tiistai 17. maaliskuuta 2015

JOUKOITTAIN YLEN YKSITTÄISTAPAUKSIA




Mikäli kaikilla valtion toimilla raskautettu kansalainen ei halua pilata aamuaan, hänen ei kannata silloin avata Ylen aamu-tv:tä. Esimerkiksi tänä aamuna toimittaja ilmoitti ääni väristen, että somalinainen 
Maryam Ismail oli omaehtoisesti ottanut yhteyttä Yleisradioon, koska viiden somalin yksittäistapaus, Ylen uuskielellä "ryhmäraiskaus", on herättänyt rasisteissa eli suomalaisissa silmitöntä viharaivoa, jonka vuoksi jotkut somalit ovat oikein internetissä saaneet osakseen kielteistä palautetta. Tottahan toki tällaisen sorron kohteen piti päästä suoraan lähetykseen kertomaan oma kantansa! Ja hienostihan Maryam veti, aivan kuin toimittaja olisi itse puhunut miten "asiat oikeasti ovat".

Lyhyeen haastatteluun oli saatu mahdutettua lähes kaikki mahdolliset multikultia puolustavat kliseet ja olkiulkot, kuinka vika ei ole somaliyhteisössä eikä edes somaleissa, vaan "yksittäisissä nuorissa", jonka perusteella "
kokonaista yhteisöä ei voida pitää vastuullisena viiden pojan tekemisistä." Koko tv-studion hätääntyneessä huolessa paistoi läpi ajatus, että ulkomaalaisnuorten joukkoraiskaus on sivuseikka kun taas siitä seuraava "rasistinen" nurina on se suurin ongelma, johon suomalaiskriittinen poliisi on sentään tarttunut viime päivinä resurssejaan säästämättä.

Lopuksi 
Maryam Ismail totesi, että "jokainen on yksilö ja jokainen vastaa omista teoistaan", johon toimittaja nyökytti hyväksyvästi. Jostain syystä toimittajilta nähdään sama hyväksyvä nyökkäys myös päinvastaisten väitteiden kohdalla, kunhan ne koskevat vain suomalaisia kuten "suomalaiset ovat rasisteja", "suomalaiset miehet hakkaavat ja raiskaavat naisia rutiininomaisesti" ja "rasistit [suomalainen proletariaatti] ovat syrjäytyneitä raukkoja ja reppanoita".





Yle Uutiset 17.3.2015 Facebook-sivullaan: 

Tämä on eräänlainen empiirinen koe. Haluamme nähdä, että voidaanko rasismista ja ulkomaalaistaustaisten tekemistä rikoksista keskustella täällä niin, että ei yleistetä. Eli: Ei tuomita esimerkiksi kaikkia somaleja siksi, että jotkut somalit ovat syyllistyneet raiskaukseen. Pystymmekö tähän?


Yle teeskentelee tyhmää ja puhuu siksi tahallaan asian vierestä rakentelemalla olkiukkoja - kukaan ei ole syyttänyt kaikkia somaleja raiskaajiksi, vaikka huomattava joukko niihin syyllistyykin. Sen sijaan voimme tilastojen ja arkihavaintojen perusteella esittää, että eräissä kulttuureissa raiskaaminen on erittäin yleistä ja hiljaisesti hyväksyttyä; toisin sanoen se on maan tapa, osa kulttuuria.

Lähdetään perusasioista: sisäryhmäkulttuureista tulevien ulkomaalaisten tekemistä rikoksista
 ei voi keskustella yksilötasolla, koska kyse ei ole vain yksilöongelmasta. Tilastolliset ja empiiriset havainnot puhuvat kiistattomasti sen puolesta, että varsinkin Lähi-Idän ja mustan Afrikan ns. "rikkaammissa kulttuureissa" raiskaukset - etenkin joukkoraiskaukset - ovat pari sataa kertaa yleisempiä kuin valkoisten eurooppalaisten kulttuureissa. Ne ovat kiinteä osa heidän kulttuuriaan, niin sanottua normaalimeininkiä.

Toisin kuin itsestään vastuun kantavat eurooppalaiset individualistit somalit elävät tiiviissä heimo- ja klaanikulttuurissa, joissa on vahvat kollektiiviset kirjoittamattomat normit ulkoryhmiä kohtaan. Heille nuori suomalainen vapaana kulkeva nainen on pelkkä huora ja suomalainen mies hölmö työjuhta, jonka pitää lahjoittaa tuottamansa hyvinvoinnin resurssit somaleille. Somalien parasitismin "oikeuttavaa" herrakansafilosofiaa tukee myös heidän kannattamansa islam, jossa Allahin uskotaan lahjoittaneen vääräuskoisen Euroopan resurssit oikeauskoisten vapaaseen käyttöön. Vääristyneen kollektiivisen omakuvansa vuoksi he eivät tunne aidosti mitään kiitollisuutta suomalaisten avusta, vaan katsovat kiitoksen siitä kuuluvan ainoastaan Allahille ja häntä uskollisesti seuraaville somaleilla eli heille itselleen.

Mikäli Yle ja 
Maryam Ismail olisivat somalien suhteen rehellisiä heidän pitäisi kannattaa yhteisöllisiä rangaistuksia, sillä somalikulttuuri perustuu kollektivistiselle moraalille, jossa yhteisö kostaa jäsenensä kohtaaman vääryyden sokeasti toiselle yhteisölle. Vaikka he kollektiivisen sisäryhmämoraalinsa vuoksi eivät kaksinaamaisesti pidäkään ulkoryhmän jäseniin (mm. suomalaisiin) kohdistamia vääriä tekoja rikoksina, pitäisi meidän suomalaisten nähdä ne sellaisina, sillä juuri sellaisia ne ovat. Kun raiskaussyytös osoitetaan koko somaliyhteisölle, saattaisi heidän itseymmärryksensä julkisen häpeän myötä lisääntyä ja näin vähentää häiriökäyttäytymistä. Tosin tämäkin voisi toimia vain yhteiskunnallisena ensiapuana, sillä ongelman juuret ovat syvemmällä.

Minkäänlainen kulttuurinen sopeuttaminen ei voisi lopulta ratkaista ongelmaa, koska kulttuurin lisäksi eräillä populaatioilla on myös geneettisesti suurempi taipumus raiskaamiseen, mikä ilmenee itäaasialaisia ja eurooppalaisia pienempänä itsehillintänä, 
suurempana promiskuiteettina ja aggressioherkkyteenä. Ainoa jäljelle jäävä ratkaisu on haitallisen maahanmuuton lopettaminen ja jo maassa olevien etnisesti sopeutumattomien ihmisten palauttaminen kotimaihinsa.



Yle TV2, 17.3.2015, klo 21:00, Ajankohtainen kakkonen  

Eduskuntatyö paketissa - kiitokset luopuville edustajille. Päivä juutalaisena - nouseeko antisemitismi myös Suomessa? Kahtiajakautunut kuubalaisperhe - tunteita meren molemmin puolin. Juontajana Salla Paajanen. HD



Somalien tapaan myös juutalaiset haluavat korostaa kollektiivista uhriasemaansa, vaikka se onkin entistä vaikeampaa, sillä tietoisuus heidän kiistämättömästä vallastaan median tajuntateollisuudessa Hollywoodissa, Wall Streetin ja Lontoon pörsseissä, Valkoisen talon käytävillä, AIPACissa ja niin edelleen on kasvanut mediakriittisissä kansalaisissa huomattavasti. 

Menestyksekkäänä kansana heillä ei ole mitään syytä samanlaiseen kantaväestöön kohdistuvaan fyysiseen terroriin kuten somaleilla ja romaneilla, ainakaan länsimaissa. Siksi heillä on paljon uskottavampi syy todistaa syyntakeettomuuttaan ja uhriuttaan kuin avoimesti aggressiivisilla arabeilla tai somaleilla.

Kuten tässäkin ohjelmassa, suomalaiset juutalaiset korostivat viattomuuttaan ja heihin kohdistuvaa järjettömältä näyttävää vihamielisyyttä. Mikäli toimittaja olisi Israelin tilanteen lisäksi uskaltanut avata edes hieman kansainvälistä diaspora-juutalaisuutta ja juutalaisten sisäryhmäetua ajavan kulttuurin korrosiivista vaikutusta länsimaihin, avautuisi juutalaiskriittisyys tavalliselle katsojalle aivan eri tavalla. 

Haastatellut puhuivat lämpimästi rakkaudesta, mikä tarkoitti kai sitä, että muiden pitäisi rakastaa juutalaisia ja juutalaisten lähinnä omiaan (kuten Talmudissa opetetaan). Sen sijaan on hyvin vaikea nähdä rakkautta vaikutusvaltaisten juutalaisen toimissa, jotka kohdistuvat valkoiseen eurooppalaisväestöön Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Lisäksi juutalaisten enemmistö eli maallistuneet liberaalijuutalaiset kannattavat innokkaasti juutalaiseliittiä politiikassa, akatemiassa ja mediassa, joissa nämä ajavat kaikkea sitä mikä heikentää ja rappeuttaa valkoisen kantaväestön identiteettiä ja olemassaoloa - on kysymys sitten liberaalista maahanmuutosta, homomaniasta tai feminismistä. Koska kyse on vallan nollasummapelistä, juutalaisten eliitti ajaa omaa etnistä etuaan, jolloin sen täytyy väistämättä olla vihamielinen isäntäkansan intressille. Sanalla sanoen eurooppalaisten kannalta kyse on vihamielisestä eliitistä, jonka vuoksi puheet jostain "keskinäisestä ymmärryksestä" ja "rakkaudesta" ovat pelkkää silmänlumetta hyväuskoiselle goyimille.

Ajankohtaisen kakkosen studioon ennalta arvattavaksi asiantuntijaksi raahattu 
Turun yliopiston yleisen historian dosentti Eero Kuparinen on tunnettu juutalaisuuden puolustaja, jonka suusta ei edellä mainittua kritiikkiä odotetusti saatu kuulla, vaan hän noudatti tuttua median seuraamaa filosemitististä narraatiota. Jälleen kerran juutalaisvastaisuus jätettiin Kuparisen haastattelussa keinotekoiseksi irrationaaliseksi mysteeriksi, vaikka sen purkaminen olisi ollut melko helppoa antamalla puheenvuoro juutalaiskriittiselle asiantuntijalle.



***********************************************************************************************************


Yle Watchin omat facebook sivut nyt täältä.

Yle Watchin juttuja, jotka liittyvät Ylen ohjelmiin ja uutisiin, voi myös postata eri Yleisradion Facebook-sivuille. Kun postaat, niin älähän trollaa, vaan toimi asiallisesti. Ohessa suorat linkit, klikkaa nimeä:

Yleisradio
Yle Uutiset
Yle Areena
Yle Teema


maanantai 16. maaliskuuta 2015

BÖRJE KUVARUUTUUN KUN VALKOISTEN VASTAINEN RASISMI-VIIKKO ALKAA

Börje Mattsson tarjoaa feces-jöötiä hurahtaneille.


Yle uutiset informoi, että tänään 16.3.2015 alkaa Suomen Punaisen Ristin järjestämä Rasismin vastainen viikko. Uutisen mukaan SPR:n viikon teemana on Asennematka-kampajana, jonka "tavoitteena on rohkaista ihmisiä puuttumaan arjen rasismiin eli asenteisiin ja käytökseen".

Ihan kannattavaa, mikäli kampanja kohdistettaisiin myös Afrikan ja Lähi-idän nuoriin kolleihin, jotka arjessaan valitsevat rasistisesti väkivaltansa ja raiskaustensa kohteet vain valkoisesta väestönosasta. Heidän rasistisesta geenirosvoilusta kertovat raiskauksensa ovat väestömäärään suhteutettuna 13-kertaa yleisempiä kuin kantaväestössä ja lisäksi niissä on monesti mukana aina selvin päin tehtyjä joukkoraiskauksia, jotka ovat lähes tuntematon ilmiö kantasuomalaisten miesten kohdalla. Kansalaisten ei kuitenkaan kannata pidättää hengitystään, sillä SPR:n kampanjassa ei tulla puhumaan värillisten rasismista, vaan se keskittyy tuttuun tapaansa läksyttämään rasistisesti vain valkoisia –
 anti-rasismi onkin vain pelkkä koodisana valkoisten vastaiselle rasismille.




Yle Fem, 16.3.2015,  klo 22.30,  Muotokuvassa: Börje Mattsson

2/6. Rakas riitapukari. Börje Mattsson on ollut journalisti, rauhanpuolustaja ja maahanmuuttajakoordinaattori. Kaikissa rooleissaan häntä on ohjannut vahva käsitys oikeasta ja väärästä. Toimittaja: Barbara Savolainen. (U) Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi. Äänitekstitys: ruotsi


Rasistisen Kansanpuolueen (RKP) kellokas ja surullisen kuuluisan monikultturismia palvovan Faces Etnofestivaalin primus motor Börje Mattsson on Rasismin vastaisen viikon kunniaksi lähikuvassa Yle Femmassa.

Ohjelma on katsomisen arvoinen, sillä se paljastaa paljon ihmisestä, joka on jo neljännesvuosisadan ajan elättänyt itsensä monikultturismilla ja suomalaisvihamielisyydellä. Mattsonin toiminta on niin viheliäistä, että joku voisi pitää häntä kansanvihollisena. Me emme tätä tuomiota anna, vaan tv-katsojat voivat päättää siitä itse. Ohjelman taustaksi kannattaa lukea Mediaseuranta-blogissa Mattsonista reilu viisi vuotta sitten julkaistu haastattelu.




***********************************************************************************************************


Yle Watchin omat facebook sivut nyt täältä.

Yle Watchin juttuja, jotka liittyvät Ylen ohjelmiin ja uutisiin, voi myös postata eri Yleisradion Facebook-sivuille. Kun postaat, niin älähän trollaa, vaan toimi asiallisesti. Ohessa suorat linkit, klikkaa nimeä:

Yleisradio
Yle Uutiset
Yle Areena
Yle Teema

torstai 12. maaliskuuta 2015

"RAKENTEELLINEN RASISMI" - MIKÄ IHANA TEKOSYY PITÄÄ MUSTIA VASTUUTTOMINA LAPSINA



Ylen verkkosivut ja klo 18.00 tv-uutiset kertoo, että roturistiriitojen vaivaaman Yhdysvaltojen Fergusonin kaupungissa kiehuu taas. Tällä kertaa mustasta väkijoukosta ammuttiin ja haavoitettiin vakavasti kahta poliisia.

Heti jutun alussa Ylen uutistenlukija noudatti tuttua kosmopoliittisen median harhaanjohtavaa kaavaa kertomalla että "aseettoman mustan teinin ampuminen viime elokuussa johti rajuihin mielenilmauksiin." Asiaan sen kummemmin perehtymättömät tavalliset kansalaiset saavat tästä yliolkaisesta lauseesta sellaisen käsityksen, että poliisi ampui syyttä suotta mustan pikkupojan, luultavasti silkasta rasistisesta pahantahtoisuudesta.

Tosiasiassa kyseessä oli rikollistaustastaan tunnettu 
lähes kaksimetrinen täysi-ikäinen nuori mies Michael Brown, joka vain pari minuuttia ennen ampumavälikohtausta oli ryövännyt väkivaltaisesti pikkusikareita hentoisen aasialaisen omistamasta pikkukaupasta. Poliisi Darren Wilsonin tunnistettua Brownin kadulla tämä kävi päälle ja yritti käsirysyn tuoksinassa kaapata virka-aseen (katso tapahtumien kulusta kertova video täältä). Tämän jälkeen poliisi yritti pysäyttää Brownin varoituslauksella ja sitten ampumalla tätä jalkaan, mutta päällekarkaaja vain jatkoi uhkaavaa etenemisestään kohti poliisia kunnes sai kuollettavan luodin päähänsä. Jopa Ylen verkkouutiset kertoi tapahtumien kulusta ja valamiehistön viime marraskuun vapauttavan päätöksen perusteista. Tässä muutamia otteita Ylen uutisesta:
Ajaessaan yksin poliisiautollaan Wilson havaitsee kaksi miestä, jotka kävelevät keskellä katua. Hän pysäyttää autonsa ja pyytää heitä siirtymään jalkakäytävälle. Miehet eivät tottele, vaan vastaavat poliisille alatyylisesti.   
Tässä vaiheessa Wilson näkee pikkusikarit Brownin kädessä ja huomaa miesten sopivan tupakkavarkaiden tunnusmerkkeihin. Hän pyytää radiolla apua ja siirtää autonsa niin, että se estää liikenteen kadulla.   
Konstaapeli aikoo nousta autostaan, mutta Brown paiskaa auton oven kiinni. Tämän jälkeen Brown lyö nyrkillä poliisimiestä kasvoihin ainakin kaksi kertaa avoimen ikkunan läpi. Kun Brown hetkeksi kääntyy kohti kumppaniaan, Wilson yrittää ottaa kiinni hänen kädestään. Brown on kuitenkin liian vahva kiinni pideltäväksi.   
Wilsonilla ei ole mukanaan sähkölamautinta, eikä hän ahtaassa tilassa saa käsiinsä suihkepulloa, jolla suihkuttaisi Brownin silmiin sokaisevaa ainetta. Hän ottaa esiin SIG Sauer P229 -pistoolinsa. 
Kuulusteluraporttien mukaan konstaapeli Wilson piti asetta kädessään, mutta Brown otti asetta pitävän käden suureen kouraansa huutaen samalla törkeyksiä poliisimiehelle.   
Wilson onnistuu kääntämään aseen suunnilleen kohti Brownia ja yrittää ampua. Ase ei kuitenkaan laukea, koska Brownin sormi oli ilmeisesti iskurin välissä. Vasta kolmannella yrityksellä ase laukeaa, ikkunalasi hajoaa ja Wilson saa verta kädelleen.   
Tuolloin raivostunut Brown työntää koko ylävartalonsa auton sisään yrittäen useita kertoja lyödä Wilsonia. Poliisimies yrittää kahdesti ampua Brownia, mutta ase on jälleen jumissa.  Brown lähtee pakoon. Wilson kutsuu uudelleen radiolla apuvoimia ja lähtee Brownin perään. Noin 50 metrin päässä autosta Brown pysähtyy ja kääntyy kohti Wilsonia. Todistajanlausunnot ovat tässä vaiheessa hajanaisia. 
Brownin sanotaan joko kävelleen, horjahdelleen tai syöksyneen kohti konstaapelia.   
Wilson itse kuvailee Brownin käytöstä äärimmäisen aggressiiviseksi ja pelottavaksi. Hän sanoo Brownin myös työntäneen oikean kätensä housunkauluksensa alle. Vaikka Wilson itsekin on kookas, sanoo hän tunteneesa olonsa pieneksi kohti tulevan Brownin edessä. Vaikka Brown on vain 18-vuotias, on hän 193 senttiä pitkä ja painaa yli 130 kiloa.   
Wilson ampuu Brownia, joka jatkaa kuitenkin liikettään. Luodit menevät ehkä ohi. Tämän jälkeen Wilson ampuu vielä kaksi laukaussarjaa Brownia kohti, jälkimmäisellä kerralla tämän päähän. Brown kaatuu maahan. Muutamaa sekuntia myöhemmin toinen poliisiauto saapuu paikalle.   
Wilson käyttää tapahtuman aikana aseensa lippaassa olleista 13 ammuksesta 12. Kuuden luodin todetaan osuneen Browniin, joka kuolee myöhemmin vammoihinsa.

Tuoreet poliiseja haavoittaneet ampumiset liittyvät Yhdysvaltain oikeusministeriön päätökseen olla nostamatta syytettä väkivaltaisen mustan miehen Fergusonissa ampunutta poliisia vastaan. Vaikka päätös oli todisteiden valossa aikaisemman valamiehistön päätöksen tapaan yksimielinen, kääntävät globaalit mediat uutisjutuissaan huomion oikeusministeriön samana päivänä julkaisemaan (tuskin sattumalta) raporttiin, "jonka mukaan Fergusonin poliisi on syrjinyt mustia säännönmukaisesti vuosien ajan."  Tähän raporttiin tarttuu myös Yle, kun se kertoo, että "Fergusonin poliisivoimissa on syyllistytty rakenteelliseen rasismiin." 

Tällä kyseenalaisella väitteellä valtamedia antaa mustille oikeutuksen harjoittaa entistä enemmän väkivaltaa poliisia ja valkoisia vastaan. Median rituaalisella uhripuheella on monta tarkoitusta, mutta varsinkin tässä sen pyrkimys on viedä huomio pois olennaisimmasta eli mustien rikollisuudesta ja heidän harjoittamasta systemaattisesta väkivallasta valkoista enemmistöä vastaan, joka jo pelkkinä absoluuttisina lukuina on monikertaista verratuna valkoisten mustiin kohdistamaan väkivaltaan. Tästä paljon yleisemmästä ja vakavammasta rasismista valtamediat kuten Yle vaikevat tietoisesti täysin.

Huolestuttavinta valtamedian Fergusonin ja Trayvon Martin narraatiossa on se, että se on samassa linjassa vainoharhaisen äärivasemmistolaisen tulkinnan kanssa. Toisaalta on surkuhupaisaa huomata, kuinka vihamielisesti äärivasemmisto suhtautuu "kapitalistien valtamediaan", mutta syleilee suurta määrää sen uutisia, kunhan ne vain myötäilevät heidän maailmankuvaansa ja kulttuurimarxilaista "kriittistä" ajattelua.

Suomessa äärivasemmistolaiset foorumit kuten Takku.net ja Punk in Finland käyvät hyvinä esimerkkeinä vasemmistolaisesta mentaliteetista, jossa tosiasiat eivät ratkaise, vaan pelkkä usko, että he ovat moraalisesti oikeassa ("Amerikassa kansa nousee kadulle"). Punk in Finlandin keskusteluketjussa päivystävät anarkokommunistit linkittävät vain ideologiaansa sopivia artikkeleita ja keskustelevat niiden pohjalta ikään kuin ne olisivat tapahtumien taustoille edes puolitotuus. Jo muutamalla Yle Watchin jutulla linkkeineen tuollainen roska olisi pyyhkäisty pois pöydältä, mutta toisaalta kuka täysjärkinen haluaisi kinastella tosiuskovaisen hyeenalauman kanssa.

Ylipäätään eurooppalaisperäisissä vasemmistolaisissa on huomioitavaa, että asettumalla jyrkästi valkoista väestöä ja ad hoc "sortavia rakenteita" vastaan, he eivät aidosti edes tavoittele mustien auttamista. Tosiasiassa rotuongelmat ovat heille vain tekosyy ilmaista vihaansa ja turhautunutta vallanhaluaan. Syyttämällä raivoisasti vain valkoisia he tekevät loppujen lopuksi karhunpalveluksen mustille, koska tällainen asenne vain kiihdyttää rotuvihaa.

Äärivasemmiston ideologiset kuppikunnat näyttäytyvät mielellään kapinallisina, mutta hieman lähempi tarkastelu paljastaa heidän kannattavan länsimaisen yhteiskunnan perusarvoja, joita he eivät kyseenalaista; heidän tavoitteensa eivät ole ristiriidassa vallitsevan moraalin kanssa. Päinvastoin, heitä on syytä pitää Systeemin räksyttävinä vahtikoirina, jotka esiintyvät paavillisempina kuin paavi itse syyttämällä yhteiskuntaa siitä, ettei se kunnioita niitä periaatteita joita se väittää kannattavansa. 

Tietyissä yhteiskunnallisissa kysymyksissä tämä vasemmiston kritiikki on perusteltua, mutta samaan hengen vetoon on valheellista väittää, että vasemmisto edustaisi kapinallisuutta sanan varsinaisessa merkityksessä. Lähinnä siitä tulee mieleen 1960-luvun Kiinan nuoret maolaiset, jotka syyttivät fanaattisesti eliittiä ja valtavirtayhteiskuntaa siitä, että se on unohtanut kommunismin todelliset periaatteet. Toisin sanoen vasemmisto edustaa turbovaihteella olevaa yhteiskunnallista konformismia. Tämä näkyy myös äärivasemmiston nykyisessä yhteiskuntakritiikissä, jossa noudatetaan samaa linjaa kuin Ylessä ja Helsingin Sanomissa – kyse on vain puhdasoppineisuuden aste-erosta.


