perjantai 29. marraskuuta 2024

KIRJALLISUUDEN FINLANDIAT SUOMALAISVIHAMIELISYYDEN MERKKIPAALUINA


Kun tätä maata katsoo avoimin silmin, ei voi olla huomaamatta, että suomalaisten suuri hiljainen enemmistö on viheliäisten voimien jatkuvan tuhotoiminnan kohteena. Taloudessa hääräävät globalistit, jotka myyvät Suomea pilkkahintaan ja täyttävät maan halvalla työvoimalla, politiikassa kansanviholliset alistuvat kansainvälisten organisaatioiden marioneteiksi ja valtamedian paapomassa kulttuurikuplassa tehdään kaikki, jotta suomalaisuus saataisiin "uudelleen rakennettua" eli tuhottua. Viimeisin isku palleaan tulikin "kulttuurin" puolelta kirjallisuuden Finlandia-palkintojen muodossa. Punamädättäjät saivat jälleen värisuoran: kaunokirjallisuuden, tietokirjallisuuden ja lastenkirjallisuuden Finlandiat menivät kaikki suomalaisvihamielisille kynäilijöille.

Finlandia-palkintojen taustalla on Suomen Kirjasäätiö, joka on Suomen Kustannusyhdistyksen ja opetusministeriön vuonna 1983 perustama säätiö. Näin varat palkintoihin tulevat sekä suurilta kirjakustantamoilta että valtiolta. Suomen Kirjasäätiön jakamat palkinnot heijastavat pitkälti opetusministeriön edistämää diversiteetti-ideologiaa ja kirjankustantajien liberaaleja muotiaatteita. Jo vuosikausia palkinnonsaajien valitsijat on valittu niin, että ääneen pääsevät vain kulttuurivasemmistolaiset vaikuttajat. Tänä vuonna kaunokirjallisuuden Finlandian valitsi tiedostavana kympin tyttönä tunnettu näyttelijä Alma Pöysti. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkinnosta päätti arvoliberaali toimittaja Mari Veitola. Tietokirjallisuuden palkinnon pääsi valitsemaan vihreiden homoseksuaali kansanedustaja Pekka Haavisto. Siksi kenellekään tuli tuskin yllätyksenä, että palkitut teokset olivat valitsijoidensa näköisiä eli ideologia edellä mentiin.

Pääpalkintona pidetyn kaunokirjallisuuden Finlandian sai jo toistamiseen Albanian muslimina tunnettu Pajtim Statovci. Ensimmäisellä palkintokerralla Yle Watch kommentoi vihamielisen rotumuukalaisen saamaa kunnianosoitusta säälimättömän ankarassa analyysissään Yle peesaa vasemmistolaisesti läpipolitisoitunutta kirjallisuuden Finlandia-palkintoa. Tuolloin voittajaromaaniksi valittu Bolla oli individualistisen itkuhumanismin kaapuun puettu homopornografinen "rakkaustarina" 1990-luvun Balkanin sodan ajalta. Filosofian ylioppilas ja Yle toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttilan palkitsema Statovic ehti heti ensitöikseen vinkua medialle rasismista ja sitä kuinka suomalaiset eivät saisi odottaa loisivilta maahantunkeutujilta mitään kiitollisuutta. Sama kuviteltua rasismia sättivä itkuvirsi toistui myös tämänkertaisen palkinnonsaannin yhteydessä. 

Ylen verkkosivujen kulttuuriumpiossa Finlandia-palkinnoista kerrottiin tuttuun tyyliin juttusarjassa Näin kutkuttava kirjallisuusilta eteni – kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja ravisteli puheessaan päättäjiä ja kirja-alaa. Vastaavasti toinen mediajätti Helsingin Sanomat käytti hyväkseen Statovcin saamaa palkintoa päästessään ruoskimaan suomalaisten enemmistöä "rasismista". Toimittaja Vesa Sirénin jutussa Jo toisen Finlandia-palkinnon saanut huippukirjailija nostaa esiin suomalaisen rasismi ripitetään ylhäältä päin katajaista kansaa moralistisella raivolla: 

Alma Pöystin mukaan voittaja ”kirjoittaa sellaisella ihmeellisellä voimalla, että on täysin mahdotonta puolustautua. Knock out”.  Muun ohessa kirja on täystyrmäys myös suomalaiselle rasismille.

Hyväkkäiksi moraalituomareiksi ryhtyneet Sirén ja Pöysti katsovat, ettei suomalaisten etnistä syrjäyttämistä eli tuhoamista  vastaan voi eikä saa puolustautua. Sehän olisi rasismia eli absoluuuttinen moraalinen paha. Siksi suomalaisten tuhoaminen on ehdottoman oikein ja täystyrmäys (knock out) geneettiselle itsepuolustukselle so. rasismille. Lisäksi Sirén hyväksyy arviossaan estoitta Statovcin paranoidin kuvauksen "rasistisesta" nyky-Suomesta:

Koulukaverien äiti on juonitteleva ”rasistiämmä” ja Suomen pääministeri saa päähenkilöltä vimmaisen kirjeen: ”Johdat maatasi rasistien kanssa, sinä selvästi tahdot että maahanmuuttajat tapetaan.”

Lainaus on malliesimerkki kiittämättömien ulkomaalaisten vinkulelujen projektiosta. Omaa etnisyyttään henkeen ja vereen puolustavat sisäsiittoiset albanimuslimit eivät selvästikään pidä siitä, ettei heidän anneta vapaasti mellastaa ja maahantunkeutua minne ikinä lystäävät. Tätä he kutsuvat Statovcin äänellä sitten rasismiksi ja kansanmurhaamiseksi, vaikka monien suomalaisten lähimuistissa on vielä Kosovon albaani Ibrahim Shkupollin Espoon Sellon Prisma-tavaratalossa vuonna 2010 tekemät viiden (neljä kuoli Sellossa) suomalaisen kylmäveriset murhat ja albanialaisten rikollisliigojen suomalaisnuorten huumeilla myrkyttämiset. 

Jutun lopun haastatteluosuudessa 1990-luvun alussa 2-vuotiaana Suomeen tullut Statovci kertoo olevansa myös rasismin kokemusasiantuntija:

Missä määrin päähenkilön vimma suomalaista rasismia kohtaan on omaa vimmaasi?  ”Kirja on fiktiota, mutta olen usein puhunut sisäistetystä rasismista ja halusin käsitellä sitä myös nyt. Rasismi oli iso ongelma 1990-luvun Suomessa, ja kirjassa on harvalle silloin koulussa olleelle mitään yllättävää. Ongelmia on yhä. Kirjan kertojaa on toiseutettu niin paljon, että hän on vakuuttunut olevansa tyhmä ja paha eikä hän pääse tästä tunteesta eroon. Hän haaveilee ajasta ennen kuin hän oppi ajattelemaan itsestään näin kammottavalla tavalla.”

Lasten- ja nuortenkirjallisuus on ollut viimeiset vuosikymmenet säälimättömän monikultturismin ja homopropagandan kohteena. Joskus jopa kontrolloidussa valtamediassa tämä nousee esiin, viimeksi tällä viikolla kun valveutuneet vanhemmat valittivat kouluissa jaetusta "ruotsalaisen" seksuaalikasvattaja ja kirjailija Inti Chavez Perezin teoksesta Respektiä – Seksikirja pojille. Kirjan on suomentanut vuonna 2019 Finlandia-palkittu mielenterveyskuntoutuja ja kommunistipuolueen vaaliehdokas Juha Hurme. Hänet tunnetaan ennen kaikkea svekomaanisena aisankannattajana ja globaalikommunistisena imperialistina, joka on pyrkinyt kaikessa kirjallisessa tuotannossaan mitätöimään suomalaisuutta. Teinipoikien homoiluun yllyttävän kirjan kääntäminen sopi tässä mielessä hyvin hänen arvomaailmansa agendaan. Tämänvuotinen lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia jatkaa hurmelaista valikoivan suvaitsevuuden linjaa, jossa pyritään juurimaan pois kaikki terve ja suomalaisuus.

Nuortenkirjallisuuden Finlandian saanut Päivi Lukkarila on kulttuurivasemmistolainen, joka kirjailijantyönsä ohella opettaa suomen kieltä maahanmuuttajalapsille. Nyt palkittu nuortenkirja Skutsi on eräretkeilyn kaapuun puettu indokrtrinaatiokirja, jossa hyväuskoinen kypsymätön nuori pyritään altistamaan kaikenalaiselle toiseuden palvonnalle. Sietämättömän ennalta arvattavassa kiitospuheessaan Lukkarila pyrkii siirappisella sentimentalismillaan oikeuttamaan kansanvaihdon ja lopulta matalan intensiteetin kansanmurhan loppumattomalla maahanmuutolla:

– Osa on paennut sotaa, vainoa, hirmuhallitsijoita tai sietämättömäksi käynyttä ilmastoa, osan on tuonut maahamme unelma paremmasta, tasa-arvoisemmasta maailmasta, Lukkarila kertoi työstään suomi toisena kielenä -opettajana.  

– Kunpa kaikki ymmärtäisivät, millainen voimavara nämä lapset ovat!

Juhlapuheista huolimatta tosiasia on, että varsinkin Afrikasta maahamme tunkeutunut väestö ei ole voimavara, vaan he tulevat olemaan kuolemaansa asti aina saamapuolella. Mikään järkiargumentti ei tue koginitiivisesti haasteellisten käenpoikien elättämistä Suomessa, jonka vuoksi Lukkarilan ainoaksi "argumentiksi" jää hänen rinnassaan hehkuva hyvän olon tunne. Piittaamaton itsekkyys voidaan pukea tällä tavoin häpeämättömäksi moraalisuuden korkeaveisuksi.

Kolmas Finlandia-palkinto ei poikennut muiden linjasta, josta kertoo Ylen verkkosivujen kulttuurijuttu Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut teos moukaroi asenteitamme vammaisuudesta. Tuskin kukaan kiistää vammaisuuden inhimillistä traagisuutta oli kyse sitten synnynnäisestä tai onnettomuudesta saadusta vammasta. Tästä huolimatta Finlandia-palkittujen Riikka Leinosen ja Sofia Tawastin kirjasta Suuri valhe vammaisuudesta ei voi välttyä ajatukselta, että taustalla on halu edistää kaikki erot kiistävää tasa-arvoideologiaa. Varsinkin kun palkitut ovat tunnettuja poliittisia toimijoita: Leinonen on vihreä aktivisti, jolla on cp-vamma ja Tawast on puolestaan Ylen käyttämä pahamaineinen DEI-kouluttaja, jota mulatti Lloyd Libiso kritisoi kesällä.

Kiitospuheissaan kaikkia palkinnon valitsijoita ja palkittuja yhdisti kulttuuriväen krooninen narina rahan vähyydestä. Tämä jo sinänsä kertoo paljon näiden "taitelijoiden" prioriteeteistä, jossa kutsumus alaan kuuluu listan alapäähän. Ehkä rahtunen kunnon ruumiillista palkkatyötä tekisi näille pumpulissa kasvaneille punaporvareille hyvää, varsinkin jos he sen jälkeen kykenisivät julkaisemaan jotain aidosti koskettavaa kirjallisuutta.

sunnuntai 10. marraskuuta 2024

DONALD TRUMPIN VAALIVOITTO OLI YLLÄTYS VAIN HÄNEN VASTUSTAJILLEEN


Viime tiistaina 5. lokakuuta käytyjen Yhdysvaltain presidentinvaalien lopputulos yllätti jälleen kerran toivejatteluun tuudittautuneen punaliberaalin valtamedian kaikkialla lännessä. Toisaalta Yhdysvaltojen syvissä valtakerroksissa ja finanssimaailmassa oli jo syksyn mittaan näytetty vihreää valoa Trumpin vaalivoitolle. Tästä kertoo mm. itärannikon vaikutusvaltaisen Washington Post -lehden lokakuussa antama julkilausuma, jossa se kieltäytyy antamasta tukeaan kummallekaan ehdokkaalle. Myös Facebook toimi yllättävän tasapuolisesti, eikä sen manipuloimat algoritmit estäneet republikaanien ja konservatiivien vaaliviestintää samalla tavalla kuin kaksissa edellisissä presidentinvaaleissa. Pelkästään nämä esimerkit kertovat siitä, että toisin kuin maan kulttuurisodan pintavaahdon tuoksinnassa kuvitellaan, Donald Trump ei ole Amerikan valtakoneistolle mikään absoluuttinen vihollinen. Näennäisestä ulkopuolisuudestaan huolimatta Trump on viime kädessä järjestelmän mies eikä uhka sille. 

Koska poliittis-taloudellinen eliitti ei aikonut estää Trumpin voittoa, vaaleissa ei nähty juuri yrityksiä vaalivilpistä. Osittain tähän vaikutti se, että osavaltiossa oli lisätty republikaanisten vaalitarkkailijoiden läsnäoloa. Silti monissa osavaltiossa viranomaiset saavat edelleen päättää vaalitarkkailijoistaan ja vaalitavastaan kuten postiäänestyksestä, jossa henkilöllisyyttä ei voida varmentaa. Tällä kertaa Trumpin äänisaalis verrattuna demokraattien Kamala Harrisiin oli kuitenkin niin suuri, että vaalivilppiä ei edes yritetty kunnolla. Siihen olisi ollut varmasti houkutusta seitsemässä vaa'ankieliosavaltiossa, mutta nekin menivät jo laskennan alussa selkeästi Trumpille, joten yllättävä äänimäärän lisäys Harrisille olisi ollut liian läpinäkyvää. Trumpin saama äänimäärä oli vain hieman suurempi kuin edellisissä presidentivaaleissa, mutta hän voitti silti myös äänien kokonaismäärässä, mikä asettaa vuoden 2020 vaalituloksen vähintään outoon valoon. 

Amerikan syvä valtakerros tyytyi sietämään Trumpia vasta viime kuukausina kun poliittinen realismi ja Kamala Harrisin laskeva kansansuosio alkoivat lyödä kasvoille. Vielä alkusyksyllä kulisseissa viihtyvät todelliset vaikuttajat tukivat itärannikon demokraattieliitin ja valtamedian Trump-vastaista kampanjaa. Sille olisi varmasti ollut mieluisaa saada viimeiset neljä vuotta poliittisena marionettina toiminut Joe Biden jatkamaan virkakauttaan, mutta paremman puutteessa myös helposti ohjailtava Kamala Harris olisi käynyt vaihdokkaana tehtävään hyvin. 

Yhdysvalloissa liittovaltion silmäätekevät, media, taloudellinen eliitti ja Fed ovat pitkälti yhtä mieltä globalistisista päämääristään, mutta kaksi jälkimmäistä ovat toimissaan enimmäkseen kyynisen realistisia eivätkä siksi lukitse itseään ideologiaan toisin kuin liittovaltion johtavat virkamiehet ja valtamedia. Juuri valtamedian irrationaalinen tarrautuminen ideologiaan synnytti vielä viime metreille asti toiveita Harrisin voitoista, myös Suomessa. Kun Demokraattipuolueen johto valitsi ilman ehdokasasetteluja Harrisin suoraan puolueen presidenttiehdokkaaksi, se synnytti valtamediassa hetken hurmoksen, koska nuorehko värillinen lapseton nainen edustaa kaikkea sitä mitä Trump ei ole. Se sai myös taloudelliset tukijat liikkeelle kampanjan kerätessä ennenkuulumattomasti lähes miljardi dollaria. 

Kuherruskuukauden aikana media rakensi Harrisin persoonasta toiveidensa mukaisen hahmon, jonka uskottiin toimivan Internetin virtuaalitodellisuudessa. Kampanjan edetessä median rakentama kuva alkoi kuitenkin murtua kun videot Harrisin todellisista puhujanlahjoista alkoivat levitä verkossa. Ilman telerompterin antamia vastauksia Harris oli lähes kykenemätön antamaan suoria ja analyyttisiä ratkaisuja juuri mihinkään poliittisiin kysymyksiin. Suurelle yleisölle alkoi pikku hiljaa valjeta, että alkoholille perso kikatteleva Demokraattiehdokas olikin vain tyypillinen positiivisen syrjinnän synnyttämä uraohjus ilman omia meriittejä.

Suurin syy Harrisin sulamiseen vaalipäivänä oli hänen suuhunsa asetettu poliittinen ohjelma, jolla ei ole amerikkalaisen enemmistön silmissä juuri mitään vetovoimaa näinä aikoina. Tavallisten amerikkalaisten suurimpana huolena on viimeiset neljä vuotta ollut jätti-inflaation synnyttämä kuluttajahintojen raju nousu, johon Harrisin kampanjalla ei ollut antaa mitään realistisia parannuskeinoja. Päinvastoin, suuri yleisö katsoi, että Harrisin tuleva talouspolitiikka olisi vain jatkoa Bidenin kabinetin katastrofaalisille toimille. 

Demokraattien kannalta asiaa ei parantanut toiseksi keskeiseksi vaaliteemaksi noussut laiton maahanmuutto, josta juuri Harris on ollut vastuussa. Biden-Harrisin kaudella Yhdysvaltoihin oli pääsetty lähes 11 miljoonaa (!) laitonta maahantunkeutujaa, mikä on niin valtava määrä, että se on alkanut näkyä lähes kaikkien amerikkalaisten arjessa. Siksi Demokraattipuolueen valkoisten vastainen identiteettipolitiikka ja rasismista jankuttaminen valuivat kuin kuuroille korville, mikä antoi vain pontta Trumpin värikkäille lausunnoille rikollisista maahantulijoista. Lisäksi Harrisin aggressiivinen feminismi vieroitti monet värilliset miehet ja he siirtyivät sankoin joukoin äänestämään "rasistista" republikaaniehdokasta.

Trumpin ylivoimaiseksi osoittautunut voitto vaalipäivänä ei johtunut niinkään hänen erinomaisuudestaan, vaan Harrisin edustaman politiiikan linjattomuudesta ja epärealistisesta haihattelusta. Hintojen jatkuvan nousun vuoksi monet nälkärajalla elävät amerikkalaiset muistivat Trumpin ensimmäisen kauden, jolloin ihmisillä pyyhki arkielämässä taloudellisesti paljon paremmin kuin nyt. Juuri tähän rakoon Trump osasi iskeä ja hänen vaalikampanjansa keskittyikin talousuudistuksiin eikä aiempien vaalien tapaan raflaaviin identiteettipoliittisiin kysymyksiin. Monille vasemmistoliberaaleille tuli täytenä yllätyksenä värillisten amerikkalaisten Trumpin kannatus, koska he eivät suostu käsittämään, että uudet tulokkaat vievät juuri mustien ja hispaanojen suorittavan portaan työpaikat.

