perjantai 17. kesäkuuta 2016

YLEN YTIMESSÄ EDELLEEN KULTTUURIMARXILAINEN MULTIKULTI VAIKKA NIMIKE VAIHTUI




Yle uutiset ja verkkosivut kertoivat eilen (16.5.2016), että Kokoomuksen kansanedustaja
Arto Satosen johtama Ylen tulevaisuutta pohtinut työryhmä julkaisi raporttinsa, jossa Ylen asemaa arvioitiin uudelleen. Kansallisesta näkökulmasta raportissa on erityisen mielenkiintoista Ylen ohjelmapolitiikka, jota eräät perussuomalaiset ovat kritisoineet jo pitkään, varsinkin kun Yle-lakiin on kirjattu vaatimus monikulttuurisuuden edistämisestä. 

Satosen työryhmä on raportissaan tehnyt muodollisen myönnytyksen hallituspuolue Perussuomalaisille muuttamalla sanamuodon monikulttuurisuuden tukemisesta "kulttuurien monimuotoisuuden" kannattamiseksi. Käytännössä termin vaihto ei muuta Ylen linjaa mitenkään ja kanavan monikulttuurinen propaganda kuten valkoisten syyllistämisen (Historia-dokumentit ym.) jatkuu entisenlaisena. Tämän ovat ymmärtäneet myös Ylen hallintoneuvostossa vaikuttavat perussuomalaiset Olli Immonen ja Jari Ronkainen sekä heidän kansanedustajatoverinsa Mika Niikko, Rami Lehto ja Sami Savio. Olli Immonen toteaa bloginsa lehdistötiedotteessa muun muassa näin:
Monikulttuurisuuden tukemisen poistaminen muuttamalla sanamuotoja on yhtä tyhjän kanssa ja kertoo vain haluttomuudesta luoda poliittista väriä kantamatonta tiedonvälitystä. Tämä hyvin kyseenalainen ideologinen tavoite säilyy edelleen Ylen lainsäädännössä ja toiminnassa, kun monikulttuurisuus korvataan ”kulttuurisella moninaisuudella”. Molempien käsitteiden takaa löytyy sama monikultturismi-ideologia. Ei voida enää puhua siitä, että käsite ymmärretään eri tavoin vaan linjaus on nyt vain entistä selkeämpi ja tavoitteellisempi. Mikään ei muuttunut. Myös Yleisradion johto toi ilmi Ylen parlamentaarisen työryhmän kokouksessa, että heidän oletuksensa mukaan mikään ei tule muuttumaan Ylen toiminnassa kyseisen käsitteen vaihdoksen myötä.
Yle Watchissa ehdittiin jo toivoa, että Perussuomalaisten hallitukseen menon myötä blogi voisi lakkauttaa itsensä, koska persut voisivat vaikuttaa positiivisesti Ylen ohjelmapolitiikkaan. Ikävä kyllä, Olli Immosen johtama sinänsä ansiokas falangi Ylen kulttuuribolshevismia vastaan on ollut hyödytön, koska sillä ei ole ollut riittävää poliittista voimaa muuttaa veronmaksajien rahoittaman mediajätin ohjelmasisältöjä. Siksi vähin mitä voidaan tehdä, on jatkaa Yle Watchin brutaalia tiedotussotaa suomalaisvihamielistä kampanjointia vastaan.

1 kommentti:

  1. PS-puolue on huijausta. Ei se tosissaan yritä mitään. Se on pimeimpien mokuttajien feikki. Sopivasti tietenkin voidaan aina vedota vähemmistössä olemiseen ym. Ninhän ne äänet on laskettu.

    VastaaPoista