tiistai 29. joulukuuta 2015

YLE: RAJATON MAAHANMUUTTO ON MALTILLISUUTTA, SEN VASTUSTAMINEN "JYRKKÄ" ÄÄRINÄKEMYS

"Hyvä ihminen" (Gutmensch) – oma ilmoitus riittää.

Yle on julkaissut jälleen nollatutkimus-kyselyn, jonka tarkoitus on ainoastaan vahvistaa sen kannattamaa monikulttuuria ja siihen elimillisenä osana kuuluvaa jatkuvaa maahanmuuttoa. Yle Uutisten pääuutiseksi nostettiinkin tänään kyselyn perusteella tehty juttu Ylen kysely: Maahanmuutto ja taloustilanne jyrkentäneet mielipiteitä – ihmissuhteet pysyneet vielä kunnossa (29.12.2015), jossa "jyrkkiä" mielipiteitä edustavat vain älyvapaan maahanmuuton vastustajat. Uutisjutun näkökulma aina haastateltuja myöten (tv-uutisissa) oli punavihreä, sillä "asenteiden jyrkkenemistä" olivat havannoinnet lähinnä vain vasemmistopuolueiden kuten vihreiden (De Röda) kannattajat:
Jyrkentyneitä mielipiteitä ovat havainneet ennen kaikkea SDP:n, vasemmistoliiton, mutta muita enemmän myös vihreiden ja perussuomalaisten kannattajat. Sosiaalidemokraateista peräti 43 prosenttia sanoo mielipiteiden jyrkentyneen ystäväpiirissä ja työpaikoilla. Vasemmistoliiton kannattajista tätä mieltä oli 41,  vihreiden kannattajista 37 ja perussuomalaisten 36 prosenttia.
Ylen näkemyksen mukaan muukalaisinvaasion vastustamisen ääneen sanominen ei edusta tavallista maalaisjärkeä vaan jyrkkää mielipidettä. Kääntäen verrannollisesti tämä tarkoittaa sitä, että maahantunkeutumisen kannattaminen edustaa vallitsevaa maltillista normia. Sivilisaatioiden ja kulttuurien tarkastelu objektiivisessa historiallisessa katsannossa osoittaa, että median maltillisena tai "järkevänä keskitienä ääripäiden välillä" pitämä loputtoman maahanmuuton kannattaminen onkin itse asiassa mitä äärimmäisintä ajattelua, silkkaa itsetuhoista, poikkeavaa etnomasokismia. Kielen dekonstruktiota kannattavat kulttuurimarxilaiset eivät sittenkään ole kovin väärässä siinä, että sanoilla luodaan todellisuutta  varsinkin silloin kun niillä muokataan kieltä omien poliittisesti korrektien päämäärien hyväksi. Siksi kansalaisten kannattaa olla tarkkoina jopa neutraalien kysely-uutisten kohdalla, sillä ne sisältävät monesti arvolatautuneita sanoja kuten "jyrkkä", jota voidaan tietyssä kontekstissa käyttää ajamaan tiettyä ideologiaa – mikä on nyt todistettu.

YLE KAMPANJOI EU-DIREKTIIVIÄ, JOSSA KANSALAISISTA TEHDÄÄN ASEETTOMIA MIELIVALTAA VASTAAN

  Rikolliset pitävät aseettomista uhreista  
ja diktaattorit aseettomista kansalaisista.

Yle uutiset kampanjoi pitkässä ja yksipuolisen progandistisessa vuodatuksessaan Metsästykseen vedotaan, toisiamme tapetaan (29.12.2015) kaikkien aseiden riisumista kansalaisilta. Brittisyntyinen Ylen toimittaja on samoilla hysteerisillä linjoilla punavihreiden poliitikkojen kuten Heidi Hautalan kanssa, joka kertoo
Verkkouutisissa 27.13.2015 puoltavansa EU:n uutta asedirektiiviä. Ylen jutun insertissä kerrotaan, että
Suomalaisia kuolee ammuttuna suhteessa enemmän kuin muita EU-kansalaisia. Mielenterveysprofessorin mukaan aseiden helppo saatavuus on kansanterveydellinen ongelma. Silti väitteet maan ampuma-aseongelmasta tyrmätään usein, kirjoittaa Yle Newsin toimittaja Sam Kingsley.
Tilastoharhaa selittää helposti se, kun Suomea verrataan sellaisiin EU-maihin kuin Iso-Britannia, jossa on täysi asekielto. Tosin sielläkään väkivalta ei ole kiellon jälkeen vähentynyt, vaan värillisten maahanmuuton vuoksi katuväkivalta, erityisesti teräaseilla tehty, on kasvanut räjähdysmäisesti.

Tyypillisenä aina vain rajoituksia vaativana liberaalina (!) Sam Kingsleyn itkuvirsi on klassinen vahvistusvinouma, jossa toimittaja
 puoltaa omia ennakkokäsityksiään tukevaa valikoitunutta informaatiota. Vakavasti otettavat vasta-argumentit hän jättää huomioimatta kuten sen, että suurin osa aseilla tehdyistä tapoista ja murhista on tehty luvattomilla aseilla. Käytännössä luvallisten aseiden riisuminen tarkoittaa sitä, että ampuma-aseita on vain rikollisilla ja valtion väkivaltakoneistolla, jonka vuoksi kansalaiset ovat kummankin mielivallan armoilla. Mitä sitten tulee luvanvaraisiin aseisiin, niitä on käytetty enimmäkseen itsemurhiin, jotka nekin lasketaan surmiksi:
Suomi kuitenkin pitää hallussaan myös varsin ikävää ennätystä: Suomessa kuolee EU-maista suhteessa eniten ihmisiä joka vuosi ampuma-aseella tehdyissä murhissa, ampumaonnettomuuksissa ja itsemurhissa. Tuorein tilasto on vuodelta 2013, jolloin Suomessa kuoli 177 ihmistä jollakin edellä mainituista tavoista. Useimmiten kuolema oli itse aiheutettu.
On järkevää olettaa, että ne – yleensä miehet  jotka ovat vakavasti päättäneet tekevänsä itsemurhan, tekisivät sen joka tapauksessa jollain muulla tavalla kuin ampumalla, mikäli aseiden omistaminen kiellettäisiin. Edes aseilla tehtyjen itsemurhien määrä ei ole kovin korkea, kun ottaa huomioon, että Suomessa on asukasta kohti EU:n eniten ampuma-aseita, tosiasia, jonka tunnustaa myös toimittaja Kingsley, vaikka hän tekeekin sen vain kauhistellaakseen niiden suurta määrää:
5,4 miljoonan asukkaan maassa on lähes 1,6 miljoonaa rekisteröityä ampuma-asetta ja joka kahdeksas suomalainen omistaa laillisen ampuma-aseen. Se on korkein määrä koko EU:n alueella.
Suomessa luvallisten aseiden suhteellinen määrä ei kuitenkaan heijastu rikostilastoissa ja murhissa. Varsinkin tiukkojen aselakien Ruotsissa ja Norjassa suurkaupungeissa ammuttuja kuolleita ja loukkaantuneita on moninkertaisesti enemmän kuin Helsingissä. Tämä 2010-luvun trendi johtuu pitkälti maahanmuuttajarikollisten käyttämistä luvattomista aseista. Vaikka Ruotsin valtionkanava SVT ei verkkosivullaan paljastakaan tekijöiden etnistä taustaa ovat sen antamat tilastot silti paljon puhuvia. Ampumisissa kuolleet ja loukkaantuneet:
Kuolleet 2013 - syyskuu 2015 
Tukholma (lääni) 21
Göteborg 17
Malmö 7
Oslo 3
Kööpenhamina 6
Helsinki 2

Haavoittuneet 2010 – vuoden ensimmäinen puoli 2015 
Tukholma (lääni) 189
Göteborg 109
Malmö 63
Oslo 30
Kööpenhamina 30
Helsinki n. 10
Kansalaisten on syytä pohtia ääneen, mikä motivoi monikulttuurisesta sateenkaariyhteiskunnasta unelmoivaa toimittaja Sam Kingsleytä ja punaviherään eltiitiin kuuluvaa Heidi Hautalaa, kun he haluavat riisua suomalaiset ja kaikki muutkin valkoiset eurooppalaiset luvanvaraisista aseista.
 
Tosiasia on, että he 
molemmat kuuluvat punavihreään eliittiin ja tietävät siksi varsin hyvin, että jos kansassa syttyisi kumous, olisi se suunnattu täysin syystä juuri heidänlaisiaan suomalaisvihamielisiä tahoja vastaan. Vaatimus aseiden riisumisesta kertoo selvästi eliitin pelosta ja epäluulosta kansaa kohtaa. Siksi se haluaa pedata säilymisensä myös levottomuuksien aikana keräämällä hyvissä ajoin aseet pois kansalaisilta. Vaikka he eivät tätä ääneen sanokaan eivätkä välttämättä edes asiaa tiedosta, he ymmärtävät alitajuisesti kysymyksen hyvin, sitä valtaapitävät pelkäävät aina arvaamatonta kansaa. Halu kerätä aseet kansalta kertoo tuosta epäluulosta, vaikka se päällisin puolin perustellaan muilla syillä. 

Nyt kun Eurooppa elää kohtokasta kansainvaelluksen aikaa, joka on pitkälti EU-klikin itsensä tarkoituksella aiheuttamaa, tilanne tulee synnyttämään kuohuntaa alkuperäisasukkaiden enemmistön keskuudessa. Kansalaisten oikeutettu viha maanpettureita vastaan voi nousta aseelliseksi kansannousuksi, jonka vuoksi EU-eliitti ja sen punavihreät pikku apulaiset haluaa tehdä kansasta itselleen vaarattoman uhrilampaan riisumalla sen aseista ja jatkaa näin demokratuurista monikultuuri-diktatuuriaan. 

Jotta tämä Vuonna 1984 -mallinen Isosisko-skenaario ei toteutuisi, valppaiden kansalaisten on pidettävä EU:n aselaki -direktiiviä jatkuvasti esillä ja painostettava kansanedustajia hylkäämään sen nykyisiltä osin.

lauantai 26. joulukuuta 2015

YLE NOSTI TAAS ESILLE AUKTORITEETIN, JOKA TUKEE SEN OMAA AGENDAA

Risto Pelkonen julistautui vanhoilla päivillään kansanviholliseksi.


Valtamediassa ei käydä aitoa keskustelua turvapaikkasiirtolaisista, vaan se on yksinpuolista väsymätöntä rummutusta maahantunkeutumisen puolesta. Valikoitujen keskustelijoiden yksinpuheluissa suurin harmi näyttää olevan se, että  kansalla on omia väyliä tuoda esiin eriävä mielipide, jota valtamedioissa ei haluta kuulla.


Tällä kertaa (Aishi Zidanin (sic) haastattelu: Ylen henkilökuva: Talvisota meni jo, mistä suomalaiset voisivat löytää yhtenäisyyden arkkiatri Risto Pelkonen?) tätä harmistusta saatiin kuulla lääkärinkunnan arkkiatri Risto Pelkoselta, joka jyrähti kuin paavi, että kansa on väärässä ja sen suut pitäisi saada tukkoon. Miksi Yle ei anna kriittistä puheenvuoroa siirtolaisvyörystä vaikka Eero Paloheimolle? Mutta eihän se käy, sillä tämä entinen vihreiden kansanedustaja ei kannata Ylen multikulti-agendaa, jonka vuoksi hänen kaltaiset mielipidevaikuttajat ovat Persona non grata. Sen sijaan tarkalla sihdillä valittu Risto Pelkonen syö suoraan valtamedian kädestä ja kertoo juuri ne mielipiteet, jotka toimittajat haluaisivat itsekin sanoa. 

Pelkonen alkaa olla jo niin vanha, ettei hänen tarvitse kokea omissa nahoissaan minkäläisia seurauksia suomalaisväestön tarkoituksellinen syrjäyttäminen merkitsee jälkipolvillemme. Siksi hän paasaa mistään piittaamatta samoja kansanvihollisten suosimia poskettomia väitteitä, jotka on upotettu asia-argumentein ja loogisella päättelyllä tuhansia kertoja. Silti nämä pelkoset uskovat omiin totuuksiinsa kuin mantroihin, joita tarpeeksi usein toisteltuina toivotaan muuttuvan tosiksi:
Pelkonen muistuttaa, että myös suomalaiset ovat joutuneet pakenemaan sekä etsimään parempaa elämää. Ensin asutettiin yli 400 000 evakkoa sotien aikaan. Sen jälkeen suomalaiset ovat muuttaneet paremman elämän perässä kaupunkeihin ja Ruotsiin. Tämän kaiken on vuonna 1931 syntynyt Pelkonen ehtinyt todistaa elämänsä aikana. Hän joutui itsekin sisarensa kanssa lähtemään Ruotsiin sodan aikana. – Sen vuoksi suhtaudun hyvin ymmärtäväisesti tähän kansainvaellukseen, joka on käynnissä. Ja todella surullisena katson, kuinka kansalaiset osoittavat tällaista vihapuhetta.
Se oli ruotsalaisten oma asia halusivatko he auttaa meitä vai eivät.  Sen vuoksi tästä ei seuraa, että suomalaisten pitäisi jonkun taikauskoisen kosmisen oikeudenmukaisuuden perusteella auttaa irakilaisia turvapaikkapummeja. Jos jotain vastavuoroista moraalista velvollisuutta kuvitellaan olevan olemassa, pitäisi suomalaisten avun koskea vain etnisiä ruotsalaisia. Ironista kyllä, sekin hetki saattaa olla pian käsillä, kun Ruotsi alkaa revetä liitoksistaan Pelkosen ihailemasta diversiteetistä!







torstai 17. joulukuuta 2015

RAPPIOLIBERAALI MEDIAMÄDÄTTÄJÄ VICE YHTEISTYÖHÖN YLEN KANSSA



Yle kertoo nettisivuillaan ryhtyneensä yhteistyöhön amerikkalaisen rappioliberaalin Vice Median kanssa. Vicen tarjoamat d
okumenttiohjelmat ovat periaatteessa samaa jatkoa Docventuresin "tiedostaville" ohjelmille, jotka eivät ole muuta kuin vaivoin peiteltyä vasemmistolaisen maailmankuvan iskostamista. Pahaa aavistamattomalle Yle-veron maksajalle ei kerrota mitään Vicen taustoista ja arvomaailmasta, vaan lyhyehkössä puffissa mainitaan vain Essentials-dokumenttisarjasta, joka tarjoaa parhaita (sic) paloja suomalaiskatsojille lifestylestä, teknologiasta, musiikista, ilmiöistä ja ajankohtaisaiheista:
Vuoden mittainen sopimus tuo Vicen sisältöjä Yle TV2:een ja katalogina Yle Areenaan. Keväällä nähdään keskiviikkoiltaisin VICE Essentials -sarjan parhaita dokumentteja. Sisällöllisesti liikutaan mm. lifestylen, teknologian, musiikin, ilmiöiden ja ajankohtaisten aiheiden maailmassa. Syksyllä esitetään VICEn uusia televisiosarjoja, joita Yle julkaisee samanaikaisesti Yhdysvaltojen ensi-iltojen kanssa – odotettavissa on siis aivan tuoretta VICE-ohjelmistoa. Kokonaisuuden täydentää vain Areenassa esitettävät lyhyet VICE-sisällöt, joita tuottavat VICEn futuristinen Motherboard, taidetta ja teknologiaa yhdistelevä Creators Project, sekä naisille suunnattu Broadley -kokonaisuus.
Ylen nuorisokanava YleX on nettisivullaan hieman runsassanaisempi, sillä onhan Vicen kulttuurimädätys suunnattu juuri nuorisolle, josta halutaan tehdä aivottomia suvaitsevaisuuszombeja ja trendipersekuluttajia. Sen sijaan kaikkea rahassa mittaava Kauppalehti ei kursaile kehuissaan, vaan ylistää surutta juutalaisten valtaamaa Vice Mediaa ja sen kanssa yhteistyön aloittaneita Ylen pomoja. Myötähävettävän lapsenintoisessa jutussaan Kauppalehti suorastaan riemuitsee siitä, että Yleisradio "nappasi" pahamaineisesta kulttuurimarxilaisesta propagandastaan tunnetun Vicen dokumenttituotannon TV 2 kanavalle.

Ollaanpa kulttuurimarxilaisuudesta sitten mitä mieltä tahansa, niin ainakin Vicen kohdalle kaikki syytökset osuvat maaliinsa. Aidosti libertaarina ja anarkistisena punk-lehtenä vuonna 1994 Kanadassa aloittanut Vice on sittemmin multimediaksi muuttuneena luutunut poliittisesti korrektin uusvasemmiston äänitorveksi, mikä näkyy sen yksipuolisena ideologisena ohjelmapolitiikkana sekä itsesensuurina. Tämä on tullut selväksi varsinkin sen jälkeen kun yhtiöön investoineet todelliset mediavaikuttajat savustivat ulos lehden perustajan Gavin McInnessin, jolla oli liian konservatiivisia so. maalaisjärkeen perustivia näkemyksiä miehisyydestä, transsukupuolisista ja valkoisesta identiteetistä ( "I love being white and I think it's something to be very proud of ... I don't want our culture diluted. We need to close the borders now and let everyone assimilate to a Western, white, English-speaking way of life.").

Luonnollisesti
 amerikkalaisen valtamedian sisältöä mustasukkaisesti valvovat ja sen portinvartijoina toimivat punaliberaalit juutalaiset mediamogulit eivät voi sulattaa, että tällainen toimija vaikuttaa suuressa mediayhtössä. McInnesin savustamisen jälkeen Vice Media onkin muuttunut entistä raivokkaammaksi monikultturismin puolustajaksi. Sen peilikuvana on puolestaan valkoisen itsesäilytyksen vastustaminen, jota se kutsuu jutuissaan rasismiksi kuten tässä artikkelissa (kannattaa tutustua kommentteihin, joissa Vice saa tuta).

Toisaalta Vicen ohjelmat eivät muuta maamme tajuntateollisuutta juuri mitenkään, sillä Ylellä itsellään on sama ripuloiva pakkomielle (valkoiseen) rasismin ja monikultturismiin kuin Amerikan serkuilla. Yle antama mediatila Vicen nilkkiliberaalien saastalle ainoastaan lisää propagandan volyymia sisällön pysyessä samana. Vihapuhetta? Tässä yhteydessä on turha käyttää tätä Amerikan itärannikon yliopistoissa (Ivy League) kehiteltyä poliittisesti motivoitunutta koodisanaa, vaan on parempi puhua totuuspuheesta. 

tiistai 15. joulukuuta 2015

AJANKOHTAINEN PUNA-KAKKONEN LOPETTAA, LUOJAN KIITOS




Yle TV2, 15.12.2015 klo 21:00, 
Ajankohtainen kakkonen

Ajankohtaisen kakkosen 46 vuotta kestänyt taival päättyy - Muistojen illassa mukana entisiä ja nykyisiä tekijöitä. Korpikirjailija Heikki Turunen ja kansan syvät rivit. Vatikaanin huonosti käyttäytyvät piispat. HD



Vuodesta 1969 lähtien sosialistista yhteiskuntakriittikkiä (ikään kuin muunlaista ei olisikaan) saarnannut ajankohtaisohjelma Ajankohtainen kakkonen lähettää tänään viimeisen jakson. 1970-luvulla sen toimittajien ideologinen viitekehys oli vasemmistolainen sosiologia, 1990-luvun kommunismin romahduksen jälkeen sen on korvannut monikultturismi ja vähemmistöjen identiteettipolitiikka. Yhtä kaikki, molemmat ovat samaa marxilaista kuonaa eri paketeissa. Valveutuneiden katsojien lienee silti turha huohahtaa helpotuksesta, sillä puna-Ylellä on todennäköisesti tarjota tilalle samankaltaista ellei pahempaa indoktrinaatiota, mutta vain eri formaatissa. Varmistinta ei siis kannata vielä poistaa.

--------------------


Yle uutiset kertoo verkkosivuillaan ja TV 1:n klo 18 uutisissa tutkimuksesta, joka tukee sen kannattamaa suomalaisvihamielistä agendaa. Verkkosivujen uutisjutussa Muslimiviha ja maailmanpolitiikka kärkisyinä lähteä Suomesta vierastaistelijaksi Syyriaan kerrotaan oikein "tutkimukseen" vedoten, että syy miksi jo tänne omalla loisivalla tavalla kotiutuneet kehitysmaalaiset värväytyvät Isisin joukkoihin Lähi-itään löytyy tavallisten suomalaisten nuivasta asenteesta maailman suurinta rauhanuskontoa kohtaan. 
Jo viime helmikuussa Yle lämmitteli tämänpäiväistä uutista kertomalla samasta tutkimuksesta jutussaan Tutkijat: Muslimien tuntema epäoikeudenmukaisuus altistaa radikalisoitumiselle Tuoreessa uutisjutussa kerrotaan mikä on pelin henki:
Muslimeille vihamieliseksi koettu ilmapiiri ja maailmanpolitiikkaan liittyvät näkemykset ovat keskeisimpiä syitä lähteä Suomesta vierastataistelijaksi lähinnä Syyrian ja Irakin konfliktialueille.  Tulos selviää Helsingin ja Tampereen yliopistojen "Syrjintä, polarisaatio, nuoriso ja väkivaltainen radikalisoituminen - yhteishankkeesta. Tutkimusta varten on tehty 20 haastattelua vierastaistelijaksi lähteneiden lähipiiristä. Taistelijoiksi lähteneitä ei ole haastateltu. Materiaalia on koottu myös Twitteristä ja Facebookista.  Tutkimuksen mukaan muslimivihamielisen ilmapiirin keskeisimpinä ongelmina nähdään islamofobia, terroristiksi leimaaminen, syrjinnän, epäoikeudenmukaisuuden ja ulkopuolisuuden kokemukset, sekä uskonnollistamisen.
Toisin sanoen kaikki vastuu sälytetään jälleen kerran valkoisen miehen ja naisen harteille. Kun Suomessa asunut irakilainen Isis-terroristi ampuu kymmenittäin alaikäisiä lapsia niskaan, liipaisinta ei oikeasti painakaan omia moraalisia valintoja tekevä murhaaja, vaan kotisohvallaan röhnöttävä nuiva suomalainen. 

Poliittisesti korrektin tendenssitutkimuksen takaa löytyy mielenkiintoisia henkilöitä. Heistä puhdasoppisin kulttuurimarxilainen lienee klo 18 uutisissakin haastateltu suomenruotsalainen sosiologi (sic) Karin Creutz, joka on surullisen kuuluisa suomalaisvihamielisistä ja eurooppalaisten matalan intensiteetin kansanmurhaa tukevista lausunnoistaan.

Viime keväänä Creutz kertoi ruotsinkieliselle Ylelle, että on "mautonta laskea rahoja kun pakolaisten elämä on vaarassa" (haastattelu suomeksi Mediaseuranta-blogissa). Jutussa käy selväksi, että tämä fanaattinen monikultturisti on valmis viemään Suomen vaikka taloudelliseen konkurssiin, kunhan vain Afrikan ylimääräistä dna-kuonaa saadaan rahdattua loputtomasti maahamme, jolla tuhotaan etnisesti suomalaiset ja kuormitetaan kohtuuttomasti luontoa. Tästä tuholaisesta voi lukea enemmän Homma-foorumin keskusteluketjussa

perjantai 11. joulukuuta 2015

RUBEN STILLERIN ETNISET PAKKOMIELTEET

Yleverolla saa mm. kuulla Stillerin vittuilua suomalaisille.


Yle TV1, 11.12.205 klo 20:00,  
Pressiklubi 

Miten varmistetaan, ettei Suomeen halua kukaan? Keskustelemassa Li Andersson, Simon Elo ja Jouni Tervo.


Linkki Yle Areenaan.


Juutalaisen toimittaja Ruben Stillerin pakkomielteet ovat tyypillisiä juutalaisia pakkomielteitä, jotka liittyvät identiteettiin ja etnisyyteen. Kuten kaikkialla näkyvä empiirinen aineisto todistaa, länsimaissa toimivat vaikutusvaltaiset juutalaiset eivät ole esimerkiksi talouden tuotannossa kiinnostuneita fyysisestä teollisuudesta kuten elektroniikan valmistuksesta, vaan tajuntateollisuudesta, jossa hyvää bisnestäkin tärkeämmäksi nousee massojen tietoisuuden hallinta. Mediajuutalaisten indoktrinaatio on sionismin peilikuva; se mikä on hyvää juutalaisille, ei voi olla etnisessä nollasummapelissä hyvää Euroopan valkoisille kansoille. Siksi monet juutalaistoimittajat esittävät jatkuvasti näkemyksiä, joissa kiistetään kansa, kansallinen itsenäisyys ja normaalin seksuaalisuuden pohjalle rakentuva lapsirikas perhe, yhteiskunnan alkusolu. 

Lähes jokaisessa Stillerin Pressiklubi-ohjelmassa käsitellään väheksyvään sävyyn kansan olemassaololle keskeisiä peruskysymyksiä kuten populaation rakennetta ja seksuaalipolitiikkaa. Käytännössä tämä tarkoittaa jatkuvaa puhetta maahanmuuton ja seksuaalivähemmistöjen puolesta. Stilleriläisen indoktrinaation avainkäsite on tietenkin suvaitsevaisuus ja siitä johdettu valkoinen syyllisyys, jossa etenkin suomalainen mies "todistetaan" kerta toisensa jälkeen kelvottomaksi.

Propagandan perille menoa helpottaa tietenkin sopivasti valitut studiovieraat, jotka viime kädessä tukevat Stillerin agendaa. Mitään aitoa, vallitsevan hegemoniaa kyseenalaistavaa arvokeskustelua ei voi edes syntyä, kun demari-sionisti kutsuu aina studioon Systeemin poliittista korrektiutta vaalivia kuluneita naamoja kuten Kaarina Hazardin ja Maria Petterssonin. Samaa vihervasemmiston tantoista koostuvaa väkeä Stiller kierrättää vielä voimallisemmin Yle Radio Suomen Pyöreässä pöydässä (ent. Taustapeili) -ohjelmassa.


Harvassa ovat ne Pressiklubin jaksot, jossa puhuttaisiin vaikkapa taloudesta ja ulkopolitiikasta. Tällä kertaa Ruben kauhisteli sitä, kuinka hallituksen uusilla toimilla pyritään ehkäisemään maamme vetovoimaa turvapaikkaturistien kohdalla. Heti ohjelman alussa kävi selväksi, että Stilleriä on korvennut turvapaikkaturistien viime aikoina täysin omasta syystä hankkima kielteinen julkisuus mediassa. Tätä kielteisyyttä piti sitten kompensoida kliseisellä han-suomalaiset virheargumenttilla korostamalla, että onhan Suomessakin terroristeja viittaamalla muutamiin vastaanottokeskusten tuhopolttoyrityksiin: "Sinivalkoinen terrorismi [sic] on uusi normaali". Kaikkitietävän lukiolaistytön itsevarmuudella esiintyvä politiikan diletantti Li Andersson tarttui riemuiten tähän Stillerin tarjoamaan makupalaan ja taas saatiin kuulla täyslaidallinen vainoharhaista puhetta, kuinka media on muka välinpitämätön näistä asioista ja ennen kaikkea siitä, että "äärioikeistolainen" kabaali sen kuin paisuu valtaviin mittoihin ja uhkaa "arjen turvallisuutta" toisin kuin pikkukaupungeissa mellastavat kiimaiset partalapset. Kansallismielisten "edustajaksi" oli valittu aiemminkin Stillerin ohjelmissa esiintynyt sionisti Simon Elo, joka hyvänä väittelijänä osasi torpata suurimman osan Anderssonin mielettömyyksistä.

Stillerin ottaessa puheeksi itsenäisyyspäivän Helsingin tapahtumat, hän valehteli täysin chutzpah, kun hän väitti että äärioikeisto sekä äärivasemmisto olisivat hyökkäilleet toistensa kimppuun, vaikka pelkästään valtamedian varassa olevatkin tietävät, että ainoastaan anarkistit hyökkäsivät ja riehuivat. Sitten Stiller esitti Elolle ja Anderssonille lapsellisen kysymyksen, kumpi on vaarallisempi, äärioikeisto vai äärivasemmisto. Oikeistoliberaali Elo yritti tilastollisen vasemmistoterrorin esittelyn jatkoksi olla nokkela ja sijoitti kansallissosialistit äärivasemmistoon, mikä sai demari-Rubenin alaleuan väpättämään. Luonnollisesti myös Li Andersson oli pöyristynyt, vaikka mitään syytä reaktioon ei ollut, sillä kaikki studioissa olleet olivat väärässä. Kansallissosialismi on sekä oikeistolainen että vasemmistolainen järjestelmä, joten sen sijoittaminen puhtaasti jompaan kumpaan kategoriaan on lähtökohtaisesti virheellinen oletus tai sitten vain retorinen temppu.

Ohjelman lopun Moraalinvartija-osiossa Stiller nälvi tuttuun tapaansa ei vain "äärioikeistolaisia" vaan ennen kaikkea tavallisia suomalaisia. Äärioikeisto on kuulemma taas omimassa Suomen lippua (mitä symboleja kansallismielisten sitten pitäisi käyttää ellei kansallisia tunnuksia?), joten enemmistönä olevien tylsien suomalaismoukkien pitäisi alkaa heiluttaa kansallistunnuksena harmaata lippua, koska tämä on niin harmaa ja paska maa jo ilmastonkin puolesta. Kuka sanoisi jotain samantapaista juutalaisista ja Israelista maan suurimmalla tv-kanavalla parhaaseen katseluaikaan?



Yle TV1, 11.12.2015 klo 21:05, 
A-studio 

Turvapaikanhakijat töihin! Studiossa Startup Refugees -perustaja Riku Rantala, yrittäjä Abdi Osman, turvapaikanhakija Edris Bayan Shenwarai ja kansanedustaja Leena Meri (ps). #yleastudio HD



A-Studiossa oli taas 2-1 asetelma muukalaistamisagendan puolesta, kun vielä jäljellä olevia työpaikkoja muukalaisille tarjoavat Riku Rantala ja Abdi Osman väittelevät yhden maltillisen persunaisen kanssa. 

maanantai 7. joulukuuta 2015

YLEN KÄYTTÄMÄT ASIANTUNTIJAT, NUO PÄIVYSTÄVÄT DESANTIT




Viime vuoden tapaan punavihrertävälle Yleisradiolle ottaa koville isänmaallinen 612-soihtukulkue. Koska yleläisten harmiksi osallistujamäärältään (ilta-Sanomien mukaan noin 600 osallistujaa) yli kaksinkertaiseksi paisunut tapahtuma sujui omalta puolelta rauhallisesti, toimittajen on pitänyt löytää joku sopiva muttei pätevä asiantuntija kaivaamaan soihtukulkueesta jotain negatiivista. Samalla se yrittää ymmärtää loputtomasti punaisten anarkofasistien katuhuliganismia ja kauhistella sitä kuinka poliisi on käyttänyt paineilma-asetta herttaisia apurahakapinallisia vastaan. 

Tämän vuoden aikana Yle on kertonut moneen kertaan Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Erkka Railon suulla, että äärioikeisto sitä ja äärioikeisto tätä, kieltäähän se mystinen kabaali vähintään pitäisi. Yle Watchin toimitukselle ei äkkiseltään tule mieleen niin vastenmielistä hallitsevan nomenklatruuran lipojaa kuin Erkka Railo. Asian voi tarkistaa Ylen verkkosivujen uutisesta "Tutkija: Äärioikeisto yrittää kääntää itsenäisyyteen liittyvän isänmaallisuuden nationalismiksi". Hän on juuri sellainen omahyväisesti partaansa myhäilevä yliopistopyrkyri, jonka "asiantuntemusta" valtamediat haluavat kuulla.

Herran asiantuntemus esimerkiksi oikeiston ja vasemmiston eroista lähenee nollaa, kun hän väittää, että "äärioikeiston" aikaisempiin marsseihin on kuulunyt luokkaprotesti, vaikka kansallismieliset eivät tunnusta luokkajakoa, vaan taustalla on ajatus yhteisestä jakamattomasta kansasta.


Todellisen nilkkiliberaalin karvansa tämä muka objektiivinen yliopistomies paljastaa kun hän tutkijan roolissaan toivoo, ettei kansallismielisyys lisääntyisi:
Hänen mukaansa kansallismieliset yrittävät hyödyntää itsenäisyyspäivän juhlaan liittyvää isänmaallisuutta omien tavoitteidensa saavuttamisessa.  – Yritetään tehdä itsenäisyydestä vääräntyyppistä nationalismia, joka ei ole rakentavaa eikä hyödyksi Suomelle. Täytyy toivoa, että he eivät siinä onnistu. Kyllä he siitä tavoitteesta vielä hyvin kaukana ovat.
Mikähän mahtaa sitten olla Railolle sitä oikeanlaista nationalismia, joka olisi hyödyksi Suomelle? Varmaan sellaista, jossa ovet on avattu lopullisesti maahantunkeutujille ja menty täysin rinnoin mukaan EU:n liittovaltiokehitykseen. 

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

SUOMALAINEN VIHARIKOS: KERTOO NETISSÄ PAKOLAISTEN RIKOKSISTA




Kansalaisten ja vaihtoehtomedioiden valtavan paineen vuoksi poliisi on joutunut tiedottamaan avoimemmin turvapaikanhakijoiden rikoksista. Tämän vuoksi myös Helsingin Sanomat ja Yleisradio ovat olleet pakotettuja kertomaan rikollisten ulkomaalaistaustasta, mikä on näkynyt mm. tämän päiväisessä Ylen uutisten jutussa Poliisi: Puskaraiskauksissa selvä piikki Helsingissä – tekijät ulkomaalaisia. Siinä todetaan, että 
Helsingissä tapahtuu vuosittain noin 300 seksuaalirikosta, joista moni on yhden ja saman henkilön tekemiä. Poliisin mukaan kaikista seksuaalirikoksista arviolta 20 – 30 prosenttia on ulkomaalaisten tekemiä.  Kaikki tänä vuonna poliisin tietoon tulleet tuntemattomien tekemät raiskaukset ovat Helsingin poliisin mukaan ulkomaalaisten tekemiä. Tekijöiden joukossa on myös muualta Euroopasta tulleita.  – Lyhyen ajan sisällä niin sanotuissa puskaraiskauksissa on selvä piikki, kertoo Helsingin poliisin apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki poliisin keskiviikkona järjestämässä tiedotustilaisuudessa.

Yle Uudenmaan klo 18.20 uutisissa Helsingin turvallisuus- ja valmiusyksikön päällikkö Matti Koskinen kuitenkin vakuuttaa, että Helsinki on kansainvälisesti verrattuna turvallinen kaupunki ja että kaupunkilaiset ovat "tutkimusten mukaan edelleen tyytyväisiä kaupungin turvallisuuteen". Saa uskoa ken haluaa. 

Ulkomaalaisinvaasion aiheuttamaa rikollisuutta on arvioitu myös koko Suomen tasolla, kun Ilta-Sanomat julkaisi tänä aamupäivänä jutun otsikolla "Tarusta tulikin totta – IS: 100 ahdistelua, 500 rähinää kuukaudessa". Iltaan mennessä artikkeli oli kuitenkin poistettu, mutta onneksi Helsingin Uutiset otti jutun talteen ja kertoi siitä itse saman nimisessä uutisessaan

Ulkomaalaisrikollisuuden räjähdysmainen kasvu tämän syksyn aikana on saanut myös muut tahot kuten Vihreän puolueen ryhtymään itsesensuuriin ja poistamaan verkkosivuiltaan aikaisempia lausuntoja. Vielä joku päivä sitten puolueen verkkosivulla oli juttu "11 faktaa pakolaiskriisistä ja turvapaikanhakijoista", mutta tänään juttu on muutettu muotoon 
10 faktaa pakolaiskriisistä ja turvapaikanhakijoista. Minne katosi fakta numero 11 ja mitä se sisälsi?

Onneksi eräs valpas kansalainen oli ottanut aiemmin talteen tuon poistetun kohdan: Turvapaikanhakijoiden ei ole todettu lisäävän rikollisuutta tai muita ongelmia. Myöskään vastaanottokeskusten lähiseutujen turvattomuus ei ole lisääntynyt. Turvapaikanhakijoiden kotoutumiseen panostetaan ja heille opetetaan suomalaista kulttuuria ja arkea




Maahantunkeutujen ryöstö- ja raiskausretkien paljastuminen koko kansalle on ollut kova kolaus valtamedian ja himohyysärien edistämälle monikulttuuriprojektille. Siksi nämä tahot yrittävät kaikin tavoin neutralisoida negatiiviset uutiset, joko kertomalla vanhaan tuttuun tapaan sankaritarinoita yksittäisistä turvapaikanhakijoista, tai sitten nostamalla esiin suomalaisten huonot asenteet ja rikokset turvapaikkaturisteja vastaan. Kun Yle kertoi tänään Helsingin puskaraiskauspiikistä, johon on syynä uudet turvapaikanhakijat, piti uutista "tasapainottaa" kertomalla han-suomalaisten rasismirikosten kasvusta, sillä tappelevathan ja raiskaavathan suomalaisetkin. 


Millaiset suomalaisten "viharikokset" voisivat sitten vastata muukalaisten tekemiä raiskauksia, pahoinpitelyjä ja ryöstöjä? Kenties rasistiset väkivaltaiset hyökkäykset? Tuota...ei nyt ihan, vaan pahempaa: oikein intternetissä on puhuttu jotain kielteistä rikoksiin syyllistyneistä turvapaikkaturisteista! Näin meille kerrotaan Yle uutisten näyttävän raflaavassa jutussa Rasistiset rikokset lisääntyneet Helsingissä – vihapuhetta, syrjintää, pahoinpitelyitä:

Helsingin poliisi on kirjannut tämän vuoden aikana yhteensä noin 70 rasistista rikosta. Mukana luvuissa ovat muun muassa netin vihapuheesta tehdyt rikosilmoitukset, mutta myös poliisin tietoon tulleet syrjinnät työpaikoilla tai ravintoloiden ovella.
Yle Uudenmaan tv-uutisissa Helsingin apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki ei kyennyt yksilöimaan muita "rasismi-rikoksia" kuin internet-kirjoittelun ja "huutelua kadulla", vaikka poliisiviranomaiset toteavat toisaalla, että huutelu ei ole rikos. Tosin tuossa edellä linkatussa Lapin Kansan jutussa mainitut huutelijat olivat ulkomaalaismiehiä, jotka ovat tehneet ehdotuksia lapsille, mutta voi olla, että lain tulkinta on sellainen, jossa suomalaisten huutelu aikuisille ulkomaalaismiehille olisi sittenkin rikos.

Yleensä nämä netin "rasismi-rikokset" ovat pelkkiä toteamuksia siitä, mitä rikoksia tuoreet ulkomaalaiset ovat tehneet. Tästä tulee mieleen se vitsi, jonka eräs kansalaiskeskustelija kertoi tänään Facebookissa:

Vangit keskustelevat, mitä olivat tehneet saadakseen kakkunsa. Ensin yksi kertoo raiskanneensa, sitten toinen ryöstäneensä, ja kolmas vie voiton pisimmällä tuomiolla: hän oli jakanut netissä tiedot edellämainituista rikoksista. No, tuo vitsi lienee itsessään rikollinen.

tiistai 1. joulukuuta 2015

"OTTAAKO PORNOTÄHTI PULLAA?"

Rakel  työssään v. 2001,
nyt hieman sierettyneempänä.



Yle TV2, 1.12.2015 klo 19:30, Kioski: Rakelin kuplassa 

Rakel Liekin punavihreässä tuumauspuolituntisessa kansan parhaat aivot pohtivat tasa-arvoa, ihmisoikeuksia sekä ilmiöitä laidasta laitaan. HD

Rakelin Kioski-jaksoja voit seurata täältä.


Kauko Röyhkän sota-ajan romaanista Kaksi aurinkoa löytyy kohtaus, jossa huoraksi kutsuminen ei ollut kehu, vaikka muutoin haluttiinkin olla kohteliaita:
Aamulla mentiin kahvipöytään, ja Eero-setä toi sen naisenkin. Mummo, joka oli aika tomera ja uskovainen ihminen, kaatoi kahvia kaikille. Kukaan ei puhunut mitään. Sitten se toi pullaa ja yhtäkkiä tokaisi sille Eeron naiselle, että ottaako huora pullaa.
Sotien jälkeen ajat ovat muuttuneet radikaalisti. 2010-luvulla Yle ei tarjonnut hardcorepornoa tehneelle eli käytännössä itseään huoranneelle pornonäyttelijä Rakel Liekille pullaa, vaan hyvän diilin sekä radio- että tv-kanavallaan. Yle-veron maksajana sopinee kysyä, että mitä muita journalistisia meriittejä kuin huoraamista tältä nahalta löytyy. Taidepiirustelua ei voi oikein sellaiseksi laskea, mutta sen sijaan poliittisesti korrektit mielipiteet feminismistä, homostelusta, roturutsasta ja monikulttuurisuudesta voivat olla hyviäkin tärppejä Ylen punakaartiin pääsemiseksi. Tosin emme tiedä millä kaikilla avuilla (kenties ex-lesbosiippansa Silvia Modigin suhteilla?) Rakel Liekki pääsi Yleen sisään, mutta nuorisolle suunatussa Kioski-ohjelmasarjassa lienee riittänyt se, että osaa puhua ja on sisäistänyt Yleisradion ohjelmaneuvoston vaatiman monikulttuurisen ideologian edistämisen tärkeyden. Ylen mielestä Liekki on varmaan muutoinkin upean voimaannuttava roolimalli suomalaisille naisille, joten kyllä sellaista naista kannattaa näytillä pitää.

PAINAJAINEN PAHENEE: PERHEENYHDISTÄMISET



Tuoreessa uutisessaan Tänä vuonna tulivat turvapaikanhakijat, ensi vuonna heidän perheensä yrittävät samaa, Yle on huolissaan vain käsittelyaikojen pitenemisestä ja virkamiesten valtavasta työtaakasta, eikä siitä, että perheenyhdistämisen myötä jo tänne jalkansa oven väliin saaneiden elintasohoppailijoiden määrä monikertaistuu kun myös suvun muut huippuosaajat, kaaputädit ja kameliajurit, saadaan suomalaisten elätettäviksi:
Lain mukaan perhesidehakemus pitää käsitellä yhdeksässä kuukaudessa, mutta tavoitteeseen ei päästä aina nytkään. Kun hakemusten määrä moninkertaistuu, lain sallima käsittelyaikaraja paukkuu huomattavasti useammin.
Mikäli tälle hulluudelle ei panna stoppia välittömästi ja karkoiteta jo tänne aiemmin loisimaan tulleita etelän joutomiehiä ja synnytyskoneita, Suomi ja Eurooppa negridisoituu seuraavan sukupolven aikana peruuttamattomasti. Ja tämä vain siksi, että on noudatettu orjallisesti hämärien kosmopoliittien määräämää pakolaissopimusta, josta kansalta ei ole kysytty mitään. 

Sopimukset eivät ole kiveen hakattuja, mutta demokratian ulottumattomissa olevat tahot ovat tässä tapauksessa päättäneet niin. On suurta ironiaa, että käytännössä pakolaissopimuksen kirjaimellisesta noudattamisesta perheenyhdistämisineen seuraa paikallisväestölle YK:n määritelmän mukainen kansanmurha, mutta mitäpä siitä, humanismin asialla tässä vain ollaan! Kansainvaellus (vain) Eurooppaan loppuu vasta siinä vaiheessa, kun maanosamme afrikkalaiset ovat muuttaneet sen Afrikaksi, jolloin ei ole enää mitään syytä muuttaa pois slummeista, kun toiset termiitit ovat jo imeneet maanosamme kuiviin. Toisaalta pakolaisopimusta ei ole noudatettu silloin kun siitä ei ole ollut etua maahantunkeutujalle, sillä EU:n Dublinin pöytäkirjan mukaan "turvapaikanhakijan" pitäisi rekisteröityä siinä maassa johon hän on ensimmäisenä saapunut, yleensä Kreikassa tai Italiassa. Eräät asiantuntijat ja riippumattomat mediat ovatkin sitä mieltä, että nuorten muslimien invaasio Eurooppaan on ennalta päätetty operaatio.