NATO-JÄSENYYDEN MYÖTÄ SUOMI MENETTI VIIMEISETKIN SUVEREENIN VALTION RIPPEET

Huhtikuun 4. päivä vuonna 2023 jää Suomen historiaan merkittävänä käännekohtana, jolloin Naton päämajassa Brysselissä virallistettiin Suomen liittyminen Pohjois-Atlantin puolustusliittoon. Päivän tärkeyden huomioi myös Yleisradio, jonka verkkosivujen pääotsikon Suomen lippu liehuu nyt Naton päämajan salossa – presidentti Niinistö: Venäjä on pitkään uhka alta löytyy peräti 54 Suomen Nato-jäsenyyteen liittyvää uutista yhden päivän aikana.

Yksikään näistä uutisista ei käsittele liittymisen haittapuolia saati riskianalyysiä, jossa katsottaisiin kaikki mahdolliset pitkän ajan seuraukset tämänhetkisen sokean päättäväisyyden sumuverhon takaa. Jo valtavien riskien mainitsemista pidetään julkisuudessa häiritsevänä ja Naton fanaattisissa kannattajissa se nähdään sietämättömänä veneen keikuttamisena, suorastaan Venäjän asialla olemisena. Suvereenin valtion itsenäinen puolustus onkin saatu näyttämään epäisänmaalliselta, mikä näkyy jo nyt lähimenneisyyden revisionistisena historiankirjoituksena, jossa "aitoa itsenäisyyttä" edustaa vain suvereeniteetin luovuttaminen lännen eliitin käsiin. Siksi presidentti Sauli Niinistön aikaisemmat puheet Nato-kansanäänestyksessä pantiin nopeasti sivuun kun poliittinen johtomme päätti hyödyntää kansan pelkoja Venäjän tunkeuduttua venäläisenemmistöiseen Itä-Ukrainaan helmikuussa 2022.   

Hysteerinen asenne Venäjän uhkaan tiivistyi Suomen Naton jäsenyyden hakemiseen. Median sotakuumeen lietsomina poliitikot ja osa kansalaisista ovat seuranneet henkeään pidätelleen jäsenyysprosessin etenemistä ikään kuin Venäjä olisi pelkästä mielijohteesta millä hetkellä hyvänsä ryskäämässä nimenomaan Suomen rajojen läpi. Tämähän ei ole pitänyt missään vaiheessa paikkaansa kuten olemme jälkeen päin huomanneet. Perusteettomasta paniikkimielialasta huolimatta tai ehkä juuri siksi Suomesta leivottiin ennätysajassa lännen uhrautuva etuvartio itään.

Euroopan Unioniin liittymistä ajaneen poliittisen sukupolven seuraajille länsi-integraation loppuun saattaminen on ollut ensisijainen tavoite. Lännettymisen ovelana kehäkettuna tunnetulle Sauli Niinistölle Natoon liittyminen on ennen kaikkea poliittis-ideologinen eikä niinkään sotilaallinen tavoite. Niinistössä on näkynyt myös tietty alemmuuden tunne Suomesta, joka ei ole länsimaisuudessaan aivan täysivaltainen. 

Suomalaisten vaatimaton historia ja syrjäisyys ovat ylläpitäneet heikkoa itsetuntoa, joka on heijastunut erityisesti hallitsevan poliittisen luokan asenteisiin. Tosin sotien jälkeisestä historiasta löytyy ajanjakso, jolloin poliittinen johtomme vaali omintakeista kulttuurista erityisyyttämme ja maailmallakin ihailtua sotilaallista puolueettomuutta. Kansainvälisissä kokouksissa suhanneille politiikoille tämä alkoi tuntua kuitenkin jälkijättöiseltä ugrilaisuudelta, jonka vuoksi haluttiin epätoivoisesti tunnustusta suomalaisten "länsimaisuudesta".  

Samaistuminen hullunkurisen tuhoisia piirteitä ottaneeseen länsimaiseen liberaaliin identiteettiin on ollut Suomelle kuin Faustin sopimus. Nato-jäsenyys on vain yksi osa länsi-integraatiota, joskin se merkitsee lopullista luopumista kansallisesta itsemääräämisoikeudesta. Siksi vain valehtelija ja ilveilijä voi naama peruslukemilla väittää, että on edelleen olemassa suvereeni valtio nimeltä Suomi. Jäljellä on ainoastaan Euroopan Unionin vuotavien ulkorajojen sisällä oleva maa-alue, jossa satunnainen vaalikarja sattuu asumaan. Tämän maa-alueen asukkailla ei ole muuta aidosti puolustettavaa kuin perheensä ja lähimmäisensä, sillä kansalle vieras "uusi isänmaa" sijaitsee Brysselissä. Alueemme on menettänyt kiistatta itsehallinnollisen ja kansalaisdemokraattisen merkityksensä Suomen petoksellisen johdon annettua päätös- ja lainsäädäntövallan YK:lle, Maailmanpankille, Euroopan keskuspankille, Euroopan Unionille ja Natolle. Vain itsenäisen valtion seremonialliset kuoret ja merkityksettömiksi muuttuneet instituutiot ovat jäljellä. Kulttuurisesti ja henkisesti suomalaiset ovat olleet jo pitkään amerikkalaistuneita maailman kansalaisia ja atomisoituneita kuluttajia.

