VALKO-VENÄJÄN VÄRIVALLANKUMOUS – KUN KAIKKI EI OLE AIVAN SITÄ MITÄ VALTAMEDIASSA KERROTAAN

Yle on kertonut innokkaasti Valko-Venäjällä käynnissä olevasta värivallankumouksesta, viimeksi tänään uutisessaan Yle Valko-Venäjällä: Mielenosoittajia on silmänkantamattomiin, tunnelma on rauhallinen, metroasemia on suljettu. Mikä sitten saa valkovenäläiset osallistumaan suurmielenosoituksiin pääkaupungissaan Minskissä? Siellähän on jo pitkään saanut Coca-Colaa.

Valkovenäläiset ovat lähes kahden sukupolven ajan eläneet markkinataloudessa ja länsimaisen viihdekulttuurin vaikutuksen alaisina, mutta tämä ei vielä tyydytä naiivien länsimielisten hinkua tehdä maastaan hiilipaperikopio Länsi-Euroopasta ja Yhdysvalloista. Pelkän "mukavan elämän" tavoittelu ilman suuria ponnisteluja on syrjäyttänyt länsimaalaisten korkeat henkiset pyrinnöt ja tehnyt Euroopasta itsekkäiden itkupillien lastentarhan. Nyt osa valkovenäläisistä haluaa tätä länsimaista perikatoa Maailmanpankin velkarahalla kotimaahansa ikään kuin heiltä puuttuisi intresektionaalisen feminismin radikaalein versio ja värikäs katukuva, joka muistuttaa Malmöa ja Marseille'ta.

Läntiset valtamediat ovat kuvanneet valkovenäläisten mielenosoituksia spontaanina demokratia-liikkeenä, joka protestoi ilmeisen vilpillistä presidentinvaalin tulosta vastaan. Silti on todennäköistä, että ilman vaalivilppiäkin pitkäaikainen istuva presidentti Aleksjandr Lukašenka olisi voittanut vaalit. Jostain syystä hän halusi päästä vain "vakaan demokratian" sauliniinistömäisiin kannatuslukuihin. Tämä harkitsematon korskeus näyttää nyt uhkaavan hänen hallintoaan, eikä vahvoja liittolaisia löydy sen enempää idästä kuin lännestäkään. 

Venäjän sekaantumisesta Valko-Venäjän tapahtumiin on varoittanut ymmärrettävästi eniten länsimaiden poliitikot ja mediat. On totta, että Venäjällä on intressinä pitää Valko-Venäjä vakaana Natoon kuulumattomana valtiona, mutta naapurimaansa yhteiskunnallisen kuohunnan provosoinnissa tai sen estämisessä sillä ei näytä tällä hetkellä olevan suurtakaan roolia. 

Suurin uhka Valko-Venäjän vakaudelle on hallintovaihtoja "demokraattisiksi" masinoivien globalistien kuten George Sorosin ja oppositiojohtaja Svetlana Tihanovskajaa tukeva värivallankumousten veteraanijuutalainen Bernard-Henri Lévyn sotkeutuminen oppositioliikkeeseen. Ongelmana eivät ole niinkään tavalliset mielenosoittajat, jotka ovat kautta historian vaatineet vain lisää leipää ja sirkushuveja, vaan oppositioliikkeen johtajat, joilla on vahvat kytkökset globalistisiin hallinnonvaihtajiin. 

Positiivisen arvolatauksen länsimediassa saanut käsite värivallankumous on todellisuudessa koodisana soroslaisten globalistien ja post-trotskilaisten neokonservatiivien masinoimille kumouksille, joissa uhriksi joutuneesta maasta tehdään Yhdysvaltain ja muiden länsimaiden "arvopohjaa" noudattava vasallivaltio. Valko-Venäjän kohdalla ensisijaisena tarkoituksena on yksityistää eli ryöstää valtion omistamat luonnonvarat ylikansallisille suuryhtiöille. Sekundäärinen, mutta pitkällä tähtäimellä tärkeämpi tavoite, on tehdä Valko-Venäjästä Globo-Homojen vapaa temmellyskenttä, jossa kaikki länsimaiset vitsaukset on erikseen lainsäädännöllä suojattu. Niin sanottujen ihmisoikeuksien nimissä tietenkin.

Mitä tulee demokratiaan ja laillisuusperiaatteeseen, niitä ei noudateta täysimääräisesti yhdessäkään maassa. Omasta hupaisasta pikkudemokratiastaan virallisen mallin koko maailmalle pakottaneilla länsimailla ei ole varaa arvostella muita hallintoja laittomuuksista ja manipulaatiosta, sillä näihin samoihin keinoihin länsimainen demokratuuri syyllistyy itse. 

Täällä demokratia on pelkkä fasadi manageroivalle hallintojärjestelmälle, jonka intressinä on ajaa omaa eikä kansan etua. Moralisointi presidentti Aleksjandr Lukašenkan "diktatuurista" onkin silkkaa hurskastelua niin kauan kuin yhdessäkään länsimaassa ei voida "ihmisoikeuksiin" vetoamalla järjestää kansanäänestystä rotumuukalaisten maahantulon lopettamisesta ja jo täällä olevien vieraiden karkottamisesta kotimaihinsa. 

Sanotaan mitä sanotaan, mutta länsimaissa vallitsee Valko-Venäjää pahempi diktatuuri, koska kansalaiset eivät voi poliittisesti vaikuttaa ei-kansalaisten maassaoloon ja maahantuloon. Klassisessa Kreikan demokratiassa tällaisen kohtalonkysymyksen kieltäminen olisi tarkoittanut vihamielisen hallinnon tyranniaa, ei demokratiaa.