keskiviikko 17. tammikuuta 2018

MIKSI KOKO VALTAMEDIA ON HUHTASAARTA VASTAAN VAIKKA HÄN ON NAINEN?



Kun vasemmistodemari Tarja Halonen teki vaalikampanjaa ensimmäiselle preidenttikaudelle, valtamediat korostivat, että nyt olisi vihdoinkin aika saada maahan naispresidentti. Vaatimus oli omituinen, koska virallinen diskurssi on aina korostanut sitä, että jokaiseen tehtävään pitää valita paras eikä hakijan sekundaarisilla ominaisuuksilla kuten sukupuolella saa olla valintaan mitään merkitystä. 


Loppujen lopuksi biologisten ominaisuuksien korostaminen ei ole sittenkään vierasta tasa-arvoideologialle, koska siinä on sisäänrakennettuna hierarkia, jossa eräät sattuvat olemaan tasa-arvoisempia kuin toiset avain kuten George Orwellin faabelissa Eläinten vallankumous. Vaikka perinteinen nepotismi on länsimaisissa yhteiskunnissa virallisesti tuomittu, se elää uutta elämää sukupuolinarsismin kuten feminismin muodossa. Tarja Halosen valinta presidentiksi keväällä 2000 oli kokoomuslaisten naisten ansiota, sillä he valitsivat porvarillisen Esko Ahon (Kesk.) sijaan Halosen vain siksi että tämä oli nainen.

Punavihreä valtamedia ei ole kuitenkaan innostunut Laura Huhtasaaresta, vaikka hän on nainen ja vieläpä kaunis sellainen. Jos Huhtasaari edustaisi mitä muuta puoluetta tahansa kuin Perussuomalaisia, häntä hypetettäisiin todennäköisesti samanlaisella hurmoksella kuin Halosta aikoinaan. Huhtasaaren tapauksessa hänen naiseutensa ei tuokaan toimittajien silmissä lisäarvoa, vaan päinvastoin se lisää heidän ärtymystään, koska politiikassa toimivia naisia (ehkä Hilja Riipistä lukuunottamatta) on totuttu pitämään konformistisina kympin tyttöinä, jotka ovat taipuvaisia kannattamaan vallitsevia lässyliberaaleja arvoja. 


Valtamedia pitää julkeana, että nuorehko kaunis nainen haastaa avoimesti sen hyvinä pitämiä asioita kuten globalismia ja maahanmuuttoa. Kun tähän lisätään vielä Huhtasaaren suoraselkäinen "uskontunnustus" koti-uskonto-isänmaa, alkaa Tampereen punaisen toimittajakoulun toimittelijoiden korvista nousta savua. Tämä nähtiin eilisessä MTV3:n presidenttitentissä, jossa Huhtasaarta yritetiin hiillostaa vieläkin epätoivoisemmin kuin viikko sitten tulleessa vastaavassa Ylen tentissä.

Huhtasaarta MTV3:n tentissä kuulustellut tutkapari Vesa Kallionpää (SDP:n Maarit Feldt-Rannan miesystävä) ja romanitaustainen Antonia Berg keskeyttivät Persujen ehdokkaan jatkuvasti ja inisivät siitä, mitä presidentti voi ja ei voi tehdä. Heidän mielestään Huhtasaaren olisi pitänyt keskittyä vain presidentin valtaoikeuksiin liittyviin asioihin. Vaatimus oli naurettava, koska äänestäjät haluavat tietää ehdokkaan mielipiteistä ja ajatuksista muutenkin kuin valtaoikeuksien kannalta. Kallionpää ja Berg aloittivat poliittisen yksinpuhelunsa heti, kun puhe siirtyi turvapaikanhakijoihin ja Euroopan Unioiniin. Itseään puolijumalina pitävät toimittajat aliarvioivat lähes poikkeuksetta yleisönsä, jonka vuoksi MTV3:n tutkaparin päällepäsmäröinti teki katsojiin päinvastaisen vaikutuksen mihin he pyrkivät. Naantalin Persuomalaisten Vilhelm Junnila kiteytti sosiaalisessa mediassa osuvasti vaalitentin kulun:
- Olet tuollainen nuori tyttö.
- Olet inhokkigalluppien kärjessä.
- Pidättekö äänestäjiä hölmöinä?
- Onko tämäkin vain julkisuustemppu?
- Tämähän on äänestäjien huijaamista.
- Etkö voisi nyt suoraan sanoa, että tuo on ihan tyhmä ehdotus?
- Tuo on populismia ja vastuutonta puhetta.
- Teillä ei ole mitään ulko- ja puolustuspolitiikan kokemusta, pyrittekö väärään tehtävään?
- Onko tämä taas äänestäjien harhauttamista?
- Ette pysty presidenttinä tuota tekemään, mennään eteenpäin.
- Haluatte siis hankaloittaa suomalaisten elämää?
- Tuohan on tyhmä idea.
Ylen puolella nähtiin eilen täysin päinvastaista toimittamista, kun toimittajien lempiehdokas Vihreiden Pekka Haavisto oli tenttivuorossa. Koska valtavirran toimittajasta 3/4 on tutkitusti punavihreitä, tämä ei voinut olla näkymättä myöskään Haaviston haastattelussa. Kriittisessä katsojassa haastattelu herätti lähinnä myötähäpeää. "Asiantuntijoiden" myönteiset arviot Haaviston esiintymisestä voi käydä lukemassa Ylen verkkosivujen jutusta Asiantuntijat Haaviston esiintymisestä: "Haaviston horisontissa siintää vaalit kuuden vuoden päässä".

Kun naapurinpojan oloinen Jan Andersson haastattelee Vihreiden "unelmavävy" Pekka Haavistoa, katsoja ei voi välttyä huomiolta, että keskustelijoilla on keskinäistä sielujen sympatiaa. Leppoisa jutustelu oli niin tuttavallista, että sitä alkoi jossain vaiheessa odottaa milloin Andersson tarjoaa Pekalle pullakahvit lörpöttelyn lomassa. Haastattelun tyyli erosi kuin yö päivästä kun sitä vertaa siihen, miten Kirsi Heikel kohteli Laura Huhtasaarta. Heikel oli kaivellut pedanttisena pinkona hikihatussa kaiken negatiivisen ja epäolennaisen, jolla saattoi sättiä Huhtasaarta. Voi vain kuvitella miten Heikel olisi käyttänyt hyväkseen juuri ennen vaaleja median julkisuuteen nostamaa kyseenalaista syytettä Huhtasaaren gradun osittaisesta plagioinnista. Toistaiseksi arvoitukseksi jää, miksi valtamedia taistelee raivoisasti Huhtasaarta ja Väyrystä vastaan, vaikka se toisaalla ilmoittaa, ettei näillä ole mitään mahdollisuuksia päästä toiselle kierrokselle.


                                                   *********************************


Ylen Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Paula Vilén romahti henkisesti kun Donald Trump voitti presidentivaalit marraskuussa 2016. Sen jälkeen hän on terapoinut itseään ja antanut vertaistukea hengenheimolaisilleen kirjoittamalla liukuhinalla myrkyllisiä mielipideuutisia Trumpista ja hänen kannattajistaan. 


Viimeisimmän mielipidekirjoituksen Naiset ja vähemmistöt sisuuntuivat Trumpin voitosta ja kipuavat nyt USA:n politiikan huipulle – "Tämä on jo trendi" perusteella hän ei kykene vieläkään tunnustamaan sitä, että Trumpin vaalivoitto oli oikeutettu protesti hallitsevaa punaliberaalia hegemoniaa ja sen lellimiä erityisryhmiä ym. vapaamatkustajia vastaan. On jokseekin harhaista, että Vilén esittää valtaa kahmineet feministit ja värilliset "vähemmistöt" (so. globaali enemmistö) Järjestelmän haastajina, vaikka ne ovat vuosikymmenestä toiseen olleet vanhaa valtaa edustavan Itärannikon liberaalien erityisessä suojeluksessa. 

Pitkässä juoksussa valkoisen väestönosan tyytymättömyys on ainoa todellinen protesti, sillä se on joutunut verotaakallaan kustantamaan maan monikulttuurisirkuksen ja sille epäedullisen tasa-arvopelleilyn. On vaikea nähdä miksi enemmistö valkoisista naisista kannattaisi Establismentin (Syvän valtion) ajamaa hajoita ja hallitse -politiikkaa, jossa heidän pitäisi hyökätä valkoista miestä vastaan värillisten puolesta. Valtamedian hallitsevaa diskussia noudattaen toimittaja Vilén yrittää luoda valheellisesti mielikuvan, että mustilla naisilla ja valkoisilla naisilla olisi jokin yhteinen intressi valkoista miestä vastaan. Viime kädessä valkoiset naiset (josta huomattava osa äänesti Trumpia) kyllä ymmärtävät, millainen osa heille koituu kun globaali värillinen enemmistö saa enemmistön aseman myös Yhdysvalloissa.

Tämä ei tunnu haittaavan toimittaja Viléniä, sillä Trump-kaunassaan hän ei välitä seurauksista, vaan elättelee valtamedian puffaaman femikommunistisen "liikkeen" tuovan demokraatit takaisin valtaan. Näin kehitysmaalaisten invaasio voisi jatkua entiseen malliin ja poliittisen korrektiuden totalitarismi raivata tietä neitseellisiin instituutiohin.



                                                   *********************************


Simon Wiesenthal -keskuksen Jerusalemin toimiston johtaja Efraim Zuroff ei jätä suomalaisia rauhaan. Tästä saamme kiittää suomenruotsalaista goy-boy André Swanströmiä, joka haluaa tendenssitutkimuksellaan tehdä historiapoltiikkaa tämän päivän monikultturismin hyväksi. 

Ylen verkkosivujen uutinen Juutalainen ihmisoikeusjärjestö vaatii virallista selvitystä suomalaisten SS-miesten väitetyistä sotarikoksista kertoo, että vaatimuksen taustalla on Swanströmin esittämät "tiedot", joiden mukaan suomalaiset SS-miehet ovat saattaneet osallistua juutalaisten murhiin Ukrainassa. 

Jo se, että Yle nöyrtyy kutsumaan sionistista painostusjärjestöä "ihmisoikeusjärjestöksi" pilkkaa lukuisia vasemmistolaisia ja liberaaleja, jotka puhuvat ääni väristen "yhteisestä ihmiskunnasta". Heille on selvää, että juutalaista etnosentrisyyttä palvelevalla holokaustiuskonnolla ei ole juuri mitään tekemistä ihmisoikeuksien puhumattakaan "yhteisen ihmisyyden" kanssa, vaan että kyse on sionistisen lobbausjärjestön propagandasta, jonka tarkoitus on oikeuttaa palestiinalaisten sorto ja Israelin etnovaltion ylivalta Lähi-idässä. 

Vastaavasti länsimaiden aidot kansallismieliset näkevät Simon Wiesenthal -keskuksen julkisuushakuisen tominnan olevan väline koko Euroopan syyllistämisessä, jotta mantereemme saataisiin alistettua sionistien globalismiin (alá Soros), jota mm. rajaton maahanmuutto edustaa.

Se, että juutalainen lobbausjärjestö vaatii virallista selvitystä suomalaisten SS-miesten olemattomista "sotarikoksista" ei ole muuta kuin tarve saada myös Suomi eräiden muiden Euroopan maiden lailla syyllisyyden liekaan. Riippumatta selvityksen tuloksesta, jo sen alulle panolla halutaan saada koko Suomi kollektiiviseen häpeään, jotta kansakunta nöyristelisi ikuisesti kansainvälistä juutalaista. Tähän ovelaan ansaan virallisen Suomen ei kannata missään tapauksessa astua.

1 kommentti:

  1. Katsotaanpa uutta historiantutkimusta - jota oikeistoeliitin omistama media ei toista eikä ole omaksunut:

    Eliitin massamedia toistaa oikeistolaista tahallaan sensuroitua ja vanhentunutta historiantulkintaa, jossa ei kerrota oikeiston ja varsinkin suomenruotsalaisen eliitin laittomista vallankaappaustoimista.

    - Suomenruotsalaisen eliitin asesalakuljetukset alkoivat 1917

    - Suomenruotsalaisen eliitin sopimukset Suomen luovuttamisesta Saksalle olivat vauhdissa jo 1917

    - Suomenruotsalaisen eliitin palkka-armeijat eli "suojeluskunnat" olivat lain vastaisia ja oikeisto suojeli lainvastaista toimintaa hallituksessa

    - Suomalaiset kuolivat nälkään samalla kun suomenruotsalaisen eliitin maatilat veivät lihaa, juustoa ja viljaa ulkomaille - voitonteko oli suomenruotsalaisen eliitin ainoa moraaliton päämäärä suomalaisten kuollessa nälkään

    - Suomenruotsalaisen eliitin rahoittamana kasakat rynnäköivät eduskuntasaliin jossa oli vain vasemmisto- ja liberaalikansanedustajia (ennen punaisen lyhdyn nostamista) - heitä uhkailtiin aseilla - tämäkö ei ollut sodan julistus?

    - Mannerheim aloitti suomenruotsalaisen eliitin rahoittamana laittoman sotilasalueen rakentamisen Seinäjoelle laittomana "sotakuvernöörinä" ja hamstrasi elintarvikkeita ja aseita - laittomasti

    - Suomenruotsalaisen eliitin rahoittamat palkka-armeijat tekivät sodan ensimmäiset massamurhat Viipurissa ja Turussa

    - Mannerheim lähetti uhkailusähkeen vajaalle hallitukselle Helsinkiin - selvä vallankaappaus johon vajaa hallitus sitten taipui pelokkaana

    - Saksan kouluttamat jääkärit olivat suoraan Saksan vallankaappauksen toimijoita harkitussa vallanpaakkauskuviossa

    - Saksa valloitti Suomen valtansa alle joten 1918 oli osa I maailmansotaa faktana


    Suomenruotsalaisen eliitin aloittama kriisi ja sota on selviö niille jotka lukevat tuoretta historiantutkimusta.


    http://finnsanity.blogspot.com/2018/01/valkoiset-sisallissodan-aloittajina-1918.html

    Video - Luento suomenruotsalaisten lanseeraamasta fasismista Suomessa: dosentti Andre Swanström

    https://www.facebook.com/Arhi.K/videos/vb.1051877497/10213125043214666/?type=3

    VastaaPoista