DEMOKRATIAILVEILY NIMELTÄ PRESIDENTIVAALIT 2024

Suomen presidentinvaalien toinen ratkaiseva kierros sunnuntaina 11.2.2023 noudatti ennusteita Kokoomuksen Alexander Stubbin voitettua punavihreän kansanliikkeen vastaehdokkaan Pekka Haaviston vajaan parin prosentin erolla. Pohjimmiltaan kisassa ei ollut mitään jännitettävää, koska arvoliberaaleina euroatlantisteina ja EU-federalisteina molempien ehdokkaiden ulkoaohjautuva ulkopolitiikka noudattaa samaa linjaa. 

Suomen ja suomalaisuuden säilymisen kannalta loppusuoralle päässeet ehdokkaat ovat niin vahingollisia, että valinta näistä kahdesta on sama kuin tekisi valinnan syövän tai haimatulehduksen väliltä. Monet kansalliskonservatiivit jättivät valinnan kokonaan tekemättä, mutta eräät äänestivät silti pienimmän pahan periaatteen mukaisesti. On silti vaikea sanoa, mikä tekee aikoinaan biseksuaaliksi tunnustautuneesta Stubbista moraalisemman kuin avoimessa homosuhteessa elävästä Pekka Haavistosta. Liberaali valtamedia tietenkin sätti karvalakkikansalaisia "homofobiasta", koska he eivät äänestä Haavistoa tämän homouden vuoksi. Kertomatta jää, että huomattavasti suurempi joukko vasemmistoliberaaleja äänestää Haavistoa vain ja ainoastaan siksi, että hän on homo. Tämä ei ole tietenkään valtamedialle epärelevantti peruste äänestyskäyttäymiselle, vaan päin vastoin upea ja voimaannuttava syy äänestää degeneraattia!

Poliittisten toisinajattelijoiden kannalta koko presidenttikisa ensimmäiseltä kierrokselta lähtien oli yhdentekevä sirkus, koska kaikki ehdolla olleet globalistien marionetit ajavat yhtä ja samaa vaihtoehdotonta lännen "arvoihin" sidottua epäisänmaallista politiikkaa. Siksi on selvää, ettei kukaan itseään kunnioittava kriittinen kansalaisen äänestänyt kummallakaan kierroksella, sillä se olisi antanut legitimiteetin kansanvihollisten tuhotyölle.

Yhdeksän kandidaatin joukossa ei ollut ainuttakaan Nato-vastaista ja EU:sta eroa vaatinutta ehdokasta. Mikäli politiikan sivuraiteelle joutuneen Paavo Väyrysen ehdokkuutta ei olisi estetty epämääräisen kannattajakorttiepisodin vuoksi, olisi vaalikeskusteluihin saatu edes jokeri, joka olisi voinut esittää kiusallisia mutta tärkeitä kysymyksiä Suomen Nato-jäsenyyden seurauksista, Yhdysvaltain intressien ajamisesta, DCA-sopimuksen tarpeellisuudesta ja Ukrainan sodan vaietuista taustoista. 

Ottamatta sen enempää kantaa Väyrysen kannattajakorttisählinkiin, konsensustodellisuudessa eläville suomalaisille oli ehkä helpotus, ettei ehdokkaiden joukossa ollut ketään, joka olisi ikävillä kysymyksillään aiheuttanut ahdistusta ja kognitiivista dissonanssia kansalaissa ja muissa ehdokkaissa. Ainakin länsi-globaalin "sääntöpohjaisen järjestelmän" palvelijoina toimiville toimittajille poliittisen kiusankappaleen puuttuminen teki työn tavattoman helpoksi. Mediapapiston ideologinen yksisilmäisyys ei kuitenkaan poista todellisuutta, joten valtaosalle suomalaisille aikanaan paljastuva karu totuus tulee iskemään päin naamaa tavalla, johon heitä ei ole valmisteltu mitenkään. 

Mutta ei mennä asioiden edelle. Tällä hetkellä on selvää, että presidentinvaalit voittanut Alexander Stubb tulee jatkamaan muiden ehdokkaiden lailla ponnistelujaan Suomen viimeisten suvereeniteetin rippeiden luovuttamiseksi EU:lle ja Yhdysvalloille. Vaikka maamme presidentti-instituutiolla ei olekaan enää samanlaista valtaa kuin Urho Kekkosen aikana, kykenee markkinamiehenä tunnettu uusi presidentti avittamaan lopunkin Suomen myymistä kansainvälisille markkinoille sopivaan kilohintaan. 

Pohjatyön tälle petokselle on tehnyt vielä virassa oleva maamme oma Kim Il-sung, presidentti Sauli Niinistö. Hän jos kuka raivasi kulissien takaisella pelillään länsi-integraation ovet, minkä tunnustaa myös Lännen median pääprogandisti Matti Posio. Etelän lehdissä ilmestyneessä kirjoituksessaan Posio uskaltaa jälkikäteen sanoa suoraan Niinistön peitelleen kansalta Nato-kantansa, mutta paljastaneensa sen heti sopivan tilaisuuden avauduttua helmi-maaliskuussa 2022. Sen verran kuin presidentti-instituutio antaa rahkeita, Stubb tulee viimeistelemään Niinistön aloittaman työn Suomen itsenäisyyden purkutalkoissa. Tässä Stubb on mies paikallaan, sillä hän on avoimen häpeämättömästi Washingtonin ja Brysselin lakeija.

                                                  *******************************     

                                         

Yle TV1, launantai 10.2.2024 klo 21.00, UMK24 

Kenestä tulee Uuden Musiikin Kilpailun voittaja ja edustaa Suomea Malmön Euroviisuissa? Suora lähetys täpötäydeltä Tampereen Nokia Areenalta. Lataa Yle sovellus, äänestä maksutta ja voita liput euroviisuihin! yle.fi/umk #umk24 ohjelmatekstitys (suomi) 2 h 0 min.

Toisen maailmansodan jälkeen Suomeen ja koko läntiseen maailmaan kohdistetun demoralisaation tulokset ovat olleet jo jonkin aikaa kypsiä poimittaviksi globalististen valheen mestarien karvaisiin kouriin. Tämä yksiselitteinen kulttuurinen ja moraalinen rappio näkyy valtavirrassa räikeimmin Eurovision laulukilpailussa, ilman, että sitä hehkuttavat ja siihen osallistuvat hyödylliset idiootit edes ymmärtävät rypevänsä kaulaan asti sosiokulttuurisessa lietteessä. 

Vielä takavuosina ei olisi tullut kuulonkaan, että valtio-omisteinen Yle olisi mainostanut viikoittain television pääuutislähetyksissään jotain marginaalikummajaisten juhlimaa friikkisirkusta. Ennen Ylen uutisissa kerrottiin mitä maailmassa on tapahtunut, nyt se mainostaa kaupallisten kanavien tapaan itse järjestämäänsä laulukilpailua valtakunnan katsotuimmassa televisiolähetyksessä. 

Mitä sirkushuveja UMK sitten tarjoaa apaattisen vastaanottavaiselle kansalle? Enimmäkseen vähämielistä ja monotonista rap-papatusta. Jo vuosikausia radiokanavat ja listat on vallanut simppeli puhelaulu, joten ei ihme, että sen ylivalta alkaa näkyä myös suurelle yleisölle suunnatussa lgbt-musiikkitapahtumassa. 

Hip hop "kulttuuri" ei tietenkään ilmestynyt länsimaihin tyhjästä tai että se olisi eurooppalaisia aidosti kiinnostavaa musiikkia, vaan ainoastaan siksi, että  juutalaisten omistamat kansainväliset levy-yhtiöt, musiikkikanavat ja radioasemat ovat markkinoineet systemaattisesti tätä mustien primitiivistä älämölöä valkoisille jo 1980-luvulta lähtien kaikkialla läntisessä maailmassa. 

Rap-musiikin valkoisen identiteetin vastaisuus näkyy myös UMK:ssa, sillä seitsemästä loppukilpailuun valitusta sirkuspellestä ainakin kolme on tarkoituksella rotumuukalaisia: Jesse Markin, Sexmane ja etnisesti epäilyttävä "suomalainen" Sini Sabotage. Kilpailussa oli lisäksi esillä sairaalloisesti alapäästä kiinnostuneen  "homokulttuurin" sanansaattajia, hipsteri-ironinen homopari Windows95man, jonka hyvesignaloivat trendijuntit äänestivät vähemmän yllättävästi voittajaksi.

YLEN JATKUVA VINKUMINEN RASISMISTA ON VÄSYTYSTAISTELUA SUOMALAISIA VASTAAN

"Me vaadimme!!" Mutta mitä me saamme teiltä? Sitä emme edes tarvitse.

Ylessä on jo vuosien ajan vinguttu rasismista päivittäin ilmeisenä tavoitteena väsyttää suomalaiset niin, että he lopulta luovuttavat ja hyväksyvät ehdoitta poliittis-kulttuurisen nomenklatuuran vaatiman etnomasokistisen agendan.  Ei tarvitse kuin vilkaista Ylen päivän uutisiin ja kolumneihin huomatakseen jonkun taas nalkuttavan rituaalinomaisesti rasismista. Alamaiset ovat jo sen verran ehdollistettuja, että kun puheeksi nousee rasismi, he tietävät sanomattakin ketkä ovat pahantekijöitä ja ketkä uhreja. 

Tämä vain suomalaisia vastaan tähdytty valikoiva rasismi on sitäkin irvokkaampaa silloin kun aiheesta pääsevät märehtimään rasistisen muukalaisinvaasion vapaamatkustajat. Näistä yksi äännekkäimpiä on vihamielisen somalivähemmistön etnistä etua ajava muslimifeministi (oksymoroni toiseen potenssiin) Maryan Abdulkarim. Viimeisimmissä Ylen kolumnissaan hän kirjoittaa  – niin, arvatkaapa mistä?

Kolumnissaan Sensuuri ei ole lääke rasismiin kutsumattomalla rotumuukalaisella on uuskolonialistisen kunniakansalaisen elkeet määrittäessään mitä meidän suomalaisten pitää sanoa ja tehdä, jotta se tyydyttäisi kyltymättömiä kehitysmaiden huippuosaajia. Tämäkin vierasmaalainen on saanut suomalaisilta veronmaksajilta kaiken, mutta yhtäkään varsinaista kiitoksen sanaa Suomelle häneltä ei ole kuultu.  Tosin Abdulkarim on saattanut leppyä hetkeksi kun jotkut aisankannattaja-suomalaiset ovat osoittaneet erityistä matelua ahneita tulijoita kohtaan. Irvokkuuden huippuna voi pitää sitä, että Abdulkarim kaltaiset etniset nurkanvaltaajat saavat vielä ylimääräistä elantoa sättimällä suomalaisia kirjoituksillaan. 

Rasismiin tarvitaan aina kaksi osapuolta ja silloin kun toista osapuolta ei ole, ei voi olla myöskään rasistista järjestelmää tai rasistisia käytäntöjä. Siksi rasismi on Suomeen tuotettu ilmiö, joka syntyi maamme viidennen kolonnan salliman somalinvaasion myötä 1990-luvulla. Ylen kiintiösomalin valitus suomalaisten käsityksistä afrikkalaisista on mahdollisia vain maassa, johon on jo ehditty  tuottaa rodullisesti poikkeavia populaatioita. Abdulkarimin moraalista närkästystä teennäisesti ilmentävä huomio Suomen "rasistisesta" historiasta on epäolennaista, koska 1800-luvulla suurin osa afrikkalaisista ei osannut edes lukea puhumattakaan että olisivat kuulleet maasta nimeltä Suomi:

N-sanan historia ei ole monimutkainen, eikä sen käyttö ole koskaan ollut neutraalia Suomessa. Sen osoittavat muun muassa maantiedon oppikirjat 1890-luvulta lähtien. Oppikirjat opettivat, että musta ihminen on tietynlainen: historiaton, lapsenomainen, tietyn näköinen.

Somali osaa kolumnissaan vedota muutenkin median lietsomaan syyllisyydentunteeseen ottaessaan puheeksi holokaustin. Voi vain kuvitella mikä olisi tilanne, jos vaikkapa suomalainen menisi vieraaseen maahan nauttimaan sen vieraanvaraisuudesta ja antaisi palkkioksi syytökset kansan huonosta moraalisesta laadusta.

Kolumninsa lopuksi uuskolonialisti ylistää vielä anglo-juutalaisten levymogulien kulttuuri-imperialismia (lähteet täältä ja täältä) edistävää vähämielistä puheenpapatusta, jota myös räpiksi kutsumaan. Tällä musiikillisesti kelvottomalla yksinkertaisella viidakkorytmimölyllä on jo ehditty pilata pari suomalaista nuorta sukupolvea, josta Abdulkarim on varmasti tyytyväinen.  

Totaalitäärisen vasemmiston retorisen keinovalikoiman omaksunut etno-politrukki toki pahoittelee rapistakin löytyviä "vääriä" sanoja, mutta näkee siinä silti mahdollisuuden "yhteiskunnalliselle keskustelulle", joka tarkoittaa käytännössä tuomitsevaa sanelupolitiikkaa valkoisille:

Sensuuri ei mielestäni edistä yhdenvertaisuutta tai suojele marginaaliin työnnettyjä vähemmistöjä. Se suojelee valtaa käyttäviä ja ylläpitää sortavia rakenteita. Sanojen poistaminen vanhasta tuotannosta ei ole yhtä merkityksellistä kuin tietoisuuden lisääminen siitä, miksi jotkut sanat satuttavat yhä ja millaista historian taakka ne kantavat.

                                                             *********************

Rasismista osaa itkeä trendikkäästi myös Ylen urheilutoimitus. Uutisessa Teemu Pukki kertoi Glen Kamaran rasismikohun puhuttaneen myös Norwichin joukkueessa – pettynyt Tim Sparv arvosteli Slavia Prahan toimintaa rajusti setvitään ties monennettako stupid ball gamesin "rasismikohua". Toisaalta on huvittavaa, kuinka isoista miehistä on viime vuosina tullut valtamediaa mielisteleviä  Sosiaalisen Oikeudenmukaisuuden Sotureita ja woke-intoilijoita:

Norwichin maalitykki Teemu Pukki otti kantaa Kamaran tapaukseen Suomen maajoukkueen tiedotustilaisuudessa ennen keskiviikkoista MM-karsintaottelua Bosnia-Hertsegovinaa vastaan.

– Urheiluun ei kuulu minkäänlainen rasismi eikä mihinkään muuallekaan. Tosi harmi, että tuollaista tapahtuu. Mitä nyt olen oppinut Gleniä tuntemaan, niin hän ei reagoi tuolla tavalla ellei siellä ole jotakin oikeasti sanottu, Pukki mietti.

Suomen Palloliitto on pyytänyt Euroopan jalkapalloliittoa (Uefa) selvittämään tapauksen.

– Todella väärin, että tuollaista tapahtuu ja toivottavasti asialle tehdään jotakin. Tämä uutisoitiin isosti myös Englannissa, ja puhuimme asiasta meidän joukkueenkin (Norwich) kesken, Pukki kertoi.

Sivuhuomautuksena kysyttäköön, miten on mahdollista, että Suomen maajoukkueessa pelaa pikimusta pelaaja Glen Kamara, joka ei osaa edes avustavasti Suomea. 

VALTAMEDIASSA URHEILIJOIDEN JA RÄPPÄRIEN ON PAKKO HUORATA GLOBALISMILLE JA SUOMALAISVASTAISUUDELLE

NHL juutalaisen Gary Bettmanin aikakaudella. Vain
valkoisia vastaan suunnatut BLM ja End Racism ovat
  "rasisminvastaisuudessaan" selvästi rasistisia
kampanjoita. End racism = End the White Race

Julkisuudesta leipänsä saavien viihdyttäjien osa ei ole välttämättä kadehdittava, mikäli kieltäytyy nöyristelemästä lopun ajan hullutuksia edistävää valtamediaa. Vain muutamat itsepäisyydestään brändin luoneet julkkikset voivat harjoittaa ammattiaan ilman pelkoa potkuista. Suomessa tunnetuin esimerkki tästä on formulakuski Kimi Räikkönen, joka Itävallan GP:n alla heinäkuussa ei suostunut tekemään alistumiseleenä tunnettua polvistumista mustille. Polvistumista oli vaatinut  FI-sarjan ainoa värillinen kuljettaja, Lewis Hamilton, jonka innostus politikointiin on luultavasti lähtöisin mustan ylivallan harjalla ratsastavasta BLM-liikkeestä.

Joukkuelajeissa paine on jo huomattavasti kovempi kuin yksilölajeissa. Jopa lähes puhtaan valkoisissa urheilulajeissa kuten jääkiekossa pelaajia on vaadittu osallistumaan rituaaleihin, joissa heidän on pitänyt tuomita oma perimänsä ja kulttuurinsa. Yhdysvalloissa ilmiön selittää osittain NHL komissaarina vuodesta 1993 toiminut juutalainen raivoliberaali Garry Bettman, joka vaikutti aikaisemmin koripalloliiga NBA:n johtajana. Eniten NHL:n valkoisuutta vastaan ovat hyökänneet kuitenkin valtamedian libeeralit toimittajat, joiden mielestä liigassa pelaa liikaa valkoisia. Ongelmaksi jää, miten meritokratiaan perustuvasta urheilulajista tulisi viihdyttävämpää ja parempaa, jos mustia alettaisiin värvätä pystymetsistä itsetarkoituksellisen diversiteetin vuoksi.

Jopa Suomen kaltaisessa yhtenäiskulttuurissa urheilijoita vaaditaan ottamaan yhteiskunnallisesti kantaa. On selvää, että yhteiskunnallinen kannanotto ei voi olla mikä tahansa, vaan sen pitää täyttää poliittisen korrektiuden ja vasemmistolibeaalin ideologian "eettiset vaatimukset". Tästä totalitarismilta haiskahtavasta oireesta kertoo yllättäen Yle uutisjutussaan Urheilijoilta jopa vaaditaan yhteiskunnallisia kannanottoja – NHL-tähti Mikael Granlund ja Jokereissa pelannut Sami Lepistö kertovat, miltä kasvava paine tuntuu. Ei tarvitse olla mikään Sherlock ymmärtääkseen, että nykyisen ideologisen konformismin vaatimuksen taustalla ovat vanhat tutut, jotka ovat aiemminkin haalineet valtaa ilman vastuuta ja kansan mandaattia: maailmanparannuksesta innostuneet valtamedian toimittajat.

Viihdesirkuksen kaikkein räikeimmällä puolella eli popmusiikissa ja elokuvateollisuudessa esiintyjien on täytynyt alusta alkaen mahtua punaliberaaliin matriisiin, muuten tulisi esteitä jo uran alussa. Tosin mitään suurta liikehdintää nykymenoa vastaan ei ole havaittavissa valtavirta-artistien keskuudessa. Omapäiset taitelijat ja popparit eivät ole enää suuri huolenaihe kulttuurihegemoniastaan kiinni pitäville sivilisaation alasajajille, sillä viihdeartistit ovat jo pitkälti indoktrinoituja hallitsevalle multikultille, homoseksualismi-feminismille ja globalismiille. Nekin "yhteiskuntakriitikot", jotka media nostaa jalustalle ovat niitä, jotka järjestelmän äänitorivina sättivät ainoaa poliittista opposiota, kansallismielisiä. Kukaan vakavasti otettava sosiologi ei voisi rehellisellä naamalla väittää, että esimerkiksi Paleface edustaisi aidosti järjestelmän vastaisuutta, pikemminkin päinvastoin.

Palefacen esittämä räp ja hip hop ovatkin ainoat nuorisomusiikkityylit, joiden sertifioidulle yhteiskunnallisuudelle eli vasemmistolaisuudelle annetaan julkisuutta. Siksi onkin huvittavaa, että boomer-sukupolven suosikki-ohjelmassa Puoli seitsemän on viime aikoina annettu suunvuoro rasismista jankuttaville nuorison "rap-artisteille". 

Toissa viikolla ohjelmassa pääsi ääneen musta rotumuukalainen Yeboyah eli Rebekka Kuuka, joista demarieläkeläiset eivätkä juuri muutkaan olleet aikaisemmin kuulleet mitään.  Ainakaan musiikillisten ansioidensa vuoksi.  Yeboyahia ei oltukaan kutsuttu haastateltavaksi musiikkinsa takia, vaan siksi, että hän edusti oikeanlaista etnoväriä pinnalla kuohuvassa rasismikeskustelussa. Tämän vuoksi Yle teki hänestä myös uutisjutun Rap-artisti Yeboyah kaipaa alalleen Suomessa kantaaottavuutta: "Perustavanlaatuinen ydin rapissa ja hiphopissa on rasisminvastaisuus". 

