tiistai 10. joulukuuta 2013

NELSON MANDELALLE VALKOISET EIVÄT EDUSTANEET EUROOPAN ALKUPERÄISKANSOJA


Ylen nettisivujen uutinen "Nelson Mandelalla suuri merkitys alkuperäiskansoille".


Omia kansalaisiaan halveksuva globaali pöhöttynyt poliittinen "eliitti", joka kehtaa kutsua itseään "kansainväliseksi yhteisöksi", viettää tänään omahyväisyyden riemujuhlaa Etelä-Afrikassa. Ylen uutinen antaa ymmärtää, että äskettäin kuollut Nelson Mandela olisi muka taistellut kaikkien alkuperäiskansojen puolesta, vaikka tosiasiassa hän sympatisoi vain niitä, jotka haluavat riistää valkoisten oikeuden omiin etnisiin kotimaihinsa. Yksikään musta "ihmisoikeustaistelija" ei ole koskaan liputtanut valkoisten kansojen olemassaolon puolesta tai edes esittänyt vähäistä sympatiaa valkoisen kurjaliston puolesta. Maailmassa ei ole myöskään koskaan järjestetty kansainvälistä rahankeräykstä valkoisille köyhille puhumattakaan että yksikään musta antaisi ainuttakaan ropoa sellaiseen.

Mustia "ihmisoikeustaistelijoita" on kiinnostanut vain ja ainoastaan mustien asia, joten puhe heidän koko ihmiskuntaa koskevasta esimerkillisyydestä on pelkkää silmän lumetta sinisilmäisille valkoisille. Koska "ihmisoikeustaistelu" halutaan rinnastaa 27 vuotta vankilassa olleeseen Mandelaan, pitäisi se samalla myöntää myös 46 vuotta liittoutuneiden rauhan vankina olleelle Rudolf Hessille, sillä hän halusi rauhaa Euroopan kansojen välille ja puolusti valkoisten oikeuksia.


Ja miten apartheidin eli rodullisen segeraation lopettaminen muutti Etelä-Afrikkaa? Ainakin rasistisen väkivallan määrä on kasvanut monikertaiseksi - valkoisia vastaan. Valkoisten kannalta olisi ollut järkevintä, jos neekerit olivat perustaneet oman valtion, mutta Mandela tiesi, että se johtaisi vain taloudelliseen katastrofiin kuten Mugaben Zimbabwessa on käynyt. Neekerit tarvitsevat valkoisia, jotta maa pysyisi edes joten kuten koossa. Sen sijaan valkoisille ei ole tästä diilistä jäänyt käteen mitään muuta kuin pummaava musta pekka, mikä tarkoittaa pelkkää maksajan ja väkivallan uhrin roolia.


Puna-Ylen monta päivää jatkunut uutisointi Mandelasta sotii kaikkia kriittisen tiedonvälityksen kriteerejä vastaan. Hänestä on tehty Martin Luther Kingin kaltainen historiallisesti puhdistettu pyhimys, jonka pimeitä puolia kuten terrorismia, kommunismia ja halua tappaa valkoiset on sensuroitu lähes täysin valtamedian virallisesta kertomuksesta. Ikävä kyllä, hyödylliset idiootit haluavat uskoa tuohon Mandela-narraatioon, koska he rakastavat yksinkertaisia hyvä vs. paha satuja. Tällaisten satujen levittämisessä Ylellä on keskeinen asema maassamme varsinkin kun sillä on jo lastentarhoissa ja yliopistoissa koulittu vastaanottavainen mediaa seuraava zombi-lauma.



5 kommenttia:

  1. Sunnuntaina oli:

    20:30 Silminnäkijä: Kabulin enkeli
    Hän antaa sodan uhreille uudet jalat ja ihmisarvon. Alberto Cairo on auttanut afgaaneja yli 20 vuoden ajan. Toimittaja Rauli Virtanen.

    Maanantaina oli:

    13:00 Paloautolla Oslosta Mongoliaan
    5/6. Norjalaiset Öystein Bache ja Rune Gokstad osallistuvat hyväntekeväisyysralliin ja lähtevät vanhalla paloautolla Oslosta kohti Mongoliaa. Hurttia huumoria tarvitaan, sillä ongelmia matkalla riittää

    17:25 Norja maahanmuuttajien silmin
    4/8. Leo Ajkic tutustuu maahanmuuttajakavereidensa kanssa sukupuolirooleihin Norjassa. Millaisena ne näyttäytyvät perinteisissä kotiseutujuhlissa, ja mitä tiimii tuumaa pehmomiehestä?

    Eilen oli:

    TV1 6.42 Millainen maa Etelä-Afrikka on?

    MTV3:

    6.40 Minkälainen maa on Etelä-Afrikka? Studiossa Arja Alho 6.50 Ruotsiin uudenlaisia pakolaiskeskuksia 7.20 Mandelan elämäntyöstä kertoo kehitysministeri Pekka Haavisto 7.40 Pakolaiset ruotsissa

    TV1 tänään:

    19:00 Nelson Mandela, Etelä-Afrikan uudistaja
    Nelson Mandela kirjoitti uuden luvun maansa historiaan. Savimajaan syntynyt Mandela opiskeli vankilassa juristiksi, voitti rotusorron, yhdisti rikkonaisen kansan ja sai Nobelin rauhanpalkinnon.

    VastaaPoista
  2. Fem:

    16:55 Tonttupartio Red Caps
    Varastettu lapsuus. Sisarukset Abuh, Mohmoh ja Nana asuvat Sierra Leonessa ja ovat jääneet orvoiksi sisällissodassa. Sotilaat sieppaavat Nanan veljet. Animaatiosarja. T: Zot Oy, 2011. svenska.yle.fi/storabarn (U)

    VastaaPoista
  3. TV1:


    15:40 Dokumentaristi: Kati Juurus
    Kati Juurus kertoo lyhyesti dokumentin Kaksi miestä Kiinasta taustoista ja tavoitteistaan tekijänä.

    15:42 Dokumenttiprojekti: Kaksi miestä Kiinasta
    Zhang Han ja Ma Yucheng tulivat Kiinasta Suomeen töihin maksettuaan tuhansien eurojen välitysmaksun. Talouskriisi vie työt mutta velan korko kasvaa. Miten vierastyöläiset pärjäävät yksin oudossa maassa. O: Kati Juurus.(U)

    VastaaPoista
  4. TV1:

    21:30 Dokumenttiprojekti: Kirje Mandelalle
    Millaisena maailman johtavat poliitikot ja vaikuttajat kuten Henry Kissinger, Albie Sachs ja Dalai Lama muistavat Nelson Mandelan? Eteläafrikkalaisen ohjaajan Khalo Matabanen uusi palkittu dokumentti vapaustaistelijasta.

    TV2:

    13:00 Paloautolla Oslosta Mongoliaan
    6/6. Norjalaiset Öystein Bache ja Rune Gokstad osallistuvat hyväntekeväisyysralliin ja lähtevät vanhalla paloautolla Oslosta kohti Mongoliaa. Hurttia huumoria tarvitaan, sillä ongelmia matkalla riittää.

    Teema:

    22:25 Kino Suomi: Pako pohjoiseen
    Flucht in den Norden, Suomi-Saksa 1985. Klaus Mannin romaaniin perustuva elokuva naisen pakomatkasta natsi-Saksasta Suomeen. N: Katharina Thalbach, Jukka-Pekka Palo, Käbi Laretei, Lena Olin. O: Ingemo Engström

    VastaaPoista
  5. TV2:

    21:00 Ajankohtainen kakkonen
    Kuinka puhdasta on Neste Oilin palmuöljy? Arktiset urakat Suomelta sivu suun. Miksi nuorisotakuu ei auta syrjäytyneitä nuoria? Intian naisista yrittäjiä Bill Gatesin tuella. Pululaskenta käynnistyi Pirkanmaalla.

    Teema:

    20:00 Adonis
    Dokumentti Ali Ahmad Said Esberistä, kirjailinimeltään Adoniksesta, syyrialais-libanonilaisesta runoilijasta, joka on säännöllisesti ollut yksi vahvimmista Nobel-ehdokkaista.

    Fem:

    18:30 Ilmastohemmot
    2/10: Hirviökone. Emil ja Peter puuhailevat meriveden ja hirviökoneiden kimpussa. Ilmakehään purkautuu valtavasti hiilidioksidia, mutta kaverukset ovat kekseliäitä. T: Tanskan televisio. svenska.yle.fi/storabarn (U)

    VastaaPoista