YLE MARSSITTAA NYT ROTUMUUKALAISIA VINKUMAAN OLEMATTOMASTA SUOMALAISTEN RASISMISTA

Kuka hyötyy jatkuvasta rasismijankutuksesta, joka on suunnattu rasistisesti vain valkoisia vastaan? Vastaus on helppo: puolueellisen puheen ylläpitämisestä hyötyvät ne, jotka vihaavat historiallista Suomea ja haluavat eliminoida tietyllä aikajänteellä maan luoneen etnisen perustan. Ja tämä kaikki jonkun utooppisen maailmanvaltion ja  "paremman maailman" vuoksi.

Valtamediaa seuraamalla huomaa hyvin monenkirjavan väen politisoivan rasismia oman viiteryhmänsä eduksi, mutta yhteistä heille kaikille on suomalaisvihamielisyys ja kiittämättömyys maatamme kohtaan. Puhujasta riippuen valkoisiin kohdistettua psykologista rasismikorttia käytetään eri syistä. Esimerkiksi maamme globalistiset talousvaikuttajat syyttävät suomalaisia kollektiivisesta rasismista silloin, kun osassa kansaa ilmenee vastustusta halpatyövoiman tuonnille ja kansallista yhtenäisyyttä hajottavalle turvapaikkaturismille. 

Kaikkein näkyvimpiä rasismista kitisijöitä ovat luultavasti kulttuurialan ja ihmistieteiden vasemmistolaiset vaikuttajat, jotka ovat löytävinään valkoista rasismia mitä mielikuvituksellisimmista asioista. Heidän rasisminvastaisuuteensa kääritty rotuviha kohdistuu pääasiassa tavallisiin suomalaisiin, jotka eivät ole välittömästi taipuneet Yhdysvaltojen itä- ja länsirannikoilla kehitettyihin hullunkurisiin muotiaatteisiin. Tämä melko varakas hyvesignaloiva luokka saarnaa myös mielellään monikulttuuria, mutta eivät tietenkään itse halua asua rikastetulla alueella ja panevat lapsensakin mieluiten tasokkaisiin valkoisiin kouluihin. 

Kun media nostaa yksipuolisen tarkoitushakuisesti puheeksi rasismin, se on alkanut haastatella myös entistä enemmän tänne päästettyjä rotumuukalaisia. Suuntaus on voimistuva niin kauan kun poliittinen viides kolonna tervetoivottaa maahamme kutsumattomia vieraita. Politisoituneissa pseudotieteissä näitä uuskolonialisteja kutsutaan "rodullistetuiksi ruskeiksi ihmisiksi", jotta yhteiskunnallinen vapaamatkustajuus voitaisiin selittää sorroksi. Heistä äännekkäimmät ja nokkelimmat ovat pääseet julkisuuteen valittamaan kuvittelemastaan rasismista jopa siinä määrin, että eräille siitä on tullut yksi tulonhankintamuoto.

Tästä tunnetuin tapaus lienee somalialaissyntyinen muslimifeministi (sic) Maryan Abdulkarim, jonka ainoa missio maailmassa näyttää olevan kiittämätön haistattelu suomalaisille ja suomalaisuudelle. Valtamediassa näitä toteemin asemaan nostettuja suomalaisvihamielisiä rasisteja pidetään kuitenkin aitoina suomalaisina, koska he sattuvat tallustelemaan Suomen maaperällä. 

Monesti rotumuukalaisten "suomalaisuuden" korostaminen saa tiedotusvälineissä koomisia piirteitä kuten mustan naiskoripalloilija Awak Kuierin tapauksessa. Varsinkin Yle jaksoi muistuttaa jatkuvasti Kuierin "suomalaisuudesta". Tällaisen kielipelin lähtökohtana ei ole enempää eikä vähempää kuin median ja sen sidosryhmien genosidaalinen rasismi suomalaista alkuperäisväestöä vastaan. 

Yhdysvalloissa juutalaisten kiistämättömästi hallitsemassa mediassa mustia on nostettu vuosikausia julkisuuteen pääasiassa urheilun ja halpahintaisen viihteen saralla. Koska mustat eivät tunnetusti juhli tieteen Nobel-palkinnoilla, viihdemaailman tähdiksi korottamalla heistä yritetään tehdä menestyjiä edes jossain. Edellä mainitun koripallon lisäksi tämä ilmiö näkyy Suomessa myös valitettavan suositussa rap-musiikissa. Primitiivisenä puhelauluna tunnetun rapin mustia juuria on viime aikoina korostettu myös täällä. Yle on esitellyt jo monta Suomessa pesivää mustaa räppääjää, mutta toisin kuin musiikkilehdissä, pääteemana ei ole ollut räpin monotoninen papatus, vaan "artistien" suomalaisvastaiset puheenvuorot.

Viimeksi eilen Yle kertoi verkkosivuillaan ja tv-uutisissaan mulattitaustaisesta naisräppääjästä nimeltä Yeboyah. Verkkosivujen jutussa Yeboyah kritisoi n-sanan käyttöä räpissä, sitten sähköposti täyttyi vihasta – "Työmahdollisuuksia menettää, kun vähemmistön edustajana puhuu näistä asioista" räppääjän oikean nimen kerrotaan olevan Rebekka Kuukka. Hänen äitinsä on monikulttuuria julistava kuvataitelija Raakel Kuukka ja isä ghanalainen, josta ei löydy ainakaan Internetissä mitään mainintoja. Monien länsimaissa asuvien mustien miesten tapaan hän otti luultavasti ajat sitten hatkat perheellisistä vastuista. 

Kuvataitelija Raakel Kuukka.

Joka tapauksessa provosoivalla parinvalinnallaan Raakel Kuukka on iskostanut tyttäreensä sukupuolinarsistisen feminismin ja rotupreferenssin, jossa syntipukin rooliin saa valkoinen mies. Vaikka Yeboayhilla on Suomessa moninkertaisesti paremmat oltavat kuin isänsä kotimaassa, hän ei moiti afrikkalaisten saamattomuutta ja vastuuttomuutta, vaan projisoi kaunansa suomalaisiin.

Jo jutun otsikko on peilikuva todellisuudesta: nimittäin oikeassa elämässä työpaikkansa menettää todennäköisimmin, jos uskaltaa kannattaa suomalaisten etnistä etua ja kertoa värillisten suomalaisiin kohdistamasta rotuprofiloidusta väkivallasta. Silti lyriikoissaan Yeboyah näkee ylitse muiden ongelmana mustiin satunnaisesti kohdistetut rasistiset sanat ja heitot:

"Palottelen sut kirveel mun takaboxiin

joku huutaa mulle Hakaniemen toril.  

Jengi kattoo maahan ja kävelee mun ohi."  

Näin Yeboyah riimittelee omakohtaisista kokemuksistaan kappaleella Mitä tarviit (2021).  Räppärin mukaan hän haluaa herättää keskustelua siitä, että rasismi koskettaa meidän kaikkien elämää. 

Hän on halunnut tuoda Suomi-räppiin takaisin yhteiskunnallista keskustelua, joka siitä on puuttunut. Yeboyahin mukaan se on kuitenkin olennainen osa räp-kulttuuria sen alkuajoista lähtien. Yhdysvalloissa nuoret mustat ovat purkaneet räppiin tuntojaan kohtaamistaan vääryyksistä.

Keijo Kaarisateen sarkastisen lohkaisun mukaan valkoisen naisen raiskaus kestää vain hetken, mutta rasistiset sanat jättävät ikuisen arven. Niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa mustat kohdistavat rasistisen murhanhimonsa moninkertaisesti valkoisiin kuin toisin päin, mutta hallitseva vasemmistoliberaali media on saanut pahantekijät uskomaan olevansa uhreja. Heidän rotuveljensä- ja sisarensa kaikkialla maailmalla puolustavat mitä tahansa valkoisia terrorisoivaa rikollista, sen jälkeen kuin valkovihamielinen media on tehnyt hänestä enkelimäisen uhrin.

Jutun perusteella värillisen räppääjän yhteiskunta-analyysi näyttää tiedostavan lukiolaistytön kaoottiselta ja pinnalliselta mielenmaisen tuotteelta. Siksi kriitiselle lukijalle ei tullut yllätyksenä Yeboyhanin mieltymys punavihreiden naisten suosimiin taikauskon muotoihin:

Yeboyah hakee vastapainoa yhteiskunnallisten vääryyksien käsittelemiselle Tarot-korteista ja horoskoopeista, joista hän on ollut kiinnostunut lapsesta lähtien.  Ne edustavat hänelle tietynlaista hengellisyyttä, sillä ne voivat antaa suuntaa, vinkkejä ja motivaatiota elämään.

Toisin kuin Ylen juttu väittää, olemattoman rasismin jahtaaminen ei ole vastapainoa horoskoopeille, sillä vallitseva rasismidiskurssi on itsessään taikauskoinen tapa havannoida maailmaa.

MINISTERIT SANNA MARIN JA ANNIKA SAARIKKO OVAT LOJAALEJA GLOBALISTEILLE MUTTA EIVÄT SUOMALAISILLE

Valtamedia kirjoittaa sen agendalle kiusallisista asioista vasta sitten kun ne ovat nousseet jotain muuta kautta julkisuuteen. Esimerkiksi Yle ei tehnyt ainuttakaan uutisartikkelia Maailman talousfoorumin WEF:n puheenjohtaja Klaus Schwabin markkinoimasta The Great Reset ("Suuri nollaus") hankkeesta. Vasta aivan hiljattain kun paljastui, että hallituksen johtavat naisministerit kuuluvat Maailman talousfoorumin alaisena toimivaan Young Global Leaders -verkostoon, Yle tarttui asiaan jutussaan Marin ja Saarikko kuuluvat nuorten huippujohtajien globaaliin verkostoon, joka tukee talousjärjestelmän “nollausta” – professori: Sidonnaisuus olisi ollut syytä ilmoittaa.

Sama uutinen päätyi tänään Ylen tv-uutisten päälähetykseen lyhennettynä versiona. Hyväuskoiset demarieläkeäläiset tuskin syventyivät asiaan sen kummemmin, päällimmäisenä heille jäi varmaan mieleen nuorten suomalaisten poliitikkonaisten listaaminen maailman tulevaisuuden johtajiksi. Ne katsojat, joita asia jäi vaivaamaan, saattoivat lukea Ylen verkkosivujen jutun, joka on lopulta vain yritys pelastaa pimityksen oheisvauriot arvostelemalla ministerien tapaa jättää ilmoittamatta kuulumisestaan merkittävään sidosryhmään. 

Maailman talousfoorumin ja Young Global Leaders -verkoston varsinaisia tavoitteita jutussa ei kritisioida juuri lainkaan, joten Yle pitää niiden globalistisia päämääriä ilmeisen tavoiteltavina. Ylen haastattelemat asintuntijatkaan eivät arvostele Maailman talousfoorumin omapäisiä projekteja, vaan he ovat enemmän huolissaan demokratian muotoseikoista:

He kaikki kuuluvat nuorten johtajien The Forum of Young Global Leaders -verkostoon eli YGL:ään. Talousmedia Bloomberg on kuvaillut sitä “maailman eklusiivisimmaksi yksityiseksi sosiaaliseksi verkostoksi”.  Ylen haastattelemat asiantuntijat arvioivat, että demokratian kannalta voi olla ongelmallista, jos poliitikkojen jäsenyydestä vaikutusvaltaisten ihmisten verkostossa ei kerrota riittävän avoimesti. Äänestäjät eivät tiedä, mitä heidän valitsemansa edustajat tekevät YGL:ssä.

Ylen artikkeli tarjoaa selittelyistään huolimatta harvinaisen avointa faktatietoa Talousfoorumin idelogisista tavoitteista:

Maailman talousfoorumin WEF:n puheenjohtaja Klaus Schwab perusti YGL:n vuonna 2004. Sitä ennen WEF:n alaisuudessa toimi samantyyppinen yhteisö Global Leaders for Tomorrow, joka oli perustettu vuonna 1992.  

Sveitsistä käsin toimiva WEF on puolestaan järjestö, joka ajaa globalisaatiota, vapaakauppaa sekä julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä. Toimintaa rahoittavat suuryhtiöt.  

Järjestön tunnetuin tapahtuma on vuosittainen Davosin kokous, jonne saapuu suurvaltojen johtajia, yritysjohtajia, tutkijoita, kansalaisjärjestöjen edustajia ja julkisuuden henkilöitä.  Davosissa keskustellaan maailmanlaajuisista kysymyksistä, mutta siellä ei tehdä virallisia päätöksiä.

Kansalaisten enemmistölle lähes tuntematonta käsitettä "Suuri nollaus" avataan kirjoituksessa hämmästyttävän avoimesti:

”Pandemia edustaa harvinaista mutta lyhytkestoista mahdollisuutta pohtia, kuvitella uudelleen ja nollata maailmamme”.  

Näin Maailman talousfoorumin puheenjohtaja Klaus Schwab sanoi vuosi sitten kesällä, kun hän esitteli laajan uudistusaloitteen nimeltä The Great Reset eli vapaasti suomennettuna “Suuri nollaus”.  

YGL-verkoston johtaja Mariah Levin on ilmoittanut Forbes-lehdessä(siirryt toiseen palveluun) julkaistussa kirjoituksessa, että YGL tukee nollausta.  Se on hanke, jonka tavoitteena on rakentaa koko maailman yhteiskunta- ja talousjärjestelmä kestävämmäksi ja ympäristöystävällisemmäksi koronapandemian jälkeen.

Schwabin keskeinen ajatus on, että maailman hallintajärjestelmät ovat rikki, koska ne eivät pysty ratkomaan pandemian ja ilmastonmuutoksen kaltaisia suuria ongelmia.

Myös Young Global Leaders -hanketta valotetaan journalistisesti hyvin:

YGL kutsuu vuosittain yli sata alle 40-vuotiasta johtajaa, asiantuntijaa ja muuta merkkihenkilöä viisi vuotta kestävään koulutusohjelmaan. Verkoston tavoitteena on, että nuoret johtajat syventyvät yhdessä globaaleihin kysymyksiin ja pystyisivät siten lisäämään vaikuttavuuttaan.

Nykyinen valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) aloitti vuoden 2019 kurssilla ja pääministeri Sanna Marin (sd.) on mukana vuoden 2020 ryhmässä.  

YGL:n vanhoja jäseniä ovat entinen pääministeri Alexander Stubb (kok.) sekä ex-pääministeri ja entinen EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen (kok.), joka valittiin alunperin Global Leaders for Tomorrow -yhteisöön.  Myös kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen (kok.) kuuluu verkoston nykyisiin koulutettaviin.

The Forum of Young Global Leadersin johtaja on juutalaistaustainen Mariah Levin, joka  kertoo Ylelle videohaastattelussa, että he järjestävät jäsenille vuosittain oman kokouksen ja keskimäärin 3-4 kurssia, jotka toteutetaan yhteistyössä Harvardin, Stanfordin ja Oxfordin kaltaisten huippuyliopistojen kanssa. 

Viime aikoina koulutusohjelmaan on värvätty ennen näkemätön määrä naispoliitikkoja, eikä suinkaan siksi, että he olisivat jotenkin päteviä. Järjestelmäuskollisina pinkoina ja konfromisteina poliitikkonaiset ovat mitä parhainta materiaalia globalistisen hallinnon julkisivuksi. Ylimmän sarjan globalistit haluavat puskea esiin naispoliitkkoja yksinkertaisesti siitä syystä, koska nämä kannattavat fanaattisimmin lännelle tuhoisia muotiaatteita ja sivuuttavat naivin idealisminsa ("nuori, tyhmä, vihreä") vuoksi helposti reaalipolitiikan. Lisäksi heidän arvostelunsa voidaan kontrolloidun median avulla leimata "naisvihamieliseksi". 

Koska "Suuren nollauksen" tavoitteita ei haluta kyseenalaistaa, jutussa varsinaisen arvostelu kohdistetaan Maailman talousfoorumin kriitikoihin. Heidät leimataan muitta mutkitta salaliittoteoreetikoiksi ja äärioikeistolaisiksi, toisin sanoen ihmisiksi, joiden ääntä ei tarvitse eikä saa kuunnella:

Sosiaalisessa mediassa Maailman talousfoorumiin ja sen ajamiin uudistuksiin kohdistuu hurjia väitteitä ja salaliittoteorioita. Tutkijoiden mukaan niitä levittävät erityisesti kansallismieliset toimijat, jotka vastustavat globalisaatiota.

Nämä korkean tason kokoukset ovat olleet vastustuksen ja salaliittoteorioiden kohteina jo vuosikausia. Viime aikoina samoin on käynyt Maailman talousfoorumin The Great Reset -aloitteelle.  

Artikkelin kirjoittaneen Mikko Leppäsen kunniaksi on kuitenkin todettava, ettei hän syyllisty sellaisiin olkiukkoväitteisiin, joita valtamedia käyttää yleensä kansallismielisiä sivuavissa jutuissaan. Arvostelun pääkohdat esitetään suurin piirtein sellaisina, jollaisina globalismin kriitikot ne yleensä esittävät:

Suomeksi salaliittoteorioita levittävät tahot ovat liittäneet Marinin ja Saarikon YGL-jäsenyyden osaksi väitteitään.  

Salaliittoteoreetikot ja osa kärkevimmistä kriitikoista väittävät, että globaali eliitti hävittää pienyritykset koronapandemian ja sulkutoimien varjolla. Radikaaleimmissa väitteissä maalataan kuvaa dystooppisen, maailmanlaajuisen valvontayhteiskunnan perustamisesta “Suuren nollauksen” kautta.  

Väitteet pohjautuvat siihen, että esimerkiksi koronapassi, kansalaisille luotava digitaalinen identiteetti, keskuspankkien digivaluutat sekä esineiden internet, tekoäly ja aivojen toimintaan vaikuttavat neuroteknologiat mahdollistaisivat ihmisten kontrollin ennennäkemättömällä tavalla.

Syy, miksi globalistista agendaa sympatisoiva Yle kertoo näin suoraan kriittisistä näkemyksistä, voi vain arvailla.  Ehkä se luottaa suuren yleisön vaistomaiseen arkuuteen ja ryhmäpaineeseen, jossa kukaan ei halua leimautua salaliittoteoreetikoksi. Tuolla sanalla on valtava voima, sillä sen jälkeen kun kontrolloidussa julkisessa keskustelussa jokin asia julistetaan salaliittoteoriaksi, keskustelu on päättynyt. Siitäkin huolimatta, vaikka arvostelija osoittaa, ettei kyse ole salaliittoteoriasta vaan poliittisesta vaikuttamisesta, joka tehdän täysin avoimesti kansakuntien tahtoa ja etua vastaan.  

"YLE 95-VUOTTA" -JUHLAPUHUJA PETER WOLODARSKI ON KETTU MEDIAN KANATARHASSA

Median riippumattomuutta korostava Dagens Nyheterin päätoimittaja Peter Wolodarski.

Kun vasemmistoliberaalin hegemonian hallitsema Yle juhli viime viikolla 95-vuotista taivaltaan, piti se samalla juhlaseminaarin Helsingissä 9. syyskuuta. Tapahtuman pääpuhujaksi oli valittu Ruotsin suurimman valtalehti Dagens Nyheterin päätoimittaja ja lehteä julkaisevan Bonnier  kustannuksen omistajaosakas Peter Wolodarski. Ylen verkkosivujen henkilökuvajuttu “Poliitikkojen hyökkäykset mediaa kohtaan vahingoittavat sananvapautta myös Pohjoismaissa", sanoo Dagens Nyheterin päätoimittaja osoittaa miksi juuri Wolodarski on niin sopiva juhlistamaan harvojen kuten Ylen mediavaltaa:

Wolodarski on ollut lähes kymmenen vuotta Ruotsin suurimman sanomalehden, Dagens Nyheterin vastaava päätoimittaja. Hän on myös lehden kustantaja. Lehti on ruotsalaisen mediakonserni Bonnierin omistuksessa. Asema on hyvin näkyvä ja merkittävä Ruotsissa. Lehdellä on päivittäin 1,2 miljoonaa lukijaa. Wolodarski on myös tunnettu ja arvostettu julkinen keskustelija. Hänelle tärkeitä teemoja ovat sananvapaus ja journalismin riippumattomuus.

Sanomatta tietenkin jää, ettei Wolodarski ole sen enempää ruotsalainen ja siten ruotsalaisten intressiä ajava taho kuin Bonnier mediakaan. Hänen vanhempansa eivät paenneet kansallissosalisteja, vaan he tulivat sosialistisesta Puolasta Ruotsiin vasta 1960-luvun lopulla. Wikipedian mukaan syynä oli  Puolan silloisen johtajan Władysław Gomułkan aloittama "antisemitistinen kampanja", vaikka tosiasiassa taustalla oli koko Itä-Euroopan sosialistileirin protesti Israelin vuonna 1967 käymää Kuuden päivän miehityssotaa vastaan. Näin Wiklipedia venyttää jälleen antisemitismin määritelmää sionisteille miellyttäväksi. 

Ylen johdolle on todennäköisesti yhdentekevää mikä osa globalistisesta eliitistä hallitsee läntistä valtamediaa, tärkeintä on vain se, että valta ei ole ainakaan kansalaisten ääntä kuuntelevien kansallismielisten käsissä. Wolodarski on Ylelle kuitenkin luottopuhuja ylitse muiden, koska tämä jo etnisen taustansa vuoksi ei missään tapauksessa ajaisi eurooppalaisten kansojen etuja. Horjumattomassa halveksunnaan Euroopan kansoja kohtaan Dagens Nyheterin päätoimittaja ei salaa haluaan tukkia suun niiltä, jotka kritisoivat vallitsevaa menoa ja haluavat tilalle jotain muuta. 

Jutun alussa Wolodorski tuo esiin tutun harmistuksensa sille, että on olemassa Internet, jonka kautta voi edelleen levittää krittiistä tietoa. Sen päätoimittaja leimaa tietenkin valeuutisoinniksi. Vaikka internetin sensuuri on vuodesta 2017 lähtien kiristynyt aimo harppauksin, vielä jäljellä oleva sananvapaus hiertää globalistien äänitorvena toimivaa Wolodarskia suunnattomasti.

Suurimpana konkreettisena uhkana Wolodarski pitää kuitenkin populistipuolueita, jotka ovat jossain määrin tuoneet poliittisen keskusteluun hiljennetyn kansan äänen. Länsimaissa näillä puolueilla ei ole juuri poliittista valtaa, mutta jo se, että puolueet ovat olemassa ja voivat osallistua julkiseen keskusteluun, on Wolodarskin mielestä häiritsevää. Pöyrisyttävintä päätoimittajan mielestä ovat ne harvat päättävät politiikot, jotka ajavat kansalaisten asiaa kritisoidessaan vihamielisen eliitin työkaluna toimivaa valtamediaa.

Poliittisilta päättäjiltä tuleva voimakas kritiikki kuitenkin vahingoittaa.

– Poliitikkojen täytyy välttää kiusausta saada nopeita irtopisteitä sillä, että he hyökkäävät tiedotusvälineitä ja niiden toimintaa vastaan, Wolodarski sanoo. Hän viittaa viime vuosina myös Ruotsissa yleistyneisiin poliitikkojen purkauksiin, joilla halutaan mustamaalata tiedotusvälineitä ja kylvää epäluottamusta niitä kohtaan.

Kommentti on selvässä ristiriidassa jutun alun kanssa, koska siinä kerrotaan sananvapauden ja journalistisen riippumattomuuden olevan Wolodarskille tärkeää. Dagens Nyheterin päätoimittajalle kyse ei ehkä olekaan ristiriidasta, vaan ajattelusta, jossa sananvapaus koskee vain valtamediaa.  Wolodarski ei näe sananvapauden rajoittamista kansalaisilta ja "väärin ajattelivalta" poliitkoilta yhteiskunnallisena ongelmana, vaan jopa ratkaisuna eliitin tarpeisiin. Vain silloin kun valtavalla volyymilla propagandaa pumppaavaa valtamedian arvostellaan, kyse on Wolodarsikin mukaan vaarallisesta yhteiskunnallisesta kehityksestä. 

Päätoimittajan peräänkuuluttama journalistinen riippumattomuus on sitä vastoin mitä röyhkein chuzpah, sillä etenkin valtamedian tiedetään olen vahvasti kytköksissä talouteen ja tiettyihin poliittisiin agendoihin. Suomen lähihistorian tunnetuin esimerkki tästä on Helsingin Sanomien avoin asettuminen EU:n liittymisen puolelle ennen vuoden 1994 kansanäänestystä. On päivän selvää, ettei esimerkiksi yksikään Dagens Nyheterin toimittaja toimi juttuja tehdessään riippumattomasti, sillä jos hän niin tekisi, hän on olisi entinen toimittaja. Itsesensuuri ja "sitotuminen arvoihin" takaavat sen, ettei valtamediassa kuulla perinpohjaista krittiikkiä globalismista, monikulttuurista, rasistisesta anti-rasismista, woke-  ja cancel-kulttuurista, feminismistä,  lgbt-idelogiasta ja muista globalistien lempiteemoista. 

Huvittavinta Wolodarskin haastattelussa oli hänen läpinäkyvä projisointinsa, jossa omat synnit sälytettiin muualle kuten Itä-Euroopan kansallismielisten hallintojen tapaan ohjailla mediaa:

Wolodarski on muistuttanut pääkirjoituksissaan usein, miten tapahtumat Puolassa lähtivät liikkeelle toimittajien kritisoimisesta. Kun Puolan kulttuuriministeri sai tiukkoja kysymyksiä juontajalta suositussa uutisohjelmassa, ministeri totesi juontajalle: “Tämä ei ole journalismia vaan propagandaa, mutta se tulee kohta loppumaan.”

Lännen kontrolloidut tiedotusvälineet harjoittavat koko ajan systemaattista sensuuria kansakunnalle  elintärkeistä kysymyksistä samalla kun ne yrittävät mustamaalauskampanjoillaan tukahduttaa vaieuttuja totuuksia esiin nostavia vaihtoehtomedioita. Itä-Euroopan syyttäminen on vain eräs keino kiinnittää huomio muualle. Tämän kaksinaamaisuuden valtamedian ylin kerros toki tunnistaa itsekin, mutta pitää sitä silti välttämättömänä turvatakseen liberaarlidemokratian fasadin alla toimivan globalistisen projektin. Eliitin asiamiehet tuntuvat ajattelevan, ettei  maailman asioita voi jättää kansalaisten intressiä ajavien poliitikkojen vastuulle. Vain eliitillä on hallussaan oikea tieto ja moraalinen oikeus hallita ja siksi kaikki muu on jumalanpilkkaan rinnastetavaa kapinaa, joka pitää tukahduttaa kaikin keinoin. 