Ohjelmassa käydyn keskustelun ennakoitavaan kaavaan kuului, että vain musta tai värillinen voi olla rasismin uhri, joten rasismia ja rasisteja voivat edustaa ainoastaan valkoiset. Melkoisen rasistinen olettamus valkoisista, mikä ei ole yllättävää, sillä BLM-liikeessä ja kontrolloidussa rasismikeskustelussa on pohjimmiltaan kysymys rotuvihasta yhtä populaatiota kohtaan. Vielä nyrjähtäneemmäksi "keskustelun" (so. yksipuolisen syyttelyn) tekee se, että hyväosaiset liberaalitoimittajat lietsovat itse katteetonta halveksuntaa ja rotuvihaa valkoisia vastaan. Ties keneltä moraalipisteitä kerjätessään he kuitenkin jääväävät itsensä pois valkoisista rasisteista, vaikka samaan hengenvetoon tuomitsevat kaikki valkoiset rasisteiksi.

Yeoboyahin valkovihamieliset syytökset on helppo ymmärtää hänen taustastaan, koska värillisenä hänestä olisi mieletöntä puolustaa valkoisia. Värillisenä hän ajaa tietenkin oman viiteryhmänsä etua, mutta tätä rasismia liberaalien toimittajien on mahdoton edes tunnistaa. Heille rasismia on vain se kun valkoiset puolustavat rotuaan ja kulttuuriaan, mutta muiden tehdessä samaa, usein vielä kiihkoisammin, siinä ei olekaan mitään moitittavaa. 

Hyvätuloinen keskiluokkainen liberaali voi aina rahan avulla juosta karkuun monikulttuuria, mutta ongelmalähiössä asuvalle työväenluokkaiselle jantterille se ei ole käytännössä toteuttavissa oleva vaihtoehto. Hänelle jää vain mahdollisuus joko taistella identiteettinsä ja reviirinsä puolesta tai alistua rotumuukalaisten aisankannattajaksi. 

Jälkimmäisen tien on valinnut lahtelainen räppäri Brädi, joka tunnetaan siviilissä nimellä Kari Härkönen. Juuri siksi Ylen Puoli seitsemän tarjosi hänelle julkisuuden murusia, josta kertoo Yle uutisten juttu "Toivoisin, että kuuntelijat tekisivät läksyt" – Räppäri Brädi taisteli rasismia vastaan jo nuorena. Niin sanotulla "taistelulla rasismia vastaan" hän tarkoittaa tosiasiassa taistelua suomalaisia veljiään ja siskojaan vastaan:

– Me kun aloitettiin, niin se oli todella antirasistista hommaa. Muistan, että meillä Lahdessa oli myös päinvastaista liikehdintää. Sitten ollaan kynsin ja hampain, verissä päin edistetty tätä Black Lives Matteria ennen kuin tästä on puhuttu.

Hyvin systeemin rattaissa "oikeat vastaukset" oppineena aisurina Brädi vuodattaa poliittista liturgiaa, joka voisi tulla suoraan Vihreiden nuorisojärjestön ja Varisverkoston sylttytehtaista. Huolestuttavaa tässä se, kuinka Brädin kaltaiset milleniaalit uskovat kulttuurimarxilaiseen itseruoskintaan samalla uskonvarmuudella kun harhateille joutuneet kommunistit viime vuosisadan alussa tankatessaan sosialistis-moralistista riistoteoriaa:

– Meillä valtaväestön edustajina on tosiaan se etuoikeutettu rooli, ja tässä on vähän niin kuin kuunteluoppilaan tontteja tarjolla. Mene itseesi, opi ja opiskele. Me ei olla mitään sanomaan, miltä jonkin vähemmistöryhmän edustajasta tuntuu. Me ei sitä voida määritellä. Ollaan sitten liittolaisia ja ymmärtäjiä ja opitaan koko ajan.

Luoja paratkoon nuorisoa tällaisilta väärän tietoisuuden etnomasokisteilta! Enemmistöpopulaatio eli valtaväestö on jo määritelmänsä mukaisesti vallassa oleva väestö, joten sen olisi itsetuhoista antaa valta vähemmistöille (ja vielä millaisille!), jotka käyttäisivät sitä enemmistöä vastaan. Näinhän on tapahtunut Yhdysvalloissa, missä juutalaiset ovat pienestä määrästään huolimatta hallitsevin ryhmä ja joka käyttää valtaansa häikäilemättömästi omaksi edukseen. 

Tätäkö Brädi oikeasti haluaa? Ei välttämättä, sillä "vähemmistöistä" puhuessaan hän tarkoittaa todennäköisesti mustia ja muita värillisiä, jotka ovat valkoisiin nähden ylivoimainen globaali enemmistö. Mitä taas tulee suomalaisiin, meitä on vain viitisen miljoonaa, eikä meille ole mitään muuta paikkaa kuin Suomi, jossa olla ja elää suomalaisena. Haastattelun perusteella Brädi ei moista globaalia vähemmistöoikeutta suomalaisille suo, vaan haluaa kunnon aisankannattajana täyttää maa itsensä elättämään kykenemättömillä miljoonilla afrikkalaisilla "kavereillaan". Tällaisia pikku veijareita Ylessä tällä kertaa.

VALTAMEDIAN TOIMITTAJAT MUSTIEN AISUREINA

Ylen kulttuuritoimittaja Ville Vedenpää fanittaa täysillä mustaa miestä tänään ilmestyneessä jutussaan Hehkutettu Jesse Markin sai Teosto-palkinnon – laulaja koki lapsena rasismia ja sai jopa tappouhkauksia. Mitkä tahot tätä monotonista heimokilinää papattavaa "artistia" oikeastaan hehkuttavat? Tuskin ainakaan kukaan omanarvontuntoinen suomalainen. Sen sijaan mediassa ja arvoiltaan politisoituneessa so. vasemmistolaisessa viihdemaailmassa massoja tyhmentävä eksotiikkaa herättää aina vastakaikua. Afrikkalaisten aisankannattajille mikä tahansa ala-arvoinen viidakkojumputus on arvokasta jo pelkästään siksi, että sillä voidaan syrjäyttää korkeatasoisempi suomalainen ja eurooppalainen musiikki.

