keskiviikko 19. tammikuuta 2011

KUVITTELEEKO YLE IHAN TOSISSAAN, ETTÄ KATSOJAT EIVÄT IHMETTELE JATKUVIEN HOLOKAUSTI-OHJELMIEN MÄÄRÄÄ?



19.1.2011, YLE TV 1, klo 19.00 Historiaa: Auschwitzin eloonjäämisoppi

Kuinka keskitysleirille suljetut ihmiset onnistuivat pysymään hengissä ja säilyttämään inhimillisyytensä? Kuusi Auschwitz-Birkenaun keskitysleirille joutunutta juutalaisnaista summaa yhteen kokemuksiaan.

Siis ihan aikuisen oikeesti, pitävätkö Ylen dokumenttifilmien hankkijat ja ohjelmapäälliköt katsojia täydellisinä idiootteina, jotka eivät muka huomaisi vuodesta toiseen jatkuvan holokausti-ohjelmien määrän olevan täysin suhteetonta suhteessa kaikkiin maailmanhistoriallisiin tapahtumiin, joista voisi tehdä ohjelmia ja joita ei ole koskaan edes lähetetty. Ilmeisesti pitävät tai sitten he ovat vain jälkitaistolaisina hurahtaneet toiseen länsimaiden vastaiseen kulttiin, holokausti-uskontoon, jossa koko maailmaa pyörii juutalaisten oletettujen kärsimysten ympärillä kuten Anne Frankin päiväkirjat lukeneella 15-vuotiaalla lukiolaistytöllä.

Auschwitzin eloonjäämisoppi (Swimming in Auschwitz, USA, 2007) pani jälleen haukotuttamaan, sillä siinä näytettiin sitä samaa kauhukuvastoa ja valittavia puhuvia päitä kuin niissä kuudessa miljoonassa muussakin vastaavassa ”dokumentissa”. Tutuksi tullutta surumielistä mustalaisviulua kuultiin heti ohjelman alusta asti, ja soitto meni sitä synkemmäksi aina kun kuvaruudussa näytettiin sota-ajan kirjaimellisesti mustavalkoista aineistoa Auschwitzin leiriltä. Syy, miksi mustalaisviulua käytetään kaikissa keskitysleiridokumenteissa on tietysti sen toistoon perustuva propagandistinen voima, tarkemmin sanottuna katsojassa herätetty ehdollinen refleksi. Kun television katsoja on kuullut elämässään satoja kertoja surullista mustalaisviulua keskitysleirikuvaston yhteydessä, hänen ei tarvitse enää nähdä kuvaa Arbeit Macht Frei -portista, vaan pelkkä surumielinen viulun soitto missä tahansa yhteydessä herättää saman mielikuvan. Tämä on paljon käytetty psykologinen temppu vanhoilta kunnon sumuttajilta, eikä tavallinen kansa edes ymmärrä, että se on yksipuolisen ja motiiveiltaan vihamielisen mediapommituksen kohde.

Ylen ohjelmanhankkijoiden on kuitenkin turha luulla, että he pystyisivät kusettamaan kaikkia koko ajan ja yhtäaikaa. Me täällä Yle Watchissa olemme hereillä ja arkistoimme puna-Ylen indoktrinaatio-ohjelmat kansalaisten nähtäviksi, olivatpa nämä ohjelmat sitten suomalaisvihamielistä monikulttuuripropagandaa tai jatkuvalla syötöllä tulevia kaikkia eurooppalaisia syyllistäviä natsi- ja kesitysleiriaiheisia ”dokumentteja”.


19.1.2011, YLE TV 2, 22.45 Dokumenttiprojekti: Gagarinin pioneerit

Neuvostoliiton aikana monet juutalaiset lähtivät maasta. Vitali Manski etsi vanhoja ystäviä käsiinsä eri puolilta maailmaa. O: Vitali Manski. T: MA.JA.DE. Filmproductions GmbH, Saksa 2006

Tässä ohjelmassa yritetään historiasta pintapuolisesti tietäville kansalaisille syöttää jälleen myyttiä, että juutalaiset ovat aina uhreja, jopa Neuvostoliitossa. Joku voisi sanoa, että sehän oli pohjimmiltaan totalitaristinen ja suvaitsevaisematon yhteiskunta, joten vähemmistöjä kuten juutalaisia varmaankin sorrettiin. Mutta olisikohan kysymyksen esittäjä tietoinen siitä, ketkä loivat Neuvostoliiton ja samalla sen pahuuden? Siinä vaiheessa Yle Watch kiittää Yleä, kun se lähettää dokumentin bolshevismin juutalaisista juurista ja juutalaisten kommunistien osuudesta viiden miljoonan ukrainalaisen kansanmurhaan. Sitä ennen tällaiset ”Hei, meitä vainotaan taas” -ohjelmat voi jättää omaan arvoonsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti