torstai 27. helmikuuta 2014

YLE JA SUPO NE YHTEEN SOPPII...



27.2.2014

Suojelupoliisin uudeksi viestintäpäälliköksi on nimitetty Ylen toimittaja Jyri Rantala. Häveliäisyyssyistä asiasta ei kertonut ensimmäisen Yle, vaan sen kaupallinen kilpailjia MTV 3 tänään 27.2.2014.  Kansallisesti ajattelevalle väestönosalle Rantala muistetaan parhaiten Yle tv:n pääuutislähetyksestä (7.2.2009), jossa hän kutsui perusuomalaisten filosofian tohtori Jussi Halla-ahoa rotutohtoriksi:

Ulkomaalaisvastaisen Halla-ahon ehdokkuus tuskin riemastuttaisi Kristillisdemokraatteja, mutta antaisi Perussuomalaisten johdolle mahdollisuuden passittaa kiusallinen rotutohtori turvallisen välimatkan päähän.

Nykyinen kansaedustaja Jussi Halla-aho teki kunnianloukkauksesta tutkintapyynnön, mutta se ei luonnollisestikaan johtanut jatkotoimenpiteisiin toisin kuin Halla-ahon omat totuuteen perustuneet lausunnot. Saa nähdä miten Supon jo ennestään multikultimyönteinen ja "äärioikeistosta" jatkuvasti huolestunut tiedotuslinja tulee muuttumaan Ylen politrukki Rantalan myötä. Todennäköisesti se muuttuu entistäkin "tiedostavammaksi" sen suhteen miten "ääriryhmät" pyrkivät hankaloittamaan monikulttuurisen yhteiskunnan toimivuutta käyttämällä hyväkseen sananvapautta kertomalla ulkomaalaisten (lähinnä ei-valkoisten) tuottamista ongelmista, kuluista ja rikoksista. Rantalan päätehtäväksi jäänee kertoa, miksi sananvapautta vihatotuuksien levittämiseen käyttäviä kansalaisia on perusteltua vainoa valvoa ja rekisteröidä.

7 kommenttia:

  1. Fem:

    20:00 Dok: Mökkipahasesta linnan saleihin
    Suomalainen Raija Ohlin omistaa Ruotsin ainoan yksityisen kuninkaanlinnan. Miten köyhästä maahanmuuttajatytöstä tuli menestyvä liikenainen? Dokumentti valottaa Raijan tarinaa. Douglas Produktions, 2013. (U) HD

    VastaaPoista
  2. Kaikki oikeat puolueet kiellettiin vuonna 1945. Suomi on tuhottu. YLE on vihollisen asialla.

    VastaaPoista
  3. TV1:

    23:45 Köyhyys - miksi?: Afrikkaa ryöstämässä
    Sambialla on maailman kolmanneksi suurimmat kuparivarat, mutta suurin osa asukkaista elää köyhyydessä. Suuryhtiöt voivat ottaa haltuunsa maan luonnonvarat maksamatta käytännössä lainkaan veroja. (U)

    TV2:

    11:20 Luontoretkellä: Huippuvuorten laella
    Kolme tutkijaa kipuaa yhdelle Huippuvuorten korkeimmista huipuista. Matkan varrella he tekevät havaintoja jään sulamisesta ja lumiolosuhteista. Kuinka ilmastonmuutos näkyy pohjoisessa? HD

    21:00 Kova laki: Rikollinen mieli
    Perheen kunnia. Nuori raskaana oleva pakistanilaisnainen murhataan, ja poliisi ryhtyy tutkimaan tapausta viharikoksena. Uhrin poikaystävä kertoo, kuinka hankalaan tilanteeseen nuoret rakastavaiset olivat joutuneet. HD

    Teema:

    11:35 Suomen historian myytit: Häjyt
    Puukkojunkkarit eli häjyt herättivät 1800-luvulla pelkoa Etelä-Pohjanmaalla ryöstelemällä ja tappamalla. Mutta keitä häjyt olivat, ja mikä oli "häjyylyn" syy? Sakari Kuosmanen lähtee selvittämään häjyjen historiaa. (U)

    15:20 Historia: Muhammadin elämä
    1/3. Etsijä. Kirjailija Rageh Omaar tutustuu islamin uskon perustajan, profeetta Muhammadin, elämänvaiheisiin sekä hänen aikansa historialliseen taustaan. Matka alkaa Muhammadin synnyinkaupungista, Mekasta.

    Fem:

    16:15 Bettina
    Vieraina popartisti Isac Elliot, jonka urasta on tehty elokuva Dream big, sekä toimittaja Saska Saarikoski, joka on ehdolla Suuren Journalistipalkinnon saajaksi. Mukana myös ranskaksi levyttänyt Irina Björklund.

    VastaaPoista
  4. Eilen oli:

    TV1:

    12:05 Strada
    Alkuperäinen tango tuli Afrikasta. M.A. Numminen tekee salonkitanssin vaikka hevosesta. Elokuvakasvatuksen on palattava 1800-luvulle. Kirjailija Tiina Raevaara haastoi itsensä kirjoittamaan romaanin perhesurmista.

