keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

VOIMAANNUTTAVAA YLIMIELISYYTTÄ KOHDEYLEISÖLLE



YLE TV2, 17.7.2013, klo 22.10 Theroux ja vihatut Phelpsit

Louis Theroux tapaa jälleen Phelpsit, Amerikan vihatuimman perheen. He ovat nyt entistä vakuuttuneempia maailmanlopun lähestymisestä, mutta äärimmäinen uskonkiihkoilu on saanut perheen rivit rakoilemaan. T: BBC. 


Linkki ohjelmaan.


Westboro Baptist Churchille (WBC) on helppo nauraa ylimielisesti muidenkin kuin sekulaarien itkuhumanistien. Silti monet maalliset ja ateistiset Hyvät ihmiset™ tuntevat todennäköisesti olonsa hetkittäin epämukavaksi ja jopa vihaiseksi katsoessaan tätä ohjelmaa. Heidän tunteitaan loukataan, sillä WBC tulee solvanneeksi joitain heidän pyhiä arvojaan. Ohjelman katsojakunta, josta suuri osa kuuluu luultavasti hegemoniseen 1968-hedonistisukupolveen, ei ole tehnyt neljäänkymmeneen vuoteen muuta kuin rienannut vanhempien polvien arvoja. Kun WBC:n hörhöt pilkkaavat televisiossa heidän  pyhiksi julistamiaan homo"arvojaan", saavat he tuntea sisimmissään pienen aavistuksen siitä, mitä heidän loukkauksensa kohteet ovat joutuneet tuntemaan viimeisen neljän vuosikymmenen aikana.

Se, että WBC  julistaa Jumalan vihavaan hinttejä (God Hates Fags) on lopulta yhdentekevää, sillä pelkkä materialistinen biologiakin "tietää" kuin sokea kelloseppä, että Nature Hates Fags, tuota porukkaa, jonka sodomia ei johda muuhun kuin geneettiseen umpikujaan.
Käsiään yhteen hierovien punaliberaalien rienaajien on syytä ymmärtää, että sen mikä taaksensa jättää sen edestään löytää - korkojen kera.


YLE TV1, 17.7.2013, klo
19.00 Historiaa: Vallankumouksen lapset 


Vuosi 1968 nosti esiin kaksi kapitalismia vastustavaa naista. Ulrike Meinhofista tuli Baader-Meinhof ryhmän johtaja ja Fusako Shigenobu perusti Japanin punaisen armeijakunnan - nyt heidän tyttärensä kertovat tarinansa.
 


Linkki ojelmaan.

Punaisten pirujen jälkeläisistä tehty hellämielinen ja ymmärtävä tv-dokumentti. Ohjelmassa on toki myös kritiikkiä tuota itsekästä ja poispilattua uuspunikkisukupolven kaheleinta osastoa kohtaan, mutta pääpaino on heidän lastensa tunnepuheella josta huokuu ymmärrys vanhempiensa idealismia kohtaan. Aidosti kriittiselle katsojalle tulee kuitenkin hyvin pian selväksi, että marxismin kaikki muodot aina uusvasemmistolaiseen mädätykseen asti johtavat itsetuhoisuuteen. Lopputulos on vääjäämättä sama kuin Jim Jonesin johtamalla Kansan Temppelillä (engl. Peoples Temple), jossa koko itsetuhoinen yhteisö joi katkeran myrkyn - Have a Kool-Aid and Die! 


YLE TV1, 17.7.2013, klo 22.05 Herttuatar

(The Duchess/Englanti 2008) 1700-luvulle sijoittuva värikäs melodraama aatelisnaisesta, joka
ei alistu ajan tavanomaisiin moraali- ja naiskäsityksiin. O: Saul Dibb. N: Keira Knightley, Ralph Fiennes, Charlotte Rampling.


Jahas, 2000-luvun historiallisissa tv-draamoissakin aletaan menneisyyttä esittää punaisten yliopistojen kuihtuvien muotiaatteiden mukaisesti. Varmaan aivan hirrrveän voimaannuttavaa. Mutta ottiko huora myös pullaa?

2 kommenttia:

  1. Fem:

    22:00 Köyhyys - miksi?: Aurinkoenergiaäidit
    Rafea, beduiinimiehen toinen vaimo, valitaan koulutukseen Intiaan. Siellä luku- ja kielitaidottomia naisia kaikkialta maailmasta perehdytetään aurinkoenergian käyttöön. Rafea voi kirjaimellisesti tuoda valon kyläänsä.

    22:52 Köyhyys - miksi?
    Juhlapuku vuokralla. Ohjaaja: Alicia Cano, Uruguay. Tuotanto: Steps International.

    Jatkuvaa kehitysmaalaispropagdaa.

    VastaaPoista
  2. TV2:

    14:15 Lene, islam ja rakkaus
    Oslosta kotoisin oleva 24-vuotias Lene on muuttanut Egyptiin, kääntynyt muslimiksi ja avioitunut. Millaista on Lenen elämä perheenäitinä ja työssäkäyvänä naisena Egyptissä?

    Teema:

    18:00 Pyhimys
    Ihmissalakuljettajat. Pyhimys tapaa kalastusmatkansa päätteeksi miehen, joka on keksinyt laittomien siirtolaisten maahantuonnista tuottoisan bisneksen. Mutta pakistanilaispakolaisten joukossa on myös isorokon kantajia.

    VastaaPoista