lauantai 9. toukokuuta 2020

KENEN VOITONPÄIVÄ? EI AINAKAAN SUOMALAISTEN JA TUSKIN EUROOPPALAISTENKAAN

1945 ja sen jälkeen. Hieno voitto monikulttuuristetulle
lännelle. Yo maan, ainakaan emme puhu saksaa!

Tänä lauantaina 9. toukokuuta Venäjällä vietettiin toisen maailmansodan päättymistä (Euroopassa) 75:ttä voitonpäivää, vaikka Saksa antautui päivää aikaisemmin eli 8.5.1945. Vuorokauden ero johtuu aikavyöhykerosta, sillä 
Saksan antautuessa vuorokausi oli Neuvostoliiton alueella ehtinyt jo vaihtua. Sattumaa tai ei, mutta Neuvostoliiton suorana perillisenä pidetyn Venäjän voitonpäivä on sama kuin Eurooppa-päivä, jolla on viime vuodet juhilistettu Euroopan Unionin perustamista. Taustalla on Ranskan ulkoministerin Robert Schumanin 9. toukokuuta 1950 esittämä asiakirja, jossa ehdotetaan Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamista. On historian suurta ironiaa, että Länsi-Eurooppaa alunperin edustanutta EU:ta pidetään kriitikkojen silmissä nykyään eräänlaisena Neuvostoliittona, jota myös Eurostoliitoksi kutsutaan.

EU:n ideologia on pitkälti sama kuin Yhdistyneiden kansakuntien (YK), joka on suoraa jatkoa länsiliittoutuneiden gloablistiselle imperialismille. Sekä EU että YK edustavat pelkkää negaatioita kansallissosialismista, jonka peruslähtökohtia olivat kansallisuusaate ja kansainvälisen velkaorjuuden lopettaminen. Globalistisen valtamedian krooninen jankutus kansallissosialismista ei tätä nykyä keskitykään historiallisen fasismin tuomitsemiselle, vaan demonisoinnin tarkoitus on mustamaalata kansallismielisyyttä ja liittovaltion arvostelua liittämällä ne natsismiin™. Tämä on ilmiselvää historiapolitiikkaa, mutta Yle ei tätä tunnusta, vaan projisoi propagandansa Venäjään ja Itä-Euroopan maihin – vain niissä harrastetaan historiapolitiikkaa toisin kuin holokaustiuskonnolla kyllästetyssä lännessä...

Ylen verkkosivuilla julkaistu pitkä mielipideartikkeli Toinen maailmansota ei lopu koskaan – Historiakamppailut jatkuvat 75 vuotta sodan jälkeen ei ole täysin kelvoton, sillä siinä esitetyt arviot Venäjän johdon tavasta käyttää toisen maailmansodan tapahtumia valtiollisessa propagandassa ovat pitkälti oikeaan osuneita. Ongelmana on vain se, että jutussa ruokitaan mielikuvaa, jossa vain Venäjä ja Itä-Euroopan maat käyttävät toista maailmansotaa historiapoliittisena välineenä nykypäivän politiikassa:
Toisaalta voitonpäivä on juhla, jota nykyinen poliittinen johto käyttää asemansa vahvistamiseen. Vallanpitäjät kertovat kansalaisille, että sodan muisto on Venäjälle vihamielisten voimien hyökkäyksen alla.
Tämä on kieltämättä totta, mutta keskittymällä pelkästään Venäjään ja Itä-Eurooppaan halutaan tietoisesti sivuuttaa länsimaiden antifasistinen indoktrinaatio, joka on läpäissyt koko arkipäivän lähtien koulumaailmasta ja viihdeteollisuudesta. Lännen historiapolitiikan analysointi olisikin paljon olennaisempaa kuin Venäjän jo siksi, että se koskee meitä. 

Täällä harjoitetun propagandan ja aivopesun itsekriittinen arvioiminen on kuitenkin vaikeaa, koska valtamedia, Ulkopoliittinen instituutti ja yliopistot julistavat länsimaiden poikkeavan täysin Itä-Euroopan likaisista keinoista. Tämä on vain korostunut kriisiytyneessä EU:n hallinnossa ja sille myötämielisessä valtamediassa. Koska rikkaa ei nähdä omassa silmässä, EU syyttää Venäjää,  Puolaa ja Unkaria "epädemokraattisuudesta" ja "valtiojohtoisesta propagandasta". Nämä ovat vain eräitä keinoja mustamaalata maita, jotka eivät alistu EU:n liittovaltiopoltiikkaan. 

Historiallisesti EU:ta ja Itä-Euroopan jäsenmaiden välillä hiertää suhde holokaustiin, josta on tullut läntisen pseudoeliitin pääuskonto. Brysselin kabinettien ja looshien hämärämiehet ovat pöyristyneet siitä, että kommunismin monikertaisest uhriluvut ja kärsimykset samaistetaan natsien väitettyihin tekoihin "pyhää" kansaa kohtaan:
EU vaati mailta holokaustin historian kunnollista läpikäyntiä. Maat avasivat holokaustia käsitteleviä museoita, pystyttivät muistomerkkejä ja uudistivat historiankirjojaan. 
– Ne kuitenkin vähättelivät paikallista yhteistoimintaa ja paikallista osallisuutta juutalaisten naapurien murhiin, professori Subotić sanoo.
Jutussa eniten lainattu asiantuntija, Pietarin Eurooppalaisesta yliopiston professori Aleksei Miller, on erityisen innokas ottamaan esille juutalaiskysymyksen. Syytä ei tarvitse kaukaa etsiä, onhan Miller itsekin juutalainen. Länsimielisenä liberaalina hän noudattelee arvioissaan pitkälti EU:n ulkopoliittista linjaa, jossa Venäjän arvokonservatiivisuus ja isänmaallisuus nähdään ongelmallisina. Millerin kommentit voisivat olla hyvin jonkun "tiedostavan" länsimaalaisen mielipidepideautomaatin suusta. Semminkin, kun löysiä heittoja ei perustella mitenkään:
Lännessä juhlittiin voittoa tyranniasta ja totalitarismista, Neuvostoliitossa kommunistien voittoa fasismista, joka kasvoi kapitalismin oloista.
Tässä jää kertomatta. että eurooppalainen fascismi oli itsepuolustuksellinen vastareaktio murhanhimoista kommunismia kohtaan, joka pääsi vainon uhreissa miljoonakerhoon jo 1920-luvun alussa Leninin kaudella. Kun etsitään alkusyitä toiselle maailmansodalle, pitäisi ensin perata anglosaksinen imperialismi, ensimmäinen maailmansota ja Saksalle asetetut kohtuuttomat sotakorvaukset. Syyt toiseen maailmansotaan olivat moninaiset, mutta varmaa on vain se, että se oli traaginen veljessota Euroopan kansoille. Siitä hyötyivät vain ne tahot, jotka hallitsevat myös nykypäivän maailmaa. Seuraukset eivät pahemmin mairittele.

Totta kai Ylen jutussa piti syyllistää myös suomalaisia, olimmehan me sodassa "väärällä puolella", vaikka juuri se lopulta pelastikin kansakuntaamme hukkumasta Neuvostoliiton "vapaiden kansojen" verimereen:
– Toisen maailmansodan epämiellyttävät sivut, Suomen osallistuminen Leningradin saartoon tai Suomen venäläiselle väestölle perustamat leirit Karjalassa, eivät pitkään olleet yleisen keskustelun teemana, Miller sanoo.
Suomen karskit toimenpiteet Itä-Karjalassa olivat pienen kansan itsepuolustuksellinen varotoimi Neuvosto-Venäjän aggressiota kohtaan. Viime kädessä haluttiin suojella suomalaista etnisyyttä idän puristuksessa olevalla Karjalan lohkolla. Suomalaisten etniset vainot olivat taistelevalle kansakunnalle hyvässä muistissa 1940-luvulla, joten venäläisten eristäminen ei ollut muuta kuin etnistä itsesuojelua idän loputonta miljoonalaumaa vastaan. My country, right or wrong; if right, to be kept right; and if wrong, to be set right, (Carl Schurz, 1872).

Eurooppalaisille toisen maailmansodan päättymisen juhlinta voittona on hirvittävää itsepetosta, sillä sodan jälkeen asemamme maailmassa on vain heikentynyt ja jopa koko rodullinen olemassaolomme on nyt uhattuna. Varsinkaan Suomen ei pitäisi liputtaa EU:n Eurooppa-päivänä ja juhlia toisen maailmansodan voittoa. 

Vaikka Nato-kiimaiset lännen palvojat haluavat liittää meidät jopa historiallista totuutta vääristäen "voittajien" leiriin, tosiasiaksi jää, että olimme taistelemassa häviäjien puolella kommunistista Venäjää ja anglo-sionistia länttä vastaan. Siksi on absurdia juhlia päivää, jolloin maahamme hyökännyt kommunistidiktatuuri varasti lopulta Karjalan, Sallan ja Petsamon. Lähes sadantuhannen suomalaissotilaan menetyksen lisäksi jouduimme vuosiksi Neuvostoliiton valvonnan alaiseksi ja maksamaan oikeudettomat sotakorvaukset sodan aloittaneelle rikollismaalle. Vain maansa lännelle myynyt petoksellinen poliittinen johtomme voi juhlia tappion päivää voittona.

Kovimman hinnan sodasta joutui maksamaan tietenkin Saksa, jonka kulttuurinen ja etninen identiteetti on jatkuvan anglo-sionistisen miehityshallinnon seurauksena nujerrettu lähes täysin. Tosin voittajillakaan ei mene sen paremmin kun katsoo vaikkapa Englannin ja Ranskan katukuvaa, jota miehittävät tummapintaiset ulkoeurooppalaiset vapaamatkustajat. Tuon todellisen maahantunkeutujaväestön elättäminen maksaa jo nyt tähtitieteellisiä summia nykyisen verorasituksen alla oleville eurooppalaisille. 

Ja mikä pahinta, vaietun modernin rotusodan seurauksena koko Euroopan väestöä ollaan sekä korvaamassa että roturutsaamassa muukalaisilla. Pienenä sivujuonteena tässä on vuosikymmeniä jatkunut valtava raiskausaalto, johon verratuna venäläisten rynnistys Berliinin keväällä 1945 oli pelkkä alkunäytös populaatioita poispyyhkivälle rotusodalle. Kannattaako voiton päivää todellakin juhlia voittona, varsinkin kun voiton hedelmät ovat varastaneet Wall Streetiä ja Hollywoodia hallitsevat Levantin perilliset.



                                                        ********************************



TV1, 9.5.2020 klo 20.55 Loikkari (16)

2/2. Sodan mielettömyyksien keskellä Walter alkaa kokea syvää ristiriitaa tekojensa ja arvojensa välillä. Asiaa ei helpota puolalainen Wanda, johon Walter on rakastunut. HD 1 h 29 min. Linkki ohjelmaan.


Saksalaista kansallismasokismia puhdasoppisimmillaan. Oman kansansa pettämisestä tehdään moraalinen hyve ja ohje myös nykypolville: saksalaisuudesta luopuminen on velvollisuus. Tämä opetus kaikuu kaikissa Saksan kouluissa ja televisosarjoissa, lopputuloksen näemme katukuvassa, rikostilastoissa, kansanvaihdossa, kansanmurhaavassa roturutsassa jne.

2 kommenttia:

  1. Eurooppa oli aina 1100 luvulle ja vielä sen jälkeenkin pelkkä näppylä Aasian kannikassa oli sitten kyse voimapolitiikasta tai kulttuurista. Vasta 1300-luvulta alkaen tapahtui todellinen käänne ja Eurooppalainen voittokulku eteni kaikintavoin kunnes vuodesta 1914 alkaen tapahtui käänne ja aasialaiset serkkumme ovat kiihdyttämässä omaa kehitystään. Vielä kaukaisemmat afrikkalaiset serkkumme taas syrjästäkatsojia kuten aina ennemmin, mutta jo heidän ilmaantumisensa omien perinnäisten elinalueiden ulkopuolelle antaa aasialaisille serkuillemme melkoisen kilpailuedun.

    VastaaPoista
  2. Loikkari sarjaa kovasti yritettiin eri medioissa kehua, mutta kun melko heti selviää, että sarjan ei ole tarkoituskaan kertoa sodan totuuksia. Saksalaisten sotilaiden ryyppääminen ja viattomien siviilien ampuminen oli ihan sitä samaa mitä Hollywoodin sotaelokuvat ovat vuosia kertoneet. Onko ihmiset oikeasti niin tyhmiä, että eivät ymmärrä saksalaisten olleen ihan samanlaisia tavallisia ihmisiä kuin muidenkin maiden kansalaiset?
    Säälittää saksalaisten puolesta kun ovat joutuneet näitä saksalaisia haukkuvia sarjoja ja elokuvia vuosikymmeniä katsomaan hyväksyvästi ja kauhistellen kuinka olimmekaan niin raakoja, vaikka totuus sodasta ja monista sen väitetyistä tapahtumista ei ole sellaisia mitä meille yritetään kertoa. Jos vähänkään alkaa tutustumaan historiaan syvemmältä, niin melko pian tajuaa ettei esim. se 6 miljoonaa leireillä murhattua pidä läheskään paikkaansa.

    VastaaPoista