maanantai 26. huhtikuuta 2021

VALKOISTA MIESTÄ VIHAAVA ELOKUVATEOLLISUUS PALKITSI JÄLLEEN OMANSA OSCAR-GAALASSA


Elokuvateollisuuden Oscar-palkinnoista päättävä Yhdysvaltain elokuva-akatemia on yksi läntisen maailman huvittavimmista instituutioista. Se ei ole sitä tietenkään tietoisesti, vaan huumori syntyy elokuva-akatemian äärimmilleen viedystä poliittisesta korrektiudesta. 

Näillä leveyksillä hulluuden riemumarssin kierroksien lisäämisestä saatiin kuulla viime syksynä Yle uutisessa Parhaan elokuvan Oscar-ehdokkaaksi voi jatkossa päästä vain, jos elokuva täyttää uudet vaatimukset monimuotoisuudesta. Juttua lukiessa voi olla melko vaikea uskoa että vasemmistolaista identiteettipolitiikkaa edistävä kulttuurimarxilainen agenda olisi pelkkä vainoharhainen salaliittoteoria. Tärähtäneistö nimittäin tekee sen ihan itse:

Vuoden 2024 Oscar-gaalasta lähtien kategoriaan kelpuutetaan ehdolle ainoastaan elokuvia, jotka täyttävät uudet monimuotoisuusstandardit sekä kameran edessä että takana, kertoo The New York Times.  

Valkokankaalla vaatimus täytetään siten, että ainakin yhden pääosan esittäjän tai keskeisen sivuosan esittäjän on edustettava etnistä vähemmistöä Yhdysvalloissa.  

Vaihtoehtoisesti esimerkiksi 30 prosenttia pienempien roolien näyttelijöistä on oltava naisia, seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjen edustajia, etnisiä vähemmistöjä tai vammaisia.  

Uudet vaatimukset ulottuvat myös tuotantoon, jossa vähemmistökiintiöitä on tarkoitus noudattaa kaikilla tasoilla harjoittelijoista johtajiin.

Valistuneelle lukijalle ei tule yllätyksenä, että päätöksen takana oleva elokuva-akatemian toinen johtaja, juutalaistaustainen David Rubin, tunnetaan valkovihamielisenä raivoliberaalina.

Tämän vuoden Oscar-gaala palkintoineen jatkoi viime vuosien äärivasemmistolaisesti politisoitunutta linjaansa. Asian voi tarkistaa Janne Sundqvistin Ylen verkkosivuille kirjoittamasta mielipidejutusta Analyysi: Korona-ajan Oscarit tuntuivat Hollywood-tähtien Ruotsin-risteilyltä, mutta gaalassa tehtiin myös historiaa.  

Parhaan elokuvan palkinnon sai aasialainen naisohjaaja Chloé Zhao vetistelevästä rainastaan Nomadland. Ylen jutun mukaan hänestä tuli ensimmäinen aasialainen naisohjaaja, joka on voittanut maailman arvostetuimman elokuvapalkinnon. Miksiköhän tästä tuli jotenkin mieleen, etteivät Hyvät ihmiset olleet sittenkään täysin tyytyväisiä identiteettipoliittiseen pääpalkintoon. Nythän voittajaksi ei äänestetty afro-amerikkalaista transseksuaalia! 

Satiirinen nettisivusto The Babylon Bee kertoo tuoreessa jutussaan Academy Strips 'Schindler's List' Of Best Picture Award Due To Lack Of Diversity millaiselta Oscar-instituutio näyttäisi, kun "kehitystä" hieman nopeutettaisiin:

Steven Spielberg has been ordered by the Academy to re-release the film with an unnecessary LGBTQ+ side plot, a gay roommate for Schindler, and a song and dance number set to a Lady Gaga song over the end credits if he wishes to re-earn the Academy Award. Otherwise, it will be re-awarded to Brokeback Mountain.

This is just the first Oscar winner to be stripped of its award, as the Academy has plans to strip the award from over 95% of the winners and give them all to Brokeback Mountain.

Tunteellisena lohdutuksena vasemmistoliberaalit saivat sentään kuulla eilen yöllä Suomen aikaan käydyssä gaalassa mustien elokuvaohjaajien tuttua ja turvallista kitinää valkoisten paholaismaisuudesta. Ylen toimittajan analyysi:

Oscarit ovat olleet aina paikka, jossa näyttelijät ottavat kantaa tärkeäksi kokemiensa asioiden puolesta. Tällä kertaa erityisen yhtenäisen äänen antoivat afrikkalaisamerikkalaiset elokuvantekijät.  

He arvostelivat palkintopuheessa toisensa jälkeen Yhdysvalloissa esiintyvää ja erityisesti afrikkalaisamerikkalaisiin kohdistuvaa poliisiväkivaltaa.

Jo etukäteen oli esitetty huolta siitä, tussahtaako Oscar-gaala juuri sinä vuonna, kun naistekijät pääsevät ennennäkemättömällä tavalla esille.  

Sehän se maailman suurin huoli on, pääsevätkö kiintiöidyt hyväosasaiset naiset riittävän näkyville. Ilmeisesti jo hyvissä ajoin oli päätetty, että naisille lohkeaa tärkeimmät palkinnot olivatpa elokuvat sitten millaisia tahansa.

Verkkosivujen jutun kirjoittanut Janne Sundqvist oli jossain määrin pettynyt Oscar-gaalan ulkoisiin puitteisiin, vaikka ennakkotietojen mukaan tapahtumasta oli luvattu ennennäkemätön punaliberaali riemujuhla: 

Oscareiden tuottajat, etunenässä Steven Soderbergh, olivat etukäteen lakaisseet huolia maton alle sanomalla, että tästä tulisi kaikkien aikojen show. Pandemia-ajan gaalasta lupailtiin elokuvallista elämystä, joka ei jättäisi katsojia kylmäksi.

Kyllä kyllä, Hollywoodissa kun ollaan, niin siellä mennään aina isonenien viitoittamaa tietä, onpa kyseessä sitten Spielberg tai Sodenbergh.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti