Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pete Seeger. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pete Seeger. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. tammikuuta 2014

HAJAHUOMIOT YLEN OHJELMISTA JA UUTISISTA PALJASTAVAT YHTENÄISEN AGENDAN.




Yle uutiset kertoo amerikkalaisen kommunistin ja kulttuurimarxilaisen "folk"-laulajan Pete Seegerin kuolleen. Luonnollisesti juutalaistaustaisen kulttuurivaikuttajan äärivasemmistolaisuus jätetään mainitsematta ja suuret läntiset mediat kaikkialla maailmassa käyttävätkin hänestä kiertoilmauksia kuten kantaaottava, jolla pyritään salaamaan hänen todellinen poliittinen ideologia, joka ei kestäisi enää kriittistä tarkastelua. Kaikille median koodikieltä ymmärtäville on selvää, että poliittinen kantaaottavuus on merkinnyt aina  vasemmistolaisuutta, sillä vasemmisto on pyrkinyt mustasukkaisesti monopolisoimaan yhteiskunnallisuuden. Yle:
Seeger vaikutti suuresti yhdysvaltalaiseen polittiisesti kantaaottavaan folkmusiikkiin aina 1940-luvulta lähtien, jolloin hän oli muun muassa perustamassa Almanac Singers- ja The Weavers -folkyhtyeitä. Seeger oli myös tunnettu rauhan puolestapuhuja ja ympäristöaktivisti.

60-lukulaiselle post-vasemmistolaiselle on ollut tyypillistä, että kommunismin romahduksen jälkeen hän on ominut itselleen yleisesti hyvinä pidettyjä arvoja kuten ympäristönsuojelun, jonka savuverhon turvissa on sitten voitu harjoittaa todellista ideologiaa kuten internationalismia ja sosialismin eri versioita. Vastaavasti rauhanaate oli läntisten hyödyllisten idioottien myyräntyötä Neuvostoliitolle, Vietnamille ja Varsovan liitolle; tänään se on pelkkää demoralisaatiota ja miehisyyden kuohitsemista.


Yle Teema, 28.1.2014 klo 19, Saari
 
Saari 7/26. Saksalaissotilaat miehittävät Plakan ja estävät yhteydet saarelle. Elenin vointi huonontuu hetki hetkeltä ja Giorgis on huolesta suunniltaan. Nikos ryhtyy sankaritekoon vaaraa uhmaten.


Ei päivää ilman Teeman "palkittua tv-sarjaa", jossa ei jollain tapaa esiintyisi natsit.




Yle Fem, 28.1.2014 klo 20.30, Eurooppa pinteessä

4/6. Kansojen integroiminen on haaste. Ohjelmassa tarkastellaan kolmea EU-hanketta, joiden tavoitteena on vähemmistöjen integroiminen. 

Miksi sen ylipäätään pitää olla tavoite paitsi joilleikin Ylen juurettomille kosmopoliiteille? Sitä paitsi pitäväthän Suomen ruotsinkieliset itsekin kynsin hampain kiinni kulttuuristaan ja etuoikeuksikstaan eikä sillä ole mitään pyrkimystä integroitua eli sulautua kantasuomalaisuuteen.



Yle Teema, 28.1.2014 klo 19, Sodan sukupolvi


3/3. Wilhelm tuomitaan maanpetturuudesta. Greta viruu vankilassa ja Viktor on partisaanien riveissä. Kun sota viimein loppuu, ketkä ovat sankareita ja ketkä syyllisiä? Entä moniko viidestä ystävästä on silloin elossa? 

Tästä sarjasta Yle Watch kirjoitti täällä.