Asenteen ymmärtää, sillä koko läntinen valtamedia on halunnut salata samaan aikaan käynnissä olleet värillisten ja äärivasemmistolaisten mellakat ja hyökkäykset yksittäisiä valkoisia vastaan ainakin Stokessa, Blackpoolissa, Plymouthissa, Boltonissa ja Leedsissä, jossa mustalaiset ehtivät mellakoida lämpimikseen jo pari viikkoa sitten. Toistaiseksi väkivaltaisimmat tilanteet ovat sattuneet Middlesbroughissa, jossa enimmäkseen mustat miehet jahtasivat yksittäisiä valkoisia machete-veitsillään.
Vahvimman muistijäljen tapahtumien "oikeasta kulusta" suurelle yleisölle halusi antaa Ylen Lontoon kirjeenvaihtaja Kirsi Crowley harmaan propagandan jutullaan Äärioikeisto kaappasi lasten puukkomurhat väkivallan näyttämöksi. Koska nykyään lehdissä ei ole enää aitoa vastinepalstaa eikä Ylen verkkosivuilta löydy uutisjuttujen kohdalla kommentointimahdollisuutta, kirjoituksen retoriset harhautukset ja suoranaiset valheet jäävät elämään valtamediaa seuraavan boomer-sukupolven mieliin. On selvää, ettei tämän tyylinen uutisointi olisi ollut mahdollista 1980-luvun yhtenäiskulttuurin Suomessa. Mikä on siis muuttunut?
Suomalaisten kulttuurinen ja geneettinen homogeenisyys on luonut yhteiskunnan, jossa kansalaisten keskinäinen luottamus ja usko viranomaisiin on edelleen maailman huippuluokkaa. Poliittisen johdon ajaman maahanmuuton ja median edistämän "monimuotoisuuden" seurauksena voisi kuvitella, että suomalaisten luottamus esimerkiksi perinteiseen mediaan olisi muiden länsimaiden tapaan ehtinyt jo romahtaa. Kesäkuun Yle uutinen Raportti: suomalaisilla yhä vankka luottamus uutisiin – Ylellä kärkipaikka maailmanlaajuisesti kuitenkin väittää, että luotamme varsinkin Yleen, koska se kertoo maailman asioista selkeästi ja totuuteen perustuen. Väite on kummallinen, sillä myös Ylen ulkomaan uutiset perustuvat kontrolloitujen kansainvälisten uutistoimistojen ja mediatalojen lähteiseen, joiden on todettu olevan erittäin puolueellisia ja asenteellisia.
Perinteisen auktoriteettiuskon lisäksi suomalaisten mediakriittisyyden puutetta selittänee edellä mainittu boomer-ikäluokka, jossa seurataan innokkammin valtamediaa, varsinkin televisiota ja sanomalehtiä. Toisin kuin verkon eri medialähteitä seuraavat nuoret, niin sanotut demarieläkeläiset uskovat edelleen Yleen ja Helsingin Sanomiin, koska ne olivat luotettavia heidän aktiivivuosinaan 1980-luvulla. Tosiasiassa tiedotusvälineemme, joista huomattava osa on jo ulkomaalaisomistuksessa, on 1990-luvulta lähtien seurannut orjallisesti kansainvälisten mediajättien ideologisia agendoja. Tämä on näkynyt myös hallituksen äänetorvena toimivan Ylen uutisissa, joissa EU, Nato ja maahanmuutto esitetään lähtökohtaisesti positiivisessa valossa.
Yksipuolinen kehuminen on medialle helppoa, mutta silloin kun kansalle väkisin tyrkytetyn asian tai ilmiön ongelmat nousevat väistämättä pintaan, alkaa selittely, jossa myös vanhoja valheita joudutaan paikkailemaan. Kirsi Crowleyn tarkoitushakuinen analyysi on kouluesimerkki globaalin järjestelmän propagandistina toimivasta apparatsikkista, joka kiinnittää huomion tapahtumaketjun seurauksiin eikä syihin. Syyllisiä tilanteeseen ovatkin Crowleyn mielestä vihaiset kansalaiset, jotka ovat kyllästyneet valtiojohdon rahtaamiin ulkomaalaisraiskaajiin- ja murhaajiin. Toimittaja nojaa tarinassaan ylikansallisten mediajättien uutislähteisiin, jotka toistavat kaikki kuin yhdestä suusta yhtä ja samaa harhauttavaa tarinaa:
Äärioikeistolaiset aktivistit alkoivat heti iskun jälkeen sosiaalisessa mediassa kutoa valheellista tarinaa siitä, että tekijä oli veneellä Englannin kanaalin yli saapunut islamistinen turvapaikanhakija, jota tiedustelupalvelu tarkkaili. Hänen nimekseen kerrottiin muslimitaustainen nimi. Tämä tarina elää yhä muun muassa viestipalvelu X:ssä.