    12:35 Köyhyys - miksi?: Kiinalaisia unelmia
    Kiinassa koulutus on monille ainoa tie ulos köyhyydestä. Wang Zehziang tekee koulutuksella hyvää bisnestä, Wang Panin vanhemmat uhraavat kaikkensa saadakseen hänet koulutielle, ja Wan Chao on koulutettu - ja työtön. (U)

    15:55 Historia: Rauhanmiehet Begin ja Sadat
    Israelin pääministeri Menachem Begin ja Egyptin presidentti Anwar Sadat kävivät vuosia salaista kirjeenvaihtoa keskenään rauhan saamiseksi maidensa välille. Millaisena he kirjeissään Lähi-idän tilanteen näkivät?

    TV2:
    17:10 Luontoretkellä: Huippuvuorten laella
    Kolme tutkijaa kipuaa yhdelle Huippuvuorten korkeimmista huipuista.Kuinka ilmastonmuutos näkyy pohjoisessa? Huom. Jos edeltävä mäkikilpailu venyy, ohjelma voi jäädä pois ohjelmistosta. HD

    Fem:

    15:55 Dok: Mökkipahasesta linnan saleihin
    Suomalainen Raija Ohlin omistaa Ruotsin ainoan yksityisen kuninkaanlinnan. Miten köyhästä maahanmuuttajatytöstä tuli menestyvä liikenainen? Dokumentti valottaa Raijan tarinaa. Douglas Produktions, 2013. (U) HD

    Tänään:

    TV1:

    09:30 Strada
    Alkuperäinen tango tuli Afrikasta. M.A. Numminen tekee salonkitanssin vaikka hevosesta. Elokuvakasvatuksen on palattava 1800-luvulle. Kirjailija Tiina Raevaara haastoi itsensä kirjoittamaan romaanin perhesurmista.

    19:00 Prisma: Mikä tekee meistä ihmisiä?
    Kieltä, työkalujen käyttöä ja naurua on pidetty asioina, jotka erottavat ihmiset eläimistä, mutta käsityksiä on nyttemmin jouduttu tarkistamaan. Mitä DNA-tutkimukset kertovat ihmisen evoluution vaiheista?

    23:20 Islam ja länsi
    2/2. Jihad vai demokratia? Yhdysvaltojen johtamat sotatoimet Lähi-idässä ovat vahvistaneet islamistien asemaa. Voiko väkivallan kierrettä katkaista? T: INA, Ranska. (U)

    Fem:

    16:56 Eurooppa pinteessä
    6/6: Mitä tulisi tehdä seuduille, jotka eivät selviä omin voimin? Niitä on kaikkialla EU:ssa. Pitäisikö kuoleville antaa tekohengitystä? Entä voiko itsensä elvyttää?

    20:30 Annan alituiset
    Osa 2/8: Miksi miehet sortavat naisia? He ovat tehneet niin kaikissa kulttuureissa ja kaikkina aikoina. Miksi näin on? Vai onko naisten alistettu asema myytti ja miehillä asiat huonommin? (U)

    VastaaPoista
  5. TV1:

    8.18 Muusikot ilmastonmuutoksen asialla

    Teema:

    17:00 Alice Sommer Herz - Kaikki on lahjaa
    Äskettäin 110-vuotiaana kuollut Alice Sommer-Herz (1903-2014) oli tiettävästi vanhin juutalaisten joukkomurhasta selviytynyt. Dokumentissa tapaamme pianistin 98 vuoden ikäisenä. O: Christopher Nupen.

    21:00 Historia: Muhammadin elämä
    2/3. Pyhät sodat. Millainen oli Muhammadin yömatka Jerusalemiin? Muhammadin ja hänen kannattajiensa vuonna 630 saama voitto Mekan heimoista näkyy eräiden tutkijoiden mukaan yhä alueen poliittisella kartalla.

    Fem:

    16:27 Annan alituiset
    Osa 2/8: Miksi miehet sortavat naisia? He ovat tehneet niin kaikissa kulttuureissa ja kaikkina aikoina. Miksi näin on? Vai onko naisten alistettu asema myytti ja miehillä asiat huonommin? (U)

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. SuPon olikin jo aika vaihtaa viestintäpäällikköä, edellisellä kun oli tapana tuhlata työaikaansa DeerHunter-pelin kanssa.
    "Aivan mutkattomasti viestintä Twitterissä ei kuitenkaan Supolta ole lähtenyt käyntiin. Eräänä torstai-iltana SUPon viestintäpäällikkö Lehto-Seljavaara twiittasi, ilmeisen tahattomasti, pelaamansa metsästyspelin saavutuksista: "I have just reached level 3 in Deer Hunter Reloaded! #Deerhunter". Myöhemmin illalla viestit oli jo poistettu."
    http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/suojelupoliisi-metsastaa-ja-visertaa-twitterissa/1281700

    VastaaPoista