Yle Watchin jutut Fergusonista:
1. artikkeli
2. artikkeli
3. artikkeli
4. artikkeli
5. artikkeli
6. artikkeli

Yle Watchin jutut tapaus Trayvon Martinista:
1. artikkeli
2. artikkeli
3. artikkeli




***********************************************************************************************************


Yle Watchin omat facebook sivut nyt täältä.

Yle Watchin juttuja, jotka liittyvät Ylen ohjelmiin ja uutisiin, voi myös postata eri Yleisradion Facebook-sivuille. Kun postaat, niin älähän trollaa, vaan toimi asiallisesti. Ohessa suorat linkit, klikkaa nimeä:

Yleisradio
Yle Uutiset
Yle Areena
Yle Teema

maanantai 9. maaliskuuta 2015

KUN VAALIT LÄHESTYVÄT, POMPAHTAVAT NATSIT KUVARUUTUIHIN



Yle TV1, 9.3.2015,  klo 19.00, 
Historia: Folke Bernadotte, rauhan mies 

1/2. Valkoiset bussit. Kreivi Folke Bernadotte oli ruotsalainen diplomaatti ja Punaisen Ristin johtaja. Hän johti pelastusoperaatiota, jossa 27 000 vankia vapautettiin keskitysleireiltä toisen maailmansodan aikana. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi. K12 (ahdistus).

Linkki Ylen ohjelmaesittelyyn.


Eduskuntavaalit pidetään keväällä 19.4.2015
, jonka vuoksi Yle onkin aloittanut hyvissä ajoin oman negatiivisen vaalikampanjansa marssittamalla historian pölyttämät natsit ja keskitysleirit vaalikarjan verkkokalvoille. Jo pari viikkoa on saatu kaikissa suurissa medioissa kuulla yksimielistä määintää siitä kuinka Perussuomalaisten Jussi Halla-ahon maahanmuutto-ohjelma olisi perustuslainvastainen ikään kuin sellaisen ehdotuksen esittäminen sinänsä olisi jotenkin lainvastaista. Varsinkin Ylen Ruben Stiller, joka kannattaa monikultuurisuutta Suomeen mutta ei Israeliin, on ohjelmissaan ollut suorastaan monomaanisen kiinnostunut tuosta maahanmuutto-ohjelmasta. Halla-aho totesikin Stilleristä osuvasti tuoreessa Facebook-päivityksessään (9.3.2015): 
Kysyn hiukan retorisesti, onko Stillerillä ja kumppaneilla pieni pakkomielle, johon vuodetkaan eivät auta. Halla-aho halla-aho halla-aho halla-aho halla-aho.
Ylen kulttuurivasemmistolaisilla todella on vakavia pakkomielteiltä eikä se koske vain Halla-ahoa. Illan historiadokumentti käsittelee jälleen holokaustia, vaikka se onkin naamioitu henkilökuvaksi ruotsalaisesta kreivi Folke Bernadottesta. Kun natsiaiheet alkavat olla vuosikymmeniä jatkuneen propagandasirkuksen jälkeen loppuun kaluttuja, täytyy holokaustilla historiapolitiikkaa tekevien mediakeisarien yrittää etsiä uutta kulmaa aiheeseen, jotta se ei herättäisi hypnotisoituija kansalaisia kysymään, että miksi taas tätä samaa. Bernadotten pelastuoperaatio oli vain pieni yksityiskohta suursodassa, mutta niin vain sekin pitää nostaa esiin vieden näin tilaa muilta olennaisimmilta ja nykynäkökulmasta katsottuna relevanteimmilta historian tapahtumilta. 

Ei tarvitse olla kovin kaukaa viisas kun toteaa jo tässä vaiheessa, että vaalien lähestyessä natsiohjelmien ja "äärioikeistoa" käsittelevien dokumenttien määrä tulee lisääntymään Ylessä huomattavasti. Se ei ole sattumaa, se on Ylen negatiivista vaalimainontaa.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

TALO ELÄÄ TAVALLAAN, MUTTA VIERAS EI VAIN LÄHDE AJALLAAN.

HUUTAVAN työvoimapulan paikkaaja vakitoimessaan.

Yle uutisten tuoreen jutun Maahanmuuttajat kertovat kokemuksistaan: "Nainen kysyi huoltoasemalla, onko minusta maksettu" lähtökohtana on, että maahanmuutto on aina ja ikuisesti pelkästään positiivinen lähtökohta. Mikäli suomalaisten lompakoille 
tupajumeiksi tarrautuneista "vieraista" löytyy sopeutumisongelmia, on vikaa etsittävä ainoastaan kiittämättömistä ja suvaitsemattomista alkuasukkaista.

Jo jutun ingressissä mikä tahansa epäsuora nuiva asenne "luonnonilmiötä" nimeltä maahanmuutto kohtaan on mielipuolista ääriajattelua. Synkkinä impivaaralaisina suvaitsemattomuuden aikoina, siis ennen 1990-luvun ulkomaalaisinvaasioita, tuolloinen etnovaltio Suomi olikin täynnä äärimmäistä ääriajatteluä ja ääritoimintaa, johon kuului mm. sellainenkin ihmisoikeusrikkomus, että valtio saattoi ensi sijassa ajaa suomalaisten asiaa eikä 7 miljardin ulkomaalaisen. Silti itsekkään kansallisvaltion natsihaamu nostaa jatkuvasta aivopesusta valistuksesta huolimatta aika ajoin rumaa päätään, jonka vuoksi suomalaisten etua vastaan taistelevan urhean etujoukon, Ylen ja yliopistotutkijoiden, täytyy olla koko ajan valveilla. Ja kyllähän he ovatkin, vaikka Väestöliiton monikulttuurisuusasiain päällikkö Minna Säävälä näkee ajoittaisista vaaran merkeistä huolimatta kansalaisten pääosin alistuneen itsetuhoiselle monikulttuurisuudelle:
– Olen vakuuttunut siitä, että suomalaiset sietävät erilaisia kulttuureja paremmin. Elämäntapa on muuttunut, mutta suurin huoleni on asenteiden polarisoituminen. On porukoita, jotka ilmaisevat kielteisiä mielipiteitä äänekkäästi eivätkä hyväksy monimuotoistumista. Suurin osa väestöstä on kuitenkin muuttunut aiempaa hyväksyvämmäksi.
Säävälän mielestä eräs keino purkaa tätä suomalaisten ulkomaalaiskielteistä patologiaa olisi muuttaa valtamedioiden maahanmuuttomyönteisyys nykyisestä 95:stä prosentista 100:an prosenttiin. Näin saataisiin myös omilla aivoillaan ajattelevat epäilevät tuomaat täydellisesti vastuullisen tiedottamisen suljettuun piiriin:
– Media korostaa ongelmakohtia. Monelle tulee yllätyksenä, että esimerkiksi pakolaisten osuus maahanmuuttajista on vain 10–15 prosenttia.
Monikulttuurin etenemisen kannalta maassaolijan status on merkityksetöntä, mutta pakolaisvastaisuus voi sinänsä olla vaarallinen signaali siitä, että rajaton maahanmuutto ei etenekään suomalaisvihamielisten toivomassa rivakassa marssitahdissa. Joka tapauksessa Suurelle unelmalle™ on lopulta yhdentekevää ovatko kutsumattomat vieraat luvattomia, valheellisin perustein maahan tulleita, pakolaisia tai laillista halpatyövoimaa, pääasia, että he universaalin oikeudenmukaisuuden nimissä ovat täällä imemässä suomalaisten hyvinvointia ja lopulta syrjäyttämässä meidät.  Suuren unelman™ tavoitteena on saavuttaa markkinatalouden puitteissa kommunistinen kansainsekoitus, jossa aiemmin Stalin epäonnistui kun hän yritti toteuttaa sosialismin massiivisia kansojen siirtoja.




Yksi Lännen uusista epäjumalista:
voimaantunut sukupuolinarsistinen feministi


Yle Fem, 5.3.2015m klo 22.00, Dok: I am Femen  

(I am Femen, Sveitsi, 2014) Ukrainalainen Oksana oli perustamassa aktivistijärjestö Femeniä, jonka tempauksissa naiset paljastavat rintansa. Oksanan taistelu liikkeen puolesta on vienyt hänet eri puolille Eurooppaa. HD Äänitekstitys: ruotsi



Sanotaan, että Yle Femin punamädätys on sitä samaa mitä suomenkielisillä pääkanavilla, mutta vain toiseen potenssiin. Todisteena tästä käy vaikka se, että tällä viikolla nähtiin Femmassa ensimmäinen osa kolmiosaisesta ruotsalaisdokumentista, joka käsittelee ylistävään sävyyn yhtä kulttuurmarxilaisuuden äänekkäintä äpärälasta, feminismiä.

Tänään hyödyllisille idiooteille tarjotaan myötäsukainen tv-dokumentti, kuinka ukrainalaislähtöinen "riippumaton" feministiryhmä Femen on 2000-luvun sankarillisen "ihmisoikeustaistelun" eturintamassa, vaikka kyse ei ole muusta kuin
 George Sorosin kaltaisten kosmopoliittisten pörssikeisarien salaa tukemasta projektista. 

Italialainen aikakauslehti IL Foglio selvitti Femenin rahallisen tukijan, joksi paljastui lopulta amerikanjuutalainen bisnesmies nimeltä Jed Sunden. Mikä motivoi Sorosin ja Sundenin kaltaisia superrikkaita tällaiseen? On syytä olettaa, että marionetteina toimivan Femenin valtaisan positiivisen julkisuuden taustalla on kansallisia kulttuureja vihaavien turbokapitalistien halu korruptoida sisältä käsin maat, jotka ylläpitävät omia traditioitaan eivätkä halua alistua Levantin perillisten ajamille läntisille rappioarvoille, jotka tähtäävät juurettoman ja siten helposti hallittavan kuluttaja-ihmisen luomiseen. 

Miksi uskoa valheellisin sentimentaalisin käsittein pelaavan, tukijoiden taustoista vaikenevan ja feminismin yhteiskunnallista seurauksista piittaamattomaan propagandaelokuvaan, kun kerran kaikki mitä haluat tietää feminismistä löytyy
täältä, täältä, täältä, täältä, täältä, täältä, ja täältä.



***********************************************************************************************************

Yle Watchin omat facebook sivut nyt täältä.

Yle Watchin juttuja, jotka liittyvät Ylen ohjelmiin ja uutisiin, voi myös postata eri Yleisradion Facebook-sivuille. Kun postaat, niin älähän trollaa, vaan toimi asiallisesti. Ohessa suorat linkit, klikkaa nimeä:

Yleisradio
Yle Uutiset
Yle Areena
Yle Teema

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

KEBABIT JA PITSAT VAARALLISIA SUOMALAISILLE



Yle uutisten verkkosivut yllätti tämän vuoden helmikuussa (6.2.2015) kun se lainasi Kalevan uutista jutussaan Kaleva: Pitseriasuku uhkailee muita yrittäjiä mafiatyyliin – jäseniä ympäri Suomen. Uutisessa kerrottiin muun muassa että:
KRP epäilee, että useita pitserioita Oulun seudulla pyörittävä maahanmuuttajataustainen suku yrittää estää uusien pitserioiden perustamisen lähialueelleen. Lehden tietojen mukaan turkkilainen pitseriasuku olisi uhkaillut vakavalla väkivallalla ja vaatinut kymmenien tuhansien eurojen sakkorahaa
Todennäköisesti juttua ei olisi julkaistu Ylessä, mikäli tapaus olisi ollut tuore  viikonlopun Laukaan pitseriasurmien jälkeen. Sinä tapettiin kolme kurditaustaista Turkin kansalaista vasaralla (!), luultavasti heimojen keskinäisessä välienselvittelyssä.

Maahanmuuttoa on perusteltu monesti sillä, että se virkistäisi taloudellista toimintaa kun maahanmuuttajat perustavat mm. omia ravintoloitaan. Näin myös Suomen bruttokansantuote ja varallisuus lisääntyisi, median lainaamat tutkijat väittävät. Vastakkaisiakin tutkimuksia on ja ne taas todistavat, että Suomeen tullessaan pizzeria-kebab -yrittäjät lihottavat lähinnä vain omaa lompakkoaan eivätkä lisää suomalaisten reaalituloja. Veronmaksajien kannalta pitseria-yrittäjät saattavat toki olla hyödyllisempiä kuin enemmistö Lähi-idän ja Afrikan tulijoista, jotka elävät puhtaasti valtion tulonsiirroilla. Silti yrittäjätkin saavat tulonsa suoraan suomalaisilta, niiltä pitsoja ja kebabeja ostavilta asiakkailta. On hyvä myös muistaa, että valtio ei saa juuri koskaan verotuloja täysimääräisesti ulkomaalaisilta pikaruoka-yrittäjiltä kuten suomalaisilta. Lisäksi eksoottinen väki käyttää usein sukunsa ilmaistyövoimaa tai saman heimon jäseniä, joista ei tilitetä asiaankuuluvia työntekijämaksuja. Näin he voivat laskea tuotteidensa hintaa mikä taas vääristää kilpailua suhteessa rehellisiin suomalaisyrittäjiin. Aivan oma lukunsa on ulkomaalaisten pitserioihin liittyvä vakava rikollinen tominta kuten ihmiskauppa ja huumebisneksen rahanpesu sekä pitsamyynnistä saatujen tulojen kanavoiminen islamistiterroristeille.

Median paljon ylistämät ahkerat Lähi-idän pitseriayrittäjät eivät todennäköisesti kykenisi toimimaan kotimaansa jo täyteen ahdetuilla ja kilpailuilla pikaruoka-markkinoilla. Sen sijaan perustaessaan Suomeen valtion strattirahan turvin kebab-pitserian, he saavat uuden enemmän maksavan asiakaskunnan ja neitseelliset markkinat, jossa he voivat kilpailla ulos paikalliset yrittäjät röyhkeällä vilunkipelillä. He eivät ole Suomelle mitään Fazerin ja Finlaysonin kaltaisia kultamunia, jotka luovat uusia tuotteita ja innovaatioita vientiteollisuuteen. He eivät ole muuta kuin ihmisen perustarpeita tyydyttävän stabiilin markkinasegmentin ulkomaalaisia valtaajia. Talouden näkymättömän käden mekanismi ei tuota tässä omalle kansalle taloudellista lisäarvoa, sillä vieraat yrittäjät työllistävät vain itsensä ja sukunsa eivätkä tuota edes uusia korvaamattomia hyödykkeitä vientiin. Ellei heitä olisi, suomalaiset ostaisivat pitsansa toisiltaan, mutta nyt varallisuutta siirtyy suomalaisilta asiakkailta suoraan aavikoilta tulleiden verovilunki-yrittäjien taskuihin. Kyse on siis silkasta nollasummapelistä, jossa suomalaiset ovat häviäjiä.

Monikultturistit löytävät harvoin taloudellisia ja kulttuurisia perusteita sille, miksi maamme tarvitsee jatkuvasti lisää kymmeniä tuhansia muslimimaiden maankiertäjiä. Heidän lempiargumenttinsa on aina ollut se, että tulokkaat tuovat mukanaan ainakin eksoottisen ruokakulttuurin, kun he perustavat omia ravintoloitaan, jotka ovat poikkeuksetta kebab-pitserioita. Nyt niitä alkaa olla jo jokaisessa pikku kunnassakin puhumattakaan etelän suurista kaupungeista, joissa pikaruokamarkkinat on polkumyynnin ansiosta lähes kokonaan Lähi-idästä tulleiden valtaajien hallussa. Silmiin pistävän suuresta määrästä huolimatta ne eivät tarjoa kovin suuria kulinaristisia variaatioita. Ja tämän yrittäjäjoukon yksipuolisen pikaruokamonopolin vuoksi suomalaisten pitäisi hyväksyä heidän vanavedessään tuleva 95%:n enemmistö, josta ei ole edes teoreettisesti taloudellista ja kulttuurista lisäarvoa. Sitä paitsi osaavathan suomalaiset tehdä itsekin kebabeja ja pitsoja, joten niiden oma valmistaminen ja myymisen poistaisi sen viimeisenkin verukkeen, jonka varjolla multikultistit ovat vaatineet tuhansien irakilaisten, kurdien ja turkkilaisten tänne rahtaamista. 

Jutun alussa mainittu Ylen uutinen toi hyvin esiin sen, että pitserioihin liittyvä väkivallan uhka ei ole mitenkään tavatonta. Se ei välttämättä liity mihinkään etniteettiin tai kulttuuriin, sillä väkivaltamagneettina pitseria on ollut myös suomalaisen koohotuksen näyttämönä. Tosin aivan viime aikoina se on muuttunut lähes kokonaan vierasperäiseksi:
MTV3: Pizzakuski joutui toissayönä väkivallan uhriksi Lappeenrannassa. Pizzaa asiakkaalle vieneen miehen kimppuun hyökänneet eivät olleet kiinnostuneita miehen rahoista vaan pizzasta.
YLE: Pizzerian tuhopolttajille ankarat tuomiot Tampereen Hämeenkadulla marraskuussa tapahtuneesta pizzerian tuhopoltosta on annettu pitkät vankeustuomiot päätekijöille.
Kaleva: Pitseriasukua epäillään yrittäjien pai­nos­tuk­ses­ta Oulun seudulla - "Muistuttaa mafioita" 
Helsingin Sanomat: Väkivaltaa ja kiristystä – pitseriasuvun epäillään pelotelleen kilpailijoitaan mafia­tyyliin. Väkivallalla ja hengenlähdöllä uhkailua, kymmenientuhansien eurojen kiristystä, pahoinpitelyitä, puukotus, kallovamma.
Pitsaväkivaltaa on riittänyt lähtien Sisilian Cosa Nostran alkuhämäristä ja USA:n mafian legendaarisesta Pizza Connection -nimellä toimineesta heroiinin salakuljetus- ja jakeluverkosta aina Lahden taannoisiin pizzeriasurmiin ja ammuskeluun asti...syökää mieluummin Jalostajan hernekeittoa, niin rahat menevät kotimaan yrittäjälle ja henkikultakin säästyy.



***********************************************************************************************************

Yle Watchin omat facebook sivut nyt täältä.

Yle Watchin juttuja, jotka liittyvät Ylen ohjelmiin ja uutisiin, voi myös postata eri Yleisradion Facebook-sivuille. Kun postaat, niin älähän trollaa, vaan toimi asiallisesti. Ohessa suorat linkit, klikkaa nimeä:

Yleisradio
Yle Uutiset
Yle Areena
Yle Teema

maanantai 2. maaliskuuta 2015

ESIMERKKITAPAUS YLEN VASTUULLISESTA TIEDOTTAMISESTA NRO 894403833

Safe European home ---- for non-White rapists!


Yle uutiset kertoo tänään verkkosivuillaan Britanniaa kohauttaneesta tapauksesta, jossa miesporukkaa syytetään 300 nuoren tytön vuosikausia jatkuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä, raiskauksista ja kidutuksesta Oxfordissa. Koska seitsemän syytettynä olevaa miestä ei kuulu Britannian alkuperäisväestöön, Yle ei halunnut paljastaa heidän etnistä taustaansa, ei edes heidän nimiään jotka ovat Akhtar, Anjum, Bassam, Mohammed, Kamar, Zeesham ja Assad.

Ylen vastuulliseen tiedottamiseen kuuluu, ettei moninaisuuden mannekiinien muissakaan maissa tekemiä pikku kepposia haluta paljastaa suomalaisille, sillä sehän saattaisi lisätä rasismia, joka on aina suurempi ongelma kuin värillisten kantaväestöön kohdistamat raiskaukset ja murhat. Siksi EU-Ylessä ymmärretään aivan oikein, että kultamunien kujeet koskevat Schengen-sopimuksen vuoksi koko Eurooppaa, siis myös meitä, jonka vuoksi ongelman taustalla olevaa etnistä toiseutta ei ole syytä mainita.

Ylessä kai kuvitellaan vielä internetaikana, että tiedon pimittäminen voisi onnistua suurelta yleisöltä. Tämä on kummallinen harha, sillä jopa vahvasti vasemmistolainen The Guardian kertoo Oxfordin kaameuksista nimien ja kuvien kera. Pian uutinen leviää somessa myös suomalaisen nettikansan hämmästeltäväksi, jossa riittääkin äimisteltävää, sillä maamme johtava media ei kerro tapauksen olennaisista tiedoista kuin murto-osan.

Brittiläisestä vieraanvaraisuudesta nauttivien pakistanilais- ja muslimitaustaustaisten rikollisten toimista löytyy myös rodullinen motiivi, sillä nämä eläimelliset saalistajat jahtasivat vain ja ainoastaan etnisesti valkoisia englantilaisia. Silti julkisuudelta on turha odottaa kirkunaa rasismista, sillä se on varattu vain valkoisille pahantekijöille. Oxfordin tapaus noudattaakin suurin piirtein samaa kaavaa kuin viime syksyn Rotherdamin skandaali, jossa pakistanilaisliigan uhreiksi joutui yli 1400 valkoista brittityttöä. Myös Rotherdamissa 
poliisi ja sosiaaliviranomaiset tiesivät rikoksista vuosikausia, mutta eivät uskaltaneet puuttua tapahtumiin, koska pelkäsivät leimautuvansa rasisteiksi.


********* ********** *********** ***********



Yle TV 2, 2.3.2015, klo 22.00, Lip Service (K-16)

Catin ja Samin suhde syttyy liekkeihin. Tess puolestaan kokee takaiskuja joka rintamalla. Frankie saa työkeikan, joka hiertää Catia. Mutta kun muuan järisyttävä totuus tulee julki, vanhat jutut on helppo haudata. HD Äänitekstitys: suomi. K16 (seksi).

Tässä sarjassa lesboutta yritetään markkinoida jonakin jännittävänä ja hottina juttuna tylsämielisille trendi-zombeille. Brittiläistä kulttuurimarxilaista mädätystä pahimmillaan, jonka kuvitellaan vetoavan tavan rumien rekkakuskilesbojen lisäksi myös tirkistelijöihin, koska sarjan naiset ovat todellisuuden lepakkopervoista poiketen melko fotogeenisiä. Saippausarjaa seuraaville tv-narkkareille mitä sopivinta mindfuckkia, päänsekoitusta.

Huomatkaa kuinka Yle ylistää omilla sivuillaan estottomasti tätä rappeutuneen britti-imperiumin viimeisintä saastaa: Lip Service: Kehuttu BBC-draama glasgow'laisesta lesboyhteisöstä. Kehuttu? Korkeintaan pervomedian omakehu.



Yle Fem, 1.3.2015, klo 20.00, Ruotsalaisen feminismin historiaa

Sarja alkaa. 1/3. Onko feminismi kadottanut suuntansa? Vuonna 1999 julkaistu feministiantologia Pilluparvi kohahdutti kansankotia. Belinda Olsson tutkii, millaista on nykyfeminismi. Kuuluuko rinnanvilauttelu asiaan? HD Äänitekstitys: ruotsi.


Tämähän on mielenkiintoista. Oikein kolmiosainen sarja ruotsalaisesta hulluudesta.




***********************************************************************************************************

Yle Watchin omat facebook sivut nyt täältä.

Yle Watchin juttuja, jotka liittyvät Ylen ohjelmiin ja uutisiin, voi myös postata eri Yleisradion Facebook-sivuille. Kun postaat, niin älähän trollaa, vaan toimi asiallisesti. Ohessa suorat linkit, klikkaa nimeä:

Yleisradio
Yle Uutiset
Yle Areena
Yle Teema