perjantai 2. lokakuuta 2020

TRUMP SAIRASTUI KORONAAN – VASEMMISTOLIBERAALIT LÄHEMPÄNÄ BIDENIN LUPAAMAA UUSSOSIALISTISTA PARATIISIA


Ylen toimittajia neljä vuotta hiertänyt peppukipu katosi kuin taikaiskusta kun maailmalla levisi tieto Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin saamasta positiivisesta Covid-19 virus -tuloksesta. Itse asiassa läntisen maailman koko liberaalivasemmisto ja aisankannattaja-oikeisto on saanut kokea tänään rektumissaan hekuman hetkiä, koska tieto Trumpin sairastumisesta saattaa kääntää vaalit demokraattiehdokas Joe Bidenin hyväksi. Voitionriemuaan vain vaivoin peittelevä Yle kertoi tästä ennenaikaisesta joululahjasta agenda-analyysissään Trump sai koronan: luvassa on jännittävää poliittista draamaa – tässä lyhyet vastaukset siitä, mitä tiedämme nyt.

Vielä pari päivää sitten läntisen maailman valtamediat kuten Yle olivat vaalitilanteesta hämillään yrittäessään vakuuttaa katsojilleen poissaolevalta dementikolta vaikuttaneen Joe Bidenin voittaneen ensimmäisen vaaliväittelyn. Suomessakin uutisoinnissa keskityttiin lähinnä vain Trumpin päällepuhumiseen, vaikka samaa harjoitti myös Biden. Ohjelman nähneet eivät voineet olla huomaamatta, kuinka demokraattitaustainen juontaja Chris Wallace ei puuttunut mitenkään Bidenin päällepuhumiseen. Luonnollisesti Yle ei maininnut tästä mitään, vaikka suuressa maailmassa asia sai laajaa huomiota, josta kertoo mm. The Daily Wiren uutisartikkeli  Chris Wallace Faces Intense Backlash, Including From Colleagues, Over Bias During Debate.

Nyt valtamediassa eletään juhlatunnelmissa, jota ei innostuksen keskellä edes yritetä peittää. Ylessä Trumpin sairastuminen oli niin iso juttu, että sen piti tehdä klo 17.10 alkanut 50 minuuttinen erikoislähetys asiasta. Ohjelmassa ilosta pökertyneiden toimittajien voitonhuuma välittyi kotikatsomoihin asti. Lähes hermoraunioksi Trumpin kaudella vajonnut kirjeenvaihtaja Mika Hentunen oli haastattelussa kuin uudestisyntynyt, eikä hän kyennyt kirjoittamaan yllättävästä käänteestä kuin lyhyen tiedotteen Kirjeenvaihtajalta: Trump on sairas – etusivu uusiksi, entä vaalit?

Läntisen itsetuhon liemissä lilluvalle totalitaristiselle liberaalivasemmistolle tämä on ollut riemun päivä ja osalle se on palauttanut jopa uskon korkeimpien voimien olemassaoloon. Hyvien ihmisten
 itkunsekaisessa onnenpurkauksessa siintävät jo näyt Bidenin presidenttiydestä, jossa maailma "pelastuu" ilmastosopimuksilla, uusi sosialismi ottaa pitkän harppauksen ja rasismi eli valkoiset eurooppalaiset saadaan poljettua maan rakoon, jolloin tilalle voi astua "vähemmistöjen" (eli de facto globaalit enemmistöt) kukoistavan nerokas ja oikeudenmukainen kulttuuri. 

Länsimaista demokratiailveilyä pidempään seuranneet ymmärtävät, ettei Bidenin valinnasta seuraa maanpäällinen paratiisi ainakaan Amerikan kansakunnan luonneille valkoisille. Tuskin onnea on luvassa edes loputtomia etuja saalistaville mustille, sillä Bidenin kiihdyttämän kulttuurisodan päässä odottaa vain 2020-luvun Armageddon. Ehkä tässä piilee kuitenkin tietty oikeudenmukaisuus, sillä Bidenin valinnan myötä ainakin valkoiset liberaalit saavat maistaa omaa lääkettään. Onhan tunnettua, että juuri nämä "edistykselliset" – tosiasiassa itsekkäät lyhytnäköiset hedonistit – aloittivat Amerikan ja koko lännen hajotustyön 1960-luvulla. 

Toisaalta Trumpin uudellenvalinta olisi vain väistämättömän lykkäämistä Amerikassa. Siksi niin sanottujen äärioikeistolaisten hehkutusta Trumpin kaikkivoipaisuudesta ei voi seurata kuin säälinsekaisella hymyllä. Eihän tämä sionistien taskussa oleva helppoheikki ole saanut kovista lupauksistaan huolimatta aikaan edes muuria Meksikon vastaiselle rajalle. On toki totta, että Trump on sohaissut Syvän valtion sosialistista hyväveliverkostoa ja puhkonut reikiä vasemmistoliberaalien hallitsemaan poliittisesti korrektiin keskustelukulttuuriin. Näistä liberaaleja ärsyttävistä härnäyksistä huolimatta hän ei ole kuitenkaan mikään valkoisen väestön asianaja, vaan on väsymiseen asti tuominnut "valkoisen ylivallan" (l. valkoisen itsesäilytyksen muiden etniteettien rinnalla). Tästä huolimatta valtamedia leipoo härskisti mielikuvaa Trumpista piinkovana fasistina, rasistina ja sadistina.

Mikäli Biden valitaan tulemme näkemään vasemmistoliberaalien järjestämät valtaisat kostonorgiat. Tämä juontuu heidän ylimielisestä päähänpinttymästä, jonka mukaan vallan kuuluu olla Yhdysvalloissa aina vain heillä. Siksi Trumpin valinta oli "kosminen vääryys" ja sen "oikaiseminen" vaatii kostoa. Kaikki ne toimet, joilla Trump yritti estää tai hidastaa liberaalien vuosikymmeniä jatkunutta mielipuolista identiteettipolitiikkaa ja muuta punamädätystä otetaan mahdollisella Bidenin kaudella korkojen kera takaisin. Kaunaisten vasemmistoliberaalien johtama hulluuden riemumarssi jatkaa niin kauan kulkuaan kunnes vallankumous on syönyt omat lapsensa. Tapahtumien kulku voi vielä kiihtyä tästä, jos Biden kuolee jo alkuvaiheessa ja tilalle astuu länsimaisen tuhon kamala apostoli, Kamala Harris.

1 kommentti: