VALKOISTA MIESTÄ VIHAAVA ELOKUVATEOLLISUUS PALKITSI JÄLLEEN OMANSA OSCAR-GAALASSA

Elokuvateollisuuden Oscar-palkinnoista päättävä Yhdysvaltain elokuva-akatemia on yksi läntisen maailman huvittavimmista instituutioista. Se ei ole sitä tietenkään tietoisesti, vaan huumori syntyy elokuva-akatemian äärimmilleen viedystä poliittisesta korrektiudesta. 

Näillä leveyksillä hulluuden riemumarssin kierroksien lisäämisestä saatiin kuulla viime syksynä Yle uutisessa Parhaan elokuvan Oscar-ehdokkaaksi voi jatkossa päästä vain, jos elokuva täyttää uudet vaatimukset monimuotoisuudesta. Juttua lukiessa voi olla melko vaikea uskoa että vasemmistolaista identiteettipolitiikkaa edistävä kulttuurimarxilainen agenda olisi pelkkä vainoharhainen salaliittoteoria. Tärähtäneistö nimittäin tekee sen ihan itse:

Vuoden 2024 Oscar-gaalasta lähtien kategoriaan kelpuutetaan ehdolle ainoastaan elokuvia, jotka täyttävät uudet monimuotoisuusstandardit sekä kameran edessä että takana, kertoo The New York Times.  

Valkokankaalla vaatimus täytetään siten, että ainakin yhden pääosan esittäjän tai keskeisen sivuosan esittäjän on edustettava etnistä vähemmistöä Yhdysvalloissa.  

Vaihtoehtoisesti esimerkiksi 30 prosenttia pienempien roolien näyttelijöistä on oltava naisia, seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjen edustajia, etnisiä vähemmistöjä tai vammaisia.  

Uudet vaatimukset ulottuvat myös tuotantoon, jossa vähemmistökiintiöitä on tarkoitus noudattaa kaikilla tasoilla harjoittelijoista johtajiin.

Valistuneelle lukijalle ei tule yllätyksenä, että päätöksen takana oleva elokuva-akatemian toinen johtaja, juutalaistaustainen David Rubin, tunnetaan valkovihamielisenä raivoliberaalina.

Tämän vuoden Oscar-gaala palkintoineen jatkoi viime vuosien äärivasemmistolaisesti politisoitunutta linjaansa. Asian voi tarkistaa Janne Sundqvistin Ylen verkkosivuille kirjoittamasta mielipidejutusta Analyysi: Korona-ajan Oscarit tuntuivat Hollywood-tähtien Ruotsin-risteilyltä, mutta gaalassa tehtiin myös historiaa.  

Parhaan elokuvan palkinnon sai aasialainen naisohjaaja Chloé Zhao vetistelevästä rainastaan Nomadland. Ylen jutun mukaan hänestä tuli ensimmäinen aasialainen naisohjaaja, joka on voittanut maailman arvostetuimman elokuvapalkinnon. Miksiköhän tästä tuli jotenkin mieleen, etteivät Hyvät ihmiset olleet sittenkään täysin tyytyväisiä identiteettipoliittiseen pääpalkintoon. Nythän voittajaksi ei äänestetty afro-amerikkalaista transseksuaalia! 

Satiirinen nettisivusto The Babylon Bee kertoo tuoreessa jutussaan Academy Strips 'Schindler's List' Of Best Picture Award Due To Lack Of Diversity millaiselta Oscar-instituutio näyttäisi, kun "kehitystä" hieman nopeutettaisiin:

Steven Spielberg has been ordered by the Academy to re-release the film with an unnecessary LGBTQ+ side plot, a gay roommate for Schindler, and a song and dance number set to a Lady Gaga song over the end credits if he wishes to re-earn the Academy Award. Otherwise, it will be re-awarded to Brokeback Mountain.

This is just the first Oscar winner to be stripped of its award, as the Academy has plans to strip the award from over 95% of the winners and give them all to Brokeback Mountain.

Tunteellisena lohdutuksena vasemmistoliberaalit saivat sentään kuulla eilen yöllä Suomen aikaan käydyssä gaalassa mustien elokuvaohjaajien tuttua ja turvallista kitinää valkoisten paholaismaisuudesta. Ylen toimittajan analyysi:

Oscarit ovat olleet aina paikka, jossa näyttelijät ottavat kantaa tärkeäksi kokemiensa asioiden puolesta. Tällä kertaa erityisen yhtenäisen äänen antoivat afrikkalaisamerikkalaiset elokuvantekijät.  

He arvostelivat palkintopuheessa toisensa jälkeen Yhdysvalloissa esiintyvää ja erityisesti afrikkalaisamerikkalaisiin kohdistuvaa poliisiväkivaltaa.

Jo etukäteen oli esitetty huolta siitä, tussahtaako Oscar-gaala juuri sinä vuonna, kun naistekijät pääsevät ennennäkemättömällä tavalla esille.  

Sehän se maailman suurin huoli on, pääsevätkö kiintiöidyt hyväosasaiset naiset riittävän näkyville. Ilmeisesti jo hyvissä ajoin oli päätetty, että naisille lohkeaa tärkeimmät palkinnot olivatpa elokuvat sitten millaisia tahansa.

Verkkosivujen jutun kirjoittanut Janne Sundqvist oli jossain määrin pettynyt Oscar-gaalan ulkoisiin puitteisiin, vaikka ennakkotietojen mukaan tapahtumasta oli luvattu ennennäkemätön punaliberaali riemujuhla: 

Oscareiden tuottajat, etunenässä Steven Soderbergh, olivat etukäteen lakaisseet huolia maton alle sanomalla, että tästä tulisi kaikkien aikojen show. Pandemia-ajan gaalasta lupailtiin elokuvallista elämystä, joka ei jättäisi katsojia kylmäksi.

Kyllä kyllä, Hollywoodissa kun ollaan, niin siellä mennään aina isonenien viitoittamaa tietä, onpa kyseessä sitten Spielberg tai Sodenbergh.

NE JOTKA HALLITSEVAT HOLLYWOODIA, HALLITSEVAT AMERIKKAA – JA VÄHÄN SUOMEAKIN

Länsimaissa yksi keskeisimmistä mielipidemuokkaajista on viihdeteollisuus, erityisesti Hollywood. Takavuosikymmeninä ns. tiedostava väki vasemmalla ymmärsi aivan oikein, että se oli kapitalistisen elämäntavan markkinoinnin keihäänkärki. Sittemmin lukeneiston asenne Hollywoodia kohtaan on muuttunut myönteiseksi, pääosin siksi, että sen merkittävänä vastavoimana toiminut sosialistinen ihanne romuttui konreettisesti vuonna 1989. Sen jälkeen Hollywood ja valtavirraksi noussut liberaalivasemmisto ovat toden teolla löytäneet toisensa. 

Kommunismin luhistuessa vasemmisto sai kuorittua uuden nahkansa kulttuurimarxilaisuudesta, jossa tärkeintä ei ole luokkataistelu vaan pitkäjänteinen arvojen ja instituutioiden haltuunotto. Kun Hollywood levittää estoitta perinteisten arvojen vastaista arvorelativismia ja ääriliberalismia kuten homoseksualismia, monikultturismia, rodunsekoitusta, huumemyönteisyyttä ja perhekielteisyyttä, ei tavanomaisen keskinkertaisen ja punavihreän toimittajan suhtautuminen tällaiseen "viihteeseen" ole yllättävää.

Pelkkä Hollywood-viihteen suosiminen ei kuitenkaan enää riitä tiedostaville, sillä pikamarssiksi yltynyt vasemmistoliberaalien invaasio vaati nyt nopeaa ja perinpohjaista muutosta jo ennestään ääriliberaalissa Unelmatehtaassa ja elokuva-alan palkinnnot jakavassa Oscar-instituutiossa.  Yle uutisten verkkosivujen kirjoituksessa Analyysi: Nämä syyt mahdollistivat Parasiten historiallisen voiton – Oscarit eivät ole enää pappakerho kerrotaan suoraan, että elokuvamaailma mielistelee estoitta paapotun millenium-sukupolven lumihiutaleita:

Monien viime vuosien voittajaelokuvien perusteella maailman tärkeimmän elokuvapalkinnon nimi voisi yhtä hyvin olla ”ok boomer” kuin Oscar. Parhaaksi elokuvaksi on äänestetty elokuvia, kuten Green Book, Argo tai Crash. Sellaisia, joista ei jää jälkeä elokuvahistoriaan.

Parhaan elokuvan palkinnon saanut Parasiitti (sic!), olikin Amerikan elokuvainsituutin mielestä mieluisa jo siksi, että se oli tehty täysin länsimaiden ulkopuolella, Etelä-Koreassa. Toiseudenpalvonta sai korkeimman kruunun, sillä elokuvassa ei puhuta englantia, eikä siinä ole ainuttakaan valkoista näyttelijää.  

Koska Oscar-gaala tunnetaan häpeilemättömän avoimena vasemmistoliberaalina bakkanaalina, kuultiin lähes joikaisessa voittajan puheenvuorossa vollotusta seksismistä, rasismista ja "homofobiasta". Ylen jutun kirjoittanut toimittaja Janne Sundqvist toimii kuin hyvesignalointiin ohjelmoitu NPC-ihmisrobotti, jonka mielipiteet osaa arvata jo ensimmäisestä tavusta:

Illan parhaan puheen piti miespääosan palkinnon Joker-elokuvasta saanut Joaquin Phoenix. Hän jatkoi viikko sitten brittien Bafta-gaalassa aloittamastaan teemasta eli tasa-arvosta elokuva-alalla. 

Puhe eteni alan seksismistä, rasismista ja seksuaalivähemmistöjen sekä alkuperäiskansojen oikeuksista toiseen hänelle tärkeään teemaan: eläinten oikeuksiin ja veganismiin. Phoenix sanoi keskinäistä kilpailua tärkeämpää olevan ihmisten kyky saada aikaan hyvää yhdessä työskentelemällä. 

Hollywoodin nuoressa miesnäyttelijäkaartissa on jo pitkään ollut tapana halveksua omaa rotuaan, sukupuoltaan ja normaalia seksuaalista suuntaustaan. Tämä lienee välttämätön ehto alalle ryhtymiselle, sillä on vaikea kuvitella näyttelijää, joka tekisi vastentahtoisesti elokuvia, joissa rutiininomaisesti demonisoidaan valkoisia heteromiehiä.

Toimittaja Janne Sundqvist on tuskin ajatellut aivaan loppuun sitä, mitä hänen ohjeensa matemaattisen tasa-arvon täysimääräisestä noudattamisesta seuraisi:

Psykologiasta tunnetun viisauden mukaan ongelman tunnustaminen on usein ensimmäinen askel paranemiseen. Sillä matkalla elokuva-akatemia on jo ottanut ensimmäisiä askelia.

Jos Unelmatehdas alkaisi noudattaa kaikkialla johdonmukaista kiintiöpolitiikkaa olisi sen seuraukset väistämättä juutalaisvastaisia. On nimittäinen vaikea kuvitella, että Hollywoodia monopolisoivat juutalaiset antaisivat osakkuuksiaan kellekään muille kuin heimoveljilleen. Vallan luisuminen vaikkapa valkoisille voisi merkitä sitä, ettei Hollywoodissa tehtäsikään enää siinä määrin elokuvia, jotka syleileivät juutalaisten intressinä olevaa valkoisten demonisointia ja halveksuntaa. 

Onneksi elokuvat eivät kiinnosta suurta valkoista yleisöä yhtä paljon kuin ennen. Kukapa haluaisi katsoa elokuvia, jossa oma elämäntapa ja kulttuuri kyseenalaistetaan jatkuvasti. Silti Ylen toimittajan sympatiat näyttävät olevan enimmäkseen elokuva-alan puolella:

Elokuva-akatemian pahin pelko on, että se menettää merkitystään. Oscar-gaalan katsojaluvut ovat laskeneet vuodesta toiseen ja erityisen vähän tapahtuma kiinnostaa nuoria.

Totuudelle vieraat poliittisesti korrektit valheelliset propagandafantasiat eivät enää vain kiinnosta suurta osaa yleisöä, lukuunottamatta gloobalia valtaenemmistöä eli värillisiä "vähemmistöjä" ja hölmöjä valkoisia liberaaleja. 

Elokuva-akatemian hyvesignaloivat temput jäsenistönsä valinnasta luultavasti vain vierottavat entisestään maksavaa valkoista yleisöä:

Kohuista alkaneet rekrytoinnit ovat lisänneet jäsenistöä noin 50 prosentilla. Uusista jäsenistä noin puolet on naisia ja vajaa kolmannes ei-valkoisia elokuvantekijöitä. Jäseniä on haalittu myös eri puolilta maailmaa. Niinpä 2020-luvun noin 9 000 -henkinen elokuva-akatemia on moninaisempi valikoima erilaisia ihmisiä kuin aiempina vuosikymmeninä.

Itsetarkoituksellinen tasa-arvoilveily todistaa, että Amerikkaa eivät ole enää pitkään aikaan hallinneet (kristityt) valkoiset. Sen sijaan väkirikkaiden Kiinan ja Intian elokuvainstituutiot eivät koskaan tekisi etnomasokistisia linjauksia, mutta siellä ei olekaan päälle päsmäröimässä heprealainen eliitti.

                                                    **************************


TV1, maanantai 10.2.2020 klo 19.00 Historia: Amerikanjuutalaiset sotilaat (12)

Yli puoli miljoonaa juutalaista osallistui sodankäyntiin Yhdysvaltain joukoissa toisen maailmansodan aikana. Rintamalla he kokivat syrjintää, mutta uskonto ja rukoukset toivat heille lohtua. Juutalaiset taistelivat paitsi fasismia vastaan, myös pelastaakseen eurooppalaiset uskonveljensä. T: WNET Thirteen/Turquoise Films, Yhdysvallat. ohjelmatekstitys (suomi) 55 min. Linkki ohjelmaan.

Se on sitten maanantai ja historiadokumentin paikka. Aihepiirin varmaan jo arvasittekin. Kuvaruudusta kaikuu jälleen kerran korvia vihlovan ilkeällä nasaalilla sylkäistyjä syytöksiä katsojia kohti.

Etteikö rotuvihaa saisi lähettää "suvaitsevaisesta" Ylestä? Kyllä, jos vihan kohteena ovat rotuaan puolustavat valkoiset kuten saksalaiset. Propagandaelokuva Amerikanjuutalaiset sotilaat on häkellyttävän suorasukainen suoltaessaan pidäkkeettä avointa vihaa saksalaisia kohtaan. "Dokumentin" perusteella toista maailmaan sotaa eivät voittaneetkaan liittoutuneiden valkoiset kansat, vaan juutalaiset, joiden puolesta euro-amerikkalaiset vuodittivat vertaan. 

Elokuva yrittää kovasti vakuuttaa, että juutalaiset sotilaat antoivat merkittävän sotapanoksen Euroopassa. Heidät esitetään urhoollisina taistelijoina, joihin tästä huolimatta suhtauduttiin vieroksuen. Eräs haastatelluista juutalaissotilaista kertoo, että "rotuviha" juutalaisia ja mustia kohtaan on häpeällistä, mutta ei puhu mitään Amerikan japanilaisista. Heitä saattoi rotuvihata kuka tahansa, olivathan he "pahojen" puolella. Koko dokumentin ajan juutalaiset narisevat siitä, että joku saattoi sanoa heistä jotain ikävää. Kokonaan poissuljeuttua filmissä on tietenkin ajatus, mitä pahaa juutalaiset ajattelevat ei-juutalaisista. 

Katsojan vihaa kasvatetaan ennalta-arvattavaa loppua kohti kuin tarkoin suunnitelluissa kultaisen leikkauksen draamoissa. Loppupuolen huippukohta on tietenkin keskitysleirien vapauttaminen, josta otetaan tuttuine kuvineen kaikki tunnekuohut irti.

Ohjelman vihaan kiihottamisen takana on tietenkin nostaa juutalaiset kaiken arvostelun yläpuolelle. Tämänkaltaisten filmien tehtävänä on kertoa valkoisille eurooppalaisille, että heidän on heti ja ehdoitta antauduttava juutalaisten intresseille. Kuten professori Kevin MacDonald kirjoittaa kirjassaan Culture and Critique, ”juutalaisten älyllisen toiminnan yhtenäinen teema valistuksen ajalta lähtien on ollut muovata juutalaisten etniset edut ja itse juutalaisuus näyttämään ainutlaatuisen ja korvaamattoman moraalisen näkemyksen ilmaukselta”.

Historia-dokumentissa tämä näkyy siinä, kuinka juutalaiset ylistävät osuuttaan sodan jälkeisissä tasa-arvoliikkeissä, joiden moraalisen sädekehän varjossa on ajettu ensisijassa valkoisen valtaväestön vallan vähentämistä. Toisin sanoen juutalaisten todellinen syy osallistua ns. kansalaisoikeusliikkeeseen oli siinä, että se lisäsi heidän vaikutusvaltaansa samalla kun voitiin vähentää heidän kilpailjoinaan pitämiensä anglosaksien yhtenäisyyttä ja valtaa. 

Nyt juutalaisilla on niin paljon valtaa, että he voivat täysin avoimesti kertoa olevana rodullisen integraation eli rodunsekoituksen ja värillisen maahanmuuton pääarkkitehtejä. MacDonaldin mukaan Amerikan eurooppalaiset hyväksyvät nykyään mitä tahansa, mikä on juutalaisten etujen mukaista, sillä vain asettuminen heidän puolelleen edustaa ainoaa ”oikeata” puolta ja ”väärää” puolta kategorisesti taas se, jossa kritisoidaan tai kyseenalaistetaan juutalaisten edut. 

Illan tv-dokumentti tekee selväksi sen, että juutalaisille ei ole suhteettoman suuren valtansa pönkittämiseksi riittänyt kaksinaismoralistinen oppi, jossa valkoinen ei-juutalainen enemmistö on houkuteltu luopumaan intresseistään, samalla kun he itse ovat kynsin hampain haalineet itselleen lisää valtaa. Kaksinaismoralismin lisäksi he ovat saaneet ei-juutalaiset valkoiset puolustamaan juutalaisten etuja lähes kiihkeämmin kuin juutalaiset itse.

Dokumentissa haastattelut juutalaiset eivät turhaan peittele oman ryhmänsä vallan kasvua. Esimerkiksi juutalainen historioitsija Jonathan F. Sharna sanoo voitonriemuisena:

1950-luvulla juutalaisuudesta tuli todellinen amerikkalainen uskonto. Ei voitu puhua enää kristillisestä maasta. Puhuttiin juutalais-kristillisestä maasta. 

Kun kuulette eurooppalaisperäiselle väestölle täysin vieraan oksymoronin "Juutalais-kristillinen kulttuuri", älkää enää ihmetelkö mistä termi on lähtöisin ja kenen etua se palvelee.

Ohjelman pääasanomana on julistaa, kuinka juuri juutalaiset ovat se ihmeellisen hieno väestöryhmä, joka ymmärsi opastaa Amerikan valkoiset arvostamaan valikoivaa suvaitsevaisuutta (valkoisten edun puolustajia ei tarvinnut suvaita), monikulttuurisuutta, rodunsekoitusta ts. kaikkea sitä, jolla työllään kansakunnan rakentaneet valkoiset luovuttavat valtansa Levantin perilisten haltuun ja samalla sinetöivät indoktrinoidussa itseinhossaan oman rotunsa kohtalon.

USA:N RAPPIOLIBERAALIN ELIITIN OSCAR-GAALASSA VIHATTIIN TAAS VALKOISTA MIESTÄ

Oscar-gaala ja paljon puhuttu valkoisen miehen ylivalta.

Yle Watch on kirjoittanut lähes joka vuosi jotain elokuvamaailman Oscar-gaalasta, koska tapahtumassa näyttäytyy todellisuudesta vieraantuneen liberaalin anti-kulttuurieliitin kuvottava ylimielisyys paljaimmillaan. Rappioliberalismilla mädätetty Yle uutiset kertoo tietenkin myönteiseen sävyyn tästä yhdestä maailman suurimmasta moraaliposeerauskavalkadista. 

Jo uutisen otsikko Oscar-gaalassa nousivat esiin rotukysymykset – parhaana näyttelijänä palkittu pärisytti kieltään kertoo, minkä pakkomielteen vallassa Hollywoodin propagandatehdas kahlaa vuodesta toiseen. Tosin Ylen juttu antaa satunnaisesti viihdeuutisia seuraavalle lukijalle sellaisen mielikuvan, että rasismiteema olisi jotenkin poikkeuksellista Left-Coastin painajaistehtaan gaaloissa. Pikemminkin poikkeuksellista olisi se, ettei punaliberaalien rotupakkomielteinen identiteettipolitiikka näkyisi viihdemaailman palkinnonjakotilaisuuksissa. Asian voi tarkastaa täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä, 

Toimittaja Ville Vedenpään kirjoittama uutisjuttu paljastaa hauskalla tavalla, millaisessa krapulassa liberaali viihde-eliitti elää Trumpin jälkeisessä maailmassa. Mediakeisarien ja viihdepaavien peppukipuilu näkyy selvästi voittajavalinnoissa, joiden kautta kiukutellaan sitä, että kaikki valkoiset eivät haluakaan murskaantua multikulturaalisen totalitarismin  alle.

Parhaan miesosapalkinnon Queen-yhtyeen elokuvasta Bohemian Rhapsody pokanneen Rami Malekin puheenvuoro oli kaikkien nilkkiliberaalien kuin todeksi tullut märkä uni, sillä hän pystyi sisällyttämään samaan lauseeseen sekä homouden että maahanmuuton:

Palkintopuheessaan Malek viittasi Mercuryn ja itsensä maahanmuuttajataustaan. Amerikkalaisella on Egyptistä maahan muuttaneet vanhemmat. 

– Teimme elokuvan homomiehestä ja maahanmuuttajasta, joka eli anteeksipyytelemätöntä elämää. Koska juhlimme häntä ja hänen tarinaansa tänään, osoittaa se, että tarvitsemme tällaisia tarinoita.

Rotuteema näkyi räikeimmin parhaana elokuvana palkitussa rainassa Green Book, joka käsittelee valkoisen ja mustan miehen ystävyyttä Yhdysvaltojen Etelävaltioissa 1960-luvulla. Vedenpään mukaan kyseessä on elokuva, "joka ylittää rotuerot ja yhteiskuntaluokan asettamat rajat".

Näyttävimmin valkoisten itsesäilytystä vastaan hyökkäsi mustien etuja ja etuoikeuksia ajava elokuvaohjaaja Spike Lee, jonka ohjaama BlacKkKlansman palkittiin parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta. Valkoisia demonisoiva elokuva kertoo mustasta etsivästä, joka soluttautuu Ku Klux Klan -järjestöön 1970-luvulla. 

Amerikan mustien kannalta on surullista, että heidän puhemiehensä hirttävät identiteettinsä satojen vuosien takaiseen orjuuteen ja siitä nousevaan uhriuteen. Palkintopuheessaan Lee pääsi märehtimään orjakysymystä sillä varjolla, että tänä vuonna tulee kuluneeksi 400 vuotta siitä, kun ensimmäiset orjat tuotiin Yhdysvaltohin. 

Totta kai häneltä jäi sopivasti kertomatta, että silloista orjakauppaa harjoittivat myös toiset mustat ja arabit ja että monet transatlanttisen orjakaupan rahoittajat olivat taustaltaan juutalaisia. Sanomatta jäi sekin, että Iso-Britannia lakkautti orjakaupan imperiumin alueella jo vuonna 1807. Ylipäätään koko orjuuden lakkauttaminen on puhtaasti valkoisten historiaa, sillä värilliset maat seurasivat eurooppalaisia ja amerikkalaisia paljon myöhemmin. Tästä Spike Lee ei halua antaa valkoisille mitään kiitosta, vaan päinvastoin syyllistää elokuvissaan jatkuvasti rasistisesti vain valkoisia. Jos Lee haluaisi olla ajankohtainen, hän tekisi elokuvan nykyorjuudesta, joka on tälläkin hetkellä erittäin yleistä ja laajalle levinnyttä mustassa Afrikassa. 

Kiitospuheensa poliittisimmassa osuudessa Spike Lee kävi vaalikampanjaa presidentti Donald Trumpia vastaan

– Vuoden 2020 presidentinvaalit ovat aivan nurkan takana. Lähdetään kaikki liikkeelle. Ollaan kaikki oikealla puolella historiaa. Tehdään moraalinen valinta rakkauden ja vihan välillä.

Lausunto todistaa kuinka pöyhkeää vasemmistolais-egalitaristinen historian tulkinta voi olla. Kauniilla sanoilla ja humanistisella viestillä vasemmistolaiset ja värilliset haluavat vain peittää kateutensa ja kaunansa valkoisia kohtaan, sillä teoksi muuttuneina nuo sanat ilmentävät todistetusti vain pelkkää vihaa. 

