torstai 21. huhtikuuta 2016

TASA-ARVOILVEILYN VUOKSI LUVATTOMIA VÄRILLISIÄ EI SAISI ERIKSEEN ETSIÄ JA PYSÄYTTÄÄ

Tasa-arvoteollisuuden puuha-pete Robin Harms.
Eihän tämä heppu ole edes suomalainen!

Mihin harmaata kansainvälistä ylivaltaa edistävään sopimukseen suomalaiset päättäjät ovat vaivihkaa allekirjoittaneet nimensä, jonka vuoksi maassamme pitää olla sellainen orwellilainen virka kuin yhdenvertaisuusvaltuutettu. Kas kun ei Rakkausministeriön tasa-arvopoliisi! Monelle suomalaiselle tuo tuholaisvirka olisi tuiki tuntematon ellei mädättäjän toimi olisi pitkästä aikaa noussut pinnalle, kun Yle kertoo uutisen "Poliisin tehostettu ulkomaalaisvalvonta joutuu selvitykseen – etnistä profilointia ei saisi tapahtua". Kenelle tämä kulttuurimarxilaista tasa-arvoilveilyä promotoiva vallankäyttäjä on vastuullinen? Ei ainakaan Suomen kansalle, vaan "kansainväliselle sopimuksille", joiden takaa löytyy globaalivallan painosturyhmiä ja hämärävaikuttajia, parlamentaarisen demokraattisen prosessin ulkuopuolella toimivia kansanvihollisia kuten George Soros.

Ylen uutisjutussa oli haastateltu yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston erityisasiantuntija (!) Robin Harmsia, joka sadistisella, suomalaisia halveksuvalla asenteella antaa ylhäältä käsin mielivaltaisia määräyksiä, miten poliisin tulisi toimia maassa luvatta olevien neekerien ja arabien kanssa:

– Poliisin täytyy huolehtia siitä, ettei etnistä profilointia tapahdu. Tämän päivän Suomessa on täysin vanhanaikaista tehdä päätelmiä ihonvärin perusteella. Meillä on Suomen kansalaisia, joilla on kaikenlaisia ihon värejä, sanoo yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston erityisasiantuntija Robin Harms.
Tilastot tietävät kertoa, että suurin osa maassa luvattomisti oleskelevista ulkomaalaisista tulee Euroopan ulkopuolelta, joten he ovat suurella todennäköisyydellä värillisiä. Tämä "rasistinen" fakta ei kuitenkaan Harmsille passaa, vaan hänen mielestään värillisiä pitäisi ilmeisesti tarkistaa samassa suhteessa kuin heitä oleskelee maassa, jolloin ylivoimaisesti suurin osa tarkastuksista kohdistuisi täysin lainkuuliaisiin valkoisiin eurooppalaisiin. Ja tämä vain siksi, että voitaisiin harjoittaa tasa-arvoteatteria eikä maalaisjärkeen perustuvaa tilastollista ajattelua! Suomi ei ole tämän mielettömyyden suhteen poikkeus, sillä 911-iskujen jälkeen kaikkialla lännessä on tuhlattu mielettömästi resursseja, koska lentokenttien ym. solmupisteiden turvatarkastuksia ei saa tehdä profiloivasti. Syynä tähän on demokraattisen päätöksenteon ja kansan tahdon ulottumattomissa olevat painostusryhmät, ns. ihmisoikeusjärjestöt, jotka moukauroivat läpi omat vaatimuksensa turvatarkastussäädöksiin.

Uutinen antaa ymmärtää, että kansalaiset olisivat  suurella joukolla tuohtuneita polisiin "rasismista", vaikka kyse lienee vain pienestä määrästä äänekkäitä äärivasemmiston pöyristyjiä:

Lain mukaan poliisilla on oikeus tarkastaa, onko ulkomaalaisella henkilöllä oikeus olla maassa. Viime aikojen intensiivinen ulkomaalaisvalvonta on kuitenkin herättänyt paheksuntaa sosiaalisessa mediassa.
Lainaus paljastaa, missä fb-porukoissa jutun tehnyt toimittaja Ulla Malminen hengailee. Toisin kuin Malminen haluaa uskotella, punavihreä kupla ei ole koko kansan ääni – paitsi Ylen toimittajille. Jos Malminen ja kumppanit seuraisivat maahanmuuttokriittisiä fb-ryhmiä ja käyttäjiä, löytyisi sieltä toisenlaista paheksuntaa, mutta tuskin niitä pitäisi uutisjutussa erikseen huomioida. Jotkut ne vaan on tasa-arvoisempia kuin toiset.



