sunnuntai 10. syyskuuta 2017

ARTO NYBERG MYÖTÄILEE SUOMALAISVIHAMIELISTÄ KULTTUURIKOMMUNISTIA

Tulipunainen kulttuurikommunisti Rosa Liksom kertoo
uudessa iltasadussaan lempiaiheestaan fasismista.
Tällä vanhalla taistolaisella jos kellä on tässä asiassa
oma lehmä ojassa. 

Yle TV1, sunnuntai 10.9. klo 18:45. Arto Nyberg 

Suorassa lähetyksessä haastateltavina kirjailija-kuvataiteilija Rosa Liksom, Suomen tunnetuin radio- ja televisioääni Jari Karjalainen sekä palindromilevyn julkaiseva maisteri Simo Frangen. HD

Linkki Yle Areenaan.

Punavihreästä politisoitumisesta johtuen suomalaiset toimittajat ovat enemmän progandisteja ja jees-miehiä kuin aidosti kriittisiä journalisteja. Tämä tuli jälleen todistetuksi Arto Nybergin myötäkarvaisessa Rosa Liksomin (oik. Anni Ylävaara) haastattelussa, jossa tunnetun kulttuurikommunistin taustat ja motiivit jätettiin kertomatta, kun hän pääsi vapaasti mainostamaan uusimman teelmyksensä patologista fasismin vastaisuutta. Jos toimittaja olisi ollut hereillä, hänen olisi ollut helppo pudottaa norsunluutornistaan sisäsiittoisen kulttuurielämän yliarvostama keskinkertaisuus ja kertoa hänelle salaisuus, että fasismi on yhteiskuntajärjestelmä eikä vasemmistolainen seksuaalifantasia. Sikäli punkkaripoikana tunnetun Arto Nybergin imelä mielistely ei ollut yllätys, koska myös muualla vasemmistoliberaalissa valtamediassa kuten Helsingin Sanomissa Liksomin alamittainen punaripulointi ei herättänyt ainuttakaan vasta-argumenttia. 

Siinä ei pitäisi olla mitään uutisarvoa, että nuoruudessaan Tiedonantaja-lehteä jakanut taistolainen kulttuurikommunisti syyllistää ja lyttää suomalaisia kutsumalla heitä fasisteiksi. Toimittajat eivät tunnista keisarin uusia vaatteita, jonka vuoksi saamme kuulla haukotukseen asti Liksomin poliittisen manifestin olevan "rohkeaa", "ennakkoluulotonta" ja "tabuja rikkovaa". Tässä yhteiskunnassa mikään ei ole helpompaa kuin julistautua rasismin ja fasismin vastustajiksi, koska se on rohkeudessaan samaa luokkaa kuin ilmoittaisi Vatikaanivaltiossa kannattavansa katolilaisuutta. Ylipäätään Liksomin väsynyttä tendenssiajattelua leimaa neuvostoliittolainen asenne, jossa kaikki mikä ei miellytä vasemmistolaista leimataan "fasismiksi".

Liksom ei ole muuta kuin suomalaisvihamielisen eliitin arvoja propagoiva apurahakapinallinen ja Systeemin syöttiläs. Helsingin Sanomissa tämä kulttuurikommunisti julisti, että Suomen olisi pitänyt olla maahamme hyökänneeen Neuvostoliiton kanssa samalla puolella. Arto Nybergissä hän taas esitti fantasiaan perustuvan olkiukon, jossa sodan voittanut Saksa olisi tuhonnut suomalaiset tai tehneet meistä vähintään orjia. Tämä pahantahtoisen valheellinen fantasia kuulostaa sitäkin kummallisemmalta kun tietää mitä Stalin olisi tehnyt Viron historian tietäen Suomelle, jos Liksomin sympatisoima Neuvostoliitto olisi vallannut maamme. 

Mikä motiivi kirjailijalla on potkia kuollutta hevosta, yhteiskunnalliseksi blanko-termiksi muuttunutta "fasismia", ellei sitten satu itse edustamaan tiettyä totalitarismia kuten 2000-luvun kommunismiksi kutsuttua monikultturismia? Rosa Liksom on muun kulttuuriväen lailla laiskasti ja ennalta arvattavasti "ajatteleva" kulttuurimarxilainen, joka yrittää pitää kynsin hampain kiinni vääriksi osoittautuneista nuoruuden ihanteistaan. Juuri nämä Liksomin kaltaiset "hyvät ihmiset" ovat epäpyhässä liitossa globalistikapitalistien kanssa, koska molempien Unelmaan kuuluu tuhota eurooppalaisten kansallisvaltiot. Siksi molempien retoriikkaan kuuluu jatkuva eurooppalaisten syyllistäminen fasismilla ja rasismilla.

Olemukseltaan lappalaista noitaa monellakin tapaan muistuttava Liksom puhuu vihaisesti niiden toisten vihasta, mutta ei tunnu ollenkaan ymmärtävän omaa vihaansa. Mistä näiden jälkimarxilaisten kaunainen viha oikein kumpuaa? Kuka tässä oikeastaan vihaa ja ketä?

5 kommenttia:

  1. Mitä saadaan, kun yhdistetään uskomattoman tylsä jaarittelija ja ihminen, jolla ei ole ainuttakaan omaperäistä ajatusta? Rosa Liksom.
    Hatunnoston arvoinen suoritus, että jaksoitte katsoa Rosan hourailut kokonaisuudessaan.

    VastaaPoista
  2. Olihan se saavutus. Onneksi hänen kliseinen punaoksennuksensa läikkyi vain vartin verran. Siinäkin oli toki kestämistä.

    VastaaPoista
  3. Ei rosa lok som anni ylä vaara ole, noi kahjot ei lopu. Ongelma on koko yhteenkiedottu vallan jakamattomuus, jota juhlapuheissa ja ennen vaaleja kutsutaan toisilla nimikkeillä. Ylen on sankia priha, joka nuolee samaa hillotolppaa kuin muutkin loiset, se on se...
    Olisi luullut dialogin järkeytyvän eliitin taholta Turun islamistimurhien jälkeen, mutta mitä vielä. Lestadiolainen ajatusten diplomaatti-insinööri vain tiukensi ruuvia: minä teidät pakanat kuriin laitan ja myös sen suomalaisia ihannoivan uskovaisen blondikaunottaren, joka osaa rakentavan politiikan teon, mikä meidän Vallan omistajapiireissä on ennenkuulumatonta populismia. Poliisi puhaltaa pilliin, kansallismieliset vapajaa. Putin hymyilee, miksiköhän?

    VastaaPoista
  4. Vieläkö tämä Ylävaara on elävien kirjoissa? Meinaan että näitä vanhoja kommareita pulpahtelee nykyjään esiin kuin paskanokareita makkialtaassa. Ilmeisesti kulttuurimarksistilainen nykymeno saa vanhat punikit haikailemaan vanhoja hyviä aikoja.
    Arto Nybergin ohjelmaa en ole enään aikoihin viitsinyt katsoa. Hän ei halua/uskalla kekuttaa YLE:n venettä, joten sunnuntai höpinöitten taso on sitten sitä mitä on.

    VastaaPoista
  5. Yle yritää taas epätoivoisaan väntää äärioikeistosta
    Koko länsimaisen kultuurin pahinta vihollista
    suomalais britti kuuluu ääri oikeistolaiseen kuolemaa kylvävään pataljoonaan
    että jopa Jihdsisti Isisin kuuluvat ääri islamistit näyttävät heidän rinnalaan
    kukkia keräileviksi rauhan lähetiläiksi
    jihadis next door Briteissä
    https://www.youtube.com/watch?v=VNGRpKwIAwE
    Siis ylen toimittajan suusta
    En tiedä miten päin olisi ollut kun he kertoivat
    että miehen hallusta löytyi pipuri sumute pullo
    Yle Uutiset 18.00 katso kohdasta 3min ja 45 sec ja itke ja naura yhta aikaa asia tiimoilta
    https://areena.yle.fi/1-3824643?autoplay=true
    Pasi Myöhänen on puketunut luoti liiveihin
    Ja on jatko uutisten hälyytys tilassa tapahtumien takia
    joka järisytää koko britti *imperjumia
    brexsit ovat syylinen tähän silmitömään oikeiston väkivaltaan
    pippuri sumute pulloineen joka voi lävistää 4 cm luotilivin teräksen suit sait saatana
    Pasi Myöhänen YLE Britaniassa hälyytys tilassa
    Naamalaan vakavampi ilme kuin terroristi iskun jälkeen
    Britaniassa pop konsertiin konsanaan
    Ariana Grande CONCERT BOMBED terrorist attack at her Manchester Arena VIDEO 05/23/2017
    https://www.youtube.com/results?q=BRITAIN+TERRORIST+ATTACK+POP+CONCERT&sp=UBQ%253D
    jos vaikka hänen kertomansa äärioikeiston kaveri karkaisikin britanian poliisilta
    ja aiheutaisi koko maata ravistelevan terrorismin uhkan
    kuin jihadistit siis se asia on fakta
    ja niinhän usassakin Donald Trumphin vastustajilta
    joka toiselta löytyy pullo pippuri sumutetta laukusta
    jotka suihkivat sitä yliopisto melakoissa trumpin kannatajien silmille
    ja kyseesä ovat ylen toimitajien kannatamat ihmiset poliitisesti
    trump protester pepper sprayed IN THE FACE
    https://www.youtube.com/watch?v=6PNBxVt-0h
    Trump Supporter Pepper Sprayed By Protester While Giving Interview To Media At UC Berkeley
    https://www.youtube.com/watch?v=OFoM1yXR8E4
    Matu raislauksia pelkäävillä suomalaislla naisillakin voi olla laiton pippuri sumutin laukusaan
    kuka tietää kuinka vakavaan rikoksen he syylistyvät
    jos he sitä joutuvat tosi paikan tullen käytämään
    Mikähän on linnatuomion pituus laittomasta pippuri sumutin pullosta
    PS
    Millähän oikeudella nämä vähemmistön mielipidettä pönkitävät
    viher vasuri new age Repo-Radiolaiset Ylen toimittajat
    Saavat joka päivä vittuila
    Enemmistön kannatavalle politiikalle ja mielipiteille
    ja he tekevät sen faktoista välitämättä
    kun musta itsestä tuntuu siltä
    ja mun mielestä kaikista muistakin pitäisi tuntua siltä
    tai muuten suksikaa rasisitit vituun
    T- johanna Vehko Ja ylen vasuri toimittajien mafian
    eli suurin piirtein kaikki siellä töissä olevat pellet
    ILTALEHTI ei enään eroa Takku.netistä millään muotoa he ovat aateilttan identtisiä kaksosia
    HS: Äärioikeistolaista uutissivustoa käytetty ylioppilaskokeen lähteenä
    http://www.iltalehti.fi/kotimaa/?ref=kn
    Pitäisikö lähteen olla joku Anifan julkaisu niin ei Mitään moititavaa IL

    VastaaPoista