Jotta Yle voi myydä Jesse Markinin suurelle yleisölle, pitää tarinassa olla aimo annos poikkeuksellista taustaa ja sentimentaalista dramatiikkaa. Uutisen insertti kertoo lapsena Afrikasta Suomeen muuttaneen Markin käsittelevän musiikissaan ulkopuolisuuden tunnetta. Hämärän peittoon jää kuitenkin tieto, miten musta pentu voi tuosta vaan muuttaa Liberiasta Suomeen 6-vuotiaana. 

Onko kyse omien vanhempien rikkaaseen länteen lähettämästä käenpojasta vai onko joku itseinhoinen suomalainen adoptoinut itselleen mustan näyttelyesineen? Tällaisten kysymysten esittäminen on tietenkin epäkorrektia, sillä toimittajan mielestä globaaliin enemmistöön kuuluvilla on itsestäänselvästi oikeus mennä sinne missä hyvinvointia on eniten tarjolla. Ikävä kyllä tällainen ääneen lausumaton vaatimus synnyttää väistämättä rasistisen lisäkysymyksen: miksi afrikkalaiset eivät kykene luomaan ilmastollisesti mukavissa maissaan hyvinvointia ja turvallisuutta, vaan sitä pitää hakea kaukaa kylmästä Pohjolasta? 

Toisin kuin Afrikassa täällä on ruhtinaalliset fasiliteetit tehdä afromusiikkia, "jossa yhdistyvät useat tyylilajit hiphopista ja soulista etnoon". Pohjoisen ihmisen sielulle näin vieras musiikillinen sillisalaatti ei soittele valtaväestössä mitään kelloja, mutta niin vain tekijäinoikeusjärjestö Teosto palkitsi Markinin ja kappaleiden "sävellyksistä" vastaavan Totte Rautiaisen 25 000 eurolla:

Nyt Jesse Markin sai Teosto-palkinnon esikoisabumistaan Folk. Hän jakaa 25 000 euron arvoisen tunnustuksen tuottajansa Totte Rautiaisen kanssa. Teosto-palkinto on yksi Pohjoismaiden suurimpia taidepalkintoja, joten Markin on kunnianosoituksesta hämmentyneen innoissaan.

Valinta on sikäli outo, koska verkkosivuillaan Teosto kertoo jakavansa tunnustuspalkinnon "edistääkseen kotimaista luovaa säveltaidetta". Koska Markinin kotimaisuusprosentit ovat olemattomat eikä hip hop-hybiridi edusta luovaa säveltaidetta eurooppalaisessa kontekstissa, täytyy valintaa pitää poliittisena. Teoston tunnustuspalkinto näyttääkin ottaneen mallia Koneen säätiön jakamista apurahoista, joiden jakokriteerinä on suomalaisvihamielisyys ja vieraan etnisen intressin edistäminen (tapaus Koko Hubara). 

Suomessa asuvasta mustasta miehestä kertova uutisjuttu ei olisi mitään, ellei sen kyytipoikana ole suomalaisten rasismi:

Jessa Markin muutti 6-vuotiaana Suomeen Liberiasta. Kotipaikaksi tuli pieni Viljakkalan kunta Tampereen lähistöltä. Markin puhuu edelleen itsestään kylänmiehenä ja murre on tamperelaisistakin erittäin leveää. Pienellä paikkakunnalla kasvaminen oli rankkaa ja Markin koki paljon rasismia.  

– On tullut tapeltua, on puukkoa vilauteltu, on ollut tuhopolttoa ja tappouhkauksia. Ne ovat rakentaneet myös luonnetta.

Edelleen jutussa jää valottamatta miksi Markin muutti pois Liberiasta, maasta, jonka Amerikan orjat perustivat kotimaakseen vaalimaan mustaa ylpeyttä. Ilmeisesti mustaa ylpeyttä on mukavampi vaalia tapellen, puukkoa vilautellen ja tuhopoltellen korkean teknologian maassa kuin savimajakulttuurissa. Mikäli Markin olisi jäänyt kotimaahansa olisi hän ainakin säästynyt juurettoman monikulttuurin ja puolinaisen identiteetin kurimukselta:

Markin on koko elämänsä ajan kokenut olevansa ulkopuolinen. Suomalaisille hän ei ole ollut tarpeeksi suomalainen ja afrikkalaisille sukulaisille hän on ollut hassua kieltä puhuva Suomipoika.  

– Sä pyörit siinä kaiken välissä. Tulee väistämättä ulkopuolinen fiilis.

Markin ei ole murheineen yksin, sillä mitä monikulttuurisempaa Suomesta tehdään sitä vieraantuneempaa myös kantaväestön nuorista tulee. Epävakaa ja helposti muovailtava kuluttajakarja on globalisteille sitä mieluisinta massaa, joten ei ihme, että Yle nostaa tällaisia traagisia hahmoja yleiseksi ihanteeksi.

Markin on ilokseen huomannut, että ulkopuolisuuden tunteen käsitteleminen musiikissa on koskettanut monia. Hänen keikoillaan käy kaikenlaista porukkaa nuorista eläkeläisiin. 

