torstai 27. huhtikuuta 2017

YLESSÄ YLIYMMÄRRETÄÄN ISLAMISTITERRORISMIA JA VAIETAAN GOOGLEN UUDESTA HAKUALGORITMISTA

Europpassa ei olisi islamistiterrorismia ilman islamia har-
joittavia ihmisiä. He taas ovat etnisesti ja uskonnollisesti
tänne kuulumattomia muukalaisia, jotka petollinen poliitti-
nen eliitti on päästänyt maahan kansalta lupaa kysymättä.

Yle TV1, torstai 27.4.2017 klo 21:05. A-teema: Terrorismin uhka 

Tukholman ja Pietarin iskut toivat terrorismin Suomen rajoille. Mikä saa ihmisen ajamaan rekan väkijoukkoon? Mitkä ovat terrorismin juuret? Miten Syyrian sodan ratkaiseminen vaikuttaisi terrorismin hillitsemiseen? Juontajina Annika Damström ja Markus Liimatainen HD.

Linkki ohjelmaan.



Jo ensimmäisen 15 minuutin katselu antaa aavistuksen, mitä tässäkin Ylen keskustelussa halutaan pääasiassa propagoida: islamistiterrorismin syynä on länsimaissa oleskelevien arabien kohtaama rakenteellinen rasismi. 

Tätä punaisen yliopiston kantaa edusti selkeimmin vihreiden varapuheenjohtaja Touko Aalto, jonka mukaan "vihapuhe" on syynä kolmannen maailman kuokkavieraiden radikalisoitumiselle Euroopassa. Toisin sanoen jos eurooppalaiset eivät "vihapuhuisi" ollenkaan eli olisivat reagoimatta muukalaisten arjen terroriin ja kuolemaa kylväviin terrori-iskuihin, Isis ym. verkostot lopettaisivat terroritoimensa. Jos oletetaan, että kaikki eurooppalaiset vaikensivat islamilaisinvaasiosta ja sen väkivallasta, olisi se kehitysmaiden tulokkaille pelkästään merkki siitä, että eurooppalaiset ovat antautuneet täysin, jonka vuoksi saraseeni-terroria voidaan kasvattaa kansanmurhan tasolle, koska eurooppalaiset eivät rasistiksi leimautumisen pelossa reagoisi mitenkään. Loogiseen loppuun asti vietynä Touko Laakson vaatima "vihapuheen" lopettaminen johtaisi käytännössä edellä mainittuun absurdin itsetuhoiseen tilanteeseen.

Studioon tuodut kaapunaiset Nahla Hewidy ja Pia Jardi puolustivat ennalta arvattavasti uskontoaan kuin tiikeriemot ja kiistivät kategorisesti että islamilla olisi jotain tekemistä poliittisen islamin kuten Isisin ja Al Qaidan kanssa. Heidän islaminsa levittämisen strategiana Euroopassa on hedelmällinen naisen kohtu, jonka vuoksi he eivät halua säikäyttää vääräuskoisia puhumalla islamiin kuuluvasta pienestä ja suuresta Jihadista, joista edellinen edustaa fyysistä sotaa kaikkia umman ulkopuolisia vastaan. 

Islamilaisen väkivallan syiden poliittisesti korrektia akateemista ymmärtämistä edustivat tietokirjailija Kristiina Koivunen ja Turvapaikanhakijoiden Tuki ry puheenjohtaja Sanna Valtonen. Jo heti ohjelman alusta asti juontaja Markus Liimatainen oli heidän kanssaan samoilla linjoilla nyökytellessään hyväksyvästi näkemyksille, joiden mukaan suomalaisten ja eurooppalaisten nuivista asenteistahan se paapottujen muukalaiselättien terrorismi kumpuaa. 

Toimittaja Liimatainen jopa kyseenalaisti islamistiterrorismin vakavuuden vertaamalla sillä "äärioikeiston" muutamiin polttopulloiskuihin Suomessa. Hän voivottelikin pitkään sitä, ettei "äärioikeiston terrorismia" oteta Suomessa vakavasti. Jos jotain ei ole otettu tässä maassa vakavasti niin se on median silkkihansikkain käsittelemä äärivasemmiston väkivalta. Vähättelystä kertoo jo se, ettei Markus Liimatainen sitä puheenvuoroissaan maininnut, vaan puhumasta päästyään länkytti olemattomasta "äärioikeiston uhasta", joka pahimmillaankaan ei ole muuta kuin laimeaa reagointia islamilaistien silmittömään väkivaltaan.

Ohjelman turhanaikaisuus kävi katsojalle moneen otteeseen selväksi, sillä vuoropuhelu islamistien terrorismista on täysin turhaa, ellei kolmea seuraavaa tekijää oteta huomioon keskustelussa:

1) Yhdysvaltojen valtioita hajoittavat sotatoimet Lähi-idässä. Sionistilobbyjen (mm. AIPAC) ohjaama Yhdysvaltojen ulkoministeriö ajaa Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa puhtaasti Israelin sotilaallisia intressejä. Amerikkalaisille veronmaksajille, olivatpa he sitten valkoisia, mustia tai meksikolaisia, sotiminen Lähi-idässä on pelkkä ylimääräinen rasite, josta he eivät hyödy mitään. Kun USA on pommittanut Israelin vaarallisimmat kilpailijavaltiot kivikauteen, vyöryy sieltä länttä vihaavaa islamilaista väkeä Eurooppaan. Amerikan Anglo-Judeo sionistieliitille tämä on tietysti win-win tilanne, sillä samalla kun Israelin kilpailijat on tuhottu pois pelistä, hajonneista maista vyöryvät miljoonamassat syrjäyttävät ja bastaridisoivat eurooppalaisväestön.

2) Elintasosiirtolaisuuden vetovoimatekijät Eurooppaan. Primitiivisistä Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän ylikansoittuneista (kiitos länsimaiden lääketieteen) maista tullaan mielellään Eurooppaan, koska sosiaalituilla eläminen on täällä monin verroin kannattavampaa kuin työn teko omassa kotimaassa. Vetovoimatekijöitä lisäävät Geneven sopimuksen löysä tulkinta, jolloin "pakolaisuudesta" on tullut elintasosiirtolaisten uusi väylä Eurooppaan. 

3) Kansansa pettänyt eliitti, joka päästää luvattomatt muukalaiset maahan. Sekä EU että kansalliset hallitukset eivät kysy muukalaisinvaasiosta kansalta mitään, vaan päästää vapaamatkustajat epädemokraatisin menettelyin ja kieroja perustuslain tulkintoja hyväksi käyttäen maahan. 

Muslimiterrorismia ei olisi Euroopassa ilman kolmannesta maailmasta tulleita muslimeja. Miksi täällä ei ollut muslimiterrorismia 1950- ja 1960-luvulla? Katsokaa silloisten arabien ja neekerien määrää. Mitä enemmän Euroopassa on muslimeja, sitä enemmän esiintyy terrorismia. Vaikka he viihtyvätkin täällä anteliaan sosiaaliturvan ansiosta mainiosti, synnyttää heidän kognitiivinen kyvyttömyytensä eurooppalaisiin verrattuna kateutta ja kaunaa. Alemmuudentunnossa sitten turvaudutaan islamiin, jolloin voidaan edes jossain olla "ylempiä" kuin eurooppalaiset. Lopulta tämä kauna purkautuu islamilaisena terrorismina. Tämän vuoksi ainoa todellinen keino estää islamilainen terrorismi Euroopassa on lopettaa kehitysmaista tuleva kansainvaellus ja palauttaa jo täällä oleva vierasväestö takaisin kotimaihinsa.

                                          
                                                       **************************


Yle Watch kertoi eilen, että Google, Twitter, YouTube ja Facebook –
 kaikki muuten sattumoisin juutalaistaustaisten henkilöiden omistamia yhtiöitä – ovat alkaneet sensuroida alustoillaan kansalaisten totuuspuhetta. Toimenpiteen syynä on luultavasti se, että se uhkaa epädemokraattisen globaalieliitin valtaa ja sen panmixia-ideologiaa siten kuin kreivi Richard N. Coudenhove-Kalergi sen aikoinaan suunnitelmassaan muotoili.

Internetin tärkein avainkohta ovat hakukoneet, joista Google on selvästi monopoliasemassa. Kauppalehti kertoi eilen verkkosivujensa jutussa Google tekee muutoksia kaikkein pyhimpäänsä – osa sivustoista menettää sijoitusta, osa nouse, että yhtiö muuttaa algoritmiaan siten, ettei hakutuloksissa nouse kärkeen suositut "valeuutissivustot" ja "salaliittoteoriat", jotka ovat virallisen julkisuuden käyttämiä kiertoilmaisuksia totuuden paljastamiselle:
Google aikoo tehdä muutoksia yhtiön pyhimpään eli hakualgoritmiin siivotakseen tuloksista pois valeuutisia, 9to5Google kertoo. Toimien taustalla ovat raportit, joiden mukaan Google tarjoa monin paikoin paikkansapitämättömiä tietoja vastauksina hakuihin.
Muutoksen päämääränä on, että laiskat netinkäyttäjät tarttuisivat vain globaalielittiä palvevan valtamedian valheelliseen uutis- ja tietotarjontaan. 

Poliittisin perustein tehty algoritmin muutos on luonnollisesti herättänyt yksittäisissä kansalaisissa oikeutettua nurinaa, jonka vuoksi suuret mediatalot kuten Yle eivät halua nostaa asiaa pinnalle, jottei siitä tule julkisen keskustelun aihe. 

