Näytetään tekstit, joissa on tunniste Heikki Porkka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Heikki Porkka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. toukokuuta 2017

ISLAMILAINEN RULETTI MANCHESTERISSÄ

Miehitysjoukot ovat jo Britanniassa. Eilen heillä oli
siviilien vastainen sotilasoperaatio Manchesterissa.

Poliittis-taloudellisen pseudoeliitin Eurooppaan päästämien islamilaisten
 terrori-ruletti osui tällä kertaa Iso-Britannian Manchesteriin. Myöhään eilen illalla Isis-järjestön itsemurhapommittaja iski Manchester Arenassa pidettyyn pop-konserttiin, jossa oli noin 20 000 ihmistä seuraamassa LGBT-dekadenssia markkinoivan teinilaulaja Ariane Granden konserttia. Ylen verkkosivujen uutisessa Kuusi tärkeää tietoa Manchesterin terrori-iskusta: Poliisi panttaa tietoa iskun tekijästä kerrotaan, että suurin osa uhreista oli nuoria ja lapsia, nuorin vain 8-vuotias tyttö.

Läntisiä kansakuntia hallitseva globalistinen "eliitti" ei yksin ole syyllinen siihen, että Eurooppaa miehittää käenpoikien väestö, josta muiden vakavien ongelmien lisäksi sikiää myös terrorismi. Ranskalaisten, saksalaisten, belgialaisten ja ruotsalaisten tapaan myös britit ovat pitkälti muukalaisten aisankannattajia, koska he eivät ole äänestyskopeissa rasismin pelossa uskaltaneet äänestää edes niitä, jotka haluavat ainoastaan hidastaa kolmannen maailman invaasiota. He ovat tieten tahtoen valinneet valtaan ne, jotka päästävät maahan muukalaisia, joista matemaattisella varmuudella tietty osa syyllistyy paikallisväestön murhaamiseen joko terrorismin tai arkisen katuväkivallan muodossa.

Vaikka täällä Euroopan pienessä koilliskolkassa ei ole vielä tapahtunutkaan islamilaisten terrori-iskua, saattaa se ennen pitkää olla todennäköistä, koska poliittinen johtomme ei tee mitään ei-eurooppalaisen vierasväestön vyörymiselle maailman ainoaan suomalaisten kotimaahan. Nimittäin 17. toukokuuta Yle kertoi  uutisen, jonka mukaan Maahanmuutto ennätyslukemiin viime vuonna – Suomesta lähteneiden määrä myös kasvussa. Huolestuttavinta uutisjutussa on se, että maahanmuutto kiihtyi etenkin EU:n ulkopuolelta huomattavasti.

Tietysti suurin vastuu yhteiskunnallisesta epävakaudesta lankeaa viime kädessä valituille politiikoille sekä näkyville mielipidejohtajille. Kansa voi olla harhaanjohdettua kuten Suomessa vuonna 1918, mutta päättäjien pitäisi olla aina tietoisia ratkaisujensa seurauksista. Siksi poliitikot ja intellektuellit, jotka edesauttavat kantaväestön syrjäyttämistä kolmannen maailman maahantunkeutujilla, eivät ole muuta kuin islamilaisen vihollisen yhteistoimintamiehiä, kollaboraattoreita. Sellaisina heitä pitäisi myös kohdella.

Euroopan kansojen säilymiseen vihamielisesti suhtautuva poliittinen, taloudellinen ja kulttuurinen "eliitti" on massiivisella propagandallaan onnistunut vaalikarjan pään kääntämisessä, jossa ensisijaisessa roolissa on ollut nationalismin demonisointi. Toisena indoktrinaation lähteenä on loppumaton hokema, jonka mukaan diversiteetti eli moninaisuus on rikkaus ja voimamme. Tosin kiihtyvän islamilaisen terrorismin myötä kovakalloisemmallekin monikultturistille on käymässä selväksi, että "voimavaraa" löytyy enää vain virallisista juhlapuheista ja kympin tyttöjen ainekirjoituksista. Sanovatpa eurooppalaiset eri kyselyissä ääneen mitä tahansa, sisimmissään he ymmärtävät, että vieraiden ehdolla väkisin pakotettu diversiteetti on silkkaa heikkoutta, koska julkisen vallan ylistämä Toinen voi kuukaudesta toiseen vapaasti tappaa lapsiamme. 

Aivan kuten muidenkin muslimien tekemien joukkomurhien kohdalla, myös Manchesterin terrori-iskun jälkeen poliitikkojen virallisissa julkilausumissa ei myönnetty maahanmuutolla olleen osuutta tapahtuneeseen, vaikka nyt tiedetään, että tekijä oli libyalaistaustainen Salman Abedi. Sen sijaan poliitikot ja julkisuuden henkilöt tuomitsivat rutiinomaisesti terroristien julman barbarismin, vaikka sillä ei tunnetusti tule olemaan mitään vaikutuksia muslimeihin, jotka haluavat virallisen Islamin opetusten mukaisesti toteuttaa pientä jihadiakonkreettista pyhää sotaa vääräuskoisia vastaan. 

Koska petturilliselle eliitille ja kulttuuriväelle maahanmuuton lopettaminen ja muslimien maastakarkotukset ovat jo ajatuksenakin mahdottomia, yrittävät he löytää "ratkaisuja" kantaväestöstä, koska vain siihen on "moraalisesti" sallittua kohdistaa toimenpiteitä. Median avustamina poliitikot, ns. asiantuntijat, kulttuuri-ihmiset ja intellektuellit tulevat jälleen kerran keskittämään huomion siihen, että eurooppalaisten "terrorismia synnyttävä islamofobinen vihapuhe" pitää suitsia kovalla kädellä samalla kun pidetään huoli siitä, että populistit eivät pääse hyväksikäyttämään tätä ikävää yksittäistapausta. Terrorismin vastaisista toimenpiteistä eivät joudu kärsimään vain "eliitin" pelkäämät totuuspuhujat ja median vihaamat nationalistit, vaan myös passiiviset kuluttajakuhnurit, joiden aselupia, matkustamista ja konserttitilaisuuksia tullaan hankaloittamaan uusilla vaatimuksilla ja tehostetuilla turvatarkastuksilla. Kiristyneen tilanteen vuoksi Järjestelmä saa luonnollisesti hyvän tekosyyn valvoa entistä enemmän kansalaisia verkossa, puhelimessa ja julkisissa paikoissa.

Kehitysmaista tulleita vapaamatkustajia ja potentiaalisia terroristeja  nämä näennäistoimet eivät juurikaan haittaa. Heillä on no-go alueensa, jonne kantaväestöllä eikä virkavallalla ole asiaa, mutta toisaalta he voivat häiritsevinä laumoina täyttää kantaväestön suosimat julkiset tilat kuten kirjastot ja ostoskeskukset. Kiitokseksi siitä, että eurooppalaiset antavat näille toimettomille aavikkosotureille hyvän ilmaisen elintason ja turvatun ympäristön, he raiskaavat naisiamme ja räjäyttävät lapsemme ilmaan. 

Islamilaisten valloitajien kiittämättömän röyhkeuden edessä heidän poliittiset yhteistoimintamiehet hallituksissa ja mediassa vaativat kantaväestöltä, ettei saa provosoitua vaikka provosoidaan, vihalle ei saa antaa valtaa ja elämän pitää jatkua entisellään, sillä "se on juuri se mitä terroristit vähiten haluavat". Ainoastaan itsesuojelunsa menettäneet kansallismasokistit, teuraslampaat, voivat ajatella näin. Kivikautisille barbaareille myönnytykset ja lepyttelyt ovat heikkouden merkki, josta he saavat vain entistä suuremman oikeutuksen aavikkosaatanansa asialle. 

Mikäli taistelu terrorismia vastaan halutaan voittaa, täytyy lännessä tapahtua totaalinen asennemuutos islamilaisiin muukalaisiin. Siksi terroritekojen pitääkin nostattaa kantaväestössä vihaa, suuttumusta ja toimintaa. Kun edesmennyt brittipoliitikko Enoch Powell piti vuonna 1968 kuuluisan Rivers of Blood -puheensa, hänellä tuskin kävi mielessä, että monikulttuurisuuden väistämättä synnyttämä verenvuodatus tulisi olemaan yksipuolista. Toistaiseksi on vuotanut vain meidän eurooppalaisen veri, mutta kuinka kauan?

