maanantai 31. heinäkuuta 2017

KEHITYSMAALAISTEN MONET KONSTIT JÄÄDÄ LÄNSIMAIHIN IKUISESTI ELÄTETTÄVIKSI

Kristittyjä? Uskokoon ken haluaa!

Viime viikolla Yle kertoi tv-uutisissaan ja verkkosivujensa jutussa Sadat turvapaikanhakijat ovat kääntyneet kristityiksi – paluuta vanhaan kotimaahan ei ole (26.7), kuinka sadat Afganistanista, Iranista ja Irakista Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista ovat "luopuneet" islamista ja liittyneet evankelisluterilaisen kirkon jäseniksi. Islamilaisille vääräuskoisten jymäyttäminen ei ole mikään rikos, kunhan sillä vain edistetään islamin solutusta ja leviämistä. Kulttuurien välisessä taistelussa Suomen kaltainen maa häviää aina ei-eurooppalisille, koska täällä peruslähtökohtana on rehellisyys. Väärin ymmärretyn naivin tasa-arvo-oletuksen vuoksi suomalaiset luottavat kehitysmaalaisten todistuksiin, vaikka muukalaisilla ei ole mitään aietta rehellisyyteen ellei se hyödytä heitä:
Rippikouluryhmässä olijoista useat kertovat syyksi uskonnon vaihtamiseen sen, että ovat pettyneitä islamiin. Taustalla on lähtö entiseltä kotiseudulta ja henkisesti raskas turvapaikkaprosessi.
Todellinen syy, johon muslimimuukaiset ovat pettyneet ei ole oma uskonto, vaan päätös turvapaikan hylkäämisestä. Siksi mikä tahansa keino, jolla voidaan saada oleskelulupa käytetään hyväksi. 

Muslimit ovat tuskin itse keksineet kääntyä kristinuskoon, vaan tässä on luultavasti ollut apuna suomalaisia juristeja tai muita asiantuntijoita, jotka ovat suomalaisvihassaan vihjanneet maahantukeutujille tällaisesta porsaanreiästä. Kun jalka on oleskeluluvan avulla saatu ovenrakoon ja joku viidakkokuumeinen lähiövalas vielä raskaaksi, voi paluu islamiin taas alkaa. 

Samaa strategiaa on yritetty käyttää myös homoksi julistautumisella. Kieron juonen taustalla on islamilaisten kehitysmaiden vihamielinen suhde homoseksuaalisuuteen, johon vetoamalla yritetään saada vainotun turvapaikanhakijan status. Mikäli tällä perusteella maassaololupa irtoaa, tuskin menee montakaan viikkoa, kun nämä tummat "vainotut homot" ovat jo joukolla vikittelemässä vaaleita 15-vuotiaita suomalaistyttöjä.

Suomalaisessa pappiskunnassa yhdistyy hyväuskoisuus, sosialismi ja kansallinen masokismi. Pastori Vesa Julinia ei näytä edes kiinnostavan yllättävästi kristinuskoon kääntyneiden muhamettilaisten uskovakaumuksen aitous:
Uskon lujuutta on kuitekin vaikea ulkopuolisen arvioida. – Osa on vakavissaan, mutta joukossa on myös heitä, joiden motiivit liittyy turvapaikkaprosessiin. Mutta jos näin on, niin se on pinnan alla emmekä me pysty sitä selvittämään, tuumaa pastori Vesa Julin Imatran seurakunnasta.
Julin todennäköisesti ymmärtää sisimmissään, mitkä ovat turvapaikkaturistien hengellisen kääntymisen todelliset motiivit. Hän katsoo ilmiötä läpi sormien, sillä hän näyttää hyväksävän sen, että konsit on monet, kun maahan pyrkii jäämään "krisitittyjä" Troijan hevosen islamilaisia sotureita.

                                                        ****************************




Yle TV1, maanantai 31.7.2017 klo 19:00, Mannerheim - Jörn Donnerin kertomana 

5/5. Presidentti Mannerheim ei joudu sotasyyllisten joukkoon. Sairas vanhus vetäytyy yksinäisyyteen, viettää aikaa Sveitsissä ja valmistelee muistelmiaan. Kun hän lähtee viimeiselle matkalleen, teos on julkaisua vailla. (U) Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi.


Yle TV1, maanantai 31.7.2017 klo 21:00, A-studio 

Miksi Suomi ei saa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kuriin? Studiossa ministeri Annika Saarikko. Juontajana Marja Sannikka. #yleastudio HD



Yle Fem, maanantai 31.7.2017 klo 18:25, Ghanan lapset: Ghanan lapset 

Kofi tanssii. Kofi-poika on todellinen taituri afrikkalaisessa breakdancessa. Hän on mukana tanssikoulun esityksessä. buu.yle.fi Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi. Sallittu kaiken ikäisille.


Yle Fem, maanantai 31.7.2017 klo 18:30, Tuhatvuotinen usko 

Sarja alkaa, 1/6. Onnistuiko viikinkikuningas Harald Sinihammas käännyttämään tanskalaiset kristityiksi 900-luvulla? Entä miksi tanskalaisessa passissa komeilee Jeesus-hahmo? Sarja tanskalaisen kristinuskon historiasta. HD Äänitekstitys: ruotsi.


Yle Fem, maanantai 31.7.2017 klo 19:00, Uusi koti Ruotsissa 

2/6 Viittomakielinen sarja Ruotsiin tulleista kuuroista maahanmuuttajista. Onko Ruotsi kuurojen luvattu maa? Venäläinen Igor Sapega ja makedonialainen Filip Skovin kertovat elämästään kahden kulttuurin välissä. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi.

1 kommentti:

  1. Marit Valentina af Björkesten, o.s. Pennanen (s. 15. elokuuta 1970) on suomenruotsalainen toimittaja ja televisiojohtaja. Hän on ollut vuodesta 2012 Svenska Ylen johtaja.[1] ja siten Svenska Ylen vastaava johtaja, ja sitä kautta myös televisiokanavan Yle Fem, radiokanavien Yle Radio Vega ja Yle X3M sekä Suomen suurimman verkkopalvelun.[2] Keväällä 2017 Björkesten nimitettiin sijaistavaksi johtajaksi ja vastaavaksi toimittajaksi Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnasta erotetun Atte Jääskeläisen tilalle.[3] Hänellä on takanaan pitkä ura Hufvudstadsbladetissa, jossa hän työskenteli toimittajana, pääkirjoitustoimittajana ja pääkirjoitusosaston päällikkönä.

    oletteko pistäneet merkille kuinka paljon Ylen 1-2 kanavalta tuutataan jotain C luokan ILMAIS LAATIKOSTA HAALITTUJA
    RUOTSIN KIELISIÄ OHJELMIA NYKYÄÄN
    Luonto ohjelmatkin on vaihtunut johonkin ruotsalaisiin
    * kuinka *istutat* mehiläisiä* Lasse Mortesonin kanssa oikein
    Norjalainen villapaita olalla purkarit jalassa ja taustalla soi
    ruotsin voitto euroviisu biisejä

    Tomas Ledin (s. 25. helmikuuta 1952 Rätan) on ruotsalainen laulaja, lauluntekijä, kitaristi ja tuottaja. Suomessa hänet tunnetaan erityisesti vuoden 1982 hitistään "Sommaren är kort", jota soitetaan radioissa usein kesäisin.

    VastaaPoista