Näytetään tekstit, joissa on tunniste pervertikot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pervertikot. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

YLE TV2 DOCKSTOP — MEDIAN SUOSIMAT MITÄTTÖMYYDET TUOVAT MIELEEN NARSISTISET ERIKOISUUDENTAVOITTELIJAT

Siiri Enoranta.


TV2, 27.3.2019 klo 21.50 Docstop: Siirin eriskummallinen eläm
ä 

Polyamorisessa suhteessa elävän Siiri Enorannan elämä poikkeaa valtavirrasta. Steriloitu panseksuaali ja Finlandia-palkittu kirjailija haluaa haastaa ajattelemaan toisin avatessaan ovet yksityisyyteensä. O: Lauri Danska HD ohjelmatekstitys (suomi) 26 min


Yle esittää jälleen kerran sankaritarinan ylivertaisen erikoisena ja "ainutlaatuisena" pitämästään yksilöpyksilöstä, jonka alta ei paljastu muuta kuin sivilisaation rappioajalle tyypillinen narsistinen erikoisuudentavoittelu. Normaaleille järki-ihmiselle ei ole enää juurikaan tilaa tämän päivän mediamaailmassa, joka alkaa muistuttaa naistenlehdistä tuttua New Age -hörhöilyä.

Tämän aikaamme peilaavan nyrjähtäneen ilmiön tunnistaa muun muassa siitä, että mitä mitättömämpi persoona on kyseessä, sitä vähemmän huomioprostituoidullla on todellista kykyä ja substanssia. Kun aitoa luonnetta ja poikkeuksellisia kykyjä ei löydy, ne kompensoidaan muista poikkeavalla kummallisuudella, jonka kuvitellaan olevan merkki jostain syvemmästä persoonasta. 

Tänä päivänä positiivista julkisuutta saa vaikkapa kuohimalla itsensä kuten on tehnyt kirjailijaksi tituleerattu Siiri Enoranta. Kun erilaisuudesta on tullut länsimaissa pakkomielteinen itsetarkoitus, ei ole ihme, että erilaisilla sirkustempuilla itsensä brändännyt erikoisuudentavoittelija voi tehdä habituksestaan jopa ammatin. Eräät irvileuat sosiaalisessa mediassa ovat täysin aiheellisesti kyselleet, miksei tämä miesnaisoletettu ole jo eduskuntavaaliehdokkaana vaikkapa kykypuolue Kokoomuksessa? Lisäksi Vasemmistoliitolle, Vihreille ja Feministipuolueelle olisi nyt kerrankin tarjolla laatutuote!

Ylen omassa fanipostissa Enoranta esittelee estottoman itsekeskeisesti, kuinka suuri luova ja taiteellinen persoona hän onkaan unohtamatta mainita friikkivasemmiston muodikkaina pitämiä outoja seksuaalipreferenssejä. Omahyväisyydellä ja röyhkeydellä ei ole rajaa, kun Enonkoski julistaa, kuinka hänen ideologisesta epänormaalisuudestaan pitäisi tehdä yleinen normi, jota kaikkien pitäisi noudattaa. Ellet noudata, olet uusi Hitler tai jotain:
— Kyllä mä olen kokenut sellaista sanatonta painetta, että “naisen täytyy lisääntyä ollakseen hyvä nainen” ja “naisen täytyy haluta parisuhde sen yhden ihmisen kanssa”. Mun mielestä se on niin paskaa, että mä en noudata sitä. Nyt tän sterilisaation myötä tuntuu, että mä lakkautin ne kaikki paineet itsestäni, että nyt on ihan sama, mitä kukaan tulee länkyttämään, niin ne johdot on ummessa ja ne pysyy niin, Siiri toteaa dokumentissa.  
"Sanatonta painetta"? Prööt! Soittakaa Paranoid! Enoranta haluaa jo etukäteen tyrmätä kaiken mahdollisen kritiikin pitämällä sitä "vihapuheena". Kansalaisen ainoaksi sallituksi tehtäväksi näyttää Enorannan mielestä jäävän ainoastaan rajaton palvonta upean voimaannuttavasti esiintyvää postmarxilaista yli-ihmistä kohtaan. 
— Sitä miettii, että mitä kenellekään elämäni ja perheeni kuuluu, ja onko tämä nyt se tikku joka murtaa kamelin selän ja alan saada vihapostia, josta niin paljon nykyään puhutaan? Mutta tehty mikä tehty, ja äkkiä se varmaan unohtuu, Siiri pohtii Instagram-tilillään
Eihän Siirin elämä tietenkään kenellekään kuulu, paitsi siinä vaiheessa kun hän alkaa julkisesti kuuluttaa 60-lukulaisilta punamädättäjiltä tuttua maksiimia "Henkilökohtainen on poliittista". 2000-luvun itsekeskeiset lumihiutaleet eroavat 1960-luvun punaradikaaleista kuitenkin siinä, että heillä ei ole rohkeutta avoimeen debattiin. Omaan identiteettipolitiikkaansa hirttäytyneille Sosiaalisen Oikeudenmukaisuuden Sotureille onkin tyypillistä, että he pitävät perusoikeutenaan haastaa riitaa ja kaivaa verta nenästään ilman seurauksia. Näille lellityille aikuisille vauvoille maailman pitäisi olla sellainen, ettei heidän provokatoriseen ininäänsä saisi reagoida muulla kuin samanmielisyydellä ja varauksettomalla ylistämisellä. 

Sama mentaliteetti näkyy myös Setan erityisessä suojeluksessa olevissa transsukupuolisissa, jotka ovat kaikkein mimosan herkimpiä sensoreja ja bännivasikoita verkkomaailmassa. Heidän tapansa kohdata epämiellyttävä totuus ei ole omien käsitysten tarkistaminen tai edes vasta-argumentit, vaan ainoastaan lattean stalinistinen sensuuri.
Siiri suostui mukaan dokumenttiin, koska hän haluaa murtaa käsityksiä normaaliudesta. Valottamalla omien valintojensa taustoja hän haluaa tarjota toisenlaista näkökulmaa. Esimerkiksi polyamorinen parisuhdekäsitys on edelleen monelle vieras.
Tuskin ekshibitionismiin taipuvaa Siiria on tarvinnut kahta kertaa kehottaa ohjelmaan, jossa hän saa esittää koko kansalle egoistisesta solipsismista kumpuavaa minä-minäänsä.

torstai 18. helmikuuta 2016

VIIHDETEOLLISUUTTA DOMINOIVILLE PUNALIBERAALEILLE EI RIITÄ MIKÄÄN

Edistys on saavuttanut korkeimman pisteensä.

Se on tiedetty jo pitkään, että vasemmistolaiset arvoliberaalit pitävät yksilön "omia" valintoja pyhinä, varsinkin jos ne ovat ristiriida
ssa kansallisen yhteisön olemassaolon perusteiden kanssa. Mielivaltaisten  mielipuolisten – halujen riivaamaksi päästetty nykyihminen on heidän ansiostaan korotettu uudeksi puujumalaksi, jonka oikuille yhteisön pitää taipua kuin kiukuttelevalle kakaralle tavaratalossa. Siksi yhteisön sukupolvia kestävästä ketjusta erotettu atomistinen yksilö-pyksilö onkin oivaa muovailuvahaa jälkimarxilaisten masinoimalle identiteettipolitiikalle, jonka taustalla on halu tuhota perinteinen länsimainen sivilisaatio Uuden uljaan maailmankylän tieltä.

L
iberaalin arvoeliitin (sic) eräs keskeisin hyökkäyksen kohde on ollut yhteiskuntaa ylläpitävä perhe ja sen pohjalla oleva elämän jatkuvuutta ylläpitävä heteroseksuaalisuus. Varsinkin massoille suunnattu viihde on edistänyt propagandallaan perversioihin liittyyvää identiteettipolitiikkaa, joka on ollut epäsuora mädätyskeino normaalia, yhteiskuntaa ylläpitävää seksuaalisuutta ja perhettä vastaan. Seksuaalivähemmistöjen nostaminen valokeilaan ja heidän elämäntapansa ylistäminen on ollut pitkään  julkisuuden valtavirtaa, mutta liberaaleille tämäkään voittoisa kuolonmarssi ei riitä, niin kauan kuin jostain vuotaa edes vähän maalaisjärkeen perustuvaa totuutta geneettisen umpikujan sijaan.

Tämän illan Yle TV 1 klo 20.30 uutiset (kohdasta 17.54" eteen päin) sekä samaan aineistoon perustuva nettijuttu Cate Blanchett Ylelle: Murhaajaa voin näytellä olematta murhaaja, mutta lesboa näytellessä pitäisikin olla lesbo ovat kylmääviä esimerkkejä liberaalien propagandavallasta. Uutisjutuissa käy selväksi, kuinka hallitseva liberaali valtamedia uskottelee itselleen, että itse asiassa maailmaa määrääkin Edistyksen™ vastainen suvaitsematon ja konservatiivinen kabaali! Tällainen vainoharha syntyy ihmisillä kuten Stalinilla, joka kaikesta totaalisesta vallastaan huolimatta uskoi, että "todellinen valta" on muualla ja että se vehkeilee koko ajan hänen pyhää Edistyksellisyyttä vastaan. 

