keskiviikko 26. tammikuuta 2011

YLEN HISTORIADOKUMENTIT OVAT SEKÄ KOULU-TV ETTÄ HISTORIAN LAUDATUROPINNOT YLIOPISTOSSA



26.1.2011, YLE TV 1, klo 19.00, Historiaa: Stauffenbergin valinta

Kreivi von Stauffenberg oli aluksi kansallissosialistien vankkumaton kannattaja, mutta lopulta hän liittyi Hitlerin murhaa ajaneeseen salaliittoon. Kuinka aristokraattisesta upseerista tuli vastarintaryhmän keulahahmo?


"Nuori saattaa päättää jopa yliopistonsa tietämättä historiasta juuri muuta kuin että siellä oli uhreja ja sortajia (...) On ilmeisesti totta, että Englannissa voi päättää koulunsa lukematta muuta kuin kurssin holokaustista (...) Nykyään olemme ehkä siirtymässä uudelle tietoisuuden tasolle, kun holokaustikurssi on meilläkin tehty pakolliseksi."

-Timo Vihavainen (Kanava 7/2010)

Yliopisto-opiskelijoiden ei ole tarvinnut vuosiin avata historian kirjoja, sillä heille riittää kun katsoo minkä tahansa Ylen historiadokumentin, niin hyvin suurella todennäköisyydellä kuvaruudusta tulee materiaalia, josta saa ainekset seminaarityöhön, jonka toivottava tutkimustulos on uhriteollisuuden ytimestä eli natsi-Saksasta ja holokaustin Mikä-Mikä-Maasta.

Vaikka kritiikitön ja kiiltokuvamainen dokumentti (Stauffenberg - Die wahre Geschichte, 2009) Hitlerin murhaamista yrittäneestä kreivi Claus von Stauffenbergista onkin saksalaista tekoa, on Yle hankkinut sen luultavasti amerikkalaiselta History Channellilta, jota kutsutaan täysin oikeutetusti myös ”Hitler Channeliksi”. Sen lisäksi, että Ylen suurelle yleisölle vielä tuntemattomat ohjelmanhankkijat (ne tullaan toki paljastamaan taustoineen täällä piakkoin) ovat dokumenttivalinnoissaan poliittisesti ohjelmallisia propagandisteja, he ovat myös laiskoja, koska lähes kaikki dokumentit hankintaan väsyneen rutinoidusti suoraan History Channelilta.


26.1.2011, YLE TEEMA, klo 16.00, Islam Euroopassa

Osa 3. Gazala on touhukas musliminainen, jonka arkeen kuuluu työn ja harrastusten lisäksi roima annos huumoria. Suurperheen isä Saheed saarnaa muslimeille yhteisymmärrystä, mistä kaikki eivät pidä. Tuotanto RTE Irlanti.

Ne jotka haluvat suorittaa poliittisesti korrektin Islam-kurssin yliopistossa, jonka myös professori Jaakko Hämeen-Anttila hyväksyisi, ei tarvitse tehdä muuta kuin katsoa Teeman muhamettilaisia valkopyykkävää tv-sarjaa Islam Euroopassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti