maanantai 9. maaliskuuta 2015

KUN VAALIT LÄHESTYVÄT, POMPAHTAVAT NATSIT KUVARUUTUIHIN



Yle TV1, 9.3.2015,  klo 19.00, 
Historia: Folke Bernadotte, rauhan mies 

1/2. Valkoiset bussit. Kreivi Folke Bernadotte oli ruotsalainen diplomaatti ja Punaisen Ristin johtaja. Hän johti pelastusoperaatiota, jossa 27 000 vankia vapautettiin keskitysleireiltä toisen maailmansodan aikana. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi. K12 (ahdistus).

Linkki Ylen ohjelmaesittelyyn.


Eduskuntavaalit pidetään keväällä 19.4.2015
, jonka vuoksi Yle onkin aloittanut hyvissä ajoin oman negatiivisen vaalikampanjansa marssittamalla historian pölyttämät natsit ja keskitysleirit vaalikarjan verkkokalvoille. Jo pari viikkoa on saatu kaikissa suurissa medioissa kuulla yksimielistä määintää siitä kuinka Perussuomalaisten Jussi Halla-ahon maahanmuutto-ohjelma olisi perustuslainvastainen ikään kuin sellaisen ehdotuksen esittäminen sinänsä olisi jotenkin lainvastaista. Varsinkin Ylen Ruben Stiller, joka kannattaa monikultuurisuutta Suomeen mutta ei Israeliin, on ohjelmissaan ollut suorastaan monomaanisen kiinnostunut tuosta maahanmuutto-ohjelmasta. Halla-aho totesikin Stilleristä osuvasti tuoreessa Facebook-päivityksessään (9.3.2015): 
Kysyn hiukan retorisesti, onko Stillerillä ja kumppaneilla pieni pakkomielle, johon vuodetkaan eivät auta. Halla-aho halla-aho halla-aho halla-aho halla-aho.
Ylen kulttuurivasemmistolaisilla todella on vakavia pakkomielteiltä eikä se koske vain Halla-ahoa. Illan historiadokumentti käsittelee jälleen holokaustia, vaikka se onkin naamioitu henkilökuvaksi ruotsalaisesta kreivi Folke Bernadottesta. Kun natsiaiheet alkavat olla vuosikymmeniä jatkuneen propagandasirkuksen jälkeen loppuun kaluttuja, täytyy holokaustilla historiapolitiikkaa tekevien mediakeisarien yrittää etsiä uutta kulmaa aiheeseen, jotta se ei herättäisi hypnotisoituija kansalaisia kysymään, että miksi taas tätä samaa. Bernadotten pelastuoperaatio oli vain pieni yksityiskohta suursodassa, mutta niin vain sekin pitää nostaa esiin vieden näin tilaa muilta olennaisimmilta ja nykynäkökulmasta katsottuna relevanteimmilta historian tapahtumilta. 

Ei tarvitse olla kovin kaukaa viisas kun toteaa jo tässä vaiheessa, että vaalien lähestyessä natsiohjelmien ja "äärioikeistoa" käsittelevien dokumenttien määrä tulee lisääntymään Ylessä huomattavasti. Se ei ole sattumaa, se on Ylen negatiivista vaalimainontaa.

1 kommentti:

  1. Mielenkiintoisinta aiheessa vankien vapautus aivan sodan alla on se, että suuri osa sai surmansa, kun englantilaiset pommittivat laivan Cap Arcona upoksiin. Heidän täytyi tietää, että laiva oli täynnä vankeja, jotka odottivat laivausta Ruotsiin. Myös lentokoneista täytyi nähdä vanginasuiset ihmiset, jotka yrittivät kannella viittilöidä koneille.

    VastaaPoista