Lesbojen "rakkaudesta" kertovan Carol -elokuva on sijoitettu ovelasti 1950-luvulle, jotta libeeralien ehdollistamat viihdekuluttaja-zombit voisivat tunteenomaisesti närkästyä tuon ajan "suvaitsemattomuudesta" nykyajan jälkityhmistä rappioarvoista käsin. Tietenkin muu liberaalihenkinen media on tiedostaen tai tiedostamattaan samassa juonessa mukana ja se on nostanut elokuvan teemasta kohun, jotta homouden pakkohyväksyntää päästäisin junttaamaan tämän päivän kontekstissa:

Hollywood-elokuvassa samaa sukupuolta olevien rakkautta on käsitelty yhä vähän, mutta tämä on vähitellen muuttumassa. Seksuaaliset vähemmistöt ovat päässeet yhä enemmän esiin myös valtavirtaelokuvissa viime vuosina. Suuren yleisön keskuudessa cowboymiehistä kertova Broke Back Mountain lienee yhä tunnetuin Hollywoodin tuottama homoseksuaalisuuden kuvaus.
Homojen glorifioiminen jonain uskomattoman upeina ja herkkinä ihmisinä ei välttämättä näy vielä jokaisessa Hollywood-elokuvassa, mutta tv-sarjoissa se on jo arkipäiväistynyt. Silti heprealaisen propagandatehtaan epäarvojen puolestapuhujilla on otsaa vaatia, että nykyiset normit ovat liberaalien ylivallasta huolimatta edelleen liian ahdistavia, jonka vuoksi kaikki portit pitäisi viimein aukaista, jotta maanpäällinen Sodoma ja Gomorra pääsisi valloilleen ja länsimainen kulttuuri valuisi viemäriin:
Kahden naisen rakastumista seurataan elokuvassa yhteiskunnassa, jossa vain nainen ja mies sopivat yhteen. Elokuvassa sekä lesbonaiset että heteromiehet joutuvat yhtä lailla kärsimään muottiin pakottamisesta. – Myös Carolin aviomies Harge on vangittuna joustamattomaan miehen malliin. Ja tätä tapahtuu yhä. Tietyissä yhteiskunnissa ja sosiaalisissa piireissä naisten ja miesten täytyy yhä noudattaa tiettyjä normeja, sanoo Blanchett.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

KUN PERVERSIOSTA TULI NORMI VIIHTEESSÄ. YLE NORMITTAMASSA OMALLA TAHOLLAAN.



Yle Teema, 13.4.2014 klo 22.55 Homoelokuvan historia

(Schau mir in die Augen, Kleiner, Saksa 2007) Gay-elokuva ei enää ole marginaalissa vaan osa elokuvan valtavirtaa. Dokumentissa on runsaasti elokuvanäytteitä, haastateltavina mm. Stephen Fry ja Gus Van Sant.(U)


Ylen oma myötäkarvainen esittely ohjelmaan.

Andrea Letania:

"Rules for homo power:

1. You must tolerate us.
then...
2. You must not only tolerate us but welcome us.
then...
3. You must not only tolerate and welcome us but revere us...
then...
4. You must not only tolerate, welcome, and revere us but worship us.
then...
5. You must not only tolerate, welcome, revere, and worship us but suck our dicks.
then...
6. You must not only tolerate, welcome, revere, and worship us, and suck our dicks but let us fuck you in the ass.
then...
7. You must not only tolerate, welcome, revere, and worship us, suck our dicks, let us fuck you in the ass, but you must lick out assholes and say that our shit smells good.
Why did this happen? Who enforces these rules?
Media, academia, and courts controlled by Jews. Jews also control finance and will cut off funds to anyone who won't bend over to homos, just like Jewish power targets anyone critical of Israel or Jewish power."

Sodomiittien pääsy marginaalista valtavirtaan ylistetyksi vähemmistöksi on tapahtunut ihmiskunnan historiassa käsittämättömän nopeasti. Asiantuntijat sanovat, että liiankin nopeasti, sillä todellisuudessa sosiaaliset muutokset eivät tapahdu näin nopeasti, vaan taustalla on oltava valtava indoktrinaatio, jonka kärjessä on media ja viihde. Erityisen silmiinpistävää on ollut oksymoronina tunnetun "homoavioliiton" kannatuksen räjähdysmainen kasvu. Kolmunisti Brendan O'Neill kirjoittaa artikkelissaan "Homoavioliitto: konformismin malliesimerkki" asiasta näin:

Vuodesta 2009 lähtien homoavioliiton kannatus on noussut 4 prosenttia joka vuosi. Jotkut pitävät tätä hyvänä asiana, mutta itse olen taipuvaisempi yhtymään Christopher Caldwellin näkemykseen, jonka mukaan “Julkinen mielipide ei muutu näin nopeasti vapaassa yhteiskunnassa. Joko mielipiteet eivät muutu niin nopeasti kuin miltä näyttää, tai sitten yhteiskunta ei ole erityisen vapaa.”