aitoenglantilaisia. 

Muutamat aamutunteita kirjoitetut oluthuuruiset monikulttuurikriittiset kommentit sosiaalisessa mediassa on tuomittu jyrkästi pääministeriä ja kuninkaallisia myöten. Jopa poliisi on valjastettu kaikin mahdollisin resursseihin saamaan kiinni moiset kerettiläiset ajatusrikolliset. Tämä kaikki on tietenkin hurskastelevaa teatteria pakkomonikulttuurin kiristämiseksi. 

Kantaväestöstään vieraantuneen establishmentin ja negridisoituneen julkkiskulttuurin puolestapuhujien hysteeriset reaktiot kertovat lapsellisen woke-kulttuurin saaneen lopullisesti otteen myös jalkapallosta, josta on tullut nyt poliittisempaa ja siten polarisoituneempaa kuin koskaan aiemmin. Ratkaisemattomalla näyttävä onngelma voidaan ratkaista ainoastaan purkamalla monikulttuurisuus samoin kuin tehtiin sosialismille 1989. 

                                                                   

                                                             ********************

Yle Teema, maanantgai 12.7.2012 klo 23.07, Minä ja afroni 

Naisen afrohiukset voivat herättää monenlaisia tunteita. Ne ovat paljon muutakin kuin vain hiukset. Afrohiukset ovat osa indentiteettiä ja voivat symboloida sortoa ja yhteenkuuluvuutta. Ennen kaikkea ne viestivät ylpeydestä. Ruotsalaisessa dokumentissa Minä ja afroni (Mitt afro och jag) lastenohjelmien juontaja Leila Trulsen, koripallotähti Amanda Zahui, artisti Jacqueline Mapei Cummings ja Nora Karltun kertovat kokemuksistaan ja suhteestaan omiin afrohiuksiinsa. HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 38 min. Linkki ohjelmaan.

Muuttujat muutettuina:

Naisen vaaleat suorat hiukset voivat herättää monenlaisia tunteita. Ne ovat paljon muutakin kuin vain hiukset. Vaaleat suorat hiukset ovat osa indentiteettiä ja voivat symboloida valtaa ja yhteenkuuluvuutta. Ennen kaikkea ne viestivät ylpeydestä. -> Rasismi.