Valitettavasti monet hyväuskoiset liberaalit ostavat tämän puheen, koska siinä politiikka on typistetty pelkkään sentimentaaliseen moralismiin. Etnomasokismi puhkeaa myrkylliseen kukkaansa, kun politiikkaa ei ymmärretä ystävän ja vihollisen jaotteluna, vaan moraalipisteiden keräämisenä. Tätä moraaliposeerausta rappeutuneet liberaalit kellokkaat myivät eilisessä Oscar-gaalassa koko maailmalle. 

EDUSKUNNASSA OIKEISTOENEMMISTÖ, MUTTA YLEN OHJELMA-AGENDA EDELLEEN VASEMMISTOLAINEN

Ylen kuvitusta ohjelmaan Rotuopin kahdeksat kasvot.

Eduskunnassa ja sen alaisuudessa toimivalla Yleisradion ohjelmaneuvostolla on selvä porvarienemmistö, mutta tämä ei näy juuri mitenkään kanavan ohjelmapoltiikassa. Riippumatta eduskunnan valtasuhteista, Ylen noudattaa itsenäisen itsepintaisesti 1960-luvulta perittyä vasemmistolaista progressivismia eli "edistyksellisyyttä". 

Nykypäivästä katsottuna tällainen menneen maailman muotiajattelu on auttamattoman vanhentunutta, mutta valitettavasti vasemmiston pillipiiparit ovat saaneet porvarit mukaan läntisen maailman kuolontanssiin. Vasemmistolaisten aisankannattajiksi ryhtyneet oikeistoporvarit ovat pitkälti syynä siihen, että yhteiskunnalliselle asialistalle on päässyt uusmarxilainen tieteellinen hölynpöly kuten "kymmenet eri sukupuolet" ja "ihmiskunnan absoluuttinen samanlaisuus" jne.

Tasa-arvouskon mitä ilmeisimpiä mustia pisteitä ei Ylen asiaohjelmissa käsitellä koskaan, vaan kaikki keskustelu keskittyy ympyrän neliömiseen eli luonnollisen eriarvoisuuden raivokkaaseen kieltämiseen. Tyyppiesimerkki yleläisestä yhteiskuntakeskustelusta on Yle Radio 1:stä tuleva kahdeksanosainen sarja Rotuopin kahdeksat kasvot. Sarja on suunnattu selvästi Ylen pääsegmentin demarieläkeläisten ulkopuollle. Sillä toivotaan saavutettavan kuulijoita pääasiassa humanistisen puolen akateemisista ja kulttuuriväestä. Siis juuri siitä porukasta, jotka jo ovat kovan linjan kulttuurimarxilaisia tosiuskovia. Heille yhteiskuntaa eivät eivät määritä fysikaalinen ja biologinen todellisuus, vaan kaikki ihmisen luoma on perustaltaan sosiaalisesti konstruoitua. Mikäli konstuktiot ovat vääriä so. "epätasa-arvoisia" ja "taantumuksellisia", akkredioitujen yhteiskuntainsinöörien pitää ehdottomasti muuttaa niitä poliittisesti korrekteiksi.

Edellä mainitun sarjan jaksossa Kohti geneettistä luokkayhteiskuntaa ollaan huolissaan siitä, että uusien dna-sovellutusten myötä olisimme matkalla kohti geneettistä luokkayhteiskuntaa. Huoli on jossain määrin perusteltu, mutta kysymyksen asettelussa jätetään kokonaan huomioimatta se, että sukupuolivalinnan ja luonnonvalinnan vuoksi sekä ihmisyksilöissä että ihmispopulaatioissa vallitsee jo nyt kaikkien havaitsemia eroja. Ohjelman esittelyssä vähätellään niukkojen geenierojen merkitystä, vaikka tiedetään että kääpiösimpansilla ja ihmiselllä 98%:ia geeneistä on samoja, jonka vuoksi olisi naurettavaa väittää, ettei tämä ero vaikuttaisi ratkaisevasti ilmiasuun, fenotyyppin. Tosiasiassa pienet geenierot ovat juuri ne, jotka erottavat lajit ja rodut toisistaan:

Kun otetaan Patagonian intiaani, Gröönlannin eskimo ja Myllypuron suomalainen ja näitä verrataan keskenään, niin ne ovat erittäin samanlaisia perimältään. Samanlaisempia kuin Helsinkiläinen Seurasaaren orava ja Tukholmalainen Skansenin orava, niiden dna:ssa on suurempi ero. Se, että ihmiset jakavat toisiaan rotuihin, on siis jokseenkin teennäistä, tarkoitushakuista tai poliittista.

Tasa-arvoideologian kannattajille ym. uuskommunisteille on tärkeää saarnata rotudeninalismia ja syyttää viestintuojia poliittisesta tarkoituksenhakuisuudesta johon itse syyllistyvät. Edellistä sitaattia voidaan kommentoida sillä, että kun ihmisrotujen geenejä on verrattu keskenään, on huomattu, että noin 90 prosenttia geeneistä on satunnaista kohinaa, joka on merkityksetöntä rotujen olemukselle. Vaikka kaikki nämä geenit olisivat jostain kumman syystä sattumalta samanlaisia suomalaisen ja patogonailaisen välillä, se ei todistaisi näiden henkilöiden perimän samanlaisuutta. Arviolta 10 prosenttia rotujen välisistä geeneistä muodostavat yhdessä systemaattisesti rotujen välillä eri tavalla jakautuneita merkityksellisiä kokonaisuuksia. Siksi juuri näiden geenien avulla suomalainen ja patogonialainen voidaan erottaa varmuudella toisistaan. Nämä erottuvat geenit luovat rotujen välille merkittäviä eroja keskimääräiseen älykkyyteen (älykkyysjakauman sijainti) ja älykkyysjakauman muotoon; persoonallisuustekijöihin; fyysisiin ominaisuuksiin; immuunipuolustustekijöihin; rikollisuuden määrään; jne.

Sen sijaan, että yliopistohumanistit luovat kauhukuvia olemattomasta  eugeniikan harjoittamisesta, kuulijoiden pitäisi olla paljon enemmän huolissaan päinvastaisesta ilmiöstä, jota tasa-arvouskonnon lumoissa olevat yhteiskuntainsinöörit ovat harjoittaneet jo vuosikymmeniä. Epätieteellisen tasa-arvo-oletuksen vuoksi Eurooppaan on tuotettu kansoilta kysymättä kognitiivisesti haasteellisia afrikkalaisia, joiden invaasio laskee yhteiskunnan koulutustasoa ja innovaatiokykyä. Tästä on jo näyttöä, sillä viime vuosina koululaisten Pisa-tulokset ovat laskeneet Suomessa huomattavasti, koska maahan on päästetty valtava määrä kehitysmaalaisia. Jopa Helsingin Sanomat tunnusti asian pari vuotta sitten uutisessaan Pisa-tutkimus: Maahanmuuttajien tulokset huolestuttavat Suomessa.

                                                            ************************

Ootsä joku maahanmuuttaja? Perjantaisin klo 19.00, Yle Teema Fem

Ruotsinkielinen kanava Fem on monikultturismissaan paljon puhdasoppisempi kuin sen suomalais-ugrilainen karvalakkiversio. Kanavallaan parempi väki tarjoaa jatkuvalla syötöllä multikultia, josta vimeisimpänä työnäytteenä on 8-osainen sarja Ootsä joku maahanmuuttaja?  Ohjelman nimessä ilmaistu ironinen uhripositio tosin ontuu, sillä ainakin julkisessa keskustelussa on paljon yleisempää läväyttää päin naamaa, että ootsä joku rasisti? Sarja on sekoitus alleviivaavia nyyhkytarinoita ja sankarikertomuksia, jotka todennäköisesti uppoavat hyvin valmiiksi ohjelmoituun kohdeyleisöönsä. 

Yle TV1, keskiviikko 25.10.2017 klo 23:05, Ulkolinja: Totuuden jälkeinen aika 

Yhdysvaltain vaaleissa ja Brexit-äänestyksessä monet eivät uskoneet perinteiseen mediaan, mutta epäilevät nyt lähteitään. Miksi niin moni ei enää luota perinteiseen mediaan? Entä miten internet ja some muuttavat mediaa? HD Äänitekstitys: suomi.

Tämä dokumentti on kehystetty suositulla valtamedian narraatiolla, jonka mukaan ennen vaihtoehtomedioita elettiin totuuden aikaa. Ei eletty, vaan pimittäminen ja valheet alkoivat käydä niin paksuiksi, että ne synnyttivät väistämättä kanavia, joista totuus on päässyt purkautumaan kansalaisten tietoisuuteen. Tämä jos mikä on hermostuttanut tiedotusmonopolia hallinneet kansainväliset ja kansalliset valtamediat. Hämmennyksen ja ahdistuksen keskellä ne ovat alkaneet selittää tilannetta itselleen ottamalla käyttöön kulttuurimarxilaisten ajatuspajojen luomia käsitteitä kuten vihapuhe ja totuuden jälkeinen aika. Toisin sanoen valtamediat peittävät vanhoja valheitaan uusilla valheilla.

Yle TV2, tiistai 24.10.2017 klo 19:00, Stacey Dooley: Kanadan kadonneet tytöt 

Tuhansia Kanadan alkuperäiskansojen nuoria naisia katoaa, osa heistä on löydetty murhattuina, osaa ei löydetä ollenkaan. Kadonneiden omaiset syyttävät viranomaisia rasismista ja tehottomasta tutkinnasta. T: BBC. HD Äänitekstitys: suomi.

Rasismipa tietenkin. Uhripääomaa on viime aikoina kertynyt muutenkin paljon muille paitsi valkoisille heteromiehille. Tästä esimerkkinä Amerikasta mielikuvituksettomasti lainattu Me too -kampanja. Vastavoimaa tälle yksipuolista kollektiivista syyllisyyttä lietsovalle hysterialle on tuonut Jessica Vahteran kolumin Me too - valkoinen huora, jossa hän ottaa esiin tärkeän seikan, jota kampanjassa ei ole otettu lainkaan huomioon: ulkomaalaiset miehet. Lukemisen arvoinen näkökulma on myös homomies Jukka Hankamäen kirjoitus, Helsingin Sanomien kultaiset kuohijat vaarallistavat seksin, jossa pohditaan kirkkotätien uusmoralismia ja yksipuolisella uhripääomalla ratsastamista.

Yle Teema Fem, tiistai 24.10.2017 klo 14:05, Hitlerin Hollywood 

(Hitlers Hollywood: Das deutsche Kino im Zeitalter der Propaganda 1933 - 1945, Saksa 2017) Rüdiger Suchslandin uusi dokumenttielokuva kertoo natsi-Saksan elokuvateollisuudesta, unelmatehtaasta kuoleman voimien käytössä. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi. K12 (ahdistus).

Tämä tulee nyt uusintana lauantain jälkeen. Ja varmuuden vuoksi vielä huomenna. Odotamme jatkossa mielenkiinnolla paljon ajankohtaisempaa ohjelmaa juutalaisten Hollywoodista!

ELOKUVA SAATTOKEIKKA – FANTASIA SUOMALAISTEN KANSANMURHASTA

Oletetaan tilanne, jossa kansaansa ylenkatsovasti suhtautuva tiibetiläinen elokuvakuvaohjaaja tekee elokuvan, jossa inhimillisen yksilökuvauksen kautta oikeutetaan "uustiibetiläisten" eli kiinalaisten maahantunkeutuminen ja maassaolo. Lisäksi tarinassa kiinalaiset ja heidän Tiibetissä syntyneet lapsensa esitetään olennaisena osana uutta monikulttuurista tiibetiläistä yhteiskuntaa. Elokuvan ytimessä on tarina, jossa nuori kiinalainen maahantunkeutuja tutustuu äreään nationalistiseen tiibetiläiseen vanhukseen ja saa tämän pään kääntymään kiinalaisinvaasion puolelle ennen viimeistä matkaa haudan lepoon. 

Millaisen vastaanoton elokuva saisi? Melkoisella varmuudella jopa Hollywoodin liberaalit, kuten Tiibet-aktivistina tunnettu Richard Gere, pitäisi elokuvaa vastenmielisenä propagandana, jossa katsojan toivotun roolihahmoihin samaistumisen kautta yritetään oikeuttaa yli miljardin asukkaan kiinalaisen maahantunkeutuminen pieneen, etnisesti ainutlaatuiseen Tiibetiin. Toisin sanoen kyse olisi propagandaelokuvasta, jossa salakavalan sentimentalismin kautta pyritään oikeuttamaan tiibetiläispopulaation kansanmurha.

Mutatis mutandis, tuollainen hypoteettinen elokuva on jo tehty. Hiljattain maamme elokuvateattereihin ilmestyi Samuli Valkaman ohjaama elokuva Saattokeikka, joka kertoo 17-vuotiaan kenilaistaustaisen Kamilin ja suomalaisvanhus Veikon kohtaamisesta. Ylen verkkosivujen artikkelissa Elokuvien Suomi on kokovalkoinen – Noah Kin: "Pitääkö Matin olla elokuvissa aina suomalaisen näköinen mies?" toimittaja Päivi Puukka kuvaa elokuvaa näin:

Saattokeikan Kamal on 17-vuotias maahanmuuttajataustainen poika Helsingin Mellunmäestä. Hän joutuu sattuman kautta kuskiksi Veikolle, vanhemmalle kantasuomalaiselle miehelle. Matkalla halki kesäisen Suomen auotaan molempien miesten elämän ja ihmissuhteiden solmuja. Kamalia esittää rap-muusikkona paremmin tunnettu Noah Kin, nigerialaisen isän ja suomalaisen äidin poika. Veikon roolissa nähdään Heikki Nousiainen.

Myös Helsingin Sanomat on ihastunut elokuvan ideasta, vaikka se ei sen toteutuksesta annakaan kovin korkeaa arvosanaa. Kriitikko Pertti Avola kirjoittaa arvioissaan Suvaitsevaisuuden ja ymmärryksen lisääminen on Samuli Valkaman ohjaaman Saattokeikan sanoma elokuvasta näin:

Somalialaistaustainen Khadar Ahmed on keksinyt elo­kuvan tarinan ja käsikirjoittanut sen yhdessä ohjaaja Valkaman kanssa. Mukavaa tarinassa on se, että siinä pyritään näkemään maahanmuuttajat ja heidän täällä syntyneet lapsensa olennaisena osana suomalaista yhteiskuntaa.

Elokuva ei ole kuitenkaan herättänyt varauksetonta hyväksyntää sen kansanosan keskuudessa, joka osaa vielä ajatella omilla aivoillaan ja kykenee näkemän olennaisen propagandan läpi. Tapio Kallinen antaa kuulla mielipiteensä elokuvasta Facebookissa käydyssä keskustelussa:

Mä olen henkilökohtaisesti nähnyt ton elokuvan noin kuusi tusinaa kertaa. No joo, joku voisi saivarrella, että en juuri tuota elokuvaa, mutta käytännössä kyllä. Näen sieluni silmin, kun tätä on myyty rahoittajille. 

"Ajatelkaa, siinä on niinku sellainen vanha mies, jolla on niinku tosi juurtuneet mielipiteet ja se on vähän nykyajasta irti ja välit on vähän heikot perheeseen, ku se on vaikea tapaus, vaik sit oikeesti sillä onkin sydän kultaa ja se on vaan yksinäinen ja se niinku purkaa pahaa oloaan ja yksinäisyyttään niinku muihin. Ja sit siin on joku tällainen toinen tyyppi, joka on tosi hyvä tyyppi, mut silläkin on omat vaikeutensa, kun se on erilainen ku ympäröivä yhteiskunta. Ja sit ne niinku kohtaa ja on vähän niinku pakotettu näkemään toisensa ihmisinä ja sit niil tapahtuu matkalla kaikkee ja ne tajuu, et vaiks on erilainen, voi olla samanlainen ja et voi oppii toiselt vaik mitä. Ja sit se matka lähestyy loppua ja ne molemmat on parempii ihmisii ja katsojat on ihan että "vau, mun pitäis kans mun asennetta muuttaa ja voi että ku se oliki sit sil vanhal papal myöhäst ja nyt sen perhe jää sitä kaipaamaan, mä soitanki isäl heti ja sovin riidat"".

Muiden elokuvaa kritisoivien tapaan Kallinen pitää sitä pelkästään naivina joskin hyväntahtoisena rainana. Tästä kohtaa on esitettävä eriävä mielipide, sillä näennäisen humanistisen pintakerroksen alta paljastuu etnomasokistinen kansanmurhan tuoksu. Ensinnäkin Saattokeikan symboliikka, jossa neekeripoika saattaa vanhan suomalaisen miehen hautaan, on pahantahtoinen, koska se symbolisoi kollektiivisella tasolla nuorten muukalaisten astumista suomalaisten tilalle. Veikko edustaa vanhaa "rasistista" Suomea, jota ollaan nyt korvaamassa nuorella Euroopan ulkopuolisella väestöllä. Elokuvassa kansanvaihtoa eli kansan(itse)murhan agendaa ei tietenkään läiskäistä suoraan silmille, vaan indoktrinaatio tapahtuu subliimisti katsojan samaistuessa inhimillisiin roolihahmoihin. 

Naivit idealistit näkevät elokuvan todennäköisesti suomalaisuuden saattokeikkana, jonka jälkeen uskotaan ilmestyvän monikulttuurinen paratiisi. Periaatteessa elokuvan agenda saattaisi vaarallisella tavalla upota poliittisesti viattomaan kansanosaan, mutta koska se on tehty niin alleviivatulla, katsojan älyä aliarvioivalla tavalla, se tulee saamaan pikemminkin vain ärtyneen vastareaktion. Saattokeikan nähtyään suomalaiset saattavat jopa suhtautua entistä vihamielisemmin koko monikulttuuriprojektiin, koska huomaavat, että sitä yritetään tyrkyttää heille propagandistisin eikä argumentatiivisin keinoin. 

Turhan monen kohdalla aivopesu kuitenkin onnistuu, koska heillä on ennestään hämärtynyt käsitys aidosta etnisestä suomalaisuudesta, jossa suomea puhuvan neekerin uskotellaan olevan suomalainen. Olemme muiden eurooppalaisten kanssa kokemassa saman melko tuoreen ilmiön, jossa kansasta  ja etnisyydestä erotettu kansalaisuus saa aikaan kansakunnan immuunikadon, joka tarkoittaa aseettomuutta vihamielisen kansanvaelluksen edessä. Tällaisessa henkisessä ilmapiirissä muukalaisilla ja heitä puolustavilla viidennen kolonnan kansanvihollisilla on helppo työ vedota "yhteiseen ihmisyyteen" ja ideologiaan, jossa kuka tahansa Eurooppaan luikerrellut voi ilmoittautua halutessaan ruotsalaiseksi tai suomalaiseksi. Tämä on täysin mielipuolista ja se olisi mahdotonta esimerkiksi Japanissa. Jopa eurooppalaiset multikultistit tunnustavat, että olisi hullunkurista pitää Japaniin saapunutta neekeriä japanilaisena. Suomessa ja Euroopassa tällainen hulluus on kuitenkin uusi normaali ja sen vastustaminen rasismia, sanan, jonka ääneen sanominen halvaannuttaa kaiken rationaalisen keskustelun.

Tilannetta pahentaa se, että hyväosaisten kulttuuri- ja yliopistoväki on selkeästi julistautunut olevansa omaa kansaa vastaan ja haluavat siksi tukea kolmannen maailman heinäsrikkaparven vapaata invaasiota Suomeen. Viimeisenä todistuksena tästä on kulttuurialan ammattilaisten kannanotto hylätyn päätöksen saaneiden turvapaikkashoppaajien puolesta. Sama asenne näkyy Ylen Saattokeikka elokuvaa käsittelevässä artikkelissa, jossa jo tänne juuttuneiden kutsumattomien vieraiden asemaa halutaan parantaa suomalaisten kustannuksella myös maamme elokuvateollisuudessa. Yle Watch sivusi kyseistä kiittämättömyyden teemaa viime helmikuun jutussa Median valitsemat asiantuntijat harhaanjohtamassa kansaa, jossa kirjoitettiin, että

Huolimatta länsimaissa saadusta hyvinvoinnista, johon vieraat afrikkalaiset eivät kognitiivisten kykyjensä perusteella ole edes oikeutettuja, he jaksavat silti valittaa, että kantaväestö jättää heidät jossain määrin ulkopuolisiksi, vaikka juuri valkoiset maat integroivat heitä maailmassa kaikkein eniten ja perusteellisimmin. Valitusrumbaa seuratessa näyttää siltä kuin afrikkalaisten ja heidän valkoisten emojensa itsetunto riippusi pelkästään siitä, ottavatko valkoiset heidät varauksettomasti yhteisöönsä vai eivät. Joka tapauksessa on selvää, että jokainen ei-valkoinen maahantulija lännessä pitää elämää valkoisten keskuudessa parempana kuin omiensa kanssa. He hylkäävät omansa muuttaakseen valkoisin maihin ja jaksavat sen jälkeen vielä marista, että valkoiset eivät toivota heitä riittävän hyvin tervetulleiksi.

Suomalaisten elokuvien liiallisesta suomalaisuudesta kritisoivassa Ylen jutussa Saattokeikka-elokuva nähdään hyvänä päänavauksena, vaikka narinaa ulkomaalaisten "kliseisistä" elokuvarooleista riittääkin, vaikka tilastojen valossa on totta, että ulkoeurooppalaisten rikollisuus ja työttömyys on suomalaisiin verrattuna moninkertaista. Suomen muuttumista Brasiliaksi toivova toimittaja Päivi Puukka on kuitenkin toiveikas, sillä juutalaisten hallitsemassa Hollywoodissa multikultismi käy nykyään kovilla kierroksilla ja toimii siten esimerkkinä muun valkoisen maailman alasajamiselle:

Tämän vuoden Oscar-gaalassa kävi lopulta hyvin. Palkituksi tuli useita tummapintaisia näyttelijöitä ja parhaan elokuvan Oscar-palkinto luovutettiin “kokomustalle” Moonlight-leffalle. Tätä pidetäänkin jonkinlaisena käännekohtana alalla.

Yle ei tietenkään kerro ihan kaikkea siitä, miten ja miksi tällainen käännekohta (vaikka punaliberaali Hollywood on aina suosinut vähemmistöjä) on tapahtunut. Verkkolehti American Renaissancen artikkelissa The Most Politically Correct Oscars Ever? paljastetaan ne syyt maailman johtavan elokuvateollisuuden käänteistä, joista Yle on haluton kertomaan suomalaisille. Kuten esimerkiksi sen, kuinka Yhdysvaltain elokuva-akatemiassa tehtiin hiljattain ikään ja etnisyyteen littyvä sisäinen puhdistus, jotta sen poliittisesti korrektista linjasta saataisiin vieläkin oikeaoppisempi. Bolshevistisen puhdistuksen ansiosta keskinkertainen Moonlight-elokuva sai parhaan elokuvan Oscarin, koska siinä on sen äänestäneiden Akatemian uusien jäsenten mielestä ohjaajan ja näyttelijöiden etnisyys puoluelinjan mukaista:

The President of the Academy could have ignored the criticisms. After all, Cheryl Boone Isaacs is African-American herself and it hasn’t prevented her from becoming one of the most powerful women in Hollywood. She could have pointed out that, of all the actors nominated for Academy Awards between 2000 and 2016, 10 per cent were black. That’s hardly evidence of racism, given that African-Americans make up just 12.6 per cent of the US population. Indeed, according to the Economist, only nine per cent of the top roles in the highest-grossing films of 2000 to 2013 were played by black actors. So if anything, the Academy of Motion Picture Arts and Sciences is guilty of positive discrimination. But that isn’t the Hollywood way. Instead, Boone Isaacs announced she would be taking ‘dramatic steps’ to address the ‘Whitewash’ and called an emergency meeting of the Academy board. The solution, as it always is on the left, was a ‘purge’. Henceforth, she declared, any member who hadn’t been active in Hollywood for the past 10 years, with the exception of those who’d been nominated for an Oscar, would have their voting rights forcibly withdrawn. In their place, the Academy appointed 683 new members, including the actors John Boyega, America Ferrera, Ice Cube, Idris Elba, Daniel Dae Kim, and Gabrielle Union; the directors Ryan Coogler and Marjane Satrapi; and the three Wayans brothers, Damon, Marlon, and Keenen.

Lienee vain ajan kysymys, milloin myös Suomessa taide- ja elokuvakenttää hallitsevat kulttuurimarxilaiset alkavat määrätä itselleen entistä puhdasoppisempaa poliittista korrektiutta. Varmaa on joka tapauksessa se, että Saattokeikka ei jää viimeiseksi etnisen suomalaisuuden tuhoutumista fantasioivaksi elokuvaksi.

KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI.

SUOMI-TEKOJA YM. TYHJÄN PUHUMISTA YLESSÄ

Suomi viemäriin - lisää Maryan Abdulkarimin kaltaisia
kiittämättömiä vaatijoita, joita suomalaiset elättävät
valtion ja yhdistysten suojatyöpaikoissa.

Tälläkin viikolla Yle on täyttynyt turhan puhumisesta ym. hyvän olon tunteita ruokkivasta toiveajattelusta. Viitsiikö niille kukaan täysijärkinen edes korvaansa loksauttaa - edes täällä Yle Watchissa? No katsotaan ja yritetään ymmärtään mitä nämä lapsenmieliset kitisijät meiltä vaativat.

Jo jonkin aikaa Yle on markkinoinut kanavillaan Suomi-tekoja -kampanjaa, jonka lähtökohtana Yle pyysi Suomi-tekoja ja sai noin 850 ehdotusta, joilla Suomesta saataisiin parempi paikka elää ja asua. Onhan siellä joukossa muutama ihan järkeväkin ehdotus, mutta kuka aikuinen ihminen muuttaa elämäntapojaan miksikään jonkun Ylen tekoreippaan kampanjan ansiosta? Varsinkin, kun sen erääksi näkyvimmäksi mannekiiniksi on värvätty avoimen suomalaisvihamielinen vapaa toimittaja ja feministi Maryan Abdulkarim. Siis mistä lähtien joku tänne kutsumaton maahantunkeutuja on saanut oikeuden saarnata suomalaiselle alkuperäisväestölle, että Suomeen pitäisi ottaa lisää maahantulijoita?

Olisi julkisen keskustelun paikka käsitellä tätäkin asiaa. On sen nyt merkillistä, että mediassa annetaan arrogantin ja kiittämättömän käenpojan vaatia maahan lisää ulkomaalaisia ja heille vielä työpaikkoja, ikään kuin hän olisi tässä asiassa jäävi keskustelun avaaja. Vaatia toki voi, mutta silloin median olisi korostettava, että muukalaisen vaatiessa lisää muukalaisia tämä ajaa vieraiden etnisten ryhmien etua eikä suomalaisten. Kun ymmärrämme etnisen nollasummapelin luonteen, on häikäilemättömän oman ryhmän edun ajamisen salaaminen törkeää pimitystä suomalaisilta veronmaksajilta, jotka kustantavat selkänahastaan koko monikulttuuri-ilveilyn. Vai että vielä vaaditaan erikseen työpaikkoja muukalaisille, jotta nämä "kotoutuisivat", vaikka maassa on jo nyt yli 300 000 suomalaista työtöntä! Käenpoikien kotouttamisen sijaan valtion olisi panostettava heidän kotiuttamiseen takaisin kotimaihinsa.

                                                       *****************************

Yle se vain jaksaa vuodesta ja kuukaudesta toiseen ruikuttaa "vihapuheesta" eli totuuspuheesta, joka ei miellytä valheellista valtamediaa. Tällä kertaa Ylen uutisjutussa Verkkokeskusteluja suljetaan vihapuheen vuoksi – mutta onko se oikea ratkaisu? (14.4.2016) itkettiin sitä, että kaikesta sensuurista huolimatta internetissä löytyy edelleen jotain, josta tuilla elävä yksinhuoltaäiti tai monikulttuuriprojektia vetävä mekkoeinari ei satu pitämään.

Juttua lukiessa ei voinut kuin hymyillä, kun aikuinen mies, Yle Uutisten kehityspäällikkö Mika Rahkonen, vinkuu sitä, että "koulukiusaajat ovat vallanneet keskustelupalstat". Milloin yhteiskunnassa tapahtui se hetki, jolloin valtion pumpulissa eläneistä ihmisistä tuli raivostuttavia vinkuleluja, jotka ovat mimosen herkkiä kaikelle totuuspuheelle? Miten tällainen mielensä pahoittava vellipöksypopula pärjää porukalle, jota se on kutsumassa tänne mielin määrin? Islamisteillä kun ei ole mitään tarvetta ymmärtää sensitiviistä sukupuolineutraalia ym. poliittisesti korrektia puhetta. Ei, vaikka kutsuttaisiin aina niin ymmärtäväinen Tarja Halonen apuun!

                                                       *****************************


Lopuksi vielä tahatonta komiikkaa. Levantin perilliset Hollywoodissa ovat tehneet parhaansa levittääkseen  kaikkialle maailmaan rappioarvojaan, mutta ymmärrettävästi valtamediat eivät ole tarttuneet tähän kysymykseen, vaan ne keskittyvät siihen, ettei propagandatehtaassa toteudukaan täysimääräisesti lattapäinen tasa-arvokommunismi.

Ylen Kultuuricocatailin jutussa (aiheesta kerrottiin myös tv-uutisissa) Nainen vaietkoon, miesten puhe dominoi Hollywood-elokuvissa - onko tutkimus oikeassa? kauhistellaan "tasa-arvo-ongelmaa" ikään kuin juutalaisten painajaistehtaalle huoraavat naisnäytteljijät olisivat raakalaismaisesti syrjitty uhriryhmä. Samaa ininää löytyy myös Suomesta, josta kertoo Yle Areenasta löytyvä juttu Päärooleissa stereotyypit - pitäisikö suomalaisen elokuvan naiset ja miehet räjäyttää?

Miksi matemaattisen tasa-arvon pitäisi olla itsearvo yhteiskunnssa, joka väittää olevansa meritokraattinen, kykyihin perustuva? Fakta on, että Hollywoodin ovat luoneet miehet, sen parhaat mindfuck-käsikirjoittajat ovat miehiä ja aiheet joita elokuvat kuvaavat ovat miesten maailmaa, koska niissä tapahtuu visuuaalisesti viihdyttäviä asioita (vastaavasti romanttiset komediat ovat naisvaltaisia). Kullekin ansionsa mukaan, eikö myös Marx sanonut näin?

Mihin perustuu se kosmiseksi oikeudenmukaisuudeksi korotettu vaatimus, että sukupuolten puhemäärän pitäisi olla elokuvissa 50/50 vain siksi, koska silloin toteutuisi pakkomielteinen "tasa-arvo" ikään kuin ideaalikuvana täydellisestä maailmasta?

Yle, tutkijat ja Hollywood siis painiskelevat tällaisen asian kanssa kuin kyse olisi universumin keskeisimmästä ongelmasta. Näin mitättömän asian nostaminen tapetille on sitäkin ärsyttävämpää, kun tietää millaisessa henkisen romahduksen ja rappion tilassa koko länsi on tällä hetkellä. Mutta mitäs siitä, pohditaan tämän kaiken paskan keskellä kaikessa rauhassa sitä, kuinka naiset voisivat saada täsmälleen yhtä paljon puheaikaa Hollywoodin törkyelokuvissa...

VIIHDETEOLLISUUTTA DOMINOIVILLE PUNALIBERAALEILLE EI RIITÄ MIKÄÄN

Edistys on saavuttanut korkeimman pisteensä.

Se on tiedetty jo pitkään, että vasemmistolaiset arvoliberaalit pitävät yksilön "omia" valintoja pyhinä, varsinkin jos ne ovat ristiriidassa kansallisen yhteisön olemassaolon perusteiden kanssa. Mielivaltaisten – mielipuolisten – halujen riivaamaksi päästetty nykyihminen on heidän ansiostaan korotettu uudeksi puujumalaksi, jonka oikuille yhteisön pitää taipua kuin kiukuttelevalle kakaralle tavaratalossa. Siksi yhteisön sukupolvia kestävästä ketjusta erotettu atomistinen yksilö-pyksilö onkin oivaa muovailuvahaa jälkimarxilaisten masinoimalle identiteettipolitiikalle, jonka taustalla on halu tuhota perinteinen länsimainen sivilisaatio Uuden uljaan maailmankylän tieltä.

Liberaalin arvoeliitin (sic) eräs keskeisin hyökkäyksen kohde on ollut yhteiskuntaa ylläpitävä perhe ja sen pohjalla oleva elämän jatkuvuutta ylläpitävä heteroseksuaalisuus. Varsinkin massoille suunnattu viihde on edistänyt propagandallaan perversioihin liittyyvää identiteettipolitiikkaa, joka on ollut epäsuora mädätyskeino normaalia, yhteiskuntaa ylläpitävää seksuaalisuutta ja perhettä vastaan. Seksuaalivähemmistöjen nostaminen valokeilaan ja heidän elämäntapansa ylistäminen on ollut pitkään  julkisuuden valtavirtaa, mutta liberaaleille tämäkään voittoisa kuolonmarssi ei riitä, niin kauan kuin jostain vuotaa edes vähän maalaisjärkeen perustuvaa totuutta geneettisen umpikujan sijaan.

Tämän illan Yle TV 1 klo 20.30 uutiset (kohdasta 17.54" eteen päin) sekä samaan aineistoon perustuva nettijuttu Cate Blanchett Ylelle: Murhaajaa voin näytellä olematta murhaaja, mutta lesboa näytellessä pitäisikin olla lesbo ovat kylmääviä esimerkkejä liberaalien propagandavallasta. Uutisjutuissa käy selväksi, kuinka hallitseva liberaali valtamedia uskottelee itselleen, että itse asiassa maailmaa määrääkin Edistyksen™ vastainen suvaitsematon ja konservatiivinen kabaali! Tällainen vainoharha syntyy ihmisillä kuten Stalinilla, joka kaikesta totaalisesta vallastaan huolimatta uskoi, että "todellinen valta" on muualla ja että se vehkeilee koko ajan hänen pyhää Edistyksellisyyttä™ vastaan. 

Lesbojen "rakkaudesta" kertovan Carol -elokuva on sijoitettu ovelasti 1950-luvulle, jotta libeeralien ehdollistamat viihdekuluttaja-zombit voisivat tunteenomaisesti närkästyä tuon ajan "suvaitsemattomuudesta" nykyajan jälkityhmistä rappioarvoista käsin. Tietenkin muu liberaalihenkinen media on tiedostaen tai tiedostamattaan samassa juonessa mukana ja se on nostanut elokuvan teemasta kohun, jotta homouden pakkohyväksyntää päästäisin junttaamaan tämän päivän kontekstissa:

Hollywood-elokuvassa samaa sukupuolta olevien rakkautta on käsitelty yhä vähän, mutta tämä on vähitellen muuttumassa. Seksuaaliset vähemmistöt ovat päässeet yhä enemmän esiin myös valtavirtaelokuvissa viime vuosina. Suuren yleisön keskuudessa cowboymiehistä kertova Broke Back Mountain lienee yhä tunnetuin Hollywoodin tuottama homoseksuaalisuuden kuvaus.

Homojen glorifioiminen jonain uskomattoman upeina ja herkkinä ihmisinä ei välttämättä näy vielä jokaisessa Hollywood-elokuvassa, mutta tv-sarjoissa se on jo arkipäiväistynyt. Silti heprealaisen propagandatehtaan epäarvojen puolestapuhujilla on otsaa vaatia, että nykyiset normit ovat liberaalien ylivallasta huolimatta edelleen liian ahdistavia, jonka vuoksi kaikki portit pitäisi viimein aukaista, jotta maanpäällinen Sodoma ja Gomorra pääsisi valloilleen ja länsimainen kulttuuri valuisi viemäriin:

Kahden naisen rakastumista seurataan elokuvassa yhteiskunnassa, jossa vain nainen ja mies sopivat yhteen. Elokuvassa sekä lesbonaiset että heteromiehet joutuvat yhtä lailla kärsimään muottiin pakottamisesta. – Myös Carolin aviomies Harge on vangittuna joustamattomaan miehen malliin. Ja tätä tapahtuu yhä. Tietyissä yhteiskunnissa ja sosiaalisissa piireissä naisten ja miesten täytyy yhä noudattaa tiettyjä normeja, sanoo Blanchett.

HOLLYWOODIN SOTAPROPAGANDA EI LOPPUNUT TOISEEN MAAILMANSOTAAN.

Demokratian ja maahanmuuton puolesta!

Yle Teema, 25.11.2014, klo 20.00, Hollywood toisessa maailmansodassa

1/3. Hollywoodin suuret studiot osallistuivat sotaponnistuksiin laajalla rintamalla: osa tähdistä lähti asepalvelukseen ja osa kauppasi sotaobligaatioita. Millaisia elokuvia sota-aikana Hollywoodissa tehtiin? 

Linkki Ylen esittelyyn.

Noh, osin samanlaisia kuin nytktin, mutta määrällisesti vähemmän, vähemmän sentimentaalisesti ja vähemmän spektaakkelimaisesti. Studiot ovat myös vaihtuneet, mutta juutalaisten ote niissä on vain vankistunut entisestään.

Yle Teema, 25.11.2014, klo 18.00, Historia: Maailman erikoisimmat aseet

1/6. Normandian maihinnousun salaiset aseet. Sodankäynti on saanut asesuunnittelijat kehittämään hyvinkin mielikuvituksellisia keinoja vihollisen lyömiseksi. Millaisin asein Normandian maihinnousu onnistui? T: BBC. HD 

Hieman alkulämmittelyä. Nazzzeja muistellaan Teemalla jo pari tuntia aikaisemmin.


************************************************************************************************************

Yle Watchin omat facebook sivut nyt täältä.

Yle Watchin juttuja, jotka liittyvät Ylen ohjelmiin ja uutisiin, voi myös postata eri Yleisradion Facebook-sivuille. Kun postaat, niin älähän trollaa, vaan toimi asiallisesti. Ohessa suorat linkit, klikkaa nimeä:

Yleisradio
Yle Uutiset
Yle Areena
Yle Teema
Yle Radio 1

SEKUKAALIRIHUMANISTIEN OMAT TABUT EDELLEEN RUOTIMATTA YLESSÄ.

TV 1, 21.4.2014 klo 2014, Dokumenttiprojekti: Uskonnottomat

Evoluutiobiologi Richard Dawkins ja fyysikko Lawrence Krauss matkustavat maailman ympäri kohtaamaan uskovia ja ei-uskovia ihmisiä ja keskustelemaan tieteen ja uskontojen suhteesta. Millainen on tieteen suhde uskontoihin? HD

Linkki ohjelmaan.

Yle Watchissa ei uskota jumaliin vaan kannatetaan tieteellistä maailmankuvaa. Valitettavasti monet tieteellisen maailmankuvan kannattajat ovat taikauskoisia maallistuneita humanisteja, joilla on omat tabunsa ja uskomuksensa, jotka ovat tieteellistä evidenssiä vastaan.

Enimmäkseen tätä porukkaa löytyy humanistien ym. hyviksi ihmisiksi itsensä nostattaneiden omahyväisten moraaliposeerajien keskuudesta. Tässäkin Richard Dawkinsin ohjelmassa monet puheenvuorot tulevat korruptoituneen Hollywoodin liberaaleilta, jotka uhoavat rehvakkaasti taistelevansa kaikkia epätieteellisiä tabuja vastaan, mutta paskovat välittömästi housuihinsa kun puheeksi tulee heidän omat tabunsa kuten ihmisrotujen ilmeiset fysikaaliset ja ennen kaikkea kognitiiviset erot, jotka on todennettu lukuisissa älykkyystesteissä.

Ohjelmassa Dawkinsin taktinen virhe on antaa puheevuoro näille arroganteille, omaan oikeassa olemiseen pakahtuneille poppareille ja näyttelijöille, jotka eivät osaa muuta kuin toistaa papukaijan lailla liberaalien mustavalkoista käsitystä uskonnosta.  Voisiko olla parempaa anti-mainontaa uskonnollisten fundamentalistien puolesta! Kun ohjelman taustamusiikiksi on vielä valittu itkuhumanistien jumaloima rockbändi R.E.M., ollaan jo nolon city-liberalismin mustassa ytimessä. Matt Parrot kiteyttää artikkelissaan "Militantti ateismi ja uusi kritiikin kulttuuri" tyhjentävästi punaliberaalien tekopyhyyden:

Mutta akateemiset ateistit elävät paljolti omassa liberaalin ryhmäajattelun diskursiivisessa kuplassaan, juuri sellaisessa jonka kalvo päästää sisään vain heidän omaan poliittisesti korrektiin, tasa-arvoiseen, feministiseen ja anti-valkoiseen maailmankuvaansa sopivia tosiseikkoja. He ovat aivan yhtä pahoja, tekopyhyytensä takia oikeastaan pahempiakin.

Heidän epäonnekseen tosiseikat eivät ole tasa-arvoisia, feministisiä tai anti-valkoisia. Mikä ironisinta, aivan samat ihmiset jotka ovat innoissaan piirittäneet kreationismin kappeleita ja hyökänneet niihin, ovat vastaavan piirityksen takia vetäytyneet omiin anti-kappeleihinsa Freethought Blogsiin, SkepChicksiin ja Atheism Plusiin. Atheism Plus on oman määritelmänsä mukaan ”turva-alue”, jossa vasemmistolaisia ajatuksia ei alisteta samalle kritiikille ja ristikuulustelulle, joita he ovat pitävinään suuressa arvossa saarnatessaan fundamentalisteja, kädestä ennustajia ja ammattihuijareita vastaan.

Tällaiset ohjelmat juuri pääsiäisen aikaan eivät ole sattumaa. Se kertoo vain Ylen fundamentalisti-ateistien ja sosialistien tavasta käydä kulttuurimarxilaista taistelua yhteiskuntaa koossa pitäviä traditioita vastaan, jotta niiden tilalle voidaan rakentaa oma orwellilainen Yhden totuuden maailma.