Yleisradion johtoa lämmitti varmasti haastattelun lopun lausunto, jossa Wolodarski kehoitti Yleäkin jatkamaan valitsemallaan agendajournaismin tiellä:

– On vaarana, että jos yleisradioyhtiöt tekevät jotain kiistanalaista, poliitikot kritisoivat ja uhkaavat leikata rahoitusta. Tällaisten uhkausten ei saa antaa vaikuttaa riippumattomuuteen. Ei saa alkaa sensuroida itseään.

Kiistanalaisuus tarkoittaa käytännössä sitä, että Yle tekee systemaattista pilkkaa kansallisesta perinnöstä ja nostaa jalustalle rotumuukalaiset ja seksuaalikummajaiset. Vastaavasti riippumattomuus merkitsee Ylen kaltaisen valtamedian itsepintaista halua noudattaa kulttuurimarxilaista agendaa. Mikäli toimittaja lipeää pienen eliitin masinoimasta vallitsevasta ortodoksiasta, hän harjoittaakin itsesensuuria. 

Wolodorskin juhlaluento oli mitä luultavammin hengennostatustilaisuus yleläisille. Luennoitsijan valinnalla ja hänen sanomallaan haluttiin kertoa, että omat valheet ja propaganda eivät ole valhetta ja propagandaa, vaan pyhitetty keino, jolla pitää vaalikarja sille kuuluvassa karsinassaan. 

 

                                                      ***************************

TV1, 15.9.2021 klo 19.00, Historia: Keskitysleirin valokuvaaja (12)

Espanjalainen Francisco Boix oli toisen maailmansodan aikana vankina Mauthausenin keskitysleirillä toimien sen valokuvaajana. Hän onnistui salakuljettamaan leiriltä noin 2000 valokuvaa, joita myöhemmin käytettiin todistusaineistona Nürnbergin oikeudenkäynnissä natsirikollisia vastaan. Minkälaista oli elämä leirillä ja mitä valokuvat kertovat sen todellisuudesta? HD ohjelmatekstitys (suomi) 53 min. Linkki ohjelmaan.

Historiadokumentin paikka on jo jokin aika sitten vaihtunut maanantaista keskiviikoksi, mutta teemojen sisältö on pysyny edelleen samana: natsit, natsit, natsit. Ohjelmapaikan sisältöä voi pitää jo insituuutiona, sillä natsit ovat sille aina varattuja kuten Nukkumatti lastenohjelmissa. 

Kaikille on selvää, että ohjelman mustavalkoisella moralismilla tehdään nykypolitiikkaa. Ensisijaisesti tarkoitus on vahvistaa niiden uskoa, jotka edistävät Suomen ja muun Euroopajn demografista tuhoa. Viestinä on, että mikäli valkoiset kansat säilyvät valkoisena, se on samaa kuin natsismi. Viime aikoina tämän sentimentalistisen pakkomielteen on tuonut näkyväksi vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo, joka pillahti puoluekokouksessa itkuun väittäessään menneisyyden kansallissosialismin ja piskuisten uusnatsiliikkeiden olevan maailman pahin uhka. 

Käyttäessään menneisyyden kuviteltuja haamuja keppihevosinaan Ohisalon kaltaiset hyväkkäät ajavat itsensä moraaliseen raivoon ja ovat siksi käytännössä valmiita tuhoamaan eurooppalaiset populaatiot massainvaasiolla. Väestömäärän raju kasvattaminen kovan kulutuksen Pohjolassa olisi tietenkin ekokologisesti tuhoisaa, mutta tämähän ei luonnonsuojelijoina esiintyviä sosialisteja tietenkään kiinnosta.