lauantai 7. toukokuuta 2016

YLE TUTKI - JOPA ROCKFESTIVAALIT NEEKERÖITYMÄSSÄ

Sen toisen PE:n ensimmäisen albumin kansi.


Hektinen ja materialistinen kulttuurimme ei suosi syventymistä henkisiä ponnistuksia vaativalle taiteelle, jolloin markkinamiehille on syntynyt rajaton mahdollisuus myydä pelkistettyä roskaviihdettä. 
Länsimaisen markkinavetoisen kulttuurin lapsellistuminen näkyy irvokkaimmin siinä, kuinka hengenkulttuurin sisällöstä on tullut silmiinpistävän lyhytjännitteistä ja yksinkertaista. Perinteisesti eurooppalaisessa taiteessa ja jopa viihteessä on sisäänrakennettuna henkisyys, älyllisyys ja syvällisyys, jonka vuoksi sille on vierasta luoda kulttuuria, joka olisi lähtökohtaisesti vähä-älyistä ja infantiilia.  Koska eurooppalainen ihminen ei luonnostaan ala tehdä henkistä pikaruokaa, on juutalaisvetoinen viihdeteollisuus tarjoillut sen valmiina neekerimusiikin muodossa. Syy, miksi mediamogulit eivät suosi rockia, johtuu siitä, että se on liian valkoista. Tarvittiin siis jotain muuta.

Neekerimusiikin monotonisin ja vähä-älyisin muoto on rap ja sen eri johdannaiset. Yhdysvalloissa viihdeteollisuus on buustannut tätä retardia nytkytystä valtavalla volyymilla, jonka vuoksi hip hop oli siellä listojen kärjessä jo 1980-luvulla. Iso-Britanniassa kehitys on ollut hitaampaa, sillä esimerkiksi vielä 1990-luvulla kitaravetoiset brittipop-yhtyeet kuten Oasis ja Blur pystyivät ehkäisemään suurta osaa valkoista nuorisoa saamasta henkistä (ja fyysistä) syfilistä mustien heimokilinästä. 

Muutos kohti negridisaatiota tapahtui 2000-luvulla ja nyt se alkaa näkyä myös Suomessa. Viihdeteollisuuden kampanjointi selittää osaltaan onnettoman tilanteen, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt se ilmeisin eli valtava demografinen maanjäristys kaikkialla Euroopassa. Mantereemme alkaa yksinkertaisesti neekeröityä ja se näkyy väistämättä myös vapaa-ajan kulttuurissa kuten jalkapallossa ja musiikissa. Esimerkiksi Englannissa valkoinen kitaraock on listoilla hätää kärsimässä vain siksi, että saarivaltakunnan väkirikas eteläisin osa on negridisoitunut dramaattisesti. 

Myös Suomessa musiikkiviihteen neekeröityminen selittyy sillä, että afrikkalaiset käenpojat ovat levittäytyneet Englannin tapaan maan suurimpiin kaupunkeihin, erityisesti Helsinkiin. Primitiivinen afrikkalainen henki on kaapannut valkoisen viihteen kun pakkointegroidun kulttuurin alistamat nuoret ovat alkaneet apinoida mustia rap-"artisteja" (hirtehinen nimi tuo artisti tässä yhteydessä  mitä tekemistä monotonisellä papatuksella on taiteilijuuden kanssa?). 

Ylen tekemä journalistinen tutkimus Suomen suurimmat rockfestivaalit eivät ole enää rock – räppärit valtasivat lavat 2000-luvulla, on korutonta kertomaa siitä, kuinka valkoisten wiggerien esittämät kongoidiset viidakkorytmit nauttivat festarailla huippusuosiota kotimaisten aisankannattajien ja ns. Suomi-huorien keskuudessa:
Tulokset osoittavat, että rockin osuus rockfestivaaleilla on vähentynyt merkittävästi. Vielä 2000-luvun alussa ohjelmistoissa oli rockia lähes 60 prosenttia, kun sitä on tänä vuonna enää alle 25 prosenttia. Festivaalien tarjontaan on viiden viime vuoden aikana tullut yhä enemmän poppia ja hip hopia. Alkava kesä on ohjelmistoissa käänteen tekevä, sillä hip hop -esiintyjiä on ensimmäistä kertaa enemmän kuin rock-bändejä.
Toinen silmiinpistävä piirre on festivaalien naisistuminen, mikä kertonee siitä, että itsellisiä lapsettomia naisia on entistä enemmän ja heillä on myös rahaa kulutettavaksi viihdemusiikkiin ja festivaaliorgioihin.  Siksi "rock"-festivaalien ohjelmistossa ollaan miehisen kitarockin sijaan siirrytty enemmän bimboilevan tanssimusiikin ja itsetilittävien "syvällisten" naisesiintyjien puolelle. Neekerivetoinen viihde kuten vähämielinen puhelaulu ja julkisen tilan naisistuminen ovat melko hyviä indikaattoreja lännen henkisestä tilasta tällä hetkellä. Se kertoo myös siitä, kuinka valmis Eurooppa on puolustamaan itseään kun hedonisista rappiota vastaan marssivat muslimit vyöryvät tänne avointen porttien läpi.

Miesten musiikkia! jota valhevaltamedia ei ymmärrettävästi suosi.



                                                            ********************



PÄIVITYS 8.5.2016

Valkoisten aisankannattajien lisäksi Yle puffaa myös julkista sektoria rasittavia somalivetelehtijöitä, jotka ajankulukseen pajattavat studiomuusikoiden väsäämien "biisien" päälle turhan elämänsä huippukohtia kuten valkoisen siksan iskemistä, aineiden käyttöä ja pikkurikollista gangsta-elämää. Viimeisin Ylen promotoima Musta barbaari on Kingfish, josta nuorison aivopesukanava YleX kertoo haastattelujutussa Kingfish on Just se somali, joka haluaa murtaa ennakkoluulot rap-brändillään. Ja mikähän Suuri artisti mahtaa tällä kertaa olla kyseessä ja millaisia ennakkoluuloja hän murtaa? Ihan perussomali, jolla on käynyt flaksi moraalittomassa musiikkibisneksessä:

Kingfish on Hämeenlinnassa syntynyt, sittemmin helsinkiläistynyt rap-artisti. Hän ei ole koskaan ollut kovin kiinnostunut koulusta tai niin sanotuista päivätöistä. 24-vuotias Fisu on suorittanut peruskoulun jälkeen ammattikoulun ja armeijan. Autokoulu jäi kesken, vaikka ”siitä pitikin maksaa tonni”. - Jos en tekisi musaa, olisin varmaan linnassa, räppäri toteaa.
Hienosti Kingfish, oikealta nimeltään Remzi Rafle, mursi somaleja kohtaan tunnettaja ennakkoluuloja, jotka tuon lainauksen perusteella taitavat olla ihan sitä perusennakkotietoa. Ylimielisesti virnuileva tulevaisuuden räppilupaus (sic) on kuitenkin siinä mielessä rehellinen, ettei hän edes yritä teeskennellä työhalukasta huippuosaajaa toisin kuin somalijärjestöjen edustajat, jotka yrittävät vakuuttaa meille kaikkien somalien erinomaisuutta tv:n ajankohtaisohjelmissa.

Siitä huolimatta, että kukaan tervejärkinen yli 90 äo-pisteen kansalainen ei vapaaehtoisesti kuuntele hip hopin kaltaista epäeurooppalaista jumputusta, on sille jäänyt huomattava kasvupotentiaali musiikkimarkkinoilla, koska kognitiivisesti haasteellinen alaluokka on lisääntynyt Suomessa viime vuosikymmenenä jyrkästi. Tuohon yhteiskunnallisesti vieraantuneeseen joukkoon kuuluu mm. lähiöiden yksinhuoltajien (isä vankilassa jne.) kakarat, mulattiäpärät sekä tietenkin Eurooppaan rajan yli loikkineet Afrikan ja Lähi-idän huippuosaajat. Tässä mielessä Kingfishillä voisi olla hyvin saumaa ja "työtä" jatkossakin.

Tosin me asioista enemmän tietävät osaamme aavistaa jo nyt, että taikaseinä ei tule olemaan ikuisesti auki ja sossun bileille tulee ennen pitkää valomerkki. Niin sanotun ylimääräisen uutislähetyksen jälkeen katolta äänestäjät takaavat sen, että kehitysmaalaisille vetelehtijöille tulee helvetinmoinen kiire palata takaisin kotiin savimajojen ja nuotiotulien ääreen.

5 kommenttia:

  1. Suurin syy näiden rap-suurientaiteilijoiden ja piipittävien naistulkitsijoiden esiintyöntämiselle on raha. On aivan järjetön rahansäästö, kun kaikki voidaan tehdä koneilla, eikä tarvitse maksaa muusikoille. Luulenpa,,että syksyllä tullaan näkemään festareiden konkurssitoitumista. Syy: Huonolaatuinen musiikkitarjonta. Suomi on klassinen heavy- ja rock and rollmaa. Jos YLE saa jonkun vasemmistoliiton tai vihreiden virallisen viisikymppisen nuorisoidolin, A.Kelan tai Atomirotan nostettua vähäksi aikaa listoille, niin ei se sitä tarkoita, että ne festareille väkeä vetäisivät. Konkurssia pukkaa festaririntamalla.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Joo, tietysti voiton maksimointi on se mikä pääasiassa pyörittää musiikkiteollisuutta. Tämä on niin itsestään selvä asia, että jätin sen sanomatta, vaan keskityin siksi räppi-säksätyksen kulttuuriseen puoleen.

    VastaaPoista
  4. Aivan upealla tavalla kingfish murtaa enakkoluuloja! Minä tosiaan olin siinä uskossa, että kaikki somput on koneinsinöörejä. Poikkeuksiakin näemmä löytyy.

    VastaaPoista
  5. Aivan upealla tavalla kingfish murtaa enakkoluuloja! Minä tosiaan olin siinä uskossa, että kaikki somput on koneinsinöörejä. Poikkeuksiakin näemmä löytyy.

    VastaaPoista