keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Ja taas tulee historiadokumentti, arvatkaapa mistä aiheesta


Yle:

Historiaa: Berliinin juutalaiset 1945

Sadattuhannet Euroopan juutalaiset suuntasivat Berliiniin, hätäsiirtolaisten leirille.

TV1 keskiviikkona 8.2. klo 19.00 - 19.55

YLE Areenassa 7 päivää

Toisen maailmasodan päätyttyä sadattuhannet Euroopan juutalaiset olivat kodittomia ja tietämättömiä perheenjäsentensä kohtaloista.

Sota oli ohi, mutta juutalaisten joukkotuhosta selvinneillä menetyksen tuskan ja jälleenrakennuksen aika oli vasta alkanut. Heillä ei ollut henkilöpapereita eikä mitään tietoa tulevaisuudestaan.

Ihmisvirta leirille

Tuhannet suuntasivat kulkunsa Berliiniin hakeakseen turvapaikkaa liittoutuneiden miehittämästä kaupungista.

Schlantenseen hätäsiirtolaisten leirille virtasi päivittäin jopa 200 keski- ja itäeurooppalaista sodan päättymisen jälkeisinä viikkoina.

Monet eivät olleet koskaan ennen olleet Berliinissä, mutta kotimaassa Puolassa tilanne tuntui vielä toivottomammalta.

Yli 90 000 Puolan juutalaista saapui Berliiniin, ja useimmat jäivät pois Schlantenseen junapysäkillä. Schlantensee veti puoleensa niitä, joilla ei ollut muutakaan paikkaa mihin mennä.

Takaisin arkeen

Vaikka Berliinin kaduilla kohtasi yhä avointa juutalaisvihaa, moni juutalainen alkoi taas osallistua yhteiskunnalliseen elämään.

Dokumentissa Berliinin juutalaiset 1945 (Transit Berlin - Heimatlose Juden in der Stunde Null) sota-ajan hirmuteoista selvinneiden tarinat kertovat epätoivosta, taisteluhalusta ja toivosta ennen Israelin valtion perustamista.

Tuotanto: Gabriel Heim, DOKfilm ja RBB. Saksa 2009.



Yle ei näemmä lähetä historiadokumentteja koskaan mistään muusta aiheesta kuin toisen maailmansodan aikaisista tapahtumista.

Lähes kaikki suomalaiset ja muut eurooppalaiset ovat yleisesti ottaen erittäin hyvin perillä toisen maailmansodan aikaisista tapahtumista. Niinpä toista maailmansotaa käsittelevistä historiadokumenteista ei ole kovin paljon hyötyä katsojien yleissivistykselle. Katsojat tietävät ennestään kaikki olennaiset asiat, joita näissä toista maailmansotaa koskevissa dokumenteissa sanotaan. Nämä ohjelmat ovat turhaa ohjelma-ajan hukkaamista, koska katsojat eivät opi niistä mitään uutta.

Saman ohjelma-ajan voisi käyttää sellaisiin historiadokumentteihin, joissa olisi oikeasti katsojia kiinnostavaa uutta tietoa.

Kuka Ylellä päättää näistä ohjelmista?

Kuka haluaa tuhlata lupamaksurahoja tällaisiin melko turhiin ohjelmiin, joista kukaan ei opi mitään uutta? Jokainen ohjelmahan joudutaan ostamaan sen tuotantoyhtiöltä ja tekijänoikeuksien omistajalta. Miksi suomalaisten tv-katsojien lupamaksurahoja käytetään sellaisiin ohjelmiin, joita suomalaiset eivät halua katsoa? Suomalaisethan pitävät näitä iänikuisia holokaustiohjelmia turhina ja tylsinä, koska niissä ei ole mitään relevanttia uutta tietoa kenellekään. Miksi Yle ei halua lähettää sellaisia ohjelmia, joista suomalaiset oikeasti olisivat kiinnostuneita?

4 kommenttia:

  1. Tänään:

    21:00 A-studion reportaasi: Paluu Utöyaan
    Norjan terrori-iskuista on kulunut puoli vuotta. Miten norjalaiset ovat selvinneet surutyöstä? Terrori-iskuista raportoinut toimittaja Nina Malmberg palaa rikospaikalle.

    Montako kertaa yle aikoo näyttää dokumentteja tästä terrori-iskusta? Minä luulen, että yli 10. Kun kehitysmassa kehitysmaalainen tappaa saman verran ihmisiä, niin uutisissa näytetään 10 sekunnin juttu. Kun kehitysmaalainen tappaa saman verran länsimaalaisia, niin dokumentteja tulee, mutta niiden mukaan syylliset ovat länsimaalaiset. Ylen mukaan kehitysmaalainen ei voi olla paha.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Aivan sama. Veikkaan että tätä paskaa tullaan märehtimään niin kauan kunnes jotain oikeaa ja oikean tahon taholta tapahtuu (lue: oikeistolaisten toimesta vähintään sarjamurha.)

    Tätä holokaustipaskaa tulee tulemaan meidän rakastamamme valtiollisen TV-aseman tuutista niin kauan kuin me sen annamme tulla. Onko täällä ketään joka ei viime keväänä ennen eduskuntavaaleja ymmärtänyt että rakas valtiorahoitteinen yleisradiomme ei aio lähettää muuta kuin vaalipropagandaa?

    VastaaPoista
  4. Tänään:

    19:00 Historiaa: Me vaadimme oikeutta
    Vuonna 1960 neljä mustaihoista nuorta tuli suosittuun kahvilaan pyytäen itselleen palvelua. Kun pyyntö evättiin, alkoi kuukausia kestänyt rauhanomainen protesti, joka jäi Amerikan kansalaisoikeustaistelun historiaan.

    Taas länsimaalaisten mustamaalausta. Todellisuudessa kehitysmaalaiset ovat paljon rasistisempia ja suvaitsemattomia, kuin länsimaalaiset. Yle ei näytä heistä dokumentteja. Sen nimi on rasismi. Ylen dokumenttien hankkijat asettavat eri rotuja eri asemaan. Jos länsimaalainen tekee rikoksen niin hänestä näytetään dokumentti. Jos kehitysmaalainen tekee vastaavan rikoksen niin ei tule dokumenttia. Sen takia en koskaan maksanut tv-lupaa. Valitettavasti lähes 100% suomalaisista eivät näe tätä törkeää ylen rasismia.

    VastaaPoista