EU:N DIGI-KOMISSAARI HENNA VIRKKUSEN TIE ORJUUTEEN

Viimeisen parin vuoden aikana lännen kansalliset ja ylikansalliset instanssit ovat vaatineet sosiaalisen median kieltämistä alle 15-vuotiailta vetoamalla varhaisnuorten suojeluun. Joissakin maissa kuten Australiassa tästä on ehditty tehdä jo lakeja. Suomessakin hallitus on aloittanut tuttuun tapaansa muita maita matkien valmistelun somen kieltämiseksi nuorilta. 

Lain läpiviemiseksi media on jo aloittanut oman kampanjansa, josta viimeisimpänä todisteena kaksi tällä viikolla käytyä kontrollimyönteistä keskustelua Ylen A-studiossa. Maanantaina ohjelman vieraana oli anonyymiteetin poistamista Internetistä voimakkaasti vaatinut EU-komission varapuheenjohtaja Henna Virkkunen (Kok.) ja keskiviikkona nettisensuuri puolesta propagoineet Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämisyksikkö Juvenian tutkimuspäällikkö Sari Tuuva-Hongisto ja nuorisolääkäri Silja Kosola.

Miksi kaikista mahdollisista tahoista juuri EU:n komissio on viime aikona ollut huolissaan somen ja Tiktokin kaltaisten palveluiden koukuttavasta vaikutuksesta nuorisoon? Todellisuudessa mitään aitoa huolta ei Brysselin kabineteissa ole koskaan ollutkaan. Komissiota ei voisi vähempää kiinnostaa varhaisnuorten addiktoituminen sosiaaliseen mediaan tai chat-sovelluksissa vaanivat pedofiilit. Jos huoli olisi totta, komissio olisi esimerkiksi jo vaatinut kansallisiin lainsäädäntöihin rangaistuksia, joilla olisi pedofiileille aito pelotevaikutus ja konkreettinen esto rikosten jatkamiselle. Tällaisia ongelman ratkaisevia lakeja olisivat ainakin kuolemantuomio, sterilisaatio tai elinkautinen vankeusrangaistus. Pelkästään verkossa tapahtuva ei-fyysinen lasten ja nuorten hyväksikäyttö vähenisi murto-osaan nykyisestä, jos jo ensimmäisestä teosta langetettaisiin välittömästi elinkautinen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen. Tällaiset "epäinhimilliset" lait ovat komissiolle kuitenkin jo lähtökohtaisesti poissuljettuja, joten sillä ei ole todellista halua suojella lapsia saalistajilta. Miksi komissio sitten yrittää ratkaista varhaisnuoria kohtaavat vaarat somen ikärajoituksilla ja chatin massavalvonnalla, keinoilla, joilla ei ole tunnetusti vaikutusta nettiaddiktioon ja pedofiilisaalistajiin?

Siksi, että EU:n komissio ei yritäkään ratkaista näitä ongelmia, vaan somen ikärajoitus toimii ainoastaan tekosyynä saada vahva identiteetin tunnistus (mm. pankkitunnuksilla varmentaminen) pakolliseksi kaikille. Varhaisnuorten suojelu toimii tässä vain syöttinä, jolla EU:n lainsäädännön valtuuttaman nomenklatuuran on tarkoitus saalistaa suurta massaa, etenkin poliittisesti epäkorrekteja aikuisia.

Tätä syöttiä tarjosivat myös A-studiossa esiintyneet Virkkunen, nuorisoasiantuntijat ja toimittajat samalla kun he puhuivat tahallaan  ydinkysymyksen vierestä. Toisin sanoen A-studiossa puhuttiin kaikesta muusta paitsi siitä olennaisimmista eli kuinka somen ikärajoitus vahvan tunnistautumisen avulla hävittää lopullisesti anonyymiteetin netistä. Kun nuorilta vaaditaan iän vahvistamista, siitä tehdään käytännössä pakollista myös kaikille muille. 

Tällä on väistämättä valtava kielteinen vaikutus ihmisten ilmaisuvapauteen. Kun kansalainen joutuu täysikäisyytensä todistamisen verukkeella paljastamaan identiteettinsä viranomaisten kanssa yhteistyötä tekevälle palvelun antajalle, hänellä on tuskin sen jälkeen enää kovin suurta intoa esittää kriittisiä näkemyksiä vaikkapa nykyhallinnosta.  Näin ylimpiä valtakerroksia hyödyttävä kansalaisten itsesensuuri lisääntyy samalla kun osa väestöstä jättäytyy kokonaan pois Internetin keskusteluista, koska eivät halua luovuttaa henkilötietojaan  vihamieliselle hallinnolle ja viranomaisille. Anonyymiteetin poistuttua viranomaiset eivät kykene ainoastaan yhdistämään henkilöä poliittisesti "väärään" mielipiteeseen, vaan heillä on mahdollisuus tätä kautta profiloida ja valvoa kohdehenkilön koko elämää. 

Ihmisten valvonnassa ei ole sinänsä mitään uutta ja ihmeellistä. Esimerkiksi Suomessa EU-lainsäädäntöön perustuvia velvoitteita soveltava Suojelupoliisi valvoo jo nyt moneen kertaan laajennettujen urkintaoikeuksiensa avulla tiettyjä epäilyttäviksi katsomiaan kansalaisia ja maassaolijoita. Tilanne muuttuu radikaalisti siinä vaiheessa jos verkkopalveluille asetetaan vahva tunnistautumisvelvoite. Tällöin potentiaalisia toisinajattelijoita ja epäilyttäviä aktivisteja tunnistettaisiin moninkertaisesti, sillä läheskään kaikki eivät alistuisi itsesensuurille tai he eivät ymmärtäisi vahvan tunnistautumisen seurauksia. Entisen DDR:n valvontakoneisto olisi ollut varmasti haltioissaan, mikäli sillä olisi ollut käytössään samanlainen Panoptikon, jolla epäuositut lännen globalistihallinnot suunnittelevat nyt kansalaistensa totaalista haltuunottoa.

Ainoastaan EU:n hyväntahtoisuuteen ja menneen maailman valtamediaan luottava kansanosa uskoo Virkkusen ja kumppanien pintapuoliseen selitykseen "lastensuojelusta", jolla kansalaisia lopulta vain ansoitetaan entistä kokonaisvaltaisemalle valvonnalle. Valitettavasti tätä hyväuskoista mykkää massaa riittää korkean luottamuksen Suomessa ylivoimaiseksi enemmistöksi asti. Sen sijaan muualla Euroopassa perusvapauksistaan huolestuneiden kansalaisten määrä on kasvanut siinä määrin, että EU-eliitti on Virkkusen suulla vaatinut Turun Sanomien haastattelussa ikärajoihin nopeasti yhteistä eurooppalaista ratkaisua, "jotta sääntelyä voidaan valvoa tehokkaasti koko EU:n alueella". 

Tällainen lausunto heijastaa hyvin sitä pelkoa ja epäluottamusta, mitä houreisista visioistaan itsekkäästi kiinnipitävät globalistit tuntevat kansallisvaltioiden kansalaisia kohtaan. He selvästi tiedostavat pelkonsa lähteen, jota kuvaa hyvin Yhdysvaltain presidentti Abraham Lincolnin lentävä lause: "Voit huijata osaa ihmisistä kaiken aikaa, ja kaikkia ihmisiä jonkin aikaa, mutta et voi huijata kaikkia ihmisiä kaiken aikaa". Tämä selittää sen valtavan kiireen, jolla EU yrittää toteuttaa Internetin massavalvonnan ja digitaalisen kontrollin digilompakon avulla.

Vaatimukset Internetin sananvapauden rajoittamisesta ja anonyymiteetin kumoamisesta eivät ole suinkaan ennenkuulumattomia, sillä jo verkon alkuaikoina 1995 juutalaisten etujärjestö Simon Wiesenthal keskus (SWC) halusi ensimmäisenä estää poliittisilta vihollisiltaan pääsyn Internettiin. Kaksi vuotta myöhemmin SWC vaatii nettisensuuria vedoten lasten nuorten suojeluun aivan kuten EU:n komissio nyt. Perusteena oli väite, jonka mukaan (vain) valkoiset rasistijärjestöt levittävät verkossa propagandaansa alaikäisille. Vuonna 2015 keskuksen Euroopan toimiston johtaja Shimon  Samuels sanoi Internetin "vihapuheen" vastaisen taistelun olevan sama asia kuin toimet estää pedofilian leviäminen verkossa. Tällaiset kommentit ovat sikäli Chuzpah, sillä pornon koko sakeaa skaalaa ovat verkossakin tuottaneet ja myyneet tunnetusti eniten juutalaiset "filantroopit". Sittemmin tätä tahraavaa pedofilian rinnastusta ovat käyttäneet monet poliitikot ja virkamiehet, jotka ovat halunneet rajoittaa Internetissä vielä toistaiseksi pilkahtelevaa poliittista ilmaisuvapautta.

Retorisena keinona pedofialian vastustaminen tekosyynä sensuurille on tuttua myös suomalaisille  EU-byrokraateille. Henna Virkkusen lisäksi myös surullisen kuuluisat Amerikan agentit ja EU-mepit Mika Aaltola ja Pekka Toveri ovat vaatineet kansalaisten alistamista totaaliselle verkkovalvonnalle vetoamalla näennäiseen pedofilian levittämisen estämiseen. He ovat suomalaismepeistä näkyvimmin kannattaneet viestipalvelujen massavalvontaa riippumatta siitä ovatko keskustelijat epäiltyjä rikoksista vai  eivät. Tämän yksityisyyttä loukkaavan lain vastustajia he ovat kutsuneet härskin yksioikoisesti pedofilian puolustajiksi. Näiltä atlanttisen eliitin juoksupojilta tällainen ulostulo on kieltämättä tahattoman ironista, semminkin, kun tiedetään Yhdysvaltain johdon olleen jo pitkään yhteydessä pedofiliastaan tunnettuun Epstein-verkostoon. Vaikka muut suomalaismepit eivät olekaan käyttäneet yhtä häpeämätöntä kieltä kuin nämä kokoomuslaiset pseudoliberaalit,  enemmistö heistä äänesti kuitenkin viime heinäkuun EU-parlamentin istunnossa sen puolesta, että Internetin alustayhtiöt voivat jatkossakin "seuloa" eli skannata kaikkien ihmisten yksityisviestejä.  

Kansalaisten valvonta ja sensuuri on edennyt Kiinan jälkeen ripeimmin Euroopan Unionissa. Manageriaaliselle luokalle tyypilliseen tapaan tätä kontrollia on perusteltu EU:ssa "kansalaisten edulla" ja "kansalaisten suojelulla". Julkisuudessa tämä "kansalaista huolehtiminen" on henkilöitynyt Teknologisesta suvereniteetista, turvallisuudesta ja demokratiasta vastaavan EU-komission varapuheenjohtaja Henna Virkkuseen. Huomattava osa kansalaisista kuitenkin tietää hänen olevan vain kauko-ohjattu puhuva pää, sillä unionin kontrolli-suunnitelmista vastaavat älyllisesti aivan toisen kaliiperin taustavaikuttajat. Osa suomalaisista jopa käsittää Virkkusen harjoitteleman operettinäytöksen seuraukset, mutta he katsovat silti välinpitämättöminä kun heidän perusvapauksiaan heitetään EU:n valvontalainsäädännön Moolokin kitaan. 

Keskinkertaisena Kokoomuksen rivivaikuttajana  mutta päättäväisenä opportunistina Virkkunen nostettiin EU-kansalaisten vihaamaksi digi-sensoriksi, koska hänen tiedetään noudattavan uskollisesti todellisten vaikuttajien epädemokraattisia visioita. Virkkunen toimii kuin hyvillä eduilla palkittu nykypäivän NKVD-politrukki, joka ei epäröi antaa netti-niskoitteleville kansalaisille virtuaalisia niskalaulauksia, jos liittovaltion Globohomo-utopia sitä vaatii. Siksi juuri hän on sopiva kansalaisten vihaama maalitaulu esittelemään digitaalisen lompakon kaltaista projektia, jossa kansalaisten valvonta on viety nykyteknologian avulla äärimmilleen.

Ylen toukokuun uutisessa Virkkunen torjuu talousnobelisti Bengt Holmströmin kritiikin EU:n tolkuttomasta digitaalisesta sääntelystä. Sen sijaan hän hehkuttaa kehitteillä olevaa Euroopan laajuista digitaalista tunnistaumispalvelua ja on toiveikas sen suhteen, että  "tämän vuoden loppuun mennessä kaikkien jäsenmaiden pitää tarjota kansalaisille digilompakko".

Järjestelmäuskolliset suomalaiset eivät ole reagoineet juuri mitenkään digilompakon tulemiseen, koska sen markkinoijat kuten Virkkunen vetoavat luotettavuuteen ja siihen, että kaikki maksamisesta tunnistautumiseen helpottuu entisestään. Valtaosalle mukavuudenhaluisista suomalaisista ei tule edes mieleen, että digilompakon käyttöönotolla kansalaisia voidaan tulevaisuudessa valvoa ja painostaa maksimaalisesti. 

Mediapoolin ohjaama monoliittinen Suomen valtamedia on ollut EU:n digilompakkohankkeen merkittävin edistäjä maassamme pelkästään sillä, että se on vaiennut siitä lähes kokonaan. Silloinkin kun digilompakosta on uutisoitu, siihen kohdistuneesta eurooppalaisesta kansalais- ja asiantuntijakritiikistä on vaiettu lähes täysin. 

Syykin on selvä, sillä johtavien kriitikoiden mukaan vaarana on, että digitaalinen identiteetti alkaa yhdistyä ihmisen toimintaan hyvin monissa palveluissa. Jos lompakon tapahtumat voidaan yhdistää toisiinsa, siitä voi syntyä erittäin tarkka kuva henkilön käyttäytymisestä, asioinnista ja mieltymyksistä. Tämä tulee ilmeiseksi varsinkin silloin lompakkoon liitetään henkilöllisyyden lisäksi esimerkiksi terveystietoja, taloudellisia tietoja ja pätevyyksiä. Lisäksi digi-identiteetin käytöstä voi tulla tosiasiassa pakollista, vaikka lompakko ei juridisesti ole pakollinen. Suurin vaara on kuitenkin sen käyttötarkoituksen laajeneminen. Aluksi lompakko voi olla esimerkiksi henkilöllisyystodistus, ajokortti tai tutkintotodistus. Myöhemmin sama infrastruktuuri voi teknisesti soveltua yhä uusiin käyttötarkoituksiin esimerkiksi silloin kun tulevat poliittiset päätökset voisivat laajentaa sen käyttöä eri tilanteissa. Kiinan hallinnon nykykäytännöt ovat tästä hyvä esimerkki

Jos digilompakkohanke etenee esteettä ilman rajoituksia, siitä tulee johtavan EU-klienteelin eräänlainen Graalin malja, joka panoptikomaisten ominaisuuksiensa vuoksi ratkaisee ennen pitkää väärin ajattelevien, väärin toimivien ja väärin äänestävien alamaisten ongelman. Se mikä alkoi kansalaisten arkea helpottavana teknologiana, voikin muuttua nopeasti globalistieliitin kontrollin välineeksi.  Taloustieteilijä Friedrich von Hayekin samannimisen kirjan mukaisesti sokea luottamus järjestelmään on  Tie orjuuteen.

Varsinkin suomalaisille hankkeen marionetti-keulakuva Henna Virkkunen tulee olemaan eräänlainen Jumalan ruoska, joka rankaisee syystäkin typerän katteettomaan omahyväisyyteen langenneita suomalaisia. 

POLIITTISEN JOHTOMME TAPA VÄITTÄÄ GLOBALISTIEN ETUA SUOMEN EDUKSI

Maamme poliittiset ja taloudelliset johtajat sanovat päätöstensä perustuvan Suomen etuun. Tätä kertomusta tukevat valtavirran tiedotusvälineet, jotka selittävät suurelle yleisölle johtajiemme ratkaisut isänmaallisina valintoina. Epäuskoinen kansa on saatu vakuutettua retoriikalla, jossa Euroopan Unionin, Naton tai "kansainvälisen yhteisön" edut on voitu samaistaa Suomen etuun. Suurin osa tällaisesta perustelusta ei tietenkään kestä tarkempaa analysointia, mutta vallankäyttäjille tämä ei ole ongelma, koska suuren yleisön tavoittavaan valtavirtamediaan ei päästetä asiantuntijoita, jotka kyseenalaistavat vallitsevan narraation. 

Koska tällaisia puheenvuoroja ei näy julkisuudessa, enemmistö kansalaisista ei usko vallitsevalle poliittiselle linjalle edes olevan vaihtoehtoja. Heillä riittää ihan tarpeeksi murheita omassa arjessaan, joten tältä väestön osalta on turha odottaa ylimääräistä energiaa etsiä kriittistä tietoa valmiiksi pureskellun virallisen selityksen vastapainoksi. Tragikoomista tässä on se, että kansalaisia rasittavan taakan aiheuttajana on pitkälti sama poliittisen luokan pysyvä hallinto, johon se kaikesta huolimatta luottaa niin äänestyskopissa kuin mediavalinnoissaan.

Tosin joskus median on pakko kertoa järjestelmän pyhiä oppeja kritisoivista näkemyksistä kun asialla on joku alan kiistämätön auktoriteetti. Silloinkin "yhteiskunnallinen keskustelu" rajoittuu vain iltapäivälehtien palstoille kuten on käynyt Iltalehden tuoreessa uutisessa Hollantilaistutkimus: Maahanmuutolla rajut kustannukset – Tätä Suomessa ei ole selvitetty, jossa taloustieteen emeritus professori Matti Virén sanoo maahanmuuton olevan länsimaille jo pelkästään taloudellisista syistä pelkkä rasite.  Manageriaalisen luokan kannalta media näennäinen moniäänisyys on tässä tapauksessa viime kädessä hyödyllistä, koska näin se voi nokittaa kriitikoita, jotka väittävät tiedotusvälineiden vaikenevan todellisista ongelmista. Tärkeintä sille on kuitenkin se, ettei Matti Virénin ja Tuomas Malisen kaltaisia toisinajattelijoita päästetä ääneen suuret katsojamassat keräävässä Ylen A-Studiossa ja siten synnyttämään kommentaaria eli julkista keskustelua muissakin tiedotusvälineissä.

Tilanteen ollessa tämä valtamedia voi selittää minkä tahansa Suomen syvimmän edun kanssa ristiriidassa olevan asian meille edullisena. Viimeisimpänä esimerkkinä tästä on Ylen uutinen Suomen Henna Virkkunen ehdolla laajaan EU-komissaarin tehtävään ja varapuheenjohtajaksi – grafiikka näyttää kaikki salkut, jonka mukaan Kokoomuksen europarlamentaarikosta on määrä tulla teknologisesta suvereniteetista, turvallisuudesta ja demokratiasta vastaava EU-komission varapuheenjohtaja. Vastaavissa uutisissa  orwellilaista hallintovirkaa muistuttavaa komissaarin salkkua on kuvattu "Suomen voitoksi", vaikka toisiasiassa kyse on vain poliittisen luokkamme jäsenen henkilökohtaisesta jättipotista, joka ilmaistaan varsin suorasanaisesti Ylen henkilökuvajutussa Lemmikkipalstan toimittajasta komissaariksi – näin Henna Virkkunen nousi vallan huipulle. 

Joitain perussuomalaisia lukuunottamatta poliitikkojen hakeutuminen EU:n hallintoon on jo lähtökohtaisesti kansallista etua vastaan ylikansallisen hallinnon puolesta. Siksi on selvää, että median isänmaallisissa tunnelmissa hehkuttama Henna Virkkunen tulee tehtävässään ajamaan ensisijassa EU:n etua ohitse Suomen intressien. Tilanne ei ole ainutkertainen, sillä Länsi-Euroopan ja Yhdysvaltojen esimerkkiä seuraten maamme urapoliitikot ovat jo ajat sitten hylänneet ajatuksen ajaa etnisten suomalaisten etua. Sen sijaan he näkevät meidät globaaleissa hallintohimmeleissään pelkkinä muihin vaihdettavissa olevina veronmaksaja-alamaisina.

Vain puoluepoliittisesti sitoutumattomat kansallismieliset tahot ovat yrittäneet puhua tätä kansallista petosta vastaan, sillä edes hallituspuolue Perussuomalaiset ei enää vaadi eroa EU:sta vaikka se jaksaakin sättiä Unionia sen yhä laajenevasta federalistisesta politiikasta. Perustellusta EU-kritiikistään huolimatta kansallismielisten enemmistölläkin on sokea pisteensä, mikä näkyy sen kriitikittömänä Nato-kannatuksena ja vaikenemisena DCA-sopimuksesta seuraavasta kansallisen suvereeniteetin menetyksestä. Kysymys on herkkä ja kansallismielisessä liikkeessä eräänlainen tabu, jonka vuoksi sen esille ottaminen synnyttää enemmän riitaa kuin yhteisymmärrystä. Tästä huolimatta asiasta on voitava puhua. Vaikka politiikassa ei ole kyse totuudesta vaan ystävän ja vihollisen määrittelystä, se ei tarkoita silti sitä, etteikö tiettyä kiistakapulaa voitaisi arvioida mahdollisimman rationaalisesti so. kaikki olennaiset seikat huomioon ottaen. 

Nato-jäsenyyttä ja Yhdysvaltojen kanssa tehtyä DCA-sopimusta puolustavat argumentit ja tunteisiin vetovat retoriset lausunnot ovat suurimmalle osalle julkisuudesta tuttuja. Sitä vastoin niin julkisessa kuin kansallismielisessäkin keskustelussa sotilaallisten sitoumusten ilmeisistä ongelmista ja haitoista ollaan vaiettu lähes täysin. Kun asiaa yrittää punnita hyödyt ja haitat mielessä, monien kansallismielisten sinänsä ymmärrettävä atavistinen ryssäviha on tehnyt heidät sokeaksi toiselle viholliselle, johon luotetaan nyt varauksetta ja millä hinnalla hyvänsä. 

Tässä kohtaa täytyy antaa tunnustus Yhdysvaltojen myyräpresidenttinä Suomessa toimineelle Sauli Niinistölle, joka sai vuosikymmeniä kestäneellä vehkeilyllään jopa suurimman osan maahanmuuttovastaisista kansallismielisistä taakseen. Ainoana aitona poliittisena oppositiona itseään pitävien kansallismielisten sinisilmäisyys on tässä yhteydessä jokseenkin kummallista kun tiedetään Nato-lännen johtajien olevan kansallismielisten kiroaman ns. väestönvaihdon pääarkkitehtejä. Mikään salaisuus ei ole myöskään se, että Atlanttinen hyökkäysliitto haluaa edistää kaikkialla maailmassa monikulttuurisuutta, militanttia feminismia ja lgbtq-ideologiaa. Ylipäätään monien kansallismielisten välinpitämättömyys Niinistön toimia kohtaan jaksaa hämmästyttää, sillä liittoutumisprojektin lisäksi hän on ollut merkittävässä roolissa kun Suomea liitettiin Euroopan Unioniin ja maassamme siirryttiin eurovaluuttaan. Natoon liittymistä Niiniistö ehti ajaa vuosikausia, josta kertovat erilaiset alustavat toimet tunnetuimpana pahamaineinen isäntämaasopimus vuodelta 2014. Sodan syttyminen Ukrainassa kevät-talvella 2022 oli Niinistön johdolla maamme Naton asiamiehille kauan odotettu mutta valmisteltu hetki, jolloin median lietsomassa tunnekuohussa myötäeläneelle kansalle voitiin ilman sen kummempaa harkintaa saati kansanäänestystä myydä Natoon liittyminen. Tähän syöttiin tarttuivat myös monet nationalistit. 

Poliittisen eliitin halu liittyä kiireellä Natoon näytti ainakin päältä päin katsoen vielä tuolloin Suomen  edulta, mutta se mihin ollaan tänään päädytty näyttää jo johtomme sotahulluuden riivaamalta hyökkäysvalmiudelta. Kevään 2022 Nato-jäsenyys puheiden ydinasekielteisyydestä huolimatta osa poliitikoistamme on tätä menoa tekemässä Suomesta ydinsodan tantereen. Tästä antaa vihjeen Ylen uutinen Suomi suunnittelee osallistumista Naton ydinaseharjoitukseen – tutkijan mukaan tämä sopisi Suomen linjaan. 

Kansan näkemyksiä kuuntelematta maamme hallituksille ei ole riittänyt edes Nato-jäsenyys, vaan sopimusmusteen ollessa vielä märkää kulissien takaa valmisteltiin jo lopullista antaumista vieraan vallan sotilaalliselle hyväksikäytölle. Heinäkuun 1. päivänä tänä vuonna eduskunnassa hyväksytty DCA-sopimus on monien tyrmistykseksi paljastumassa diiliksi, jossa suomalaisille on jäämässä musta pekka käteen. Asian yllätyksellisyyttä selittänee se, että valtamedia on kertonut sopimusprojektista koko ajan hyvin kitsaasti ja sitä on muutenkin valmisteltu politiikan kulisseissa sammutetuin lyhdyin. Poliittikkojen ja median onkin ollut kiusallista selittää suurelle yleisölle mitä kansalliseen turvallisuuteen liittyvää lisäarvoa Amerikan kanssa tehty sopimus toisi. Muistutukseksi kerrottakoon, että vielä 2022 ja 2023 pelkän Nato-jäsenyyden luvattiin antavan maallemme riittävän niin sanotun 5. artiklan turvatakuut. Koska DCA-sopimuksen avaaminen paljastaisi sen järkyttävät seuraukset Suomen suvereeniteetille, koko hegemoninen valtakerros on päättänyt olla kommentoimatta sitä lainkaan.

Sitten EU:n liittymisen 1995 Suomi ei ole menettänyt itsenäisyyttään ja suvereeniteettiaan niin paljon kuin solmittuaan Yhdysvaltain kanssa DCA-sopimuksen. Maamme poliittiset, taloudelliset ja jopa kulttuuriset eliitit ovat puolustaneet kumpaakin sopimusta Suomen edulla. Siinä missä Suomi on saanut EU-jäsenyydestään valtavien haittojen ohella näennäisiä lyhyen tähtäimen hyötyjä, DCA-sopimus ei tuo käytännössä muuta kuin yksipuolisen velvoitteen olla Yhdysvaltojen imperialististen sotien eturintamassa. Toki sopimusta on yritetty kaupata suomalaisille lisäturvallisuuden mahdollistajana, mutta todellisuudessa se sitoo maamme tahtomattamme Yhdysvaltojen ja sen kilpailevien mahtien välisiin konflikteihin.   

DCA-sopimus paljastaa karulla tavalla kuinka syvälllä varsinkin Kokoomus on petollisessa hankkeessaan, jossa Suomea ollaan alistamassa yhdeksi nöyrimmäksi Amerikan vasalliksi. Aiemmin tämä olisi ollut ennen kuulumaton maanpetos, joskin jo kaupparatsu-Niinistön aikana maatamme valmisteltiin päättäväisesti osaksi Amerikan globaali-imperiumin etuvartiota. Verukkeenaan kaukainen Ukrainan sota, Niinistö saattoi vedota isänmaallisiin tunteisiin ja myydä läntisen globalismin sotilaallisena nyrkkinä toimivan Naton kansallisen turvallisuuden pelastajana. 

Toisin kuin varovaisen juonittelevan Niinistön, nykyisen presidentin Alexander Stubbin ei tarvitse peitellä yksipuolista uskollisuuttaan Yhdysvalloille. Niin ikään kokoomuslainen Antti Häkkänen on voinut puolustuministerinä kalistella Naton lihaksien takaa sapelia itänaapurille ilman että Mediapoolin kontrolloimalta valtamedialta on tullut sen kummempaa kritiikkiä. Häkkäsen hyeenamaisia lausuntoja seuratessa tulee väkisinkin mieleen, että kyseessä on nuori vallan makuun päässyt mies, joka on opportunisesti ja keinoja kaihtamatta valmis miellyttämään USA:n globalistisen imperiumin silmää tekeviä tahoja.

Ellei lukija ole tutustunut DCA-sopimukseen, hän saattaa ihmetellä mikä siinä muka on niin kamalaa. Yllättävää kyllä yksi parhaiten sopimukseen perehtynyt maallikko on kirjailijana tunnettu Veronica Pimenoff, joka on tuonut laajassa ulkoministeriölle tehdyssä lausunnossaan kansantajuisesti esiin milllaiseen itsenäisyyden menetykseen Suomi sopimuksen myötä sitoutuu. On yhdentekevää mitä lukija ajattelee Pimenoffista ihmisenä tai ajattelijana, tärkeintä on keskittyä hänen lausuntonsa kiistämättömiin huomioihin, joista valtamediamme ei ole puhunut käytännössä juuri mitään. Alla joitain keskeisiä kohtia hänen lausunnostaan:

-DCA-sopimus ei aseta yhdysvaltalaisten joukkojen ja aseistuksen määrälle mitään rajoituksia.

-Suomi luovuttaa Yhdysvaltain asevoimille 15 omaa aluettaan.

-Yhdysvalloille annettaan sopimuksessa oikeus varastoida raskaita aseita Suomen alueelle.

-Tukikohtasopimus vaarantaa Suomen turvallisuuden ja suvereeniteetin. Antamalla Yhdysvaltain asevoimille vapauden toimia sotilaallisesti Suomen alueella ja Suomen alueelta, meillä itsellämme ei olisi minkäänlaista päätäntävaltaa siitä, mitä tai miten Yhdysvallat toimisi kolmansia maita vastaan eikä tietenkään myöskään siitä, miten kolmannet maat sotilaallisiin toimiin vastaisivat.

-Suomi voi Yhdysvaltain toimien vuoksi tosiasiallisesti joutua sodan osapuoleksi ilman tasavallan presidentin ja eduskunnnan päätöstä.

-Sopimuksen uhkia ja riskejä Suomelle ei käsitellä sopimuksessa lainkaan.

-Sopimustekstiin ei ole merkitty lainkaan Yhdysvaltain velvoiteitta. Sitä vastoin sopimusteksti luettelee Yhdysvaltain joukkojen vapaudet ja oikeudet (3 – 28 artiklat).

-Vaikka tukikohtasopimus on nimetty ”puolustusyhteistyösopimukseksi”, Yhdysvallat ei ainoassakaan artiklassa sitoudu puolustamaan Suomea.

-Sopimuksessa Suomesta voisi muodostua turvallisuusuhka Venäjälle ja Venäjästä voisi rakentua uhka Suomelle.

-Sopimusta ei voi pitää vastavuoroisena ja tasapuolisena, koska se antaa Yhdysvalloille pidäkkeettömiä oikeuksia ja Suomelle runsaasti velvollisuuksia.

Vaikka sopimusta yrittäisi tulkinta kuinka myönteissä valossa tahansa, selvää on, ettei Suomi ole siinä saamapuolella. Turvallisuutemme takaajaksi luvattu Nato-jäsenyys pudotti meidät itsenäisten puolueettomien maiden joukosta, mutta vasta DCA-sopimus tekee suurella todennäköisyydellä maastamme ennen pitkää sodan osapuolen ja kohteen kaikkialla missä Yhdysvallat on levittämässä ohjuksin demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Sotilaalliset sopimukset ja jäsenyydet ovat vain yksi joskin kaikkein kriittiisin esimerkki siitä, kuinka globalistien edut on voitu pakkomyydä kansalle Suomen etuna.

LIBERALISTISEN GLOBAALIJÄRJESTELMÄN VAHTIKOIRA TARJA MANKKINEN HALUAA RIISTÄÄ KANSALAISOIKEUTESI

Ihmisiä hypnoottisessa otteessaan pitävän Internetin harvoja hyviä puolia on se, että vaikka itse ei muistaisi niin se kyllä muistaa. Kun Yle puskee ympäri vuorokauden passiivisille vastaanottajilleen totalitaristista liberaalidemokratiaa puolustelevaa agendajournalismia, yksittäistä haastateltua kansanvihollista ei välttämättä muista, koska lähes kaikki valtamediassa esiintyvät asiantuntijat ovat toistensa kaltaisia suomalaisvihamielisiä mädättäjiä. Kun hätä on suurin, on apukin lähellä: Yle Watch blogin hakutoiminnolla löytää nimihaulla kätevästi ainakin merkittävimmät henkilöt, jotka ovat viime vuosikymmeninä nakertaneet systemaattisesti kansallista integriteettiämme. 

Kaikessa ennalta arvattavuudessaan Ylen verkkosivujen hybridivaikuttamisjutussa Turvallisuusasiantuntija: Suomessa kaikkiin uhkiin ei ole varauduttu (25.7.2024) pomppaa esiin nimet, jotka oli helppo kaivaa Yle Watchin arkistosta. Jutun tehnyt Yle Turun toimittaja Merja Niilola sai viisi osumaa ja haastateltu turvallisuusasiantuntija Tarja Mankkinen kolme. Kansallismielisestä näkökulmasta jo pelkästään nämä lähteet ovat raskauttavia. Avoimen vasemmistolaisen Niilolan journalistisen tyylin ja poliittisen asennoitumisen voi tarkista näistä (1, 2, 3, 4, 5) YW:n jutuista. Sattumoisin numeron 4 Yle Watch juttu Politisoituneiden tutkijoiden harjoittaman projisoinnin anatomiaa helmikuulta 2020 perustuu Ylen vuodatukseen Tutkija: Some-raivo on uusi väkivallan muoto – Milloin ihmiset unohtivat, miten toisia kohtaan käyttäydytään?, joka on saanut nyt jatkoa käsiteltävänä olevassa mielipideuutisessa. Yle tv-uutisten puolella Niilolan haastattelujuttua kuvailtiin otsikolla "kärijistynyt some-huutelu voi johtaa väkivaltaan", mikä tiivistää varsin osuvasti keskeisen virheargumentin sisällön.

Tarja Mankkinen (1, 2, 3) on taustaltaan paatunut julkisen sektorin virkamiesnainen, joka on saanut toteuttaa idelogiaansa ja siitä kehkeytynyttä järjestelmäuskollisuuttaan eri viroissa ja tehtävissä, mm. sisäministeriön poliisiosaston kehittämispäällikkönä ja sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkönä, ekstremismin kansallisen yhteistyöverkoston puheenjohtajana sekä väkivaltaisen radikalisoitumisen kansallisena koordinaattorina. Hänen muihin luottamustehtäviin ovat kuuluneet jäsenyys arkkipiispa Kari Mäkisen johtamassa vihapuheen vastaisessa työryhmässä, joka julkaisi vuonna 2019 valtioneuvoston painattaman raportin Sanat ovat tekoja : Vihapuheen ja nettikiusaamisen vastaisten toimien tehostaminen. Yle Watch kertoi tämän ideologisesti valitun työryhmän toiminnasta toukokuun 2019 jutussaan  Sisäministeriön työryhmän ja Ylen mielestä sananvapaus ei kuulu kansallismieliselle. Koska projekti oli lähtöisin pääasiassa sisäministeriöstä, herää epäilys, josko aloitteen takana olisi ollut innokas pikkupioneeri Tarja Mankkinen. 

Mankkisen jakobiinisen avoin pyrkimys mielipidesensuuriin ja poliittisten toimintavapauksien rajoittamiseen pseudoeliitin määrittelemillä "moraalisilla" verukkeilla on näkynyt myös tällä vuosikymmenellä. Edellisen feministihallituksen aikana maaliskuussa 2021 kuntaministeri Sirpa Paatero (sdp) esitteli valtiovarainministeriön ja oikeusministeriön Åbo Akademilta tilaaman 28-sivuisen raportin (hinta: 48 500 euroa) Kansalaispaneeli sananvapaudesta, jossa ehdotettiin toimenpiteitä ”julkisissa ammateissa toimivien henkilöiden suojelemiseksi vihapuheelta". Hallitus perusteli paneelin kansalaisluonnetta sillä, että se oli valittu satunnaisesta 3000 suomalaisen joukosta, josta muodostettiin 29-jäseninen anonyymi paneeli, joka sitten esitteli toiminpiteitä Åbo Akademin tekemää raporttia varten. Tosiasiassa panelistien mietintöjä oli ollut ohjaamassa seitsemän vasemmistohumanismia kannattaavaa yhteiskunnallista asiantuntijaa, joista yksi oli sisäministeriön poliisiosaston kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen. 

On selvää, ettei joukko johon kuului Mankkisen lisäksi mm. infosota-aktivisti Jessikka Aro, yhdenvertaisuusvaltuutetun edustaja Robin Harms, Tiedolla vihaa vastaan -hankkeen päällikkö Milla Aaltonen, Amnesty Internationalin vaikuttamistyön avustaja Vilja Härkönen ja vihapuhetutkija Reeta Pöyhtäri, voi edustaa minkäänlaista puolueetonta asiantuntijuutta. Puhe jostain kansalaispaneelista oli muutenkin silkkaa orwellilaista absurdismia, sillä miten voidaan selittää se, että panelistien ("läpileikkaus suomalaisista") ehdoton enemmistö kannatti kaikkia raportissa ehdotettuja toimenpiteitä ja oli muutoinkin harvinaisen yksimielinen satunnaisotannalla valikoituneeksi joukoksi. Hankkeen taustoista voi lukea tarkemmin Suomen Uutiset verkkolehden jutusta Mitä ihmettä? Valtioneuvoston julkaisussa esitelty ”demokraattinen innovaatio” estäisi vaaliehdokkuuden jatkossa niiltä, jotka eivät irtaudu vihapuheesta. Tämäkin projekti valaisee hyvin sitä, kuinka järkkymättömästi Mankkinen viettelee mielipiteillään hyväksymään sensuurin ja kansalaisvapauksien riiston. 

Merja Niirolan tuoreessa haastattelussa Mankkinen jatkaa siitä  mihin hän jäi lähtiessään kolme vuotta sitten Suomesta työskennelläkseen EU:n komission sisäasioiden pääosastolla projektipäällikkönä. Ylen jutun mukaan hän vastasi "väkivaltaisen radikalisoitumisen ehkäisystä EU-alueella". Jutun alussa toimittaja pääsee toistamaan puhkikulunutta punaisen yliopiston mantraa "meistä" ja "heistä" ikään kuin lainausmerkkien käyttö tekisi tyhjäksi yhteiset juuriin menevät ylisukupolviset identiteetit. Turvallisuusasiantuntijaksi sisäministeriön poliisiosastolle syksyllä palaava Mankkinen sanoo ensimmäisenä kommenttinaan, ettei palaa lintukotoon:

– Suomihan ei ole ollut lintukoto enää 20 vuoteen. Maailma on niin rajaton. Netistä alkava rähinä voi pahimmillaan kärjistyä sanoista teoiksi.

Ensin Mankkisen kaltaiset idealistiset byrokraatit ovat ajaneet monikulttuurisuutta eli rajatonta maahanmuuttoa kuin käärmettä pyssyyn vuosikymmenien ajan ja sitten hämmästystä teeskennellen etsivät syitä rähinöille Internetin puhetulvasta. Kaikille lukutaitoisille on selvää, että tässä on tädillä syy- ja seuraussuhde mennyt ideologisista syistä päälaelleen. 

Koska ideologia edellä mennään, Mankkinen kuuluu myös siihen tosiuskovaisten joukkoon, joka väittää itsepintaisesti sanojen olevan tekoja. Ja koska ne ovat "tekoja", ne voidaan silloin sananvapautta kiertäen myös kieltää:

– Somen kovassa maailmassa sanotaan, mitä sylki suuhun tuo. Pilkataan. Sanat ovat voimakkaita ja osalla on vaara ryhtyä sanoista tekoihin. He ovat yleensä ihmisiä, jotka kokevat olevansa heikossa asemassa ja väärin kohdeltuja. Heitä koetetaan yllyttää väkivaltaisiin tekoihin, äärimmillään terroristi-iskuihin, Mankkinen sanoo.

Yleensä sanojen takana on todellisuus, josta ne kumpuavat. Sanat itsessään eivät ole mitään. Kun palestiinalaiset turvautuvat terroriin laitonta sionistimiehittäjää vastaan, syynä on tuskin Mankkisen orwellialaisesti määrittämä "vihapuhe". Vastaavasti islamilaisten matalan teknologian puukkoterrorismin taustalla on arabisiirtolaisten yleinen kauna, kateus ja katkeruus länsimaisuutta kohtaan. Heidän asenteensa on jo lähtökohtaisesti kulttuurisesti vihamielinen, jota vielä ruokkii vasemmistoliberaalien eurooppalaisia syyllistävä hegemoninen julkinen puhe. Islamistien ylläpitämät nettikeskustelut antavat vain moraalisen alibin kaunalle, joka etsii kohdettaan. Sitä vastoin mitään valkoisten äärioikeistolaista kiihtotusta ei ole edes olemassa, mikä näkyy iskujen vähyytenä, Suomessa täydellisenä olemattomuutena. Jonkun mopotalliporukan pidättäminen kotietsinnästä löytyneen vääränlaisen kirjallisuuden tai kotitekoisen aseen vuoksi ei vielä ole terrorismia, vaikka Mankkinen kansaa pelottelevissa uhkaskenaarioissaan haluaa sen sellaiseksi nimittääkin.

Sitten puhe siirtyy median ja tendenssitutkijoiden lempiaiheena pitämään salaliittoteoria-ajatteluun.  Mankkisenkin pääviesti on, että hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää, kaikki on kunnossa.

Koronan jälkeen salaliittoteoriat ja hybridi-ideologiat ovat korostuneet. Tarkoitus on sekoittaa ajatuksia ja käyttää hyödykseen ihmisten kokemia epäoikeudenmukaisuuden ja vääryyden tunteita.  

– Se tarkoittaa äärimmillään sitä, että ihmiset, jotka ei välttämättä tuntisi mitään kiinnostusta vaikkapa natsiaatteeseen, voivat nyt kokea, että tämä ideologioiden ja salaliittoteorioiden sekoitus vetää heitä puoleensa.

Mankkisen selittely kuulostaa itsessään salaliittoteorialta ikään kuin olisi jokin taho, jonka "tarkoitus on sekoittaa ajatuksia". Epäuskottavan yksilöpsykoloinnin lisäksi hän esittelee haastattelun edetessä sopivan salaliittoja levittelevän mörkön, joka käy muutoinkin yleisavaimena vähän kaikkeen. Joka tapauksessa "salaliittoteoriasta" jankuttamisesta on ollut valtakoneistolle, jota Mankkinenkin edustaa, tehokas keino tehdä naurunalaiseksi kaikki, jotka epäilevät virallisia selityksiä. Syy, miksi termin käyttö on ollut viimeisiä vuosia lukuunottamatta tehokasta, johtuu siitä, että julkiseen tarkasteluun on otettu vain epäuskottavia teoroita ja niiden höyrypäisiä kannattajia. Tällä hetkellä esimerkisi Amerikan poliitista tilannetta tarkasteltaessa tilanne on kääntynyt päinvastaiseksi. Niin sanotut salaliittoteoriat ovat usemmiten järkevämpiä ja uskottavampia kuin kömpelöt ja täynnä aukkoja olevat Yhdysvaltain valtiokoneiston viralliset selitykset.

Hatusta vedetty selitysyritys kansallissosialismin suosion kasvusta on puolestaan tyyppiesimerkki siitä, kuinka korruptoitunut järjestelmä ja sen asiamiehet ja -naiset ovat kykenemättömiä etsimään juurisyitä omasta päädystä. Olisi nimittäin perin kummallista, elleivät globaalieliitin ja sitä nuoleskelevien suomalaisten pyrkyrien aiheuttamat yhteiskunnalliset, sosiaaliset ja väestölliset murrokset synnyttäisi kansallissosialismin kaltaisia vastareaktioita. Tästä huolimatta Mankkinen on valmis löytämään syyn verkon varjoissa vellovista salaliittoteoriosta. Muutoinhan niitä on lähes mahdotonta löytää, mikäli seuraa vain Internettiä hallitsevia ja sananvapauden pilanneita Facebookin kaltaisista somejättejä.

Maailmantilanteen kiristymisen ja yhteiskunnallisten kriisien seurauksena vastakkainasettelu on tullut entistä näkyvämmäksi, koska mainoshymyn takaa taistellaan viime kädessä aina rajallisista resursseista. Mankkinen näkee jälleen vain oireet ongelmallisina, sillä avoin keskustelu syistä kyseenalaistaisi hänen punasävyisen liberaalidemokratiansa:

– Vastakkainasettelu on totta kai turvallisuusuhka. Vastapuoli nähdään vihollisina, meihin kuulumattomina ja epäinhimillistettyinä. Heidän mielipiteensä ovat vääriä. Kaikki asiat, mitä he tekevät, ovat vääriä. Se koettaa oikeuttaa, että näihin ihmisiin kohdistetaan vihaa ja jopa väkivaltaa.

Mankkisen voivottelema vastakkainasettelu katoaisi suurelta osin jo sillä, jos eliitiin tänne päästämät muukalaiset lähetettäisiin takasin kotimaihinsa. Sitä hän ei tietenkään ehdota, vaan pitäytyy itsepintaisesti monikulttuurissa kuin venäläiset neuvostokommunismissa 1970-luvulla, jolloin he toivoivat kommunismin lisääminen pelastavan jollain ilveellä järjestelmän. Liberalistiseen toiveajatteluun kuuluu, että kunhan eri taustoista samalle demografiselle alueelle istutetut ihmiset vain oppisivat tuntemaan toisensa, niin paratiisi aukeaisi silmissä. Jos ja kun ongelmia ilmenee, ne "korjataan" lisämäällä monikulttuuria eli maahanmuuttoa. Toistuvista yrityksistä huolimatta näin ei ole käynyt, mutta Mankkinen halua pitää silti kiinni utopiastaan. Se "onnistuu" vain lisäämällä valkoisiin kohdistuvaa sananvapauden tukahduttamista ja poliittisen toiminnan rajoittamista. 

Edellä mainitut salaliittoteoriat kuuluvat sanomattakin Mankkisen määrittelemään hybridivaikuttamiseen. Haastattelun loppupuolella hän on vakuuttunut tällaisen lähteen ainoasta poliittisesti korrektista alkuperästä:

Mankkisen mukaan Suomessa on hybridivaikuttamista, jonka alkuperä on Venäjällä. Tavoitteena on vaikuttaa valtion päätöksiin ja toimintaan kohdistamalla vaikuttamista ja manipulointia yksilöihin.

Kun mediassa esiintyvä asiantuntija ei kykene antamaan varmennettua ja aidosti validia selitystä kyseessä olevalle ilmiölle, hän valitse patenttisanat Venäjä ja ilmastonmuutos tai molemmat yhdessä. Toimittajalle tämä kelpaa yleensä mainiosti kuin myös uutisia seuraavalle hyväuskoiselle demarieläkeläiselle. Siksi onkin hirtehistä, että Mankkinen alkaa seuraavaksi paasata syvällä rintaäänellään länsimaisen ihmisen medialukutaidosta:

– Länsimaissa ja Suomessa pitäisi olla valppaampia sen suhteen, miten meihin vaikutetaan. On tarkkailtava, miten netissä vaikutetaan varsinkin nuoriin ihmisiin ja miten muutamat maat osoittavat rahoitusta suomalaisille toimijoille. Meillä Suomessa on vielä varsin hyvä tilanne, mutta tarkkana pitäisi olla.

Onpa näiden mankkisten motiviina sitten manageriaalisen luokan systeemiuskollisuus tai älyllis-moraalinen kyvyttömyys itsereflektioon, selvää on ainakin se, etteivät he varoittele läntisen koulutusjärjestelmän ja kontrolloidun valtamedian vaikutusvallasta nuoriin. Tosin eivät neuvostoviranomaisetkaan nähneet nuorten indoktroinnnissa mitään ongelmallista, sillä se paha aivopesu ja propaganda tuli ainoastaan rajan takaa.

Mielipideuutisen kruunaa viimeisen väliotsikon "Kuraa niskaan, kun viesti ei miellytä" alla esitetyt Mankkisen ja toimittajan omahyväiset marttyyri-avautumiset.

– Aika moni on arka esittämään mielipiteitä, joista tietää etukäteen, että kuraa tulee niskaan. Tässähän erityisesti tutkijat ovat vaikeassa asemassa. Jos esimerkiksi tutkimustulos on somehyökkääjien mielestä väärä, on tutkija pulassa erilaisten kampanjoiden pyörteessä.

Toisaalta taas some lietsoo sananvapauden väärinkäyttöä, kun levitetään esimerkiksi rasistisia mielipiteitä ja huudetaan nettimantraa: ”mitään ei saa enää sanoa. Tällöin usein tarkoituksena on heikentää jo valmiiksi heikoilla olevan ihmisten asemaa.

Sanotaan, että hyökkäys on paras puolustus. Tälle parivaljakolle se on pikemminkin oman syyllisyyden epäsuoraa tunnustamista. He kääntävät valta-asetelman väärinpäin uhriuttamalla itsensä kaltaiset vallankäyttäjät samalla kun antavat varauksettoman tukensa uuskolonialistisesti tuotetulle vapaamatkustajien joukolle. 

Kuplassaan elävän manageriaalisen luokan hyväkkäiden suurin pelko on, että läntisen pellemaailman koko lystin maksava normaali valkoinen kantaväestö ei tottelekaan  "moraalisen eliitin" pakottamia patologisia tasa-arvolakeja, vaan kääntyy tuon uusaatelin mielivaltaa vastaan. Estääkseen epämieluisana pitämänsä poliittisen liikehdinnän järjestelmän lakeijat yrittävät jo ennalta käsin ehkäistä sellaisten argumenttien ja ihmisten pääsyn julkisuuteen, jotka kyseenalaistavat korruptoituneen järjestelmän legitimiteetin. 

Tällaisessa tilanteessa kaikki epätoivoiset keinot aina julkiseen natsitteluun, nettisensuuriin ja poliittisen liikkeiden lakkauttamiseen näyttävät olevan valtiokoneistolle sallittuja. Tarkastelemalla Mankkisen politisoitunutta uraa voidaan nähdä, kuinka hän on yksi niistä lukuisista järjestelemän rottweilereistä, jotka ovat valmiita riistämään sinunkin kansalaisoikeutesi mikäli et tunnusta lännen pervonormatiivisuutta ja etnomasokismia.

EU-VAALIT – KANSANVALLAN IRVIKUVA

Poliittis-taloudellisen valtakerroksen sanomaa levittävälle konsensusmedialle viime sunnuntain Euroopan Unionin parlamenttivaalit olivat tärkeä teatteriesitys, koska näin federalistisen politiikan jatkuminen voidaan oikeuttaa "kansalaisten tahdolla". Politiikan toimittajien EU-vaali-innostus ei kuitenkaan resonoi kansan syvien rivien tuntojen kanssa. Suomessa tämä näkyi  laiskuutena vaaliuurnilla äänestysprosentin jäädessä 42,4:ään. Se jäi selvästi alle muun Euroopan, tosin sielläkin yllettiin vain rimaa hipoen yli 50 prosentin. Tuokaan prosenttimäärä ei anna aitoa mandaattia EU:lle, sillä huomattava osa äänistä oli annettu protestipuolueille, jotka vastustavat unionina ja etenkin sen epädemokraattisesti masinoimaa liittovaltiokehitystä. 

Jopa Yle tunnusti verkkosivuillaan olevansa huolissaan alhaisesta äänestysaktiivisuudesta jutussaan Suomalaisten eurovaali-innostus viimekertaista hieman vaatimattomampaa – äänestysprosentti jäi 42,4:ään. Vaaliasiantuntija Sami Borg katsoi äänestämättömyyden johtuneen vaaliaikatauluista kun taas Ylen politiikan erikoistoimittaja Ari Hakahuhta arveli, että koko Suomen yli sunnuntai aamupäivällä pyyhkäissyt saderintama oli syynä suureen äänestämättä jättämiseen. Tekosyiltä vaikuttaneita spekulointeja pyörittäneet asiantuntijat eivät vahingossakaan halunneet pohtia ilmeisempiä syitä eli kansan tyytymättömyyttä etäiseksi koettuun unioniin ja Suomen edustajien olemattomana pidettyä vaikutusvaltaa EU-parlamentissa. 

Jo yli viisimiljoonaiselle kansalle edustuksellinen demokratia on kaukana kansanvallasta, varsinkin kun todelliset valtakeskukset alkavat olla muualla kuin eduskunnassa. Mutta mitä voidaan sanoa yli 400 miljoonan äänestäjämassasta, joista suomalaisia äänioikeutettuja on vajaa 4,5 miljoonaa? Minkälainen demokratia toteutuu suomalaisille silloin kun he voivat valita 15 edustajaa 720-jäseniseen europarlamenttiin? Tällöin suomalaismepit edustavat parlamentissa maatamme peräti 2,08 %:in osuudellaan!

On tietenkin totta, että poliittisen päätöksenteon kannalta EU-koneisto on maanosamme merkittävin vallankäyttäjä, vaikka kansalaisten enemmistö ei sitä tunnustakaan. Suomen lainsäädännöstä noin 60%:ia tulee EU:sta ja Kuntaliiton tilaaman selvityksen mukaan kuntienkin toiminnasta 45%:ia juontaa juurensa unionin lainsäädännöstä. Näiden tosiasioiden valossa Euroopan Unioni on Neuvostoliiton kaltainen monikansallinen hirviö, jolla ei ole kansalaisten tunnustamaa legitimiteettiä, mutta joka tästä huolimatta tekee suurimman osan keskeisistä poliittisista päätöksistä. 

Yhtäläisyyttä Neuvostoliittoon löytyy myös hallitsevasta nomenklatuurasta, jonka  valtakeskus ei ole suinkaan parlamentti, vaan sen nimittämä 27-jäseninen EU-komissio, joka tekee ministerineuvostojen ohella yhteisön todelliset päätökset. Komission kokoonpanon valintaan unionin kansalaisilla ei ole tietenkään mitään vaikutusmahdollisuutta kuten ei myöskään sen hallinnolliseen palkka-armeijaan, joka koostuu 33 000 kovapalkkaisesta globalistisesta virkamiehestä. 

Enemmistö kansalaisista on ymmärtänyt, ettei kovempaa äänestämisellä ole juuri mitään vaikutusta EU-parlamentin politiikkaan, koska päätökset tekee komissio ministerineuvostojen ohella. Silti valtamedia jaksaa kauhistella kuvitteellisen laitaoikeiston voittoa ikään kuin se kääntäisi EU-venettä suuntaan tai toiseen. Pidemmällä aikavälillä kasvaneella oikeistopopulismilla saattaa toki olla vaikutusta esimerkiksi Ukrainan projektin hiipumiseen ja laittoman maahanmuuton ("laillinen" invaasio jatkuu tästä huolimatta) vähentämiseen. Unionin kovan ytimen päätöksiin vahvistuneella oppositiolla ei ole toistaiseksi suurta vaikutusta, vaan komissio tullee jatkamaan ideologisella järkähtämättömyydellään federalistista linjaa, jossa taakkoja jaetaan, yhteistä budjettia rakennellaan ja uusia köyhiä maita otetaan sisään. EU:n hajoamista ja rapautumista uhkaavatkin eniten sen innokkaimmat edistäjät eivätkä niinkään liittovaltion vastustajat. Ahneella on paskainen loppu kuten on tapana sanoa.

Koska Suomen osuus valtavan kokoisessa EU-parlamentissa on lähes olematon, kotimaan vaalituloksen analysoiminen tuntuu merkityksettömältä. Jotta siihen saataisiin edes jotain mieltä, tulosta on tarkasteltava nykyisen hallituspolitiikan valossa. Seuraavaksi YW esittää vaaleista lyhyet huomiot puolueista, joiden voitot ja tappiot ovat herättäneet eniten huomiota julkisuudessa.

Kokoomus. Lännen huoraksi täydellisesti antautunut puolue seilaa nyt Mediapoolin lietsoman aggressiivisen Nato-sotaintoilun aallon harjalla. Ajamalla amerikkalaisten miehitystä maassamme sallivaa DCA-sopimusta, Kokoomus on totisesti ansainnut toisen haukkumanimensä Zogoomus, sillä vieraskorean hölmöläisdiilin myötä Suomesta tulee kirjaimellisesti Amerikan sionistisen miehityshallinnon (ZOG) alainen. Ironisesti kykypuolueeksi kutsulla epäkansallisella koplalla ei ole juuri mitään omia ansioita politiikassa, kunhan vain kehtaavat käyttää kyynisesti hyväkseen kulloisiakin ajan trendejä. Asettamalla hallituskumppani Perussuomalaiset median luomien paskamyrskyjen kilveksi, Kokoomuksen onnistui saada EU-parlamenttiin yhden lisäpaikan, mikä tarkoittaa neljää europarlamentaarikkoa. Samalla Kokoomuksesta tuli maamme suurin puolue unionin parlamentissa. 

Tuoreista läpimenneistä uuden suojatyöpaikan Brysselistä sai epätoivoisena pyrkyrinä tunnettu Mika Aaltola, joka on jo hyvissä ajoin ehtinyt hakea uudelleen UPI:n johtajaksi ja siinä sivussa flopannut presidentivaaleissa median ilmaisesta tuesta huolimatta. Toinen EU-parlamenttiin sisään päässyt medialemmikki Pekka Toveri tunnetaan Aaltolan lailla huonoista ennustajan lahjoistaan. Siinä missä Aaltola arvasi Trumpin menestyksen 2016 koko ajan väärin, on median armoittama "rautainen sota-asiantuntija" Toveri mennyt puolestaan arvioissaan päin metsää lähes kaikessa mikä on koskenut Ukrainan sotaa. Saamansa äänimäärän perusteella tämä ei ole silti häirinnyt kotisohvien isänmaallisia, sillä ilmeisesti heidän mielestään Toverin amerikkalaisperäinen ryssäviha on tärkeämpää kuin hänen toiveajatteluksi osoittautuneet sotaennusteensa. Suomalaisten kannalta on tietenkin onnellista, että tämä koomikkopari poistuu ainakin viideksi vuodeksi jokapäiväisestä julkisuudesta. Uskostaan vaikutusmahdollisuuksiinsa nämä kovapalkkaiset tyhjäntoimittajat eivät ole kuitenkaan luopuneet, vaan esimerkiksi Aaltola on jo ehtinyt arvuutella julkisuudessa saavansa heti komissaarin paikan, koska "paalupaikka tuli".

Persusuomalaiset. Nämä vaalit menivät persuille kirjaimellisesti persiilleen ja syystäkin. Toisin kuin karvalakkipersut Kokoomus on puolueena ymmärtänyt miten pidetään Sauli Niinistön esimerkkiä noudattaen kansansuosiota yllä. Ensinnäkin persuilta oli jokseenkin hölmöä ottaa hallitusneuvotteluissa vastaan valtionvarainministerin posti, sillä lähes kaikki hallitusta vastustavat protestit kohdistuvat väistämättä sen haltijaan. Koska puoluejohtaja Riikka Purra on joutunut toimimaan hallituksen ukkosenjohdattimena, kookomuslaiset ovat voineet täysin rinnoin nauttia johtamastaan epäsuositusta politiikasta. 

Eniten Perussuomalaisten kurituspolitiikka on vaikuttanut liikkuviin äänestäjät, jotka jäivät tällä kertaa kotiin. Äänestyshaluttomuutta lisäsivät myös puolueen kyvyttömyys pitää kiinni aikaisemmista lupauksistaan: bensa maksaa edelleen lähes kaksi euroa litralta, maahanmuuttajien vuosittainen määrä on moninkertaistunut ja vasemmiston totalitaristeja mielisteleviä ajatusrikoslakeja on lisätty entisestään. 

Persujen vaalituloksen perseelleen menoa kuvaa kirjaimellisesti ainoa valituksi tullut meppi Sebastian Tynkkynen. "Rynkkyseksi" kutsuttu elostelija on varsinainen anateema kaikelle sille mitä perussuomalainen protestiäänestäjä haluaa ehdokkaaltaan. Nationalistisena oksymoronina tunnettu Tynkkynen seurustelee maahamme ties millä statuksella livahtaneen mustan rotumuukalaismiehen kanssa. Tynkkysen valinta europarlamentaarikoksi symboloikin erinomaisesti perussuomalaisten tämän hetkistä alennustilaa.

RKP. Gallupeissa kerrottiin ruotsalaispuolueen menettävän ainoan parlamenttipaikkansa, mutta niinhän siinä kävi, että kieli- ja puolueuskollisuus voittivat jälleen kerran. Vaaleista ja suhdanteista riippumatta RKP:n kannattajat ovat aktiivisia äänestäjiä, jonka vuoksi heidän painoarvonsa on populaatiotaan suurempi. Kokoomuslaisten ohella ruotsinkieliset ovat kuin Amerikan juutalaiset, jotka määrästään huolimatta saavuttavat äänestysaktiivisuudellaan ja politiikkaan osallistumisellaan suhteettoman suuren vallan. Loppujen lopuksi puoluejohtajan tehtävät jättäneellä Anna-Maja Henrikssonilla oli helppo työ tulla valituksi.

Vasemmistoliitto. Itseään ilman ironiaa Hyviksi ihmisiksi kutsuvien joukko on tunnettu sopulikäyttäytymisestään. Tosin kuin yleensä kuvitellaan, juuri tälle hyväkkäiden massalle kollektivismi ja johtajan palvonta ovat verissä, mistä kertoo aiempi varaukseton tuki Sanna Marinille. Nyt tunteellisen fanituksen kohteeksi oli vaihtunut Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson. Enimmäkseen naisista koostuva Hyvien ihmisten hurmoksellinen koalitio vaikuttaa Vihreissä, Vasemmistoliitossa ja SDP:ssä, jonka vuoksi uuden messiaan rooli ei ole rajattu vain tietylle punavihreälle puolueelle. Vain määrätyillä arvoilla, ennen kaikkea tasa-arvofundamentalismilla ja sen taakse naamioituneella passiivis-aggressiivisella feministisellä kaunalla, on vaikutusta kun tämä porukkaa valitsee itselleen johtajan.

Perinteisen vasemmistoeetoksen lisäksi Anderssonin valtakunnallisesti saamat ennätykselliset lähes neljännesmiljoona ääntä kertoo pitkään velloneesta protestista hallituksen leikkauksia vastaan. Yhteiskunnan saamapuolella olevat passiiviset pokakonttorin asiakkaat aktivoituivat kerrankin joukolla ja päättivät oikeistopopulistien tapaan äänestää kovempaa. Anderssonin vanavedessä Vasemmistoliitto kolminkertaisesti meppiensä määrän (nyt kolme), mikä tukee käsitystä, että äänestäjät ymmärsivät EU:n olevan instanssi, jossa Suomenkin asiat päätetään. Fiksulta näyttävä logiikkaa jää kuitenkin puolitiehen, sillä vaikka suurin osa maamme asioista päätetäänkin Brysselissä, suomalaisilla mepeillä ei niihin päätöksiin ole osaa eikä arpaa. Varsinkaan kolmella Vasemmistoliiton edustajalla.

Sisäpoliittisten motiivien ohella Anderssonin saama äänipotti saattaa heijastella myös jossain määrin pinnan alla kuohuvaa ulkopolitiikkamme kritiikkiä. Massiivisesta median propagandasta huolimatta kaikki suomalaiset eivät olekaan lähdössä soitellen sotaan USA-Naton eskaloimiin uhkarohkeisiin projekteihin, joissa kovimman hinnan voi joutua maksamaan lännen eturintamaksi vapaaehtoiseksi julistautunut Suomi. Hallituksen Amerikkaa myötäilevä Israel-politiikka lienee toinen ulkopoliittinen syy, miksi osa kansalaisista kerkesi äänestämään Anderssonia. 

Olivatpa kansalaisten motiivit äänestää Anderssonia mitkä tahansa, Vasemmistoliiton vaikutusvalta Suomessa ja Euroopassa ei voitosta huolimatta suinkaan kolminkertaistunut. Siitä pitää huolen 720-jäseninen EU-parlamentti ja valtaa käyttävä komissio.

Vihreät, SDP ja Keskusta. Ennusteista huolimatta nämä puolueet säilyttivät parlamenttipaikkansa. Ilman Perussuomalaisten mahalaskua ne olisivat todennäköisesti menettäneet paikkojaan, joten mistään torjuntavoitosta ei voida puhua. Varsinkin kun äänet jäivät vähäisemmäksi kuin edellisissä EU-parlamenttivaaleissa. 

Sen sijaan muualla Euroopassa gallupit pitivät kutinsa ja oikeistopopulistit lisäsivät paikkojaan. Valhelehdistöön kyllästyneisiin keski-eurooppalaisiin ei tehonnut samalla tavalla viikkokausia jatkunut "laitaoikeistolla" pelottelu kuin auktoriteettiuskoisiin suomalaisiin. Populismin noususta huolimatta keskustaoikeisto hallitsee edelleen parlamenttia, mutta poliittisen opposition kasvu sekä oikealla että vasemmalla vaikeuttaa entisestään federalististen EU-byrokraattien junttaaman politiikan toteuttamista. Koko 2020-luvun kriisejä hyödyntäneen EU-eliitin yhtenäisyyseuforia saattaakin olla jo historiaa uudella viisivuotiskaudella.

KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET – PUNAVIHREIDEN KOIJARIEN VIIMEINEN TURVAPAIKKA

Yleisradion uutistoimitus jymäyttää jälleen kerran sen uskollisinta seuraajamassaa, boomer-sukupolven demarieläkeläisiä kertoessaan hallituksemme asenteesta Puolan ja Valko-Venäjän väliseen rajakriisiin. Koska demarieläkeläiset luottavat tiedonsaannissaan lähes pelkästään Yleen, heille syntyy tuoreista uutisista Sisäministeri Maria Ohisalo: EU:n ei pidä taipua Valko-Venäjän painostukseen ja Haavisto tilanteesta Puolan rajalla: Suomi voisi sulkea rajansa väliaikaisesti hybridiuhkan vuoksi käsitys, että vihreiden ministerit ajaisivat rajavalvontakysymyksessä suoraselkäisesti Suomen etua. Mielikuvan takana on mm. ministeri Ohisalon kommentti Suomen rajojen puolustamisesta:

Ohisalon mukaan Suomi voi jo nykyisen lainsäädännön mukaan puolustaa rajojaan ja samalla EU:n yhteistä ulkorajaa, jos rajaan kohdistuu valtiollisesti ohjattua massamaahanmuuttoa tai muuta hybridivaikuttamista.

Lausunnon tekee kuitenkin tyhjäksi varauma "kansainvälisistä sopimuksista", joita voi pitää sosialistiroistojen viimeisenä turvapaikkana. Varsinkin monikultturistina tunnettu vihreä sisäministeri asettaa kansainväliset sopimukset aina Suomen kansallisten etujen edelle. Tästä antaa suoran vihjeen jo ensin mainitusssa uutisessa kerrottu Ohisalon lausunto:

Ohisalo korosti, että Suomen allekirjoittamien kansainvälisten sopimusten mukaan turvapaikanhakijoille on kuitenkin varattava mahdollisuus turvapaikkahakemuksen jättämiseen ainakin yhdellä rajanylityspaikalla.

Ulkoministeri Haavisto noudattaa Ohisalon kanssa samaa taktiikkaa antamalla ensin mielikuvan Suomesta rajojaan puolustavana maana:

Suomella on hänen mukaansa olemassa lainsäädäntöä hybridiuhkan varalle, jonka avulla raja voidaan tarvittaessa sulkea väliaikaisesti.

Vaikka iltapäivälehdet edustavat samaa idelogiasta monoliittia kuin Yle, sieltä vuotaa silti välillä tietoja, joista maan suurin uutismonopoli haluaisi vaieta visusti. Esimerkiksi edellä mainittu Haaviston lausunto Ylen uutisessa asettuu kummalliseen valoon kun sitä tarkastelee Iltalehden uutisjuttua Haavisto medioille: Suomi ei sulkisi rajaa Puolan tapaan täysin – väliaikainen sulku mahdollinen vasten. 

– Toimenpiteet on sovitettava yhteen maamme lakien ja kansainvälisten sopimusten kanssa. Ensisijaista tässä tilanteessa kuitenkin on varmistaa Suomen rajojen pitävyys ja suomalaisten turvallisuus, ryhmä linjasi tiistaina

Vapaaehtoiset kansainväliset sopimukset, jotka eivät voi edes lakiteknisesti ohittaa perustuslain turvaamia maan etua, ovat kuitenkin Haavistolle kaikki kaikessa. Ne ovat globalistisille vihreille tärkeitä, koska allekirjoitetut paperinpalat tarjoavat porsaanreiän rajojen avaamiselle ja itsetarkoitukselliselle maan muukalaistamiselle:

– No, sellainen ajatus, että kokonaan luovuttaisiin pakolaissopimusten määräämistä kriteereistä ja pelisäännöistä, niin se ei varmaan tulee kysymykseen, vaikka näin hurja tilanne on. Siellä voi aina olla niitä, jotka oikeasti tarvitsevat humanitääristä apua, joiden hengestä ja terveydestä voi olla juuri sillä hetkellä kysymys. Siihen pitää aina säilyttää mahdollisuus.

Solidaarisuus Puolaa kohtaan on Haavistolta myös pelkkää silmänlumetta, sillä hän haluaisi Iltalehden uutisen mukaan vesittää varsin selväsanaisesti maan tiukan rajasulun. Ulkoministerin tavoitteena tietenkin on, että EU:n sisälle pääsisi aina maahantunkeutujien ankkurilapsia ja muita käenpoikia:

– No, tietysti yleisinhimilliset tekijät pitää ottaa aina huomioon. Siellä on lapsia joukossa, siellä on sairaita ihmisiä, vanhuksia ollut joukossa. Ihmiset ovat hengenhädässä, totta kai tällaiset ihmiset pitää pelastaa ja heitä auttaa. Se on selvä, Haavisto sanoi.

Sisäministeri Maria Ohisalo ei ole Pekkaa pahempi ja vetoaa Haaviston tapaan "kansainvälisiin sopimuksiin" Ilta-Sanomien uutisessa Sisäministeri Maria Ohisalon mukaan Suomen rajaa ei voi sulkea kokonaan – ”Jostain kohdasta turvapaikkaa pitäisi pystyä hakemaan”:

Ohisalon mukaan nykyinen rajavartiolaki mahdollistaa rajanylityspaikkojen sulkemisen erityistapauksissa, mutta yksi rajanylityspaikka pitää jättää auki turvapaikka­hakemuksen jättämistä varten kansainvälisen oikeuden mukaisesti.

(...) Hänen mukaansa myös valmiuslainsäädännön uudistaminen on keino varautua laajamittaiseen maahantuloon.

Meillä on siis maan keskeisillä ministeripaikoilla henkilöitä, jotka eivät missään olosuhteissa suostuisi sulkemaan rajoja vihamielisiltä invaasioilta. On kummallista, että näin avointa maanpetoksellista toimintaa harjoittavia ministereitä ei ole vielä haastettu valtakunnanoikeuteen. 

