Mikä sai joukon tavallisia nuoria miehiä syyllistymään Amerikan sotahistorian pahimpaan hirmutekoon My Lain vietnamilaiskylässä 1968? O: Barak Goodman T: Ark Media
Linkki ohjelmaan.
Tästäkin tapahtumasta Yle on lähettänyt lukuisia dokumentteja ja niiden uusintoja. Ilmeisesti Ylessä ajatellaan propagandan läpimenon kannalta ihan järkevästi, että valkoista väestöä pitää voida syyllistää kollektiviisesti myös hieman uudemmalla aineistolla kuin vanhoilla natsirainoilla. Dokumentin kuten My Lai esittämisessä yhdistyy lisäksi kivasti vanhojen taistolaisten iän ikuinen Amerikka-kauna, jota halutaan siirtää Ylessä uusille sukupolville.
Ylen ohjelmapolitiikasta nykyään vastaavat lienevät enimmäkseen vanhojen stallarien jälkeläisiä ja he ovat todennäköisesti saaneet suojatyöpaikkansa vanhempiensa avittamina. Tämä selittää hyvin sen, miksi 60-lukulaisen yksipuolisen nostalgista viholliskuvaa viljellään vielä vuonna 2014.