Näytetään tekstit, joissa on tunniste Coudenhove-Kalergi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Coudenhove-Kalergi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. tammikuuta 2020

ONKO HOLOKAUSTISTA TULLUT VIRALLINEN USKONTO MYÖS SUOMESSA?

"Mitä tänään koulussa opit, poika pellavapäinen?"

Jo viime viikosta lähtien Yle on pohjustanut jatkuvilla holokausti-tarinoillaam tänään pidettävää Auschwitzin 75-vuotismuistojuhlaa. Läntisten globalistien yhteiseksi uskonnoksi viime vuosikymmeninä noussutta holokaustikulttia juhlistetaan Puolan Auschwitzissa, jonne on kokoontunut huomattava määrä Euroopan ja Yhdysvaltojen poliittista eliittiä. Edellisvuosien tapaan Yle esittää pömpöösin epäjumalanpalveluksen suorana televisiosta: Eloonjääneet muistelevat Auschwitzissa, keskitysleirin vapauttamisesta 75 vuotta – katso suora lähetys muistotilaisuudesta klo 16.30.

Kuin varkain suomalaisille vieras holokaustikultti on hiipinyt virallisen Suomen muistotilaisuuksiin. Esimerkiksi eduskunnassa hiljennyttiin tänään "vainojen uhrien muistopäivän" vuoksi. Lisäksi Arkadianmäellä pidettiin iltapäivällä Holokausti, antisemitismi ja ihmisoikeudet -seminaari ja Säätytalolla "kansallinen Holokaustin uhrien muistopäivän juhla". Tällaisia palvontamenoja ei tunnettu vielä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, mutta jotenkin ne ovat nyt livahtaneet EU-Suomen viralliseen protokollaan kansalaisilta kysymättä. Muistelu tuntuu sitäkin irvokkaamalta kun tiedetään, että Neuvosto-kommunistien murhaamien kymmenien tuhansien suomalaisten muistoa ei kunnioteta virallisessa muistotilaisuudessa eduskunnassa saati että Yle lähettäisi siitä vielä suoran lähetyksen koko kansalle.

Histioriantulkinnan yksioikeudella hallitseva nomenklatuuria tulee muistelemaan Holokaustia™ 
jatkossa entistä enemmän, sillä asialle on varattu vuosikalenterista lisää muistopäiviä, joita valtamedia voi nostaa pinnalle. Tämä on tärkeää kreivi Couldenhove-Kalergia arvostaville globalisteille, jotka haluavat tehdä historiapolitiikkaa holokaustin sankitioidulla tulkinnalla. Kansojensa syvimmistä intresseistä vieraantuneiden poliitikkojen, kulttuurivaikuttajien ja historioitsijoiden tavoitteena on rinnastaa nykyinen populismi ja ulkomaalaisinvaasion vastaisuus holokaustin dynamiikkaan. Tosiasiat puhuvat kuitenkin sen puolesta, että kunnollinen rajanvalvonta nimenomaan estää uuden "holokaustin" syntymisen kuten Sarastus-verkkolehden artikkelissa todetaan:
Niin sanotun holokausti-tiedotuksen viitekehyksessä eurooppalaisten kansakuntien täysin legitiimi halu säilyttää oma etninen identiteettinsä ja kulttuurinsa tulkitaankin kansanmurhaavana toiveena Toisia vastaan, jotka eivät ole viedä edes päässeet maan rajojen sisälle. Syyllistämisen tarkoitus ei siis ole vain indoktrinoida kansalaiset hyväksymään jo maahan päästettyjä etnisiä kilpailijoita, vaan tämän lisäksi suomalaisten pitäisi sisäistää ajatus, että pelkkä halu vastustaa tänne vielä saapumattomia miljoonamassoja merkitsee symbolista askelta kohti uutta holokaustia. Kun monikultturismin kannattajat pyrkivät rinnastamaan maahanmuuton kriitikot natseihin, tarkoittaa se heidän logiikallaan sitä, että kansainvaelluksen vastustaminen on sukua kansallissosialistien poissulkevalle ajattelulle, jonka kannattamisesta ”ei ole pitkä matka holokaustiin”. 
Havaitut tosiasiat puhuvat kuitenkin sen puolesta, että vain maahanmuuttovastaisuus voi estää uuden ”holokaustin”, koska näin estetään isäntämaan kustannuksella omaa intressiä ajavien vieraiden populaatioiden syntymistä Eurooppaan. Haaveelliset puheet kulttuurien yhteiselosta ja maailmankylästä saman maantieteellisis-kulttuurisen alueen sisällä eivät kestä kansojen kohtaamisessa havaittua lainalaisuutta, jossa itsetietoisimmat ja sikiävimmät populaatiot pyrkivät assimiloimaan heikommat.
Transatlanttisena vehkeilijänä tunnettu presidentti Sauli Niinistö viittaa tietenkin kintaalla näille tosiasioille ja hokee rasismi-antisemitismiä kuin mikäkin puberteettinen Antifa-tyttö. Tämä käy selväksi tuoreessa Ylen uutisessa Presidentti Niinistö näkee merkkejä antisemitismin ja rasismin kasvusta Suomessa: "Natsilippuja heiluu", jossa Niinistö kommentoi asiaa toimittajille Auschwitzin muistojuhlassa Puolassa. Uutisessa viitattiin myös Turun synagogaan ja katoliseen kirkkoon tehdystä vandalismista viime päivinä:
Turun synagoga töhrittiin punaisella maalilla viime yönä. Presidentin mukaan kyse on laajemmasta rasismista. Niin rasismin kuin antisemitismin kasvu on huolestuttavaa ja ne ovat ilmiöinä hyvin lähellä toisiaan, hän sanoo.  
– Todellakin näin näyttää Turussa käyneen ja Tampereellakin lippuja on poltettu. Se on hyvin huolestuttavaa. Miten siihen sitten voidaan puuttua? Meillähän on oikeuslaitoksessakin asiaa käsitelty, se on hyvä. Minullakin on tarkoitus asiasta vielä puhua, presidentti Niinistö sanoo.
– Natsilippuja heiluu ja nyt tämä Turun tapahtuma, ne ovat selviä osoituksia siitä, että meillä on tälläisiä henkilöitä.
Niinistö näyttää etukäteen päättäneen, että syyllinen on yksiselitteisesti "kabaali äärioikeisto". Kuitenkin Turun tapauksessa veriroiskeita jäljittelevä vandalismi tuo väistämättä mieleen äärivasemmiston häiriköintityylin, josta juutalaiset sanovat itse kärsineensä eniten. Sopivasti valittu ajankohta saa syylliset näyttämään tietenkin "äärioikeiston" tekoselta. 

Kolmas ja neljäskin vaihtoehto on olemassa, mutta niitä media ei luonnollisesti halua pohtia ääneen. Turussakin on kasvava muslimiväestö radikaaleineen, joten sieltä suunnalta voisi odottaa jotain tuollaista. Sikäli ironista, että Turussa juuri juutalaiset kaupunginvaltuutet kuten Ruth Hasan (SDP) ovat edistäneet kehitysmaiden (l. muslimimaiden) maahanmuuttajien asiaa. Neljäs vaihtoehto on epätodennäköisin, vaikka esimerkiksi Yhdysvalloissa melko yleinen: juutalaisaktivistit vandalisoivat omia paikkojaan saadakseen julkista sympatiaa asialleen.

Hallitseva holokaustiteema on houkutellut myös Ylen toimittaja-apparatsikkeja halvan moralismin saaliinjaolle. Esimerkkinä tästä on Roope Lipastin olkiukkoja täynnä oleva kolumni Kun muut pelottavat. Kirjoituksen perusteella on vaikea päätellä teeskenteleekö Lipasti tietämätöntä vai onko hän todella se massojen perus-Pena, jonka tietämys juutalaisten historiasta on raavittu kokoon Ylen historiadokumenteilta ja peruskoulun historian tunneilta:
Historiallisesti ehkä se juuri onkin syy. Juutalaiset ovat keskimäärin olleet paljon menestyneempiä kuin mikään kantaväestö missään – siitä kertoo osaltaan esimerkiksi se, että Nobel-palkinnon saajissa he ovat erinomaisen yliedustettuja määräänsä nähden. Menestyksen takana on oppineisuus ja menestys puolestaan pakkaa herättämään kateutta. Kun he vielä ovat perinteisesti olleet rauhaa rakastavia – tämä ei ehkä nyky-Israelissa aina toteudu – niin heistä ei ole ollut vastusta tämän maailman kiusanhengille. Tästä on Euroopan historia 1200-luvulta lähtien esimerkkejä pullollaan.
Tällaiset yksipuoliset filosemiittiset purkaukset ovat melko yleisiä lukeneistossa, jossa kuvitellaan intellektuaalisen statuksen nousevan palvomalla juutalaisia ja samaistumalla sen kärsimyksiin (joiden todellisia syitä he eivät kestäisi tarkastella). Jos Lipasti viitsisi perehtyä juutalaisen historian pimeään puoleen samalla intensiteetillä kun hän löytää vikoja kristillisen Euroopan perinteestä, voisi edellinen lainaus olla paljon monipuolisempi ja siten totuudenmukaisempi.

Lipasti voisi tutustua vaikkapa professori Kevin MacDonaldin juutalaisten evolutiivista selvitymisstrategiaa tarkastelevan tutkimussarjan kolmanteen osaan The Culture and Critque (vol 3, 1998). Sen pääteesi on, että tavoitellessaan omaa etuaan juutalaiset ovat tietoisesti pyrkineet heikentämään ei-juutalaisten etua. Kirjassa kuvataan mitä eri keinoja juutalaiset ovat käyttäneet kautta historian selviytyäkseen ja mikä vaikutus heidän toiminnallaan on ollut eurooppalaisiin ja erityisesti Amerikan eurooppalaisiin. Ei ole mikään salaisuus, että juutalaiset radikaalit ovat olleet johtavissa asemissa kaikissa niissä vasemmistohenkisissä "vapautusliikkeissä", joilla on murennettu eurooppalaisten voittoisaa itsetietoisuutta. Siksi on ymmärrettävää miksi Lipastin kaltaiset tärähtäneistön edustajat arvostavat varsinkin liberaalijuutalaisia eräänlaisina oppi-isinään.


MacDonaldin mielestä on selvää, että älykkyydellä, uutteruudella, tietoisuudella omasta identiteetistä ja sisäryhmän tuella on ollut merkittävä osa juutalaisten taloudellisessa menestyksessä. Olennaista tässä on MacDonaldin mukaan se, kuinka juutalaiset toimivat intellektuaalisilla ja kulttuurisilla alueilla, jotka tukevat heidän etujaan. Suurin osa mitä juutalaiset ovat tehneet intellektuaalisesti ja sosiaalisesti voidaan ymmärtää keinoina tätä päämäärää varten. Mitä tahansa syitä esitetäänkään tietylle juutalaisten keksimälle idealle tai toiminnalle, niin lähes pelkästään sen tarkoitus on ollut vähentää Amerikan ja Euroopan valkoisten valtaa. 

Miksi juutalaiset pyrkivät tähän päämäärään? Evoluution näkökulmasta katsottuna MacDonald näkee sen puhtaasti sisäryhmän kilpailuna resursseista ulkoryhmiä (ei-juutalaisia) vastaan. Toisin sanoen ryhmä ihmisiä pyrkii omaan hyvinvointiin ja etsii sitä omaksi edukseen. Kristillisten sionistit ja naiviit liberaalit tietenkin kuvittelevat, että juutalaisten etu olisi sama kuin valkoisten eurooppalaisten. 

Huvittavinta Lipastin tekstissä on se kuinka hän moittii "ksenofobeja" liiallisista yksinkertaistuksista, mutta palauttaa itse yhteiskunnalliset intressiriidat  pelkäksi "hyvän" ja "pahan" väliseksi moraaliseksi ja yksilöpsykologiseksi syyksi. Arvatenkin on selvää ketkä hänen rautalankamallissaan ovat "pahojen" ja ketkä "hyvien" puolella.





                                                              *********************


Yle TV1, maanantai 27.1.2020 klo 21.00, A-studio

Onko nykymaailma unohtanut Auschwitzin kauheudet? A-studiossa Helsingin juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Yaron Nadbornik. Masennuslääkkeitä käyttää yli puoli miljoonaa suomalaista. Tunnetaanko lääkkeiden riskejä riittävästi? Studiossa psykiatrian professori Erkki Isometsä Helsingin yliopistosta. Selvitäänkö ilmastonmuutoksesta ilman lisäydinvoimaa? Vieraina europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr./EVA) ja Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä. Juontajana Heikki Ali-Hokka #yleastudio 45 min.

Linkki ohjelmaan.

Juontaja Heikki Ali-Hokka kysyi lähetyksessä juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Yaron Nadbornikilta, mitä antisemitismin estämiseksi voitaisiin tehdä. Nadbornik ehdotti ratkaisuksi nettisensuuria. Tämä on ymmärrettävää, sillä toisin kuin valtamediassa, netistä löytyy myös ikäviä tosiasioita juutalaisista.

Keskustelussa antisemitismin takana nähtiin vaikuttavan vain äärioikeiston, vaikka Suomessakin suurin osa härinnästä tulee pääasiassa äärivasemmiston ja muslimien suunnalta. Tätä ei tietenkään voinut kertoa, koska se ei kuulu asian viralliseen narraatioon.

                                                              *********************


Tänään mediassa on myös muisteltu helikopterionnettomuudessa Yhdysvalloissa kuollutta "koripallolegendaa" kuten uutisessa Yle paikalla Los Angelesissa: Kobe Bryantin kuolema turrutti kaupungin kollektiivisesta surusta – kyyneleet virtasivat suurella muistoalueella. Lukuisten uutisjuttujen perusteella valkoisten asiankannattajamiesten ja viidakkokuumetta potevien naisten ylistys typerän pallopelin pelaajalle ylittää kaikki kohtuullisuuden rajat. Eräs korneimmista kiiltokuvajutuista on Ylen verkkosivuilta löytyvä fanikirjoitus Kobe Bryantin suomalainen luottohuoltaja muistelee ystäväänsä paitsi armottomana kilpailijana myös rakastavana perheenisänä: "Tyttärensä olivat hänelle kaikki kaikessa".

Kritiikittömien uutisjuttujen perusteella "koripallolegendasta" on pelkästään hyvää sanottavaa. Hän oli hieno ihminen ja neljän lapsen rakastava isä. Sekä valkoisen naisen väkivaltaisesti raiskannut mies. Ai niin, tätä tietoa ei löydykään Suomen tiedotusvälineistä, mutta mustan raiskaajan tapauksesta kirjoitettiin paljonkin Yhdysvalloissa kuten tässä New York Postin jutussa ja Los Angeles Timesissä

Mutta eipä anneta totuuden häiritä hyvää pyhimystarinaa. Tietenkin siinä tapauksessa, jos lento-onnettomuudessa olisi kuollut valkoinen jääkiekkoilija ja tätä olisi syytetty raiskauksesta, ei media yhdessä Me too -rääkyjien kanssa olisi sitä unohtanut toisin kuin suojavärisen Bryantin kohdalla.

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

EUROOPAN VIHOLLISET SYYTTÄVÄT NATIONALISTEJA OMISTA VIRHEISTÄÄN

Euroopan kansat pettäneet kansanviholliset.

Vastakkainasettelun aika ei ole ohi ja sitä ylläpitää kaikkein kiihkeimmin länsimaiden poliittinen eliitti. He eivät ole valmiita näkemään mitään vikaa harjoittamassaan politiikassa, jonka vuoksi heillä on otsaa syyttää omista virheistään muita, varsinkin nationalisteja. Viimeksi tänään läntisen Euroopan kansanviholliset nostivat avoimen sotalipun omia kansalaisia vastaan, kun Saksan ja Ranskan petokselliset globalistijohtajat demonisoivat nationalismia Pariisissa alkaneessa rauhanfoorumissa. Konferenssi on osa ensimmäisen maailmansodan päättymisen muistojuhlallisuuksia. Asiasta kertoo Ylen uutinen Macron ja Merkel tuomitsivat nationalismin rauhanfoorumissa.

Sosialistisesta DDR:stä lähtöisin olevan Angela Merkelin toimet nationalismia eli kansankunnan yhtenäisyyttä vastaan ovat tunnetut, niistä tunnetuimpana yli miljoonan taloudellisista syistä Saksaan tulleen valepakolaisen maahan päästäminen syksyllä 2015. 

Yhtään Merkeliä parempi ei ole Ranskan presidentti Emmanuel Macron, joka nostettiin virkaan vehkeilevän globalistinklikin ja valtamedian valtavalla tuella viime vuonna. Tämän bilderbergiläisen nukkehallitsijan tavoitteena on saattaa loppuun Ranskan vallankumouksesta alkanut Euroopan alasajo. Kaikissa toimissaan Macron onkin ajanut häikäilemättä globalistisen varjohallituksen asiaa, joka tunnettaan Kalergi-suunnitelmana (Kreivi R. N. Couldenhove-Kalergin avainteoksen Praktischer Idealismus -suomennoksen ensimmäinen luku löytyy täältä). 

Macronin sokerisen seireenilaulun tarkoituksena ei ole enempää eikä vähempää kuin eurooppalaisen kantaväestön bastardoiminen juurettomaksi kuluttajamassaksi. Tätä taustaa vasten Macronin tuore puhe Pariisissa on projektio hänen taustaryhmänsä omasta vihasta ja ääriajattelusta: 
Macron totesi nationalismin, rasismin, antisemitismin ja ääriajattelun uhkaavan maailman vakautta yhtä lailla kuin talouteen, ympäristöön ja siirtolaisuuteen liittyvät haasteet uhkaavat sitä.
Samassa puheessa Macron puolusti patriotismia, joka tarkoittaa uskollisuutta vallitsevaa hallintoa kohtaan toisin kuin nationalismi, jossa puolustetaan valtion luonutta alkuperäistä kansaa. Luonnollisesti tällainen sentimentalistinen puppu uppoaa helpoiten korruptoituneeseen järjestelmään sitoutuneisiin nuoriin lumihiutaleisiin, joiden konformismia ilmentää parhaiten laajalle levinnyt NPC-meemi. Onneksi tätä zombilaumaa vastassa on kasvamassa omaehtoinen nationalistinen eurooppalaisnuoriso, varsinkin Itä-Euroopassa kuten Puolassa.


Klikkaa kuvia suuremmiksi.

maanantai 8. lokakuuta 2018

YLEN ILMASTONMUUTOS-HYPETYS JA VIHREIDEN ITSEPETOS

Ilmastonmuutoksen juurisyy.

Tämän päivän uutistarjonta on täyttynyt pääasiassa ilmastonmuutokseen liittyvistä uhkakuvista. Syy hetkelliseen kiinnostukseen löytyy 
YK:n kansainvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n tänä aamuna julkaistusta raportista, jossa vaaditaan mm. kaikkien maailman valtioiden sitoutumista nopeisiin ilmastotoimiin, jos maapallon lämpeneminen halutaan pitää aisoissa. 

Yle uutiset on kertonut IPCC:n raportista monissa uutisissaan laajalti. Ylen verkkosivuilla ilmastoraporttiin reagoimista Suomessa ja maailmalla tarkastellaan uutisessa Maailman on tehtävä täydellinen suunnanmuutos – Yle seurasi IPCC:n ilmastoraportin nostattamaa keskustelua.

Valtamedian päätulkinta raportista on, että fossiilisten polttoaineiden käyttöä on vähennettävä rajusti. Tämä vaatimus koskee tietenkin vain teollisuutta ja jalostustoimintaa, josta tavallinen kansalainen, tuo ahne kuluttaja, ottaa tunnon tuskitta kaiken hyödyn irti. Vasta toisena syynä pohditaan kuluttajien valintoja, mutta silloinkin päähuomio kiinnitetään vain länsimaihin, kuten uutisissa Ilmastopolitiikkaa häiritsee suuri konna – Asiantuntijat löytävät sankareita Aasiasta ja Afrikasta ja Siirrät ilmaston tuhoavan elämäntavan lapsillesi, etkä edes tajua tekeväsi niin – Asiantuntijoiden mukaan toivoa ei ole menetetty

Kummassakin artikkelissa pidetään korrektina länsimaista itseruoskintaa, mutta Aasian ja Afrikan arvostelu nähdään jo jonkinlaisena rasistisena imperalismina, jonka vuoksi niitä saa vain kannustaa ja kehua. Ongelman ratkaisun kannalta tällainen asenne on pään panemista pensaaseen, sillä keskeisin syy kasvihuonekaasupäästöihin on kestämätön väestönkasvu, joka on päässyt käsistä Aasiassa ja etenkin Afrikassa. Tästä perspektiivistä antaa hyvän esimerkin Kauppalehden Tukholman kirjeenvaihtaja Antti Lehmusvirta, joka kirjoittaa tuoreessa kolumnissaan Ilmastovouhotus on iso vitsi:
Jo lyhyt kiertomatkailu Intiassa ja varsinkin sen saasteiden myrkyttämässä pääkaupungissa New Delhissä riitti kirkastamaan asian: päästöjen suhteen olemme menettäneet pelin. Mikään ei voi pelastaa ilmastoa, elleivät miljardit ihmiset Aasiassa muuta radikaalisti käytöstään.

Suomen vuotuiset hiilidioksidipäästöt ovat 56 miljoonaa tonnia ja ne laskevat kuuden prosentin tahtia. Intian päästöt ovat 2,5 miljardia tonnia ja ne kasvavat reilun viiden prosentin tahtia, eli vuodessa yli kaksi kertaa koko Suomen päästöjen verran.
Eurooppalaisten intressille vihamielinen valtamedia kyllä puhuu väestökasvun rajoittamisesta ja aborttien tärkeydestä, mutta vain silloin, kun se koskee valkoisia. Puhumattomuuden muuri nousee kuitenkin välittömästi vastaan, jos puheeksi tulee Afrikan heinäsirkkaparven lailla lisääntyvät ihmismassat. Harvassa ovat ne Suomen politiikot ja intellektuellit, jotka tarkastelevat kriittisesti ja avoimesti Afrikan väestöräjähdystä. Näistä harvoista tunnetuin lienee ex-vihreä kansanedustaja Eero Paloheimo, joka on ottanut kirjoituksissaan tämän vasemmistoliberaalien suojeleman tabuaiheen säännöllisesti esiin.

Vielä pahemmiksi tilanne muuttuu silloin, kun kolmannen maailman ekologisesti kestämätön ylijäämäväestö tunkeutuu huomattavasti korkeamman kulutuksen länsimaihin. Täällä ihmisen ekologinen jalanjälki on moninkertainen Afrikkaan nähden, joten loputon muuttoliike etelästä pohjoiseen kasvattaa yleistä kulutustasoa ja siten ekologista kuormitusta. Tällä on myös suora yhteys kasvihuonekaasujen lisääntymiseen ja ilmaston lämpenemiseen.

Tekopyhyyden huippuna voi pitää sitä, että juuri luonnonsuojelusta eniten paasaavat vihreät ovat hiljaa kolmannen maailman väestöräjähdyksestä ja kannattavat kaikkein kiihkeimmin ekologisesti rasittavaa maahanmuuttoa. On pöyristyttävää, että länsimaiden vihreät eivät ole vaatimassa kehitysmailta juuri mitään, mutta he ovat sitäkin innokkaampia asettamaan kovia ekologisia ehtoja eurooppalaisille ja amerikkalaisille. 

Vihreät ovatkin väläytelleet, että valtion (tai mieluummin EU:n ja YK:n) pitäisi verottaa tavallisia länsimaalaisia ja siirtää tulot "ilmastonmuutoksen ehkäisyyn"  kehitysmaissa. Tätä voi pitää eräänalaisena 2000-luvun uuskommunismina, jossa eurooppalaisperäiseltä työväestöltä ryövätään varallisuutta kolmannen maailman alati kasvaville miljardimassoille. 

Oma lukunsa vihreässä hulluudessa on puhe "ilmastopakolaisuuden haasteisiin vastaamisesta", mikä tarkoittaa kehitysmaalaisten loppumatonta vastaanottamista Äiti Euroopan helmohin ilmastonmuutoksen verukkeella, vaikka se vain syventää ekologista kriisiä. Tässä herääkin kysymys, että vaikka vihreät tietävät massamaahanmuuton olevan ekologisesti tuhoisaa, miksi he siitä huolimatta kannattavat sitä? Toden totta vihreiden ohjenuorana ei ole Pentti Linkolan Johdatus 1990-luvun ajatteluun tai Unabomberin manifesti, vaan kreivi Richard N. Coudenhove Kalergin kylmäävä Euroopan rodunsekoitusohjelma Praktischer Idealismus  (Wien 1925), jota mm. virallinen EU ja pörssispekulantti George Soros kannattavat. Tästä johtuen vihreitä voi syystä kutsua vesimeloneiksi – päältä vihreitä mutta sisältä punaisia.

Kun vihreiden ekologinen verho vedetään pois, alta paljastuu globalistinen agenda, jonka tarkoitus on romuttaa kansallisvaltio ja tuoda tilalle "yhteistä ihmiskuntaa" varten luotu maailmanvaltio. Tässä kommunistinen utopia on kokenut vain pienen muodonmuutoksen, mutta taustalla ovat silti samat valheelliset houreet tietynlaisesta ihmisluonnosta ja universaalietiikasta. Ilmastonmuutoskysymyksessä tätä piiloteltujen motiivien harsoa on repinyt alas somevaikuttaja Mika Virtanen. Alla oleva lainaus on jo kerran ollut Yle Watchissa, mutta tässä yhteydessä se on hyvä muistinvirkistys globalistien likaisesta pelistä:
Näitä valheellisia tarinoita ilmastosta tarvitaan globalistien agendan ajamiseen. Niiden varjolla pyritään luomaan kansainvälisiä käskyvalta- ja tulonsiirtobyrokratioita. Niillä pyritään luomaan maailmanlaajuista "kansaa", sen "yhteistä ongelmaa ja yhteistä tavoitetta". Niiden on tarkoitus syrjäyttää kansojen omat "vähäpätöisemmät" ongelmat ja tavoitteet. Niillä pyritään kiinnittämään huomio pois kiusallisista ihmisryhmiin ja yhteiskuntiin liittyvistä ongelmista ja suuntaamaan se ilmastoon ja luontoon. Ihmisryhmiin ja yhteiskuntiin liittyvät ongelmat ja tavoitteet on tarkoitus saada yksinoikeudella globalistien päätettäväksi, ja tätä päätösvaltaa kahmitaan tietysti lisää etenkin ilmastoa ja luontoa välineenä käyttäen. 
Ilmaston ja luonnon avulla pyritään kehittämään uutta niihin keskittyvää eettistä ja moraalista järjestelmää. Ilmastontutkijat olisivat suurelta osin tätä järjestelmää sääteleviä ja ohjaavia sekulaareja "pappeja". Näiden syiden takia meitä lietsotaan yhä uusilla "kauhuskenaarioilla", jotka ovat lähemmässä tarkastelussa saman vanhan valheskenaarion toistoa, niissä vain painotetaan hiukan eri asioita, ja toisaalta ilmastokultin jäsenet kilpailevat siitä, kuka kehtaa paisutella skenaarioita eniten. Vanhat ennätykset on lyötävä. Sitä ensimmäistä vedenpaisumusmetriä ikuisesti odottaessa.
Virtanen selvästi vähättelee ilmastonmuutoksen seurauksia, mutta se ei ole tässä olennaista vaan se, kuinka meidän omantuntonamme toimivat "vihreät" käyttävät huolta luonnosta tekosyynä täysin toisenlaisille tavoitteille, joilla ei ole mitään tekemistä luonnonsuojelun kanssa.

Luonnon tilasta puhuminen on toki tärkeää, mutta vielä tärkeämpiä ovat konkreettiset teot. Ikävä kyllä ne merkitsevät jokaiselle raskaita uhrauksia ja kipeitä valintoja. Siksi ei tarvitse olla suuri ennustaja todetakseen, että media jaksaa jauhaa 
ilmastonmuutospaneelin raportista korkeintaan pari päivää, kunnes toimittajasopuleita ja lukevia kuluttajia alkavat kiinnostaa muut asiat pallopeleistä Trumpista kerrottuhin uusiin "paljastuksiin". 

Mikäli tilanne on niin paha kuin IPCC:n raportti väittää, asialle ei tulla tekemään mitään kuten ei aikaisemminkaan. Ihmisten suurimpia huolia kun näyttävät olevan työpaikkojen säilyminen ja talouskasvun jatkuminen. Eli juuri ne asiat, jotka Afrikan väestöräjähdyksen ohella pahentavat ilmastonmuutosta.

                                                        *************************


TV1, maanantai 8.10.2018 klo 19:00, Historia: Magda Goebbels (K12)

Venäläisarmeijan pommittaessa Berliiniä Magda Goebbels tekee itsemurhan myrkytettyään ensin kuusi lastaan Hitlerin bunkkerissa. Miten juutalaisen isäpuolen kasvattamasta tytöstä tuli natsi-Saksan keulakuva? HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi. K12 (Ahdistus
)


Vaikka maapallolle iskisi asteroidi tai ilmasto lämpenisi sadalla asteella viikon aikana, Yle ei luopuisi maanantain natsidokkarista. Vastuullinen propaganda tiedottaminen tarkoittaa Ylelle tärkeiden asioiden priorisoimista ja tänään se oli Magda Goebbels, ensi viikolla Hitlerin villasukat ja kuukauden päästä pitsinypläyksen laajuus Kolmannessa valtakunnassa.

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

EUROOPAN MIEHITYSAALTO KASVAA, MUTTA VIRANOMAISIA HUOLLETTAA VAIN ISÄNMAALLISET



Vasemmiston ja libeeraalioikeiston keskuudessa on vallalla diskurssi, jossa arabimaista ja mustasta Afrikasta tulevaan invaasioon suhtaudutaan kuin sitä ei olisi olemassakaan. Heillä on tarve tehdä naurunalaiseksi etenkin "äärioikeiston" Eurabia-retoriikka, koska se on heidän mielestään vainoharhaista alarmismia. Pääviestinä on, että hämmentyneillä kansalaismassoilla ei ole mitään syytä pelkoon, jonka vuoksi heidän pitäisi hajaantua (mm. 
nationalistipuolueet), koska kaikki on järjestyksessä eikä täällä ole mitään nähtävää. Tilastolliset tosiasiat eivät ole kuitenkaan "edistyksellisten" puolella ja tämän voi todistaa myös tavallinen eurooppalainen seuraamalla katukuvansa nopeaa muuttumista afrikkalaiseksi.

On vaikea sanoa, kuinka pitkään hallusinaatio-vasemmisto aikoo pitää vielä päätään pensaassa helliäkseen Unelmaansa, vaikka tällä hetkellä myös muutamat valtamediat tunnustavat afrikkalaisen invaasion olevan täyttä totta. Jopa poliittisesti vasemmistoliberaali Yle on valmis kertomaan karvaan totuuden kansainvaelluksesta verkkosivujensa lyhyessä uutisessa Välimereltä pelastettu parissa päivässä 13 500 turvapaikanhakijaa – Italiaan saapunut tänä vuonna ennätysmäärä ihmisiä. Toimittaja Petri Burtsovin uutisjuttu ei kerro kuitenkaan asian koko kuvaa, sillä hän mainitsee vain Italian tilanteen ja pehmittää sitäkin korostamalla hukkuneiden määrää. Tosiasiassa Eurooppaan suuntautuu vuosittain yli miljoonan ei-eurooppalaisen invaasio ja määrä on vain kasvamassa, koska Afrikan väestöpaine ei ole hellittämässä. Päinvastoin, siellä todellinen väestöräjähdys realisoituu vasta lähitulevaisuudessa.

EU-maiden viranomaiset eivät tee kuitenkaan mitään Välimeren rannoilla lopettaakseen kansainvaellusta. Ongelma olisi helposti ratkaistavissa, jos olisi vain poliittista tahtoa. Jo pidemmän aikaa on näyttänyt siltä, että tietynlaista poliittista tahtoa EU:lta löytyy, mutta tuo tahto koskee vain Euroopan afrikkaistamista. Tätä voi perustella sillä, että EU ylläpitää nykyisenkaltaista Välimeren "pakolaisten" pelastusohjelmaa, joka rohkaisee aina vain lisää uusia tulijoita. Jos EU:n viranomaiset olisivat eurooppalaisten asialla, he vangitsisivat salakuljettajat, jotka puhkovat veneitä kun pelastajat ovat tulossa näkyviin. Samalla he käännyttäisivät pakolaislaivat EU:n vesien ulkopuolelle ja jos alus on uppoamassa, pelastetut ihmiset vietäisiin takaisin Pohjois-Afrikan lähtösatamaan.

Maansa myyneet valtioiden poliitikot eivät tuhlaa energiaansa Euroopan elävältä syövien ihmissirkkaparvien maahantulon estämiselle, vaan heille on tärkeämpää keskittyä kansallismielisiin, jotka vastustavat tätä itsetuhoista hulluutta. Kotimaassamme viimeisin esimerkki tällaisesta yksisilmäisyydestä tulee Helsingistä, jossa viranomaiset hajottivat maanantaina laittomien pakolaisten maastakarkotusta vaativan Suomi ensin -leirin. Ylen uutisessa 
Suomi ensin -leiri ei saanut lupaa palata Rautatientorille – Poliisi: "Neuvottelu järjestäjän kanssa ei tahdo onnistua" kerrotaan, että "turvapaikanhakijat saavat yhä jatkaa mielenosoitusta keskustassa, koska he eivät poliisin mukaan ole aiheuttaneet haittaa ympäristölle". Väite on perätön, koska myös matuleirissä on ollut jatkuvasti häiriöitä, vaikka valtamedia ei ymmärrettävästi olekaan halunnut nostaa niitä esille. 

Jo Suomi ensin -mielensoituksen alkamisesta lähtien viranomaiset (mm. Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar) ovat valtion ylintä johtoa myöten halunneet purkaa leirin. Kieltämisyrityksiä on ollut monia, mutta vasta viime viikonlopun aikana tapahtuneiden harkittujen provokaatioiden ansiosta saatiin vihdoin tekosyy, jolla voitiin hajottaa Suomen kansalaisten laillinen mielenosoitus. Sen sijaan Rautatientorille saa edelleen jäädä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden eli laittomien maassaolijoiden mielenosoitusleiri.

                                                                 **********************


Yle TV1, maanantai 26.6.2017 klo 18:30, Suomi on ruotsalainen 

10/10. Ruotsi-trauma ja tulevaisuus. Miksi ruotsalaiset voivat kannustaa jääkiekossa Suomea, mutta suomalaisille Ruotsin häviö kenelle tahansa on melkein kuin Suomen voitto? Mukana kirjailija Miika Nousiainen. (U) HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi.

Jo kolmatta tai neljättä kertaa näytettävän sarjan viimeinen jakso on lopullinen suomalaisuuden selkäänpuukotus. Sen lisäksi että emme ole yhtään mitään ilman ruotsalaisia, emme alempirotuisina "ugri-udmurtteina" osaa olla edes kiitollisia länsinaapureille ja "sorretuille" Suomen ruotsinkielisille.


Yle TV1, maanantai 26.6.2017 klo 23:25, Käsky (K16) 

Keväällä 1918 nuori jääkäri uhmaa esimiehiään ja lähtee viemään punaista naissotilasta kenttäoikeuteen. Matkasta tulee kohtalokas molemmille. O: Aku Louhimies. KK: Jari Rantala. N: Samuli Vauramo, Pihla Viitala, Eero Aho. (U) Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. K16 (väkivalta, ahdistus).


Suomen kulttuuriväen enemmistö on ollut kulttuuribolshevikkeja aina 1960-luvulta lähtien. Nuorempaa teatteri- ja elokuvaväen kommunismia edustaa elokuvaohjaaja Aku Louhimies, jonka elokuva Käsky (2008) uusintaa Lapulaisoopperasta (1966) lähtöisin olevaa virallista valhe-narraatiota, jonka mukaan sisällissodan eli Vapaussodan "moraalisia voittajia" olivatkin kapinan laillista yhteiskuntajärjestystä vastaan aloittaneet punaiset.

Kulttuurimarxilaisen Leena Landerin samannimiseen romaaniin perustuva elokuva toistaa kirjasta tutut historialliset valheet ja propagandan. Ilman mitään historiallista taustoitusta elokuva alkaa, kun valkoiset jahtaavat punaisen naisosaston sotilaita ja saavat surmattua kaikki paitsi näispääosaa esittävän punahuoran (Pihla Viitala). Hänet pelastaa ja vangitsee Saksasta tullut jääkäri Harjula (Samuli Vauramo). Hieman myöhemmin näytetään "mielivaltaisia teloituksia", joita johtaa kenttäoikeuden puheenjohtaja, tarkoituksella Mannerheimin näköiseksi tehty Emil Hallenberg (Eero Aho). Hallenbergin historiallisena esikuvana on Inkoossa sijainneen Västankvarnin kenttäoikeuden puheenjohtajaja
 Erik Grotenfelt. Koska kostonhimoiset kulttuurikommunistit eivät malttaneet olla häpäisemättä historiallisen henkilön muistoa, Hallenbergistä tehdään yllätyksettömästi homo.

Elokuva esittää valkoiset lähes yksinomaan vastenmielisessä valossa ja heitä kuvataan mm. joukkoraiskaajina. Vastaavaa kuvausta punaisista olisi nykymaailmassa vaikea kuvitella, varsinkin kun maamme teatteri- ja elokuvamaailmassa vaikuttaa Louhimiehen lisäksi vieläkin fanaattisempia kulttuurimarxilaisia kuten avoimesti suomalaisuutta mitätöivä ohjaaja Lauri Maijala.

Sen sijaan, että Käskyssä myös punaiset näytettäisiin eettisesti rappeutuneina murhaajina heidät kuvataankin joko viattomina sodan uhreina tai moraalisesti vahvoina luonteina. Tätä kuvaa vahvistaa elokuvan lopputeksteissä näkyvät aidot valokuvat, joissa näkyy vain Tampereen taistelujen punaisia kaatuneita, valkoisten järjestämiä teloituksia ja punaisten vankileirejä. Elokuva kuvaa yleisemminkin sitä asennetta, jota kulttuurihegemoniaa hallitsevat vasemmistolaiset pitävät yllä yhteiskunnassa: kapinan aloittaneet punaiset olivat hyvällä asialla, jonka vuoksi sodan voittaneet valkoiset pitää tuomita moraalisiksi häviäjiksi.


Yle TV2, maanantai 26.6.2017 klo 22:00, Brokeback Mountain  (USA 2005) 

Kolmella Oscarilla palkittu elokuva Wyomingin ja Texasin lakeuksilta, kahden cowboyn kielletystä rakkaustarinasta, joka kestää läpi vuosien. O: Ang Lee. N: Heath Ledger, Jake Gyllenhaal. HD Äänitekstitys: suomi. K12

Helsinki Priden ja homoviikon "kunniaksi" Yle lähetti maanantaina uusintana 2000-luvun homopropagandan kenties suurimman merkkipaalun, elokuvan Brokeback Mountain.

Yle Watch
kirjoitti viime helmikuussa elokuvasta mm. seuraavasti: "Näin jälkeen päin olen vakuuttunut, että homomanian leimahduspiste valtavirrassa oli vuonna 2005 ilmestynyt Hollywood-elokuva Brokeback Mountain, joka oli suunnattu lähinnä heteronaisille ja liberaaleille aisankannattajamiehille. Se esitti vääristyneen romanttisen kuvan sodomiasta, johon naivit hyväntahtoiset tavalliset ihmiset halusivat uskoa ja uskovat edelleen. Homouteen väistämättä liittyvistä negatiivisista asioista ja ilmiöistä he eivät halua enää kuulla mitään."


Yle TV1, tiistai 27.6. klo 14:40, Vaiheessa: Unelmien nainen 

Viisikymppinen Timppa on rakastunut. Morsian on Filippiineiltä, häät pidetään Bangkokissa ja päättäväinen mies ei anna edes sydäninfarktin haitata matkalle lähtöä. Käsikirjoitus ja ohjaus Erkki Määttänen. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi.

Yle laajentaa ja normalisoi roturutsaa ulottamalla sen myös aasialaisia lapsivaimoja itselleen hankkivien peräkammarin poikien puuhiin. Tosin miespuolisista geenipoolin sotkijoista ei saa tehtyä yhtä voimaannuttavia dokumenttaja kuin viidakkokuumetta potevista vahvoista upeista naisista, jotka tuovat Afrikasta leikkikalunsa muiden veronmaksien elätettäviksi.


Yle Fem Tiistai 27.6. klo 15:00Historia: Euroopan juutalaisten tarina (12) 

1/8. Illuusio murtuu. Kahdeksanosainen sarja holokaustista. Noustuaan valtaan vuonna 1933 Hitler ryhtyi levittämään antisemitististä aatettaan ja juutalaiset pyrittiin sulkemaan yhteiskunnan ulkopuolelle. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi. Sallittu kaiken ikäisille.

Sarja ehti päättyä juuri viikko sitten, mutta Yle Fem Teema panee sen jo nyt toiselle kierrokselle. Luultavasti siksi, jotta takarivin Taavokin muistaisi maailmanhistoriasta sen tärkeimmän asian – siis jos asiaa kysytään juutalaisilta. Tietysti holokausista muistuttaminen sopii myös valkoisille liberaaleille, koska se edistää Euroopan antautumista afrikkalaiselle invaasiolle, aivan kuten vapaamuurarikreivi Richard Nicolaus Coudenhove-Kalergi visioi vaikutusvaltaisessa kirjassaan Praktischer Idealismus
 jo vuonna 1925

Yle on hengessä mukana julkaisemalla säännölliseen tahtiin natsi- ja holouutisia, viimeisimpinä verkkosivuilta löytyvä juttu Holokaustista puhuminen on yhä riski Puolassa – tappouhkauksia, anteeksipyyntöjä, erovaatimuksia. Lännessähän tilanne alkaa olla siinä mielessä edistyksellinen, että ellei mediassa puhuta tarpeeksi holokaustista, on seurauksena anteeksipyyntöjä, erovaatimuksia....


Yle TV1, tiistai 27.6.2017 klo 18:30, Suomi on venäläinen 

1/10. Aloitamme juontaja Juhani Seppäsen seurassa matkan Suomen venäläisyyteen puhumalla venäläisyyden kiivaasta vastustuksesta. Kuuluuko "ryssäviha" tämän päivän Suomeen vai onko se historiaan hautautunut tietyn ajan tuote? HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.

Sivistynyt ja kypsä valtio voi tarkastella historiaansa ja sen kipupisteitä avoimesti. Tässäkin asenteessa on kuitenkin ongelmansa, jos siitä tulee itsetarkoituksellista ja poliittisesti motivoitunutta.

Ensi kertaa vuonna 2015 lähetetty Suomi on venäläinen on sarja, joka ei kerro mediaeliitin historiatajun kypsyydestä, vaan osoittaa kuinka pitkälle kansan vieroksumien muotiaatteiden ratsastamisessa ollaan menty. Mediaväki ja muu köykäinen lukeneisto on läntisen esimerkin innoittamana saanut päähänsä, että nationalismi onkin kaiken pahan juuri ja siitä pitäisi päästä siksi eroon. Varsinkin yhtenäisestä etnisestä kansasta, sillä se tuppaa olemaan kumman uppiniskaista kansainvälisen eliitin "hyvää tahtoville" suunnitelmille.

Itä-Euroopassa ei tällaista sarjaa voisi kuvitella lähetettävän, koska siellä ymmärretään mitä pahaa internationalismin voimat saavat aikaan kansalle ja siten tavallisille ihmisille. Tiedetoimittaja Marko Hamilo kuvaa Facebook-seinällään osuvasti, kuinka tervejärkisesti esimerkiksi Puolassa osataan suhtautua kansainväliseen haihatteluuun ja oman kulttuurin kyseenalaistamiseen:
In Poland they have this thing called kansallinen kulttuuri. Ei presidenttiä, joka sanoisi että puolalaista kulttuuria ei ole. Ei television sataosaista sarjaa selittämässä, miten Puola on saksalainen tai venäläinen. Tietäväthän ne itsekin mistä aineksista heidän ikioma ja uniikki kansallinen kulttuurinsa ja identiteettinsä on koottu. Ei pyrkimystä epädramatisoida kansallista kulttuuriaan. Puola on ollut suuri, mutta moneen kertaan sitä on myös viety kuin litran mittaa. Eikö Suomella ole vielä ollut tarpeeksi hankaluuksia, että osaisimme arvostaa omaa perintöämme.

Yle TV2, tiistai 27.6.2017 klo 23:30, Ali Show: Aki Tykki 

Ali Jahangirin vieraaksi saapuu muusikko Aki Tykki. Happoradion laulajana tunnettu Tykki osallistuu myös yhtyeen sävellysten tekoon sekä sanoittaa kappaleet. Happoradio julkaisi seitsemännen pitkäsoittonsa tammikuussa. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.

Ali kertoo mitä suomalaiset popparit haluavat meidän tietävän. Ilmeisesti tätäkään ei voida tehdä ilman Iranista tullutta puujalkavitsien kertojaa.

torstai 27. huhtikuuta 2017

YLESSÄ YLIYMMÄRRETÄÄN ISLAMISTITERRORISMIA JA VAIETAAN GOOGLEN UUDESTA HAKUALGORITMISTA

Europpassa ei olisi islamistiterrorismia ilman islamia har-
joittavia ihmisiä. He taas ovat etnisesti ja uskonnollisesti
tänne kuulumattomia muukalaisia, jotka petollinen poliitti-
nen eliitti on päästänyt maahan kansalta lupaa kysymättä.

Yle TV1, torstai 27.4.2017 klo 21:05. A-teema: Terrorismin uhka 

Tukholman ja Pietarin iskut toivat terrorismin Suomen rajoille. Mikä saa ihmisen ajamaan rekan väkijoukkoon? Mitkä ovat terrorismin juuret? Miten Syyrian sodan ratkaiseminen vaikuttaisi terrorismin hillitsemiseen? Juontajina Annika Damström ja Markus Liimatainen HD.

Linkki ohjelmaan.



Jo ensimmäisen 15 minuutin katselu antaa aavistuksen, mitä tässäkin Ylen keskustelussa halutaan pääasiassa propagoida: islamistiterrorismin syynä on länsimaissa oleskelevien arabien kohtaama rakenteellinen rasismi. 

Tätä punaisen yliopiston kantaa edusti selkeimmin vihreiden varapuheenjohtaja Touko Aalto, jonka mukaan "vihapuhe" on syynä kolmannen maailman kuokkavieraiden radikalisoitumiselle Euroopassa. Toisin sanoen jos eurooppalaiset eivät "vihapuhuisi" ollenkaan eli olisivat reagoimatta muukalaisten arjen terroriin ja kuolemaa kylväviin terrori-iskuihin, Isis ym. verkostot lopettaisivat terroritoimensa. Jos oletetaan, että kaikki eurooppalaiset vaikensivat islamilaisinvaasiosta ja sen väkivallasta, olisi se kehitysmaiden tulokkaille pelkästään merkki siitä, että eurooppalaiset ovat antautuneet täysin, jonka vuoksi saraseeni-terroria voidaan kasvattaa kansanmurhan tasolle, koska eurooppalaiset eivät rasistiksi leimautumisen pelossa reagoisi mitenkään. Loogiseen loppuun asti vietynä Touko Laakson vaatima "vihapuheen" lopettaminen johtaisi käytännössä edellä mainittuun absurdin itsetuhoiseen tilanteeseen.

Studioon tuodut kaapunaiset Nahla Hewidy ja Pia Jardi puolustivat ennalta arvattavasti uskontoaan kuin tiikeriemot ja kiistivät kategorisesti että islamilla olisi jotain tekemistä poliittisen islamin kuten Isisin ja Al Qaidan kanssa. Heidän islaminsa levittämisen strategiana Euroopassa on hedelmällinen naisen kohtu, jonka vuoksi he eivät halua säikäyttää vääräuskoisia puhumalla islamiin kuuluvasta pienestä ja suuresta Jihadista, joista edellinen edustaa fyysistä sotaa kaikkia umman ulkopuolisia vastaan. 

Islamilaisen väkivallan syiden poliittisesti korrektia akateemista ymmärtämistä edustivat tietokirjailija Kristiina Koivunen ja Turvapaikanhakijoiden Tuki ry puheenjohtaja Sanna Valtonen. Jo heti ohjelman alusta asti juontaja Markus Liimatainen oli heidän kanssaan samoilla linjoilla nyökytellessään hyväksyvästi näkemyksille, joiden mukaan suomalaisten ja eurooppalaisten nuivista asenteistahan se paapottujen muukalaiselättien terrorismi kumpuaa. 

Toimittaja Liimatainen jopa kyseenalaisti islamistiterrorismin vakavuuden vertaamalla sillä "äärioikeiston" muutamiin polttopulloiskuihin Suomessa. Hän voivottelikin pitkään sitä, ettei "äärioikeiston terrorismia" oteta Suomessa vakavasti. Jos jotain ei ole otettu tässä maassa vakavasti niin se on median silkkihansikkain käsittelemä äärivasemmiston väkivalta. Vähättelystä kertoo jo se, ettei Markus Liimatainen sitä puheenvuoroissaan maininnut, vaan puhumasta päästyään länkytti olemattomasta "äärioikeiston uhasta", joka pahimmillaankaan ei ole muuta kuin laimeaa reagointia islamilaistien silmittömään väkivaltaan.

Ohjelman turhanaikaisuus kävi katsojalle moneen otteeseen selväksi, sillä vuoropuhelu islamistien terrorismista on täysin turhaa, ellei kolmea seuraavaa tekijää oteta huomioon keskustelussa:

1) Yhdysvaltojen valtioita hajoittavat sotatoimet Lähi-idässä. Sionistilobbyjen (mm. AIPAC) ohjaama Yhdysvaltojen ulkoministeriö ajaa Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa puhtaasti Israelin sotilaallisia intressejä. Amerikkalaisille veronmaksajille, olivatpa he sitten valkoisia, mustia tai meksikolaisia, sotiminen Lähi-idässä on pelkkä ylimääräinen rasite, josta he eivät hyödy mitään. Kun USA on pommittanut Israelin vaarallisimmat kilpailijavaltiot kivikauteen, vyöryy sieltä länttä vihaavaa islamilaista väkeä Eurooppaan. Amerikan Anglo-Judeo sionistieliitille tämä on tietysti win-win tilanne, sillä samalla kun Israelin kilpailijat on tuhottu pois pelistä, hajonneista maista vyöryvät miljoonamassat syrjäyttävät ja bastaridisoivat eurooppalaisväestön.

2) Elintasosiirtolaisuuden vetovoimatekijät Eurooppaan. Primitiivisistä Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän ylikansoittuneista (kiitos länsimaiden lääketieteen) maista tullaan mielellään Eurooppaan, koska sosiaalituilla eläminen on täällä monin verroin kannattavampaa kuin työn teko omassa kotimaassa. Vetovoimatekijöitä lisäävät Geneven sopimuksen löysä tulkinta, jolloin "pakolaisuudesta" on tullut elintasosiirtolaisten uusi väylä Eurooppaan. 

3) Kansansa pettänyt eliitti, joka päästää luvattomatt muukalaiset maahan. Sekä EU että kansalliset hallitukset eivät kysy muukalaisinvaasiosta kansalta mitään, vaan päästää vapaamatkustajat epädemokraatisin menettelyin ja kieroja perustuslain tulkintoja hyväksi käyttäen maahan. 

Muslimiterrorismia ei olisi Euroopassa ilman kolmannesta maailmasta tulleita muslimeja. Miksi täällä ei ollut muslimiterrorismia 1950- ja 1960-luvulla? Katsokaa silloisten arabien ja neekerien määrää. Mitä enemmän Euroopassa on muslimeja, sitä enemmän esiintyy terrorismia. Vaikka he viihtyvätkin täällä anteliaan sosiaaliturvan ansiosta mainiosti, synnyttää heidän kognitiivinen kyvyttömyytensä eurooppalaisiin verrattuna kateutta ja kaunaa. Alemmuudentunnossa sitten turvaudutaan islamiin, jolloin voidaan edes jossain olla "ylempiä" kuin eurooppalaiset. Lopulta tämä kauna purkautuu islamilaisena terrorismina. Tämän vuoksi ainoa todellinen keino estää islamilainen terrorismi Euroopassa on lopettaa kehitysmaista tuleva kansainvaellus ja palauttaa jo täällä oleva vierasväestö takaisin kotimaihinsa.

                                          
                                                       **************************


Yle Watch kertoi eilen, että Google, Twitter, YouTube ja Facebook –
 kaikki muuten sattumoisin juutalaistaustaisten henkilöiden omistamia yhtiöitä – ovat alkaneet sensuroida alustoillaan kansalaisten totuuspuhetta. Toimenpiteen syynä on luultavasti se, että se uhkaa epädemokraattisen globaalieliitin valtaa ja sen panmixia-ideologiaa siten kuin kreivi Richard N. Coudenhove-Kalergi sen aikoinaan suunnitelmassaan muotoili.

Internetin tärkein avainkohta ovat hakukoneet, joista Google on selvästi monopoliasemassa. Kauppalehti kertoi eilen verkkosivujensa jutussa Google tekee muutoksia kaikkein pyhimpäänsä – osa sivustoista menettää sijoitusta, osa nouse, että yhtiö muuttaa algoritmiaan siten, ettei hakutuloksissa nouse kärkeen suositut "valeuutissivustot" ja "salaliittoteoriat", jotka ovat virallisen julkisuuden käyttämiä kiertoilmaisuksia totuuden paljastamiselle:
Google aikoo tehdä muutoksia yhtiön pyhimpään eli hakualgoritmiin siivotakseen tuloksista pois valeuutisia, 9to5Google kertoo. Toimien taustalla ovat raportit, joiden mukaan Google tarjoa monin paikoin paikkansapitämättömiä tietoja vastauksina hakuihin.
Muutoksen päämääränä on, että laiskat netinkäyttäjät tarttuisivat vain globaalielittiä palvevan valtamedian valheelliseen uutis- ja tietotarjontaan. 

Poliittisin perustein tehty algoritmin muutos on luonnollisesti herättänyt yksittäisissä kansalaisissa oikeutettua nurinaa, jonka vuoksi suuret mediatalot kuten Yle eivät halua nostaa asiaa pinnalle, jottei siitä tule julkisen keskustelun aihe. 

Etnisen identiteettinsä kadottaneet lännen kuluttajakansalaiset alistuvat tähänkin muutokseen apaattisen välinpitämättömästi ja parin vuoden päästä poliittisesti korrektia algoritmia pidetään itsestäänselvyytenä, aina olemassaolleena asiana. 