Niin julman kyynistä kuin se onkin sanoa ääneen, islamistien terrori-iskut ovat vääjäämättä luomassa yhteistä eurooppalaista kohtalonyhteyttä ja identiteettiä (Kai Murros: The Liberation Of Europe), josta pelkän taloususkon ja onton ihmisiokeusideologian varassa oleva EU voi vain haaveilla. Ehkä terrorismin ainoa hyvä puoli onkin se, että se herättää valkoiset kristityt ja pakanat käsittämään, että elämä ei ole lopullisesti turvattua televisioviihdettä, vaan että vapauden ja identiteetin puolesta joutuu myös taistelemaan. Arkipäiväiseksi muodostuneen muukalaisten katuväkivallan ja terrorismin ansiosta kansalaiset alkavat tajuta, että monirotuiset yhteiskunnat ovat automaattisesti monirasistisia, koska ne synnyttävät etnistä kilpailua yhteiskunnan sisällä, jonka vuoksi ne eivät vol koskaan olla harmonisia toisin kuin suhteellisen homogeeniset orgaaniset yhteisöt. Toistettakoon tässä yhteydessä vielä Helsingin pormestari Raimo Ilaskiven 1990-luvulla esittämä viisaus: Ennen somaleja Suomessa ei ollut rasismia.

Terrorismia tänään, mitä huomenna? Mikä on edessä? Tällä hetkellä selvää on vain se, että vasemmistoliberaaliin haavemaailmaan kuuluva moniarvoinen so. monikultuurinen teatteri on konkurssin partaalla, sillä Potemkinin kulissien ylläpitäminen alkaa tulla liian kalliiksi. Heidän pelastususkonnoista lähtöisin oleva lineaarinen kehitysusko on pelkkää fantasiaa, joka on ajat sitten rappeutunut omassa kehässä pyörimiseksi, ja yltynyt nyt pelkäksi päämäärättömäksi hullunmyllyksi. On epätodennäköistä, että länsimaisen kulttuurin etnomasokistista itsetuhoisuutta voitaisiin enää jarruttaa rauhanomaisella demokraattisella prosessilla. Tervehtyminen on edelleen kansalaisten tahdon varassa, mutta se tuskin tulee tapahtumaan äänestyslipulla. Sen aika meni jo.





Yle TV1, tiistai 23.5.2017 klo 21:00, A-studio 

Manchesteri terrori-isku - haastateltavana pääministeri Juha Sipilä ja sisäministeriön poliisijohtaja Petri Knaape. Juontajana Kirsi Heikel. #yleastudio HD

Linkki Yle Areenaan.

Juha Sipilä varoitteli taas Facebookin "ääripäiden" vihapuheesta ja korosti maltillista keskitietä. Toisin sanoen hän kannattaa terrorismin ratkaisuksi keskitien keskustelua ja kompromissia, jotka eivät käytännössä ole ratkaisuja olleenkaan, vaan ongelmien pakenemista. 

Sekä Sipilä että poliisijohtaja Knaape kannattavat "moniarvoista" yhteiskuntaa eli parin viime vuosikymmenen aikana vallinnutta monikulttuurista yhteiskuntakokeilua. Heidän mukaan terrorismia lännessä voidaan ehkäistä vain moniarvoisuuden (lue: monikulttuurisuuden) lisäämisellä eli juuri sillä, mikä on tehnyt vieraan islamilaisen terrorismin mahdolliseksi. 

Kansalaisvaikuttaja Heikki Porkka kommentoi Facebookissa tämän iltaista A-studiota ja esittää pääministeri Juha Sipilälle ja Timo Soinille muutaman kysymyksen, jotka kaipaavat vastausta:
Manchesterin kuolonuhrit eivät antaneet pelolle valtaa vaan menivät konserttiin, vaikka muslimien terroristiorganisaatio oli kehottanut iskemään konserteissa ja kaikissa sellaisissa tilaisuuksissa, joihin osallistuu paljon vääräuskoisia. 
Tekivätkö uhrit oikean ratkaisun, kun eivät antaneet pelolle valtaa? 
Samaa voi kysyä Timo Soinilta, joka edustaa tyhjien fraasien koulukuntaa, joita Eurooppa on tällä hetkellä pullollaan. 
Suoraan sanottuna. Poliitikkojen täysin tyhjät selitykset ja fraasit ovat oksettavaa kuunneltavaa. 
Ikävää oli myös havaita, että Sipilä on täysin kuutamolla todellisuudesta. Hänellä ei tunnu olevan mitään käsitystä islamin pyhistä arvoista. Muhammedin esimerkillisestä elämästä ja koraanin sisällöstä. 
Sipilä etsii syitä kuin tekijät edustaisivat länsimaista elämäntapaa kunnioittavia henkilöitä.  
Hän ei ymmärrä, että islam ei hyväksy demokratiaa, ei myöskään tasa-arvoa eikä ylipäätään länsimaista elämänmuotoa, koska se on täydellisessä ristiriidassa islamin pyhimpien oppien kanssa. 
Sipilä totesi Ylen A-studiossa, että täytyy lisätä uskontojen vuoropuhelua. Mitä Sipilä tarkoittaa? Ei mikään muu uskonto tuota ongelmaa kuin islam. Miksi muut uskonnot täytyy sotkea sekaan? 
Sipilä selitteli myös perinteiseen tapaan eriarvoistumisen olevan merkittävä syy terrorismin taustalla.  
Höpö, höpö, jos eriarvoistuminen tai syrjäytyminen ovat terrorismin taustalla, miksi kreikkalaisnuoret eivät aja Scanialla ihmisjoukkoon tai posauta pommia, joka surmaa mahdollisimman monta ihmistä? 
On myös muistettava, että muslimiterroristien joukossa on ollut useita koulutettuja ja hyvin toimeentulevia henkilöitä. 
Miksi on niin vaikeaa sanoa totuus eli että kaiken takana on islam, jonka useat käskyt ja kehotukset ohjaavat muslimeja surmaamaan ja vahingoittamaan vääräuskoisia, joita ovat kaikki muut paitsi muslimit? 
Sipilä toisti Risikon aiemmin julkituoman asian, jonka mukaan iskulla ei ole yhteyttä Suomeen. Ei tosiaankaan ole, jos islamia ei halua nähdä merkittävänä motiivina. 
Osaako Juha Sipilä sanoa, tai Timo Soini tai Petteri Orpo, miksi tuhannet muslimit ympäri maailmaa juhlivat aina, kun muslimi tai muslimit tekevät terrori-iskun? Ihanko vaan eriarvoistumisen ilossa tai tuskassa? 
Ihmetyttää myös se, että Sipilä oli huolestunut some-keskustelusta, johon hän toivoi konsensushenkeä. Eikö Sipilä todellakaan ymmärrä, että potentiaalisten terroristien kanssa ei neuvotella, heidät täytyy heittää ulos maasta ennen kuin he ehtivät tehdä mitään. 
Entä miksi Sipilä nosti saamelaiset esiin? Mitä hemmetin tekemistä saamelaisten asemalla on islamilaisen terrorismin kanssa?

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

YLE VAIKENEE TODELLISESTA KORRUPTIOSTA, JOKA SYNTYY MONIKULTTURISMISTA

Suomessa on korruptiota. Se saa kasvonsa Suomea
monikulttuuriseksi vaativassa Suomi 100 vuotta
hankkeessa, jonka näkyvänä hahmona toimii Paleface.

Suuret mediat, Yle etunenässä, ovat jo parin päivän ajan märehtineet pääministeri Juha Sipilän uusia väitettyjä kytköksiä liike-elämään. Ylen kokoavassa uutisartikkelissa Pääministeri Sipilän ympärillä kuohuu taas: Jättitilaus Intiasta herätti jääviysepäilyt – näin tapahtumat etenivät pääministeristä yritetään erilaisten vihjailujen avulla leipoa suomalaisen porvaripoliitikon korruptoitunutta arkkityyppiä. Enemmistö suomalaisista on tuskin tyytyväinen Sipilän pääministerikauteen, mutta jos tällaisten median tekemällä tehtyjen ajojahtien tarkoitus on painostaa hallitus hajoamaan, niin se ei lupaa tuolle samaiselle enemmistölle hyvää. Jos uusien vaalien myötä hallitusvastuuseen pääsisivät Helsingin Sanomien ja Yleisradion toivomat punavihreät, voi Suomi sanoa sen jälkeen hyvästit suomalaisuudelle ja toivottaa sen tilalle velkaorjuuden.