Etnisen identiteettinsä kadottaneet lännen kuluttajakansalaiset alistuvat tähänkin muutokseen apaattisen välinpitämättömästi ja parin vuoden päästä poliittisesti korrektia algoritmia pidetään itsestäänselvyytenä, aina olemassaolleena asiana. 

Jälleen kerran Euroopan kansoille vihamielinen globaalieliitti on supistanut kansalaisten tiedonhankintaa ja lisännyt epäsuoraa sensuuria ilman että siihen reagoidaan mitenkään. Kuinka pitkälle alistumisessa ollaan vielä valmiita menemään? Ratkaisu on meidän kaikkien käsissä.

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

EU JA FACEBOOK JULISTANEET HETKI SITTEN TOTAALISEN SODAN TOTUUSPUHETTA VASTAAN



Pari päivää sitten Yle uutisten verkkosivuilla ilmestyi vähän huomioita herättänyt uutinen EU haluaisi yhtenäistää netin vihapuheen poistamisen. Uutisesta käy selväksi, että kansallisvaltioita syvästi vihaavat EU-byrokraatit haluavat riistää jäsenmaidensa kansalaisten kansalaisvapauksia vaatimalla Facebookia poistamaan valtaeliitin määrittelemät "valeuutislinkit" ja "vihapuheen" vuorokauden sisällä ilmestymisestä:
Vihapuheen, uhkausten ja valeuutisten nopea lisääntyminen sosiaalisessa mediassa on lisännyt Facebookin, Twitterin ja Googlen kaltaisten yritysten painetta poistaaa viestit nopeasti. Facebook, Twitter, Microsoft ja Googlen omistama YouTube hyväksyivät viime vuonna EU:n vaatimuksen, että ne poistavat vihapuheet sivuiltaan vuorokaudessa.
Suomalaisvihamieliset punavihreät ja anarkomarkot sekä zombiuntaan viettävät pelokkaat demarieläkeläiset eivät ole huomanneet mm. Facebookissa mitään muutosta, koska sensuuri ei koske heitä, vaan ainoastaan niitä, jotka kertovat ikäviä tosiasioita korruptoituneesta EU:sta, kehitysmaiden vapaamatkustajista, George Sorosin mädätysprojekteista ja kansansa myyneistä poliitikoista.

Viimeisen reilun viikon aikana on kuulunut hälyttäviä uutisia Facebookin uusista sensuurikäytännöistä, jotka ovat kohdistuneet valikoivasti vain totuuspuheen levittäjiin. Tietenkin valheen mestarit ovat orwellilaisessa retoriikassaan kääntäneet käsitteet päälaelleen ja kutsuvat totuuden paljastamista "vihapuheeksi". Tämän kulttuurimarxilaisen käsitehirviön avulla totalitaristista ilmiantoyhteiskuntaa valmisteleva EU on antanut Stasi-henkisille pikku-pioneereille kuten räähkävasemmiston Varis-verkostolle vapaat kädet tehdä likainen työ verkossa

Nuo Systeemille avuliaat aatut ovat olleet monien viime päivien fb-sivujen sulkemista vaatineiden kampanjoiden takana, viimeisimpinä todisteena Poliittisen Korrektiuden Parhaat ja Vastarintaliikkeen (PVL) sivujen sulkeminen viimeisen vuorokauden aikana. Näille järjestelmän subventoimille näädille vasikointityö on tullut entistä helpommaksi, sillä sivujen sulkemiseksi ei EU:n painostuksen ansiosta tarvita enää sen kummempia perusteluja. Aikarajattuun bänniin ja jopa sivun lopulliseksi sulkemiseksi kun riittää tätänykyä oma harhainen loukkaantumisen tunne ja poliittisten blanko-termien kuten "fasismi", "rasismi" ja "trans/homofobia" käyttäminen ilmiannossa.

Suuria pakolais- ja mediakriittisiä keskusteluryhmiä, joita pitävät sellaiset tahot kuin Suomi Ensin, Soldiers of Odin, Rajat Kiinni ja MV-lehti, seuraavat puolestaan nettipoliisit. Viime päivien aikana poliisi on ollut näissä yhteisössä erityisen aktiivinen ja moni varomaton kommentoija on kuuleman mukaan saanut joidenkin päivien bännin totuuspuheen vuoksi. Nämä tiedot vahvistaa tuore Ylen uutinen Poliisitarkastaja: Viharikos kertoo jotakin siitä, ettei kaikki ole yhteiskunnassa kohdallaan:
Poliisilla on useita keinoja tunnistaa ja torjua viharikoksia. Tänä päivänä panostetaan erityisesti sosiaalisen median valvontaan.  
– Helsingin poliisilla on maaliskuusta asti ollut valtakunnallinen vihapuhetutkintaryhmä. Olemme saaneet myös lisää nettipoliiseja ympäri Suomea. Yritämme tehostaa toimintaa nimenomaan somessa, koska siellä rangaistava vihapuhe ja viharikollisuus vellovat.
Ilmeisesti jonkinlaisessa EU-byrokraattien ohjauksessa olevan Suomen poliisin kyttäys- ja vainotoimenpiteet oman kansan sananvapaudenharjoittajia vastaan tulevat vain kiristymään, sillä uutisen mukaan poliisi on kouluttamassa 40 ajatusrikoskouluttajaa. He puolestaan kouluttavat satoja rivipoliiseja vahtimaan kansalaisten poliittisesti epäkorrekteja näkemyksiä.

EU:n, juutalaisomisteisten Twitterin ja Facebookin sekä poliiisin viimeisimpien mielipidevainojen tarkoitus on hiillostaa totuuspuhujia lähtemään pois valtavirran sosiaalisesta mediassa, koska niissä he voivat paljastuksillaan vaikuttaa tavalliseen kansaan ja epävarmoihin "aidalla istujiin". Vaikka monet kansojen itsemääräämisoikeudesta huolestuneet kansalaisvaikuttajat ovat jo pitkään valittelleet Twitterin ja Facen kasvaneesta sensuurista ja ehdottaneet ratkaisuksi VK:n (sosiaalinen verkosto) tapaisiin medioihin siirtymistä, he eivät ole loppuun asti ajatelleet mitä se merkitsisi. 

Yle Watchin kanta on, että omiin bunkkereihin siirtymistä pitää välttää loppuun asti, sillä tärkeintä on pitää yhteys maan suolaan, tavalliseen rehelliseen työtätekevään kansanosaan. Vasta sitten kun VK:ssa on väestöllisesti merkittävä seuraajapohja, sinne kannattaa siirtyä lopullisesti. Sitä ennen on syytä pitää vielä toinen jalka Twitterissä ja Facebookissa.



tiistai 25. huhtikuuta 2017

YLEN NATSITEEMA JATKUU - EUROOPPALAISTEN KANSANMURHAA EDISTETÄÄN HOLO-PROPAGANDALLA

"Miksi te meitä nuivitte, suvaitsemattomat! Mehän haluamme
vain hallita Länttä, sillä olemme Valittu kansa, koska niin itse
sanomme. Maailma kuulu meille, joten älkää vastustako,
vaan alistukaa niin kaikki sujuu hyvin"

Yle Teema Fem Tiistai 25.4. klo 21:00. 
Historia: Euroopan juutalaisten tarina (12) 

1/8. Illuusio murtuu. Kahdeksanosainen sarja holokaustista. Noustuaan valtaan vuonna 1933 Hitler ryhtyi levittämään antisemitististä aatettaan ja juutalaiset pyrittiin sulkemaan yhteiskunnan ulkopuolelle. HD Äänitekstitys: suomi. Sallittu kaiken ikäisille.

Linkki Yle Areenaan.


Yle Teema aloittaa tänään uudella ohjelmapaikalla tarjontansa sen rakkaimmalla aiheella eli juutalaisten kohtaloiden kertaamisella toisessa maailmansodassa. Tällä kertaa samat vahvistamattomat kauhutarinat on pakattu kahdeksan jakson (!) sarjaan Euroopan juutalaisten tarina

Koska suurin osa katsojista ei jaksa nähdä vaivaa mikä taho on sarjan tuottanut, on Yle Watchilla kuluttajavalistuksen vuoksi velvollisuus se kertoa, koska tieto antaa katsojalle mahdollisuuden arvioida dokumentin tekijöiden motiivit. Sarjan on tuottanut Zadig Productions, jonka on perustanut juutalainen Paul Rozenberg. Saman "itsenäiseksi tuotantoyhtiöksi" itseään mainostavan yhtiön tuotantoon kuuluu mm. dokumentti Leon Ginzburgista, joka oli "fasismin vastainen intellektuelli" ja kannatti "kaikenlaista feminismiä". Saattaa olla, että tuokin dokkari on jo Yle Teeman ostoslistalla.

Veronmaksajien kustantama Yleisradio ostaa tätä yhteen historian yksityiskohtaan keskittyvää yksipuolista propagandaa säännöllisesti. Nyt alkavan 8-osaisen sarjan budjetti on ollut noin 4 miljoonaa euroa, mutta tuottajalla olisi luultavasti ollut halukkuutta tehdä siitä vaikka 88-osainen, sillä etnomasokistiset eurooppalaisethan tämän itseensä kohdistuvan indoktrinaation kustantavat. On selvää, että Zadig Productions saa omansa takaisin, kun sarjaa levitetään eurooppalaisiin yleisradioyhtiöihin. There is no business like a Shoah business.

Ylen ohjelmanhankintatiimi on varmasti ollut tietoinen populismin innoittamista kevään vaaleista Ranskassa ja muualla Euroopassa, jonka vuoksi se yrittää lietsoa Teeman uskollisinta katsojakuntaa, kulttuuriväkeä ja punaliberaaleja, epäpyhään vihaan lähettämällä sille räätälöidyn holohöpö-sarjan. Mediaeliitti on jo pitkään ymmärtänyt, että syyllistävä holokaustista jauhaminen on oiva psykologinen keino riisua eurooppalaisten etninen itsepuolustus. Näin luodulla etnisellä immuunikadolla pedataan tietä todelliselle holokaustille, jossa eurooppalaiset hukutetaan kolmannen maailman miljardi-invaasioon. 

Yle Watchin monesti siteerama sosiaalipsykologian tohtori Inari Sakki paljasti aikoinaan Yliopisto-lehdessä edistyksellisen väestönosan kansanmurhatoiveen "maahanmuuton" avulla:
Kokeellisessa tutkimuksessa suomalaisille esitetään esimerkiksi muistoja toisen maailmansodan aikaisista Karjalan nälkäleireistä ja ruotsalaisille Ruotsin natsiyhteyksistä ja pakkosterilisaatioista, Sakki kertoo. Muun muassa Saksassa tehtyjen tutkimusten perusteella voidaan olettaa, että tällainen manipulaatio herättää kollektiivisia häpeän ja syyllisyyden tunteita, joilla on Sakin mukaan yhteys myönteisempiin käsityksiin ulkoryhmiä – esimerkiksi maahanmuuttajia – kohtaan.

                                                           **********************


Yle TV1, tiistai 25.4.2017 klo 20:00, Suomi on suomalainen 

4/10 Kieli. Mihin kansakoulun ja Snellmanin ajoista on tultu? Ovatko äidinkielentaidot rapautumassa? Jaksossa suomen vieraana kielenä oppineet kertovat, miltä suomi kuulostaa ulkomaalaisen korvissa. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi.

maanantai 24. huhtikuuta 2017

YLE PUOLTAA VIHAMIELISEN ELIITIN EDUSMIESTÄ RANSKAN PRESIDENTIKSI


Ranskan presidentivaalien ensimmäisen kierroksen tulos kertoo karua kieltä siitä, että Ranska on edelleen muukalaispopulaatioita hellivä Cuck Nation, aisankannattajien kansakunta. Vaikka valtamediat ovat harmitelleet Kansallisen Rintaman ehdokas Marine Le Penin pääsyä toiselle kierrokselle, voi kansan vastainen EU-eliitti olla tyytyväinen siihen, että 78,5 äänestäjistä äänesti muuta kuin Ranskan puolustajaa. 


Monissa Ylen uutisissa kuten verkkosivujen jutussa Euroopan johtajat iloitsevat Ranskan vaalituloksesta ei peitellä kansoistaan vieraantuneiden poliitikkojen ja taulouselämän vaikuttajien riemua siitä, että heidän luottomiehensä Emmanuel Macron voitti parilla prosentilla ensimmäisen kierroksen ja näyttää ennusteiden mukaan tulevan valituksi presidentiksi toisella kierroksella. Tämä voi olla mahdollista, sillä lähes kaikki hävinneet ehdokkaat ovat testamentanneet äänensä Macronille, mikä kertoo siitä, että mädän järjestelmän poliittinen klienteeli on yhtenäinen ja sillä on epätoivonen halu pysyä vallassa tuohoisaan loppuunsa asti.

Eliitin kanssa yhteisymmärryksessä oleva valtamedia on kutsunut Macronia koko ajan "sitoutumattomaksi" keskustaoikeistolaiseksi ehdokkaaksi, vaikka on päivänselvää, että kyse on Ranskan EU-klienteelin löytämästä hymypojasta, jonka hypeä sikäläinen media on nostattanut häpeämättömästi. Toisin kuin esimerkiksi Suomessa yleisesti väitetään, Macron ei ole Systeemin ulkopuolelta tyhjästä tullut ihmepoika, vaan hän on toiminut aiemmin erittäin epäsuositun sosialistihallituksen ministerinä ja juutalaisen Rothschild & Cie pankin investointipankkiirina, joten häntä voidaankin pitää tosiasiassa järjestelmän sisäpiiriläisenä

Tämä positiiviseksi populistiksikin kutsuttu poliittinen komeetta ei kuitenkaan edusta mitään aitoa muutosvoimaa, joka ratkaisisi Ranskan syvät rakenteelliset ja demografiset ongelmat. Päinvastoin, Macron tulisi todennäköisesti vain lisäämään verorasitetta, varsinkin kun hän kannattaa kognitiivisesti haasteellisten ja ammattitaidottomien afrikkalaisten tulijoiden määrän kasvattamista entisestään. Ranskan ongelmat tulevat Macronin valinnan myötä vain pahenemaan mikäli uskomme Ylen analyysiin Kaksi visiota Ranskalle – Avoimuuden autuus, vai rajat kiinni ja ranskalaiset ensin?:
Macron on erittäin EU-myönteinen ja ajaa integraation syventämistä erityisesti raha- ja finanssipolitiikassa. Macron kannattaa avointa maahanmuuttopolitiikka ja on kertonut ihailevansa Saksan liittokansleria Angela Merkeliä.
Tällainen federalisti on tietenkin EU:n ihannevävy, vaikka hänen ajamansa politiikka tulisi presidenttikaudella vain lisäämään kansalaisten etäistä unionia kohtaan tuntemaa inhoa. Macronin integraatiota tiivistävästä rajat auki -politiikasta voi tullakin EU:n joutsenlaulu, koska tällöin sen korjaamattomat valuviat tulevat väkisin esiin.


  
Ymmärrettävästi talousmaanikoille, poliitikoille ja valtamedialle Le Penin valinta olisi omakohtainen painajainen, jonka vuoksi hänet halutaan esittää "hegemonisen populismin" vihamielisenä voimana ja Macron taas altavastaajana, joka taistelee tätä "hyökyaaltoa vastaan". On vaikea sanoa miten tällainen retorinen kuperkeikka uppoaa äänestäjiin tosella kierroksella, mutta ainakin Ylen toimittaja Sampo Vaarakallio on ihastunut Macronin retoriikkaan, jota George Orwell olisi voinut käyttää hyvin kirjassaan Vuonna 1984. Jutussaan Analyysi: Ranska siirtyi uuteen aikaan – perinteiset puolueet ulos presidenttikisasta Vaarakallio iloitsee:
Emmanuel Macronin kuittaus tuli tuossa tuokiossa. Hän sanoi puolustavansa patriootteja, kansallismielisiä ranskalaisia nationalismin uhan edessä. Oli ihailtavan taitavaa, että Macron nappasi patriotismi –termin omiin tarkoituksiin. Taistelu sanoista ja niiden merkityksestä on politiikkaa puhtaimmillaan.
Sanoilla leikittely ei muuta todellisuutta, vaan Macron tuli ainoastaan todistaneeksi kuinka syvälle valheen suohon hän on valmis menemään määritelläkseen isänmaallisuuden uudestaan. Millainen patriootti on sellainen, joka vastustaa kansallismielisyyttä? Tietenkin patriotismin vastainen. 



Suomessa samanlaista kulttuurimarxilaista peruskäsitteiden dekonstruktiota ovat harjoittaneet punavihreät ja eräät arrogantit afrikkalaiset, jotka uskottelevat meille olevansa etnisiä suomalaisia pelkästään sillä perusteella, että pukevat kaulaansa leijonakorun. Viimeksi tätä temppua yritti viimeisimmässä Perjantai ohjelmassa Helsingin uusi kaupunginvaltuutettu Suldaan Said Ahmed (vas). 

Happokkuudestaan huolimatta ohjelma kannattaa katsoa kuvataiteilija Jani Leinosen vuoksi. Hän sanoi äänestäneensä vain sillä perusteella, että ehdokkaan pitää olla musta nainen. Välittömästi kommentin jälkeen hän sössötti epämääräisesti Jussi Halla-ahosta ja julisti tämän rasistiksi. Sampo Terho otti tähän kaikkeen kantaa ja kysyi, että mitä se semmoinen sitten on, että itse äänestää vain etnisyyden perusteella. Jani Leinonen piti sekavan polveilevan puolustuspuheen, jossa hän rinnasti avuttomat afrikkalaiset vammaisiin. Hienoa!

Tässä median lellimässä äärivasemmistolaisessa apurahataiteilijassa ruumiillistuu oikeastaan kaikki se argumentatiivinen tyhmyys, piittaamattomuus tosiasioista ja moralistinen hysteria, joka on vallalla punaporvarillisessa laitavasemmistossa. Vasemmistoa vastaan ei tarvitse sen kummemmin taistella, kunhan vain päästää ääneen Jani Leinosen.



                                                     ******************************


Yle TV1 Maanantai 24.4. klo 21:00, A-studio 

Ranska äänesti. Avattiinko vai suljettiinko ovi Eurooppaan? Juontajana Johanna Vesikallio. #yleastudio HD

lauantai 22. huhtikuuta 2017

PUNAISEN YLIOPISTON LUNATIC FRINGE MARSSI KULTTUURIMARXILAISUUDEN PUOLESTA

Vasemmiston pitkän marssin seurauksena yliopiston
taso on laskenut.

Yliopiston mölisevä vasemmistosiipi on sitten marssinut tänään eri puolilla maailmaa "totuudenjälkeistä aikaa vastaan". Kampanja alkoi Yhdysvalloista, jossa sitä motivoi presidentti Donald Trumpia vastainen liikehdintä. Hurskastelevan röyhkeyden huippuna on pidettävä sitä, että mielenosoitukset on polkaissut liikkeelle vasemmiston Lunatic fringen taikauskoinen punakaarti, joka on se viimeinen porukka puhumaan tieteen objektiivisuudesta ja "totuuden jälkeisestä ajasta" yhtään mitään. Ylen verkkosivujen jutussa Tiedemarssijat vastustivat totuudenjälkeistä aikaa ympäri maailman lainataan punaliberaaleja hyväkkäitä, jotka politikoivat itse, mutta saatuaan kritiikkiä alkavatkin ilman evidenssiä sättiä kriitikkoja "valeuutisten" levittäjiksi:
– Nykyään liikkeellä on niin paljon valeuutisia ja vaihtoehtoisia faktoja. Nyt on erityisen tärkeää muistaa, että tiede on rakentanut sen yhteiskunnan, jonka tunnemme, sanoi Sydneyn marssille osallistunut Parissa Zand uutistoimisto AFP:lle. – Tiede ei ole poliittinen agenda, vaan tiede on faktoja, totesi opettaja Byrne La Ginesttra.
Jos tieteellä ei ole poliittista agendaa, niin miksi sitten Yhdysvalloissa sosiaalisia hörhötieteitä opiskelevat vasemmistoaktivistit saavat rauhassa levittää progandaansa, terrorisoida egalitaarista valhetta kritisoivia konservatiiviopiskelijoita, vaatia rodullista segregaatiota muistuttavia "turvatiloja" (Safe-space) itselleen ja globaalille enemmistölle (ei-valkoisille), ja estää väkivalloin sosiobiologeja kuten Edward O. Wilsonia luennoimasta ja hyökäävät maailmankuulun älykkyystutkija Hans Eysenckin päälle. 

Tuo sama länsimaiden yliopistojen sisällä valtaa pitävä vasemmistolaisten sosiaalitieteiljöiden noitapiiri painosti vuonna 2007 Lontoon Science Museumia, jotta se estäisi DNA:n toisen löytäjän, Nobel palkittu James D. Watsonia pitämästä puhetta. Syynä sananvapauden loukkaukseen oli Wilsonin aiempi lausunto, jossa hän sanoi ääneen vasemmistoegalitaristeja ärsyttävän totuuden: "Olen hyvin surullinen Afrikan kohtalon suhteen, sillä yhteiskuntapolitiikkamme pohjautuu oletukseen, että afrikkalaisten älykkyys vastaa omaamme. Tutkimukset eivät tue sitä oletusta". 

Helsingin Yliopistossa on yli 36 000 opiskelijaa ja henkilökuntaa 8400, mutta kaupungin keskustaan heistä oli kerääntynyt paikalle vain parisataa, mikä kertoo että vain vasemmistoräähkät olivat tulleet paikalle 60-lukulaisen "happeningin" merkeissä. Yksi haastatelluista, Ikääntynyt goottipunkki ja fyysikko Syksy Räsänen, puhui hartaasti totuudesta ja tieteestä, mutta ei malttanut silti valehdella kun puheeksi tuli Yhdysvaltain tiedepoliitiikka. Hän tuli epäsuorasti väittäneeksi, että Yhdysvaltain poliittinen johto kannattaa kreationismia, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Se, että sananvapauden maassa äänekkäät uskonnolliset hörhöt voivat esitää julkisuudessa mielipiteitään ei ole merkki siitä, että ateistiliberaali Trump esikuntineen sitä kannattaisi. Ilmeisesti Räsänen päättelee, että uskonnollisen oikeiston eksoottiset näkemykset ovat myös maan virallinen linja vain siksi, että presidenttinä on vasemmiston arkkidemoniksi nostama Donald Trump. 

Muut haastatellut yliopistoaktivistit narisivat enimmäkseen rahoituksen vähyyttä etenkin sosiaalitieteiden puolella. On vaikea nähdä miten tämä liittyy Trumpiin ja "totuuden jälkeiseen aikaan", mutta ilmeisesti niiden varjolla sössölogiset valetieteilijät pääsevät julistamaan sanomaa, kuinka tärkeitä heidän tendenssitutkimuksensa ovat yhteiskunnalle. Ei ole mikään salaisuuus, että 1960-luvulla Suomessa monet sosiologian laitokset perustettiin akateemikko Pekka Kuusen innoittamana  pönkittämään sosiaalidemokraattista hyvinvointivaltion tasa-arvoideologiaa. Sosiologian tieteellinen objektiivisuus on edelleen hyvin kyseenalaista, eikä ala ole vieläkään suostunut ottamaan tutkimuksessaan huomioon ihmisen biologiaa eikä pyri rakentamaan teoriotaan mateemaatisin mallein kuten edesmenneet emeritusprofessorit Yrjö Ahmavaara ja Tatu Vahanen vaativat jo vuonna 2001 kirjassaan Geenien tulo yhteiskuntatieteisiin. 

Täysin irrelevantin Trump-kaunan sijaan yliopiston olisi tehtävä tieteellinen ryhtiliike ja siirettävä politisoituneet pseudotieteet kuten sukupuolentutkimus kansanopistoihin New Age -kurssien seuraksi. Ilman tätä toimenpidettä Yle voi hyvillä mielin pitää Feministisen puolueen puheenjohtaja Katju Aroa kompetenttina yhteiskunnallisena ja tieteellisenä asiantuntijana, joka saa ilman poikkipuolista sanaa väittää, että "biologia tuntee yli 30 sukupuolta...jos lähdetään ihan faktoista liikkeelle". 

Tässähän olisi Faktantarkastajilla hyvä paikka puhaltaa peli poikki, mutta jostain syystä Ylen Johanna Vehkoo ei asiaan tartu. Ja miksi tarttuisi, onhan hän pahamaineisena femikomuna samaa seurakuntaa kuin Katju Aro ja kuuluu äkkiväärään feministiseen propagandapaja Hattuun, jonka toisena kantavan voimana on mieskaunainen Saara Särmä (ei missityyppiä). Koska vielä tänään Faktantarkastajat eivät ole oikoneet Aron valhetta, meidän on syytä uskoa että Vehkoo ja kumppanit kiistävät biologisen sukupuolen, jonka määritelmänä on kaksi eri kromosomistoa XX ja XY, ja että kaikki muut fenotyypissä näkyvät poikkeamat ovat sairauksia ja mutaatiota. Poskettoman väitteensä Aro esitti eilisessä Pressiklubi-ohjelmassa:




Yle TV1, perjantai 21.4.2017 klo 20:00, Pressiklubi 

Valkoisen naisen taakka? Keskustelemassa Feministisen puolueen puheenjohtaja Katju Aro, kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps.) sekä toimittaja Reetta Räty. Juontajana Ruben Stiller. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.

Linkki Yle Areenaan.


Toimittaja Ruben Stiller ei turhia kursaile, vaan tuo studioon härskisti 3-1 asetelman, jossa hän yhdessä Feministipuolueen Katju Aron ja Hesarin sukupuolinarsisti Reetta Rädyn kanssa pitivät oikeudenkäyntiä perussuomalaista arjatarta Laura Huhtasaarta vastaan, koska tämä ei nielemättä pure hörhöfeministien todellisuutta kieltävää agendaa.

Jo heti alussa tehdään selväksi pelin henki: Stiller hyökkää yhdessä molemman feministinoidan kanssa Huhtasaaren kiistämättömiä näkemyksiä vastaan eikä edes yritä 
peitellä kenen puolella tässä ollaan ja ketä vastaan poliittisesti kampanjoidaan. Selvää oli myös se, että Stiller ei puuttunut mitenkään feministien esittämiin houreisiin, joista pahimpana esimerkkinä oli Aron mielikuvituksellinen väite, että "biologia tuntee yli 30 sukupuolta". Tuossa kohtaa Laura Huhtasaari olisi voinut iskeä kiinni satutädin emävalheeseen, mutta luultavasti hän lamaantui sanattomaksi noin häkellyttävän aivopierun edessä.

Ovelana juutalaispoikana Stiller osasi viedä syytekirjelmänsä suvaitsevaisuuskeskusteluksi, jossa hän syytti persuja umpimielisestä heteronormatiivisuudesta, koska he eivät muka kestä sitä, että keskuudessamme on transsukupuolisia ihmisiä (joita ei jostain kumman syystä ollut ennen 1990-lukua). Huhtasaari sentään vastasi, ettei noin pieni marginaaliryhmä ole kenellekään ongelma, vaan ongelma on siinä, että joku promillen porukka alkaa feministimafian tukemana määrätä enemmistölle mikä on oikeaoppinen sukupuolijako.