 – Olen saanut paljon viestiä ihmisiltä, joilla on esimerkiksi adoptiolapsia. Kuinka tärkeää on ollut nähdä minunlaiseni tyyppi tuolla isoissa kuvioissa. Kyllähän se tuntuu, että on tehnyt jotain tärkeää.

Ilmeisesti Markin on itsekin adoptiolapsi, joten häntä ei voi ainakaan syyttää omaehtoisesta maahantunketumisesta. Suomalaisuuden säilyttämisen kannalta olisi tärkeää, että myös adoptioväylä tukittaisiin lainsäädännöllisesti kuten muunkin vierasaineksen maahan pääsy.

Suomalaiskammoiset valtamediat ovat omalta osaltaan normalisoimassa rotumuukalaisten kiinnittymistä orgaanisesti suomalaiskulttuuriin. Ne mainostavat ja tyrkyttävät värillisiä "julkkisia", jotta valtaväestö ottaisi ne omakseen.

Jesse Markin ei ole vielä suurelle yleisölle tuttu kasvo. Siksi hän itsekin hämmentyy, kun ihmiset tulevat juttelemaan hänelle kadulla.

Tässä apuun tulee mediajätti Yle, jossa aisankannattajatoimittajat ja viidakkokuumetta potevat kulttuuritädit yrittävät tehdä Markinista väkisin tunnetun "viihdetaiteilijan".


                                                   *********************************


Arjen monikulttuurisuus ei näy ainoastaan vieraina naamoina katukuvassa vaan myös vihamielisten tuontiuskontojen harjoittamisena. Maamme johtavin ekspansiivisesti leviävä vierasuskonto on viime vuosikymmeninä ollut islam. Kansastaan vieraantuneet arvoliberaalit monikultturistit ovat olleet riemuissaan tästä kehityksestä ja kunnon aisankannattajina he osallistuvat aktiivisesti ko. uskonnon edistämiseen väittämällä sen olevan suomalaisten uskonto. 

Näinä aikoina jolloin muhamettilaisten pyhä juhla ramadan on käynnissä, Ylessä on runsaasti uutisia sen vietosta. Television puolella pakkoveroin ylläpidetty kanava mainosti tänään ramadania Suomen juhlapäivänä:

YLE TUTKI - JOPA ROCKFESTIVAALIT NEEKERÖITYMÄSSÄ

Sen toisen PE:n ensimmäisen albumin kansi.

Hektinen ja materialistinen kulttuurimme ei suosi syventymistä henkisiä ponnistuksia vaativalle taiteelle, jolloin markkinamiehille on syntynyt rajaton mahdollisuus myydä pelkistettyä roskaviihdettä. Länsimaisen markkinavetoisen kulttuurin lapsellistuminen näkyy irvokkaimmin siinä, kuinka hengenkulttuurin sisällöstä on tullut silmiinpistävän lyhytjännitteistä ja yksinkertaista. Perinteisesti eurooppalaisessa taiteessa ja jopa viihteessä on sisäänrakennettuna henkisyys, älyllisyys ja syvällisyys, jonka vuoksi sille on vierasta luoda kulttuuria, joka olisi lähtökohtaisesti vähä-älyistä ja infantiilia.  Koska eurooppalainen ihminen ei luonnostaan ala tehdä henkistä pikaruokaa, on juutalaisvetoinen viihdeteollisuus tarjoillut sen valmiina neekerimusiikin muodossa. Syy, miksi mediamogulit eivät suosi rockia, johtuu siitä, että se on liian valkoista. Tarvittiin siis jotain muuta.

Neekerimusiikin monotonisin ja vähä-älyisin muoto on rap ja sen eri johdannaiset. Yhdysvalloissa viihdeteollisuus on buustannut tätä retardia nytkytystä valtavalla volyymilla, jonka vuoksi hip hop oli siellä listojen kärjessä jo 1980-luvulla. Iso-Britanniassa kehitys on ollut hitaampaa, sillä esimerkiksi vielä 1990-luvulla kitaravetoiset brittipop-yhtyeet kuten Oasis ja Blur pystyivät ehkäisemään suurta osaa valkoista nuorisoa saamasta henkistä (ja fyysistä) syfilistä mustien heimokilinästä. 

Muutos kohti negridisaatiota tapahtui 2000-luvulla ja nyt se alkaa näkyä myös Suomessa. Viihdeteollisuuden kampanjointi selittää osaltaan onnettoman tilanteen, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt se ilmeisin eli valtava demografinen maanjäristys kaikkialla Euroopassa. Mantereemme alkaa yksinkertaisesti neekeröityä ja se näkyy väistämättä myös vapaa-ajan kulttuurissa kuten jalkapallossa ja musiikissa. Esimerkiksi Englannissa valkoinen kitaraock on listoilla hätää kärsimässä vain siksi, että saarivaltakunnan väkirikas eteläisin osa on negridisoitunut dramaattisesti. 

Myös Suomessa musiikkiviihteen neekeröityminen selittyy sillä, että afrikkalaiset käenpojat ovat levittäytyneet Englannin tapaan maan suurimpiin kaupunkeihin, erityisesti Helsinkiin. Primitiivinen afrikkalainen henki on kaapannut valkoisen viihteen kun pakkointegroidun kulttuurin alistamat nuoret ovat alkaneet apinoida mustia rap-"artisteja" (hirtehinen nimi tuo artisti tässä yhteydessä – mitä tekemistä monotonisellä papatuksella on taiteilijuuden kanssa?). 

Ylen tekemä journalistinen tutkimus Suomen suurimmat rockfestivaalit eivät ole enää rock – räppärit valtasivat lavat 2000-luvulla, on korutonta kertomaa siitä, kuinka valkoisten wiggerien esittämät kongoidiset viidakkorytmit nauttivat festarailla huippusuosiota kotimaisten aisankannattajien ja ns. Suomi-huorien keskuudessa:

Tulokset osoittavat, että rockin osuus rockfestivaaleilla on vähentynyt merkittävästi. Vielä 2000-luvun alussa ohjelmistoissa oli rockia lähes 60 prosenttia, kun sitä on tänä vuonna enää alle 25 prosenttia. Festivaalien tarjontaan on viiden viime vuoden aikana tullut yhä enemmän poppia ja hip hopia. Alkava kesä on ohjelmistoissa käänteen tekevä, sillä hip hop -esiintyjiä on ensimmäistä kertaa enemmän kuin rock-bändejä.

Toinen silmiinpistävä piirre on festivaalien naisistuminen, mikä kertonee siitä, että itsellisiä lapsettomia naisia on entistä enemmän ja heillä on myös rahaa kulutettavaksi viihdemusiikkiin ja festivaaliorgioihin.  Siksi "rock"-festivaalien ohjelmistossa ollaan miehisen kitarockin sijaan siirrytty enemmän bimboilevan tanssimusiikin ja itsetilittävien "syvällisten" naisesiintyjien puolelle. Neekerivetoinen viihde kuten vähämielinen puhelaulu ja julkisen tilan naisistuminen ovat melko hyviä indikaattoreja lännen henkisestä tilasta tällä hetkellä. Se kertoo myös siitä, kuinka valmis Eurooppa on puolustamaan itseään kun hedonisista rappiota vastaan marssivat muslimit vyöryvät tänne avointen porttien läpi.

Miesten musiikkia! jota valhevaltamedia ei ymmärrettävästi suosi.


                                                            ********************



PÄIVITYS 8.5.2016

Valkoisten aisankannattajien lisäksi Yle puffaa myös julkista sektoria rasittavia somalivetelehtijöitä, jotka ajankulukseen pajattavat studiomuusikoiden väsäämien "biisien" päälle turhan elämänsä huippukohtia kuten valkoisen siksan iskemistä, aineiden käyttöä ja pikkurikollista gangsta-elämää. Viimeisin Ylen promotoima Musta barbaari on Kingfish, josta nuorison aivopesukanava YleX kertoo haastattelujutussa Kingfish on Just se somali, joka haluaa murtaa ennakkoluulot rap-brändillään. Ja mikähän Suuri artisti mahtaa tällä kertaa olla kyseessä ja millaisia ennakkoluuloja hän murtaa? Ihan perussomali, jolla on käynyt flaksi moraalittomassa musiikkibisneksessä:

Kingfish on Hämeenlinnassa syntynyt, sittemmin helsinkiläistynyt rap-artisti. Hän ei ole koskaan ollut kovin kiinnostunut koulusta tai niin sanotuista päivätöistä. 24-vuotias Fisu on suorittanut peruskoulun jälkeen ammattikoulun ja armeijan. Autokoulu jäi kesken, vaikka ”siitä pitikin maksaa tonni”. - Jos en tekisi musaa, olisin varmaan linnassa, räppäri toteaa.

Hienosti Kingfish, oikealta nimeltään Remzi Rafle, mursi somaleja kohtaan tunnettaja ennakkoluuloja, jotka tuon lainauksen perusteella taitavat olla ihan sitä perusennakkotietoa. Ylimielisesti virnuileva tulevaisuuden räppilupaus (sic) on kuitenkin siinä mielessä rehellinen, ettei hän edes yritä teeskennellä työhalukasta huippuosaajaa toisin kuin somalijärjestöjen edustajat, jotka yrittävät vakuuttaa meille kaikkien somalien erinomaisuutta tv:n ajankohtaisohjelmissa.

Siitä huolimatta, että kukaan tervejärkinen yli 90 äo-pisteen kansalainen ei vapaaehtoisesti kuuntele hip hopin kaltaista epäeurooppalaista jumputusta, on sille jäänyt huomattava kasvupotentiaali musiikkimarkkinoilla, koska kognitiivisesti haasteellinen alaluokka on lisääntynyt Suomessa viime vuosikymmenenä jyrkästi. Tuohon yhteiskunnallisesti vieraantuneeseen joukkoon kuuluu mm. lähiöiden yksinhuoltajien (isä vankilassa jne.) kakarat, mulattiäpärät sekä tietenkin Eurooppaan rajan yli loikkineet Afrikan ja Lähi-idän huippuosaajat. Tässä mielessä Kingfishillä voisi olla hyvin saumaa ja "työtä" jatkossakin.

Tosin me asioista enemmän tietävät osaamme aavistaa jo nyt, että taikaseinä ei tule olemaan ikuisesti auki ja sossun bileille tulee ennen pitkää valomerkki. Niin sanotun ylimääräisen uutislähetyksen jälkeen katolta äänestäjät takaavat sen, että kehitysmaalaisille vetelehtijöille tulee helvetinmoinen kiire palata takaisin kotiin savimajojen ja nuotiotulien ääreen.