Presidentinvaalien tulosta pohdittaessa on todennäköistä, että vaalikampanjoinnin loppusuoralla huomattava osa teknojäteistä, valtamediasta ja talouseliittistä teki ääneen lausumattoman diilin Trumpin kanssa. Saadakseen todellisten vaikuttajien tuen tulevan presidentin on mitä luultavimmin täytynyt tehdä poliittiisia ja kulttuurisia myönnytyksiä. Toisin sanoen mitä enemmän Trump perääntyy transsukupuolisten wokeismissa, sitä enemmän hänen on annettava globalisteille kansainvälisesti. Näillä näkymin sopimus tulee sisältämään ulkopolitiikan, jossa Israelin annetaan hyökätä Iraniin samalla kun Gazan kansanmurha lakaistaan maton alle. Vastineeksi näistä Trump saa vapaat kädet toteuttaa Project 2025:n hankkeen purkaa liittovaltion byrokratia ja antaa enemmän valtaa osavaltioille. Vaikutusvaltaisten juutalaisten ja kristillisten sionistien hyppysissä oleva Trump tulee antamaan Israel-lobby AIPAC:lle kaiken ja vastineeksi tästä se pitää hänet vallassa työntäen samalla pois tieltään kriitikot, jotta jatkossakin hänen politiikkansa olisi uskollista taustavaikuttajilleen.

Mediahälystä huolimatta Demokraattipuolueen vasen laita ja Euroopan demarihenkinen enemmistö otti Trumpin voiton huomattavasti rauhallisemmin kuin 2016. Syvän pettymyksen ohella julkisissa äänenpainoissa on havaittavassa myös tiettyä alistuneisuutta tilanteeseen ikään kuin tappioon olisi valmistauduttu jo aiemmin henkisesti. Vain punaliberaalien sakeimmissa pesäkkeissä New Yorkissa ja Seattlessa on nähty Antifan tyyliin kuuluvia väkivaltaisuuksia. Jopa äärivasemmiston pahimmat viidennen kolonnan Räikkö räähkät ymmärtävät, ettei Trumpin valtaantulo tule muuttamaan juuri mitenkään Yhdysvaltain yhteiskuntarakennetta lukuunottamatta joitain kansainvälisen politiikan erityiskysymyksiä.

Suomessakin Harrista yksimielisesti hehkuttanut valtamedia on heräämässä krapulaiseen todellisuuteen. Vääränlaisen konservatiivisen arvopohjan lisäksi maassamme vaikuttavat Amerikan globalisti-imperiumin asiamiehet ja -naiset ovat olleet huolissaan Trumpin suhteesta Ukrainaan. Amerikan agenttimme kun pelkäävät, että slaavit lopettaisivat keskinäisen sotansa eikä etuvartio-Suomi saisikaan enää upottaa miljardejaan projektiin, jossa yhteen väriin on panostettu kaikki pelimerkit. Jonkinlaisesta tilanteen uudelleen arvionnista kertoo Naton aggressiivisena bulldogina tunnetun Lännen Median toimittaja Matti Posion tuore kirjoitus, jossa hän on aikaisempiin Trump-vuodatuksiinsa verrattuna suorastaan sovitteleva. Tyypillisenä opportunistisena sopeutujana Posio näkee Trumpin aloittamat tulevat rauhanneuvottelut jopa mahdollisuutena Ukrainalle.

Kaiken taustatiedon nojalla Donald Trumpin vaalivoitto oli lopulta yllätys vain hänen kiihkeimmille vastustajilleen. Valtaosa läntisen maailman ihmisistä ymmärtää, ettei "Oranssimiehen" valinta vielä muuta maailmaa ratkaisevasti, sillä todelliset muutosvoimat ovat liberaalidemokraattisen järjestelmän rakenteissa ja niiden vaikutusvaltaisissa ylläpitäjissä. Silti jotain on liikahtanut hitaasti mutta ratkaisevasti vuoden 2016 jälkeen. Valtakoneisto tiedotusvälineineen ja teknojätteineen ei saakaan enää automaattisesti suosikkejaan näkyvään poliittiseen johtoon. Aito ristiriita ei synny enää eri poliittisten suuntausten välillä vaan kansalaisten ja tekno-taloudellisen eliitin ohjaaman median välillä.