Moralistinen asenne Sipilää kohtaan näyttää sitäkin kummallisemmalta kun tietää, miten media puolusti Kokoomuksen pääministeri Jyrki Kataisen toimia, kun tämä kaatoi miljardikaupalla suomalaisten veroeuroja Kreikkaan ja kehtasi vielä huikata perään, että "hei, me tienataan tällä!". On vaikea nähdä mitä haitallista maallemme on siitä, että nykyinen pääministerimme saattoi suorilla suhteillaan saada aikaan miljoonakaupan Suomeen. Neuvostoliiton aikaan moista voitelua olisi pidetty isänmaallisena sankaritekona, mutta nyt media alkaakin jeesustella ja polkaisee erinäisten toteennäyttämättömien päättelyiden avulla väkinäisen jääviyskohun, jota se sitten paisuttelee päivästä toiseen.

Kaupanteko on jossain mielessä aina pikkuisen vilunkipeliä, sillä eihän sitä voittoa muuten tehtäisi. Sipilä ei ole mikään rehellisyyden perikuva, mutta ei hän poikkea moraaliltaan sen kummemmin muista poliitikoista. Korruptiosta puheen ollen media voisi nostaa pinnalle esimerkkejä, jotka eivät perustu vihjailuihin tai epämääräiseen näyttöön, vaan täysin härskiin ja läpinäkyvään jääviyteen ja hyödyn saantiin. Tämän hetken törkein korruptio löytyy Suomi 100 hankkeen hallituksen jäsenen, rap-artisti (sic) Karri "Paleface" Miettisen toiminnasta. Yle ja muu valtamedia vaikenee räppärin vedätyksistä vain siksi, että hän kuuluu Koskemattomaan omaan väkeen eli punavihreisiin, jotka eivät koskaan voi tehdä mitään väärää ja pahaa.