Merseysiden alueen poliisi ilmoitti, että somessa leviävä tekijän väitetty nimi ja muut väitteet eivät pidä paikkaansa. Todellisuudessa iskun tekijän tiedetään olevan 17-vuotias nuori mies, joka on etniseltä taustaltaan ruandalainen ja oletettavasti kristitty Ruandan valtauskonnon mukaisesti.
Hän syntyi ja kasvoi Britanniassa. Perhe asuu kohtalaisen vauraassa Banksin kylässä Southportin kupeessa Liverpoolin pohjoispuolella. Naapurit tiesivät pojan sisäänpäin kääntyneeksi ja hiljaiseksi nuoreksi, joka lapsena tukeutui äitiinsä. Poliisi ei voi kertoa tekijän henkilöllisyyttä, koska hän on alaikäinen.
Valtamedian ymmärtävä tapa kuvata juuri 18-vuotta täyttävää Axel Muganwa Rudakubanaa lähes syyntakeettomaksi uhriksi muistuttaa paljon sitä, jolla suurelle yleisölle esiteltiin amerikkalainen nuorisorikollinen Trayvon Martin ja taparikollinen narkomaani George Floyd. Sen sijaan kolmeen murhaan ja kymmeneen murhayritykseen reagoineet kansalaiset kuvataan vesikauhuisiksi äärioikeistolaisiksi, jotka saivat "surullisesta tragediasta" vain tekosyyn riehumiselleen.
Eikä tämä vielä riitä, Crowley toistaa globaalimedian epäolennaisen ja siksi harhaanjohtavan tarinan "valheellisesta someväitteestä", joka on samaa luokkaa kuin syyttäisi henkilöä, joka sanoo maapallon olevan pyöreä vaikka se on tarkalleen ottaen päiväntasaajalta hieman pullistunut eli litistynyt ellipsoidi. Koska protesteissa on kyse maahanmuuttopolitiikan arvostelusta, olennaista ei ole tekijän oikea nimi tai uskonto, vaan se, että Rudakubana on aikuisiän kynnyksellä oleva ulkomaalainen musta nuori, jonka ruandalaiset hutu-heimon vanhemmat olivat tulleet pakolaisina Englantiin 1990-luvulla. Koska veri on vettä sakeampaa, edes toisen polven maahanmuuttajuus ei ehkäissyt veritekoa, mikä saattaa johtua osin perhetaustasta, sillä Rudakubanan isä tai setä on ehkä syyllistynyt sotarikoksiin Ruandan sisällissodassa.
Protestiaalto olisi lähtenyt liikkeelle kaikesta huolimatta, vaikka tekijä olikin lopulta vain ihan perusruandalainen toisen polven pakolainen eikä islamistinen turvapaikan hakija. Mikäli alkuperäisen "somevalheen" sijaan murhaajaksi olisi paljastunut jostain mielikuvituksellisesta syystä ruotsalainen liinatukka Håkan Svensson, silloin media olisi voinut syystäkin rummuttaa nyt toistamaansa narraatiota kaiken selittävästä somevalheesta.
Kömpelöin Suomesta löytyvä ad hoc -selitys Englannin tapahtumille löytyy Ylen verkkosivujen jutusta Valheelliset someväitteet sytyttivät mellakat Britanniassa – tutkijoiden mukaan sama voisi tapahtua myös Suomessa, jossa median kertomus spinnataan sopivasti valittujen asiantuntijoiden avulla Venäjän myyräntyöksi. Selitys on täysin posketon, mutta sitä tyrkytetään silti kansalaisille, koska he näyttävät uskovan mitä tahansa, mitä median sertifioima puhuva pää väittää Venäjästä, ilmastonmuutoksesta⁹ ja kymmenistä sukupuolista.
Normaalisti aidot asiantuntijat ovat kriittiisiä lausunnoille, joissa poliittiset päättäjät, tässä tapauksessa Britannian hallitus, epäilee, että mellakoita lietsovan disinformaatiokampanjan takana on vieraan valtion vaikuttamisyritys. Ylen verkkosivujen jutun pohjana olleessa Ylen Aamu -ohjelmassa (6.8.2024) päähaastateltuna ollut Hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen tutkimusjohtajana Hanna Smith sen sijaan pitää ehdottomana totuutena Ylen toistamaa brittihallituksen väitettä, että mellakoiden taustalla olisi "valeuutisia levittävä" Channel 3 Now -verkkosivu, jolla "tiedetään olevan yhteyksiä Venäjään".
Tärppinä heitetyn oletuksen tarkoituksena on uskotella, että marginaalinen nettisivusto kykenee kampanjoimaan koko maan laajuisen spontaanin protestiliikehdinnän. Varsinkin kun nopealla tarkastuksella selviää, että sivulla on alle 1600 kävijää. Sittemmin on selvinnyt, että brittihallituksen lähteenä on ollut The Telegraph -sanomalehden uutinen, jossa ei viitsitty mainita, että verkkosivusto oikaisi juttunsa ja pahoitteli väärän nimen julkaisemista.
Tämänkaltaiseen epäuskottavaan oljenkorteen Smith tarttuu mielellään, sillä hän tietää, että monille Venäjä on poliittisesti sopiva mörkö, jolla voi selittää ihan mitä tahansa, koska se menee pelotellulle tuulipukukansalle läpi kuin Iltalehden Putin-lööppi.
Viime vuosina Venäjä on selvästi osallistunut samantyyppisiin tapahtumiin, sanoo Smith. Hän kertoo, että Venäjä ei itse aloita tilanteita, vaan hyödyntää esimerkiksi propagandasivustojen väitteitä. Hän korostaa, etteivät valheita levitä todelliset uutismediat vaan sosiaalisen median kanavat ja niin kutsutut valemediat.
Smithin mukaan venäläiset mediat vahvistavat valemedioissa esiintyneiden väitteiden sanomaa rummuttamalla niitä eteenpäin.
Kun tilanne kärjistyy, Venäjä pystyy osoittamaan, ettei maahanmuutto ole hallinnassa, hallitus ei ota tavallisia kansalaisia huomioon, eikä demokratia toimi.
– Tämä on kaikki sellaista, mitä autoritaariset hallinnot, Venäjä mukaan lukien, haluavat näyttää kansalaisilleen.
Puhuessaan "samantyyppisistä tapahtumista" Smith antaa ymmärtää, että Britannian hallituksen ilmiselvä poliittisesti tarkoitushakuinen epäily olisi jo vahvistettu tosiasia. Vaikka näin tutkijan mielestä tietenkin on, hän kuitenkin väittää, ettei Venäjä itse asiassa olekaan provokaation alkuunpanija, vaan se ainoastaan hyödyntää "propagandasivujen" väitteitä. Samalla hän korostaa julkeasti, ettei häntäkin haastatteleva valtamedia levitä koskaan valheita, vaan siihen syyllistyvät ainoastaan somen kanavat ja valemediat.
Puheen edetessä Smith moittii venäläisiä tiedotusvälineitä, koska katsoo niiden vahvistavan valemedian väitteitä jakamalla niitä eteen päin. Ainakaan Venäjän median väitteet eivät pääse länsimaalaisten korviin asti, koska sananvapauden puolustajana tunnettu kollektiivinen länsi on estänyt kansalaisiltaan venäläisten uutiskanavien näkyvyyden ja pääsyn niiden verkkosivuille. Se lienee jokaisen maan oma ongelma, mitä virallinen media kansalaisilleen kertoo, mutta Hanna Smithin kaltainen lännen hybridityöläinen olisi todennäköisesti tyytyväinen vasta silloin kun Venäjällä olisivat äänessä vain BBC:n ja Ylen tyyliset sateenkaarimediat.
Toisena haastateltuna Ylen jutussa olleella Helsingin yliopiston vaihtoehtoajattelun tutkija Niko Pyrhösellä on puolestaan pahanlaatuinen pakkomielle äärioikeistoa kohtaan, sillä Stetson-Harrison -menetelmää käyttäen hän väittää Suomessakin olevan tahoja, "jotka odottavat tilaisuutta masinoida jotakin samankaltaista, mitä nyt Britanniassa nähdään".
– Suomessa on samanlainen infra, jota kautta valheellista tietoa pystytään välittämään nopeasti, ja on toimijoita, joiden intresseissä on toimia näin, Pyrhönen sanoo.
Punavihreänä tendenssitutkijana tunnetun Pyrhösen villit spekulaatiot kertovat joko manageriaalisen luokan yleisestä vainoharhasta tai sitten halusta luoda sisäpoliittisesti sopivia uhkakuvia ja syntipukkeja. Joka tapauksessa hän on tyyppiesimerkki nykytutkijasta, joka sekoittaa sujuvasti omat ideologiset mieltymyksensä ja antipatiansa "tutkimuksiinsa". Hybriditutkija siis.
Haastattelujutun toimittanut Iiris Korteniemi halusi hänkin jutun sisään oman mielipiteensä:
Maahanmuutto jakaa voimakkaasti mielipiteitä. Kun yhteiskunnassa tapahtuu Britannian puukotusiskun kaltainen tapahtuma, tietyt ryhmät voivat hyödyntää tilannetta ja laittaa tarkoituksellisesti liikkeelle väärää tietoa.
Se mahdollisuus, että kansalaiset olisivat aidosti suuttuneet pysyvän hallinnon vuosikymmeniä jatkuneeseen petokseen, ei käy näiden kuplassa elävien apparatsikkien mielessäkään. Lisäksi heidän taipumuksensa luoda ja ylläpitää kaksoisstandardeja näkyy räikeimmin maahanmuutossa ja etnisissä suhteissa. Kun amerikkalainen musta väkivalta- ja huumerikollinen kuolee fentanyyli-päissään pidätystilanteessa, BLM-huligaanit sytyttivät puoli Amerikkaa tuleen eikä mediassa puhuttu mitään tilanteen hyödyntämisestä. Jos valkoinen nuori olisi tehnyt samanlaisen hirviömäisen teon mustille lapsille, Britannia olisi mennyt välittömästi chimp out -tilaan ja aamu-tv:ssä asiantuntijat olisivat antaneet ymmärtäviä lausuntoja kuten he tekivät värillisten polttaessa Pariisia 2005 ja rotumuukalaisten mellakoidessa Lontoossa 2011.
Siksi ei ole yllättävää, että väkivaltaiselle BLM-liikkeelle solidaarisuuden osoituksena aiemmin polvistunut Britannian uusi pääministeri Keir Starmer totesi ensimmäisen hätäkokouksen tiedonannossaan, että "äärioikeistolaisten" (eli työväenluokan valkoisten) mellakoille ei ole mitään oikeutusta ja osalliset tulevat tuntemaan lain koko voiman. Tuoreessa Ylen uutisessa Britannian mellakoista ensimmäiset tuomiot – hallituksella tiukka linja mellakoihin osallistujia kohtaan pääministeri sanoi odottavansa merkittävää määrä tuomioita langetettavan loppuviikkoon mennessä:
– Sen pitäisi lähettää painokkaan viestin kaikille, jotka ovat olleet osallisina suoraan tai verkon kautta.
Hallitus aikoo nitistää pakkomonikulttuuria vastustavan orastavan kansannousun ilman keskusteluja silkalla väkivallalla: oikeusministeri Heidi Alexander kertoi hallituksen vapauttaneen noin 500 vankipaikkaa sekä kutsuneensa palvelukseen 6 000 poliisia. Pääministeri Starmer vakuutti vielä tiistaina, että poliisimäärä on riittävä. Sosialistiministerin rajut toimet ovat poikkeuksellisia, sillä rotumuukalaiset ja vasemmistolaiset ovat tälläkin kertaa saaneet mellakoida rauhassa ilman pelkoa pikaoikeuksista. Tämä on mahdollista, koska emme amerikkalaisen The Z blogin mukaan elä lännessä enää sääntöihin perustuvassa yhteiskunnassa, vaikka pahat pojat puhuvatkin alituiseen säännöistä. Se johtuu siitä, että he muuttavat sääntöjä tarpeidensa mukaan ja haluavat sinun noudattavan heidän sääntöjään, kun he tekevät mitä tahtovat.
Virallinen media kaikkialla lännessä pyrkii selittämään valkoisten harvinaislaatuisen kättä pitempään turvautuvan protestiaallon järjettömänä huliganismina ja äärioikeistolaisena yllytyksenä. Sen mielestä maahanmuuttovastaisuus ei ole legitiimi syy asettua rotumuukalaisia ja heidän rikollista toimintaa hyssytteleviä poliiseja vastaan. Argumentti sivuuttaa tietenkin alkuperäisväestön oikeuden puolustaa itseään ulkomaalaisinvaasiota ja sen arkipäiväistä terroria vastaan. Sitä paitsi briteiltä ei ole koskaan kysytty millään demokraattisella menetelmällä, haluavatko he täyttää maansa kognitiivisesti haasteellisilla ja väkivaltaisilla muukalaisilla. Joku siitä kuitenkin kansan ohitse aikoinaan päätti, mutta sen taustan penkominen on julkisuudessa ehdottoman kielletty.
Työväenpuoluetta edustavan pääministeri Starmerin halu nitistää Britanian muukalaistamista vastustava valkoinen työväenluokka voi osaltaan johtua hänen juutalaisesta vaimostaan Victoriasta. Koko viikon kestäneiden levottomuuksien aikana Britannian juutalaisyhteisö on tuominnut jyrkästi "muslimeihin ja turvapaikan hakijoihin kohdistuvan väkivallan" sivuuttaen samalla lastenmurhat, muslimien mellakoinnin ja valkoisiin kohdistetun arkisen väkivallan. Samalla ties kuinka monilla korteilla pelaavat vaikutusvaltaiset juutalaiset tulevat pyllistäneeksi levottomuuksissa näkyvästi esiintyneelle maahanmuuttokriittiselle EDL-järjestölle, vaikka sen johtaja Tommy Robinson on puolustanut tilaisuuksissaan Israelia ja saanut mittavaa taloudellista tukea juutalaisilta.
Mikäli Robinson olisi aito maahanmuuttovastainen nationalisti, hän kavahtaisi millainen rooli juutalaisilla on ollut rotumuukalaisten maahan päästämiselle vuoden 1948 jälkeen. Se oli tärkeä vuosi, koska silloin Britannian maahanmuuttopoliitikka muuttui ratkaisevasti. Tuolloin pikkuhattuisten heimo mursi junailullaan vallin, josta läpi päässyt vyöry on johtanut suoraan tämän viikon mellakoihin. Ei ihme, että vuoden 1948 vehkeilyistä vaietaan visusti kaikissa julkisissa keskusteluissa, joissa tarkastellaan avoimesti Britannian maahanmuuttopolitiikan lähtölaukausta.
Uraa uurtavassa artikkelissaan The SS Empire Windrush: The Jewish Origins of Multicultural Britain (2015) filosofian tohtori Andrew Joyce tuo esiin brittijuutalaiset Nathanin ja Isaacsin perheet, jotka omistivat New Zealand Shipping Companyn. He kuuluivat myös brittijuutalaisten "serkkuyhteisöön" (Cousinhood) kuin myös Harry Nathan, joka toimi strategisesti tärkeässä liikenneministerin tehtävässä 1946-1948. Nämä olivat ratkaisevia vuosia, jolloin monia ulkomaisia ja kotimaisia entisiä sotilasaluksia käytettiin kaupallisiin tarkoituksiin. Useimmiten kuninkaallinen laivasto luovutti alukset yksityisille, enimmäkseen juutalaisten omistamille yrityksille. Juutalainen sotaministerinä ja liikenneministerinä oli tietenkin hyvä uutinen "serkkuyhteisön" jäsenille, jotka olivat monopolisoineet laivayhtiöitä ja reittejä ja hyötyivät nyt täysin mitoin valtion kanssa tehdyistä sopimuksista, joiden ansioista oli hankittu äskettäin aluksia, mukaan lukien Empire Windrush. Näillä valtion sopimuksilla ja juutalaisten voiton pyyteillä oli valtava rooli kaupallisen matkustajateollisuuden nousussa, koska se toisi mustien, intialaisten ja pakistanilaisten maahanmuuttoaallon toisensa perään Britanniaan seuraavien kahden vuosikymmenen aikana.