Sukupuolinarsistisen Panzerwagen-feministi Aron lempiaheena keskustelussa oli sukupuolioletus, jonka mukaan on sietämättömän järkyttävä ihmisoikeusloukkaus, että 99,999999% kansalaisista, jotka jakavat sukupuolen mieheen ja naiseen, eivät huomioi väestön tuhannesosapromillen tunteita. Tästä tematiikasta ja paljon muustakin kirjoittaa feministien syvästi vihaama Henry Laasanen pistämättömästi:
Ilmeisesti Aron ja muiden feministien mukaan sukupuolta ei pidä olettaa, vaikka henkilö näyttää kuinka stereotyyppiseltä mieheltä tai naiselta tahansa. Korrektissa feministisessä lähestymistavassa annetaan lähes mahdottomalle erehtymisellekin mahdollisuus. 
1. Anteeksi Bull Mentula, oletteko te mies vai nainen?
2. Sara Sieppi, en uskalla olettaa sukupuoltanne, vaikka kieltämättä muistutatte kaukaisesti naista.
 
Kumpikohan loukkaa naisia enemmän: se että oletetaan heidät ulkonäkönsä perusteella naisiksi vai se, että leikitään tietämätöntä heidän sukupuolestaan?

torstai 20. huhtikuuta 2017

MUSTA RASISTI MURHASI USA:SSA 3 VALKOISTA, PÄÄHUOLENA KUITENKIN VALKOISTEN RASISMI KOSKA TRUMP

Musta rasisti murhasi kolme valkoista. Pääuutiseksi
nostettiin kuitenkin muslimien ja juutalaisten tuntemukset
rasismin kasvusta, koska Donald Trump.

Näin Adolf Hitlerin syntymäpäivänä (((valtamedialla))) on oiva syy päästää hyväosaiset juutalaiset ja valkoisiin maihin kuokkavieraiksi tulleet muslimit uhriutumaan rasismista. Mikäpä sen parempaa kun näiden kiittämättömien narina saadaan yhdistettyä vielä tiedostavan Yle-toimittaja Paula Vilénin patologiseen Trump-vihaan tv-uutis- ja verkkosivujutussa "Trump päästi hullut kaapista" – Viha muslimeita ja juutalaisia vastaan on kasvanut Yhdysvalloissa

Kauhean rasismin kasvusta uutisessa käytetään todisteena muslimien tuntemuksia ikävästä huulenheitosta ja juutalaisten kohtamaasta hautausmaavandalismista. Kumpikaan vinkuleluryhmä ei kuitenkaan kykene esittämään ketkä tarkalleen ottaen ovat tällaisten anteeksiantamattomien raskaiden ihmisoikeusrikosten takana, vaikka kielenpäässä on koko ajan "valkoiset krisitityt". Syyllinen ilmaistaankin epäsuorasti syyttämällä "äärioikeistoa", joka (((valtamedian))) koodikielellä tarkoittaa alempaa valkoista keskiluokkaa. Juutalaisten etuoikeuksia ajavan lobbausjärjestö American Jewish Councilin johtaja David Harris toteaa:
– Viime vuonna äärioikeisto koki jollakin tavalla olevansa aiempaa oikeutetumpi ja vapaampi ilmaisemaan kantojaan. Jotain tapahtui viime vaaleissa, mikä rohkaisi äärioikeistoa uskomaan, että olemme uudessa ilmastossa, Harris miettii.
Eläinoikeuksista piittaamattoman kosher-kaupan omistaja puolestaan tuo esiin selkeämmin juutalaisväestön vainoharhaiset tunnot syyttämällä suoraan ei-juutalaista valkoista väestöä natsismista: 
– Trump päästi kaikki hullut ulos kaapista. Samaan tapaan kuin natsit päästivät hullut aikanaan Münchenissä kaapista, Marc Segal puuskahtaa.
Syy siihen, miksi uutisessa ei yksilöidä ketkä todellisuudessa ovat juutalaishautausmaiden vandalismin takana on ilmiselvä. Koska suurin osa juutalaisvastaisesta ilkivallasta ja "viharikoksista" on nykyään värillisten muslimisiirtolaisten tekemiä, se jätetään mainitsematta, koska virallisessa narraatiossa pahantekijän on rooli on varattu vain sinisilmäisille paholaisille. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa ilmenevä rasismin monimuotoisuus, jossa ei-valkoiset ryhmät vihaavat toisiaan, on vaiettu tabu, koska se ei edistä valkoisten etnomasokismia ja keinotekoista syyllisyyden taakkaa, jolla heidät saadaan luopumaan kotimaistaan.

Tavanomaista Trump-kaunaa ja Hitlerin syntymäpäivää todennäköisempi syy jutun ilmestymiselle juuri tänään oli eilen Kalifornian Fresnossa kolme ihmishenkeä vaatinut neekerimiehen tekemä rasistinen joukkomurha. Kyse oli sen verran kylmäverisestä ideologis-uskonnollisesta teosta, että jopa Yle oli pakotettu kertomaan siitä. Tuttuun tapaan Yle yrittää harhauttaa satunnaista uutistenlukijaa otsikolla Asemies ampui kolme USA:ssa – epäillään rasistisiksi murhiksi, jonka perusteella lukija olettaa tekijän olevan valkoinen, koska rasismi liitetään valheellisen oletusarvoisesti aina valkoisiin. Ylessä luultavasti ymmärrettiin, että sille joka luki uutisen kokonaan, jäi harmittavasti muistijälki, jossa rasisti voi olla myös ei-valkoinen. Tämä vuoksi tänään piti julkaista tasapainottava uutinen karmeasta valkoisen rasismin noususta, joka ilmenee merkitsevinä katseina, ikävinä huomautuksina ja germaanisten riimujen spreijaamisena.

Kyse on niin vakavasta ilmiöstä, että Vilénin raportti nostetiin tv:n puoli yhdeksän uutisten ulkomaan pääuutiseksi. Sen sijaan eilinen kolme henkeä vaatinut 39-vuotiaan Kori Ali Muhammadin tekemä rasistinen joukkomurha sai tyytyä vain yhteen niukkasanaiseen verkkosivu-uutiseen. Ilmeisesti kyse oli sittenkin vain arkipäiväisestä amerikkalaisen mustan miehen väkivallanteosta valkoisia kohtaan, ettei se voi nousta tv:n pääuutilähetyksen aiheeksi. Erikoista tapauksessa on ainoastaan se, että sitä pidetään viharikoksena, vaikka normaalisti mustien valkoisiin kohdistaman väkivallan motiivina ei nähdä vihaa. Ilmeisesti ihan vaan rakkaudesta mustat tappavat valkoisia monikertaisesti enemmän kuin valkoiset heitä.

Helsingin Sanomat avasi sentään tapausta hieman enemmän ja kertoi mustan rasistimurhaajan huutaneen ”Allahu akbar!” eli ”Jumala on suurin!", mutta korosti kuitenkin varmuuden vuoksi, ettei teolla ole mitään tekemistä muslimiterrorismin kanssa. Hesarin monisanaisuus selittyy sillä, että uutista käytetään sen Amerikan vasemmistolta omaksutun asekammon pönkittämiseen, jopa niin, että jutussa valehdeltiin ampuma-aseisiin kuolleiden amerikkalaisten määrä yli kolminkertaiseksi vättämällä, että "kaikkiaan yli 30 000 ihmistä kuolee Yhdysvalloissa vuosittain ampuma-aseilla tehtyyn väkivaltaan." Euroopan parlamentin jäsen Jussi Halla-aho (ps) kommentoi uutista osoittamalla eilisessä Facebook päivityksessään millaista puppua Ylen rikostoveri Hesari levittää 
Perinteinen media on viime aikoina kehunut kovasti itseään siitä, että toisin kuin ns. valemedia, se tarkistaa tietonsa ja korjaa tarvittaessa tekemänsä virheet. Kuitenkin yllä siteerattu väite on puhdas valeuutinen, jota Hesari levittää ideologisista syistä. Viimeiset valmiit henkirikostilastot koskevat vuotta 2015. Tuolloin Yhdysvalloissa kirjattiin yhteensä 15 696 murhaa ja tappoa. Luku siis pitää sisällään kaikilla välineillä ja ilman välineitä tehdyt henkirikokset. Ampuma-aseella tehtiin 9 698 henkirikosta. Tietysti 9 698 aseella tehtyä henkirikosta on paljon, mutta se ei ole läheskään yhtä paljon kuin Hesarin esittämä "yli 30 000".
Siinä missä avoimemmin punavihreää hyveliputusta harjoittava Helsingin Sanomat saa Allahia kirkuvasta mustasta rasistimurhaajasta aasinsillan aseiden takavarikoimiselle valkoisilta kansalaisilta, pitää Yle parempana strategiana vähäpuheisuutta, jotta mustien rasistinen viha ei vaivaisi liikaa kilttien valkoisten päitä.


                                             *********************************




Yle TV1, torstai 20.4.2017 klo 22:00, Ulkolinja: Marine Le Pen, matka valtaan  

Kyselyjen mukaan Marine Le Penin äärioikeistolainen Kansallinen rintama tulee menestymään Ranskan presidentinvaaleissa. Onnistuuko puolueen imagon kohotus isänsä varjosta nopeasti johtoon nousseelta tyttäreltä? HD Äänitekstitys: suomi.

Linkki Yle Areenaan.

Mitä sanoa henkilökuvadokumentista, joka aivan alussa sanoo paljastavansa Marine Le Penin "pimeän puolen"? Tekisikö valtamedia kolmesta muusta pääehdokkaasta dokumentin samanlaisella vihamielisyydellä, jos ylipäätään tekisi heistä erikoisohjelman? Niin, eihän kellään trendiliberaalilla punavihreällä mitään pimeitä puolia voi olla, sillä Hyvät ihmiset ovat aina järkähtämättä Hyvien asioiden puolella. Heidän motiiviensa ja utopioidensa seurausten tarkastelu olisi jo silkkaa vihapuhetta.

Tunnin kestänyt dokumentti valmisti koko ajan tietä viimeisen viidentoista minuutin natsikortin heilutteluun, jossa "todistettiin" että Marine Le Pen on piilonatsi, koska hänellä on lähipiirissään pari avustajaa, joilla on ollut aikoinaan yhteyksiä äärioikeistolaiseen katutason opiskelijajärjestö GUD:iin (Groupe Union Défense). Toisen ikääntyneen avustajan historiasta kaivettiin sellainenkin kauheus, että hän oli paljastetun videon perusteella saanut 21-vuotiaana nimikirjoituksen Belgian katolisen fasistipuolueen (jota dokumentissa kutsuttiin natsipuolueeksi) entiseltä johtajalta Leon Degrelleltä


Jo dokumentissa käytetty kieli oli tyypillistä liberaalia manipulaatiota. Selostaja kun piti oman etniteetin puolustamista äärioikeistolaisena ääriajatteluna, vaikka se on ollut iät ja ja ajat täysin normaalia kaikkien toimivien kulttuurien kohdalla. Vastaavasti sen vastapainona pidetty nykyhetken "normaalitila" on historian suuressa mittakaavassa pelkkää mielettömyyttä, väittävät toimittajat tähän sitten mitä tahansa. Vai mitä maltillisen järkevää on siinä, että maa kuten Ranska antautuu koko Afrikan huoraavaksi laukaisualustaksi ja kutsuu tätä poikkeuksellista geenipoolin itsemurhaa "tolkun politiikaksi"? 

Aivan lopuksi selostaja sanoo kiihkeän syyttävästi, että presidenttiehdokasta jolla on tällaisia avustajia, kannattaa kolmannes äänestäjistä. Toimittajilla on edelleen vankka usko, että 1900-lukulainen natseilla pelottelu on toimiva tapa paimentaa kansalaisia vuotavaan laivaan luhistuvan maailmanjärjestyksen lähestyessä.

Kömpelön läpinäkyvästi Marine Le Penia mustamaalaavan kauhisteludokumentin pääsanoma ranskalaisille oli, että älkää missään nimessä äänestäkö häntä, sillä äänestäessänne häntä olette natseja (medialle natseja ovat kaikki jotka kritikoivat multikultia). Siksi on parempi pysyä nöyränä kukservatiivisena aisankannattajana ja luovuttaa Ranska kokonaan maahantunkteutujille. Eipähän median papisto pääse silloin ainakaan syyttämään rasismista ja nazismista, vaikka muutoin koko sivilisaatio romahtaisikin alta. Pieni hinta!

Mikä relevanssi ohjelmalla oli Suomeen? Edelleenkään suomalaiset eivät voi äänestää Ranskan presidentinvaaleissa, mutta Yle ja toimittajat tekevät silti jatkuvasti vaalityötä Le Peniä vastaan. Tarkoituksena on tietenkin viestiä, että kansallismielisyys on pahasta myös Suomessa. Establishmentti antaa median välityksellä ymmärtää, että kaikki on hyvin ja Euroopan maat voivat pelastautua vain turvautumalla vanhaan poliittiseen eliittiin. Siihen samaan, joka on nykyisten talous- ja siirtolaisongelmien syynä.



STOP PRESS! Ylen tuore uutinen: Pariisissa ampumavälikohtaus – kaksi poliisia kuoli, yksi haavoittui:
Pariisissa on sattunut ampumavälikohtaus pääkatu Champs Elysées'llä. Kalashnikov-rynnäkkökiväärillä aseistautunut hyökkääjä nousi autosta liikennevaloissa ja avasi tulen poliiseja kohtaan surmaten kaksi ja haavoittaen yhtä poliisia.
Kyllä ranskalaisten kannattaa edelleen äänestää joku muu kuin ikävistä tosiasioista kertova Le Pen. Tämähän oli vain yksittäistapaus, eikä pelolle saa antaa valtaa. Kohti uutta uljasta monikulttuuria eurooppalaisen aisankanattajuuden hengessä!



tiistai 18. huhtikuuta 2017

SUOMALAISTEN HÄVITTÄMISEEN TÄHTÄÄVÄ ROTUOPPI ETSII UUSIA MUOTOJA

Hyväuskoisia opiskelijoita käytetään hyväksi suomalaisia
mitätöivässä "edistyksellisten" rotupropagandassa.

Suomalaisuuttaan halveksuva "tiedostava" toimittajakunta on 1970-luvun alusta saakka pyrkinyt pyhäksi korotetun internationalismin nimissä mitätöimään kaikkea suomalaisuutta. Kierroksia lisättiin 1990-luvulla, jolloin intelligentsijan kannattaman sosialismin korvasi monikultturismi ja utopia EU:n Eurostoliitosta. Tällöin mukaan astui suomalaisen perimän halveksunta, jolle vetää vertoja vain svekomaanien viime vuosisadan alun epätieteelliset puheet suomalaisista mongoleina. 

Ylen toimittaja Heini Holopaisen tendenssiuutinen Koululaisten DNA-testi selvitti: nykysuomalaisilla on kansainväliset juuret edustaa uutta strategiaa, jolla uniikki suomalaispopulaatio yritetään bastardisoida ja lopuksi hävittää afrikkalaisten "siirtolaisten" miljoonamereen. Vielä jokin aika sitten perinnöllisyysasioista mitään tietämättömät toimittajadiletantit kuten Aamulehden surullisen kuuluisa Maila-Katriina Tuominen julistivat sokean uskonsa varmuudella, että rotuja ei ole ja että suomalaiset ovat sisäsiittoisia, jonka vuoksi tänne tarvitaan uutta – mieluiten afrikkalaista – verta

Uuden sukupolven maila-katriinat puolestaan julistavat, että meidän taustamme on niin "monikulttuurinen" (voiko dna:ssa olla kulttuuria?), ettei selkeärajaista suomalaisuutta oikeastaan olekaan. Tässä taka-ajatuksena on se, että koska suomalainen perimä on muka sekoittunutta eikä siten erityistä, maahan voi tulla vaikka millä mitalla eteläisen pallon puoliskon joutoväkeä, ilman, että se muuttaa suomalaisten etnisyyttä mitenkään, koska suomalaisethan ovat jo "sekoittuneita". 

Päämäärältään tällainen retoriiikka ei eroa mitenkään vanhasta, jossa suomalaisten sanottiin olevan eristyneitä ja sisäsiittoisia. Molemmissa diskursseissa luodaan vain tekosyy ei-valkoisten vieraspopulaatioden invaasiolle, vaikka perusteet näyttävät olevan päinvastaisia. Uusvasemmiston suomalaisia kansanmurhaavat rotuopit ovatkin joustavia ja ne vaihtuvat aina yhteiskunnalisen tilanteen ja keskustelutrendin mukaan.

Ylen jutun lähtökohtana olleet Kalajoen lukiolaisten geenitestaukset palvelevat häikäilemättömästi Suomi100 -juhlavuoden kaapanneiden monikultturistien ideologista päämäärää. Nimittäin tutkittu joukko koostui kansainvälisestä luokasta, joten tällainen epätavallinen suomalaisotos sopi mainioisti ennalta haluttuun lopputulokseen. Geenitestauksen tarkoitus kun oli osoittaa, että Suomi on koko ajan ollut maailmankylä, jonka vuoksi afrikkalaisinvaasion vastustamiselle ei olisi perusteita. Tätä globaalibolshevistista narraatiota edustaa tyypillisimmillään Kalajoen lukion sattumoisin irlantilaistaustainen opettaja William O'Gorman, joka hyvin kasvatettuna jees-miehenä tulee tiedostaen tai tiedostamattaan puolustaneeksi monokulttuurisen globalismin McWorld -ideologiaa ja juuretonta rajat auki -politiikkaa:
– Olemme historiamme ja perimämme sekoituksia. Tämä tausta ei noudata niitä rajoja, jotka nykyään määrittelevät maiden rajoja.
Suomalaisten perimän ja yhteisen eurooppalaisen kulttuurin tutkimukseen keskittyvä maan mainio Eurooppalaisuus-verkkosivusto tarkastelee Ylen uutisjuttua tutulla tieteellisellä pieteetillä ja paljastaa sen ilmiselvät valheet ja taustalla vaikuttavat ideologiset motiivit. Sivuston tuoreessa artikkelissa Yle:n uusi rotuoppi-kampanja suomalaisia vastaan kommentoidaan Ylen juttua ja opettaja William O'Gormanin heppoista väitettä:
Kolmas huomattava muuttoaalto Eurooppaan tuli Keski-Aasian suunnasta: Indoeurooppalaista kieltä puhuvat paimentolaiset olivat ilmaantuneet eteläiselle Uralille ja Kaspian- Mustanmeren aroille. Heidän geenistönsä oli kombinaatio paleoliittisten eurooppalaisten ”metsästäjä-väestön” geenejä ja Lähi-Idän maanviljelijöiltä saatua ainesta. Tämäkin muuttoaalto toi geenejä sekä Irlantiin että Suomeen. Puhutun kielen vaihtuminen eurooppalaisesta indoeurooppalaiseen tapahtui Irlannissa myöhemmin, Suomessa ei lainkaan.  
Voimme ehkä tunnistaa joitain geenejä Suomen tai Irlannin kautta kulkeneiksi, mutta tämä tarkastelu ei kertoisi yksilöiden olemuksesta yhtään mitään: Kaikki merkittävät Eurooppaan kohdistuneet geenivirrat ovat koskettaneet molempia alueita, ja tuoneet samoja aineksia.  
Yle:n ja koululaitoksen motiivit lienevät siis jossain muualla, kuin eurooppalaisen etnogenesiksen geneettisen tason selvittämisessä koululaisille? Tarkastelun avain on disinformaatioiden historiassa, jonka edellä kuvailimme. Väitteet vaihtelevat äärimmäisestä umpisiittoisuudesta, jollaista ei esiintyisi edes vastuuttomimmilla lemmikkielänkauppiailla ja pentutehtailijoilla, aina kansallisen omaleimaisuuden täydelliseen puuttumiseen asti, mutta koskaan edellisen kierroksen diibadaabaa ei kumota eikä valheeksi todeta.
Artikkelissa tuodaan hyvin esiin se, että muihin maantieteellisiin populaatioiden verrattuna eurooppalaiset ovat hyvin homogeenisiä, toisin sanoen samankaltaisia suhteessa toisiin maanosamme kansoihin. Euroopan jokaisella väestöryhmällä on toki omat geneettiset erityisyytensä, mutta niissä on myös hyvin paljon yhteistä, joka näkyy selvästi värillisistä erottuvana samantapaisena mentaliteettina, ulkonäkönä ja kulttuurina. Jos Ylen artikkeli yrittää oikeuttaa afrikkalaisten invaasion eli monikulttuurin suomalaisten sukulaisuhteella irlantilaisiin, siinä se epäonnistuu pahemman kerran! (Ylen uutisen on huomioinut myös Susanna Kaukinen Youtubessa, kannattaa katsoa!)


                                                   
  ************************



Yle TV1 Tiistai 18.4. klo 21:00, A-studio 

Ruotsinlaivojen turvallisuus. Turkki erkanee Euroopasta. Ranskan vaalikuume nousee. Kuka on Marine le Pen? Juontajana Kirsi Heikel. #yleastudio HD


Linkki Yle Areenaan.


Tulipa taas kotoisa olo A-studion parissa. Mikään ei ole muuttunut: samaa monikulttuurisen terroriarjen selittelyä  ja suositun kansallismielisen poliitikon parjaamista kuin ennenkin.

Turkin kansanäänestystä käsitelleessä jutussa ei luonnollisestikaan puhuttu mitään siitä, että enemmistö Saksan turkkilaisista äänestää demareita, vihreitä ja vasemmistopuolue Linkeä, mutta kotimassaan he antavat äänensä äärinationalistiselle AKP:lle. Tyhmemmällekin idealistille pitäisi käydä selväksi, että Saksan turkkilaiset eivät äänestä punavihreitä siksi, että he olisivat punavihreitä, vaan siksi, että nuo puolueet ajavat turkkilaisten etua ohi saksalaisten. Saksan turkkilaiset äänestävät kotimaassaan nationalistipuoluetta, joka ajaa turkkilaisten asiaa ja saman he tekevät Saksassa, joskin puolueet edustavat ideologisesti vastakkaista laitaa. Näin Euroopan muslimisaatio leviää täysin avoimesti ja laillisesti, mikä panee kyseenalaistamaan koko nykyisen laillisuuskäsitteen, koska on sotii kansojemme olemmassaoloa vastaan.

Ranskan presidentinvaalien lähestyessä Länsi-Euroopan mediatalot kuten Yle Suomessa ovat asettuneet yksimielisesti kansallismielistä ehdokasta vastaan. Aivain samoin ne tekivät Brexitin, Yhdysvaltain ja Itavallan presidentivaalien sekä Hollannin parlamenttivaalien kohdalla. Huvittavaa tämäniltaisessa lähetyksessä oli se, kuinka korruptoituneen elitiin palveluksessa oleva korruptoitunut media yrittää nuoruusvuosia käsittelevän "paljastuskirjan" avulla leipoa Marine Le Penistä korruptoitunutta tekopyhää poliitikkoa. Mikä argumentti voi olla se, että nuoruudessaan poliitkko ajatteli ja toimi eri tavalla kuin aikuisena? Ei mikään, paitsi silloin jos kyse on äärioikeistolaisesta poliitikosta.

Tällä kertaa studioon oli kutsuttu "asiantuntijaksi" huonosti suomea puhuva ranskalainen tietokirjailija Rodolphe Le Clech, jonka ainoa ansio oli siinä, että hän tunnusti rehellisesti olevansa vasemmistolainen ja inhoavansa Le Penin politiikkaa. Olisihan maailmankirjat sekaisin, jos asiantuntijana olisi ollut vasemmistoa kritisoiva Le Penin kannattaja. Tällaista meille ei tulla tarjoamaan vasta kuin ns. ylimääräisen uutislähetyksen jälkeen.

torstai 13. huhtikuuta 2017

PÄÄSIÄINEN YLESSÄ: INTELLEKTUELLI PALVOO JUUTALAISIA JA HALVEKSUU KRISTITTYJÄ

Suomalaisuutta ylenkatsova intellektuelli Jari Ehrnrooth.

Näin pääsiäisenä kristinuskon vanhin juhla näkyy vahvasti julkisuudessa. Jeesuksen ylösnousemus ja hänen armoa korostava sanomansa ei ole esillä pelkästään uskonnollisista syistä, vaan sitä yritetään käyttää myös maallisten päämäärien ajamiseen kuten sosialismilta haiskahtavan lattapäisyyden ja monikulttuurisuuden oikeuttamiseksi.

Täysin päinvastaista kristinuskon jälkilypsyä edustavat intellektuellien puheenvuorot, joissa Uuteen testamenttiin sitoutuneen perinteisen uskonnollisuuden kannattaminen halutaan marxilaisten tavoin yhdistää kaikkeen "negatiiviseen" kuten blankotermi suvaitsemattomuuteen ja koskemattomiksi julistettujen juutalaisten arvosteluun. Tosin tämä osataan myös kommunismia vastustaneella "liberaalilla" puolella, kun kulttuurintutkija Jari Ehrnrooth pääsee purkamaan kaunaansa kaikkea traditionaalisuutta ja aitoeurooppalaista kohtaan 11. huhtikuuta ilmestyneessä Yle-kolumnissaan Uskonrauhaa rikkomassa.

Kolumni alkaa tyypillisellä kauhukertomuksella omakohtaisen rasismin kokemuksesta. Ehrnroothin ulkoisesta olemuksesta ja rikkiviisaasta saivartelusta kieltämättä tulee mieleen juutalainen, joten ärsyyntyneen turkulaisen reaktio saattaa hyvin pitää paikkaansa. Fyysisen juutalaisuuden näkeminen eurooppalaisuuden vihollisena on kuitenkin anakronistinen, koska länsimaiset ihmiset ovat juutalaisfilosofi Otto Weiningeriä lainatakseni "juutalaistuneet henkisesti" jo uuden ajan jälkeen, joten hyökkäys fyysistä juutalaista vastaan on turhaa. Tietysti juutalainen mentaliteetti, tuo laskelmoiva, utilitaristen ja materialistinen ajattelu, ilmenee puhtaimmillaan aidoissa juutalaisuudessa, mutta sen "hengen" on omaksunut yhä lailla myös goyim, ei-juutalainen väestö. 

Erityisen selvänä se esiintyy Ehrnroothin kaltaisissa kuivakkaissa – luonnollisesti filosemiittisissä  älyköissä. Ihailessaan juutalaisia Jari Ehrnrooth ja Johannes Salminen kai uskovat saavansa siitä jotain samaa älykkyyden auraa, joka erottaa heidät yhteisöönsä sitoutuneesta "arjalais-kristillisestä" rahvaasta. 

Ehrnrooth tulkitsee kolumnissaan uskonpuhdistaja Martti Lutherin (1483–1546)  juutalaisvastaisuuden yksiselitteisesti pahantahtoisena ennakkoluulona ja raivopäisenä vihana, jolle ei löydy mitään rationaalista selitystä:
Kansankirkkomme isän mielestä juutalaiset ovat vääräuskoisia, saastaisia, laiskoja, ahneita, kieroja kyykäärmeensikiöitä ja verenhimoisia perkeleenlapsia. Heitä on kiellettävä harjoittamasta uskoaan kristittyjen keskuudessa. Tora-kääröt ja talmud-kirjallisuus on otettava pois. Juutalaiset koulut ja synagogat on poltettava. Juutalaisten talot on hävitettävä eikä heille saa antaa turvaa maanteillä. Asukoot he talleissa ja ulkosuojissa.
Lutherin antisemitismiä korostavat äänessäolijat "unohtavat" sen, että uskonpuhdistaja kääntyi juutalaisvastaiseksi vasta viimeisinä elinvuosinaan. Sitä ennen hän oli suorastaan filosemiitti, juutalaisten ystävä, ja puolusti ja auttoi heitä aina tarmokkaasti. Virallisen tulkinnan mukaan hänen asenteenmuutoksen taustalla oli viimeisten vuosien vanhuudenheikkous ja "mielisairaus". Näille väitteille ei ole todellista näyttöä toisin kuin sille tosiasialle, että Luther tutustui viime vuosinaan juutalaisten tärkeimpään kirjaan Talmudiin, josta hänelle paljastui tuon uskon julkisuudelta salattu todellinen luonne. Tästä Ehrnrooth ei puhu mitään, vaan korostaa pelkästään kristittyjen juutalaisvihaa, joka sekin oli vain reaktio juutalaisten alkuperäisestä rasismista kumpuavalle vihalle:
Suuren uskonpuhdistajan raivokas kiihotus juutalaista kansanryhmää kohtaan on vain yksi etappi kristillisen juutalaisvastaisuuden historiassa. Antijudaismi ja antisemitismi ovat olleet elimellinen osa kirkon opetusta ensimmäisiltä vuosisadoilta
Vihalla on syynsä. Lutherin palopuheet selittyvät pitkälti sillä, että hänelle kävi selväksi, kuinka juutalaisten esittämä ihmisystävällinen humanismi olikin kaksilla korteilla pelaamista. Vaikka Talmudia on yritetty sensuroida siinä pelossa, että ei-juutalainen goy saattaisi päästä siihen käsiksi, paljastavat sen "ydinviisaudet", mikä on juutalaisten asenne valkoisiin, erityisesti kristittyihin:
Keritoth 6b: Ei-juutalaiset eivät ole ihmisiä.
Kiddushin 68a: Ei-juutalaiset ovat eläimiä, aaseja.

Shene Lukohoth Haberith: Vaikka maailman kansat ulkonaisesti muistuttavat juutalaisia, he ovat varsinaisesti vain apinoita ihmisiin verrattuna.

Rosh Hashanah 17a: Ei-juutalaisten sielut menevät helvettiin.
Abodah Zarah 36b: Ei-juutalaisten tyttäret ovat saastaisuuden tilassa syntymästään lähtien, ja avioliitto heidän kanssaan on kielletty.
Jektut Chadash 171,3: On kiellettyä paljastaa (Talmudin) lakia.
Szaalot Uts-zabot, Iore Dea 17: Juutalaisen tulee ja täytyy tehdä väärä vala, kun ei-juutalainen kysyy, onko juutalaisten kirjoissa mitään, mikä on ei-juutalaisia vastaan.
Baba Bathra 54b: Ei-juutalaisten omaisuus on kuin erämaa; joka tulee sinne ensin, saa sen.
Abodah Zarah 8,5: Jos ei-juutalainen tappaa ei-juutalaisen tai juutalaisen, hän on vastuullinen, mutta jos juutalainen tappaa ei-juutalaisen, hän ei ole vastuullinen. 
Baba Kama 113a: On luvallista pettää ja huijata, jos oikeutta käydään ei-juutalaista vastaan.
Abodah Zarah 26d Tos.; Kiddushin 66c; Soferim XV, sääntö 10: Parhaimmatkin ei-juutalaisista tulee tappaa.
Zohar III, 227b: Ainoa tarvittava uhri on se, että poistamme epäpuhtaat (= kristityt) keskuudestamme.
Zohar I, 160a: Juutalaisten täytyy aina yrittää pettää kristittyjä. Juutalaisten täytyy vapautua heistä ja tulla heidän hallitsijoikseen.
Tseror Hammor (rabbi Abraham): Heti kun Rooma (länsimaat, kristitty maailma) on tuhottu, israelilaisille koittaa vapaus.
Iore Dea 157,2 Hagah: Jos juutalainen voi pettää kristittyjä tekeytymällä kristillisten oppien kannattajaksi, hän saa ryhtyä petokseen.
Iore Dea 159,1: On sallittua lainata rahaa kristityille ja kiskoa heiltä korkoa.
Kallah 1b: Juutalainen voi antaa väärän valan hyvällä omallatunnolla.
Rosh Hashanah 17a: Kristityt ja ne, jotka pilkkaavat rabbeja, lähetetään helvettiin ikuisiksi ajoiksi.
Sanhedrin 99a: Kun Messias tulee, hän tuhoaa kristityt.
Sabbath 116a: Evankeliumit ovat tyhjän paperin perätön väite ja tyhjän paperin synti.
Sanhedrin 106a,b: Maria oli huora; Jeesus oli paha mies.
Sanhedrin 90a: Jeesuksella ei osuutta tulevaan maailmaan (koska lausui ääneen Jumalan nimen).
Zohar I, 25b: Joka tekee hyvää kristityille, se ei nouse ylös kuolleista.
Hullin 91b: Juutalaisilla on enkeleitä suurempi arvo.
Jebamoth 79a: Israelilaiset ovat armollisia, kainoja ja hyväntahtoisia.
Sanhedrin 37a: Joka tuhoaa yhden ainoan israelilaisen, se on sama kuin jos hän olisi tuhonnut koko maailman.
Mizbeah V: Mikään ei ole Talmudin yläpuolella.
Läntisen älymystön ihailu juutalaisuutta kohtaan perustuu opportunismin ohella siihen, että he sulkevat mielestään kaiken tiedon, joka ei ole edullista juutalaisille, vaikka totuus tulisi "valittujen" omasta suusta. Liberalismin läpikyllästämän Ehrnroothin jankutus natseista on osa median kontrolloimaa narraatiota, jossa juutalaiset nähdään koko historiansa ajan olleen pelkkiä uhreja. Syvempi historiantuntemus romuttaa nopeasti tämän käsityksen.

Lähes kaikki muihin kosketuksissa olevat kansat ovat olleet joskus voittoisia, sortajia, ja jossain historian vaiheessa häviäjiä. Ei tarvitse kuin tarkastella puolalaisten ja liettualaisten historiaa tai laajemmassa mielessä kristittyjen ja muhamettilaisten tai eurooppalaisten ja mongolien keskinäistä valtataistelua. Jostain syystä kuitenkin juutalaiset esitetään pelkkänä kärsivänä osapuolena, vaikka on tunnettua, että he ovat olleet myös niskan päällä, erityisesti kommunismin alkuaikoina ja toisen maailmansodan jälkeen länsimaissa

Miksi Ehrnrooth ei halua tarkastella juutalaista valtaa ja sen nykyisiä uhreja? Sen sijaan hän syyllistää pitkään poljettuja suomalaisia ja muita valkoisia eurooppalaisia muistuttamalla nykymaailman etuoikeutetuimman kansan lähinnä itse aiheutetuista kärsimyksistä. Tämä röyhkeus, chuzpah, on silmiinpistävää ruotsalaisten ja venäläisten sortamia suomalaisia kohtaan, koska meillä ei ole ollut mitään osuutta juutalaisen vallan synnyttämiin aggressioihin. 

Massiivisen holokaustipropagandan ja moraalisen kiristämisen jälkeen Ehrnroothilla on vielä julkeutta vaatia, että suomalaisten pitäisi pyytää valtauskoaan anteeksi juutalaisilta. Seuraavia kommentteja lukiessa herää aavistus, josko turkulaiskorsto oli sittenkin oikeassa Ehrnroothin etnisyyden suhteen:
Näin Lutherin teesien 500-vuotisjuhlavuonna voidaan kysyä, eikö luterilaisten olisi jo aika tehdä uusi uskonpuhdistus ja alkaa julkisesti katua paitsi antijudaismiaan ja antisemitismiään, myös sitä, että kristityt ylisummaan ovat kaapanneet juutalaisten pyhän kirjan ja alkaneet tulkita sitä omiin tarkoituksiinsa sopivalla ja juutalaista uskoa loukkaavalla tavalla?  
(...) Meillä Suomessa ”nöyrät” luterilaiset voisivat osoittaa katumusta kahdella teolla. Ensinnäkin tulisi pyytää julkisesti anteeksi Lutherin juutalaisvihaa seurauksineen ja sanoutua siitä irti. Toiseksi voitaisiin ottaa mallia Amerikan evankelis-luterilaisesta kirkosta, joka 1990-luvun puolivälistä alkaen on pääsiäisen yhteydessä korostanut, että ”Jeesuksen kuolemasta ei tule syyttää juutalaisia tai juutalaista uskoa.”
Lopussa Ehrnrooth tuo ilmi, että nuo vaatimukset ovat vain provokaatiota, joilla on tarkoitus puolustaa sananvapautta ja kyseenalaistaa uskonrauhan perusteet. Yle Watch puolestaan katsoo, että kolumnin motiivina oli jälleen kerran nakertaa valtauskonnon moraalista perustaa (tilalle pervokulttuuria) ja pyhittää entisestään juutalaisuuden uhristatusta. 

Huvittavinta kolumnistin kommentissa oli esimerkiksi otettu Yhdysvaltain aisankannattaja-kirkon itsesensuuri, koska se kuvastaa tavattoman hyvin sitä henkistä kiristysvoimaa, joka juutalaisilla on kristittyihin. Oma tragikoominen lukunsa on Yhdysvaltojen oksymoroni "kristilliset sionistit", joilta on jäänyt Talmud lukematta, koska he kuvittelevat juutalaisten nuoleskelulla pääsevänsä ykkösluokassa taivaaseen. 

Vastaavasti täällä Suomessa Jari Ehrnrooth näyttää toimivan heprealaisten auttavana aatuna ja hyödyllisenä älykköidioottina. Kenellekään tulee tuskin yllätyksenä, että suomalaisvihamielinen Koneen säätio oli auttanut vuonna 2011 tätäkin herraa 27.600 eurolla kirjoittamaan ihmiskeskeistä taikauskoa palvelevan pamfletin Uskonnoton usko ja 2000-luvun ihmisyys.

Pääsiäisen ilosanoma,