Ylestä paljon kirjoittava kansalaisvaikuttaja Heikki Porkka kirjoitti eilen Facebookissa kuvauksen suomalaisesta korruptiosta, josta media haluaa visusti vaieta:
Pääministeri Juha Sipilä, räppäri Karri ”Paleface” Miettinen ja suomalainen media.   
Mediassa on viime aikoina puitu tuhkatiheään pääministeri Sipilän sukulaisten yhteyksiä mm. Terrafamen ja Intiassa viime vuonna tehtyjen sopimusten (Chempolis) johdosta. On herännyt epäilys, jonka mukaan Sipilä olisi suosinut lähisukulaisiaan. Nyt Sipilän sukulaisten sijoitusyhtiö on myynyt omistuksensa yhtiöstä, joka on mukana Intian hankkeessa. Ongelma ratkaistu, joten median täytyy etsiä uusi ”rikos” Sipilän toiminnasta? 
Sen sijaan se, että äärivasemmistolainen Karri ”Paleface” Miettinen suosii suoraan itseään, ei tunnu herättävän mitään intohimoja suomalaisessa mediassa. 
Paleface istuu Suomi 100 – hankkeen 12 - henkisessä hallituksessa, jota johtaa Paula Lehtomäki (kesk) ja jonka sihteerinä toimii Suomi 100 – hankkeen pääsihteeri Pekka Timonen.  
Suomi 100 avasi juhlavuoden uudenvuoden aattona useiden esiintyjien voimin, yhtenä heistä Karri ”Paleface” Miettinen.  
Paleface istuu hankkeen hallituksessa päättämässä siitä, millaista ohjelmaa tarjotaan. Hankkeen omilla sivuilla lukee mm. seuraavaa:  
”Juhlavuosihankkeen hallituksen tehtävänä on valmistella juhlavuoden ohjelmajulistus, jossa esitetään juhlavuoden keskeisimmät tavoitteet, periaatteet, teemat ja toteutusmuodot sekä suunnitella juhlaohjelmisto. Hallitus myös suunnittelee ja sovittaa yhteen juhlavuoden viralliset tapahtumat ja vastaa juhlavuoden toimeenpanosta ja toimeenpanon ohjauksesta.”  
Siis ”…suunnitella juhlaohjelmisto” ja ”suunnittelee ja sovittaa yhteen juhlavuoden viralliset tapahtumat…”  
Paleface on suunnitellut itsensä ohjelmaan ja jos huhut pitävät paikkansa, uusi vuosi ei jää Palefacen ainoaksi Suomi 100 – hankkeen nimissä tehdyistä esiintymisistä. Erityisen oudoksi Palefacen mukana olo hankkeessa tulee, kun muistaa millaisia lausuntoja hän on antanut Suomen historiaan ja itsenäistymiseen kiinteästi liittyvistä asioista.  
IS, 13.2.2012 ”Paleface vaatii: Mannerheim-patsas pois Helsingin keskustasta” ”Rap-tähti Paleface eli Karri Miettinen aiheutti kohun nimittämällä marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimia sotarikolliseksi.” 
Pari kuukautta myöhemmin, 27.4.2012 MTV:n haastattelussa Paleface kiisti vaatineensa patsaan poistamista.  
Perussuomalaisten nykyinen puolustusministeri Jussi Niinistö ihmetteli Miettisen roolia mm. seuraavalla tavalla Kataisen hallitukselle marraskuussa 2013 tekemässään kirjallisessa kysymyksessä:  
"Hallitukseen on nimetty 12-henkinen joukko eri alojen ammattilaisia aina piispasta valtiosihteeriin ja muotoilijasta toimitusjohtajaan. Mukana on myös muusikko Karri Miettinen, taiteilijanimeltään Paleface, joka on aiemmin julkisuudessa nimittänyt marsalkka Mannerheimia sotarikolliseksi."  
"On syytä toivoa, että tämänkaltainen ääriajattelu ei leimaa juhlavuoden suunnittelutyötä" Paleface nimitettiin Suomi 100 – hankkeen hallitukseen Paavo Arhinmäen (vas) toimiessa kulttuuriministerinä.  
Paleface ei tietääkseni ole muslimi, joten median suojeleva ote ei johdu siitä eli onko pääteltävissä, että media suojelee Palefacea siksi, että hän on ideologisesti samalla linjalla toimittajien enemmistön kanssa? Virossa Palefacen tapaisen henkilön läsnäolo itsenäisyysjuhlien suunnittelussa olisi kansannousun paikka. 
Poliittisten lammasten Suomessa tehtiin vuonna 2013 yksi kirjallinen kysymys (Jussi Niinistö, ps). Kolme vuotta Niinistön kysymyksen jälkeen yksi kansanedustaja (kokoomuksen Jukka Kopra) lausui ääneen ihmetyksensä juhlavuoden ohjelmistosta.  
IS 15.10.2016: ”SUOMI 100 -hankkeen kokouskirjoista käy ilmi, että tuettujen hankkeiden joukossa on muun muassa koodaribussi Afrikassa, jolle on myönnetty 30 000 euroa tukea. Myös suomalaisuuden uudelleen määrittelylle on myönnetty 50 000 euroa.  
– Miten ihmeessä tällainen koodaribussi Afrikassa liittyy millään tapaa 100-vuotiaan Suomen historiaan? Tai pakolainen-hanke, jota rahoitetaan 80 000 eurolla? Tutkiessani rahoituksen saaneita hankkeita meni kahvit väärään kurkkuun, Kopra puuskahtaa.”  
Päävastuullinen ohjelmistosta on pääsihteeri Pekka Timonen. Hallitus on kumileimasin, joka kantaa vastuun lain edessä, jos sellainen tilanne astuu eteen.
                                                           

                                                            *************************


Yle Radio Suomi, 11.1.2017 klo 17.30, Pyöreä pöytä


Eläinperäinen ruoka, kahtiajakautunut kansakunta ja suomalaisuuden kohtalo keskusteluttavat Pyöreän pöydän ympärillä. Ruben Stillerin johtamassa keskustelussa ovat mukana Maija Vilkkumaa, Pekka Seppänen ja Juha Itkonen. (...) Ohjelman loppupuolella keskustelijat pohtivat Suomen väestönkehitystä ja suomen kielen kohtaloa. Kuihtuuko Suomi valkoiseksi kääpiöksi? Pekka arvelee, että omassa eristäytyneisyydessään Suomi ja sen kulttuuri saattaa jopa olla naapurimaita paremmassa turvassa. -Voisiko maahanmuutto saada aikaan sen, että parissa sukupolvessa suomen kielen puhujien määrä saadaan suurempaan kasvuun, kysyy Maija.

Linkki Yle Areenaan.