Yle TV1, 21.4.2016 klo 21:05, Nyt puhutaan Ylestä  


Yleisradion asema ja rahoitus ovat olleet pohdinnassa viime aikoina. Onko Yleisradio osa demokratian, tasa-arvon ja oikeusvaltion ylläpitämistä myös tulevien sukupolvien Suomessa? Juontajina Seija Rautio ja Arto Nyberg. HD

Ohjelman on katsottavissa Yle Areenassa.

Yle yrittää olla muodikkaasti läpinäkyvä ja itsekriittinen, mutta kun katsoo ohjelman keskustelua, käy nopeasti selväksi, että k
oolla on jälleen kerran keskinäisen kehumisen ja selkääntaputtelijoiden kerho.

Yle on olevinaan todellinen vaihtoehto kaupallisille, mainosrahotteisille, suurta yleisöä kosiskelevalle ohjelmatoiminnalle, mutta lähempi tarkastelu paljastaa sen pelkäksi tyhjäksi hokemaksi. Paljon puhuttu moniäänisyys ei toteudu Ylessä, sillä se suhtautuu yhtä lailla ylistävän kritiikittömästi monikulttuurisuuteen ja moderniin individualistiseen rappioon kuin pelkkää viihdettä tarjoavat mainoskanavat. Tämä tuli selväksi puheenvuoroissa, joita esittävät mm. pahamaineinen kommenttiosastojen sensori ja 
Ylen johtaja Atte Jääskeläinen, valikoivaa suvaitsevaisuutta vaativa MTV Median ohjelmajohtaja Jorma Sairanen, feministinen tutkija Anu Koivunen ja nationalisteilta sananvapauden kieltävä (mm. Halla-ahon oikeusjuttu) "sananvapausjärjestö" PEN:in puheenjohtaja Sirpä Kähkönen.

Missä ovat Ylen ohjelmapoltiikan 
todelliset kriitikot kuten Yleisradion ohjelmaneuvostoon kuuluva perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen? Ja miksi Yleisradio vaikenee kuoliaaksi sen ankarimmasta ja tunnetuimmasta verkkomaailman kriitikosta, Yle Watch blogista? Niin kauan kuin Ylen "itsekriittiset" keskusteluohjelmat ovat tasoa circle jerks, mediajätillä ei ole mitään tarvetta muuttaa ohjelmapolitiikkaansa ja toimintastrategiaansa.

                                                          *********************


Yle propagoi avoimesti monikulttuurisuutta eli alkuperäisväestön kulttuurin syrjäyttämistä:

Yle Radio 1, 19.4.2016, Keinuva talo - Maahanmuuttajat rikastuttavat Ruotsin musiikkiskeneä

Yli viidennes ruotsalaisista on taustaltaan maahanmuuttajia. Arabimaista saapuneet muusikot ovat tuoneet mukanaan uusia asteikkoja ruotsalaiseen musiikkielämään. Millainen skene on muodostunut, siitä kertoo haastattelussa Stallet-klubin toiminnanjohtaja Peter Bothen. Kuulemme myös, kuinka ruotsalainen kansanlaulu sulautuu persialaisiin jousisointeihin. Toimittajana Mika Kauhane

Linkki ohjelmaan.

2 kommenttia:

  1. Yle Teema: Maanalaiset taistelijat, klo 22.55. Mm. Kreikassa "brutaali sortovalta sai aikaan vastarintaryhmien syntymisen spontaanisti"..

    Hahhaa. Oikeasti miehityshallinto ei ollut brutaalia edes reagoidessaan brutaalien kommunistirikollisten hirviömäisiin rikoksiin. Sitäpaitsi nuo "vastarintaryhmät" eivät olleet kv. oikeudenmukaan laillisia. Lisäksi ne eivät syntyneet spontaanisti. J se, että suuri osa oli kommunistisia, paljaaa epäspontaaniuden. Aseet lennBritanntsa ja N-liitosta.

    VastaaPoista
  2. Jo se, että suuri osa oli kommunistisia (muistaakseni lähes kaikki), paljastaa epäspontaaniuden. Aseet lennätettiin Britannian koneilla ja olivat yleensä N-liitosta. Rahoitus myös liittoutuneilta

    VastaaPoista