VALTAMEDIAN TOIMITTAJAT MUSTIEN AISUREINA

Ylen kulttuuritoimittaja Ville Vedenpää fanittaa täysillä mustaa miestä tänään ilmestyneessä jutussaan Hehkutettu Jesse Markin sai Teosto-palkinnon – laulaja koki lapsena rasismia ja sai jopa tappouhkauksia. Mitkä tahot tätä monotonista heimokilinää papattavaa "artistia" oikeastaan hehkuttavat? Tuskin ainakaan kukaan omanarvontuntoinen suomalainen. Sen sijaan mediassa ja arvoiltaan politisoituneessa so. vasemmistolaisessa viihdemaailmassa massoja tyhmentävä eksotiikkaa herättää aina vastakaikua. Afrikkalaisten aisankannattajille mikä tahansa ala-arvoinen viidakkojumputus on arvokasta jo pelkästään siksi, että sillä voidaan syrjäyttää korkeatasoisempi suomalainen ja eurooppalainen musiikki.

Jotta Yle voi myydä Jesse Markinin suurelle yleisölle, pitää tarinassa olla aimo annos poikkeuksellista taustaa ja sentimentaalista dramatiikkaa. Uutisen insertti kertoo lapsena Afrikasta Suomeen muuttaneen Markin käsittelevän musiikissaan ulkopuolisuuden tunnetta. Hämärän peittoon jää kuitenkin tieto, miten musta pentu voi tuosta vaan muuttaa Liberiasta Suomeen 6-vuotiaana. 

Onko kyse omien vanhempien rikkaaseen länteen lähettämästä käenpojasta vai onko joku itseinhoinen suomalainen adoptoinut itselleen mustan näyttelyesineen? Tällaisten kysymysten esittäminen on tietenkin epäkorrektia, sillä toimittajan mielestä globaaliin enemmistöön kuuluvilla on itsestäänselvästi oikeus mennä sinne missä hyvinvointia on eniten tarjolla. Ikävä kyllä tällainen ääneen lausumaton vaatimus synnyttää väistämättä rasistisen lisäkysymyksen: miksi afrikkalaiset eivät kykene luomaan ilmastollisesti mukavissa maissaan hyvinvointia ja turvallisuutta, vaan sitä pitää hakea kaukaa kylmästä Pohjolasta? 

Toisin kuin Afrikassa täällä on ruhtinaalliset fasiliteetit tehdä afromusiikkia, "jossa yhdistyvät useat tyylilajit hiphopista ja soulista etnoon". Pohjoisen ihmisen sielulle näin vieras musiikillinen sillisalaatti ei soittele valtaväestössä mitään kelloja, mutta niin vain tekijäinoikeusjärjestö Teosto palkitsi Markinin ja kappaleiden "sävellyksistä" vastaavan Totte Rautiaisen 25 000 eurolla:

Nyt Jesse Markin sai Teosto-palkinnon esikoisabumistaan Folk. Hän jakaa 25 000 euron arvoisen tunnustuksen tuottajansa Totte Rautiaisen kanssa. Teosto-palkinto on yksi Pohjoismaiden suurimpia taidepalkintoja, joten Markin on kunnianosoituksesta hämmentyneen innoissaan.

Valinta on sikäli outo, koska verkkosivuillaan Teosto kertoo jakavansa tunnustuspalkinnon "edistääkseen kotimaista luovaa säveltaidetta". Koska Markinin kotimaisuusprosentit ovat olemattomat eikä hip hop-hybiridi edusta luovaa säveltaidetta eurooppalaisessa kontekstissa, täytyy valintaa pitää poliittisena. Teoston tunnustuspalkinto näyttääkin ottaneen mallia Koneen säätiön jakamista apurahoista, joiden jakokriteerinä on suomalaisvihamielisyys ja vieraan etnisen intressin edistäminen (tapaus Koko Hubara). 

Suomessa asuvasta mustasta miehestä kertova uutisjuttu ei olisi mitään, ellei sen kyytipoikana ole suomalaisten rasismi:

Jessa Markin muutti 6-vuotiaana Suomeen Liberiasta. Kotipaikaksi tuli pieni Viljakkalan kunta Tampereen lähistöltä. Markin puhuu edelleen itsestään kylänmiehenä ja murre on tamperelaisistakin erittäin leveää. Pienellä paikkakunnalla kasvaminen oli rankkaa ja Markin koki paljon rasismia.  

– On tullut tapeltua, on puukkoa vilauteltu, on ollut tuhopolttoa ja tappouhkauksia. Ne ovat rakentaneet myös luonnetta.

Edelleen jutussa jää valottamatta miksi Markin muutti pois Liberiasta, maasta, jonka Amerikan orjat perustivat kotimaakseen vaalimaan mustaa ylpeyttä. Ilmeisesti mustaa ylpeyttä on mukavampi vaalia tapellen, puukkoa vilautellen ja tuhopoltellen korkean teknologian maassa kuin savimajakulttuurissa. Mikäli Markin olisi jäänyt kotimaahansa olisi hän ainakin säästynyt juurettoman monikulttuurin ja puolinaisen identiteetin kurimukselta:

Markin on koko elämänsä ajan kokenut olevansa ulkopuolinen. Suomalaisille hän ei ole ollut tarpeeksi suomalainen ja afrikkalaisille sukulaisille hän on ollut hassua kieltä puhuva Suomipoika.  

– Sä pyörit siinä kaiken välissä. Tulee väistämättä ulkopuolinen fiilis.

Markin ei ole murheineen yksin, sillä mitä monikulttuurisempaa Suomesta tehdään sitä vieraantuneempaa myös kantaväestön nuorista tulee. Epävakaa ja helposti muovailtava kuluttajakarja on globalisteille sitä mieluisinta massaa, joten ei ihme, että Yle nostaa tällaisia traagisia hahmoja yleiseksi ihanteeksi.

Markin on ilokseen huomannut, että ulkopuolisuuden tunteen käsitteleminen musiikissa on koskettanut monia. Hänen keikoillaan käy kaikenlaista porukkaa nuorista eläkeläisiin. 

 – Olen saanut paljon viestiä ihmisiltä, joilla on esimerkiksi adoptiolapsia. Kuinka tärkeää on ollut nähdä minunlaiseni tyyppi tuolla isoissa kuvioissa. Kyllähän se tuntuu, että on tehnyt jotain tärkeää.

Ilmeisesti Markin on itsekin adoptiolapsi, joten häntä ei voi ainakaan syyttää omaehtoisesta maahantunketumisesta. Suomalaisuuden säilyttämisen kannalta olisi tärkeää, että myös adoptioväylä tukittaisiin lainsäädännöllisesti kuten muunkin vierasaineksen maahan pääsy.

Suomalaiskammoiset valtamediat ovat omalta osaltaan normalisoimassa rotumuukalaisten kiinnittymistä orgaanisesti suomalaiskulttuuriin. Ne mainostavat ja tyrkyttävät värillisiä "julkkisia", jotta valtaväestö ottaisi ne omakseen.

Jesse Markin ei ole vielä suurelle yleisölle tuttu kasvo. Siksi hän itsekin hämmentyy, kun ihmiset tulevat juttelemaan hänelle kadulla.

Tässä apuun tulee mediajätti Yle, jossa aisankannattajatoimittajat ja viidakkokuumetta potevat kulttuuritädit yrittävät tehdä Markinista väkisin tunnetun "viihdetaiteilijan".


                                                   *********************************


Arjen monikulttuurisuus ei näy ainoastaan vieraina naamoina katukuvassa vaan myös vihamielisten tuontiuskontojen harjoittamisena. Maamme johtavin ekspansiivisesti leviävä vierasuskonto on viime vuosikymmeninä ollut islam. Kansastaan vieraantuneet arvoliberaalit monikultturistit ovat olleet riemuissaan tästä kehityksestä ja kunnon aisankannattajina he osallistuvat aktiivisesti ko. uskonnon edistämiseen väittämällä sen olevan suomalaisten uskonto. 

Näinä aikoina jolloin muhamettilaisten pyhä juhla ramadan on käynnissä, Ylessä on runsaasti uutisia sen vietosta. Television puolella pakkoveroin ylläpidetty kanava mainosti tänään ramadania Suomen juhlapäivänä:

USA:N RAPPIOLIBERAALIN ELIITIN OSCAR-GAALASSA VIHATTIIN TAAS VALKOISTA MIESTÄ

Oscar-gaala ja paljon puhuttu valkoisen miehen ylivalta.

Yle Watch on kirjoittanut lähes joka vuosi jotain elokuvamaailman Oscar-gaalasta, koska tapahtumassa näyttäytyy todellisuudesta vieraantuneen liberaalin anti-kulttuurieliitin kuvottava ylimielisyys paljaimmillaan. Rappioliberalismilla mädätetty Yle uutiset kertoo tietenkin myönteiseen sävyyn tästä yhdestä maailman suurimmasta moraaliposeerauskavalkadista. 

Jo uutisen otsikko Oscar-gaalassa nousivat esiin rotukysymykset – parhaana näyttelijänä palkittu pärisytti kieltään kertoo, minkä pakkomielteen vallassa Hollywoodin propagandatehdas kahlaa vuodesta toiseen. Tosin Ylen juttu antaa satunnaisesti viihdeuutisia seuraavalle lukijalle sellaisen mielikuvan, että rasismiteema olisi jotenkin poikkeuksellista Left-Coastin painajaistehtaan gaaloissa. Pikemminkin poikkeuksellista olisi se, ettei punaliberaalien rotupakkomielteinen identiteettipolitiikka näkyisi viihdemaailman palkinnonjakotilaisuuksissa. Asian voi tarkastaa täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä, 

Toimittaja Ville Vedenpään kirjoittama uutisjuttu paljastaa hauskalla tavalla, millaisessa krapulassa liberaali viihde-eliitti elää Trumpin jälkeisessä maailmassa. Mediakeisarien ja viihdepaavien peppukipuilu näkyy selvästi voittajavalinnoissa, joiden kautta kiukutellaan sitä, että kaikki valkoiset eivät haluakaan murskaantua multikulturaalisen totalitarismin  alle.

Parhaan miesosapalkinnon Queen-yhtyeen elokuvasta Bohemian Rhapsody pokanneen Rami Malekin puheenvuoro oli kaikkien nilkkiliberaalien kuin todeksi tullut märkä uni, sillä hän pystyi sisällyttämään samaan lauseeseen sekä homouden että maahanmuuton:

Palkintopuheessaan Malek viittasi Mercuryn ja itsensä maahanmuuttajataustaan. Amerikkalaisella on Egyptistä maahan muuttaneet vanhemmat. 

– Teimme elokuvan homomiehestä ja maahanmuuttajasta, joka eli anteeksipyytelemätöntä elämää. Koska juhlimme häntä ja hänen tarinaansa tänään, osoittaa se, että tarvitsemme tällaisia tarinoita.

Rotuteema näkyi räikeimmin parhaana elokuvana palkitussa rainassa Green Book, joka käsittelee valkoisen ja mustan miehen ystävyyttä Yhdysvaltojen Etelävaltioissa 1960-luvulla. Vedenpään mukaan kyseessä on elokuva, "joka ylittää rotuerot ja yhteiskuntaluokan asettamat rajat".

Näyttävimmin valkoisten itsesäilytystä vastaan hyökkäsi mustien etuja ja etuoikeuksia ajava elokuvaohjaaja Spike Lee, jonka ohjaama BlacKkKlansman palkittiin parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta. Valkoisia demonisoiva elokuva kertoo mustasta etsivästä, joka soluttautuu Ku Klux Klan -järjestöön 1970-luvulla. 

Amerikan mustien kannalta on surullista, että heidän puhemiehensä hirttävät identiteettinsä satojen vuosien takaiseen orjuuteen ja siitä nousevaan uhriuteen. Palkintopuheessaan Lee pääsi märehtimään orjakysymystä sillä varjolla, että tänä vuonna tulee kuluneeksi 400 vuotta siitä, kun ensimmäiset orjat tuotiin Yhdysvaltohin. 

Totta kai häneltä jäi sopivasti kertomatta, että silloista orjakauppaa harjoittivat myös toiset mustat ja arabit ja että monet transatlanttisen orjakaupan rahoittajat olivat taustaltaan juutalaisia. Sanomatta jäi sekin, että Iso-Britannia lakkautti orjakaupan imperiumin alueella jo vuonna 1807. Ylipäätään koko orjuuden lakkauttaminen on puhtaasti valkoisten historiaa, sillä värilliset maat seurasivat eurooppalaisia ja amerikkalaisia paljon myöhemmin. Tästä Spike Lee ei halua antaa valkoisille mitään kiitosta, vaan päinvastoin syyllistää elokuvissaan jatkuvasti rasistisesti vain valkoisia. Jos Lee haluaisi olla ajankohtainen, hän tekisi elokuvan nykyorjuudesta, joka on tälläkin hetkellä erittäin yleistä ja laajalle levinnyttä mustassa Afrikassa. 

Kiitospuheensa poliittisimmassa osuudessa Spike Lee kävi vaalikampanjaa presidentti Donald Trumpia vastaan

– Vuoden 2020 presidentinvaalit ovat aivan nurkan takana. Lähdetään kaikki liikkeelle. Ollaan kaikki oikealla puolella historiaa. Tehdään moraalinen valinta rakkauden ja vihan välillä.

Lausunto todistaa kuinka pöyhkeää vasemmistolais-egalitaristinen historian tulkinta voi olla. Kauniilla sanoilla ja humanistisella viestillä vasemmistolaiset ja värilliset haluavat vain peittää kateutensa ja kaunansa valkoisia kohtaan, sillä teoksi muuttuneina nuo sanat ilmentävät todistetusti vain pelkkää vihaa. 

Valitettavasti monet hyväuskoiset liberaalit ostavat tämän puheen, koska siinä politiikka on typistetty pelkkään sentimentaaliseen moralismiin. Etnomasokismi puhkeaa myrkylliseen kukkaansa, kun politiikkaa ei ymmärretä ystävän ja vihollisen jaotteluna, vaan moraalipisteiden keräämisenä. Tätä moraaliposeerausta rappeutuneet liberaalit kellokkaat myivät eilisessä Oscar-gaalassa koko maailmalle.