Näytetään tekstit, joissa on tunniste Heikki Ritavuori. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Heikki Ritavuori. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. joulukuuta 2020

KUN VALTAPUOLUE MOKAA, KIINNITTÄÄ SE YHDESSÄ MEDIAN KANSSA HUOMION KUVITTEELLISEN ÄÄRIOIKEISTON UHKAAN


Rikollisesti toimineen Pekka Haaviston ministeriuran jatkuminen oli sen verran törkeä manööveri, että sitä piti tasapainottaa valeuutisella, jossa vihreät saavat uhripääomaa. Valheen välikappaleena sai toimia jälleen kerran punavihreiden verisin vihollinen, mielikuvituksellisiin mittoihin nouseva kryptinen "äärioikeisto". 

Viime perjantaina kaikki maamme johtavat valtamediat julistivat kabaalin äärioikeiston kavalasta suunnitelmasta uhata sisäministeri 
Maria Ohisalon (vihr.) ja valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen (Kok.) henkeä. Yle revitteli asiasta jokaisessa uutisessaan, mutta joutui jo seuraavana päivänä korjaamaan jutun ydinsisältöä, koska mitään uhkausta ministeriä ja valtakunnansyyttäjää kohtaan ei ollutkaan olemassa. Perjantaina Ylen verkkosivuilla ilmestyneestä uutisesta otsikko oli muutettu täysin ja tänään siinä lukeekin MTV: KRP tutkii vakavaa rikosepäilyä – ministeri Ohisaloon tai valtakunnansyyttäjään ei kohdistunut konkreettista uhkaa

Sittemmin Yle julkaisi kokonaan uuden jutun Keskusrikospoliisi äärioikeiston rikosepäilystä: Ei kohdistu yhteiskunnan ykköspäättäjiin, esimerkiksi sisäministeri Ohisaloon, jossa tapauksen mitättömyys tulee kokonaisuudessaan ilmi. Tätä tukee pelkästään jo se tieto, että ainuttakaan "epäiltyä" ei ole edes pidätetty, vaikka rikosnimike on vakava. Ilmeisesti koko ajan on ollut tiedossa, ettei mitään hengenvaaraa ole koskaan ollutkaan, mutta se ei ole estänyt tiettyjä vaikutusvaltaisia piirejä levittämästä väitettä julkisuuteen. Se on laskelmoidusti katsonut hyötyvänsä harhautusoperaatiostaan. 

On paradoksaalista, että kaiken äärioikeisto-hysterian keskellä ainoan todellisen uhkauksen Ohisalolle on tehnyt globalismia ja äärivasemmistolaisuutta edistävän Elonkapina-liikkeen anarkisti, joka tuomittiin joulukuun alussa neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen laittomasta uhkauksesta.

Nopeasti uutisankaksi paljastunut äärioikeisto-uutinen julkaistiin juuri parahiksi Haavisto-gaten käydessä kuumimmillaan. Johtavissa suomalaisivihamielisissä piireissä ajateltiin, että nyt tarvitaan äkkiä joku räväkkä uutisotsikko, joka veisi huomion poisi vihreistä ja tekisi heistä jopa uhreja. Jää arvailujen varaan kuka syötti tämän valheellisen juorun valtamedialle, joka otti arvatenkin sen riemukkaasti vastaan. Näin saatiin nykypäivän irrationaaliseen demonologiaan kuuluva "äärioikeisto" syntipukiksi yhteiskuntarauhan uhkaamiselle samalla kun voitiin lakaista maton alle vihreiden korruptio ja perustuslainvastaisuus. Valeuutisesta hyötyivät ainakin Maria Ohisalo, Raija Toiviainen ja Pekka Haavisto. Yleisesti sylttytehtaaksi on epäilty Ohisalon piiriä.

Syötetyn valeuutisen ilmeinen tarkoitus oli ohjailla valtamediaan uskovan suuren demarieläkeläisjoukon ajattelua. Harhauttavan valheen välikappaleena sai jälleen keran toimia punavihreiden verisin vihollinen, mielikuvituksellisiin mittoihin nouseva pahuuden ilmentymä, niin sanottu "äärioikeisto". Vaikka lehdistö ei vihreiden harmiksi lopulta ostanutkaan uutista, teki se ensivaikutelmallaan jo tehtävänsä: paholaismainen ÄÄRIoikeisto vaanii ja uhkaa kaikkialla! 

Uutisen korjaamisesta huolimatta turvakypäristään kiinni pitävän boomer-sukupolven mielikuvissa säilyy usko, että paha ja näkymätön äärioikeisto tosiaan suunnittelee punavihreiden poliitikkojen likvidointia. Mitään uhkaa ei todellisuudessa ole ollut, vaikka syvissä kansakerroksissa ajatellaankin, että vahingollisten tekojensa vuoksi Ohisalon ja Toiviaisen kaltaiset kansanviholliset ansaitsisivat sisäasiainministeri Heikki Ritavuoren saaman kohtalon.

Uutista on korjattu koko viikonlopun, mikä ei ole ollut hyväksi vihreiden alkuperäisille suunnitelmille. Ajattelevalle kansaosalle on käymässä selväksi, että kyse on punavihertävän median vedätys, joka vei nyt karille. Mediasosaamisellaan leuhkivat vihreät sotkeutuivat tällä kertaa omaan nokkeluuteensa, jolla voi olla kauaskantoiset seuraukset. Puoluetaustasta riippumatta suomalaisäänestäjät kun eivät pidä huijareista, varsinkaan kiinnijääneistä.

Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

maanantai 9. joulukuuta 2019

ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ ITSENÄISYYDEN PUOLUSTAJAT EIVÄT LÖYTYNEET PRESIDENTIN LINNASTA


Suomen 102. virallinen itsenäisyyspäivä sujui edellisvuosia hieman rauhallisemmin, vaikka valtion ja Helsingin kaupungin subventoimat äärivasemmiston räyhäräähkät yrittivätkin suunsoitollaan häiritä kahta kansallismielisistä marssitapahtumaa. 

Ylen uutisessa Poliisi: 612-kulkueessa oli 1 500 osallistujaa, äärioikeiston vastustajien mielenosoituksessa 2 700, kiinni otettiin 13 ihmistä annetaan melko odotettuja lukuja itsenäisyyspäivän tapahtumista. Tosin tällä kertaa pidätettyjen joukossa ei ollut äärivasemmiston vakioklovniksi tullutta Jari Lainetta, vaan hänen tehtäväänsä hoiti yli-ikääntynyt gootti, fyysikkonakin tunnettu Syksy Räsänen

Videolla (kohdasta 58:40 eteenpäin) Räsänen pidätyttää itsensä ja aatetoverinsa Till Sawalan vetämällä Soldiers of Odinin -mielenosoituskulkueen edessä itkupotkuraivarit. Ilmeisesti marssijoiden yhteishuuto  “Anarkisti, Antifa – rahavallan kassara" oli paljastavuudessaan Räsäsen iskupartiolle sen verran raivostuttavaa totuuspuhetta, ettei tutkapari voinut muuta kuin yrittää epätoivoisesti estää moisen ilmaisuvapauden jatkumista. Kyseiset punaräähkät olivat osa "rauhanomaista" anarkokommunistien masinoimaa Helsinki ilman natseja -kulkuetta, jossa tuoksui iltapäivälehtien mukaan koko ajan vahva kannabiksen lemu.

Ylen mukaan tiukkaa rajavalvontaa protestoineet häiriköt kuuluivat "ympäristöliike" Elonkapinaan, mikä on ekologisesta näkökulmasta katsottuna suorastaan tragikoomista; kehitysmaiden ylijäämäväestön "oikeus" tunkeutua korkean kulutuksen Pohjolaan jos mikä on ekologisesti kestämätöntä:
klo 17:21: Ympäristöliike Elokapina kertoo pysäyttäneensä äärioikeistolaisen Soldiers of Odin -marssin Helsingissä asettumalla istumaan marssin eteen Töölönkadulla. Järjestön mukaan mielenilmaus kesti muutaman minuutin. Poliisi hajotti tilanteen ja otti kiinni kaksi vastamielenosoittajaa, kertoo järjestö tiedotteessaan.
Poliisin antamien lukujen valossa yhteiskunnallinen polarisaatio ei ole vielä saanut suuria kansanmassoja jalkautumaan kaduille. Valtaosa kulutuskulttuurin ja mediaviihteen hypnotisoimista kansalaisista ovat tilanteeseensa tyytyväisiä kuin kylläiset syöttöporsaat. Titanicin kansituoleja vastaavilla kotisohvilla röhnöttäminen luo illuusion yhteiskunnallisesta turvallisuudesta, jota vahvistetaan vahtaamalla tarkkaan tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoa. Tosin tilanne voi lähiaikoina muuttua radikaalistikin, mikäli uusi pääministeri Sanna Marin pääsee toteuttamaan kulttuurimarxilaisia tuhofantasioitaan.

Hallitsevissa tiedotusvälineissä eniten julkisuutta sai odotetusti Soldiers of Odin -katupartiojärjestön "Turvallinen Suomi takaisin" -mielenosoitus. Mielenosoitusta seurattiin tarkkaan, koska sisäministeriö ja poliisijohto väittivät itsepintaisesti kyseessä olevan Kohti vapautta -liikkeen mielenilmaus. Kohti vapautta -liike on leimattu valtamediassa yksiselitteisesti PVL:n toiminnan jatkoksi, vaikka Supossa tiedetään hyvin, ettei liikkeellä ole toiminnallisia kytköksiä esimerkiksi Ruotsin PVL:ään. Jo viikkoja ennen itsenäisyyspäivää valtamedia yritti vasemmistolaisten professorien henkilökohtaisilla mielipiteillä luoda mielipideilmastoa, jossa uusi liike samaistuu hatarilla ja tarkoitushakuisilla aihetodisteilla suoraan PVL:ään.

Tämänpäiväinen Yle-uutisessa KRP selvittää Soldiers of Odinin itsenäisyyspäivän mielenosoitusta – Helsingin poliisin mukaan joukossa oli uusnatsijärjestön jäseniä myös SOO halutaan kytkeä Kohti vapautta -liikkeeseen, vaikka kumpaakaan organisaatiota ei ole vielä edes kielletty:

KRP kertoo Twitterissä arvioivansa, onko syytä epäillä, että mielenosoitus olisi uusnatsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) toiminnan jatkamista. Mielenosoituksessa nähtiin samoja banderolleja ja kuultiin samantyyppisiä iskulauseita kuin Pohjoismaisen vastarintaliikkeen marsseilla on kuultu. Lisäksi Helsingin poliisi kertoi aiemmin, että Soldiers of Odinin mielenosoitukseen osallistui henkilöitä, jotka ovat olleet mukana Pohjoismaisen vastarintaliikkeen toiminnassa.
Poliittisen poliisin (Polpo) johdossa on ilmiselvästi kuunneltu tarkkaan demlajuristeja ja demarivirkamiesten kuiskuttelua. Umpikierojen "juristiasiantuntijoiden" antamien tulkintojen tarkoitus on jo lähtökohtaisesti käydä ainoastaan sotaa kansallisradikaaleja liikkeitä vastaan. 

Ensinnäkin, marssilla näkyneet iskulausejulisteet kuten "Isänmaallinen kapina on parempi kuin isänmaaton laillisuus" eivät ole koskaan olleet esillä PVL:n marsseilla. Sitä paitsi ko. lause tunnettiin jo 1930-luvun Suomessa, joten sen omistusoikeutta on vaikea määrittää aivan samoin kuin huudettuja iskulauseitakaan. Millään järjestöllä ei liene rekisteröityä oikeutta yksinhuutaa sanoja "Timo Soini - kansanpetturi!". Tuo ja vastaavat huudot ovat totuudenmukaisia poliitiisia iskulauseita, joita voi käyttää kuka tahansa. Semminkin kun viranomaiset eivät ole ainakaan toistaiseksi voineet kieltää niitä PVL:n tunnuslauseina. Kielto vaatisikin korruptoituneelta oikeusjärjestelmältä aikamoista retorista akrobatiaa jo pelkästään siksi, ettei tuonkaltaisista iskulauseista ole ennen eikä nyttenkään nostettu yhtäkään rikossyytettä.

Myös syyte, jonka mukaan "Soldiers of Odinin mielenosoitukseen osallistui henkilöitä, jotka ovat olleet mukana Pohjoismaisen vastarintaliikkeen toiminnassa" on lakiteknisesti täysin invalidi. Suomen laki kun ei tunne "guilty by association" -syyteperustetta, sillä jos se tuntisi, voitaisiin mitä tahansa tilaisuutta, johon väitetty PVL.n jäsen osallistuu, pitää PVL:n toiminnan jatkamisena!

Soldiers of Odinin joutuminen juuri nyt tikunnokkaan ei ole yllättävää, sillä maata johtaa suomalaisvihamielisin sisäministeri sitten vuonna 1922 hengestään päässeen Heikki Ritavuoren. Maria Ohisalo on jo moneen otteeseen julistanut avoimen sodan kansallismielisiä vastaan ja on nyt solutettua oikeuslaitosta hyväksi käyttäen kriminalisoimassa kaiken "äärioikeistolaisen" poliittisen toiminnan. Vasemmistototalitaristeille on tyypillistä, että he eivät kestä avointa poliittista kilpailua ja väittelyä, jonka vuoksi he haluavat marginalisoida totuudenpuhujat.

Internetissä sananvapaus on kovista tukahduttamisyrityksistä huolimatta sentään sen verran vahva, että sieltä löytyy keitaita, joissa yhteiskunnallisista tosiasioista voidaan kertoa vapaasti. Esimerkiksi YLE ja HS eivät voisi koskaan julkaista 
 omilla foorumeillaan edes retusoitua versiota "Turvallinen Suomi takaisin" -mielenosoituksessa pidetystä puheesta. Jo pelkkä teoreettinen mahdollisuus, että aktiivinen osa kansalaisista saa kuulla pääkaupungin avoimessa tilassa ja Internetissä puheen, jossa muistutetaan Linnan juhlissa kekkuloineen valtaeliitin isäntiä myöten sotkeutuneen mm.  pedofiili- ja ihmiskaupparinkeihin, on liikaa pravdaa vaalivalle sisäministeriölle ja poliisille. Juuri korruption paljastamista korruptoitunut poliittinen valta pelkää eniten ja haluaa siksi kieltää kaiken kansallisen vastarinnan, jopa perinteistä kansallismielisyyttä edustavan SOO-järjestön. Se, miten se tässä tukahduttamisessa onnistuu, jää vielä arvailujen varaan. Jos totuus ja oikeus voittavat, syytettyjen penkillä istuvatkin ennen pitkää poliittinen johto eivätkä nationalistit.





                                                          ************************



TV1, 9.12.2019, klo 19.00 Historia: Jackie Kennedyn taistelu (12)

Vain harva tiesi mikä oli Jackie Kennedyn kanta rotusyrjintään. Silti koko aikuisen elämänsä ajan hän otti pieniä askeleita ja teki suuria valintoja tukeakseen syrjittyjä, omista häistään aina miehensä hautajaisiin. HD ohjelmatekstitys (suomi) 55 min

Linkki ohjelmaan.

Ylessä historia tarkoittaa yksinomaan Hollywood-natsismia ja valkoisten (ei siis mustien ym.) rasismia. Ohjelmanhankkijoille historia esittäytyykin suurena tarinana, jossa kaiken taustalla on taistelu valkoisten rasismia eli geneettis-kulttuurista itsesuojelua vastaan. Suurin sankari on tietenkin hän, joka kieltää rotunsa. Paitsi silloin, jos sattuu olemaan joku muu kuin valkoinen. Siinä tapauksessa hän on vastenmielinen rotupetturi.



TV1, 9.12.2019, klo 20.00 MOT: En haluaisi olla tyttö

Sukupuolen korjaukseen haluavien nuorten tyttöjen määrä on kasvanut voimakkaasti. Syytä ei tiedetä. Monet vanhemmat pelkäävät, että sukupuolen korjaaminen ei ole paras ratkaisu hoitaa vakavasti oireilevien nuorten ongelmia. HD ohjelmatekstitys (suomi) 29 min

Linkki ohjelmaan.

Yllättävä dokumentti Yleltä, sillä tällä kertaa ääneen pääsevät myös transhulluuden kriitikot. "Trendikästä" transvillitystä katuneet tytöt ovatkin asian parhaita asiantuntijoita. He kertovat myös vainosta, jota Setan transaktivistit ovat heitä vastaan harjoittaneet. Yllätyspisteet tällä kertaa Ylelle!


maanantai 17. kesäkuuta 2019

VIHREÄT JA YLE NÄKEVÄT NAZEJA KAIKKIALLA


Hallituspuolue Vihreiden saama sisäministerin salkku oli sananvapauden kannalta pahin mahdollinen vaihtoehto. Puolueen vasenta city-vihreää siipeä edustavalla uunituoreella sisäministeri Maria Ohisalolla ei mennyt nimittämisensä jälkeen montaa päivää näyttää todellinen punakarvansa. 


Viikonloppuna puolueensa puheenjohtajaksi valittu Ohisalo julisti puheessaan paranoidia viholliskuvaa, josta kertoo mm. Ylen uutinen Maria Ohisalo vihreiden puheenjohtajaksi: En pelkää trolleja, en pelkää natseja – Yle seurasi puoluekokousta Porissa.

NKVD-Ohisalo ennakoi puheessaan jo etukäteen missä hänen pitkään muhinut haaveensa tulevista ajatusrikoslaeista saa eniten vastustusta. Natseilla hän tarkoittaa tietenkin kaikkia niitä, jotka eivät kannata Vihreiden khmerien 2000-luvun kommunismia, globaalia tulonsiirtovarkautta.  


Opposition pitäisikin painostaa Ohisaloa sanomaan ääneen keihin hän tosiasiassa viittaa puhuessaan natseista. Jos sisäministerin annetaan pysyä suurta valtaväestöä demonisoivassa kannassaan, niin tätä menoa ei olisi mikään ihme, että hänestä tulisi vielä uusi Heikki Ritavuori.




                                                         **************************


TV1, maanantai 17.6.2019 klo 19.00 Historia: Hitlerin Sudenpesä

Puolan Masuriassa seisovat valtavat betonirakennelmat pitivät aikoinaan sisällään Hitlerin sotilastukikohtaa. Näiden seinien sisällä muutama urhea mies yritti turhaan lopettaa Saksan historian synkimmän kappaleen. (U) HD ohjelmatekstitys (suomi) 43 min



TV 1, maanantai 10.6.2019 klo 19.00, Historia: Obersalzbergin lapset 

Obersalzberg oli Hitlerin ja hänen lähimpien uskottujensa vapaa-ajan asunto vuoristossa. Nyt siellä vaikuttaneiden lapset kertovat ensimmäistä kertaa kokemuksistaan natsi-idyllissä. (U) HD ohjelmatekstitys (suomi) 55 min Ohjelman sivulle

Ylen ohjelmapolitiikkaa on jo hyvissä ajoin synkronisoitu hallusinaatiovasemmistolaisen hallituksen pakkomielteiselle maailmanselitykselle: natseja on joka puolella, joten niiden entisestä ja nykyisestä olemassaolosta on kerrottava koko ajan, 24/7.