perjantai 30. tammikuuta 2015

HEGEMONISET KULTTUURINVÄÄRISTÄJÄT SAAVAT MEDIA-AIKAA YLESSÄ.

Ruben Östlund: "Jesss!... kulttuuriarvojen mädättäminen etenee!"

Yle TV 1, 30.1.2015, klo 18.00, Uutiset

Elokuvaohjaaja Ruben Östlundin haastattelu kohdasta 
13:45" eteenpäin.


Ylen uutisten kulttuuritoimituksen toimittaja Janne Sundqvist haastatteli Ruben Östlundia, jota pidetään naapurimaan kuumimpana elokuvaohjaajana viimeisen palkitun tuotoksensa Turisti (2014) ansiosta. Se, että joku elokuvaohjaaja on "kuuma" Ruotsissa kuten aiemmin Lukas Moodysson, saa kansallisen tarkkailijan antennit heräämään. Eikä punatutkan vaisto pettänyt tälläkään kertaa, sillä Ruben Östlund on juuri sellainen tiedostava ja näennäistabuja rikkova "yhteiskuntakriittinen" (synonyymi sosialistille) ohjaaja kuin vain voi Moraaliselta suurvallalta odottaa.

Uuden ajan audiovisuaalisille propagandisteille, kulttuurinvääristäjille, on tyypillistä, että he salaavat manipulatiivisen arvovaikuttamisen kertomalla, että he toivovat vain herättävänsä yhteiskunnallista keskustelua. Haastattelussa Östlund kertookin, että 

haluan saada yleisön miettimään asoita, joita pidämme itsestään selvinä. Esimerkiksi sukupuolirooleja, jotka hyväksymme lähes automaattisesti ja jotka johtuvat kulttuuristamme kuten kuva miehestä sankarina. 
Yle puolestaan uusintaa kritiikin kulttuuria, kun se kertoi klo 20.30 tv-uutisten introssa, että ruotsalainen elokuvaohjaaja "tarttuu vaiettuihin aiheisiin". Jo kohtuullisella yhteiskunnallisten asioiden seuraamisella kuka tahansa kykenee huomaamaan, että kovasti kuulutetut tabut on rikottu jo moneen kertaan ja että tabujen metsästäjät jahtaavat vain särkyneiden tabujen olemattomia haamuja. Asiahan on pikemminkin niin, että lörpöttelevän lukeneiston asenteita peilaavassa mediassa pidetään itsestäänselvyytenä sitä, että sukupuoli on vain ympäristön luoma sosiaalinen konstruktio. Mikäli joku elokuvaohjaaja haluaisi aidosti ravistella nyky-yhteiskunnan asenteita täytyisi ensin kyseenalaistaa vallitsevat liberaalit ennakkoluulot kuten tasa-arvoinen toiveajattelu, jonka mukaan sukupuolet ja rodut ovat kyvyiltään ja olemukseltaan samanlaisia [1]. 

Östlundin kieroutuneessa profeministisessä tasa-arvoajattelussa toiset ovat tasa-arvoisempia, moraalisempia, eli parempia kuin toiset.  Tämä on itse asiassa vallitseva tilanne myös maamme kajahtaneiston keskuudessa, mutta erityisesti se on sitä Ruotsissa. Lyhyesti sanottuna Östlund pyrkii uutuselokuvassaan kiistämään miesten miehisyyden yleistämällä heidät naurettaviksi pelkureiksi – ja tämä tietenkin tasa-arvon puolustamiseksi. Esimerkiksi demarien pää-äänenkannattaja Demokraatin tuoreessa arvioissa  paljastetaan keitä tasa-arvoa kannattava ruotsalaisohjaaja pitää Turisti elokuvassa hyviksinä ja keitä kelvottomina pahiksina: 
Elokuvan miehet ovat saamattomia reppanoita, jotka hylkäävät perheensä tosipaikan tullen. Itsekkäät luovat rahakasta uraa tai hurvittelevat puolta nuorempien kanssa. Naiset sietävät liikaa kaksilahkeisten kelvottomuutta ja pärjäisivät paremmin omillaan. Kohtuutta on kai myöntää, että ivassa on totta vähintään toinen puoli.
Kuulostaa jokseenkin normipuheelta mikäli seuraa aktiivisesti maamme johtavia medioita Yleisradiota ja Helsingin Sanomia.  Koska Östlund ei uskalla suoraan mollata miehiä, hän puhuu vain miesten "roolien" kyseenalaistamisesta. Silti hän liittää Episodi-lehdessä miessukupuoleen hyvin essentaalisia piirteitä sanoessaan että hätätilanteissa "miehillä on voimakkaampi itsesuojeluvaisto". Östlund näyttää ajavan itsensä nurkkaan kun hän puolustaa "sukupuolirooleista" luopumista sillä, että ne eivät vastaa miesten ja naisten todellista olemusta. Tällainen ajattelu kiistää oletuksen miesten ja naisten perimmäisestä samanlaisuudesta, mikä taas vie perusteet yhteiskunnan ajamalta matemaattiselta tasa-arvolta. Tämä perustuu siihen, että erilaisiksi tunnustettuja pitäisi kohdella eri tavalla, sillä erilaisten samanarvoinen kohtelu on jommalle kummalle aina edullisempaa, mikä ei ole lainkaan tasa-arvoista. Ylen haastattelussa Östlund vetää itsensä lopullisesti solmuun:
Otin selvää muun muassa Estonian ja Titanicin tilastoista. Tilastojen mukaan turmissa suuri osa kuolleista oli naisia ja lapsia, eloonjääneistä taas miehiä. Silti kulttuurimme mukaan mies suojelee perhettä.
Jos kerran sukupuoliroolit ovat sosiaalisesti rakentuneita ja tasa-arvo on optimaalinen hyvä, niin miksi miesten sitten pitäisi ritarillisesti pyrkiä pelastaa naisia, sillä voisivathan naisetkin tasa-arvon nimissä yrittää ensisijaisesti pelastaa miehiä. Koska sukupuoli on näille östlundeille yksilöllisyyttä turhaan rasittava kahle, yhdentekevä muokattava rooli,  pitäisi katastrofitilanteissa noudattaa vain yhtä sääntöä, pelastukoon ken voi. Silloin ei ainakaan tulisi kannatettua sortavia keinotekoisia sukupuolirooleja. Vastaavasti se (pro)feministinen blokki, jonka mielestä "sukupuoliroolit" pitää hylätä sillä perusteella, että miehet ja naiset ovat olemuksellisesti samanlaisia, heidän täytyisi uskoa katastrofitilanteissa siihen, että miesten ja naisten pelastumissuhde on 50/50. Näin ei juuri koskaan tapahdu, mutta tästä heidän on turha valittaa, kun ovat ensin vaatineet miehiä karistamaan harteiltaan naisia holhoavasti suojelevan "sukupuoliroolin".

Se mitä Yle ei kerro Östlundista, löytyy Helsingin Sanomien haastattelusta  "Ruotsin puhutuin elokuva ensi-iltaan Suomessa – ohjaaja halusi lisätä avioerojen määrää", joka paljastaa jo jutun nimeä  myöten, mitkä ovat tämän "yhteiskunnallisen keskustelun herättäjän" motiivit:
Östlund sanoo puolileikillään, että elokuvalle oli alusta alkaen kaksi tavoitetta: Hän halusi tehdä historian hienoimman lumivyörykohtauksen ja kasvattaa avioeroprosenttia yhteiskunnassa. (...) toista tavoitetta, avioerotilastojen kasvua, pitää vielä odotella. Todellisuudessa Östlund halusi ravistella kuvaa onnellisesta ydinperheestä. Erityisesti hän halusi kyseenalaistaa kuvan miehestä, jonka tehtävä maailmassa on puolustaa perhettään tai maataan ulkoiselta uhalta.
Etnisesti Hollywoodin medikeisareihin viittavaan etunimen omistava Östlund tunnustaa Hesarin jutussa olevansa pesunkestävä kulttuurimarxilainen mädättäjä, jonka tarkoituksena on rapauttaa länsimaista yhteiskunnan ydininstituutioiden perustaa kuten perhettä ja patriotismia, miesten uhrivalmiutta puolustaa maataan. Kalastaja Pentti Linkola ei todennäköisesti pitäisi Östlundin kaltaista punaliberaalia suuressa arvossa, sillä hänen mukaan juuri avioerojen määrän kasvu on kaikkein keskeisin indikaattori länsimaisen elämäntavan pahoinvoinnista, jopa tärkeämpi kuin itsemurhat. Siksi on vaikea ymmärtää miksi Hesari ja Yle ylistävät tällaistä "keskustelun herättäjää", jonka päämääränä on lisätä ihmisten kärsimystä.



************************************************************************************************************

Yle Watchin omat facebook sivut nyt täältä.

Yle Watchin juttuja, jotka liittyvät Ylen ohjelmiin ja uutisiin, voi myös postata eri Yleisradion Facebook-sivuille. Kun postaat, niin älähän trollaa, vaan toimi asiallisesti. Ohessa suorat linkit, klikkaa nimeä:

Yleisradio
Yle Uutiset
Yle Areena
Yle Teema
Yle Radio 1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti