perjantai 11. kesäkuuta 2010

Ylen uutisointi Hollannin "äärioikeistosta"

Yle kutsuu sitkeästi hollantilaista Geert Wildersin johtamaa PVV-nimistä puoluetta (Partij voor de Vrijheid, Vapauspuolue) "äärioikeistoksi".

Alla muutamia esimerkkejä.



Äärioikeisto kiri Hollannin EU-vaaleissa
julkaistu 05.06.2009 klo 00:28, päivitetty 05.06.2009 klo 15:49
Ovensuukyselyjen mukaan islaminvastainen puolue on saanut liki 17 prosenttia hollantilaisten eurovaaliäänistä. Hallituspuolueiden kannatus romahti.

Hollantilaisäänestäjät antoivat ovensuukyselyjen mukaan 16,9 prosenttia äänistään äärioikeistolaiselle, islaminvastaiselle vapauspuolueelle. Puolue on saamassa neljä paikkaa europarlamentissa Hollannin 25 paikasta.

Samalla äänestäjät ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä hallituksessa istuviin kristillisdemokraatteihin ja työväenpuolueeseen. Ovensuukyselyjen mukaan kristillisdemokraattien ääniosuus putosi 20 prosenttiin aiemmasta 24:stä. Puolue menettää seitsemästä europarlamenttipaikastaan kaksi paikkaa.

Suurin kärsijä oli työväenpuolue, joka jäi kolmanneksi 12 prosentin äänisaaliillaan.

Vapauspuolue ei ole aiemmin osallistunut eurovaaleihin. Puoluetta johtaa Geert Wilders, joka on saanut kansainvälistä mainetta islaminvastaisella elokuvallaan "Fitna".



Äärioikeisto menestyi Alankomaiden paikallisvaaleissa

julkaistu 04.03. klo 09:53, päivitetty 04.03. klo 13:10


Alankomaissa maahanmuuttaja- ja muslimivastainen Vapauspuolue on menestynyt paikallisvaaleissa. Alustavien tulosten mukaan puolue nousi suurimmaksi puolueeksi Almeressa ja toiseksi suurimmaksi Haagissa. Vaaleja on seurattu tarkoin, sillä Alankomaiden hallitus kaatui viime kuussa ja parlamenttivaalit järjestetään kesäkuussa.

Geert Wildersin johtama Vapauspuolue kampanjoi keskiviikon kunnallisvaaleissa vain Almeressa ja Haagissa. Työväenpuolue sai Almeressa toiseksi eniten ja Haagissa eniten ääniä.

Vaaleihin on kiinnitetty tavallista enemmän huomiota, koska niiden uskotaan saattavan ennakoida kolmen kuukauden päästä pidettävien ennenaikaisten parlamenttivaalien tulosta.

Tukijoilleen keskiviikkona Almeressa puhunut Wilders totesi, että se, mikä on mahdollista Haagissa ja Almeressa on mahdollista koko maassa.

Vapauspuolueella on nykyisin yhdeksän parlamentin 150 paikasta. Viime kesän EU-vaaleissa vapauspuolue tuli kristillisdemokraattien jälkeen toiseksi 16,7 prosentin ääniosuudella.


Balkenende jättää kristillisdemokraattien johdon

julkaistu eilen klo 01:27, päivitetty eilen klo 12:32

Hollannin pääministeri Jan Peter Balkenende eroaa kristillisdemokraattisen puolueensa johdosta vaalitappion vuoksi. Puolue on menettämässä liki puolet parlamenttipaikoistaan. Suurimmaksi puolueeksi on nousemassa oikeistoliberaalien VVD. Kristillisdemokraattisen puolueen ohittavat myös työväenpuolue ja paikkamääränsä yli tuplaava äärioikeisto.

Kun 98 prosenttia äänistä oli laskettu, Balkenenden kristillisdemokraatit olivat saamassa vain 21 parlamentin 150 paikasta.

Balkenende ilmoitti jo ovensuukyselyjen tulosten selvittyä ottavansa täyden vastuun huonosta menestyksestä ja eroavansa välittömästi. Puoluejohdon lisäksi hän jättää myös paikkansa parlamentissa.

Oikeistoliberaaleista on tulossa parlamentin suurin puolue 31 edustajalla. Niukasti kakkoseksi jäänee työväenpuolue 30 paikalla. Liberaalien paikkamäärä olisi kasvamassa kymmenellä, kun taas työväenpuolue menettäisi kolme paikkaa.

Suurimmaksi vaalivoittajaksi on nousemassa Geert Wildersin johtama islaminvastainen äärioikeistolainen vapauspuolue, joka on nostamassa paikkamääränsä yhdeksästä 24:ään. Wilders ilmoitti torstaina, että he haluavat hallitukseen.


Yle ei missään selitä, miksi islamin vastustaminen olisi merkki äärioikeistolaisuudesta.

Islam itsessään on äärioikeistolainen ideologia. Islam täyttää fasismin tunnusmerkit. Yleensä Yle lietsoo hysteeristä suhtautumista "fasismiin" esimerkiksi lähettämällä moneen kertaan ohjelmia, joissa esim. lähinnä Perussuomalaisten kaltainen Sverigedemokraterna-puolue leimataan "fasistiseksi". Sen sijaan muslimien fasismia Yle ei vastusta, vaan päinvastoin kannattaa. Mitenkään muuten ei voida tulkita sitä, että islamilaisen fasismin vastustaja Geert Wilders ja hänen puolueensa leimataan "äärioikeistoksi".


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti