KORONAN PAKKOTOIMET – MAAILMANHISTORIAN SUURIN IHMISKOE?

Tämä artikkeli on kirjoitettu jo viime vuoden marraskuussa, mutta sen esittämät arviot ovat säilyttäneet ajankohtaisuuteensa siitä huolimatta, että globaalisti verkottuneet mediatalot kiinnittävät nyt massojen huomion Venäjän ja Ukraina-Naton väliseen sotaan.

Keväästä 2020 lähtien olemme saaneet todistaa maailman historian suurinta ihmiskoetta. Sen keskeinen järjestäjä on taloudellis-poliittinen globaali eliitti, joka on verkostoitunut tiiviisti lähes kaikkien maailman valtioiden johtohenkilöiden kanssa. Kokeessa ei ensisijaisesti pyritä havainnoimaan ihmiskunnan kykyä taistella Covid-19 virusta vastaan, vaan suurin mielenkiinto kohdistuu ainutlaatuiseen mahdollisuuteen arvioida populaatioiden alttiutta alistua poikkeustilan vaatimuksiin.

Ei ole mikään salaisuus, että tiedemaailma on ollut innoissaan koronataudista, koska se saa ensi kerran ihmiskunnan historiassa laajaa ajankohtaista dataa epidemian vaikutuksista yhteiskuntaan ja sen toimintaan. Se, miten tätä tietoa käytetään ja kenen hyödyksi, on puolestaan kysymys, jota ei tarkastella avoimesti julkisessa keskustelussa.

Tavallinen kansalainen ei hyödy henkilökohtaisesti mitenkään näistä tutkimustuloksista, mutta poliittiselle eliitille niillä on suunnaton arvo. Se saa nyt empiiristä ajantasaista tietoa erilaisten yhteiskuntien ja ihmispopulaatioiden tavasta reagoida pakkotoimiin. Samalla se voi testata kuinka pitkälle moderni valtiovalta voi mennä kansalaisvapauksien rajoittamisessa ilman merkittävää vastareaktiota. Kansojensa intresseistä irrottautuneelle poliittiselle eliitille tutkimusten sosiaalipsykologista tietoa voidaankin käyttää jatkossa mihin tahansa massojen tukahduttamiseen ja manipulaatioon tähtäävään toimintaan.

Koronan syntyhistoria ja tosiasiallinen vaara ihmislajille ovat lopulta epäolennaisia kysymyksiä globalistisille vaikuttajille ja johtaville poliitikoille, sillä heille tärkeintä on epidemian suoma mahdollisuus ajaa koko maapallon kattavia hankkeita. Vetoamalla kansalaisten suojeluun, globalistisiin tavoitteisiin sitoutunut poliittinen johto on eri maissa voinut määrätä poikkeustiloja, jotka näyttävät olevan välttämätön ehto maailmanlaajuiselle monoliittiselle yhteiskuntautopialle.

Niin sanotun ilmastomuutoksen varjolla on jo tehty aiemmin paljon työtä sen eteen, jotta mm. YK:n Agenda 2030 ”kestävän kehityksen tavoitteet” voitaisiin saavuttaa. Koronan avulla näitä tavoitteita voidaan aikaistaa merkittävästi. Esimerkiksi Maailman talousfoorumi on julistanut täysin avoimesti koronan tarjoavan vihdoin suuren harppauksen kohti kapitalismin nollausta (engl. The Great Reset).

Ilman koronaviruksen vaaran liioittelua kansalaisten valvontaa lisääviä ja perusvapauksia rajoittavia toimia olisi vaikea viedä läpi länsimaissa. Siksi onkin ironista, että totalitaristisen yhteiskunnan arsenaaliin kuuluvia poikkeustiloja on perusteltu meillä juhlavasti demokratian pelisäännöillä. Tosiasiassa koronan ja niin sanotun ilmastonmuutoksen ”hallintaan” kytkeytyvissä globaalihallinnon himmeleissä edustuksellisen demokratian vaikuttaminen on karkaamassa kansalaisten käsistä lopullisesti. Jäljelle jää vain julkisivu, jossa median puhuvat päät esittävät siirappisia puheenvuoroja ”demokraattisista arvoista”. Talouden ja teknologian ohella tullaan nollaamaan myös demokratia, joka on muuttumassa ensin samettiin käärityksi totalitarismiksi ja lopulta avoimeksi transhumanismia ajavaksi teknotyranniaksi.

Koronapassi kansalaiskontrollin välineenä

Uuden uljaan maailman ensimmäisen konkreettinen työkalu on koronapassi, jota on alettu vaatia missä tahansa vuorovaikutustilanteessa. Sen vaivihkaa toteutettu käyttöönotto on mielenkiintoinen kertomus, kuinka globalisoitunut poliittinen johto toteuttaa pitkän tähtäimen kontrollipäämääriään silloin kun siihen aukeaa yllättävä mahdollisuus.

Aluksi suurelle yleisölle kerrottiin koronarokotteen löysentävän rajoituksia ja lopettavan ennen pitkää sulkutilan. Sen jälkeen kun suuri osa varttuneesta kansanosasta, jolle tauti on vaarallisin, oli ottanut ykkös- ja kakkosrokotteen, tehohoitopaikat ja kuolinluvut laskivat huomattavasti. Normikansalaisesta näytti siltä, että tappavuudeltaan alkujaankin melko vaatimaton Covid-19 olisi niin hyvässä hallinnassa kuin se näissä olosuhteissa voi ylipäätään olla. Kuitenkin yhteiskunta elää edelleen jatkuvan kriisin tunnelmissa, sillä uudet mutta edelleen melko vaarattomat epidemia-aallot aiheuttavat jälleen sulkutiloja ja synnyttävät uuden rokoteruljanssin. Koronarajoitusten sivuuttamiseksi lääkkeeksi on tarjottu sopivasti koronapassia

Jo vuoden 2020 syksyllä eräät EU-poliitikot väläyttelivät rokotepassin käyttöön ottamista ennen ensimmäisenkään rokotteen markkinoille tuloa. Kun tätä sitten kritisoitiin, valtamedia toppuutteli arvostelijoita sanomalla, että tällaiset ehdotukset ovat pelkkää yksityisajattelua, koska mitään vakavasti olettavaa suunnitelmaa rokotepassille ei ole olemassa. Kuitenkin jo keväällä 2021 rokotepassi oli käytössä muutamissa EU-maissa, josta innostuneena Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies vaati sitä huhtikuun alussa (Yle, 10.4.2021) myös Suomeen.

Kaikesta autuaaksi tekevästä hehkutuksesta huolimatta digitaalisen rokotepassin käyttöön ottamiselle ei ole juurikaan kansanterveydellisiä perusteita. Esimerkiksi paljon puhutun rokotekattavuuden saavuttamisella ei ole käytännössä mitään järkevää yhteyttä koronapassin kanssa. Digitaalisen kontrollipassin vaatimiselle onkin olemassa muut syyt, joita ei ymmärrettävästi haluta kertoa kansalaisille.

Rationaalisesti ajateltuna maamme hallituksen päätös koronapassista on outo, sillä Suomi on jo tavoittanut 80 prosentin rokotekattavuuden, jonka pitäisi tarkoittaa ryhmäsuojan saavuttamista ja taudin etenemisen loppumista. Tosin hallitus on nostanut äskettäin rokotekattavuusvaatimuksen 90 prosenttiin, sillä rokotettujenkin on todettu sairastuneen. Näillä näkymin koronarajoitukset tulevat jatkumaan edelleen, vaikka rokotettujen määrä olisi 100 prosenttia. Koska rokotetutkaan eivät ole suojassa taudilta, mihin ihmeeseen enää tarvitaan koronapassia? Ehkä siihen, että koronapassi on erinomainen väline kansalaisten kontrolliin ja sosiaaliseen luottoluokitukseen. Voidaan kysyä, miten tämä eroaa paheksutusta Kiinan mallista, semminkin kun koronapassista tehdään todennäköisesti vaivihkaa pysyvä järjestelmä.

Koronapassilla ei ole juuri mitään vaikutusta taudin hallintaan, mutta sitäkin enemmän globalistiseen väestökontrolliin. Sen avulla kyetään esimerkiksi seuraamaan poliittisesti epäilyttävien ihmisten liikkeitä eri paikoissa, mikä luultavasti perustellaan epidemian jäljittämisellä samalla kun luvataan, ettei koronapassin tietoja käytetä muuhun. Tosin vähän ajan kuluttua viranomaiset tulevat toteamaan, että digitaalista sovellusta voidaan sittenkin käyttää muihin ”tarpeellisiin asioihin” kuten kävi aikoinaan digitaalisen passin tietojen kanssa.

Suurimman hyödyn koronapassista saa hallitseva poliittinen luokka, joka kykenee sen avulla seulomaan ja seuraamaan itsenäisesti ajattelevia kansalaisia. Sen sijaan normikansalaiset ovat valmiita mihin tahansa vaatimuksiin, kunhan lupauksena on pala tulevaisuutta, joka muistuttaa edes hieman aikaa ennen koronaa. Kepillä ja porkkanalla alistetun kansan sokea luottamus näkyy päivittäin esimerkiksi ruokakaupoissa, joissa huomattava osa asiakkaista käyttää edelleen maskia rokotepiikkien jälkeenkin.

Kansalaisten helppo alistuminen kontrollia lisäävälle koronapassille selittyy todennäköisesti väsymyksestä laajoihin yhteiskunnallisiin rajoituksiin. Kun kansaa on lähes kaksi vuotta pompotettu mielivaltaisesti jatkuvien ja koronasulkujen ja niiden purkamisten välillä, valtaosa kansalaisista on valmis lahjoittamaan tieto- ja intimiteettisuojansa EU-vetoisen valtion kontrollijärjestelmälle. Ja tämä vain siksi, jotta tuskastuneet ihmiset saisivat tahallaan ylläpidettyyn "koronakriisiin" edes jonkun ratkaisun.

Vastarinnan syynä yleinen luottamuspula

Valtavasta koronapropagandasta huolimatta kaikki kansalaiset eivät ole ottaneet rokotetta ja suostuneet digitaalisen rokotepassin käyttöön. Julkisuudessa nämä politiikkaan ja median kriittisesti suhtautuvat kansalaiset on leimattu joko ”salaliittoteorioihin uskoviksi valemedian seuraajiksi” tai pahantahtoisiksi ”äärioikeistolaisiksi”.

Syy, miksi Internetissä vellovat salaliittoteoriat ja niihin tahallisesti sekoitetut mediapooliin kuulumattomat mediat saavat jatkuvasti lisää lukijoita, johtuu ensisijaisesti luottamuksen katoamisesta poliittisiin päättäjiin, mediaan ja talousvaikuttajiin.

Sanovatpa median tarkoin valitsemat asiantuntijat mitä tahansa, se ei muuta sitä tosiasiaa, että laajalle levinneelle kansalaisten epäluottamukselle on oikeutetut syyt. Voidaan perustellusti kysyä, kuinka eurooppalaiset voivat luottaa valtioidensa managerialisesti hallittuihin pysyviin hallituksiin, joiden politiikan suuret linjat säilyvät vuodesta toiseen samoina huolimatta hallituskokoonpanojen vaihtumisesta? Varsinkin 1990-luvun alun jälkeen EU-mieliset hallitukset ovat yhdenmukaisesti noudattaneet uus- ja vasemmistoliberaalien hegemonista linjaa, jossa kansakuntien syvien rivien tahto sivuutetaan tylysti.

Räikeimmin tämä on näkynyt maahanmuuttopolitiikassa, jossa kansalta kysymättä on toteutettu valtavia peruuttamattomia väestönsiirtoja Afrikasta ja Aasiasta Eurooppaan. Siksi onkin syytä pohtia vakavasti, miksi kukaan järkevästi ajatteleva kansalainen voisi luottaa tämän saman poliittisen luokan harjoittamaan koronapolitiikkaan. On selvää, että se sama poliittinen eliitti, joka on pelkästään muukalaisten maahan päästämisellä syyllistynyt valtiopetokseen, ajattelisikin kansankunnan parasta väestökontrollia tiukentavalla koronapassiprojektillaan.

On selvää, että rokotepassit avaavat tietä ylikansalliselle henkilötietojärjestelmälle, jota on jo pitkään valmisteltu Euroopan Unionissa. Toki tämä kaikki voi olla sattumaa ja poliittisen eliitin improvisointia eteen tulleisiin tilanteisiin, mutta jostain syystä viime aikaiset poliittiset ratkaisut sopivat hyvin yhteen niiden tavoitteiden kanssa, joita yritettiin ennen koronaa, mutta jotka on voitu toteuttaa vasta taudin puhjettua.

Käytännössä koronapassi on orwellilainen digitaalinen terveyspassi, josta varoittaneet kansalaisaktivistit leimattiin vielä pari vuotta sitten ”vainoharhaisten salaliittoteorioiden levittäjiksi”. Tänään tätä keskustelua ei haluta julkisuudessa enää käydä, koska kriitikoiden argumentit ovat osoittautumassa tosiksi. Koronapassi on ensi askel digitaaliselle henkilö- ja terveyspassille, jolla voidaan valvoa kansalaisten rahankäyttöä ja pääsyä julkisiin palveluihin. Niin sanottujen digitaalisten tunnisteiden luomisella poliittinen eliitti pyrkii luomaan järjestelmän, jossa kansalaiset hyväksyvät keskitetyn ja kontrolloivan valtarakenteen.

Tällaisessa ihmiskokeessa globalismin vastustajat ovat ensimmäisiä poliittisen sorron kohteita. Heidät on jo nyt leimattu uppoavan lännen vaarallisiksi veneenkeikuttajiksi ja "salaliittoteoreetikoiksi", mutta tämä on vasta alkua. Viimeistään rokotepassista kieltäytyminen asettaa heidät yhteiskunnan vihollisiksi, totalitaarisen globaalijärjestelmän toisinajattelijoiksi. Ne, joilla on rohkeutta asettua vastavirtaan, pitäisi valmistautua siihen jo nyt kaikin keinoin ja resurssein.

Jäävätkö kriittiset kansalaiset lopulta yksin hajanaiseksi joukkioksi, jolla ei ole aitoja edusmiehiä nykyisessä poliittisessa järjestelmässä? Vai voisiko eri Euroopan maissa syntyä kaiken kurjistamisen paineessa riippumaton oppositio kuten Itä-Saksassa 1989, jolloin koko korruptoitunut poliittinen järjestelmä pyyhkäistiin sivuun?