Pyöreä pöytä on täysin avoin punaliberaalien ylläpitämä suljettu foorumi ja keskinäisen selkään taputtelun kerho. Mitään aitoa väittelyä näiden samanmielisten keskuudessa ei tietenkään synny eikä tämän kertainen lähetys tuonut poikkeusta totuttuun. 

Ehdin kuulla vain lähetyksen loppupuolen, mutta jo se sai korvat punottamaan. Popmuusikko Maija Vilkkumaan korostama näkemys suomalaisuudesta on hyvin tyypillinen etnofobiselle vasemmistointelligentsialle. Vilkkumaan mukaan suomalaisuuden ydintä on suomen kieli, jonka ainutlaatuisuutta ja kauneutta hän kehui vuolaasti. Ei se väärin ole, mutta popparin motiivi ylistää kieltä kansan sijaan perustuu vain siihen, että sen puhuminen ei ole riippuvainen esittäjän etnisyydestä, vaikka spesifi etnisyys onkin tuon kielen alun perin synnyttänyt. 

Vasemmistoälykköjen tapaan Vilkkumaa katsoo suomalaisuuden olevan konstruktio, jonka ainoa ihmisiä yhteen sitova piirre on kieli. Siksi hän toivoi ohjelmassa valtavasti lisää eksoottista maahanmuuttoa, sillä tulevat "uudet suomalaiset" oppivat suomen ja ylläpitävät näin suomalaisuutta. Onko todella näin? Tehdään pieni ajatuskoe ja kuvitellaan, että Haitin mustat olisivat ranskan sijaan omaksuneet suomen. Tuntisivatko nykysuomalaiset tämän vuoksi haitilaisiin läheisempää yhteyttä kuin virolaisiin, jotka puhuvat vain Suomen sukulaiskieltä? Vilkkumaa näyttää ajattelevan, että suomalaisuus ei ole kiinni etnisistä suomalaisista, vaan jos 200 vuoden päästä kaikki suomalaiset olisi vaihdettu kongolaisiin, voitaisiin edelleen puhua samasta kulttuurista ja samasta mentaliteetista, suomalaisuudesta. Tämä on ilmiselvää mielettömyyttä ja Vilkkumaa tietää sen itsekin, mutta ei voi sanoa sitä ääneen, koska se olisi argumentti vapaata maahanmuuttoa ja eri etnisyydet tuhoavaa monikulttuuria vastaan.

Rajatonta maahanmuuttoa ylistäessään Vilkkumaa pitää ihanteenaan Yhdysvaltoja ja katsoo että se on hyötynyt valtavasti (värillisestä) maahanmuutosta, koska siellä popteollisuuden suurimmat tähdet ovat värillisiä! Hän ei näytä hahmottavan lainkaan sitä, että Amerikan olemassaololle valkoisten luoma tiede, teknologia, infrastruktuuri jne. ovat sen vältmättömiä ehtoja, kun taas mustat räppärit tai maahanmuuttajina tulleet värilliset poptähdet vain hyödyntävät tätä valmista pohjatyötä. Viihteen tekijät eivät ole missään mielessä kulttuurille välttämättömiä, päinvastoin, arvokkaammassa kulttuurissa latteaa jumputusta esittävät poptähdet olisi helposti korvattavissa paljon korkeatasoisemmilla taiteilijoilla, jotka jäävät nyt tyhmistävän massamedian varjoon. Vilkkumaa näkee asian täysin nurinkurisesti: hänen mielestään Amerikka ja Eurooppa tarvitsee negroidisia maahanmuuttajia, koska tuosta miljoonalaumasta sattuu herumaan julkisuuteen jokunen poppari, joka puolestaan pitää harteillaan koko länsimaista kulttuuria, ja jota ilman se kuihtuisi kokonaan!

perjantai 6. helmikuuta 2015

YLEN SUSANNA TURUNEN LEVITTÄÄ MIESKAUNAISIA VALHEITA EU:N ECR-RYHMÄSSÄ.