Poliittisen johtomme projekti sitouttaa kohtalomme liberaaliin länteen perustuu vakaaseen uskoon, että olemme historian oikealla puolella, vaikka Francis Fukuyaman 1990-luvun alun teesit historian lopusta ovat 2000-luvulla osoittautuneet kerta toisensä jälkeen haihatteluksi. Tosiasiassa vieraiden voimien ja kansoistaan vierautuneiden eliittien tuntemattomaksi murjoma länsi on poliittisen tutkimuksen skenaarioissa menettämässä kansainvälistä asemaansa. Rajun väestöllisen muutoksen aiheuttanut muukalaisten alaluokka saattaa kasvaessaan romahduttaa lännen jo hyvinkin pian ellei sitten Yhdysvaltojen rahan painamiseen perustuva finanssikapitalistinen ponzi-huijaus ennätä ensin. Joka tapauksessa kansainväliselle turbulenssille Suomi ei mahda mitään, mutta on jokseenkin hölmöä jättää kaikki yhden kortin varaan ja ankkuroitua alas vajoavaan länteen. Itsenäisenä valtiona voisimme luovia kansainvälissä myrskyissä paljon paremmin kuin EU:n ja Amerikan lakeijoina. 

Suomen viime aikainen poliittinen sinisilmäisyys on tietenkin hyödyttänyt eniten Yhdysvaltoja. Se vaistoaa globaalin ylivaltansa kuuluvan menneisyyteen, mutta maan ulkopolitiikkaa hallitsevat neokonservatiivit haluavat edelleen pitää kiinni unelmastaan, jossa Amerikka dominoi maailmaa sotilaallisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti. Jos ja kun tämä projekti menee reisille, anglosionistiset konnat ovat ainakin saaneet haalittua mahdollisimman monta maata mukaan uppoavaan laivaansa.

Tässä riskipelissä Suomi on Yhdysvaltojen tärkeä työkalu Venäjää vastaan. Suomen hölmöt sven dufvat ovat Nato-jäsenyyden myötä velvoitettuja liittymään Amerikan sotiin, joista mikä tahansa voi kytkeytyä Venäjään. Amerikkalaisille tämä käy, sillä heidän ei tarvitse uhrata omaa vertaan, vaan sen tekevät heidän puolestaan suomalaiset, tarvittaessa aina viimeiseen mieheen asti ja vieläpä ilmaiseksi. Aivan samoin kuin Euroopan Unioniin liittyminen toi Suomeen kolmannen maailman rotumuukalaiset, Natoon liittyminen pakottaa meidät kansainvälisiin sotiin. 

Yleistä keskustelua lännessä hallitseva nomenklatuura on perustellut Suomen Nato-jäsenyyttä myös länsimaisella arvoyhteisöllä. Tätä perustetta tarjoaa myös kirjoituksen alun linkistä löytyvä uutinen Nato-kokoukseen saapuva USA:n Blinken: "Puolustetaan demokratiaa ja vapautta", jossa Yhdysvaltain juutalaistaustainen ulkoministeri Antony Blinken katsoo Suomen Nato-jäsenyyden puolustavan "meille rakkaita arvoja: demokratiaa ja vapautta". Kukaan täysjärkinen ei luonnollisestikaan usko Blinkenin humanistiseen tekopyhyyden harjoitelmaan, vaan näkee taustalla kyynisen nollasummapelin maailman vallasta. Varsinkin puhe demokratiasta on huvittavaa kun tietää, että manipuloidut lumedemokratiamme perustuvat oligarkkien harvainvaltaan.

Tässä vaiheessa on vielä vaikea sanoa milloin Natoon liittymisen karut seuraukset alkavat valjeta suomalaisille. Parhaassa tapauksessa tilanne Euroopassa pysyy kireänä, mutta mitään laajempaa valkoisten veljessotaa ei pääse syntymään. Huonossa vaihtoehdossa sota syttyy ja Suomi joutuu siihen mukaan Nato-sitoumuksensa seurauksena.