ANARCHY IN THE UK? KIITOS GLOBALISTIEN AJAMAN MONIKULTTUURIN JOTA KANSA EI PYYTÄNYT!

Viimeisen viikon aikana maamme valtamediat ovat alun epäröinnin jälkeen alkaneet kertoa entistä enemmän Englannin maahanmuuttovastaisista levottomuuksista, vaikka tapahtumien sytytyslankana toimineen mustan nuoren tekemät lastenmurhat luoteisrannikon Southportissa 29. heinäkuuta eivät niitä jostain syystä kiinnostaneetkaan. Ensimmäisissä uutisiksi naamioiduissa Ylen mielipidekirjoituksissa tapahtumille haluttiin antaa yksiselitteinen äärioikeistolaisuuden leima, jonka toivotaan pysyvän niin kauan kunnes protestointi loppuu tai se lopetetaan. 

Asenteen ymmärtää, sillä koko läntinen valtamedia on halunnut salata samaan aikaan käynnissä olleet värillisten ja äärivasemmistolaisten mellakat ja hyökkäykset yksittäisiä valkoisia vastaan ainakin Stokessa, Blackpoolissa, Plymouthissa, Boltonissa ja Leedsissä, jossa mustalaiset ehtivät mellakoida lämpimikseen jo pari viikkoa sitten. Toistaiseksi väkivaltaisimmat tilanteet ovat sattuneet Middlesbroughissa, jossa enimmäkseen mustat miehet jahtasivat yksittäisiä valkoisia machete-veitsillään. 

Vahvimman muistijäljen tapahtumien "oikeasta kulusta" suurelle yleisölle halusi antaa Ylen Lontoon kirjeenvaihtaja Kirsi Crowley harmaan propagandan jutullaan Äärioikeisto kaappasi lasten puukkomurhat väkivallan näyttämöksi. Koska nykyään lehdissä ei ole enää aitoa vastinepalstaa eikä Ylen verkkosivuilta löydy uutisjuttujen kohdalla kommentointimahdollisuutta, kirjoituksen retoriset harhautukset ja suoranaiset valheet jäävät elämään valtamediaa seuraavan boomer-sukupolven mieliin. On selvää, ettei tämän tyylinen uutisointi olisi ollut mahdollista 1980-luvun yhtenäiskulttuurin Suomessa. Mikä on siis muuttunut?

Suomalaisten kulttuurinen ja geneettinen homogeenisyys on luonut yhteiskunnan, jossa kansalaisten keskinäinen luottamus ja usko viranomaisiin on edelleen maailman huippuluokkaa. Poliittisen johdon ajaman maahanmuuton ja median edistämän "monimuotoisuuden" seurauksena voisi kuvitella, että suomalaisten luottamus esimerkiksi perinteiseen mediaan olisi muiden länsimaiden tapaan ehtinyt jo romahtaa. Kesäkuun Yle uutinen Raportti: suomalaisilla yhä vankka luottamus uutisiin – Ylellä kärkipaikka maailmanlaajuisesti kuitenkin väittää, että luotamme varsinkin Yleen, koska se kertoo maailman asioista selkeästi ja totuuteen perustuen. Väite on kummallinen, sillä myös Ylen ulkomaan uutiset perustuvat kontrolloitujen kansainvälisten uutistoimistojen ja mediatalojen lähteiseen, joiden on todettu olevan erittäin puolueellisia ja asenteellisia. 

Perinteisen auktoriteettiuskon lisäksi suomalaisten mediakriittisyyden puutetta selittänee edellä mainittu boomer-ikäluokka, jossa seurataan innokkammin valtamediaa, varsinkin televisiota ja sanomalehtiä. Toisin kuin verkon eri medialähteitä seuraavat nuoret, niin sanotut demarieläkeläiset uskovat edelleen Yleen ja Helsingin Sanomiin, koska ne olivat luotettavia heidän aktiivivuosinaan 1980-luvulla. Tosiasiassa tiedotusvälineemme, joista huomattava osa on jo ulkomaalaisomistuksessa, on 1990-luvulta lähtien seurannut orjallisesti kansainvälisten mediajättien ideologisia agendoja. Tämä on näkynyt myös hallituksen äänetorvena toimivan Ylen uutisissa, joissa EU, Nato ja maahanmuutto esitetään lähtökohtaisesti positiivisessa valossa. 

Yksipuolinen kehuminen on medialle helppoa, mutta silloin kun kansalle väkisin tyrkytetyn asian tai ilmiön ongelmat nousevat väistämättä pintaan, alkaa selittely, jossa myös vanhoja valheita joudutaan paikkailemaan. Kirsi Crowleyn tarkoitushakuinen analyysi on kouluesimerkki globaalin järjestelmän propagandistina toimivasta apparatsikkista, joka kiinnittää huomion tapahtumaketjun seurauksiin eikä syihin. Syyllisiä tilanteeseen ovatkin Crowleyn mielestä vihaiset kansalaiset, jotka ovat kyllästyneet valtiojohdon rahtaamiin ulkomaalaisraiskaajiin- ja murhaajiin. Toimittaja nojaa tarinassaan ylikansallisten mediajättien uutislähteisiin, jotka toistavat kaikki kuin yhdestä suusta yhtä ja samaa harhauttavaa tarinaa:

Äärioikeistolaiset aktivistit alkoivat heti iskun jälkeen sosiaalisessa mediassa kutoa valheellista tarinaa siitä, että tekijä oli veneellä Englannin kanaalin yli saapunut islamistinen turvapaikanhakija, jota tiedustelupalvelu tarkkaili. Hänen nimekseen kerrottiin muslimitaustainen nimi. Tämä tarina elää yhä muun muassa viestipalvelu X:ssä.  

Merseysiden alueen poliisi ilmoitti, että somessa leviävä tekijän väitetty nimi ja muut väitteet eivät pidä paikkaansa. Todellisuudessa iskun tekijän tiedetään olevan 17-vuotias nuori mies, joka on etniseltä taustaltaan ruandalainen ja oletettavasti kristitty Ruandan valtauskonnon mukaisesti.  

Hän syntyi ja kasvoi Britanniassa. Perhe asuu kohtalaisen vauraassa Banksin kylässä Southportin kupeessa Liverpoolin pohjoispuolella. Naapurit tiesivät pojan sisäänpäin kääntyneeksi ja hiljaiseksi nuoreksi, joka lapsena tukeutui äitiinsä.  Poliisi ei voi kertoa tekijän henkilöllisyyttä, koska hän on alaikäinen.

Valtamedian ymmärtävä tapa kuvata juuri 18-vuotta täyttävää Axel Muganwa Rudakubanaa lähes syyntakeettomaksi uhriksi muistuttaa paljon sitä, jolla suurelle yleisölle esiteltiin amerikkalainen nuorisorikollinen Trayvon Martin ja taparikollinen narkomaani George Floyd. Sen sijaan kolmeen murhaan ja kymmeneen murhayritykseen reagoineet kansalaiset kuvataan vesikauhuisiksi äärioikeistolaisiksi, jotka saivat "surullisesta tragediasta" vain tekosyyn riehumiselleen. 

Eikä tämä vielä riitä, Crowley toistaa globaalimedian epäolennaisen ja siksi harhaanjohtavan tarinan "valheellisesta someväitteestä", joka on samaa luokkaa kuin syyttäisi henkilöä, joka sanoo maapallon olevan pyöreä vaikka se on tarkalleen ottaen päiväntasaajalta hieman pullistunut eli litistynyt ellipsoidi. Koska protesteissa on kyse maahanmuuttopolitiikan arvostelusta, olennaista ei ole tekijän oikea nimi tai uskonto, vaan se, että Rudakubana on aikuisiän kynnyksellä oleva ulkomaalainen musta nuori, jonka ruandalaiset hutu-heimon vanhemmat olivat tulleet pakolaisina Englantiin 1990-luvulla. Koska veri on vettä sakeampaa, edes toisen polven maahanmuuttajuus ei ehkäissyt veritekoa, mikä saattaa johtua osin perhetaustasta, sillä Rudakubanan isä tai setä on ehkä syyllistynyt sotarikoksiin Ruandan sisällissodassa.

Protestiaalto olisi lähtenyt liikkeelle kaikesta huolimatta, vaikka tekijä olikin lopulta vain ihan perusruandalainen toisen polven pakolainen eikä islamistinen turvapaikan hakija. Mikäli alkuperäisen "somevalheen" sijaan murhaajaksi olisi paljastunut jostain mielikuvituksellisesta syystä ruotsalainen liinatukka Håkan Svensson, silloin media olisi voinut syystäkin rummuttaa nyt toistamaansa narraatiota kaiken selittävästä somevalheesta. 

Kömpelöin Suomesta löytyvä ad hoc -selitys Englannin tapahtumille löytyy Ylen verkkosivujen jutusta Valheelliset someväitteet sytyttivät mellakat Britanniassa – tutkijoiden mukaan sama voisi tapahtua myös Suomessa, jossa median kertomus spinnataan sopivasti valittujen asiantuntijoiden avulla Venäjän myyräntyöksi. Selitys on täysin posketon, mutta sitä tyrkytetään silti kansalaisille, koska he näyttävät uskovan mitä tahansa, mitä median sertifioima puhuva pää väittää Venäjästä, ilmastonmuutoksesta⁹ ja kymmenistä sukupuolista. 

Normaalisti aidot asiantuntijat ovat kriittiisiä lausunnoille, joissa poliittiset päättäjät, tässä tapauksessa Britannian hallitus, epäilee, että mellakoita lietsovan disinformaatiokampanjan takana on vieraan valtion vaikuttamisyritys. Ylen verkkosivujen jutun pohjana olleessa Ylen Aamu -ohjelmassa (6.8.2024) päähaastateltuna ollut Hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen tutkimusjohtajana Hanna Smith sen sijaan pitää ehdottomana totuutena Ylen toistamaa brittihallituksen väitettä, että mellakoiden taustalla olisi "valeuutisia levittävä" Channel 3 Now -verkkosivu, jolla "tiedetään olevan yhteyksiä Venäjään". 

Tärppinä heitetyn oletuksen tarkoituksena on uskotella, että marginaalinen nettisivusto kykenee kampanjoimaan koko maan laajuisen spontaanin protestiliikehdinnän. Varsinkin kun nopealla tarkastuksella selviää, että sivulla on alle 1600 kävijää. Sittemmin on selvinnyt, että brittihallituksen lähteenä on ollut The Telegraph -sanomalehden uutinen, jossa ei viitsitty mainita, että verkkosivusto oikaisi juttunsa ja pahoitteli väärän nimen julkaisemista.

Tämänkaltaiseen epäuskottavaan oljenkorteen Smith tarttuu mielellään, sillä hän tietää, että monille Venäjä on poliittisesti sopiva mörkö, jolla voi selittää ihan mitä tahansa, koska se menee pelotellulle tuulipukukansalle läpi kuin Iltalehden Putin-lööppi.

Viime vuosina Venäjä on selvästi osallistunut samantyyppisiin tapahtumiin, sanoo Smith. Hän kertoo, että Venäjä ei itse aloita tilanteita, vaan hyödyntää esimerkiksi propagandasivustojen väitteitä. Hän korostaa, etteivät valheita levitä todelliset uutismediat vaan sosiaalisen median kanavat ja niin kutsutut valemediat.    

Smithin mukaan venäläiset mediat vahvistavat valemedioissa esiintyneiden väitteiden sanomaa rummuttamalla niitä eteenpäin.    

Kun tilanne kärjistyy, Venäjä pystyy osoittamaan, ettei maahanmuutto ole hallinnassa, hallitus ei ota tavallisia kansalaisia huomioon, eikä demokratia toimi.    

– Tämä on kaikki sellaista, mitä autoritaariset hallinnot, Venäjä mukaan lukien, haluavat näyttää kansalaisilleen.

Puhuessaan "samantyyppisistä tapahtumista" Smith antaa ymmärtää, että Britannian hallituksen ilmiselvä poliittisesti tarkoitushakuinen epäily olisi jo vahvistettu tosiasia. Vaikka näin tutkijan mielestä tietenkin on, hän kuitenkin väittää, ettei Venäjä itse asiassa olekaan provokaation alkuunpanija, vaan se ainoastaan hyödyntää "propagandasivujen" väitteitä. Samalla hän korostaa julkeasti, ettei häntäkin haastatteleva valtamedia levitä koskaan valheita, vaan siihen syyllistyvät ainoastaan somen kanavat ja valemediat.

Puheen edetessä Smith moittii venäläisiä tiedotusvälineitä, koska katsoo niiden vahvistavan valemedian väitteitä jakamalla niitä eteen päin. Ainakaan Venäjän median väitteet eivät pääse länsimaalaisten korviin asti, koska sananvapauden puolustajana tunnettu kollektiivinen länsi on estänyt kansalaisiltaan venäläisten uutiskanavien näkyvyyden ja pääsyn niiden verkkosivuille. Se lienee jokaisen maan oma ongelma, mitä virallinen media kansalaisilleen kertoo, mutta Hanna Smithin kaltainen lännen hybridityöläinen olisi todennäköisesti tyytyväinen vasta silloin kun Venäjällä olisivat äänessä vain BBC:n ja Ylen tyyliset sateenkaarimediat.

Toisena haastateltuna Ylen jutussa olleella Helsingin yliopiston vaihtoehtoajattelun tutkija Niko Pyrhösellä on puolestaan pahanlaatuinen pakkomielle äärioikeistoa kohtaan, sillä Stetson-Harrison -menetelmää käyttäen hän väittää Suomessakin olevan tahoja, "jotka odottavat tilaisuutta masinoida jotakin samankaltaista, mitä nyt Britanniassa nähdään".

– Suomessa on samanlainen infra, jota kautta valheellista tietoa pystytään välittämään nopeasti, ja on toimijoita, joiden intresseissä on toimia näin, Pyrhönen sanoo.

Punavihreänä tendenssitutkijana tunnetun Pyrhösen villit spekulaatiot kertovat joko manageriaalisen luokan yleisestä vainoharhasta tai sitten halusta luoda sisäpoliittisesti sopivia uhkakuvia ja syntipukkeja. Joka tapauksessa hän on tyyppiesimerkki nykytutkijasta, joka sekoittaa sujuvasti omat ideologiset mieltymyksensä ja antipatiansa "tutkimuksiinsa". Hybriditutkija siis.

Haastattelujutun toimittanut Iiris Korteniemi halusi hänkin jutun sisään oman mielipiteensä:

Maahanmuutto jakaa voimakkaasti mielipiteitä. Kun yhteiskunnassa tapahtuu Britannian puukotusiskun kaltainen tapahtuma, tietyt ryhmät voivat hyödyntää tilannetta ja laittaa tarkoituksellisesti liikkeelle väärää tietoa.

Se mahdollisuus, että kansalaiset olisivat aidosti suuttuneet pysyvän hallinnon vuosikymmeniä jatkuneeseen petokseen, ei käy näiden kuplassa elävien apparatsikkien mielessäkään. Lisäksi heidän taipumuksensa luoda ja ylläpitää kaksoisstandardeja näkyy räikeimmin maahanmuutossa ja etnisissä suhteissa. Kun amerikkalainen musta väkivalta- ja huumerikollinen kuolee fentanyyli-päissään pidätystilanteessa, BLM-huligaanit sytyttivät puoli Amerikkaa tuleen eikä mediassa puhuttu mitään tilanteen hyödyntämisestä. Jos valkoinen nuori olisi tehnyt samanlaisen hirviömäisen teon mustille lapsille, Britannia olisi mennyt välittömästi chimp out -tilaan ja aamu-tv:ssä asiantuntijat olisivat antaneet ymmärtäviä lausuntoja kuten he tekivät värillisten polttaessa Pariisia 2005 ja rotumuukalaisten mellakoidessa Lontoossa 2011. 

Siksi ei ole yllättävää, että väkivaltaiselle BLM-liikkeelle solidaarisuuden osoituksena aiemmin polvistunut Britannian uusi pääministeri Keir Starmer totesi ensimmäisen hätäkokouksen tiedonannossaan, että "äärioikeistolaisten" (eli työväenluokan valkoisten) mellakoille ei ole mitään oikeutusta ja osalliset tulevat tuntemaan lain koko voiman. Tuoreessa Ylen uutisessa Britannian mellakoista ensimmäiset tuomiot – hallituksella tiukka linja mellakoihin osallistujia kohtaan pääministeri sanoi odottavansa merkittävää määrä tuomioita langetettavan loppuviikkoon mennessä:

– Sen pitäisi lähettää painokkaan viestin kaikille, jotka ovat olleet osallisina suoraan tai verkon kautta.

Hallitus aikoo nitistää pakkomonikulttuuria vastustavan orastavan kansannousun ilman keskusteluja silkalla väkivallalla: oikeusministeri Heidi Alexander kertoi hallituksen vapauttaneen noin 500 vankipaikkaa sekä kutsuneensa palvelukseen 6 000 poliisia. Pääministeri Starmer vakuutti vielä tiistaina, että poliisimäärä on riittävä. Sosialistiministerin rajut toimet ovat poikkeuksellisia, sillä rotumuukalaiset ja vasemmistolaiset ovat tälläkin kertaa saaneet mellakoida rauhassa ilman pelkoa pikaoikeuksista. Tämä on mahdollista, koska emme amerikkalaisen The Z blogin mukaan elä lännessä enää sääntöihin perustuvassa yhteiskunnassa, vaikka pahat pojat puhuvatkin alituiseen säännöistä. Se johtuu siitä, että he muuttavat sääntöjä tarpeidensa mukaan ja haluavat sinun noudattavan heidän sääntöjään, kun he tekevät mitä tahtovat.

Virallinen media kaikkialla lännessä pyrkii selittämään valkoisten harvinaislaatuisen kättä pitempään turvautuvan protestiaallon järjettömänä huliganismina ja äärioikeistolaisena yllytyksenä. Sen mielestä maahanmuuttovastaisuus ei ole legitiimi syy asettua rotumuukalaisia ja heidän rikollista toimintaa hyssytteleviä poliiseja vastaan. Argumentti sivuuttaa tietenkin alkuperäisväestön oikeuden puolustaa itseään ulkomaalaisinvaasiota ja sen arkipäiväistä terroria vastaan. Sitä paitsi briteiltä ei ole koskaan kysytty millään demokraattisella menetelmällä, haluavatko he täyttää maansa kognitiivisesti haasteellisilla ja väkivaltaisilla muukalaisilla. Joku siitä kuitenkin kansan ohitse aikoinaan päätti, mutta sen taustan penkominen on julkisuudessa ehdottoman kielletty. 

Työväenpuoluetta edustavan pääministeri Starmerin halu nitistää Britanian muukalaistamista vastustava valkoinen työväenluokka voi osaltaan johtua hänen juutalaisesta vaimostaan Victoriasta. Koko viikon kestäneiden levottomuuksien aikana Britannian juutalaisyhteisö on tuominnut jyrkästi "muslimeihin ja turvapaikan hakijoihin kohdistuvan väkivallan" sivuuttaen samalla lastenmurhat, muslimien mellakoinnin ja valkoisiin kohdistetun arkisen väkivallan. Samalla ties kuinka monilla korteilla pelaavat vaikutusvaltaiset juutalaiset tulevat pyllistäneeksi levottomuuksissa näkyvästi esiintyneelle maahanmuuttokriittiselle EDL-järjestölle, vaikka sen johtaja Tommy Robinson on puolustanut tilaisuuksissaan Israelia ja saanut mittavaa taloudellista tukea juutalaisilta. 

Mikäli Robinson olisi aito maahanmuuttovastainen nationalisti, hän kavahtaisi millainen rooli juutalaisilla on ollut rotumuukalaisten maahan päästämiselle vuoden 1948 jälkeen. Se oli tärkeä vuosi, koska silloin Britannian maahanmuuttopoliitikka muuttui ratkaisevasti. Tuolloin pikkuhattuisten heimo mursi junailullaan vallin, josta läpi päässyt vyöry on johtanut suoraan tämän viikon mellakoihin. Ei ihme, että vuoden 1948 vehkeilyistä vaietaan visusti kaikissa julkisissa keskusteluissa, joissa tarkastellaan avoimesti Britannian maahanmuuttopolitiikan lähtölaukausta.

Uraa uurtavassa artikkelissaan The SS Empire Windrush: The Jewish Origins of Multicultural Britain (2015) filosofian tohtori Andrew Joyce tuo esiin brittijuutalaiset Nathanin ja Isaacsin perheet, jotka omistivat New Zealand Shipping Companyn. He kuuluivat myös brittijuutalaisten "serkkuyhteisöön" (Cousinhood) kuin myös Harry Nathan, joka toimi strategisesti tärkeässä liikenneministerin tehtävässä 1946-1948. Nämä olivat ratkaisevia vuosia, jolloin monia ulkomaisia ​​ja kotimaisia ​​entisiä sotilasaluksia käytettiin kaupallisiin tarkoituksiin. Useimmiten kuninkaallinen laivasto luovutti alukset yksityisille, enimmäkseen juutalaisten omistamille yrityksille. Juutalainen sotaministerinä ja liikenneministerinä oli tietenkin hyvä uutinen "serkkuyhteisön" jäsenille, jotka olivat monopolisoineet laivayhtiöitä ja reittejä ja hyötyivät nyt täysin mitoin valtion kanssa tehdyistä sopimuksista, joiden ansioista oli hankittu äskettäin aluksia, mukaan lukien Empire Windrush. Näillä valtion sopimuksilla ja juutalaisten voiton pyyteillä oli valtava rooli kaupallisen matkustajateollisuuden nousussa, koska se toisi mustien, intialaisten ja pakistanilaisten maahanmuuttoaallon toisensa perään Britanniaan seuraavien kahden vuosikymmenen aikana.

Andrew Joyce ei varsinaisesti pohdi artikkelissaan juutalaisten motiivia muukalaisten maahantuonnille, vaan arvio lähinnä sen vaikutuksia:

Minua ei oikeastaan ​​kiinnosta, oliko tämän liikkeen synty osa yhteistä kampanjaa, jolla Britanniaan saadaan tulvimaan värillisiä, oliko motivaatio puhdas voitontavoittelu vai oliko se molempien yhdistelmä. Tosiasia on, että juutalaisilla oli näkyvä rooli koko prosessin ajan. Jopa menetelmä, jolla mustat houkuteltiin lähtemään Britanniaan, on huomion arvoinen. Noin kolme viikkoa ennen kuin Empire Windrush saapui Jamaikalle, mustia pommitettiin mainoksilla halvoista matkoista Britanniaan ja artikkeleilla, jotka ylistävät heidän uutta elämäänsä Lontoossa. Stephen Pollard kirjoittaa, että "vastaus oli melkein välitön. Jonot muodostuivat varaustoimiston ulkopuolelle ja jokainen paikka myytiin.” Monet mainoksista olivat propagandaesitteitä, jotka antoivat ruusuisen kuvan elämästä ja työmahdollisuuksista Britanniassa – mikä taas oli jyrkässä ristiriidassa synkän todellisuuden kanssa. Siitä huolimatta mainokset onnistuivat saamaan aikaan innostuksen mustien keskuudessa, jotka halusivat muuttaa uuteen hyvinvointivaltioon.

Yksinkertaisuudessaan tapahtumien kulku meni siten, että juutalainen sotaministeri siirsi Empire Windrushin juutalaisten omistukseen ja juutalainen liikenneministeri antoi vihreää valoa voittojen kasvattamiselle tuomalla värillisiä Britanniaan. Juutalaisten omistama media Jamaikalla puolestaan innoitti paikallisia lähtemään valtavin joukoin kohti Britanniaa. Näistä tosiseikoista huolimatta aluksen saapumisen jälkeen Britanniassa syntyi hyvin erilainen kertomus. Pollard kirjoittaa, että ”Empire Windrushin saapumisen jälkeisinä vuosina on ollut vallalla myytti, jonka mukaan Britannian hallitus oli vastuussa matkustajien tuomisesta osana yhteistä suunnitelmaa työvoimapulan voittamiseksi…mutta tämä ei pidä paikkaansa. Muiden ministerien reaktiosta käy selvästi ilmi, että he olivat yhtä hämmästyneitä kuin yleisö, kun he ensimmäisen kerran saivat tietää Jamaikan vt. kuvernöörin sähkeestä 11. toukokuuta, mitä oli tapahtumassa.” Myytti oli hyödyllinen, koska se tunnusti tapahtuman epädemokraattisen luonteen samalla kun se käänsi syyllisyyden pois vitsauksen ilmeisimmästä lähteestä – laivateollisuuden juutalaisista ja liikenneministeriöstä. On mielenkiintoinen tosiasia, että kun asiaan kuuluvat sopimukset oli täytetty ja prosessi päässyt käyntiin, Harry Nathan luopui kaikessa hiljaisuudessa liikenneministerin virastaan 31. toukokuuta 1948. On hämmästyttävää, että tuon päivämäärän jälkeen Nathan on välttynyt kaikesta tieteellisestä ja journalistisesta huomiosta lukuunottamatta Joycen artikkelia.

Empire Windrushin saapumisen jälkimainingeissa työväenpuolueen hallitus piti kiinni kuvitelmastaan, että takertumalla 'perinteeseen', jonka mukaan siirtomaiden asukkailla pitäisi olla "vapaa pääsy Yhdistyneeseen kuningaskuntaan", voisi toimia keinona pitää mureneva imperiumi koossa. Samalla luotiin pohja hallituksen tiukalle kirjaimen noudattamiselle, tosin aiemmin merkityksettömän pöytäkirjan painoarvoon on saattanut vaikuttaa myös silloisen maahanmuuttolain tulkinta. Vastuu voimassa olevan lain tulkinnasta kruunulle ja hallitukselle kuuluu kuitenkin varaoikeuskanslerille, jona toimi tuolloin juutalainen Frank Soskice. Hänen brittivihamieliset toimensa tunnetaan parhaiten lakiesityksestä, joka sisälsi ensimmäistä kertaa säännöksen, joka kieltää joukkoherjauksen. Samainen Sosckice luotsasi parlamentin kautta läpi rotujen välisiä suhteita koskevan lain vuonna 1965, jolloin alkoivat orwellilaiset sortotoimet valkoisen kantaväestön itsepuolustusta vastaan. Näitä samoja lakeja vielä ankarammin tulkittuina käyttää hyväkseen nykyinen pääministeri, joka vaatii tuomareita antamaan mahdollisimman kovia rangaistuksia vain valkoisille mellakoijille.

PALJASTAAKO SINIMUSTAN LIIKKEEN PUOLUEHAKEMUS LIBERAALIDEMOKRATIAN VALUVIAT ?

Platonin määritelmä ihmisestä kaksijalkaisena höyhenettömänä eläimenä kertoo kuinka harvassa lajimme yhteiset nimittäjät viime kädessä ovat. Tälle universaalille perustalle ei ole historian saatossa perustettu ainuttakaan korkeakulttuuria, mutta jostain syystä filosofin ironiseksi tulkittavasta määritelmästä on tehty nykydemokratiassa yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden perusta. Oma sivujuonteensa on määritelmästä mielivaltaisesti johdetut universaalit ihmisoikeudet, joista on tullut paradoksaalisesti globalistisen totalitarismin taisteluhuuto kansallisia intressejä vaalivaa enemmistödemokratiaa vastaan. 

Eurooppalaisten kansakuntien lainsäädäntöön salakuljetettu totalitaristinen demokratiatulkinta kieltää jo lähtökohtaisesti sellaisten poliittisten liikkeiden toiminnan, jotka eivät varauksettomasti allekirjoita liberalistisia arvoja. Viimeisin irvokas esimerkki tästä on henkisenä Ruotsina tunnettu Kanada, joka kielsi aivan äskettäin kansalaisliike Proud Boysin terroristisena. Jopa äärioikeistotutkija Tommi Kotonen pitää Kanadan kieltopäätöksen perusteluja "ylimalkaisina" eli mielivaltaisina. 

Näitä hälyttäviä läntisiä virtauksia tarkasteltaessa onkin mielenkiintoista seurata tuleeko oikeusministeriö hyväksymään Sinimustan liikkeen puoluerekisteriin, koska sen säännöt ja varsinkin ohjelma poikkeavat huomattavasti muiden puolueiden humanistis-individualistisista raameista. 

Ylen verkkosivujen uutisessa Etnisesti yhtenäistä Suomea ajava Sinimusta liike on vielä matkan päässä puoluerekisteristä kerrotaan liikkeen jättäneen viime vuoden lopulla hakemuksensa kannattajakortien keräämiseksi. Uutisessa tehdään selväksi, että hakemuksen läpimeno ei ole mikään läpihuutojuttu kun asiaa kysytään julkisoikeuden professori Jukka Viljaselta:

Viljasen mukaan tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että puolue hyväksyy Suomen perustuslain keskeisen ajatuksen demokratian perustumisesta kansanvaltaan eikä väkivaltaan tai muuhun vaikuttamiseen.

– Hyvin laaja kirjo puolueita on vuosien varrella sallittu, mutta jossakin se raja menee. Sitä rajaa ei meillä juuri ole viime vuosina testattu, Viljanen sanoo. Hän arvioi, että Sinimusta liike saattaa olla rajatapaus.

Yllättävää kyllä Ylen jutussa lainattu toinen asiantuntija, oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen, puhuu sen puolesta, että suomalaisessakin demokratiassa voi toimia puolue, joka haluaa muuttaa lainsäädäntöä, jonka rikkomista pidettäisiin nyt lainvastaisena. Tällöin puolueen pitää Jääskeläisen mukaan toimia vain demokraattisen menettelytapojen mukaisesti:  

Mitä jos ohjelmassa on kohtia, jotka näyttävät olevan lainvastaisia? Jääskeläisen mukaan sitä täytyy nyt katsoa.

– Tietenkin saa haluta joitakin asioita, vaikka muuttaa lainsäädäntöä. Sinänsä se voi olla hyväksyttävääkin, kunhan se tehdään käyttäen demokraattisia menettelytapoja. Mielipiteen- ja sananvapaus on yksi lähtökohta.

Nykyisessä vasemmistoliberalistisessa hegemoniassa Jääskeläisen huomiot todennäköisesti sivuutetaan, josta viestii järjestelmän apparatsikkeina toimivien mielipideautomaattien paljon huomiota saaneet lausunnot. Yhden hysteerisimmistä mielipiteistä on laukonut politisoitunut historiantutkija Oula Silvennoinen valtiollisen sateenkaarikirkon lehdessä Kirkko ja Kaupunki. Aviisin uusimmassa numerossa punavihreä tendenssitutkija toistaa tutut arvottavat mielipiteensä paljastaen samalla paranoidin suhteensa kansallismielisyyteen ja etniseen suomalaisuuteen.

Silvennoiseen verrattuna hieman vakavampaa akateemista näkemystä edustaa Turun yliopiston poliittisen historian tutkija Vesa Vares, vaikka hänkin kutsuu Helsingin Sanomien haastattelussa Sinimustan liikkeen ohjelmaa fasistiseksi ja rasistiseksi mutta ei sentään sadistiseksi. Vareksen kunniaksi on sanottava, ettei hän pintapuolisessa analyysissaan sorru samanlaiseen itkuhumanismiin kuin Silvennoinen tämän luonnehtiessa puolueen tavoitteita. 

Tutkijat ovat varmasti oikeassa siinä, että näillä näkymin mahdollisella puolueella ei ole odotettavissa suurta kansansuosiota. Osaltaan tähän vaikuttaa puolueohjelman poliittisen tyylin epäajanmukaisuus (so. "30-lukulaisuus") sekä jyrkkyys eräitä yksilönoikeuksia vastaan, vaikka muutoin suurin osa maahanmuuttokriitikoista hyväksyisikin puolueen etnonationalistiset vaatimukset. 

Puoluehankkeessa olennaista ei ole kuitenkaan ohjelman kiistanalaiset yksityiskohdat, vaan sen metapoliittinen vaikuttavuus, jossa koetellaan Overtonin ikkunan eli sallittujen poliittisten keskustelunavausten nykytilaa. Vaikka Sinimustan liikkeen kannatus jäisi pieneksi, olisi sen hyväksyminen puoluerekisteriin vasemmistoliberaaleille silti tappio, koska virallisen aseman kautta sen poliittisia konsensus-tabuja haastavat näkemykset vuotaisivat suuren yleisön tietoisuuteen ja sitä kautta jopa julkiseen keskusteluun. Ei tarvitse kuin muistella vihreiden vaatimatonta alkutaipaletta ja sen myöhempää menestystä liikkeen saatua teesinsä yleisen debatin alaisiksi. 

Poliittisen eliitin kannalta Sinimustan liikkeen puoluehankkeen torppaaminen ei ole yksiselitteisesti hyvä asia. Hylkääminen kun nostaisi väistämättä keskustelun demokratian rajoista ja sen sisäisestä logiikasta, vaikka itse keskustelu olisikin kontrolloidun yksipuolista ja sitä kävisivät julkisuudessa vain järjestelmän luotetut apparatsikkit. Älykkäät ihmiset tekisivät itselleen joka tapauksessa kysymyksiä, joita ei julkisessa elämässä esitetä. Epäluottamus kansasta erkaantuneeseen demokratiakoneistoon syvenee ja herättää entistä perustellumpia kysymyksiä kenen etuja nykyjärjestelmä itse asiassa ajaa.

Tähän menessä demokratiaa ja sen liberalistisia arvoa punnitsevia kriittisiä argumentteja ei ole maassamme juurikaan esitetty muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Siksi olisi toivottavaa, että Sinimustan liikkeen esiinmarssi herättäisi filosofiset toisiajattelijat pohtimaan ääneen nykydemokratian mielekkyyttä, kansanvaltaisuutta ja sen todellisia vallankäyttäjiä. Ylipäätään koko nykydemokratian politisoitunut konsepti tulisi haastaa älyllisesti, sillä on sanomattakin selvää, että siihen kuuluvat tasa-arvo ja ihmisoikeudet eivät edusta itsestäänselvää kosmista hyvyyttä, vaan näyttävät olevan portteja sivilisaaton romahdukseen ja kaaokseen.

                                                             *********************

  

Yle TV1, torstai 4.2.2012 klo 19.00, Dokumenttiprojekti: Paperittomat

Suomessa, enemmistön näkymättömissä, elää ihmisiä, joiden arki on täynnä näköalattomuutta, epävarmuutta ja pelkoa huomisesta. Minkälaista on näiden ihmisten todellisuus, miten rakentaa elämää maassa, jossa sinua ei virallisesti ole edes olemassa. O: Ann-Mari Leinonen ja Sampsa Huttunen HD ohjelmatekstitys (suomi) 50 min. Linkki ohjelmaan.

Etnisen ja kulttuurisen diversiteetin viholliset, itsenäisten kansakuntien tuhoajat, ovat kieltämättä taitavia ehdollistaessaan massoja. Toki heidän tunteisiin vetoava propaganda ei kykene manipuloimaan kaikkia, mutta silti riittävän monia, jotta lännen itsetuho olisi edes jotenkin perusteltavissa demokratian luhistuvissa kulisseissa. 

Illan dokumentti on varsinainen kouluesimerkki psykologisesta vaikuttamisesta. Rationaalisesti arvioitavissa oleva massiivinen kansainvaellus sivuutetaan ohjelmassa kokonaan ja se keskittyy  sen sijaan Suomeen livahtaneiden yksilöiden kokemuksiin. Koska näkökulmaksi on valittu yksilöpyksilöt, katsoja voidaan samastuttaa tunnetasolla näiden todellisiiin tai kuviteltuihin kärsimyksiin. Muukalaisten kärsimysten vähentämiseksi empaattinen katsoja ei voi päätyä muuhun kuin että tulijan turvapaikka hyväksyttäisiin ja tämä saisi näin ikuisen nautintaoikeuden Suomessa. 

Ohjelman lähettäminen olisi perusteltua siinä tapauksessa, jos Yle esittäisi vastavuoroisesti ohjelmia, joissa maahanmuuttoa tarkastellaan populaatiotason kysymyksenä ja ekologisena ongelmana.  Moniarvoisuus jää Ylellä kuitenkin vain tyhjien puheiden asteelle, sillä mediajätti kannattaa edelleen vain yhtä ideologista näkökulmaa, jossa puolustetaan kaikin keinoin afrikkalais-aasialaista invaasiota.

EUROOPPALAISVÄESTÖN VAIHTAMINEN JA KUIHTUMINEN TUNNUSTETAAN YLEN KOLUMNISSA

Ylen verkkosivuilla luettavissa ja Ylen Radio 1:ssä kuultavissa olevat kolumnit eivät ole läpileikkaus suomalaista yhteiskuntaa askarruttavista kysymyksistä, koska kirjoittajat ovat lähes kaikki vihervasemmistolaisia. Tästä ideologisesta epäsuhdasta vastaa Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen demaritaustainen tuottaja Rakel Liekki. Pornotähtenä aiemmin "kunnostautunut" rappioliberaali on valinnut kolumnisteiksi vain hänen maailmankuvaansa sopivia hyödyllisiä idiootteja, joita kansan keskuudessa kutsutaan syystäkin punamädättäjiksi. 

Eräs heistä, joskaan ei pahimmasta päästä, on tiedetoimittajaksi itseenä tituleeraava Jani Kaaro. Hän kirjoittaa viimeisimmässä kolumnissaan Muslimitko sitten jyräävät meitin? varsin avoimesti valkoisen väestön vaihdosta ja väestökadosta, mikä on poikkeuksellista ns. tiedostavissa piireissä. Toki Kaaro tekee odotetusti olkiukon väestönvaihtoteoriasta ja pitää sitä Helsingin Sanomien tapaan "salaliittoteoriana", mutta alkaa heti sen perään vyöryttää tilastotietoja, joissa ei ole mitään salaista:

On varmasti on totta, kuten HS:n artikkeli kertoo, että kyseessä on salaliittoteoria, mutta samanaikaisesti on sanottava, että jotakin hassua on tapahtumassa valkoiselle länsimaiselle väestölle. Esimerkiksi viimeisin väestönlaskenta Englannissa paljasti, että Lontoon asukasluku oli kasvanut miljoonalla, mutta samanaikaisesti 620 000 valkoista brittiä oli muuttanut Lontoosta pois(siirryt toiseen palveluun). Tämä tarkoitti, että valkoisesta kantaväestöstä tuli Lontoossa vähemmistö. Heidän osuutensa lontoolaisista on 45 prosenttia.

Sekulaarille humanistille on tyypillistä kuvata valkoisen väestön ilmeistä sukupuuttoa "hassuna tapahtumana", ilmaus, jota Kaaro tuskin käyttäisi esimerkiksi tiibetiläisten tai Amazonin alkuasukkaiden kohdalla.

Julkisessa keskustelussa Kaaron esittelemien tilastotietojen julkituomista vältellään, koska se kyseenalaistaisi valtamedian jankuttaman väitteen, että maahanmuutto ei muuta juuri mitenkään väestösuhteita eikä siten myöskään valtasuhteita. Tästä linjasta ei ole poikettu, koska se on ollut hyödyllistä vasemmistolaisten monikultturistien ja uusliberalistisen oikeistolaisten epäpyhälle liitolle, jolla kusetetaan kansan syviä rivejä. Miksi sitten Kaaron annetaan kertoa asiasta ja antaa näin aseita todellisen poliittisen opposition käsiin?

Eräs syy kirjoituksen julkaisemiselle voi olla se, että läntisessä maailmassa sulkuportit mutavyörylle on avattu lopullisesti, eikä tosiasian kertomista pidetä enää poliittisesti vaarallisena. Nomenklatuuraan kuuluvien toimittajien keskuudessa ollaan luultavasti vakuuttuneita, että viimeisen niitin pahalle valkoiselle vallalle löi valkoinen vanhus. Yhdysvaltain presidentivaalit kyseenalaisella tuloksella voiton napannut (((vanhan liberaalieliitin))) marionetti Joe Biden kun on luvannut ensitöikseen antaa kansalaisuuden 11 miljoonalla laittomalle siirtolaiselle. Asiasta kirjoitti Helsingin Sanomat 25.11.2020:

Tammikuussa virallisesti toimensa aloittava Biden kertoi NBC:lle, että ensimmäisen sadan päivän aikana hän tahtoisi saada läpi maahanmuuttouudistuksen, jolla mahdollistettaisiin kansalaisuuden saaminen yli 11 miljoonalle paperittomalle.

Kaaro jopa tunnustaa Ku Kluxin Klanin jo 1960-luvulla esittämät varoitukset Amerikan väestösuhteiden muutoksesta. Aivan viime vuosiin asti niitä on pidetty paholaismaisten ihmisten vainoharhaisena pelotteluna, vaikka todelliset silmää tekevät ovat aina tienneet Klaanin olleen oikeassa. Totuuden voi kertoa vasta nyt kun muutos näyttää peruuttamattomalta:

Vielä dramaattisempia lukemia on ilmoitettu Yhdysvalloista. Vielä 1950-luvulla valkoisen väestön osuus kokonaisväestöstä oli lähellä 90 prosenttia. Viimeisessä väestönlaskennassa se on kuitenkin laskenut 60 prosenttiin. Yhdysvaltain väestönlaskentaviraston mukaan valkoisesta väestöstä tulee Yhdysvalloissa vähemmistö joskus vuosien 2040-2050 välillä. Alle 16-vuotiaiden joukossa valkoiset ovat jo vähemmistö, joten Yhdysvallat ”tummenee alhaalta ylöspäin”, kuten Brookings Instituutin tutkija William Fey asian ilmaisee.

Kolumnissa kerrotaan myös totuudenmukainen syy nykyiselle poliittiselle kahtiajaolle, joka ei koske ainoastaan länsimaita, vaikka kirjoittaja ei tätä sanokaan. Perusteltu pelko väestömuutoksen peruuttamattomuudesta on niin ikään taustalla Puolan ja Unkarin uppiniskaisuudessa alistua EU:n orwellilaisesti määrittelemällle oikeusvaltioperiaatteelle. Sehän pakottaisi maat ilman laukaustaan päästämään rajojensa sisälle tuhansia rodullisesti ja kulttuurisesti vieraita maahantunkeutujia. Kolumnisti toteaa:

Lontoon yliopiston poliittisen historian professori Eric Kaufmann väittää tuoreessa kirjassaan, Whiteshift, että tämä väestötason muutos on pääsyy nykyiseen poliittiseen kahtiajakoon. Valkoiset konservatiivit ovat havahtuneet siihen tosiasiaan, että he voivat ajautua vähemmistöön omassa maassaan; mikä tapahtuu kuitenkin todennäköisimmin väestöjen sekoittuessa kuin korvautuessa. Samalla konservatiivit ovat alkaneet vaatia tunnustusta ”valkoiselle elämäntavalle”, korostamaan oikeuksiaan ja käyttäytymään aivan kuin he jo olisivat vähemmistö.

Kirjoituksen toisella puoliskolla hypätään väestönvaihdon pelosta kansallisvaltioiden väestönkasvun laskuun. Vaikka nämä ilmiöt kytkeytyvät toisiinsa, ne ovat silti eri kysymyksiä. Esimerkiksi Japanissa on laskeva väestökäyrä, mutta se ei ole toistaiseksi päättänyt korvata kansaansa kognitiivisesti vähemmän kyvykkäillä kehitysmaalaisilla toisin kuin moralistisessa mielenhäiriössä toimiva Jeesus-kompleksinen länsi. Tosin nousevan auringon maassakin länsimaiden hulluuden alttarit ovat jo esillä, jos on uskominen uutiseen, jonka mukaan Japanin ulkoministeri Toshimitsu Motegi (Liberaalidemokraattinen puolue) pyrkii muuttamaan maansa monietniseksi länsimaaksi. Nyrjähtäneen suunnanmuutoksen takaa löytyvät tietenkin ulkopuoliset voimat, nuo Usual Suspects, josta poliittinen tarkkailija Andre Udjku kirjoittaa hiljattain osuvasti:

Back in 2018, leftists in the U.S. began demanding that Japan embrace multiculturalism because a half-Japanese tennis player with a Haitian-American father won the US Open. In an article entitled Japan Needs ‘Foreigner Blood’ Like Naomi Osaka’s, the Daily Beast’s Jake Adelstein acknowledged that limited immigration, ethnically homogenous Japan has a low crime rate and that shootings remain in the single digits every year, but claimed this is due to strong policing and gun control laws. Asserting that “xenophobia runs deep” in Japan, Adelstein urged the country to “create the multiracial society it needs to survive and thrive as a nation” due to its declining birth rates. “With a dwindling population but a slightly increasing number of international marriages, Japan has to decide how to combat racism, embrace multiculturalism and tolerance if it wants to survive,” he concluded, drawing attention to a UN migration plan that suggests in order to keep the size of the working-age population constant, Japan “would need 33.5 million immigrants from 1995 through 2050. ”The Japanese people are largely opposed to mass immigration, displaying hostility even towards Chinese migrants despite the fact they make up a small fraction of the population. Notice how they say “if country x wants to survive, it needs embrace diversity, multiculturalism and anti-racism.” Barbara Spectre said the same of Sweden and Europe. Sounds like a not so subtle threat.

Globaalilla tasolla väestönkasvun väheneminen on tietenkin hyvä asia, mutta se ei yksinään ehkäise siirtolaisuutta länsimaihin, vaikka Kaaro niin lukijoille uskotteleekin. Niin kauan kun länsimaita hallitsevat kansan intressistä piittaamattomat petokselliset poliitikot tulijoista ei tule olemaan pulaa. Tässä mielessä kehitysmaiden naisten kouluttaminen ei auta länttä yhtään, mikäli meille vihamielinen eliitti on vallassa:

Islamilaisissa kulttuureissa voi kuitenkin olla yksi tekijä, joka vaikuttaa muslimien tavallista korkeampaan syntyvyyteen – ja se on naisen asema. Kaikissa maissa, joissa naisilla on mahdollisuus kouluttautua ja käydä palkkatöissä, syntyvyys on yleensä laskenut nopeasti ja jyrkästi. Monissa islaminuskoisissa kulttuureissa naiset ovat kuitenkin kotona eivätkä aina edes luku- ja kirjoitustaitoisia, ja silloin lapsiluku on yleensä korkea. Eikö tässä ole ratkaisun makua? 

Jos maahanmuuton vastustajat pelkäävät, että muslimit jyräävät meidät korkeammalla syntyvyydellään, pidetään huoli, että musliminaiset saavat koulutuksen ja että heillä on pääsy työmarkkinoille.

Viimeisesssä kappaleessa kolumnisti tarkoittaa oletettavasti jo täällä olevia muslimeja. Muukalaisongelma ei kuitenkaan poistu sillä, että täällä oleville kaadetaan verovaroista lisää rahaa "koulutukseen", vaan ainoa todellinen ratkaisu on tulijoiden lähettäminen kotimaihinsa. 

                                                     *******************************



Yle TV1, maanantai 30.11.2020 klo 23.00, Prisma: Väestöräjähdyksen haasteet

Vuonna 2050 ihmiskunnan lukumäärä ylittää ennusteiden mukaan 10 miljardia. Chris Packham matkustaa ympäri maailmaa etsien vastauksia liikakansoituksen monimutkaiseen ongelmaan. Voidaanko nopeaa kasvua hidastaa? T: Curious Film/BBC, Iso-Britannia HD 52 min. Linkki ohjelmaan.

Vasemmistoliberaalien tabuaihetta käsitellään yllättäen Ylessä. Syykin selviää kun katsoo ohjelman.

YLE MYÖTÄILEE KUN POLIISIYLIJOHTAJA HALUAISI KRIMINALISOIDA VIRANOMAISTEN ARVOSTELUN

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen tunnetaan parhaiten sotkeutumisestaan politiikkaan, joka on näkynyt räikeänä puuttumisena oppositioliikkeiden ja toisinajattelijoiden toimintavapauksiin. Näistä tapauksista tunnetuin lienee Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) kieltoprosessi, joka lähti liikkeelle Poliisihallituksen johtajan Seppo Kolehmaisen vaatimuksesta. Koska kyseisen sortotoimen hämäristä taustoista on vaiettu, eräät yhteiskuntakriitikot ovat epäilleet, että Kolehmaiselle annettiin vain kasvot manööverille, jonka taka-alalla häärivät EU-agendaa palvelevat suomalaispoliitikot.

Joka tapauksessa Kolehmaisella on taipumusta vehkeilyllään rikkoa jatkuvasti vallan kolmijako-oppia. Hänen johdollaan poliisi on insitituutiona alkanut haalia itselleen valtaa, joka on kuulunut perinteisesti lainsäädäntö- ja tuomiovallalle. Esimerkiksi Pohjoimaista Vastarintaliikettä vastaan nostetun kanteen takana ei ollut syyttäjälaitos vaan Poliisihallitus. 

Oma lukunsa ovat Kolehmaisen viimeisimmät sekoilut al-Holin Isis-taistelijanaisten ja näiden lasten päästämisessä Suomeen. Hänestä on tehty oikeuskanslerille ainakin kaksi kantelua virkamiehen valehtelusta eduskunnalle. Asiakirjavuodot nimittäin paljastavat, että Kolehmainen on allekirjoittanut salaisen asiakirjan, jonka tavoitteena oli järjestää Isis-taistelijoiden vaimot ja lapset palautuslennolle Suomeen. Näin syvä yhteistyö punavihreän hallituksen kanssa kertoo tietenkin sekä Kolehmaisen omista puoluepoliittisista preferensseistä että tämän kykenemättömyydestä pitää näppejään erossa ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) poliittisesta suhmuroinnista.

Tällaisella ansioluettelolla Kolehmainen katsoo kuitenkin olevansa oikeutettu ripittämään sananvapauttaan käyttäviä suomalaisia. Tänään tulleessa Yle TV1:n Ykkösaamussa Kolehmainen saarnasi ainaista virttään "virkamiesten maalittamisesta" ja "vihapuheen" lisääntymisestä. Ylen verkkosivuilta löytyvässä jutussa Poliisiylijohtaja Kolehmainen huolissaan maalittamisesta: Pelko voi vaientaa jopa tuomareita, sadat poliisit harkinneet alanvaihtoa Poliittisen poliisin (PolPo) ykkösnyrkki yrittää ruikutuksellaan kerätä virkamiesgangstereilleen sääliä, jotta  jo nyt häpeällisesti typistetty sananvapaus saataisiin karsittua olemattomiin:

– Pahimmillaan maalittamista on saatettu kohdentaa niin, että virkamies luopuu virkatehtävistään. Syyttäjä ei enää lähde syyttämään näissä tapauksissa, tai pahimmillaan tuomari ei lähde tuomitsemaan, Kolehmainen sanoi.

Tällaiseen puolitotuuteen ei voi suhtautua muulla kuin vasemmistopoliitikon suosimalla sutkautuksella: paskapuhetta! Kolehmaisen puoluetausta ei ole tiedossa, mutta projisoinnin käyttäminen viittaa vahvasti vihervasemmistolaiseen mentaliteettiin. "Faktantarkastajien" sylttytehtaalta yleiseen kielenkäyttöön juurrutetulla uudistermillä maalittaminen halutaan valtamediassa viitata vain alamaisten virkamiehille antamaan suoraan palautteeseen. Tosiasiassa paljon yleisempää "maalittamista" ovat juuri syyttäjien politisoituneet toimet tavallisia nettikirjoittajia ja populistipoliitikkoja vastaan. Virkamiehiin kohdistuvaa, usein vielä täysin perusteltua kritiikkiä  huolestuttavampaa on kansanvallan kannalta esimerkiksi se, että maastamme löytyy valtakunnansyyttäjä, joka käyttää ideologisten mieltymystensä mukaisesti mielivaltaa ketä tahansa kansalaista vastaan. Lakien tarkoitus on suojella tavallisia kansalaisia, eikä niitä mielivaltaisesti käyttäviä kansanvihollisia!

Ylen verkkosivujen Kolehmainen-uutisesta vastannut pahamaineinen multikulti-propagandisti Anniina Wallius ei malta olla tuomatta omia näkemyksiään juttuun. Tämän hän tekee vaivihkaa tunnettujen tosiasioiden varjolla:

Tuorein julkisuuteen tullut tapaus poliisin henkilökohtaisesta roimimisesta sosiaalisessa mediassa on perussuomalaisten kansanedustajan Ano Turtiaisen Twitter-viesti.

Siinä hän nimitti ylikomissario Jari Taposta "munattomaksi nillittäjäksi" tämän kirjoitettua sananvapauteen kuuluvasta vastuusta.

Taponen on tehnyt rikosilmoituksen. Kolehmainen kertoo kuulleensa monilta muilta poliiseilta, etteivät he tee ilmoituksia, koska eivät halua antautua tai saattaa jopa perhettään entistäkin pahemmin maalittamiskohteeksi.

Toimittaja viestii, että ikään kuin koko juttu olisi pääpiirteissään tässä. Päältä päin katsoen moni huoleton lukija varmaan otaksuu näin, sillä hänelle ei ole avattu tapauksen yhteiskunnallisia ja poliittisia ulottuvuuksia, jotka ylipäätään tekivät rikosilmoituksen mahdolliseksi. Jälleen kerran emeritus professori Timo Vihavainen löysi case Taposesta sarkastisesti totuuden jyvän, joka on ollut valtamedialla koko ajan tahallaan kadoksissa:

Uusimmasta Suomen Kuvalehdestä huomaan, että siellä kolumnisti kirjoittaa otsikolla Solvaaminen on painostusta. Tämän yllättävän johtopäätöksen näyttävää oikeuttavan muutama letkautus, eritoten erään kansanedustajan eräästä aikuisesta poliisikomisariosta twitterissä käyttämä nimitys munaton nillittäjä.

Kirjoittaja pitää absurdina uutisoida somehäirintää – ilmeisesti juuri tällaista –yksittäisten henkilöiden välisenä nahinana. Tänä aikana näet lukuisat tutkimukset osoittavat vihapuheen isoksi demokratiaongelmaksi.

Asiantuntijaryhmä kuulukin vaatineen poliitikoilta päättäväisiä toimia ongelmaan puuttumiseksi. 

Somehäirinnän uutisoiminen henkilöiden välisenä nahisteluna palvelee kirjoittajan mielestä tätä agendaa, koska se hämärtää vihapuheen mieltämistä yhteiskunnalliseksi ongelmaksi.  

Tällöin kuulemma hämärtyy, että häirintä… on vallankäyttöä, jossa joitakin henkilöitä ja näkemyksiä pyritään vaientamaan…  

Kyllähän se ilmeiseltä näyttää, että liikkeellä nyt on kovasti halua vaientaa joitakin mielipiteitä ja ettei asiassa liiemmin keinoja kaihdeta. Jopa yleinen syyttäjä (!) on kuin onkin onnistuttu mobilisoimaan asiaan mukaan ja näyttää ihan siltä, kuin asialle haluttaisiin nyt vielä antaa tieteenkin siunaus.

Sekä Ylen Ykkösaamu ja siitä jutun kirjoittanut Anniina Wallius edustavat esivallalle nöyrää tiedonvälitystä. Kolehmaista ei haasteta politikoinnistaan ja töppäilystään mitenkään. Päinvastoin, Wallius myötäilee hänen kantaansa sananvapauskysymyksessä. Kun poliisiylijohtaja puhuu "vihapuherikoksista", joita Suomen laki ei edes tunne, toimittaja Wallius kirjaa sen juttuunsa sellaisenaan ilman välihuomautusta:

Vihapuherikosten muuttaminen asianomistajarikoksista yleisen syytteen alaisiksi helpottaisi, mutta sekään ei olisi koko ratkaisu, Kolehmainen arvioi. Lakimuutos on oikeusministeriössä harkittavana, hän kertoi.

Omana henkilökohtaisena mielipiteenään hän sanoi, että rikoslakeja ei tarvittaisi lainkaan, jos ihmiset osaisivat kunnioittaa toistensa ihmisarvoa.

Kommentista käy selväksi, että poliisiylijohtaja ei pidä suomalaisia kansalaisina vaan alamaisina, joiden toimintaa pitää yhä tiiviimmin valvoa ja jos mahdollista, sanktioida vielä nykyistäkin ankarammin. Toisin sanoen alamainen on Kolehmaiselle aina potentiaalinen rikollinen ja rikoksista inhottavin on hegemonisen valtakoneiston väärinkäytösten esilletuominen.

Puhuessaan Ruotsin katastrofaalisista rikostilastoista poliisiylijohtaja tyynnyttelee kansaa väittämällä länsinaapurin tilanteen olevan täällä vältettävissä. Mitään konkreettisia keinoja Kolehmainen ei kuitenkaan esitä, ei edes sitä helpointa kuten kehitysmaalaisten maahanmuuton tukkimista ja maassa olevien ulkomaalaisrikollisten karkottamista.

Hervottoman haastattelun kruunaa Kolehmaisen lopussa esittämät toimenpide-ehdotukset kutsumattomien kehitysmaalaisten "kotouttamiseksi". Päästessään vapaasti politikoimaan, poliisiylijohtajan jutut lähtevät välittömästi laukalle:

Hän pitää Suomessa ongelmana muun muassa sitä, että maahanmuuttajien pääsy töihin kariutuu tiukkoihin kielitaitovaatimuksiin, jolloin he jäävät ulkopuolisiksi ja mahdollisesti alttiiksi rikollisryhmien houkutuksille.  

Hän sanoo ymmärtävänsä, että suomen tai ruotsin taito on keskeinen integraation väline ja se on ollut ennakkoedellytys myös työpaikalle, mutta nyt systematiikkaa kannattaisi hänen mielestään kääntää.  

Kielen oppiminen on edelleen erittäin tärkeää, mutta Kolehmaisen mielestä töihin voisi päästä nykyistä helpommin ja kieliopinnot käydä sen jälkeen työn ohessa.  

– Työhön nopeasti, ja sillä tavoin rakentamaan suomalaista yhteiskuntaa.

Jokainen ymmärtää puheen kontekstista ettei poliisijohdon moderni apparatsikki tarkoita maahanmuuttajalla Ruotsista tullutta ohjelmistosuunnittelija Håkania tai Saksasta työn perässä saapunutta koneinsinööri Jürgeniä, vaan afrikkalaisperäistä, todennäköisesti laittomasti maassa oleskelevaa ammattitaidotonta vapaamatkustajaa. Tervejärkisille on ajatuksenakin sietämätöntä, että henkilöillä joilla ei ylipäätään ole mitään asiaa Suomeen, yritetään viranomaisten toimilla juuruttaa maahamme. Tuo joutoväki pitäisi välittömästi palauttaa Schengen-alueen ulkopuolelle, mieluiten kotiseuduilleen, jossa pippuri kasvaa. 

On pöyristyttävää, että poliisiylijohtaja ehdottaa taustoiltaan varmentamattomille muukalaisille vielä ohituskaistaa työelämään ikään kuin Suomessa ei olisi jo omasta takaa kotoperäisiä työntarvitsijoita! Viranomaisten pitäisi suojella suomalaisia, mutta Kolehmaisen puheenvuorosta päätellen poliisia kiinnostaa lähinnä vain ulkomaalaisten hyvinvointi. Varsinkin poliisijohto kantaa neuroottista huolta siitä, etteivät kaikki suomalaiset suhtaudukaan valtiojohdon ja viranomaisten vieraskoreuteen ilolla ja kutsuvat sitä siksi vihapuheeksi, josta pitäisi saada vapausrangaistus.

ONKO HOLOKAUSTISTA TULLUT VIRALLINEN USKONTO MYÖS SUOMESSA?

"Mitä tänään koulussa opit, poika pellavapäinen?"

Jo viime viikosta lähtien Yle on pohjustanut jatkuvilla holokausti-tarinoillaam tänään pidettävää Auschwitzin 75-vuotismuistojuhlaa. Läntisten globalistien yhteiseksi uskonnoksi viime vuosikymmeninä noussutta holokaustikulttia juhlistetaan Puolan Auschwitzissa, jonne on kokoontunut huomattava määrä Euroopan ja Yhdysvaltojen poliittista eliittiä. Edellisvuosien tapaan Yle esittää pömpöösin epäjumalanpalveluksen suorana televisiosta: Eloonjääneet muistelevat Auschwitzissa, keskitysleirin vapauttamisesta 75 vuotta – katso suora lähetys muistotilaisuudesta klo 16.30.

Kuin varkain suomalaisille vieras holokaustikultti on hiipinyt virallisen Suomen muistotilaisuuksiin. Esimerkiksi eduskunnassa hiljennyttiin tänään "vainojen uhrien muistopäivän" vuoksi. Lisäksi Arkadianmäellä pidettiin iltapäivällä Holokausti, antisemitismi ja ihmisoikeudet -seminaari ja Säätytalolla "kansallinen Holokaustin uhrien muistopäivän juhla". Tällaisia palvontamenoja ei tunnettu vielä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, mutta jotenkin ne ovat nyt livahtaneet EU-Suomen viralliseen protokollaan kansalaisilta kysymättä. Muistelu tuntuu sitäkin irvokkaamalta kun tiedetään, että Neuvosto-kommunistien murhaamien kymmenien tuhansien suomalaisten muistoa ei kunnioteta virallisessa muistotilaisuudessa eduskunnassa saati että Yle lähettäisi siitä vielä suoran lähetyksen koko kansalle.

Histioriantulkinnan yksioikeudella hallitseva nomenklatuuria tulee muistelemaan Holokaustia™ jatkossa entistä enemmän, sillä asialle on varattu vuosikalenterista lisää muistopäiviä, joita valtamedia voi nostaa pinnalle. Tämä on tärkeää kreivi Couldenhove-Kalergia arvostaville globalisteille, jotka haluavat tehdä historiapolitiikkaa holokaustin sankitioidulla tulkinnalla. Kansojensa syvimmistä intresseistä vieraantuneiden poliitikkojen, kulttuurivaikuttajien ja historioitsijoiden tavoitteena on rinnastaa nykyinen populismi ja ulkomaalaisinvaasion vastaisuus holokaustin dynamiikkaan. Tosiasiat puhuvat kuitenkin sen puolesta, että kunnollinen rajanvalvonta nimenomaan estää uuden "holokaustin" syntymisen kuten Sarastus-verkkolehden artikkelissa todetaan:

Niin sanotun holokausti-tiedotuksen viitekehyksessä eurooppalaisten kansakuntien täysin legitiimi halu säilyttää oma etninen identiteettinsä ja kulttuurinsa tulkitaankin kansanmurhaavana toiveena Toisia vastaan, jotka eivät ole viedä edes päässeet maan rajojen sisälle. Syyllistämisen tarkoitus ei siis ole vain indoktrinoida kansalaiset hyväksymään jo maahan päästettyjä etnisiä kilpailijoita, vaan tämän lisäksi suomalaisten pitäisi sisäistää ajatus, että pelkkä halu vastustaa tänne vielä saapumattomia miljoonamassoja merkitsee symbolista askelta kohti uutta holokaustia. Kun monikultturismin kannattajat pyrkivät rinnastamaan maahanmuuton kriitikot natseihin, tarkoittaa se heidän logiikallaan sitä, että kansainvaelluksen vastustaminen on sukua kansallissosialistien poissulkevalle ajattelulle, jonka kannattamisesta ”ei ole pitkä matka holokaustiin”. 

Havaitut tosiasiat puhuvat kuitenkin sen puolesta, että vain maahanmuuttovastaisuus voi estää uuden ”holokaustin”, koska näin estetään isäntämaan kustannuksella omaa intressiä ajavien vieraiden populaatioiden syntymistä Eurooppaan. Haaveelliset puheet kulttuurien yhteiselosta ja maailmankylästä saman maantieteellisis-kulttuurisen alueen sisällä eivät kestä kansojen kohtaamisessa havaittua lainalaisuutta, jossa itsetietoisimmat ja sikiävimmät populaatiot pyrkivät assimiloimaan heikommat.

Transatlanttisena vehkeilijänä tunnettu presidentti Sauli Niinistö viittaa tietenkin kintaalla näille tosiasioille ja hokee rasismi-antisemitismiä kuin mikäkin puberteettinen Antifa-tyttö. Tämä käy selväksi tuoreessa Ylen uutisessa Presidentti Niinistö näkee merkkejä antisemitismin ja rasismin kasvusta Suomessa: "Natsilippuja heiluu", jossa Niinistö kommentoi asiaa toimittajille Auschwitzin muistojuhlassa Puolassa. Uutisessa viitattiin myös Turun synagogaan ja katoliseen kirkkoon tehdystä vandalismista viime päivinä:

Turun synagoga töhrittiin punaisella maalilla viime yönä. Presidentin mukaan kyse on laajemmasta rasismista. Niin rasismin kuin antisemitismin kasvu on huolestuttavaa ja ne ovat ilmiöinä hyvin lähellä toisiaan, hän sanoo.  

– Todellakin näin näyttää Turussa käyneen ja Tampereellakin lippuja on poltettu. Se on hyvin huolestuttavaa. Miten siihen sitten voidaan puuttua? Meillähän on oikeuslaitoksessakin asiaa käsitelty, se on hyvä. Minullakin on tarkoitus asiasta vielä puhua, presidentti Niinistö sanoo.

– Natsilippuja heiluu ja nyt tämä Turun tapahtuma, ne ovat selviä osoituksia siitä, että meillä on tälläisiä henkilöitä.

Niinistö näyttää etukäteen päättäneen, että syyllinen on yksiselitteisesti "kabaali äärioikeisto". Kuitenkin Turun tapauksessa veriroiskeita jäljittelevä vandalismi tuo väistämättä mieleen äärivasemmiston häiriköintityylin, josta juutalaiset sanovat itse kärsineensä eniten. Sopivasti valittu ajankohta saa syylliset näyttämään tietenkin "äärioikeiston" tekoselta. 

Kolmas ja neljäskin vaihtoehto on olemassa, mutta niitä media ei luonnollisesti halua pohtia ääneen. Turussakin on kasvava muslimiväestö radikaaleineen, joten sieltä suunnalta voisi odottaa jotain tuollaista. Sikäli ironista, että Turussa juuri juutalaiset kaupunginvaltuutet kuten Ruth Hasan (SDP) ovat edistäneet kehitysmaiden (l. muslimimaiden) maahanmuuttajien asiaa. Neljäs vaihtoehto on epätodennäköisin, vaikka esimerkiksi Yhdysvalloissa melko yleinen: juutalaisaktivistit vandalisoivat omia paikkojaan saadakseen julkista sympatiaa asialleen.

Hallitseva holokaustiteema on houkutellut myös Ylen toimittaja-apparatsikkeja halvan moralismin saaliinjaolle. Esimerkkinä tästä on Roope Lipastin olkiukkoja täynnä oleva kolumni Kun muut pelottavat. Kirjoituksen perusteella on vaikea päätellä teeskenteleekö Lipasti tietämätöntä vai onko hän todella se massojen perus-Pena, jonka tietämys juutalaisten historiasta on raavittu kokoon Ylen historiadokumenteilta ja peruskoulun historian tunneilta:

Historiallisesti ehkä se juuri onkin syy. Juutalaiset ovat keskimäärin olleet paljon menestyneempiä kuin mikään kantaväestö missään – siitä kertoo osaltaan esimerkiksi se, että Nobel-palkinnon saajissa he ovat erinomaisen yliedustettuja määräänsä nähden. Menestyksen takana on oppineisuus ja menestys puolestaan pakkaa herättämään kateutta. Kun he vielä ovat perinteisesti olleet rauhaa rakastavia – tämä ei ehkä nyky-Israelissa aina toteudu – niin heistä ei ole ollut vastusta tämän maailman kiusanhengille. Tästä on Euroopan historia 1200-luvulta lähtien esimerkkejä pullollaan.

Tällaiset yksipuoliset filosemiittiset purkaukset ovat melko yleisiä lukeneistossa, jossa kuvitellaan intellektuaalisen statuksen nousevan palvomalla juutalaisia ja samaistumalla sen kärsimyksiin (joiden todellisia syitä he eivät kestäisi tarkastella). Jos Lipasti viitsisi perehtyä juutalaisen historian pimeään puoleen samalla intensiteetillä kun hän löytää vikoja kristillisen Euroopan perinteestä, voisi edellinen lainaus olla paljon monipuolisempi ja siten totuudenmukaisempi.

Lipasti voisi tutustua vaikkapa professori Kevin MacDonaldin juutalaisten evolutiivista selvitymisstrategiaa tarkastelevan tutkimussarjan kolmanteen osaan The Culture and Critque (vol 3, 1998). Sen pääteesi on, että tavoitellessaan omaa etuaan juutalaiset ovat tietoisesti pyrkineet heikentämään ei-juutalaisten etua. Kirjassa kuvataan mitä eri keinoja juutalaiset ovat käyttäneet kautta historian selviytyäkseen ja mikä vaikutus heidän toiminnallaan on ollut eurooppalaisiin ja erityisesti Amerikan eurooppalaisiin. Ei ole mikään salaisuus, että juutalaiset radikaalit ovat olleet johtavissa asemissa kaikissa niissä vasemmistohenkisissä "vapautusliikkeissä", joilla on murennettu eurooppalaisten voittoisaa itsetietoisuutta. Siksi on ymmärrettävää miksi Lipastin kaltaiset tärähtäneistön edustajat arvostavat varsinkin liberaalijuutalaisia eräänlaisina oppi-isinään.

MacDonaldin mielestä on selvää, että älykkyydellä, uutteruudella, tietoisuudella omasta identiteetistä ja sisäryhmän tuella on ollut merkittävä osa juutalaisten taloudellisessa menestyksessä. Olennaista tässä on MacDonaldin mukaan se, kuinka juutalaiset toimivat intellektuaalisilla ja kulttuurisilla alueilla, jotka tukevat heidän etujaan. Suurin osa mitä juutalaiset ovat tehneet intellektuaalisesti ja sosiaalisesti voidaan ymmärtää keinoina tätä päämäärää varten. Mitä tahansa syitä esitetäänkään tietylle juutalaisten keksimälle idealle tai toiminnalle, niin lähes pelkästään sen tarkoitus on ollut vähentää Amerikan ja Euroopan valkoisten valtaa. 

Miksi juutalaiset pyrkivät tähän päämäärään? Evoluution näkökulmasta katsottuna MacDonald näkee sen puhtaasti sisäryhmän kilpailuna resursseista ulkoryhmiä (ei-juutalaisia) vastaan. Toisin sanoen ryhmä ihmisiä pyrkii omaan hyvinvointiin ja etsii sitä omaksi edukseen. Kristillisten sionistit ja naiviit liberaalit tietenkin kuvittelevat, että juutalaisten etu olisi sama kuin valkoisten eurooppalaisten. 

Huvittavinta Lipastin tekstissä on se kuinka hän moittii "ksenofobeja" liiallisista yksinkertaistuksista, mutta palauttaa itse yhteiskunnalliset intressiriidat  pelkäksi "hyvän" ja "pahan" väliseksi moraaliseksi ja yksilöpsykologiseksi syyksi. Arvatenkin on selvää ketkä hänen rautalankamallissaan ovat "pahojen" ja ketkä "hyvien" puolella.

                                                              *********************


Yle TV1, maanantai 27.1.2020 klo 21.00, A-studio

Onko nykymaailma unohtanut Auschwitzin kauheudet? A-studiossa Helsingin juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Yaron Nadbornik. Masennuslääkkeitä käyttää yli puoli miljoonaa suomalaista. Tunnetaanko lääkkeiden riskejä riittävästi? Studiossa psykiatrian professori Erkki Isometsä Helsingin yliopistosta. Selvitäänkö ilmastonmuutoksesta ilman lisäydinvoimaa? Vieraina europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr./EVA) ja Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä. Juontajana Heikki Ali-Hokka #yleastudio 45 min.

Linkki ohjelmaan.

Juontaja Heikki Ali-Hokka kysyi lähetyksessä juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Yaron Nadbornikilta, mitä antisemitismin estämiseksi voitaisiin tehdä. Nadbornik ehdotti ratkaisuksi nettisensuuria. Tämä on ymmärrettävää, sillä toisin kuin valtamediassa, netistä löytyy myös ikäviä tosiasioita juutalaisista.

Keskustelussa antisemitismin takana nähtiin vaikuttavan vain äärioikeiston, vaikka Suomessakin suurin osa härinnästä tulee pääasiassa äärivasemmiston ja muslimien suunnalta. Tätä ei tietenkään voinut kertoa, koska se ei kuulu asian viralliseen narraatioon.

                                                              *********************


Tänään mediassa on myös muisteltu helikopterionnettomuudessa Yhdysvalloissa kuollutta "koripallolegendaa" kuten uutisessa Yle paikalla Los Angelesissa: Kobe Bryantin kuolema turrutti kaupungin kollektiivisesta surusta – kyyneleet virtasivat suurella muistoalueella. Lukuisten uutisjuttujen perusteella valkoisten asiankannattajamiesten ja viidakkokuumetta potevien naisten ylistys typerän pallopelin pelaajalle ylittää kaikki kohtuullisuuden rajat. Eräs korneimmista kiiltokuvajutuista on Ylen verkkosivuilta löytyvä fanikirjoitus Kobe Bryantin suomalainen luottohuoltaja muistelee ystäväänsä paitsi armottomana kilpailijana myös rakastavana perheenisänä: "Tyttärensä olivat hänelle kaikki kaikessa".

Kritiikittömien uutisjuttujen perusteella "koripallolegendasta" on pelkästään hyvää sanottavaa. Hän oli hieno ihminen ja neljän lapsen rakastava isä. Sekä valkoisen naisen väkivaltaisesti raiskannut mies. Ai niin, tätä tietoa ei löydykään Suomen tiedotusvälineistä, mutta mustan raiskaajan tapauksesta kirjoitettiin paljonkin Yhdysvalloissa kuten tässä New York Postin jutussa ja Los Angeles Timesissä. 

Mutta eipä anneta totuuden häiritä hyvää pyhimystarinaa. Tietenkin siinä tapauksessa, jos lento-onnettomuudessa olisi kuollut valkoinen jääkiekkoilija ja tätä olisi syytetty raiskauksesta, ei media yhdessä Me too -rääkyjien kanssa olisi sitä unohtanut toisin kuin suojavärisen Bryantin kohdalla.