Julkisessa keskustelussa vaietaan rasismista!
-Ozan Yanar, vihreät
Suurten massojen mielenliikkeitä ovat hallinneet tämän vuosikymmennen alusta lähtien koronavirus, Ukrainan sota ja Gazan kostonkierre. Kriisit ovat olleet kieltämättä edullisia poliittis-taloudellisille eliiteille niin idässä kuin lännessä, koska niiden ansiosta kansalaiset ovat alkaneet tukemaan itsekkäiden eliittien ajamaa politiikkaa. Kriisitietoisuuteen kiihotetut kansalaiset keskittyvät korkeintaan kahteen suureen mieltä kuohuttavaan kysymykseen kerrallaan, jonka vuoksi ne eivät mediavyörytyksen keskellä kykene näkemään taustalla olevaa suurtaa kuvaa. Tämä näkyy ennen kaikkea vallitsevan politiikan vähäisessä vastustamisessa, koska eliitit niin lännessä, Venäjällä kuin Kiinassakin ovat eri hätätilojen varjolla onnistuneet istuttamaan massoihin näkemyksen, jossa "kriisien ratkaisu" vain hallitsevan luokan haluamalla tavalla on saatu näyttämään kaikkien yhteiseltä asialta.
Tällaisessa tilanteessa kansakuntia repivät sosiaalis-demografiset kysymykset kuten maahanmuutosta seuraava rasismi ovat jääneet hetkittäisiä moraalipaniikkeja lukuunottamatta huomattavasti vähemmälle mediahuomioille kuin viime vuosikymmenellä. Median lentotilaan ei kerta kaikkiaan mahdu yhdellä kertaa liikaa tavaraa, varsinkin kun länsimaissa kaikki on haluttu saada mukaan yhteiseen rintamaan puolustamaan globaalin valtakerroksen manageroimaa "demokratiaa" itäisiä mörköjä vastaan.
On silti turha kuvitella, että esimerkiksi suomalaisten rasisteiksi syyttely olisi kadonnut minnekään, vaikka se ei näykään yhtä kroonisena ilmiönä mediassa kuin aiemmin. Koska rasismin todellinen juurisyy eli kansalta kysymättä tuotettu ulkoeurooppalaisten massainvaasio on jatkunut kriisien aikana entistä kiivaampana ja röyhkeämpänä, poliittis-taloudellinen johtomme on alkanut ymmärrettävästi pelätä siitä seuraavaa vastareaktiota. Manageriaalisen luokan silmäätekevien näkökulmasta 2020-luvun kriisit ovat medianäkyvyydellään peittäneet onnistuneesti peruuttamattoman väestömuutoksen, mutta sisimmissään hekin tietävät, että ennen pitkää kasvavat ongelmat eivät jää huomaamatta kenenkään arjessa.
Siksi kansainvälisiä tahoja mielistelevät lakeijamme ovat aloittaneet uuden hyökkäysoperaation kansalaisiaan vastaan, viimeisimpänä iskuna pääministeri Petteri Orpon tällä viikolla (18.3.2024) isännöimä pyöreän pöydän keskustelu yhdenvertaisuudesta ja syrjimättömyydestä. Kun katsoo Ylen uutisjutussa Orpo järjesti keskustelun viime kesän rasismikeskustelun jälkimainingeissa – heidät kutsuttiin mukaan esitettyä osallistujalistaa, siinä mainitut tahot ovat pelkästään niitä, jotka näkevät rasismin ainoastaan suomalaisten ongelmana. Toisin sanoen poliittiis-taloudellisen eliitiin masinoiman valtavan muukalaisinvaasion vastuuttomat seuraukset käännetäänkin kansalaisten syyksi, koska valtaosa heistä ei suostu hyväksymään eliitin ja sitä lypsävien "kansalaisjärjestöjen" valtiopetosta!
Pyöreän pöydän keskustelun teemaksi oli otettu kokoomuslaisen sopivasti työelämän kysymykset, ennen kaikkea nuorten ulkomaalaisnaisten asema työmarkkinoilla. Uutisjuttuun haastateltu valtioneuvoston kanslian johtava asiantuntija Katriina Nousiainen sanoo, ettei osallistujalistalla ole seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustusta:
– Se johtuu siitä, että meillä on painotuksena enemmänkin rasismi, ja nimenomaan ulkomaalaistaustaisten ja etnisten vähemmistöjen kokema syrjintä ja rasismi työelämässä, Nousiainen sanoo.
Hallituksen asiantuntijoiden lähtökohtana ei ole pohtia valtaenemmistönä olevien suomalaisten kurjistuvaa asemaa, mikä johtuu pitkälti työmarkkinoille tuodusta kilpailevasta vieraasta halpatyövoimasta, vaan etsiä uusia keinoja joilla parannetaan entisestään tulijoiden asemaa. Väestöllisessä nollasummapelissä häviäjäpuolella ovat suomalaiset, koska poliittis-taloudellinen eliitti ei ole nähnyt vuosikausiin suomalaisilla mitään itseisarvoa kansakunnan perustana.
Orpon lastenkutsujen ajankohta ei ollut sattumaa, sillä viime maanantaina alkoi sopivasti Suomen Punaisen Ristin vetämä perinteinen Rasismin vastainen viikko. Suomalaisten säilymiseen piittaamattomasti suhtautuvan SPR:n kampanja ei aikaisempien vuosien tapaan keskity arkipäivän rasismiin, vaan nyt sen huomio on "rakenteellisessa rasismissa". Linjan muutoksen ymmärtää, sillä käytännössä arkipäivän brutaali rasismi näyttäytyy kansalaisille enimmäkseen ulkomaalaisnuorten tekeminä ryöstöinä ja väkivallantekoina kantaväestöä kohtaan. Sen sijaan tärkeäksi puheenaiheeksi nostetulla "rakenteellisella rasismilla" valmistellaan suomalaisten alamaisten sopeutumista kolmannen maailman väestötsunamiin, jota globalistipoliitikot ja ennen kaikkea keskuspankkiirit ovat ajaneet läpi väkisin viime vuosikymmeninä.
Globaalin eliitin yhtenä tiedottajana toimiva New York Timesin kolumnisti ja taloustieteilijä Paul Krugman sanoo vuoden 2019 haastattelussaan kiertelemättä, ettei yhtenäisillä valkoisilla kansakunnilla saa ja voi olla tulevaisuutta. Maamme poliitikot ja talousjohtajat ovat nähtävästi kuunnelleet tarkkaan tätä hevoskuiskaajaa, koska juuri 2020-luvulla maahanmuutto Suomeen on edennyt mittaluokkaan, jota voisi kutsua väestönvaihdoksi.
Tällä hetkellä maassamme asustelee jo puoli miljoonaa ulkomaalaistaustaista henkilöä eli 8 %:ia kokoa väestöstä. Vastaväitteistä huolimatta väestön vaihtuminen on toisiasia silloin kun kantaväestön syntyvyys laskee, väestö ikääntyy ja kuolee samalla kun maahan päästettyjen määrä kasvaa ilman takarajaa. Kantaväestön elintilan valtaaminen näkyy ennen kaikkea suurissa kaupungeissa: Vantaan asukkaista joka neljäs on ulkomaalaistaustainen ja Espoossa joka viides. Aivan lähitulevaisuudessa, kahdenkymmenen vuoden päästä, joka toinen espoolainen on ulkomaalaistaustainen. Ei ihme, valtiojohtomme ja talouselämän vaikuttajamme haluavat kansalaisia harhauttaakseen toistaa valtamedian megafonin kautta SPR:n suomalaisia syyllistävää rasismi-mantraa.
Tuotetaanpa ulkomaalaisia maahan sitten millä verukkeella tahansa, yhteiskunnan pelikortteja käsissään pitelevien tavoitteet ovat tämän asian osalta jo pitkälti toteutuneet. Kansakunta on saatu riitelemään keskenään, koska enemmistö näkee muukalaisinvaasion kansakunnan säilymisen kohtalonkysymyksenä kun taas abstrakteja ihmisoikeuksia puolustava vähemmistö on asettautunut eliitin puolelle. Tällä tuotetulla ongelmalla riitautettua massaa on valitettavan helppo hallita.
Ainoa toivo kansakunnan eheytymiselle on äänekkään vähemmistön herääminen todellisuuteen joko kantapään kautta tai poliittisen johdon petoksen paljastumisen seurauksena. Miten tämä toteutuu vai toteutuuko ollenkaan on tulevaisuuden käsissä. Varmaa on vain nykytilanteen väliaikaisuus, jossa ratkaiseva muutos on väistämättä edessä: joko suomalaiset häviävät merkityksettömäksi kansansirpaleeksi tai se nousee uuteen eloon aallonpohjastaan.
