torstai 17. kesäkuuta 2010

TIEDOSTAVA NORMIPÄIVÄ YLESSÄ

Yle Teema 21.50 Kino: Lopuksi tulevat turistit

(Am Ende kommen Touristen, Saksa 2007) O: Robert Thalheim. Sven suorittaa siviilipalvelustaan Auschwitzin keskitysleirimuseossa. Hän joutuu tahtomattaan mukaan henkilökunnan välisiin ristiriitoihin.

Kiva että Yle jaksaa muistuttaa vaihteeksi Auschwitzista. Tavallinen kansalainen ei olisikaan sitä muistanut. Onneksi Yle muistaa.

Yle TV1: 22.25 Naisten kokemaa

Annie Lennoxin juontama dokumenttisarja naisiin ja tyttöihin kohdistuvasta väkivallasta. Tuotanto: UNIFEM. 3/7.

Naisiin ja tyttöihin kohdistuvasta väkivalta on ongelma, joka vaivaa etenkin kehitysmaiden primitiviisiä kulttuureja. Se, että asiaa toitotetaan meillä lännessä näyttää olevan vain kyynisten feministien keino muiden joukossa, jolla syyllistetään perusteettomasti kaikkia valkoisia länsimaalaisia heteromiehiä. Yleä vaivaa sama tauti kuin Helsingin Sanomia – laitos on pitkälti feminististen kulttuuritätien miehittämä, mikä näkyy ja kuuluu (Yle Radio 1:ssä mm. Anne Moilanen ja Akuliina Saarikoski) myös ohjelmistossa.

Yle TV 1: 23.15 Katkera tropiikki

Munkiksi vihkiytynyt François palaa tasavallaksi muuttuneesta Ranskasta uuden tuttavansa kera, joka sytyttää Olympen tunteet. Saarella pelätään orjuuden lopettamista, mutta ainakin vielä orjien osa on kova. 3/6.

Orjuudesta muistuttaminen on myös osa Ylen tiedostavaa katsojapalvelua vaikka vain näin sentimentaalisen viihteen muodossa. Olemmahan me suomalaiset kollektiivisessa vastuussa orjuudesta, koska afrikkalaisia rahdattiin Amerikkaan laivoilla, joissa käytettiin suomalaista tervaa. Transatlanttinen orjakauppa on nykyisille mustille amerikkalaisille edelleen paha ja sosiaalisesti rampauttava asia, sillä muutoinhan he eläisivät Afrikassa, jossa ei ole valkoisen patriarkaatin sortavia rakenteita kuten aloitekyvyn lannistavaa avokätistä sosiaalitoimistoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti