PIENEN MEDIA-AMMATTILAISJOUKON AINOA TODELLINEN VIHOLLINEN ON HILJAISEN ENEMMISTÖN YMMÄRTÄMÄ ÄÄRIOIKEISTO

Yle TV 1, torstai 20.3.2025 klo 22.00: Ulkolinja: Äärioikeiston ytimessä 

Brittiläinen HOPE not hate -järjestön salaa kuvaama materiaali näyttää äärioikeiston toiminnan Britanniassa ja Euroopassa. Dokumentti paljastaa äärioikeiston toimintaa Britanniassa ja Euroopassa sekä heidän rasistiset näkemyksensä ja mediataktiikkansa. Se nostaa esiin äärioikeiston tarkoitushakuisen vihaa lietsovan toiminnan, joka yllyttää väkivaltaan, sekä paljastaa Piilaaksossa toimivan rahoittajan, joka tukee virheellistä/valheellista rotuoppia levittävää verkkoalustaa. (Undercover: Exposing the far right, Briannia, 2024) 1 h 39 min HD. Linkki ohjelmaan.

Veronmaksajien rahoittama Yle on budjettileikkausten vuoksi joutunut supistamaan toimintaansa, mutta toisin kuin Perussuomalaiset ja Kokoomus ovat toivoneet, mediajätti ei ole luopunut punavihreiden suosimasta suomalaisvihamielisestä ohjelmasisällöstään. Pakolliset karsimiset on tehty lopettamalla paikallisradioiden lähetyksiä, mutta multikulti-aivopesua syöttävä nuorisokanava Yle X saa jatkaa yhä toimintaansa. Vastaavasti Yle TV:n demonisointi-ohjelmat valkoisten itsesäilytystä vastaan pyörivät edelleen ikään kuin budjettileikkauksia ei olisi olemassakaan. Tämän huomatakseen ei tarvitse kuin vilkaista parin viime päivän tv-tarjontaa.

Vaalien alla Yle toistaa aina samaa ennalta arvattavaa kaavaa: se tuuttaa kanavistaan tavallista enemmän ajanjaksoon 1933-45 sijoittuvia Historia-dokumentteja (mm. tuore Franco-"dokumentti") ja reportaaseja, joissa "paljastetaan" paranoidin nomenklatuuran kammoama mörkö eli "äärioikeisto". Tämän pakkomielteen vuoksi vaihtelua haluavan katsojan on turha etsiä kanavilta tutkivaa journalismia vaikkapa Antifan yhteyksistä valtavirtapoliitikkoihin, Bilderbergin kokouksen osallistujista tai WEF:n ja äärivasemmiston suljetuista kokouksista. Vaikka piilotettu nauhuri pyöriskin punavihreiden pedofiilien tapaamisissa, ne äänet ja kuvat eivät valtamedian portinvartiojoiden ansiosta pääsee koskaan suuren yleisön tietoisuuteen.

BBC:n moraalisesti manipuloiva tv-dokumentti "Äärioikeiston ytimessä" (Undercover - Exposing The Far Right, 2024) on vain viimeisin näyte loputtomassa propagandasarjassa, jossa kampanjoidaan valtamedian ainoaa todellista poliittista oppositiota vastaan. Samalla se on arkkityyppinen kuvaus vasemmiston projektiosta, jossa halutaan määrittää yksinoikeudella läntisten yhteiskuntien suunta äärioikeistolaisen olkiukon avulla. Valkoisten itsesäilytystä vihaava Hope not Hate ei ole itsemäärittelynsä mukaisesti ruohonjuuritasolla vaikuttava underdog-järjestö, vaan valtion suojeluksessa toimiva nyrkki brittiläisiä toisinajattelijoita vastaan. Äärivasemmistolaisten "kansalaisjärjestöjen" varainkeruuta seuranneille ei tule varmasti yllätyksenä, että järjestö on saanut taloudellista tukea mm. George Sorosin säätiöltä. 

Se joka pääsee ääneen voi määrittää totuuden. Tv-dokumentissa Hope not Hate saa yksipuolisen näkökulmansa ohjaamana hyökätä vapaasti etnis-ideologista vihollistaan vastaan, mutta järjestön oma tausta jää satunnaiselle katsojalle epäselväksi. Jos eläisimme tasapuolisen journalismin kulttuurissa, valtio-omisteisen BBC:n pitäisi ottaa äärioikeiston lisäksi luupin alle myös sitä tutkiva Hope not Hate. Jo pelkästään järjestön poliittisista kytköksistä ja tuoreista rahankeruu epäselvyyksistä saisi yhteiskunnallisesti merkittävän tv-dokumentin.

Äärioikeistoon soluttautuvien motiivit alkavat käydä pitkin dokumenttia ilmi, kun nämä "sydämelliset Hyvät ihmiset" paljastavat yksi kerrallaan olevansa joko juutalaisia, homoja tai rodullisten sekaparien jälkeläisiä jne. Vasemmisto-sherlockien henkilökohtainen kauna saa heidät mukaan peiteoperaatioon, jonka tarkoituksena on sabotoida maahanmuuttovastaista järjestäytymistä ja marginalisoida valkoinen kantaväestö poliittisesti ja kulttuurisesti. Vastustaessaan valkoista heteroväestöä he eivät tosiasiassa halua muuta kuin korvata sen itsensä kaltaisilla kummajaisilla. Tämä ei vaikuta kovin epäitsekkäältä ja humanistiselta. Rajatonta maahanmuuttoa edistävä uuskolonialistinen antirasismi tarkoittaakin heille viime kädessä rotukäsitteen kuin myös fyysisten rotuolemusten tuhoamista. Heille "pahat rasistit" ovat vain niitä Toisia, jotka haluavat "käsittämättömin perustein" suojella rotujen olemassaoloa ja ihmislajin biodiversiteettiä. Tosin Hope not Hopen jamesbondit hyväksyvät rasismin silloin kun geneettinen itsesuojelu koskee muita kuin valkoisia.

Vihamielisten vähemmistojen hallitsema BBC ei tekisi koskaan suurelle yleisölle salakuvattua dokumenttia, jossa paljastettaisiin brittiteinejä saalistavien pakistanilaisten mieskulttuuri, sionististen lobbyjen takahuonekeskustelut, Antifan väkivaltasuunnitelmat ja yhteiskunnan muiden koskemattomien taburyhmien puuhat. Media hyökkää halpamaisiin urkintakeinoihin sortuvan bulvaaninsa kautta vain ja ainoastaan niitä vastaan, jotka eivät hyväksy paskaliberaalien kiihdyttämää kulttuurista alasajoa. Siksi Yle ei ainoastaan hanki BBC:n vastuullisen tiedottamisen piiriin kuuluvia "dokumentteja", vaan tuottaa niitä myös itse, surkuhupaisana esimerkkinä hiljattain esitetty MOT:n kotimainen puskafarssi Äärioikeiston uusi sukupolvi. Koska mitään itsekritiikkiä ja suunnan muutosta ei ole näkyvissä, propagandasirkus loppunee vasta ylimääräiseen uutislähetykseen ja kansan spontaanisti aloittamaan lyhtypylväskarnevaaliin.

EU-VAALIT – KANSANVALLAN IRVIKUVA

Poliittis-taloudellisen valtakerroksen sanomaa levittävälle konsensusmedialle viime sunnuntain Euroopan Unionin parlamenttivaalit olivat tärkeä teatteriesitys, koska näin federalistisen politiikan jatkuminen voidaan oikeuttaa "kansalaisten tahdolla". Politiikan toimittajien EU-vaali-innostus ei kuitenkaan resonoi kansan syvien rivien tuntojen kanssa. Suomessa tämä näkyi  laiskuutena vaaliuurnilla äänestysprosentin jäädessä 42,4:ään. Se jäi selvästi alle muun Euroopan, tosin sielläkin yllettiin vain rimaa hipoen yli 50 prosentin. Tuokaan prosenttimäärä ei anna aitoa mandaattia EU:lle, sillä huomattava osa äänistä oli annettu protestipuolueille, jotka vastustavat unionina ja etenkin sen epädemokraattisesti masinoimaa liittovaltiokehitystä. 

Jopa Yle tunnusti verkkosivuillaan olevansa huolissaan alhaisesta äänestysaktiivisuudesta jutussaan Suomalaisten eurovaali-innostus viimekertaista hieman vaatimattomampaa – äänestysprosentti jäi 42,4:ään. Vaaliasiantuntija Sami Borg katsoi äänestämättömyyden johtuneen vaaliaikatauluista kun taas Ylen politiikan erikoistoimittaja Ari Hakahuhta arveli, että koko Suomen yli sunnuntai aamupäivällä pyyhkäissyt saderintama oli syynä suureen äänestämättä jättämiseen. Tekosyiltä vaikuttaneita spekulointeja pyörittäneet asiantuntijat eivät vahingossakaan halunneet pohtia ilmeisempiä syitä eli kansan tyytymättömyyttä etäiseksi koettuun unioniin ja Suomen edustajien olemattomana pidettyä vaikutusvaltaa EU-parlamentissa. 

Jo yli viisimiljoonaiselle kansalle edustuksellinen demokratia on kaukana kansanvallasta, varsinkin kun todelliset valtakeskukset alkavat olla muualla kuin eduskunnassa. Mutta mitä voidaan sanoa yli 400 miljoonan äänestäjämassasta, joista suomalaisia äänioikeutettuja on vajaa 4,5 miljoonaa? Minkälainen demokratia toteutuu suomalaisille silloin kun he voivat valita 15 edustajaa 720-jäseniseen europarlamenttiin? Tällöin suomalaismepit edustavat parlamentissa maatamme peräti 2,08 %:in osuudellaan!

On tietenkin totta, että poliittisen päätöksenteon kannalta EU-koneisto on maanosamme merkittävin vallankäyttäjä, vaikka kansalaisten enemmistö ei sitä tunnustakaan. Suomen lainsäädännöstä noin 60%:ia tulee EU:sta ja Kuntaliiton tilaaman selvityksen mukaan kuntienkin toiminnasta 45%:ia juontaa juurensa unionin lainsäädännöstä. Näiden tosiasioiden valossa Euroopan Unioni on Neuvostoliiton kaltainen monikansallinen hirviö, jolla ei ole kansalaisten tunnustamaa legitimiteettiä, mutta joka tästä huolimatta tekee suurimman osan keskeisistä poliittisista päätöksistä. 

Yhtäläisyyttä Neuvostoliittoon löytyy myös hallitsevasta nomenklatuurasta, jonka  valtakeskus ei ole suinkaan parlamentti, vaan sen nimittämä 27-jäseninen EU-komissio, joka tekee ministerineuvostojen ohella yhteisön todelliset päätökset. Komission kokoonpanon valintaan unionin kansalaisilla ei ole tietenkään mitään vaikutusmahdollisuutta kuten ei myöskään sen hallinnolliseen palkka-armeijaan, joka koostuu 33 000 kovapalkkaisesta globalistisesta virkamiehestä. 

Enemmistö kansalaisista on ymmärtänyt, ettei kovempaa äänestämisellä ole juuri mitään vaikutusta EU-parlamentin politiikkaan, koska päätökset tekee komissio ministerineuvostojen ohella. Silti valtamedia jaksaa kauhistella kuvitteellisen laitaoikeiston voittoa ikään kuin se kääntäisi EU-venettä suuntaan tai toiseen. Pidemmällä aikavälillä kasvaneella oikeistopopulismilla saattaa toki olla vaikutusta esimerkiksi Ukrainan projektin hiipumiseen ja laittoman maahanmuuton ("laillinen" invaasio jatkuu tästä huolimatta) vähentämiseen. Unionin kovan ytimen päätöksiin vahvistuneella oppositiolla ei ole toistaiseksi suurta vaikutusta, vaan komissio tullee jatkamaan ideologisella järkähtämättömyydellään federalistista linjaa, jossa taakkoja jaetaan, yhteistä budjettia rakennellaan ja uusia köyhiä maita otetaan sisään. EU:n hajoamista ja rapautumista uhkaavatkin eniten sen innokkaimmat edistäjät eivätkä niinkään liittovaltion vastustajat. Ahneella on paskainen loppu kuten on tapana sanoa.

Koska Suomen osuus valtavan kokoisessa EU-parlamentissa on lähes olematon, kotimaan vaalituloksen analysoiminen tuntuu merkityksettömältä. Jotta siihen saataisiin edes jotain mieltä, tulosta on tarkasteltava nykyisen hallituspolitiikan valossa. Seuraavaksi YW esittää vaaleista lyhyet huomiot puolueista, joiden voitot ja tappiot ovat herättäneet eniten huomiota julkisuudessa.

Kokoomus. Lännen huoraksi täydellisesti antautunut puolue seilaa nyt Mediapoolin lietsoman aggressiivisen Nato-sotaintoilun aallon harjalla. Ajamalla amerikkalaisten miehitystä maassamme sallivaa DCA-sopimusta, Kokoomus on totisesti ansainnut toisen haukkumanimensä Zogoomus, sillä vieraskorean hölmöläisdiilin myötä Suomesta tulee kirjaimellisesti Amerikan sionistisen miehityshallinnon (ZOG) alainen. Ironisesti kykypuolueeksi kutsulla epäkansallisella koplalla ei ole juuri mitään omia ansioita politiikassa, kunhan vain kehtaavat käyttää kyynisesti hyväkseen kulloisiakin ajan trendejä. Asettamalla hallituskumppani Perussuomalaiset median luomien paskamyrskyjen kilveksi, Kokoomuksen onnistui saada EU-parlamenttiin yhden lisäpaikan, mikä tarkoittaa neljää europarlamentaarikkoa. Samalla Kokoomuksesta tuli maamme suurin puolue unionin parlamentissa. 

Tuoreista läpimenneistä uuden suojatyöpaikan Brysselistä sai epätoivoisena pyrkyrinä tunnettu Mika Aaltola, joka on jo hyvissä ajoin ehtinyt hakea uudelleen UPI:n johtajaksi ja siinä sivussa flopannut presidentivaaleissa median ilmaisesta tuesta huolimatta. Toinen EU-parlamenttiin sisään päässyt medialemmikki Pekka Toveri tunnetaan Aaltolan lailla huonoista ennustajan lahjoistaan. Siinä missä Aaltola arvasi Trumpin menestyksen 2016 koko ajan väärin, on median armoittama "rautainen sota-asiantuntija" Toveri mennyt puolestaan arvioissaan päin metsää lähes kaikessa mikä on koskenut Ukrainan sotaa. Saamansa äänimäärän perusteella tämä ei ole silti häirinnyt kotisohvien isänmaallisia, sillä ilmeisesti heidän mielestään Toverin amerikkalaisperäinen ryssäviha on tärkeämpää kuin hänen toiveajatteluksi osoittautuneet sotaennusteensa. Suomalaisten kannalta on tietenkin onnellista, että tämä koomikkopari poistuu ainakin viideksi vuodeksi jokapäiväisestä julkisuudesta. Uskostaan vaikutusmahdollisuuksiinsa nämä kovapalkkaiset tyhjäntoimittajat eivät ole kuitenkaan luopuneet, vaan esimerkiksi Aaltola on jo ehtinyt arvuutella julkisuudessa saavansa heti komissaarin paikan, koska "paalupaikka tuli".

Persusuomalaiset. Nämä vaalit menivät persuille kirjaimellisesti persiilleen ja syystäkin. Toisin kuin karvalakkipersut Kokoomus on puolueena ymmärtänyt miten pidetään Sauli Niinistön esimerkkiä noudattaen kansansuosiota yllä. Ensinnäkin persuilta oli jokseenkin hölmöä ottaa hallitusneuvotteluissa vastaan valtionvarainministerin posti, sillä lähes kaikki hallitusta vastustavat protestit kohdistuvat väistämättä sen haltijaan. Koska puoluejohtaja Riikka Purra on joutunut toimimaan hallituksen ukkosenjohdattimena, kookomuslaiset ovat voineet täysin rinnoin nauttia johtamastaan epäsuositusta politiikasta. 

Eniten Perussuomalaisten kurituspolitiikka on vaikuttanut liikkuviin äänestäjät, jotka jäivät tällä kertaa kotiin. Äänestyshaluttomuutta lisäsivät myös puolueen kyvyttömyys pitää kiinni aikaisemmista lupauksistaan: bensa maksaa edelleen lähes kaksi euroa litralta, maahanmuuttajien vuosittainen määrä on moninkertaistunut ja vasemmiston totalitaristeja mielisteleviä ajatusrikoslakeja on lisätty entisestään. 

Persujen vaalituloksen perseelleen menoa kuvaa kirjaimellisesti ainoa valituksi tullut meppi Sebastian Tynkkynen. "Rynkkyseksi" kutsuttu elostelija on varsinainen anateema kaikelle sille mitä perussuomalainen protestiäänestäjä haluaa ehdokkaaltaan. Nationalistisena oksymoronina tunnettu Tynkkynen seurustelee maahamme ties millä statuksella livahtaneen mustan rotumuukalaismiehen kanssa. Tynkkysen valinta europarlamentaarikoksi symboloikin erinomaisesti perussuomalaisten tämän hetkistä alennustilaa.

RKP. Gallupeissa kerrottiin ruotsalaispuolueen menettävän ainoan parlamenttipaikkansa, mutta niinhän siinä kävi, että kieli- ja puolueuskollisuus voittivat jälleen kerran. Vaaleista ja suhdanteista riippumatta RKP:n kannattajat ovat aktiivisia äänestäjiä, jonka vuoksi heidän painoarvonsa on populaatiotaan suurempi. Kokoomuslaisten ohella ruotsinkieliset ovat kuin Amerikan juutalaiset, jotka määrästään huolimatta saavuttavat äänestysaktiivisuudellaan ja politiikkaan osallistumisellaan suhteettoman suuren vallan. Loppujen lopuksi puoluejohtajan tehtävät jättäneellä Anna-Maja Henrikssonilla oli helppo työ tulla valituksi.

Vasemmistoliitto. Itseään ilman ironiaa Hyviksi ihmisiksi kutsuvien joukko on tunnettu sopulikäyttäytymisestään. Tosin kuin yleensä kuvitellaan, juuri tälle hyväkkäiden massalle kollektivismi ja johtajan palvonta ovat verissä, mistä kertoo aiempi varaukseton tuki Sanna Marinille. Nyt tunteellisen fanituksen kohteeksi oli vaihtunut Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson. Enimmäkseen naisista koostuva Hyvien ihmisten hurmoksellinen koalitio vaikuttaa Vihreissä, Vasemmistoliitossa ja SDP:ssä, jonka vuoksi uuden messiaan rooli ei ole rajattu vain tietylle punavihreälle puolueelle. Vain määrätyillä arvoilla, ennen kaikkea tasa-arvofundamentalismilla ja sen taakse naamioituneella passiivis-aggressiivisella feministisellä kaunalla, on vaikutusta kun tämä porukkaa valitsee itselleen johtajan.

Perinteisen vasemmistoeetoksen lisäksi Anderssonin valtakunnallisesti saamat ennätykselliset lähes neljännesmiljoona ääntä kertoo pitkään velloneesta protestista hallituksen leikkauksia vastaan. Yhteiskunnan saamapuolella olevat passiiviset pokakonttorin asiakkaat aktivoituivat kerrankin joukolla ja päättivät oikeistopopulistien tapaan äänestää kovempaa. Anderssonin vanavedessä Vasemmistoliitto kolminkertaisesti meppiensä määrän (nyt kolme), mikä tukee käsitystä, että äänestäjät ymmärsivät EU:n olevan instanssi, jossa Suomenkin asiat päätetään. Fiksulta näyttävä logiikkaa jää kuitenkin puolitiehen, sillä vaikka suurin osa maamme asioista päätetäänkin Brysselissä, suomalaisilla mepeillä ei niihin päätöksiin ole osaa eikä arpaa. Varsinkaan kolmella Vasemmistoliiton edustajalla.

Sisäpoliittisten motiivien ohella Anderssonin saama äänipotti saattaa heijastella myös jossain määrin pinnan alla kuohuvaa ulkopolitiikkamme kritiikkiä. Massiivisesta median propagandasta huolimatta kaikki suomalaiset eivät olekaan lähdössä soitellen sotaan USA-Naton eskaloimiin uhkarohkeisiin projekteihin, joissa kovimman hinnan voi joutua maksamaan lännen eturintamaksi vapaaehtoiseksi julistautunut Suomi. Hallituksen Amerikkaa myötäilevä Israel-politiikka lienee toinen ulkopoliittinen syy, miksi osa kansalaisista kerkesi äänestämään Anderssonia. 

Olivatpa kansalaisten motiivit äänestää Anderssonia mitkä tahansa, Vasemmistoliiton vaikutusvalta Suomessa ja Euroopassa ei voitosta huolimatta suinkaan kolminkertaistunut. Siitä pitää huolen 720-jäseninen EU-parlamentti ja valtaa käyttävä komissio.

Vihreät, SDP ja Keskusta. Ennusteista huolimatta nämä puolueet säilyttivät parlamenttipaikkansa. Ilman Perussuomalaisten mahalaskua ne olisivat todennäköisesti menettäneet paikkojaan, joten mistään torjuntavoitosta ei voida puhua. Varsinkin kun äänet jäivät vähäisemmäksi kuin edellisissä EU-parlamenttivaaleissa. 

Sen sijaan muualla Euroopassa gallupit pitivät kutinsa ja oikeistopopulistit lisäsivät paikkojaan. Valhelehdistöön kyllästyneisiin keski-eurooppalaisiin ei tehonnut samalla tavalla viikkokausia jatkunut "laitaoikeistolla" pelottelu kuin auktoriteettiuskoisiin suomalaisiin. Populismin noususta huolimatta keskustaoikeisto hallitsee edelleen parlamenttia, mutta poliittisen opposition kasvu sekä oikealla että vasemmalla vaikeuttaa entisestään federalististen EU-byrokraattien junttaaman politiikan toteuttamista. Koko 2020-luvun kriisejä hyödyntäneen EU-eliitin yhtenäisyyseuforia saattaakin olla jo historiaa uudella viisivuotiskaudella.

MITEN PELOTELLA KANSAA KUVITTEELLISELLA "ÄÄRIOIKEISTOLAISELLA" TERRORIN UHALLA

Valtamediassa ja vasemmistolaisissa alustoissa repesi tänään helpottunut riemu, kun niissä saatiin vihdoinkin kertoa suomalaisen "äärioikeiston" terrorismista. Vaikka pidätetty satakuntalainen ryhmä ei ole tehnyt iskuja ja sitä ainoastaan epäillään terroristisen teon valmistelusta, se jo riittää medialle todisteeksi sisäisestä uhasta, jonka ehkäisemiseksi olisi syytä kaventaa globalisaatiokriittisten sananvapautta ja lisätä entisestään poliisin oikeuksia loukata yksityisyyttä. Suomalaisvihamielisille voimille hatarakin näyttö "äärioikeiston" fyysisestä uhasta on kipeästi tervetullut, sillä suuri yleisö ei ole vakuuttunut ikävien totuuksien julkituomiseksi leimatun verkon "vihapuheen" todellisesta uhasta yhteiskunnalle.

Ei ole mitenkään yllättävää, että Ylen sensaatiouutisessa Viisi vangittu terrorismirikoksesta – poliisin mukaan kyseessä on Suomen ensimmäinen äärioikeistoon liittyvä terrorismirikosepäily vääristellään poliisin tiedotustilaisuudessa esiintyneen Supon analyytikon tilannekatsausta. Ylen jutussa nimittäin asia väännetään sellaiseksi, mitä sen ei nimenomaan sanottu olevan. Samaa  omiin ennakkoluuloihin ja demonisointiin nojaavaa narraatiota noudatettiin Yle TV1:n klo 20.30 pääuutislähetyksessä, jossa satusetänä tunnettu Matti Rönkä haastatteli terrorismiasiantuntija Leena Malkkia.  Haastattelussa oletetut johtapäätökset oli tehty hatusta vedetyllä Stetson-Harrison metodilla niin, että kankaanpääläisten nuorten miesten autotallitallikerhon puuhat näyttäisivät mahdollisimman uhkaavilta ja konkreettisilta.

Valtioneuvoston äänitorvena toimivan verorahoitteisen mediajätin näyttävä uutisointi ei kerro lopulta muusta kuin halusta löytää liberaalidemokraatiselle totalitarismille sopiva vihollinen ja syntipukki, jolla kiinnittää huomio pois sen omista korjaamattomista valuvioista. Systeemin luottomiehen Matti Rönkän puhe "äärioikeistolaisesta salaliitosta" on sekin pelkkä projektio hallitsevan nomenklatuuran todellisesta vehkeilystä, jossa edistetään epädemokraattisia globaaleja projekteja kansalta kysymättä. 

Ylipäätään valtamedian kauhisteleva puhe järjestelmää uhkaavasta äärioikeistosta on harhaanjohtavaa, sillä tosiasiassa systeemi itse edustaa klassista liberalistista äärioikeistoa hajottaessaan toimillaan kansallista yhtenäisyyttä. Vastaavasti järjestelmän hyödyllisinä idiootteina toimivia äärivasemmistolaisia pitäisi myös kutsua äärioikeistolaisiksi, sillä ne ajavat globaalien suuryhtiöiden tukemana tuhoisia individualistisia perversioita.

Aikamme suuressa valheessa ja vedätyksessä termi äärioikeisto on kuitenkin ladattu niin täyteen Hollywood-natsisimin narraatiota, että media ei malta olla käyttämättä sitä aina kuin siihen on mahdollisuus. Vihamielisen eliitin ja sen lakeijoille "äärioikeiston uhasta" on tullut korkeaveisu, johon vetoamalla kansaa voidaan pitää pelossa samalla kun sen oikeuksia kavennetaan "terrorismin uhan" nimissä.

YLE PELOTTELEE TAAS NATSEILLA, OVATHAN MAAKUNTAVAALIT JA ITSENÄISYYSPÄIVÄ JO LÄHELLÄ

Ylen ohjelmakarttojen suunnittelijat ja tv-dokumenttien hankkijat ovat haukotuttavan ennalta-arvattavia propagandisteja. Itse he tietenkin uskovat olevansa nokkelia kansanvalistajia tärkeällä asialla, vaikka heidän ohjelmatarjontansa ei kerro muusta kuin hysteerisestä moralismista. Vaalien tai itsenäisyyspäivän lähestymisen tietää viimeistään siitä, että Ylen ruutu täyttyy uus- ja vanhanatseja käsittelevistä kauhisteluohjelmista. Katsotaanpa tämän viikon satoa.

Yle TV1, torstai 28.10 klo 22.01 Ulkolinja: Äärioikeisto nousee Saksassa (12) 

Saksassa äärioikeiston kannatus on noussut, ja samalla väkivalta juutalaisia ja maahanmuuttajia kohtaan on lisääntynyt. Dokumentti paljastaa, että Saksassa äärioikeiston toiminnassa on mukana paljon sekä jo eläköityneitä että aktiivisesti virassa toimivia poliiseja ja sotilaita. HD 54 min. Linkki ohjelmaan.

Säännöllisin väliajoin Ylen Ulkolinja havahtuu kuin ohjelmoitu vieteriukko ja kiljahtaa: Saksan äärioikeisto! Tuoreimmassa tendenssidokumentissa korkeasti koulutettua mutta aina yhtä naiivin hyväuskoista punaporvariäänestäjää pelotellaan ties monennettako kertaa kolmannen valtakunnan uudella tulemisella. Tunnettu tosiasia on, että juuri korkeastikoulutetut ovat kaikkein luottavaisempia järjestelemään ja sen ideologiaa toitottavaan valtamediaan. Etenkin punaisessa yliopistossa indoktrinoidut hyväkkäät uskovat valtavirtamediaan, koska se kertoo asiat siten kuin he toivovat niitä kuultavan.

Ohjelman alussa uskotellaan tuttuun tapaan lähestyvästä vaarasta, äärioikeiston kannatuksen jatkuvasta kasvusta. Jos katsoja uskoisi viimeisen 30 vuoden aikana tulleisiin valtamedian varoituksiin, "kabaalin äärioikeiston" kannatuksen täytyisi olla Saksassa nyt vähintään 188%. 

Raflaavasti rakennetussa "Äärioikeisto nousee Saksassa" -dokumentista syntyy helposti mielikuva käänteisestä todellisuudesta, jossa kadut ovat uusnatsien valtaamia ja torit raikuvat Horst Wessel Liedistä samalla kun armeija on täynnä maastopuvuissa heilaavia äärioikeistolaisia. Nämä fantasiat ovat kaikkea sitä vastaan, mitä nähdään maan miehityshallinnon masinoiman uuden Saksan todellisessa katukuvassa: laumoittain kantaväestöä ahdistelivia ulkomaalaisia, raiskaajia ja huumekauppiaita. Kontrolloiduissa tiedotusvälineissä näitä ilmiöitä ei pidetä juuri vaarana, vaan nomenklatuuran huoli syntyy siitä, että äärioikeisto osoittaa niiden olevan vaara. 

Vasemmistoliberaalin propagandan patologiaan kuuluu projisointi, eikä sitä ilman olla tässäkään ohjelmassa. Dokumentin tekijöiden maaninen vimma osoittaa Saksan armeijan ja poliisin olevan äärioikeiston soluttuma tai jopa hallitsema on pelkkä projektio saksalaisvihamielisten voimien sununnattomasta vallasta maan insituutioissa. Kansalta kysymättä erilaiset punavihreät hämärätahot pyrkivät kaikin keinoin ajamaan järjestelmän sisään omia arvojaan, mutta tämä vallanhimo pyritään peittämään kiinnittämällä massan huomio mitättömän kokoiseen äärioikeistoon. 

Ohjelma on täynnä piirteitä, jotka tekevät siitä epäuskottavan. Esimerkisi siihen valikoidut asiantuntijat ovat kaikki tunnustuksellisia vasemmistolaisia ja syvän valtion amerikkalaisia "äärioikeistotutkijoita". Onpa haastateltavaksi saatu myös juutalaistaustainen poliisijohtaja, joka taas synnyttää ohjelman idean vastaisesti kiusallisen mielikuvan, ketkä Saksan poliisia kenties oikeasti hallitsevat. Lisäksi dokumentin tekee epäilyttäväksi se, että haastateltuina ovat pääaisiassa vain huoliteltua englantia puhuvat "asiantuntijat", mikä on kummallista saksalaisessa ohjelmassa. Ilmiselvästi dokumentissa on kyse anglosionistisen propagandakoneiston ja Saksan miehityshallinnon yhteisestä tiedotusprojektista EU:n alueella. 

Yle TV1, keskiviikko 27.10.2021 klo 19.00, Historia: Vilnan juutalaisten pelastaja (12) 

Wehrmachtin kersantti Anton Schmid onnistui pelastamaan satoja juutalaisia Vilnan getosta ja joutui maksamaan siitä omalla hengellään. Kuka tämä sankari oli ja miten hän toimi? HD ohjelmatekstitys (suomi) 54 min

Mitä olisi Ylen viikottainen historiadokumentti ilman säännöllistä muistutusta natseista? Onhan nationalistinen itsenäisyyspäiväkin kohta sopivasti tulossa. Vaikka viime sodasta on kulunut jo yli 75 vuotta, holokaustiteollisuus se vain lisää tuotantoaan. Tällä kertaa huomion saa kyseenalainen sankaritarina saksalaissotilaasta, joka toimi sotatilanteessa vastoin yhteisiä määräyksiä.  

Tällaisten ohjelmien esittämisessä luottamus toiston voimaan on horjumaton, mutta katsojalukujen perusteella natsidokkarien seuraamisessa näkyy jo laajalle levinnyt tympääntyminen. Toki katsojista löytyy edelleen tietty vakiojoukko, jonka maailmankuva tarvitsee säännöllisen vahvistuksen poliittisen vihollisen "pahuudesta" ja "absoluuttisesta toiseudesta". Jos tätä joukkoa ei lasketa lukuun, katoavan katsojakunnan sympatiat alkavat siirtyä pikku hiljaa solvatun ja demonisoidun vihollisen puolelle. 

Fiksut katsojat ovat tienneet jo pitkään, että Saksan antaumisesta 1945 huolimatta anglosionistit ovat näihin päiviin asti jatkaneet yksipuolisesta sotaansa Saksaa ja valkoista eurooppalaisia vastaan. Euroopan tuhoajat löytyvät valtamedian kameran takaa, eivät sen edestä.

Yle TV1, keskiviikko 27.10.2021 klo 19.55 

Politiikka-Suomi: Miten tässä nyt näin kävi? Uudessa Politiikka-Suomi-sarjassa poliitikot puhuvat suoremmin kuin koskaan. Mukana kaikki näkyvimmät poliitikot. Koko sarja Yle Areenassa. ohjelmatekstitys (suomi) 4 min. Linkki sarjaan.

Uusi kymmenosainen sarja on jatkoa Pekka Laineen ja kumppanien muille sarjoille, joissa on käsitelty mm. maamme popmusiikkia, klassista musiikkia ja urheilua. Tämä sarja on aikaisempiin verrattuna huomattavasti ongelmallisempi, sillä se tuo väkisin esiin tekijöiden ja Ylen poliittis-ideologiset preferenssit. Ohjelmasarjan tasapuolisesta pyrkimyksestä huolimatta katsoja ei voi olla huomaamatta kenen puolella sympatiat ovat ja ketkä taas ovat politiikan pahiksia ideologisista syistä.

Eräät kommentaattorit ovat väittäneet, että sarjallaan Yleisradio on aloittanut kampanjoinnin vuoden 2023 eduskuntavaaleihin. Paljon mahdollista. Joka tapauksessa sarjan rintamalinjat ovat selvät: hyvää moraalista polittiikkaa edustavat punavihreät ja yllättäen Keskustapuolue, kun taas pahaa nuivuutta kannattavat Perussuomalaiset, kristilliset ja jossain määrin Kokoomus. Kykypuolue on sympaattisimmillaan silloin kun ääneen pääsee epäkansallinen EU-blokki Alexander Stubbin johdolla. Voidaan kysyä, pedataanko tässä hallitusta, joka muodostuu vihervasemmistosta, Kepusta ja Kokoomuksen eurokraattisiivestä?

EU-EUROOPASSA KANSALAISET EIVÄT SAA ESTÄÄ LAITTOMIA RAJANYLITTÄJIÄ

Julkista keskustelua kontrolloivassa valtamediassa on vuosikausia korostettu kolmannen maailman maahanpyrkijöiden olevan meille eurooppalaisille käyttämätön voimavara. Mikäli näin olisi, voittajia olisivat ne maat, jotka ottaisivat vastaan mahdollisimman paljon tulijoita, koska se olisi sama kuin laittaisi rahaa pankkiin. 

Viimeistään vuoden 2015 invaasion jälkeen sinisilmäisimmänkin maahanmuuttoidealistin on täytynyt tunnustaa ainakin itselleen, että kehitysmaiden kognitiivsesti haasteelliset vapaamatkustajat ovat pelkkä rasite korkeaa osaamista vaativassa tietoteknisessä yhteiskunnassa. Jopa Euroopan Unioni puhuu tulijoista taakkana ja vaatii siksi myös Itä-Euroopan jäsenmaita jakamaan laittomista siirtolaisista aiheutuvaa taakkaa. Tästä huolimatta hallitsevan nomenklatuuran kaksoispuhe maahanmuuton loputtomasta tarpeesta ja "huutavasta työvoimapulasta" on entisillään ikään kuin kyse olisi täysin eri asioista. 

Euroopan Unionissa tiedetään kokemuksesta, että liian nopea maahanmuuttoryöpsähdys synnyttää kansalaisissa ikävää poliittista vastarintaa. Salaliittoteoriaksi perusteettomasti leimattu väestönvaihtoprosessi kun etenee parhaiten maltillisella mutta vääjäämättömästi etenevällä invaasiolla. Siksi EU:ssä on närkästytty Valko-Venäjän menettelylle, jossa maa on vastavetona pakotteille päästänyt rajojensa läpi tuhansittain kolmannen maailman kiertolaisia Baltiaan ja Puolaan. 

Ylen verkkosivujen uutisen Puola lisää joukkojensa määrää Valko-Venäjän rajalla 10 000 sotilaaseen: Tavoitteena katkaista Valko-Venäjän masinoima siirtolaisten virta mukaan EU-komissio sanoo Valko-Venäjän ohjanneen ja järjestäneen siirtolaisia unionin rajalle. Tässä yhteydessä laittomat tulijat eivät olekaan EU:lle kultamunia, jotka vain odottavat kuoriutumistaan. EU:n suurimpana pelkona ei olekaan laiton maahanmuuttovirta sinänsä, vaan sen kansalaisissa synnyttämä vastareaktio koko unionin projektia kohtaan. 

Silloin kun EU ei voi itse puolustaa laitonta invaasiota asialle täýtyy panna globalistien taskussa olevat "kansalaisjärjestöt". Ylen uutisessa kerrotaankin aina haaskalle tulevista ihmisoikeusaktivisteista, joita kiinnostavat vain maahantunkeutujien hyvinvointi ja edut: 

Ihmisoikeusaktivistit ovat protestoineet Puolassa sitä vastaan, että rajan yli yrittäneitä, myös naisia ja lapsia, on työnnetty väkisin Valko-Venäjän puolella olevaan metsään. Useita ihmisiä on kuollut pyrkiessään Valko-Venäjältä EU:n alueelle.

Lähes kaikki puolalaiset vastustavat kolmannen maailman vihamielistä ja parasiittimaista invaasiota, mutta niin vain Yle on halunnut kyhätä kiiltokuvajutun mitättömästä hölmöläisvähemmistöstä, joka on valmis toivottamaan tervetulleiksi kehitysmaiden miljardimassat Puolaan ja muualle Eurooppaan. Jos jokin on tässä kohtaa polittinen tendenssiuutinen, niin se on Ylen uutisjuttu Puolalaisäidit osoittivat tukeaan Valko-Venäjältä rajan yli pyrkiville – "Pelätkää Jumalaa, älkää pakolaisia":

Mielenosoittajien kyltteihin oli kirjoitettu iskulauseita kuten "kuoleman raja" ja "pelätkää Jumalaa, älkää pakolaisia". Mielenosoittajat vaativat Puolan hallitusta lakkauttamaan rajoitukset raja-alueella, jotta rajan yli yrittävät saisivat apua. 

– Ajatuksemme ovat metsässä olevien ihmisten luona, sanoi Sylwia Chorazy, joka oli muutamien satojen muiden kanssa osoittamassa mieltään rajavartioston toimipisteellä Michalowossa Puolan itärajalla.

Uutisoinnin empaattinen sävy muuttuu täysin päinvastaiseksi kun valtamedia kuvaa patriootteja, jotka puolustavat Euroopan koskemattomuutta vihamieliseltä miehitykseltä. Ylen radiouutisessa sekä MTV3:n verkkosivujutussa Äärioikeiston partiot käännyttävät maahantulijoita pamppujen ja viidakkoveitsien kanssa Saksan ja Puolan rajalla – Saksa lisännyt valvontaa kauhistellaan väkivaltaisilla mielikuvilla pyyteettömien Euroopan ystävien vapaehtoisvalvontaa:

Poliisi hajotti tänään noin 50 äärioikeistolaisen partion, joka oli lähtenyt rajalle käännyttämään maahantulijoita. Operaationsa aikana poliisi takavarikoi muun muassa pamppuja, pippurisumutetta ja viidakkoveitsen.

Valko-Venäjältä Puolan kautta laittomasti EU:hun tulevat ovat kiristäneet EU-maiden välejä. Saksan sisäministeriön mukaan jo lähes 6 000 ihmistä on saapunut maahan Puolasta ilman lupaa tänä vuonna.

Jos kerran pysyvien korruptiohallitusten hallitsemat länsimaat ovat haluttomia itse puolustamaan maidensa rajoja, täytyy kansalaisten tehdä se näköjään itse. Kansan syvien rivien tuesta huolimatta tehtävä on epäkiitollinen, koska valtamedia suhtautuu erittäin kylmäkiskoisesti kansalaisaktivismiin, jossa puolustetaan oman kansan etua. 

Asiaa voi verrata vaikkapa siihen, kuinka myötäkarvaisesti Yle suhtautuu globalistien bulvaanina toimivan Elonkapinan laittomaan ja hedelmättömään toimintaan. Vouhotetaan luonnonsuojelusta, mutta toimittajille ei näytä olevan mitään merkitystä sillä, että juuri laittoman siirtolaisuuden omatoimisella estämisellä vähennetään konkreettisesti hiilijalanjälkeä ja vaikutetaan siten suoraan hiilidioksidipäästöihin. 

Viimeaikaiset tapahtumat Puolan ja Liettuan rajoilla kertovat, että ainakin Itä-Euroopassa hallitukset noudattavat kansan enemmistön tahtoa. Heti kun tullaan Saksan puolelle rajat alkavat vuotaa kuin seula. Tämä taas on osoitus Länsi-Euroopan hallintojen epäluotettavuudesta, koska ne eivät halua täysmääräisesti toteuttaa niinkin yksinkertaista tehtävää kuin rajanvalvonta. Koska omaan hallintoon ei voi enää luottaa, kansakuntien selviytyminen jää kansalaisten harteille. Katupartiointi ja vapaaehtoinen rajanvalvonta ovat ensimmäisiä merkkejä hajoavasta hallinnosta, jossa hallittujen ja hallitsijoiden intressit eivät ole enää samat.

KUN VALTAPUOLUE MOKAA, KIINNITTÄÄ SE YHDESSÄ MEDIAN KANSSA HUOMION KUVITTEELLISEN ÄÄRIOIKEISTON UHKAAN

Rikollisesti toimineen Pekka Haaviston ministeriuran jatkuminen oli sen verran törkeä manööveri, että sitä piti tasapainottaa valeuutisella, jossa vihreät saavat uhripääomaa. Valheen välikappaleena sai toimia jälleen kerran punavihreiden verisin vihollinen, mielikuvituksellisiin mittoihin nouseva kryptinen "äärioikeisto". 

Viime perjantaina kaikki maamme johtavat valtamediat julistivat kabaalin äärioikeiston kavalasta suunnitelmasta uhata sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) ja valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen (Kok.) henkeä. Yle revitteli asiasta jokaisessa uutisessaan, mutta joutui jo seuraavana päivänä korjaamaan jutun ydinsisältöä, koska mitään uhkausta ministeriä ja valtakunnansyyttäjää kohtaan ei ollutkaan olemassa. Perjantaina Ylen verkkosivuilla ilmestyneestä uutisesta otsikko oli muutettu täysin ja tänään siinä lukeekin MTV: KRP tutkii vakavaa rikosepäilyä – ministeri Ohisaloon tai valtakunnansyyttäjään ei kohdistunut konkreettista uhkaa. 

Sittemmin Yle julkaisi kokonaan uuden jutun Keskusrikospoliisi äärioikeiston rikosepäilystä: Ei kohdistu yhteiskunnan ykköspäättäjiin, esimerkiksi sisäministeri Ohisaloon, jossa tapauksen mitättömyys tulee kokonaisuudessaan ilmi. Tätä tukee pelkästään jo se tieto, että ainuttakaan "epäiltyä" ei ole edes pidätetty, vaikka rikosnimike on vakava. Ilmeisesti koko ajan on ollut tiedossa, ettei mitään hengenvaaraa ole koskaan ollutkaan, mutta se ei ole estänyt tiettyjä vaikutusvaltaisia piirejä levittämästä väitettä julkisuuteen. Se on laskelmoidusti katsonut hyötyvänsä harhautusoperaatiostaan. 

On paradoksaalista, että kaiken äärioikeisto-hysterian keskellä ainoan todellisen uhkauksen Ohisalolle on tehnyt globalismia ja äärivasemmistolaisuutta edistävän Elonkapina-liikkeen anarkisti, joka tuomittiin joulukuun alussa neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen laittomasta uhkauksesta.

Nopeasti uutisankaksi paljastunut äärioikeisto-uutinen julkaistiin juuri parahiksi Haavisto-gaten käydessä kuumimmillaan. Johtavissa suomalaisivihamielisissä piireissä ajateltiin, että nyt tarvitaan äkkiä joku räväkkä uutisotsikko, joka veisi huomion poisi vihreistä ja tekisi heistä jopa uhreja. Jää arvailujen varaan kuka syötti tämän valheellisen juorun valtamedialle, joka otti arvatenkin sen riemukkaasti vastaan. Näin saatiin nykypäivän irrationaaliseen demonologiaan kuuluva "äärioikeisto" syntipukiksi yhteiskuntarauhan uhkaamiselle samalla kun voitiin lakaista maton alle vihreiden korruptio ja perustuslainvastaisuus. Valeuutisesta hyötyivät ainakin Maria Ohisalo, Raija Toiviainen ja Pekka Haavisto. Yleisesti sylttytehtaaksi on epäilty Ohisalon piiriä.

Syötetyn valeuutisen ilmeinen tarkoitus oli ohjailla valtamediaan uskovan suuren demarieläkeläisjoukon ajattelua. Harhauttavan valheen välikappaleena sai jälleen keran toimia punavihreiden verisin vihollinen, mielikuvituksellisiin mittoihin nouseva pahuuden ilmentymä, niin sanottu "äärioikeisto". Vaikka lehdistö ei vihreiden harmiksi lopulta ostanutkaan uutista, teki se ensivaikutelmallaan jo tehtävänsä: paholaismainen ÄÄRIoikeisto vaanii ja uhkaa kaikkialla! 

Uutisen korjaamisesta huolimatta turvakypäristään kiinni pitävän boomer-sukupolven mielikuvissa säilyy usko, että paha ja näkymätön äärioikeisto tosiaan suunnittelee punavihreiden poliitikkojen likvidointia. Mitään uhkaa ei todellisuudessa ole ollut, vaikka syvissä kansakerroksissa ajatellaankin, että vahingollisten tekojensa vuoksi Ohisalon ja Toiviaisen kaltaiset kansanviholliset ansaitsisivat sisäasiainministeri Heikki Ritavuoren saaman kohtalon.

Uutista on korjattu koko viikonlopun, mikä ei ole ollut hyväksi vihreiden alkuperäisille suunnitelmille. Ajattelevalle kansaosalle on käymässä selväksi, että kyse on punavihertävän median vedätys, joka vei nyt karille. Mediasosaamisellaan leuhkivat vihreät sotkeutuivat tällä kertaa omaan nokkeluuteensa, jolla voi olla kauaskantoiset seuraukset. Puoluetaustasta riippumatta suomalaisäänestäjät kun eivät pidä huijareista, varsinkaan kiinnijääneistä.

Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

VALTAMEDIAN LIETSOMA UHKAKUVA ÄÄRIOIKEISTOSTA ON OLKIUKKOARGUMENTTI

TV1, maanantai 15.10.2018 klo 21:30, Dokumenttiprojekti: Pakotie (K12)  

Uusnatsien radikaalit aatteet vangitsivat ohjaaja Karen Wintherin maailmaan, josta oli vaikea paeta. Mikä saa ihmisen lopulta irtautumaan ääriliikkeistä? O: Karen Winther T: Sant og Usant HD Äänitekstitys: suomi. K12 (Päihteet) 

Ohjelmalinkki Yle Areenaan.

Dokumenttiprojektin jälkimarxilaiset ohjelmanhankkijat eivät lipsu linjastaan. Heille eurooppalaisten etninen itsepuolustus on vihollinen, jota pitää demonisoida aina tilaisuuden tullen valikoitujen "dokumenttien" muodossa. Tämän maanantain ohjelmaksi oli hankkittu norjalais-ruotsalais-saksalainen tekele Pakotie (Exit - Leaving extremism behind, 2018), joka kuuluu äärioikeistosta varoittelevien opetusfilmien sarjaan, vaikka pääteema on näön vuoksi naamioitu koskettamaan myös muuta "ekstremismiä". 

Kympin tyttönä tunnettu kuuluttaja Maria Junger sanoi ennen lähetystä, että "ohjelma toivoo lähtemään ääriliikkeestä ilman pelkoa leimautumisesta". Dokumentti on nimeään myöten alkujaan äärivasemmistolaisen Exit-projektin puhtaaksi viljelelmä propagandaelokuva. Suomessa tätä ideologiaa edustaa surullisen kuuluisan Henrik Holapan tunnetuksi tekemä Exit Radinet, joka on osa Euroopan komission ylläpitämää Radicalisation Awareness Network -verkoston Exit-työryhmää. Sekä Exit-projektin että Pakotie-elokuvan perimmäisenä motiivina ei ole enempää eikä vähempää kuin toisinajattelijoiden ohjaaminen pois hallitsevan liberaalidemokratian kavahtamista kilpailevista ideologioista.

Alkuperäinen elokuva on 83 minuuttia pitkä, mutta Ylen versiossa se on kutistettu vain 55 minuuttiin. Ohjelmatiedoissa ei mainita asiasta mitään eikä tietenkään sitä, että poistetussa osuudessa kerrotaan tarina anarkisti Søren Lerchenistä, joka jätti äärivasemmistolaisen antifasistiliikkeen. 

Miksi typistetty versio? Ylellä näyttää olevan oikeus dokumentin muokkaamiseen, koska propaganda-elokuvan lopussa kerrotaan, että suomalaisten verovaroin ylläpitämä mediajätti on ollut yksi filmin rahoittajista ja tukijoista. Toinen, arkisempi syy, lienee se, että Dokumenttiprojektin oma jälkipolvi pyörii vanhempien hyväksyvien silmien alla järjestelmän helllimissä antifa-porukoissa. Ylen ja Dokumenttiprojektin koostaman dokumentin ajatuksena on selvästi sivuuttaa äärivasemmiston kiusallinen "parempi väkivalta" ja keskittyä samaistamaan äärioikeisto jihadismiin. Kieltämättä kiero temppu, mutta vasemmistolaisten ohjelmatuottajien vedätykset eivät jää juuri koskaan huomioimatta Yle Watchin tarkkasilmäisiltä lähteiden tarkastajilta.

Filmin kehyksenä on ohjaajan taustoiltaan hämäräksi jäävä nuoruuden tarina, jossa "kasvetaan" pois poliittisesta radikalismista. Todellisuudessa rainan tarkoituksena on jälleen kerran pelotella ekonomis-sosiaalisissa turvakuplissaan eläviä keskiluokkaisia liberaalinynnyjä ja muutospelkoisia demarieläkeläisiä paholaismaisesta äärioikeistosta, joka ilmestyy aina selittämättä jostain maan pinnalle. Tässä metafyysisessä narraatiossa ei tunnusteta yhteiskunnallisia kausaliteetteja ja liberaalidemokratian omia virheitä, vaan toiseutta edustava "järjetön äärioikeistolaisuus" selitetään pelkästään nuorten pään sisällä vaikuttavana "pahuutena". Jossain määrin tässä propagandassa onnistutaan, mutta lopulta filmin osoittelevuus ja mustavalkoisuus tuodaan niin räikeästi esiin, että vain luupäisin anarkomarko ja omasta hyvyydestään pakahtuva itkuhumanisti voi niellä sen sellaisenaan.

Progandaelokuvan lähtöpisteenä on norjalaisen ohjaaja Karen Wintherin nuoruus skinhead-porukassa Oslo Boot Boys. Hän ehti olla vuonna 1995 hädin tuskin vuoden tuossa yhteisössä, mutta silti hän puhuu omakohtaisesta äärioikeistolaisuudesta syvällä rintaäänellä kuin suurikin aikalaistodistaja. Dokumentissa ohjaaja kauhistelee lyhyttä tähtirooliaan natsityttönä ja tulee samalla paljastaneeksi, että 15-16-vuotiaana hän oli vain rikkinäisen kodin ongelmanuori, jolla ei ollut ideologista tietoisuutta oikeastaan mistään. Tässä mielessä hän muistuttaa Henrik Holappaa, jonka syy mennä kansallissosialistiseen liikkeeseen ei ollut aatteen palo, vaan oman pään sisäiset demonit. Tosin Winther ymmärsi jo paljon ennen Holappaa, että jos poliittisena motiivina on vain pelkkä viha, niin silloin sitä  voi purkaa ihan laillisesti vihreissä ja muissa vasemmistopuolueissa.

Ennen uusnatseihin liittymistä Winther pyöri Oslon anarkopunkkarien kanssa, kunnes vaihtelun vuoksi loikkasi natseihin ja lopulta takaisin järjestelmän hellimien anarkokommunistien ja etnisten nurkanvaltaajien pariin. Koko dokumentti vaikuttaakin ohjaajan yhdeltä suurelta egotripiltä, jossa hän muistelee huomionkipeästi "rankkaa" nuoruuttaan. Katsojan kannalta on vaivaannuttavaa seurata, kuinka Winther märehtii vuosikymmenien jälkeen vajaan vuoden kestänyttä elämänjaksoa "uusnatsina" ikään kuin se olisi hänelle edelleen todellisuutta, johon ei tunnu auttavan mikään, voi kyynel sentään.

Koska muisteltavaa ei ole pääkertojan lyhyestä natsiurasta johtuen paljon, WInther on kutsunut haastateltaviksi pahamaineiset saksalaiset takinkääntäjät Manuel "Pistol" Bauerin ja Ingo Hasselbachin, joiden suurin petos ei suinkaan ollut natsiliikkeen jättäminen kuten elokuva väittää, vaan poliisin ilmiantajaksi ryhtyminen, joka jätetään sattumoisin dokumentissa mainitsematta. Muita haastateltavia ovat viidakkokuumetta nykyisin poteva entinen amerikkalainen skinityttö Angela King ja Ranskassa asuva islamistiterroristi David Vallat. Kuten edellä tuli mainittua, anarkopunkkari Søren Lerchen tarinaa ei suomalaisversiossa näytetä ollenkaan. 

Elokuvan tunnetuin hahmo on itäberliiniläinen entinen uusnatsi ja poliisin ilmiantaja Ingo Hasselbach, joka tuli tunnetuksi kirjastaan ja siitä tehdystä samannimisestä elokuvasta Führer Ex sekä Saksan Exit-projektin yhtenä perustajana. Hasselbachin muisteluista on tehty aiemminkin dokumentteja, eikä tämä elokuva tarjoa niihin esitettyihin  puheenvuoroihin mitään uutta. 

Tälläkin kertaan kuultiin samat "vakuuttavat" puheet äärioikeiston muka poikkeuksellisesta ideologisesta ristiriitaisuudesta ikään kuin kaikki muut katsomukset ja etenkin postmoderni uusvasemmistolainen tilkkutäkki käsittäisi koherentin maailmankatsomuksen. Kyse ei ole muusta kuin perusvasemmistolaisesta projektiosta, ja sen järjestelmän palkitsema luopio Hasselbach kyllä taitaa. Samaa sarjaa edustaa hänen nykyargumenttinsa juutalaista. Ensin dokumentissa näytettiin 1990-luvun alun uusnatsiajan haastattelua, jossa toimittaja omasta mielestään kyseenalaistaa nerokkaasti Hasselbachin juutalaiskritiikin, koska tämä ei tuntenut tuolloin henkilökohtaisesti kunnolla yhtäkään juutalaista. Kääntäen verrannollisesti väite on yhtä vakuuttava kuin jos valkoinen sanoisi tuntevansa paljon mukavia mustia, jonka vuoksi hänellä ei ole mitään syytä pelätä liikkua yöaikaan New Yorkin Bronxissa. Elämässään monta petosta tehnyt nykypäivän Hasselbach väitti sen kummemmin perustelematta, että väitteet juutalaisten valtaintressistä ovat pelkkää vainoharhaista houretta.

Samaan aikaan kuin tv1 lähetti natsidokkarin, Neloselta
tuli Arman ja viimeinen ristiretki: Hasidit. (klikkaa kuvaa).

Toinen saksalaisvasikka Manuel "Pistol" Bauer vaikutti selvästi ressukalta, joka olisi voinut valita poliittisen puolensa samalla logiikalla kun miehet valitsevat ulkomaisen jalkapalloseuran. Bauerin suostuminen ohjelmaan oli tekijöille lottovoitto, sillä hänen inhorealistiset väkivaltakuvaukset kauhistuttavat varmasti vatsanpohjia myöten kunnon kansalaista leikkivää punaporvaria.

Jihadistiterrorismista tuomitun David Vallatin tarina tuskin herätti samanlaisia tuntemuksia eurooppalaisissa katsojissa kuin Manuel "Pistol" Bauer, vaikka hänen toimintansa jäljiltä tuli oikeasti ruumiita. Islamilaisten etninen ja kulttuurinen vieraus on luultavasti eurooppalaisista sen verran etäistä, ettei heidän moninkerroin vakavampi väkivaltansa kouraise samalla tavalla kuin "omien poikien" teot. Vaikka Vallatin osuus oli melko pitkä, se jäi silti irralliseksi ajan täytteeksi, sillä ainakin filmin suomalaisversiossa tunteisiin vetoava päähuomio kiinnittyy väistämättä äärioikeistoon ja uusnatseihin.

Amerikkalaisen entisen skinitytön Angela Kingin kertomukset sikäläisesta äärioikeistosta ja naisvankilaelämästä olivat kuin etukäteen sisäänkirjoitettuina tarinaan. Manuel "Pistol" Bauerin tapaan hän löysi "todellisia ystäviä ja pelastajia" vankilan värillisistä, joka noin tilastollisesti tarkasteltuna on äärimmäisen harvinaista, mutta yleistä fiktioelokuvissa kuten American History X. Angela King kuvaa amerikkalaisen äärioikeiston poliittista reagoimistapaa paranoidiseksi, mikä on hieman huvittava alleviivaus dokumentin tekijöiltä, jotka tekevät suuren rahan häväistyselokuvan siirtolaisinvaasiota vastustavista pienistä aktivistiryhmistä. Mustan lesbouden löytänyt Angela King toimii tätä nykyä Life After Hate -järjestössä, joka ympäripyöreästä nimestään huolimatta keskittyy toiminnassaan ainoastaan valkoisiin arkajalkoihin, jotka ovat hylänneet omaa etnisyyttään puolustavat liikkeet.

Kaikki dokumentissa nähdyt mielipiteet oli leikattu siten, että valkoisten itsepuolustus saadaan näyttämään psykopatologialta. Näkemykset, jotka ovat värillisille täysin luontaisia ja hyväksyttäviä, näyttävät valkoisten suusta sanottuna poikkeavilta, kun ne taustoitetaan raflaavalla filmimateriaalilla. Valkoisten etnistä intressiä psykopatologisoivaa kulttuurimarxismin martriisia käytetään myös valtavirran maahanmuuttokeskustelussa, mutta tässä ohjelmassa strategia näkyi täysin paljaana. Tekijöiden viestinä oli, että kunhan "ääriliikkeiden" kannattajat vain luopuvat "vihasta" (eli hyväksyvät lampaina kehitysmaalaisten satojen miljoonien invaasion länteen), niin asiat sujuvat hyvin, maailma pelastuu ja kaikki laulavat käsi kädessä Kumbayaa aamun koittoon.

Dokumentin perusteella ohjaaja Karen Winther on vannoutunut savijaloillaan seisovan järjestelmän puolustaja. Ohjelman lopussa hän muisteli vuoden 1995 Saksan matkaansa, jolloin hän havahtui yli 1000 skinheadia vetäneessä konsertissa: "Mitä jos nämä ihmiset pääsisivät valtaan?". Normaali ihminen pitäisi tätä ylireagointina, mutta Winther teki sekavasta konserttikokemuksestaan koko elämän kestävän ristiretken liberaalidemokratian puolesta etnistä itsepuolustusta vastaan.

Kun pissat menivät tytöllä melko nopeasti pöksyihin, hän teki ison numeron liikkeen jättämisestä ja ohjasi vuonna 2011 teemasta elokuvan The Betrayal ja palasi siihen uudestaan tämän elokuvan puitteissa. Mikäli Pakotie kuvaa kansansa hylänneen kulttuuriväen ja poliittisen eliitin todellisia asenteita ja tuntoja, niin hyvä. Silloin dokumentin kauhisteleva asenne on osoitus siitä, että globalistien pakottama järjestelmä on käymässä yhä epätoivoisemmaksi eikä sen papisto kestä ilman paniikkikohtauksia yhtäkään siihen kohdistuvaa kritiikkiä. Liberalismin fasadina toimiva valedemokratia on entistä suvaitsemattomampi toisenlaisille poliittisille vaihtoehdoille, jonka vuoksi se ei voi tehdä muuta kuin leimata tosinajattelijat mielisairaiksi kuten Neuvostoliitto viimeisinä vuosikymmeninään. Historia tulee jossain muodossa toistamaan itseään.

JANKUTUS ILMASTONMUUTOKSESTA ON KEINO EDISTÄÄ 2000-LUVUN GLOBAALIKOMMUNISMIA

Väestöräjähdys on ongelma, josta humanistit eivät halua
puhua. Siksi he puhuvat asian vierestä, ilmaston
lämpenemisestä.

Ilmastonmuutos lienee lyhyellä ajanjaksolla (sata vuotta) tilastollinen tosiasia, mutta edes tiedeyhteisö ei ole yksimielinen sen aiheuttajasta. Todennäköisesti kyse on monen eri tekijän yhteisvaikutuksesta, jossa ihmisen toiminta on yksi syy muiden joukossa. Valtavirtamediassa pääsyynä pidetään kuitenkin vain ihmisen vaikutusta ja silloinkin keskitytään lähinnä teollisuusmaiden hiilidioksidipäästöihin ja kuluttajien hiilijalanjälkeen. Sen sijaan ihmisvaikutuksen ratkaisevasta puolesta, väestöräjähdyksestä, vaietaan tässä keskustelussa poikkeuksetta täysin. Syy on ilmeinen, koska tällöin osasyyllisiä pitäisi etsiä Euroopan ja Amerikan ulkopuolelta.

Ainoastaan silloin väestökysymys tulee esille, kun puheeksi otetaan "ilmastopakolaisuus", mutta tällöinkin varotaan visusti puhumasta liian suuriksi paisuneista Afrikan, Lähi-idän ja Keski-Aasian populaatioista. Kaikkein kyynisimmät lännen vihaajat näkevät "ilmastopakolaisuudessa" jopa oivan tekosyyn perustella "moraalisesti" kolmannen maailman invaasiota länsimaihin.  Heidän on mahdoton tunnustaa sitä tosiasiaa ääneen, että juuri holtiton väestönkasvu on keskeinen juurisyy hiilidioksidin määrän lisääntymisessä ilmakehässä, paikallisympäristön tuhoutumisessa, hiilijalanjälkeä kasvattavassa kansainvaelluksessa, pandemioissa ja nälänhädässä. Etenkin afrikkalaisinvaasion puolustajille ilmastonmuutos on vain veruke, jolla avata portit toistaiseksi vauraaseen pohjoiseen. Muuttoaallon todellinen syy on tietenkin se, että kehitysmaalaiset eivät kykene rakentamaan itselleen kestäviä, vauraita ja viihtyisiä yhteiskuntia, jonka vuoksi länsimaiden sisäiset viholliset haluavat tarjota näille vapaamatkustajille ilmaisen lounaan kantaväestön kustannuksella.

Varttuneempi väki Euroopassa ja Yhdysvalloissa näkee ilmastonmuutos-retoriikan läpi, mutta valitettavasti jo lastentarhoista asti kansainvälisyyskasvatuksella ja valkoisella syyllisyydellä mankeloitu nuori polvi on kykenemätön ymmärtämään laajempaa kehystä. Tästä kertoo tänään julkaistu Ylen uutinen Nuorten huoli ilmastonmuutoksesta kasvanut jyrkästi – "Nuoret ovat paljon tietoisempia kuin aiemmat sukupolvet tuossa iässä", jonka mukaan nuoret uskovat pelastavan maailman ostospäätöksillä. Mikään uutinen ei ole se, että systeemille uskolliset kympin tytöt ja punaisen yliopiston indoktrinoimat "koulutetut" uskovat kiihkeimmin viralliseen narraatioon ilmastonmuutoksesta:

Tytöt ovat selvästi enemmän huolissaan kuin pojat, mutta eniten merkitystä on koulutuksella: mitä korkeampi koulutus, sitä vakavammin asiaan suhtaudutaan.

Selkokielellä sanottua tuo tarkoittaa sitä, että tytöt ja punavihreä lukeneisto suhtautuu ilmastonmuutokseen fanaattisemmin ja vähemmän epäillen kuin muu väestö. Usein tähän yksisilmäiseen ilmastokiihkoiluun liittyy halu luoda ylikansallinen hallintomalli ja universaali eettinen järjestelmä. Monesti ilmastonmuutos on vain pekkä tekosyy pyrkimykselle rakentaa rajat ylittävä jälkisosialistinen maailma. Kansalaisvaikuttaja Mika Virtanen kuvaa Facebook-päivityksessään melko tyhjentävästi, mitä tämän kaiken ilmastopuheen taustalla todellisuudessa on:

Näitä valheellisia tarinoita ilmastosta tarvitaan globalistien agendan ajamiseen. Niiden varjolla pyritään luomaan kansainvälisiä käskyvalta- ja tulonsiirtobyrokratioita. Niillä pyritään luomaan maailmanlaajuista "kansaa", sen "yhteistä ongelmaa ja yhteistä tavoitetta". Niiden on tarkoitus syrjäyttää kansojen omat "vähäpätöisemmät" ongelmat ja tavoitteet. Niillä pyritään kiinnittämään huomio pois kiusallisista ihmisryhmiin ja yhteiskuntiin liittyvistä ongelmista ja suuntaamaan se ilmastoon ja luontoon.  

Ihmisryhmiin ja yhteiskuntiin liittyvät ongelmat ja tavoitteet on tarkoitus saada yksinoikeudella globalistien päätettäväksi, ja tätä päätösvaltaa kahmitaan tietysti lisää etenkin ilmastoa ja luontoa välineenä käyttäen. Ilmaston ja luonnon avulla pyritään kehittämään uutta niihin keskittyvää eettistä ja moraalista järjestelmää. Ilmastontutkijat olisivat suurelta osin tätä järjestelmää sääteleviä ja ohjaavia sekulaareja "pappeja". Näiden syiden takia meitä lietsotaan yhä uusilla "kauhuskenaarioilla", jotka ovat lähemmässä tarkastelussa saman vanhan valheskenaarion toistoa, niissä vain painotetaan hiukan eri asioita, ja toisaalta ilmastokultin jäsenet kilpailevat siitä, kuka kehtaa paisutella skenaarioita eniten. Vanhat ennätykset on lyötävä. Sitä ensimmäistä vedenpaisumusmetriä ikuisesti odottaessa. 

Punavihreille luonnonsuojelu on uskottavalta näyttävä savuverho, jonka takaa voidaan ajaa  2000-luvun globaalikommunismia, jossa tulonsiirto tapahtuu valkoiselta ala- ja keskiluokalta loputtomasti lisääntyville kehitysmaalaisille. Samalla nämä rikkaiden globalistipankkiirien ja anglosionistien hyödyllisinä idiootteina toimivat uusmarxilaiset "luonnonsuojelijat" pyrkivät yhdessä murtamaan eurooppalaisia kansallisvaltiota ja muuttamaan niiden demografiaa "ilmastopakolaisuudella". Luonnonsuojelun kanssa tällä ei ole viime kädessä mitään tekemistä, mutta se näyttää uppoavan hyvin hyväuskoiseen nuorisoon.

                                                        ***************************

TV1, maanantai 13.8.2018 klo 21:30, Dokumenttiprojekti: Vihan kehto (K16) 

Norjalainen dokumentaristi etsii totuutta Kreikan Kultaisen aamunkoiton hymyilevien naisten takana. Miten tulisi suhtautua valheeseen kameran edessä, voiko fasismi olla uusi normaali? O: Håvard Bustnes T: Napafilms HD Äänitekstitys: suomi. K16 (Ahdistus)

Jälleen kerran osoittelevaan tyyliin tehty tarkoitushakuinen "dokumentti" ns. äärioikeistosta. Norjalaisen vasemmistoretkun kyhäämässä ohjelmassa ei edes haluta pureutua syihin, miksi kreikkalaiset kannattavat Kultaisen Aamunkoiton kaltaista radikaalia yhteiskunnallista liikettä. Ei puhettakaan globalistien masinoimasta massiivisesta muukalaisinvaasiosta, valtapuolueiden laajalle levinneestä korruptiosta tai äärivasemmiston terrorikampanjoista. 

Ohjaaja Håvard Bustnes ei kyennyt "tutkivassa journalismissaan" oikeastaan muuhun kuin kaivelemaan valokuvia, joissa puolueen jäsenet tekevät roomalaisen tervehdyksen. Ennalta arvattavan kliseisesti rakennetun ohjelman tarkoitus on ainoastaan jankuttaa ikivanhaa virttä natseista, ja pelotella liberaaleja ja muutospelkoisia demareita, jotta he entistä tiukemmin tarrautuisivat läpimädän valedemokratian syliin. 

Hymyilyä herätti myös se, että dokumentin alkuperäinen nimi "Golden Dawn Gilrs" oli varmuuden vuoksi käännetty liberaalin ennakkoluulon mukaisesti suomeksi "Vihan kehto", jotta pölvästeinkin anarkomarko ymmärtäisi sen saarnaaman progandistisen viestin. 

Yle TV2, maanantai 13.8.2018 klo 20:00, Tyger tutkii: Homo vai hetero? (K12) 

Onko kukaan sataprosenttisesti hetero, entä ovatko tytöt uteliaampia seksin suhteen kuin pojat? Tyger Drew-Honey tutustuu seksibileisiin, Brightonin vilkkaaseen homoskeneen ja haastaa myös oman seksuaalisuutensa. (U) HD Äänitekstitys: suomi. K12 (Seksi)

Ohjelmassa sukupuolisesti normaali ja poikkeava käytös esitetään yhdenvertaisina seksuaalisuuden muotoina. Kuten median suosima nykysanonta kuuluu: "Kyse on vain rakkaudesta, eikä se ole sinulta pois!". 

Jari Sillanpään huumekäry tosin paljastaa, mitä kivojen pinkkiheppojen ja sateenkaarisydänten takana oikeasti on. Pehmeiden mielikuvien sijaan homokulttuurissa ei ole juurikaan kyse rakkaudesta, vaan itsekkään hedonistisesta, suorastaan perverssistä nautinnon tavoittelusta. Vai mitä ajatella siitä, että homojen uudessa juhlimistrendissä metamfetamiinipitoista virtsaa ruiskutetaan peräsuoleen päihtymistarkoituksessa. Homo vai hetero, ihan sama!

Yle TV2, maanantai 13.8.2018 klo 23:25 Jalkojen välissä - naisten ajatuksia (K12) 

Uusi sarja, 1/5. Tanskalaisen sarjan aiheena on tyttöjen ja nuorten naisten seksuaalisuus. Joukko naisia kertoo ensimmäisestä masturboinnistaan ja siitä, mitä se heille nykyään merkitsee. HD Äänitekstitys: suomi. K12 (Seksi)

Ensin feministit syyttävät kulttuuriamme seksistisyydestä ja seksikeskeisyydestä, jonka jälkeen he revittelevät vaginamonologeja koko kansan ihmeteltäväksi.



                                                        ***************************

MUSLIM CALLING – LONTOON VIIMEISIN TERRORI-ISKU

Lontoon eilinen islamistinen terrori-isku tuli tuskin kenellekään yllätyksenä, sillä totesihan Lontoon muslimitaustainen pormestari Sadiq Khan jokin aika sitten Twitterissä, että "terrorihyökkäykset ovat osa normaalia suurikaupungin elämää". Ylen yhdestä monista terrori-iskua koskeneessa uutisessa  Pääministeri May syyttää islamisteja Lontoon terroriteosta – Nämä asiat tiedämme nyt tiedetään kertoa, että kymmenestä kuolleesta kolme oli terroristia, jotka poliisit surmasivat noin kahdeksan minuuttia ensimmäisen hälytyspuhelun jälkeen. 

Viimeisimpien self-made terroristi-iskujen jälkeen näyttää siltä, että islamista on tullut ulkomaalaisille uskonto, jonka avulla väkivaltaan taipuvaiset ja eurooppalaisia vihaavat nuoret miehet voivat oikeuttaa itselleen aggression ja antaa ikään kuin Korkeimman luvan silmittömälle väkivallalle.

Samalla uusin isku kertoo karua kieltä siitä, että ns. pehmeitä kohteita vastaan voi harjoittaa terroria kuka tahansa islamisti, koska se ei vaadi muuta kuin keittiöveitsiä ja auton ajotaitoa. Koska iskujen tekeminen on helppoa, muslimeilla ei tarvitse olla suoria yhteyksiä islamistisiin terroristiryhmiin, vaan paikalliset kaverit voivat tehdä hyökkäyksiä vaikka hetken mielijohteesta. Etenkin suurkaupungeissa kansalaisilla ei ole enää sellaista turvallisuutta kuin takavuosina, jolloin siirtolaisten määrä oli vähäisempi ja globaali islamilainen aggressio länsimaissa tuntematonta.

Viimeisimmän Lontoon iskun tapahduttua länsimaiden media ja poliitikot ovat noudattaneet tuttua rituaalia, jossa toistuvat samat kliseet järkytyksestä, tuomitsemisesta ja elämän jatkumisesta samanlaisena. Iso-Britannian pääministeri Theresa May ei sanonut puheessaan mitään sellaista, mitä ei olisi jo kuultu aiemmin. Vaikka äänensävy oli kovempi kuin ennen, sisältö oli sama, joka käy selväksi Yle radion uutislähetyksen näytteestä:

Mayn mielestä terrorismia ei voi kitkeä pelkästään sotilaallisn toimin vaan ajattelun muutoksella. "Se voitetaan vain kääntämällä mielet pois väkivallasta ja sillä että moniarvoiset brittiläiset arvot tunnustetaan kaikkein vahvimmiksi", hän sanoi. Britannian pääminiseri vaati myös muun muassa internetin valvonnan kiristämistä. 

Lyhyessä lainauksessa pääministeri kiteyttää ne valheet ja toimet, joilla 1960-luvun jälkeinen länsimainen poliittinen eliitti on mahdollistanut nykyisen terrorismin. Yksinkertaisesti sanottuna ongelma ei ole kivikautinen islam, vaan monikultturismi, joka on sallinut muukalaisinvaasion islamilaisista maista. May puhuu moniarvoisista brittiläisistä arvoista kuin ne olisivat aina olleet tuon kansankunnan perustava voima, vaikka on yleisesti tunnettua, että vehkeleivät politiikot alkoivat negridisoida ja islamisoida saarivaltakuntaa vasta 1950-luvun jälkeen. Varsinaisesta monikulttuurista alettiin puhua 1990-luvun puolivälin jälkeen, jolloin työväenpuolueen pääministeri Tony Blair avasi massainvaasion helvetin portin täysin selällään turvatakseen puolueensa kuihtuvan kannatuspohjan. 

Aivan samoin internetin tiukentunut valvonta on seurausta monikulttuurista. Pakotettu diversiteetti lisää automaattisesti etnistä kitkaa paikallisväestön ja uusien kolonialistien välillä, joka sitten purkautuu verkossa. Tosin tähän mennessä kiristynyt verkkovalvonta on kohdistunut eniten vain tavallisiin tyytymättömiin alkuperäisasukkaisiin, sillä valvojilla ei riitä resursseja vieraskielisten islamilaisten internetryhmien valvontaan. Sitä paitsi on vaikea kuvitella, miten jo nyt erittäin tiukkaa valvontaa voitaisiin kiristää ellei sitten haluta sulkea tavallisilta kansalaisilta koko verkkoa. 

Ainoa todellinen ratkaisu terrorismin loppumiselle olisi kansalaisten kannattama maahanmuuton lopettaminen ja jo täällä olevien sopeutumattomien etnisten ja uskonnollisten ryhmien karkottamienn hyvässä järjestyksessä takaisin kotimaihinsa. Juuri tätä poliittis-taloudellinen nomenklatuura ei kuitenkaan halua tehdä, sillä se on täysin monikultturistisen syövän rampauttama. 

Monikultturismi on syöpä joka ei lopu koskaan. Kuten amerikkalainen bloggaaja Andrea Ostrov Letania on todennut, se kasvaa aina vain suuremmaksi ja suuremmaksi ja vaati yhteiskunnalta aina vain enemmän diversiteettiä kunnes isäntäpopulaatio on kaluttu kuiviin. Fb-sivunsa analyysissa hän kuvaa poliittista korrektiutta mentaaliseksi virukseksi, joka huijaa kansalaisia uskomaan monikultturismin olevan maaginen parannus, vaikka todellisuudessa se on juuri se syöpä jota vastaan pitäisi taistella. Ne, jotka suhtautuvat monikultturismiin välinpitämättömästi ja pitävät sitä vain pienenä harmina eivät ymmärrä, että kyseessä on vaarallinen radikaali ideologia, jonka tarkoitus on kasvattaa vieraspopulaatioita niin kauan kunnes alkuperäisasukkaat on nitistetty voimattomaksi vähemmistöksi. Andrea Ostrov Letanian mukaan on luonnollista, että yhteiskunnassa on vähemmistöjä eivätkä ne ole sinänsä ongelma. Kuitenkin monikultturismissa ei ole kyse humaanista suvaitsevaisuudesta olemassolevia vähemmistöjä kohtaan. Sen radikalismi vaatii koko ajan lisää vähemmistöjä ja muukalaisia, kunnes alkuperäinen väestö on kutistettu vähemmistöksi ja nöyräksi paariaksi.

Koska hallitseva globalistinen eliitti on ehdottoman sitoutunut monikultturismiin, heidän kanssaan ei voi neuvotella edes silloin kun vihamieliset muukalaiset surmaavat sattumanvaraisesti alkuperäisasukkaita. Hei eivät tule hyväksymään mitään prosentuaalisia rajoituksia vähemmistöille. Jos kansakunta on 99-prosenttisesti valkoinen ja halukas hyväksymään monikultturismin siihen asti että valkoisia on 90 prosenttia väestöstä, monikultturistit tulevat tästä huolimatta vaatimaan lisää diversiteettiä. Monikultturistit eivät ole tyytyväisiä edes silloin kun valkoisen enemmistön määrä asettuu 80 prosenttiin. Ikävä kyllä, mitä enemmän monikultturistien kanssa yrittää neuvotella ja tehdä kompromisseja, sitä ilkeämmiksi he tulevat. Heidän radikalisminsa tulee tyydytetyksi vasta sitten, kun alkuperäistä valkoista väestöä on alle 10 prosenttia. 

Siksi kuvitelma, että muslimiterrorismi saataisiin kuriin muilla kuin perustavanlaatuisilla västöpoliittisilla ratkaisulla on pelkkää haihattelua ja petosta. Päinvastoin, terroriskut tulevat lähivuosina vain lisääntymään niin kauan kuin eurooppalaisia hallitseva poliittinen eliitti kannattaa jääräpäisesti monikultturismia eli muukalaisten määrän loputonta kasvattamista.

Euroopalla on silti vielä mahdollisuus selviytyä. Muslimien kärsimätön ja brutaali väkivalta saattaa olla juuri se laukaiseva tekijä, joka synnyttää eurooppalaisen vastarinnan potkimaan ulos sekä kutsumattomat muukalaiset että heitä hyysäävän monikultturistisen eliitin. Jo nyt on käymässä selväksi, että verorahoin tuettu monikulttuuri- ja suvaitsevaisuuskoulutus on menossa täysin hukkaan. Islamististen terrori-iskujen seurauksena yhä suurempi joukko uskaltaa avata silmänsä monikulttuuriselle todellisuudelle ja on valmis tekemään ainoat oikeat johtopäätökset sen suhteen. 

Kapinan kierrettä ja vastakkainasettelua saattaa kiihdyttää kotimaisten vastajihadistien ilmaantuminen terrorismin näyttämölle. Tämä on vain ajan kysymys samoin kuin turvattomuuden lisääntymisestä seuraava kansalaisten omaehtoinen aseistauminen (mikä onkin suotavaa, koska kansalaisiaan suojaamaan kykenemätön Järjestämä haluaa sinun olevan riippuvainen siitä kuten Varg Vikernes kertoo tuoreessa videossaan). Tämä kaikki on seurausta nykyhallinnon haluttomuudesta ratkaista terrorismiongelman juurisyy, jonka vuoksi sen legitimiteetti tulee isku iskun jälkeen entistä kyseenalaisemmaksi.

                                                      ******************************


Yle TV2, maanantai 5.6.2017 klo 00:00, Reggie Yates: Venäjän nuoret  

1/3. Äärioikeisto. Reggie Yates tutustuu ääriliikkeiden toimintaan Venäjällä. Propagandalla on maassa pitkät perinteet, mutta nyt avuksi on otettu sosiaalinen media. Maahanmuuttajat pelkäävät väkivaltaa Moskovan kaduilla. Ohjelma alkaa heti konsertin jälkeen. HD Äänitekstitys: suomi.

Äärioikeisto ei ole uhka kansalle, koska se tulee kansasta ja puolustaa kansaa. Uhkaavaksi sen kokee vain hallitseva poliittinen hegemonia, joka valtansa säilyttääkseen on valmis vaikka petoksellisiin yhteistyöhän islamilaisen maahamuuttajaväestön kanssa päästämällä sitä lisää maahan ja lupaamalla sille lisää etuisuuksia veronmaksajien selkänahasta.