Jälleen kerran Euroopan kansoille vihamielinen globaalieliitti on supistanut kansalaisten tiedonhankintaa ja lisännyt epäsuoraa sensuuria ilman että siihen reagoidaan mitenkään. Kuinka pitkälle alistumisessa ollaan vielä valmiita menemään? Ratkaisu on meidän kaikkien käsissä.

torstai 8. syyskuuta 2016

YLE JA ÄÄRIVASEMMISTO GEORGE SOROSIN ASIALLA

Äärivasemmistolaiset Vapaa liikkuvuus ja
Varis-verkosto työskentelevät kenties `
tietämättään superkapitalisti George Sorosin
ajaman kulttuurittoman ja totalitaristen Yhden
maailman puolesta.

Helsingin Sanomien
viime viikolla aloittama tiedotuskampanja perusteettomasti täällä notkuvien turvapaikkapummien karkottamista vastaan on tällä viikolla levinnyt voimalla Yleisradioon. Ministereiltä ja Migrin virkamiehiltä vimmaisesti perusteluja karkotuksille penäävät HS ja Yle ovat olevinaan kriittisen ja tutkivan journalismin asialla, mutta aiheen yksipuolinen tarkastelulinja paljastaa taustalla olevan muukalaismyönteisen motiivin. Yle kertoo maahanmuuttoinvaasiosta yleensä vain silloin kun se uskoo uutisen olevan edullista kehitysmaiden vapaamatkustajille ja Suomen afrikkalaistamista ajavalle asialle.

Maassamme on viime syksystä lähtien järjestetty lukuisia mielenosoituksia kutsumattomia turvapaikkaturisteja vastaan, mutta Yle uutiset on kertonut niistä vain muiden juttujen yhteydessä ja sillonkin vähättelevään ja tuomitsevaan sävyyn. Tänään oli toinen ääni kellossa, mutta mielenosoittajina olivatkin turvapaikan hakijat omassa asiassaan, josta Yle teki jutun sekä tv-uutisiin että nettiin nimellä Migrin edustalla mielenosoitus Helsingissä – enemmistö osallistujista turvapaikanhakijoita


On ymmärrettävää, että maahantunkeutujien kannalta perusteltukin karkotus on ikävä asia, vaikka karkotettu tietäisi itse olevansa sotarikollinen tai Isisin aktiivi. Oman edun ajamisessa ei ole sinänsä mitään väärää, mutta se ei voi tarkoittaa myöskään sitä, että toisen osapuolen, tässä tapauksessa Suomen kansan veronmaksajien, pitäisi alistua ilmeisessä nollasummapelissä siihen mitä toinen osapuoli haluaa. Meidän suomalaisen etuna ei ole nyt, eikä varsinkaan pitkällä tähtäimellä, antaa kulttuurisesti ja geneettisesti täysin vieraille nurkanvaltaajille mitään elintilaa maassa, joka on maailmassa ainoa oma paikka suomalaisille. Tämä asia on ollut itsestään selvää edelliselle sukupolvelle, joka antoi 1939-45 konkreettisen esimerkin rakkaudesta maataan ja kansaa kohtaan.

Valitettavasti aivan kaikille ei ole käynyt selväksi, että suomalainen yhteiskunta on liitto elävien, kuolleiden ja syntymättömien sukupolvien välillä. Migrin edustalla järjestetyn mielenosoituksen taustalla kun oli kansallismasokistinen nuorisoryhmä, joka käyttää nimeä Vapaa liikkuvuus -verkosto. Kielitaidottomat ulkomaalaiset olisivat tuskin itse pystyneet järjestämään erilaisia lupia vaativaa mielenosoitusta, joten sen järjestelystä, ideoinnista ja iskulauseiden oikeinkirjoituksesta vastasi suomalaisvihamielinen agitaatioryhmä. Paikalla oli myös tunnetut äärivasemmistolaiset politrukit Dan Koivulaakso ja aina kameransa kanssa viihtyvä Mikael Brunila, mutta heidän suurin mielenkiintonsa oli vähän matkan päässä ollut Suomi ensin! -ryhmän mielenilmaus suomalaisten turvallisuuden puolesta. Videosta näkyy, kuinka Koivulaakso käyttäytyy tuttuun tapaansa aggressiivisesti ja Brunila puolestaan yrittää ottaa kansallismielisistä valokuvia stasi-arkistoaan varten.


Äärivasemmiston alakultuurissa erinimiset kansalaisjärjestöt, punakaartit, toimivat tavallisesti mielenosoituksissa yhdessä, joka selittyy pitkälti sillä, että näissä järjestöissä on paljon päällekkäisiä jäsenyyksiä. Tämä näkyi myös tämänpäiväisessä mielenilmaisussa. Ylen kuvamateriaalin perusteella tapahtumassa huuteli mm. puolirikollisesta anarkistirymä Varis-verkostosta tuttuja naamoja. 

Sama innokkuus, jolla Ylen toimittajat ovat hiillostaneet nyt Migriä ja tehneet "tutkivaa journalismia" Soldiers of Odinista, ei näy tavassa käsitellä hämärää Vapaa liikkuvuus -verkostoa. Uutisjutussa Vapaa liikkuvuus -verkoston asemaa ja taustaa ei tarkastella mitenkään, vaan Ylen toimittaja Iiro-Matti Nieminen pitää tätä rikollisia suojelevaa viidennen kolonnan politrukkikommandoa tavanomaisena kansalaisjärjestönä. Vapaa liikkuvuus -verkosto saakin selittää jutussa täysin vapaasti oman näkemyksensä ilman toimittajan huomatuksia ikään kuin kyse olisi Ylen omasta kannasta. Ylen linja ei sinänsä yllätä, sillä mm. Ajankohtaisessa kakkosessa käytettiin joku vuosi sitten verkoston tiedottaja Katja Tuomista asiantuntijana EU:n siirtolaisongelmassa

Tutkivalle journalismille olisi todellakin tilausta, mikäli halutaan tietää enemmän äärivasemmistolaisen laittoman toiminnan liepeillä viihtyvästä Vapaa liikkuvuus -verkostosta. Järjestön poliittinen manifesti muistuttaa lähes identtisesti vapaamuurarikreivi Richard Coudenhove-Kalergin visioimaa "pehmeää kansanmurhaa", jossa vapaan maahanmuuton myötä Euroopasta muokataan sekarotuinen kuluttajamassa ilman juuria ja identiteettiä. Tätä samaahan on tänä päivänä edistänyt unkarinjuutalainen pörssispekulantti George Soros, joka on jo pitkään tukenut mädättäviä ääriliberaaleja "kansalaisjärjestöjä", "värivallankumouksia" sekä antanut säätiöidensä kautta logistista ja rahallista apua kolmannen maailman vapaamatkustajille tunkeutua Eurooppaan.

Riippumatta siitä, saako Vapaa liikkuvuus -verkosto harmaata rahaa Sorosin Open Society Foundationilta vai ei, toimii kansaansa selkään puukottava suomalaisryhmä jo nyt tämän suurkapitalistin hyödyllisenä idioottina. Lännen, ihmiskunnan korkeimman kulttuurin, tuohoamisessa "hyvien asioiden puolella" olevat kaunaiset globaalikommunistit ja globaalikapitalistit ovat löytämässä vaarallisella tavalla yhteiset sairaat intressit. Vähintä mitä tällä hetkellä voidaan tehdä, on tuoda näiden tuholaisten tavoitteet ja motiviit esiin koko kansan nähtäväksi.




*****************************************************************************************

Yle Watchin omat facebook sivut nyt täältä.

Yle Watchin juttuja, jotka liittyvät Ylen ohjelmiin ja uutisiin, voi myös postata eri Yleisradion Facebook-sivuille. Kun postaat, niin älähän trollaa, vaan toimi asiallisesti. Ohessa suorat linkit, klikkaa nimeä:

Yleisradio
Yle Uutiset
Yle Areena
Yle Teema


keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

BREXIT ÄRSYTTÄÄ JA PELOTTAA EU-MIELISTÄ YLEÄ.

Britannia äänestää EU:sta eroamisesta 23.6.2016


TV1, 22.6.2016 klo 21:05, A-studio Yle 

Miksi EU ei enää innosta? Miten Eurooppaa muuttuu brittien Brexit-kapinan jälkeen? Juontajana Johanna Vesikallio. #yleastudio klo 21.05 HD



Harva mediaa seuraava suomalainen on viimeisen kuukauden aikana voinut välttää Ylen massiivista kampanjaa Britannian EU:ssa säilymisen puolesta. Brexit-vaalikampanjasta tiedottaminen muistuttaa yksipuolisessa propagandassaan Yhdysvaltain tulevia presidentinvaaleja, joissa Yle on keskittänyt huomion lähes pelkästään Donald Trumpiin ja hänen asiayhteyksistä irrotettuihin lausuntoihin, joita moraalista närkästystä teeskentelevät liberaalitoimittajat kutsuvat "möläytyksiksi". Yleä on turha syyttää yksin näistä talmudistisista bolsuretkistä, sillä globaalit mediat kaikkialla Lännessä ovat Brexitiä ja Trumpia vastaan.

Erityisen huvittavaa on syrjäisen Suomen valtamedian peppukipuilu Britannian EU-vastaisuudesta ja Donald Trumpin kansansuosioista. Valtamediat eivät ole julkaiseet tiettävästi ainuttakaan uutisartikkelia, jossa suhtauduttaisiin ehdottoman myönteisesti Britannian EU eroon, mutta unioniin jäämisen puolesta suomalaisia (sic) on sitä vastoin pyritty vakuuttelemaan kaikin keinoin. Kampanjan tulivoima on keskitetty jatkuvasti toistettuun kysymykseen, miten EU-ero vaikuttaisi siihen pyhimpään eli vientiteollisuuteen kuten Yle jutussaan Näin Brexit iskisi heti suomalaisyrityksiin: ”Sillä on tietysti vaikutusta”


Lähes kaikki Ylen Brexit-vastainen tiedottaminen keskittyy sivilisaatiomme pyhään lehmään talouteen, jonka alttarille globaalielitiille työskentelevät pikkupelurimme haluavat uhrata kansan itsemääräämisoikeuden ja massamaahanmuutolla koko kansan geneettis-kulttuurisen olemassaolon. Verrattuna Brexitin taloudelliseen seurauksiin, Suomessa ei ole juurikaan korostettu sitä, että britit haluavat lopettaa rajattoman maahanmuuton, jota EU:ssa pysyminen jatkaisi loputtomiin. Suomalaistoimittajat ovat horisseet kuin yhdestä suusta mantraa, että "Britannia tarvitsee maahanmuuttajia", mutta eivät ole valmiita kertomaan edes brittien suulla kuinka monta sosiaalietuuksien perässä tulevaa huippuosaajaa "tarvitaan" lisää, 15 miljoonaa vai riittäsikö jo 100 miljoonaa? Entä sen jälkeen?

Suomalaistoimittajien sokea globalismi ja EU-fanatismi näyttää tragikoomiselta, sillä vaikka kaikki äänestysikäiset suomalaiset saataisiin aivopestyä EU-Eurostoliiton puolelle, suomalaiset eivät voi edelleenkään äänestää Britannian Brexit-vaaleissa. Joten miksi kiukutella turhaan asiasta johon ei voi vaikuttaa? Yhteisellä tasajalkahyppelyllään toimittajat vain paljastavat kenen puolella he ovat EU-kysymyksessä, mikä on eliitin lakeijoiden kannalta valtavan tyhmää kun EU-erosta aletaan ennen pitkää keskustella myös täällä. Pahimmillaan tämä kansaa halveksuva asenne näkyy artikkelissa Kansanäänestykset demokratian perverssi muoto" – Brexit aiheena A-studion Haloo Eurooppa -keskustelussa.

Ylen verkkosivujen Brexit-uutisartikkelit kertovat paljon siitä, mitä kansan etua halveksuva eliitti ja sen 
juoksupoikina toimivat valtamediat pelkäävät ja toivovat:


 IMF: Britannian talous pienenisi ja vaikeutuisi EU-eron myötä

EU-äänestys jakaa Lontoon Cityn – finanssikeskuksessa povataan tuhoa ja kulta-aikaa


Video: Haavoittaisiko Brexit metsäteollisuutta? Kärsiikö Suomen vienti? ”Jos pahimmat pelot käyvät toteen…”


Opiskelijaporukka äimistelee: "Brexit on ihan syvältä!"

Viisumipakko Britanniaan ja potkut puolalaiselle putkimiehelle – mikä Brexit ja mitä sen jälkeen?


Brexit-pelko valtasi markkinat – suomalaissijoittajan on odotettava kauppojaan juhannuksen yli

"Älkää jättäkö meitä yksin Euroviisuihin" – brittejä suostutellaan EU:n kannalle croissanteilla

EU-ero huolestuttaa Suomessa asuvia brittejä – "Jos Brexit toteutuu, haen Suomen kansalaisuutta"

Tusk: Brexit olisi suuri virhe, mutta EU selviäisi siitä


Hollande nostaa varoittavan sormen Britannian mahdollisesta EU-erosta: Peruuttamaton

Ranskan presidentti varoittaa Britannian EU-eron seurauksista



                                                     ***********************************




Juutalaistaustainen marxisti Cohn-Bendit raivoaa tällä
kertaa Eu-parlamentissa Unkarin nationalisteille.


Ylessä osataan myös kritisoida Euroopan Unionia, mutta tyyli on sama kuin entisessä Neuvostoliitossa, jossa ongelmien kasaannuttua ratkaisuksi ehdotettiin lisää sosialismia, siis sitä samaa, joka oli ongelman lähtökohta. Tällä kertaa Yle on valinnut "kunnollisen ja toimivan EU:n" puolestapuhujaksi heprealaisen kulttuurimarxilaisen, yhden 1960-luvun internationalistisen punamädätyksen näkyvimmistä ikoneista, Daniel Cohn-Benditin. Ylen haastattelujutussa Dany Cohn-Bendit: EU on pelkuri populistien pauloissa vaeltava kosmopoliitti haluaa EU:n valuvian korjaamiseksi lisää EU:ta:
Entinen radikaali ja kuvien kaataja on seestynyt liittovaltion kannattajaksi. Federalismi takaisi hänen mukaansa parhaiten demokratian toimivuuden EU:ssa. Cohn-Benditin ajatuksissa EU kaipaa mitä pikimmin luonnoksen uudeksi perustuslaiksi.
Tämä liukas saksalais-ranskalainen juutalaispoika on ehtinyt tehdä pahojaan viime vuosikymmeninä jopa enemmän kuin hulluna vuotena 1968. Esimerkiksi jo 1970-luvulla Cohn-Bendit tunnettiin Saksassa liberaalin seksuaalipolitiikan äänitorvena ja hän vaati televiossa pedofilian laillistamista. Ymmärrettävästi häneen myötämielisesti suhtautuva hallitseva liberaalimedia on unohtanut tämän asian armollisesti.

Poliittisesti Cohn-Bendit on ollut tuhoisin vihreän liikkeen mädättämisessä Saksassa ja Ranskassa. Juuri hän oli yksi keskeisistä vasemmistolaisista soluttautujista, jotka toivat marxilaisuuden mukaan luonnonsuojeluliikkeeseen. Kosmopoliittisena talmudistina Cohn-Bendit on luonnollisesti vastustanut henkeen ja vereen Euroopan kansojen kansallismielisyyttä ja itsemäärämisoikeutta, jonka vuoksi ei ole yllättävää, että hän tunnustaa Ylen jutussa olevansa kiihkeä EU:n liittovaltion kannattaja. Punavihreiden marxilaisten tapaan Cohn-Bendit ottaa keppihevosekseen luonnonsuojelun, jotta voitaisiin ajaa "kansainvälistä yhteistyötä" eli kansallisten demokratioiden, niiden ainoiden toimivien, tuhoamista:

Talouden ongelmat, ilmastonmuutos ja kaikki muut suuret kysymykset ovat maailmanlaajuisia. Niiden ratkominen vaatii maailmanlaajuista yhteistyötä
Ympäristö- ja väestö-ongelmat ovat paikallisia ja syntyneet paikallisesti, joten ainoa keino ratkaista ne, on toimia paikallisesti. Ongelman globalisoimisen toimintaperiaate on sama kuin kansainvälisessä kommunismissa, jossa punaista syöpää levitettiin kaikkialle maailmaan. Sama virheellinen metodi on tunnettu myös väestöräjähdeksyn kohdalla, jossa ongelmaa vain pahennettaan globalisoimalla ongelma eli siirtämällä ekologisesti kestämätön ylijäämäväestö pohjoiseen, joissa heidän luonnon kuormituksensa on moninkertainen lähtömaahan verrattuna.

Vierasperäisen kreivi Coudenhove-Kalergin tapaan 
länsimaisessa kulttuurissa vaikuttava käärmeöljykauppias Cohn-Bendit pitää etnisesti erillisiä kansallisvaltioita uhkana Suurelle unelmalle, jonka tarkoitus on luoda Euroopasta etnisesti sekoitettu juureton massa, jota on helppo hallita kulutuskulttuurin impulsseilla:
Populistiset puolueet pitävät äänekkäimmin yllä näkemystä kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeudesta. Cohn-Benditin mukaan yksittäisen valtion itsemääräämisoikeus on pelkkää harhaa. (...) – Suvereenisuus ei ole enää kansallinen asia. Euroopassa voi kulttuurista, poliittista ja taloudellista suvereenisuutta puolustaa vain koko Euroopan tasolla. Cohn-Benditin mukaan EU kaipaa nyt tuoreen alun. Unionin idea on määriteltävä uudelleen, sillä vain sitä kautta EU kykenee toimimaan yhtenäisenä.
Vuoden 1968 opiskelijaliikkeen keulakuva on symbolinen pääpiru sille romahdukselle, jonka Eurooppa on kokenut viimeisen 50 vuoden aikana. Vieläkin piintyneessä 1960-luvun hengessä elävät Ylen ex-taistolaisromantikot ja heidän jälkikasvunsa pitävät Cohn-Benditiä jonkinlaisena guruna, vaikka juuri hän ja hänen omahyväinen, itsekäs ja hedonistinen sukupolvensa ovat keskeisiä syyllisiä kestävien arvojen tuhoamisessa, arvojen, jotka ovat pitäneet Eurooppaa pystyssä viimeiset 1000 vuotta.