tiistai 23. marraskuuta 2010

YLEN UUSI NIMITYS TAKAA GLOBAALIN ENEMMISTÖN NÄKÖKULMAN



Gunilla Ohls on Yleisradion uusi strategiajohtaja, toimitusjohtaja Lauri Kivisen oikea käsi. Hän on taustaltaan Hankenin diplomiekonomi, joka on suorittanut toimittajaopintoja Tukholmassa. Hänellä on pitkä työkokemus muun muassa Ruotsin SVT:llä ja SR:llä sekä Yleisradion ruotsinkielisellä puolella.

Verkkouutiset kertoo 21.11.2010:

Yleisradion uusi strategiajohtaja Gunilla Ohls katsoo, että Ylessä voidaan kiintiöidä tehtäviä maahanmuuttajille.

Vuoden alusta Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivisen oikeaksi kädeksi nousevaa Gunilla Ohlsia on haastatellut Hufvudstadsbladet.

Haastattelussa todetaan, että "Ylen demokraattiseen tehtävän perusteella Ohls katsoo tarvittavan konkreettisia toimia. Suomi monikulttuurisena yhteiskuntana asettaa vaatimuksia sekä valistukselle että palveluille, kyse on siitä mitä Yle niistä hoitaa".

Tulevan strategiajohtajan mukaan uusia kulttuureita esittelevien erityisohjelmien aika on ohi. Sen sijaan pitää "maahanmuuttajataustaisille ihmisille valmistella paikkoja hallitushuoneissa ja eetterissä".

- Tarvitsemme myös vahvaa ulkomaiden seurantaa osoittaaksemme, miltä maailma näyttää, ja sillä tavoin lisätäksemme tänne tulevien ihmisten ymmärrystä, Gunilla Ohls sanoo.

- Tilanteen muuttaminen voi vaatia esimerkiksi kiintiöityjä hallituspaikkoja. Joskus tarvitaan painetta ylhäältä, jotta saadaan aikaan muutosta.

Ohlsin haastattelun mukaan "uusien rekrytointien kautta maahanmuuttajataustaisista ihmisistä, aivan kuten Ruotsissa, tulee osa työtiimejä. Päivittäisessä työssä toimittajia voidaan kehottaa haastattelemaan asiantuntevia maahanmuuttajia, ei vain maahanmuuttajia maahanmuuttajan roolissa".

1 kommentti:

  1. Voih! Ei sitten jaksa Ylenkään ohjelmia enää kuunnella, jos niihin jokaiseen ympätään vaikka väkisin jokin mamu-näkökulma. Ruotsissa sellainen touhu onkin jo pitkään ollut suorastaan korvista pursuavaa (kauniisti sanottuna). Ei jaksais. Propagandalla on kylläkin taipumus saada ihmiset turhautumaan, koska näkeväthän he todellisuuden omassa arjessaan. Ei siinä auta, vaikka tiedotusvälineet miten toitottaisivat monikulttuurisuuden ihquutta. Seuraava askel on ihmisten raivostuminen. Ja kuinkas sitten kävikään?

    VastaaPoista