"YLE 95-VUOTTA" -JUHLAPUHUJA PETER WOLODARSKI ON KETTU MEDIAN KANATARHASSA

Median riippumattomuutta korostava Dagens Nyheterin päätoimittaja Peter Wolodarski.

Kun vasemmistoliberaalin hegemonian hallitsema Yle juhli viime viikolla 95-vuotista taivaltaan, piti se samalla juhlaseminaarin Helsingissä 9. syyskuuta. Tapahtuman pääpuhujaksi oli valittu Ruotsin suurimman valtalehti Dagens Nyheterin päätoimittaja ja lehteä julkaisevan Bonnier  kustannuksen omistajaosakas Peter Wolodarski. Ylen verkkosivujen henkilökuvajuttu “Poliitikkojen hyökkäykset mediaa kohtaan vahingoittavat sananvapautta myös Pohjoismaissa", sanoo Dagens Nyheterin päätoimittaja osoittaa miksi juuri Wolodarski on niin sopiva juhlistamaan harvojen kuten Ylen mediavaltaa:

Wolodarski on ollut lähes kymmenen vuotta Ruotsin suurimman sanomalehden, Dagens Nyheterin vastaava päätoimittaja. Hän on myös lehden kustantaja. Lehti on ruotsalaisen mediakonserni Bonnierin omistuksessa. Asema on hyvin näkyvä ja merkittävä Ruotsissa. Lehdellä on päivittäin 1,2 miljoonaa lukijaa. Wolodarski on myös tunnettu ja arvostettu julkinen keskustelija. Hänelle tärkeitä teemoja ovat sananvapaus ja journalismin riippumattomuus.

Sanomatta tietenkin jää, ettei Wolodarski ole sen enempää ruotsalainen ja siten ruotsalaisten intressiä ajava taho kuin Bonnier mediakaan. Hänen vanhempansa eivät paenneet kansallissosalisteja, vaan he tulivat sosialistisesta Puolasta Ruotsiin vasta 1960-luvun lopulla. Wikipedian mukaan syynä oli  Puolan silloisen johtajan Władysław Gomułkan aloittama "antisemitistinen kampanja", vaikka tosiasiassa taustalla oli koko Itä-Euroopan sosialistileirin protesti Israelin vuonna 1967 käymää Kuuden päivän miehityssotaa vastaan. Näin Wiklipedia venyttää jälleen antisemitismin määritelmää sionisteille miellyttäväksi. 

Ylen johdolle on todennäköisesti yhdentekevää mikä osa globalistisesta eliitistä hallitsee läntistä valtamediaa, tärkeintä on vain se, että valta ei ole ainakaan kansalaisten ääntä kuuntelevien kansallismielisten käsissä. Wolodarski on Ylelle kuitenkin luottopuhuja ylitse muiden, koska tämä jo etnisen taustansa vuoksi ei missään tapauksessa ajaisi eurooppalaisten kansojen etuja. Horjumattomassa halveksunnaan Euroopan kansoja kohtaan Dagens Nyheterin päätoimittaja ei salaa haluaan tukkia suun niiltä, jotka kritisoivat vallitsevaa menoa ja haluavat tilalle jotain muuta. 

Jutun alussa Wolodorski tuo esiin tutun harmistuksensa sille, että on olemassa Internet, jonka kautta voi edelleen levittää krittiistä tietoa. Sen päätoimittaja leimaa tietenkin valeuutisoinniksi. Vaikka internetin sensuuri on vuodesta 2017 lähtien kiristynyt aimo harppauksin, vielä jäljellä oleva sananvapaus hiertää globalistien äänitorvena toimivaa Wolodarskia suunnattomasti.

Suurimpana konkreettisena uhkana Wolodarski pitää kuitenkin populistipuolueita, jotka ovat jossain määrin tuoneet poliittisen keskusteluun hiljennetyn kansan äänen. Länsimaissa näillä puolueilla ei ole juuri poliittista valtaa, mutta jo se, että puolueet ovat olemassa ja voivat osallistua julkiseen keskusteluun, on Wolodarskin mielestä häiritsevää. Pöyrisyttävintä päätoimittajan mielestä ovat ne harvat päättävät politiikot, jotka ajavat kansalaisten asiaa kritisoidessaan vihamielisen eliitin työkaluna toimivaa valtamediaa.

Poliittisilta päättäjiltä tuleva voimakas kritiikki kuitenkin vahingoittaa.

– Poliitikkojen täytyy välttää kiusausta saada nopeita irtopisteitä sillä, että he hyökkäävät tiedotusvälineitä ja niiden toimintaa vastaan, Wolodarski sanoo. Hän viittaa viime vuosina myös Ruotsissa yleistyneisiin poliitikkojen purkauksiin, joilla halutaan mustamaalata tiedotusvälineitä ja kylvää epäluottamusta niitä kohtaan.

Kommentti on selvässä ristiriidassa jutun alun kanssa, koska siinä kerrotaan sananvapauden ja journalistisen riippumattomuuden olevan Wolodarskille tärkeää. Dagens Nyheterin päätoimittajalle kyse ei ehkä olekaan ristiriidasta, vaan ajattelusta, jossa sananvapaus koskee vain valtamediaa.  Wolodarski ei näe sananvapauden rajoittamista kansalaisilta ja "väärin ajattelivalta" poliitkoilta yhteiskunnallisena ongelmana, vaan jopa ratkaisuna eliitin tarpeisiin. Vain silloin kun valtavalla volyymilla propagandaa pumppaavaa valtamedian arvostellaan, kyse on Wolodarsikin mukaan vaarallisesta yhteiskunnallisesta kehityksestä. 

Päätoimittajan peräänkuuluttama journalistinen riippumattomuus on sitä vastoin mitä röyhkein chuzpah, sillä etenkin valtamedian tiedetään olen vahvasti kytköksissä talouteen ja tiettyihin poliittisiin agendoihin. Suomen lähihistorian tunnetuin esimerkki tästä on Helsingin Sanomien avoin asettuminen EU:n liittymisen puolelle ennen vuoden 1994 kansanäänestystä. On päivän selvää, ettei esimerkiksi yksikään Dagens Nyheterin toimittaja toimi juttuja tehdessään riippumattomasti, sillä jos hän niin tekisi, hän on olisi entinen toimittaja. Itsesensuuri ja "sitotuminen arvoihin" takaavat sen, ettei valtamediassa kuulla perinpohjaista krittiikkiä globalismista, monikulttuurista, rasistisesta anti-rasismista, woke-  ja cancel-kulttuurista, feminismistä,  lgbt-idelogiasta ja muista globalistien lempiteemoista. 

Huvittavinta Wolodarskin haastattelussa oli hänen läpinäkyvä projisointinsa, jossa omat synnit sälytettiin muualle kuten Itä-Euroopan kansallismielisten hallintojen tapaan ohjailla mediaa:

Wolodarski on muistuttanut pääkirjoituksissaan usein, miten tapahtumat Puolassa lähtivät liikkeelle toimittajien kritisoimisesta. Kun Puolan kulttuuriministeri sai tiukkoja kysymyksiä juontajalta suositussa uutisohjelmassa, ministeri totesi juontajalle: “Tämä ei ole journalismia vaan propagandaa, mutta se tulee kohta loppumaan.”

Lännen kontrolloidut tiedotusvälineet harjoittavat koko ajan systemaattista sensuuria kansakunnalle  elintärkeistä kysymyksistä samalla kun ne yrittävät mustamaalauskampanjoillaan tukahduttaa vaieuttuja totuuksia esiin nostavia vaihtoehtomedioita. Itä-Euroopan syyttäminen on vain eräs keino kiinnittää huomio muualle. Tämän kaksinaamaisuuden valtamedian ylin kerros toki tunnistaa itsekin, mutta pitää sitä silti välttämättömänä turvatakseen liberaarlidemokratian fasadin alla toimivan globalistisen projektin. Eliitin asiamiehet tuntuvat ajattelevan, ettei  maailman asioita voi jättää kansalaisten intressiä ajavien poliitikkojen vastuulle. Vain eliitillä on hallussaan oikea tieto ja moraalinen oikeus hallita ja siksi kaikki muu on jumalanpilkkaan rinnastetavaa kapinaa, joka pitää tukahduttaa kaikin keinoin. 

Yleisradion johtoa lämmitti varmasti haastattelun lopun lausunto, jossa Wolodarski kehoitti Yleäkin jatkamaan valitsemallaan agendajournaismin tiellä:

– On vaarana, että jos yleisradioyhtiöt tekevät jotain kiistanalaista, poliitikot kritisoivat ja uhkaavat leikata rahoitusta. Tällaisten uhkausten ei saa antaa vaikuttaa riippumattomuuteen. Ei saa alkaa sensuroida itseään.

Kiistanalaisuus tarkoittaa käytännössä sitä, että Yle tekee systemaattista pilkkaa kansallisesta perinnöstä ja nostaa jalustalle rotumuukalaiset ja seksuaalikummajaiset. Vastaavasti riippumattomuus merkitsee Ylen kaltaisen valtamedian itsepintaista halua noudattaa kulttuurimarxilaista agendaa. Mikäli toimittaja lipeää pienen eliitin masinoimasta vallitsevasta ortodoksiasta, hän harjoittaakin itsesensuuria. 

Wolodorskin juhlaluento oli mitä luultavammin hengennostatustilaisuus yleläisille. Luennoitsijan valinnalla ja hänen sanomallaan haluttiin kertoa, että omat valheet ja propaganda eivät ole valhetta ja propagandaa, vaan pyhitetty keino, jolla pitää vaalikarja sille kuuluvassa karsinassaan. 

 

                                                      ***************************

TV1, 15.9.2021 klo 19.00, Historia: Keskitysleirin valokuvaaja (12)

Espanjalainen Francisco Boix oli toisen maailmansodan aikana vankina Mauthausenin keskitysleirillä toimien sen valokuvaajana. Hän onnistui salakuljettamaan leiriltä noin 2000 valokuvaa, joita myöhemmin käytettiin todistusaineistona Nürnbergin oikeudenkäynnissä natsirikollisia vastaan. Minkälaista oli elämä leirillä ja mitä valokuvat kertovat sen todellisuudesta? HD ohjelmatekstitys (suomi) 53 min. Linkki ohjelmaan.

Historiadokumentin paikka on jo jokin aika sitten vaihtunut maanantaista keskiviikoksi, mutta teemojen sisältö on pysyny edelleen samana: natsit, natsit, natsit. Ohjelmapaikan sisältöä voi pitää jo insituuutiona, sillä natsit ovat sille aina varattuja kuten Nukkumatti lastenohjelmissa. 

Kaikille on selvää, että ohjelman mustavalkoisella moralismilla tehdään nykypolitiikkaa. Ensisijaisesti tarkoitus on vahvistaa niiden uskoa, jotka edistävät Suomen ja muun Euroopajn demografista tuhoa. Viestinä on, että mikäli valkoiset kansat säilyvät valkoisena, se on samaa kuin natsismi. Viime aikoina tämän sentimentalistisen pakkomielteen on tuonut näkyväksi vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo, joka pillahti puoluekokouksessa itkuun väittäessään menneisyyden kansallissosialismin ja piskuisten uusnatsiliikkeiden olevan maailman pahin uhka. 

Käyttäessään menneisyyden kuviteltuja haamuja keppihevosinaan Ohisalon kaltaiset hyväkkäät ajavat itsensä moraaliseen raivoon ja ovat siksi käytännössä valmiita tuhoamaan eurooppalaiset populaatiot massainvaasiolla. Väestömäärän raju kasvattaminen kovan kulutuksen Pohjolassa olisi tietenkin ekokologisesti tuhoisaa, mutta tämähän ei luonnonsuojelijoina esiintyviä sosialisteja tietenkään kiinnosta.