Andrew Joyce ei varsinaisesti pohdi artikkelissaan juutalaisten motiivia muukalaisten maahantuonnille, vaan arvio lähinnä sen vaikutuksia:
Minua ei oikeastaan kiinnosta, oliko tämän liikkeen synty osa yhteistä kampanjaa, jolla Britanniaan saadaan tulvimaan värillisiä, oliko motivaatio puhdas voitontavoittelu vai oliko se molempien yhdistelmä. Tosiasia on, että juutalaisilla oli näkyvä rooli koko prosessin ajan. Jopa menetelmä, jolla mustat houkuteltiin lähtemään Britanniaan, on huomion arvoinen. Noin kolme viikkoa ennen kuin Empire Windrush saapui Jamaikalle, mustia pommitettiin mainoksilla halvoista matkoista Britanniaan ja artikkeleilla, jotka ylistävät heidän uutta elämäänsä Lontoossa. Stephen Pollard kirjoittaa, että "vastaus oli melkein välitön. Jonot muodostuivat varaustoimiston ulkopuolelle ja jokainen paikka myytiin.” Monet mainoksista olivat propagandaesitteitä, jotka antoivat ruusuisen kuvan elämästä ja työmahdollisuuksista Britanniassa – mikä taas oli jyrkässä ristiriidassa synkän todellisuuden kanssa. Siitä huolimatta mainokset onnistuivat saamaan aikaan innostuksen mustien keskuudessa, jotka halusivat muuttaa uuteen hyvinvointivaltioon.
Yksinkertaisuudessaan tapahtumien kulku meni siten, että juutalainen sotaministeri siirsi Empire Windrushin juutalaisten omistukseen ja juutalainen liikenneministeri antoi vihreää valoa voittojen kasvattamiselle tuomalla värillisiä Britanniaan. Juutalaisten omistama media Jamaikalla puolestaan innoitti paikallisia lähtemään valtavin joukoin kohti Britanniaa. Näistä tosiseikoista huolimatta aluksen saapumisen jälkeen Britanniassa syntyi hyvin erilainen kertomus. Pollard kirjoittaa, että ”Empire Windrushin saapumisen jälkeisinä vuosina on ollut vallalla myytti, jonka mukaan Britannian hallitus oli vastuussa matkustajien tuomisesta osana yhteistä suunnitelmaa työvoimapulan voittamiseksi…mutta tämä ei pidä paikkaansa. Muiden ministerien reaktiosta käy selvästi ilmi, että he olivat yhtä hämmästyneitä kuin yleisö, kun he ensimmäisen kerran saivat tietää Jamaikan vt. kuvernöörin sähkeestä 11. toukokuuta, mitä oli tapahtumassa.” Myytti oli hyödyllinen, koska se tunnusti tapahtuman epädemokraattisen luonteen samalla kun se käänsi syyllisyyden pois vitsauksen ilmeisimmästä lähteestä – laivateollisuuden juutalaisista ja liikenneministeriöstä. On mielenkiintoinen tosiasia, että kun asiaan kuuluvat sopimukset oli täytetty ja prosessi päässyt käyntiin, Harry Nathan luopui kaikessa hiljaisuudessa liikenneministerin virastaan 31. toukokuuta 1948. On hämmästyttävää, että tuon päivämäärän jälkeen Nathan on välttynyt kaikesta tieteellisestä ja journalistisesta huomiosta lukuunottamatta Joycen artikkelia.
Empire Windrushin saapumisen jälkimainingeissa työväenpuolueen hallitus piti kiinni kuvitelmastaan, että takertumalla 'perinteeseen', jonka mukaan siirtomaiden asukkailla pitäisi olla "vapaa pääsy Yhdistyneeseen kuningaskuntaan", voisi toimia keinona pitää mureneva imperiumi koossa. Samalla luotiin pohja hallituksen tiukalle kirjaimen noudattamiselle, tosin aiemmin merkityksettömän pöytäkirjan painoarvoon on saattanut vaikuttaa myös silloisen maahanmuuttolain tulkinta. Vastuu voimassa olevan lain tulkinnasta kruunulle ja hallitukselle kuuluu kuitenkin varaoikeuskanslerille, jona toimi tuolloin juutalainen Frank Soskice. Hänen brittivihamieliset toimensa tunnetaan parhaiten lakiesityksestä, joka sisälsi ensimmäistä kertaa säännöksen, joka kieltää joukkoherjauksen. Samainen Sosckice luotsasi parlamentin kautta läpi rotujen välisiä suhteita koskevan lain vuonna 1965, jolloin alkoivat orwellilaiset sortotoimet valkoisen kantaväestön itsepuolustusta vastaan. Näitä samoja lakeja vielä ankarammin tulkittuina käyttää hyväkseen nykyinen pääministeri, joka vaatii tuomareita antamaan mahdollisimman kovia rangaistuksia vain valkoisille mellakoijille.
