sunnuntai 18. tammikuuta 2015

YLESSÄ SUOMI EI SAA OLLA SUOMALAINEN.



TV 1, 18.1.2015, klo 18.15, Suomi on venäläinen 

Aloitamme juontaja Juhani Seppäsen seurassa matkan Suomen venäläisyyteen puhumalla venäläisyyden kiivaasta vastustuksesta. Kuuluuko "ryssäviha" tämän päivän Suomeen vai onko se historiaan hautautunut tietyn ajan tuote? HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.


Tänään sunnuntaina alkoi Ylen uusi 10-osainen (sic) tv-sarja Suomi on venäläinen, joka on eräänläinen jatkosarja kaksi vuotta sitten lähetetylle Suomi on Ruotsalainen -maratonille, josta Yle Watch teki luonnollisesti oman analyysin.

Ohjelman alku ei luvannut hyvää. Jo ensimmäisessä repliikissä suomalaisia muistutettiin yleiseurooppalaisesta rotuvihan synnistä, joka kohdistui vuoden 1918 sisällissodassa Viipurin venäläisiin. Toki ohjelman edetessä kerrotiin asiantuntijan suulla myös venäläisten hirmuteoista kuten ísovihan aikaisesta tapahtumasta Hailuodossa, jossa yhden syysillan aikana venäläiset murhasivat kirvein 800 suomalaista. Sekä toimittaja Juhani Seppänen että asiantuntija Teemu Keskisarja hieman epäröiden tunnustivat, että isovihalla saattoi olla vaikutusta siihen, että suomalaiset suhtautuivat vielä 1900-luvun alussa epäilevästi venäläisiin.

Sarjaan valitut asiantuntijat, joihin kuuluu mm. Venäjän tutkimuksen professori Timo Vihavainen, esittivät ohjelman perusasetelmasta huolimatta ihan tolkullisia analyysejä suomalaisten ja venäläisten historiallisista suhteista. 

Samaa ei sen sijaan voi sanoa tavallisten suomalaisten mielipiteistä. Monet haastatelluista eivät edes tienneet Suomen historiaan ja identiteettiin oleellisesti vaikuttanutta isovihaa (1713–1721), mutta olisivat varmaan kuin piipun hyllyltä laukoneet "totuuksia" vaikkapa holokaustista, jolla ei mitään tekemistä suomalaisten kanssa. Vastauksissa näkyi myös puhdas naivius ja sivistyneisyyttä korostava omahyväisyys, kun kansalaisilta kysyttiin ryssä-sanan käytöstä. Sisäsiisteiksi alamaisiksi koulutettujen Hyvien ihmisten tapaan monet haastatellut tuomitsivat ryssittelyn tyhmien ja sivistymättömien tavaksi, jolla ei ole sijaa modernissa maailmassa, jossa kaikki ovat yhtä suurta perhettä. Puheissa paistoi pikkuporvarillinen mukavuudenhalu, jossa elämä on maailman tappiin asti vain rauhanomaista kamasaksojen kaupustelua ja kuluttamista, josta on suljettu pois arkista pikkuminää suuremmat kysymykset yhteisöstä, jonka puolesta elää ja kuolla. Ohjelmasarjan ensimmäinen osa paljastikin shokeeravasti millaisia Nietzschen viimeisiä ihmisiä (Hannu-Pekka Ikäheimon Herra Gägä -blogi) länsimaalaiset suomalaiset ovat.

Sarjan pääviesti näyttää olevan, että Suomi itse ei ole yhtään mitään, vaan se on joko ruotsalainen tai venäläinen, mieluiten molempia. Kun asenne 
tällainen, Ylen ohjelmahankkijoille ei voisi tulla edes mieleen tehdä sarjaa, jossa kerrottaisiin miten suomalainen kulttuuri on vaikuttanut muihin maihin. Sellainenhan saattaisi turhaan ylpistää kovan kyykytyskampanjan alaiset muukalaiskammoiset massat!

Tuskin edes paatunein "russofobi" on vaatimassa tälle sarjalle esityskieltoa, mutta kun diversiteetistä puhutaan, niin miksi Yle ei voisi lähettää vastavuoroisesti edes kerran suomalaisesta näkökulmasta ponnistavaa sarjaa suomalaisista. Nythän kansallista identiteettiä luotaavien ohjelmien näkökulma on poikkeuksetta monikulttuurinen ja suomalaisuutta mitätöivä kuten monikulttuurista perhe-elämää romantisoiva tuore TV 1:n sarja Kuka kutsui Kokanderin, jolla viitataan Hollywoodin ensimmäiseen roturutsaa promotoivaan elokuvaan Arvaa kuka tulee päivälliselle (Guess Who's Coming to Dinner, 
1967).

Yle Watch tekee itsensä tarpeettomaksi siinä vaiheessa, kun Yleisradion kanavilta alkaa löytyä ohjelmia joiden nimiä ovat "Suomi on suomalainen" ja "Elämää suomalaisessa Suomessa".


************************************************************************************************************


Yle Watchin omat facebook sivut nyt täältä.


Yle Watchin juttuja, jotka liittyvät Ylen ohjelmiin ja uutisiin, voi myös postata eri Yleisradion Facebook-sivuille. Kun postaat, niin älähän trollaa, vaan toimi asiallisesti. Ohessa suorat linkit, klikkaa nimeä:

Yleisradio
Yle Uutiset
Yle Areena
Yle Teema
Yle Radio 1

5 kommenttia:

  1. Sarjatrilogian kolmas osa on tietysti Suomi on islamilainen. Siinä kauhistellaan jotain ja annetaan huonoja todisteita jostain.

    VastaaPoista
  2. Eihän sitä koskaan tiedä. Ironiaksi tarkoitetut heitot voivat olla hyvinkin pian totta. Pahkasikakin lopetti vuosituhannen vaihteen jälkeen toimintansa, kun se hätkähti siihen tosiasiaan, että todellisuutta ei voi enää parodioida, sillä tässä hullussa maailmassa parodiahorisontti on ylitetty jo moneen kertaan.

    VastaaPoista
  3. Satuin katsomaan tuon Kokander-jutun islam-osuuden. Kritiikitön juontaja laittoi jopa huivin päähän Eid-juhlassa. Yksinhuoltajuutta ihmeteltiin, syitä ei kyselty. Islamisaatio eli monikulttuurisuus on edennyt jo aika pitkälle, siitä YLE on pitänyt huolen ja yhdenmukainen aivopesu näkyy jo tavallisten ihmisten puheissa heitä haastateltaessa.

    VastaaPoista
  4. "YLE on pitänyt huolen ja yhdenmukainen aivopesu näkyy jo tavallisten ihmisten puheissa heitä haastateltaessa."

    Tämä voi johtua myös pelkuuruudesta. Jos esität omallaa naamallasi ja nimelläsi tv-ruudussa epäkorrekteja näkemyksiä, voi olla että seuraavana aamuna odottaa työpaikalla lopputilli.

    VastaaPoista
  5. Ja voihan se olla, että YLE esittää kansalaisnäkemyksistä vain ne, jotka tukevat sen omaa propagandaa. Mikäli sitten esittää jotain muuta, niin pitää tarkasti huolta, että asian esittää joku mölisevä mongoloidi.

    VastaaPoista