Yle Watch ei käytännössä juuri koskaan julkaise muiden kirjoittamaa materiaalia, mutta silloin kun kyse jonkun yleläisen röyhkeydestä, joka ei löydy virallisista tietolähteistä, olemme valmiit tekemään poikkeuksen. Heikki Porkka -niminen kansalaisaktivisti kirjoittaa torstaina 5.2.2015 Facebook-seinällään Ylen Brysselin kirjeenvaihtaja Susanna Turusen viimeisimmästä möläytyksestä, joka paljastaa hänen todellisen luonteensa :


Luotettavan lähteen mukaan Yleisradion toimittaja Susanna Turunen on pitänyt tänään Kalastajatorpalla paneelipuheenvuoron, jossa hän on kertonut kansainväliselle yleisölle, että Suomessa on naisten ja lasten hakkaamisen geeniperimä ja tästä syystä Suomi tarvitsee maahanmuuttoa. Susanna Turunen piti puheensa ECR-ryhmän kokouksessa. ECR on EU:n konservatiivien ryhmä, johon kuuluvat mm. Britannian pääministerin puolue ja Perussuomalaiset. Susanna Turunen vaatii siis uutta verta Suomeen, koska suomalaiset miehet ovat hänen mukaansa niin väkivaltaisia.
Susanna Turunen ei olisi voinut avata typerää suutaan parempana aikana, kun muistamme, että
1) Somali hakkasi Oulussa kirveellä kuoliaaksi kaksi suomalaista miestä, joiden ainoa synti oli olla paikalla juuri silloin, kun islamin soturi sattui tulemaan paikalle. Somali yritti lopuksi täydentää suoritustaan pyrkimällä murhaamaan poliisimiehen.

2) Amorella-aluksella joukkoraiskattiin keski -ikäinen nainen somalien toimesta

3) 17-vuotias porilaistyttö surmattiin ja ruumis poltettiin Ramin-nimisen muslimimiehen toimesta 4) Noin 10-vuotiaita lapsia ahdisteltiin pääkaupunkiseudulla - poliisi etsii ulkomaalaistaustaista miestä.

5) Itäkeskuksessa etnojengi hakkasi ja ryösti suomalaispojan, välineenä tämän hetken tietojen mukaan mm. pesäpallomaila
6) Iäkäs (72-vuotias) nainen kaatui kadulla Helsingin Munkkiniemessä - "apuun" tullut ulkomaalaistaustainen nainen varasti hänen käsilaukkunsa ja pakeni.
7) Monet Suomen musliminuoret ovat ihailleet raiskaajia ja Porin tappajaa Fb-sivuillaan

Yllä olevat tapahtumat ovat ensimmäistä lukuun ottamatta tapahtuneet viikon sisällä. Oulun surmat tehtiin tammikuun puolessa välissä. Huom! Eihän tästä ole kuin muutama päivä, kun Matti Apusen johtama EVA kertoi Tilastokeskuksen herrojen suulla, että Suomi tarvitsee massiivista maahanmuuttoa. Lisäksi ulkomaalaistaustainen "asiantuntija" kirjoitti eilen Iltalehteen blogin, jonka otsikko on "Kuka pelkää muslimia" vastaten itse, että kenenkään ei ole syytä pelätä muslimia.  Muslimi on mitä on, mutta islam on paholaisen uskonto, kuten Somaliassa syntynyt ja nykyään Ruotsissa asuva entinen muslimi Mona Walter toteaa 25.1.2015 omalla fb-seinällään. 
ECR- kokoukseen osallistunut henkilö esittää Turusen puheen johdosta aiheellisesti kysymyksen: "Onkohan maailmassa toista maata, jossa isäntäväki kertoisi tuollaista vierailleen?" Häpeän Yleisradiota ja häpeän Susanna Turusta. 
Miten joku voi pilata maansa mainetta tällä tavoin? Hän tekee sen teidän rahoillanne. Te maksatte Susanna Turusen palkan. Luulisi jo viimeisenkin nukkuvan heräävän tähän idiotismiin. Susanna Turuselle pitäisi antaa potkut Yleisradiosta. Välittömästi.


***********************************************************************************************************

Yle Watchin omat facebook sivut nyt täältä.

Yle Watchin juttuja, jotka liittyvät Ylen ohjelmiin ja uutisiin, voi myös postata eri Yleisradion Facebook-sivuille. Kun postaat, niin älähän trollaa, vaan toimi asiallisesti. Ohessa suorat linkit, klikkaa nimeä:

Yleisradio
Yle Uutiset
Yle Areena
Yle Teema
Yle Radio 1