                                                             ***********************

TV1, 10.11.2021 klo 19.00, Historia: Göringin veljekset 

Hermann Göring oli Saksan merkittävimpiä natsijohtajia ja Hitlerin luottomies, kun taas hänen veljensä Albert oli vainottujen auttaja. Albert Göring pelasti sodan aikana toisinajattelijoita ja juutalaisia natsien vainoilta käyttäen hyväksi vanhemman veljensä asemaa. HD ohjelmatekstitys (suomi) 55 min. Linkki ohjelmaan.

Ylen mitään häpeämätön pakkomielle kolmannesta valtakunnasta vain jatkuu ikään kuin kyse olisi päättymättömästä säännöllisestä tv-sarjasta tyyliin Salatut elämät. Tällä kertaa päästään ylistämään kansakunnalle epälojaajia Albert Göringiä samalla kun solvataan puolustuskyvytöntä Hermann Göringiä. 

TV1, keskiviikko 3.10.2021 klo 19.00, Historia: Sota-ajan suurlähettiläät 

Berliinissä toisen maailmansodan kynnyksellä kansainvälinen diplomatia jatkui kuten ennenkin; oli tanssiaisia ja illallisia. Mitä suurlähettiläät ajattelivat Saksan politiikasta ja Hitlerin valtaannoususta? Ohjelmassa tutustutaan aiheeseen diplomaattien henkilökohtaisten arkistojen, kuten päiväkirjojen ja kirjeiden kautta. HD ohjelmatekstitys (suomi) 53 min. Linkki ohjelmaan.

Dokumentit natsiajasta ovat Ylen taistolaisukupolven jälkeläisille loppumaton propagandistinen aarreaitta, koska tarkasteluun voidaan ottaa mikä tahansa tuon ajankohdan yksityiskohta. 

Olisi hauska pohtia, millainen on Ylen varassa olevien katsojien käsitys koko maailmanhistoriasta. Todennäköisesi 80% heidän historiakäsityksestään keskittyisi kansallissosialismiin. Tällainen tiedollinen epäsuhta on mahdollista, koska Ylen ohjelmanhankkijoille ja "rationaaliselle" mediaeliitille natsismista on tullut taikauskoinen kosminen kulminaatiopiste, jota vasten peilataan kaikki muut tapahtumat.

Näiden pseudodokumenttien verorahoilla kustannetulla pakkosyötöllä on lopulta vain yksi tarkoitus: tehdä historiapolitiikkaa nykyajan ideologisia tarpeita varten. 

Suuri osa kansasta näkee jo tämän laskelmoidun indoktrinaation läpi, mutta Yle luottaa edelleen sen katsojarunkona oleviin suuriin ikäluokkiin. Heidän luottamuksensa Yleen taas perustuu menneisiin vuosikymmeniin, jolloin yhtiö ei ollut vielä sotkeutunut niin perinpohjaisesti ideologisiin agendoihin kuin nyt.

EU-EUROOPASSA KANSALAISET EIVÄT SAA ESTÄÄ LAITTOMIA RAJANYLITTÄJIÄ

Julkista keskustelua kontrolloivassa valtamediassa on vuosikausia korostettu kolmannen maailman maahanpyrkijöiden olevan meille eurooppalaisille käyttämätön voimavara. Mikäli näin olisi, voittajia olisivat ne maat, jotka ottaisivat vastaan mahdollisimman paljon tulijoita, koska se olisi sama kuin laittaisi rahaa pankkiin. 

Viimeistään vuoden 2015 invaasion jälkeen sinisilmäisimmänkin maahanmuuttoidealistin on täytynyt tunnustaa ainakin itselleen, että kehitysmaiden kognitiivsesti haasteelliset vapaamatkustajat ovat pelkkä rasite korkeaa osaamista vaativassa tietoteknisessä yhteiskunnassa. Jopa Euroopan Unioni puhuu tulijoista taakkana ja vaatii siksi myös Itä-Euroopan jäsenmaita jakamaan laittomista siirtolaisista aiheutuvaa taakkaa. Tästä huolimatta hallitsevan nomenklatuuran kaksoispuhe maahanmuuton loputtomasta tarpeesta ja "huutavasta työvoimapulasta" on entisillään ikään kuin kyse olisi täysin eri asioista. 

Euroopan Unionissa tiedetään kokemuksesta, että liian nopea maahanmuuttoryöpsähdys synnyttää kansalaisissa ikävää poliittista vastarintaa. Salaliittoteoriaksi perusteettomasti leimattu väestönvaihtoprosessi kun etenee parhaiten maltillisella mutta vääjäämättömästi etenevällä invaasiolla. Siksi EU:ssä on närkästytty Valko-Venäjän menettelylle, jossa maa on vastavetona pakotteille päästänyt rajojensa läpi tuhansittain kolmannen maailman kiertolaisia Baltiaan ja Puolaan. 

Ylen verkkosivujen uutisen Puola lisää joukkojensa määrää Valko-Venäjän rajalla 10 000 sotilaaseen: Tavoitteena katkaista Valko-Venäjän masinoima siirtolaisten virta mukaan EU-komissio sanoo Valko-Venäjän ohjanneen ja järjestäneen siirtolaisia unionin rajalle. Tässä yhteydessä laittomat tulijat eivät olekaan EU:lle kultamunia, jotka vain odottavat kuoriutumistaan. EU:n suurimpana pelkona ei olekaan laiton maahanmuuttovirta sinänsä, vaan sen kansalaisissa synnyttämä vastareaktio koko unionin projektia kohtaan. 

Silloin kun EU ei voi itse puolustaa laitonta invaasiota asialle täýtyy panna globalistien taskussa olevat "kansalaisjärjestöt". Ylen uutisessa kerrotaankin aina haaskalle tulevista ihmisoikeusaktivisteista, joita kiinnostavat vain maahantunkeutujien hyvinvointi ja edut: 

Ihmisoikeusaktivistit ovat protestoineet Puolassa sitä vastaan, että rajan yli yrittäneitä, myös naisia ja lapsia, on työnnetty väkisin Valko-Venäjän puolella olevaan metsään. Useita ihmisiä on kuollut pyrkiessään Valko-Venäjältä EU:n alueelle.

Lähes kaikki puolalaiset vastustavat kolmannen maailman vihamielistä ja parasiittimaista invaasiota, mutta niin vain Yle on halunnut kyhätä kiiltokuvajutun mitättömästä hölmöläisvähemmistöstä, joka on valmis toivottamaan tervetulleiksi kehitysmaiden miljardimassat Puolaan ja muualle Eurooppaan. Jos jokin on tässä kohtaa polittinen tendenssiuutinen, niin se on Ylen uutisjuttu Puolalaisäidit osoittivat tukeaan Valko-Venäjältä rajan yli pyrkiville – "Pelätkää Jumalaa, älkää pakolaisia":

Mielenosoittajien kyltteihin oli kirjoitettu iskulauseita kuten "kuoleman raja" ja "pelätkää Jumalaa, älkää pakolaisia". Mielenosoittajat vaativat Puolan hallitusta lakkauttamaan rajoitukset raja-alueella, jotta rajan yli yrittävät saisivat apua. 

– Ajatuksemme ovat metsässä olevien ihmisten luona, sanoi Sylwia Chorazy, joka oli muutamien satojen muiden kanssa osoittamassa mieltään rajavartioston toimipisteellä Michalowossa Puolan itärajalla.

Uutisoinnin empaattinen sävy muuttuu täysin päinvastaiseksi kun valtamedia kuvaa patriootteja, jotka puolustavat Euroopan koskemattomuutta vihamieliseltä miehitykseltä. Ylen radiouutisessa sekä MTV3:n verkkosivujutussa Äärioikeiston partiot käännyttävät maahantulijoita pamppujen ja viidakkoveitsien kanssa Saksan ja Puolan rajalla – Saksa lisännyt valvontaa kauhistellaan väkivaltaisilla mielikuvilla pyyteettömien Euroopan ystävien vapaehtoisvalvontaa:

Poliisi hajotti tänään noin 50 äärioikeistolaisen partion, joka oli lähtenyt rajalle käännyttämään maahantulijoita. Operaationsa aikana poliisi takavarikoi muun muassa pamppuja, pippurisumutetta ja viidakkoveitsen.

Valko-Venäjältä Puolan kautta laittomasti EU:hun tulevat ovat kiristäneet EU-maiden välejä. Saksan sisäministeriön mukaan jo lähes 6 000 ihmistä on saapunut maahan Puolasta ilman lupaa tänä vuonna.

Jos kerran pysyvien korruptiohallitusten hallitsemat länsimaat ovat haluttomia itse puolustamaan maidensa rajoja, täytyy kansalaisten tehdä se näköjään itse. Kansan syvien rivien tuesta huolimatta tehtävä on epäkiitollinen, koska valtamedia suhtautuu erittäin kylmäkiskoisesti kansalaisaktivismiin, jossa puolustetaan oman kansan etua. 

Asiaa voi verrata vaikkapa siihen, kuinka myötäkarvaisesti Yle suhtautuu globalistien bulvaanina toimivan Elonkapinan laittomaan ja hedelmättömään toimintaan. Vouhotetaan luonnonsuojelusta, mutta toimittajille ei näytä olevan mitään merkitystä sillä, että juuri laittoman siirtolaisuuden omatoimisella estämisellä vähennetään konkreettisesti hiilijalanjälkeä ja vaikutetaan siten suoraan hiilidioksidipäästöihin. 

Viimeaikaiset tapahtumat Puolan ja Liettuan rajoilla kertovat, että ainakin Itä-Euroopassa hallitukset noudattavat kansan enemmistön tahtoa. Heti kun tullaan Saksan puolelle rajat alkavat vuotaa kuin seula. Tämä taas on osoitus Länsi-Euroopan hallintojen epäluotettavuudesta, koska ne eivät halua täysmääräisesti toteuttaa niinkin yksinkertaista tehtävää kuin rajanvalvonta. Koska omaan hallintoon ei voi enää luottaa, kansakuntien selviytyminen jää kansalaisten harteille. Katupartiointi ja vapaaehtoinen rajanvalvonta ovat ensimmäisiä merkkejä hajoavasta hallinnosta, jossa hallittujen ja hallitsijoiden intressit eivät ole enää samat.