tiistai 23. kesäkuuta 2020

KENTTÄPIISPA SÄRKIÖN TOTUUSPUHE TODISTI, ETTÄ ELÄMÄNTAPASODOMIA ON HYVÄKSYTTÄVÄÄ MUTTA PERINTEISET ARVOT EIVÄT


Takavuosikymmeninä maailmalla ylivaltaan pyrkineen totalitaristisen kommunismin luultiin ainakin länsimaissa kukistuneen viimeistään vuonna 1991 jolloin Neuvostoliitto hajosi. Toisin kuitenkin kävi, sillä 2000-luvulla puna-aate sulautui markkinatalouteen ja muuntui virulentiksi "suvaitsevaiseksi humanismiksi". Tällä 2000-luvun universaalikommunismilla on toki juurensa Antonio Gramscin hegemoniateoriassa, Frankfurtin koulukunnassa ja kulttuurimarxilaisuudessa, mutta arvaamaton coctail-syntyi vasta tällä vuosikymmenellä, kun 
uusmarxilainen identiteettipolitiikka valtasi markkinatalouden "kulttuurisisällön". 

Kuten valheellisilla ideologioilla aina, myös 2000-luvun identiteettipolitiikka on kaikkea muuta kuin suvaitsevaista, vaikka juuri sitä se suureen ääneen julistaakin. Vasemmistoliberaalin kulttuuriradikalismin menestys ei perustu sen erinomaisuuteen ideologioiden vapailla markkinoilla, vaan noiden markkinoiden tukahduttamiselle heti kun se on saanut jollakin yhteiskuntasektorilla hegemonisen aseman. Heidän ideologisen sodankäynnin keskeinen strateginen ase on repressiivinen toleranssi, joka tarkoittaa
tiivistettynä ajatusmallia, jonka mukaan (uus)marxilaisille ideaaleille vastakkaisia ideoita ja käsityksiä ei tule suvaita ja niitä esittävät ihmiset tulee kompromettoida - ja toisaalta länsimaiselle kulttuurille ja yhteiskunnalle vihamieliset ja tuhoisat ideat tulee nostaa päivänvaloon ja niistä tehdä hyväksyttäviä, ideaalisia ja suvaittavia.
Tällaiselta ajatukselta ei voinut välttyä Ylen eilisestä uutisesta Kenttäpiispa Särkiön blogiteksti herätti kohun – arkkipiispa ja Puolustusvoimat ottivat etäisyyttä, Särkiö pyysi anteeksi. Uutisjutun mukaan "puolustusvoimien kenttäpiispan Pekka Särkiön sunnuntaina julkaisema blogiteksti on herättänyt runsaasti huomiota ja kohun". Ei tarvitse olla mikään ruudinkeksijä tietääkseen ketkä suvaitsevaiset fundamentalistit olivat taas pienessä piirissä lynkkaamassa vääräuskoista konservatiivia. Totta kai arvoiltaan punavihertävä Yle uutiset tarttui syöttiin; hyötyyhän se ideologisesti tällaisesta oikeanlaisesta maalittamisesta.

Kenttäpiispa Särkiön mielipide omalla blogillaan olisi ollut normaalissa maailmassa odotettu. Siinä maailmassa nimittäin kenttäpiispat ovat oletusarvoisesti konservatiivisia, varsinkin jos he ovat vielä töissä isänmaallisena pidetyissä puolustusvoimissa. Vinksahtaneen nykymaailmamme äänessä olevat medialemmikit taas pitävät itsestään selvänä, että evankelisluterilainen kirkko on Raamatun opit kieltävä sodoman kehto ja armeija sukupuolineutraali sateenkaarikaarti. Huolestuttavinta kohun synnyttämissä reaktioissa oli puolustuvoimien kallistuminen arvoliberaalin ideologian puolelle Särkiötä vastaan. Ilmeisesti armeijamme alkaa olla jo pitkälti läntisten arvojen Nato-homostelulla mädätetty.

Kun yksittäinen kenttäpappi uskalsi esittää yksityisen näkemyksen, joka ei täyttänytkään raivoliberaalien odotuksia, he masinoivat kerettiläisen häpäisyä muistuttavan mediakohun. On selvää, että tuollaisen mediamyllytyksen edessä korkea viranhaltija pelkää työpaikkansa puolesta. Vaikka anteeksipyytely tosiasioiden sanomisesta onkin selkärangatonta, Särkiön kaltaisen ihmisen ratkaisun voi ymmärtää. Miehellä saattaa olla perhe elätettävänä ja velat niskassa, joten työpaikan menetys vois olla henkilökohtainen katastrofi. Julkisen anteeksipyynnön saamiseksi aikamme inkvisaattorit käyttivät hyväkseen pelkoa viran menettämisestä, vaikka tiesivätkin, ettei Särkiön anteeksipyynto tullut olemaan vilpitön, vaan pelkkä muodollinen nöyrtyminen arvoliberalismille. Pääasia, että suurelle yleisölle voitiin osoittaa, mikä on tuomittavaa ajattelua ja mikä ei. 

On sietämätöntä, että keskuudessamme elää huomattava joukko aikuisia lapsia, noita ideologisessa harhamaailmassa leijuvia lumihiutaleita, jotka eivät kestä rahtustakaan avointa debattia puhumattakaan että joku sanoisi heille päin naamaa ilmiselviä tosiasoita. Särkiö nimittäin totesi kirjoituksessaan, että "vallankumous on väistynyt ja tilalle on kasvanut kulttuurikumous, jolle avioliitto, miehen ja naisen sukupuolijako, ydinperhe ja lasten kasvatus ovat kaiken pahan alku ja juuri". Kuka tahansa normaalijärkinen tunnistaa tämän kehityskulun, mutta Oikeudenmukaisuuden sotureille heidän systemaattisen vehkeilynsä esille tuominen on liian paljastavaa, joten sitä vastaan piti käyttää alussa mainittua repressiivistä toleranssia.

Närkästyminen kenttäpiispan epämiellyttyvistä totuuksista osoittaa millaista kaksoisstandardia maamme "älyköt" ja media ylläpitävät. Heille ei tuota mitään ongelmaa fanittaa armeijan kantahenkilökunnan ja poliisin osallistumista seksuaalisesti poikkeavien Pride-tapahtumaan. Nämä vallankäyttäjät hyväksyvät hiljaisesti myös punaliberaalien ja uusmarxilaisten vihanlietsonnan Internetissä. Sen sijaan kenttäpiispalla ei saisi olla laillista ja moraalista oikeutta esittää edes yksityishenkilönä konservatiivisia näkökantoja yhteiskunnallisista ongelmista. 


Mistään paljon rehvastellusta postmodernin yhteiskunnan moniarvoisuudesta ei voida puhua niin kauan kun sodomiittien rektumipenetraatiota pidetään avoimesti hyväksyttävänä asiana ja vastaavasti enemmistön kantoja heijastelevien perinteisten arvojen julkituomista merkkinä ajatusrikoksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti