MIELENSÄPAHOITTAMISEN JA ANTEEKSIPYYTELYN KULTTUURIPATOLOGIAA

Viime päivänä maatamme ovat ravistelleet kaksi valtavaa mediamyrskyä vesilasissa. Toissapäivänä uutiseksi nousi punaisen yliopiston desantti, josta kertoo myös Ylen verkkosivut uutisessaan Vasemmistoprofessori paimensi opiskelijoita ottamaan Mannerheimin kuvan pois kokoustilan seinältä – myös selfiekisalle tuli loppu. Tänään on puolestaan poliittisesta kannasta riippuen ihasteltu tai päivitelty kansanedustaja-näyttelijä Pirkka-Pekka Peteliuksen (vihr.) anteeksipyyntöä saamelaisille (Yle: Pirkka-Pekka Petelius pyytää anteeksi saamelaisia pilkkaavia sketsejään: "Olen valmis keskustelemaan myös muiden vähemmistöjen kanssa").

Kansallismielisellä puolella on tietysti irvailtu molempia tapauksia ja tehty välillä ennalta arvattavan oikeaan osunutta analyysiä ajan hengestä, mutta sielläkään suunnalla ei oikein kyetä näkemään koko kuvion historiallista toistuvuutta. Niin peruspersukannattajat kuin nationalistiälykötkin ovat Mannerheim-kaustissa toimineet turhan usein selkäydinreakion pohjalta, mikä näkyy Facebookin uutisvirran tukkiutumisena Mannerheimin kuvista. Tällainen "protestoiva", omaa väriä tunnustava identiteettipoliittinen sopulikäyttäminen ei eroa juuri mitenkään kilarivasemmiston homoliittokampanjoista tai profiilikuvamodifioinnin somessa aloittaneesta Obaman vaalikampanjasta v. 2008. 

Toistaiseksi kypsimmän huomion Oulun yliopiston vasemmistoprofessori Vesa Puurosen ukaasista on tehnyt historioitsija Teemu Keskisarja, joka sanoo Ylen jutussa Historioitsija Mannerheim-kuvakohusta: "Sadan vuoden kuluttua kuvat Halosesta ja Niinistöstä yhtä lailla kuskataan kaatopaikalle", ettei tapaus "kerro kummastakaan osapuolesta mitään, mutta nykyajastamme sitäkin enemmän". Keskisarjaa haastatellut toimittaja Marko Pinola kirjoittaa:

Kuvan tunteisiin meneminen liippaa Keskisarjan mielestä läheltä ongelmaa, jota hän kutsuu taannehtivaksi historiakäsitykseksi. Siinä nykyajan oikeuskatsomuksia sovelletaan historian merkkihenkilöihin. Jos tälle tielle lähdetään, pitäisi sen päteä Keskisarjan mielestä myös nykyajan ihmisiin.

(...) Mannerheimin omiminen nykyajan politiikan välineeksi on Keskisarjan mukaan ongelmallista. – En suoralta kädeltä keksi, mitä Mannerheim voisi todistaa nykyajan politiikan kipupisteistä. 

Keskisarja tuo oivallisesti esiin ihmisen muuttumattoman luonteen suhteessa valtaan, eikä sen suhteen ole odotettavissa jatkossakaan mitään "edistystä", vähiten itseään edistyksellisinä pitävien vasemmistolaisten piiristä. Toki on itsestäänselvää, ettei valtamedia sen enempää kuin Keskisarjakaan halua keskustella yliopiston pitkään jatkuneesta vasemmistohegemoniasta, josta tämäkin tapaus ilmiselvästi kumpuaa. Toisaalta tämä ylivalta ei ole mikään salaisuus, joten professori Vesa Puurosen reaktion ei olisi pitänyt tulla kenellekään pöyristymisen arvoisena yllätyksenä. 

Herääminen yliopistokommunistien junttaukseen olisi pitänyt tapahtua jo ajat sitten. Kirjailija Timo Hännikäinen kirjoittaakin, ettei yhdessäkään toisessa Itä-Euroopan maassa Puurosen kaltainen henkilö pääsisi lähellekään noin arvovaltaista asemaa ja jatkaa, että "sivistysvaltiossa hänen lähettämänsä sähköpostin pitäisi itsessään olla peruste erottamiselle yliopistolta". 

Ikävä kyllä tilanne on päässyt Suomessa jo niin pahaksi, että punavihreät voivat sanella arvot, joiden mukaan yliopistossa toimitaan. Siksi Puuronen voi ilman pelkoa potkuista harrastaa kulttuurimarxilaisten suosimaa repressiivistä toleranssia, jossa vasemmistolaisille ideaaleille vastakkaisia käsityksiä ei suvaita ja niitä esittävät ihmiset saatetaan huonoon valoon – ja toisaalta länsimaiselle kulttuurille tuhoisat ideat nostetaan parrasvaloihin ja niistä tehdään hyväksyttäviä, ihanteellisia ja suvaittavia. Tämän vuoksi Puuronen saattoi luottaa sähköpostinsa voimaan, koska poliittisella korrektiudella marinoidut opiskelijalampaat eivät olisi voineet kieltäytyä Mannerheimin kuvan poistamisesta, ilman, että olisivat epäsuorasti tunnustautuneet rasistisiksi lahtareiksi. Taistolaisten maksiimi "jollet ole puolellamme olet meitä vastaan" toimii myös tänään verrattoman hyvin.

Täysin erilaisen ja virkistävän näkökulman Mannerheim-kaustiin tuo emeritusprofessori Timo Vihavainen, joka kirjoittaa tuoreessa blogikirjoituksessaan tapauksen olevan osoitus länsimaisen yhteiskunnan yleisestä lapsellistumisesta, itsekeskeisyydestä:

Täysin absurdia olisi ollut valittaa siitä, että jotkut toiset ihmiset olisivat ripustaneet seinälleen jonkun sellaisen henkilön kuvan, josta itse ei pidä. Mikäli tuo loukkauskivi olisi vielä ollut kansallissankari, joka on valittu suurimmaksi suomalaiseksi, olisi mielensäpahoittajan hoitoonohjauksen harkitseminen ollut luonnollinen reaktio. Ihmisen kyky normaaliin sosiaaliseen elämään olisi syystä todettu vakavasti häiriintyneeksi. Nyt kulttuuri taitaa olla muuttumassa. Lapsenmielisyydestä on tulossa ja jo tullut uusi normaali. Se yrittää antaa normin kaikelle.

Herkkähipäisen mielensäpahoittamisen kääntöpuolena on julkinen anteeksipyytäminen ja usein sama henkilö voi harjoittaa niitä kumpaakin. Kyse ei ole kuitenkaan mistä tahansa anteeksipyytämisestä jo sen performatiivisen luonteensa vuoksi ja siksi, ettei se juuri koskaan kohdistu tiettyyn ihmiseen, vaan abstraktiin ihmisryhmään, jolla katsotaan olevan uhristatus. Tällaiseen moraaliposeeravaan anteeksipyytelyyn sortui viimeksi tänään vihreiden kansanedustaja-näyttelijä, josta kertoo Ylen uutinen Pirkka-Pekka Petelius pyytää anteeksi saamelaisia pilkkaavia sketsejään: "Olen valmis keskustelemaan myös muiden vähemmistöjen kanssa". 

Syy, miksi Petelius valitsi anteeksipyynnön kohteeksi juuri saamelaiset johtunee median julkisuuteen nostamista Helsingin city-saamelaisista, jotka tunnetaan kansan syvien rivien keskuudessa pahamaineisina päivystävinä ammattiloukkaantujina. Jatkuvan mediarummutuksen ansiosta yliopistossa notkuvista sateenkaari-"saamelaisista" on tullut mediaseksikkäitä ja tämän arvon myös ajan henkeä nuuskiva Petelius on ymmärtänyt.  

Anteeksipyynnöllään Petelius ei kuitenkaan ymmärtänyt sitä, että avattuaan Pandoran lippaan häneltä odotetaan anteeksipyyntöä myös muilta tv-ohjelmiensa "uhreilta" kuten homoilta, mustilta, turkkilaisilta, ruotsalaisilta, mustalaisilta, venäläisiltä, kreikkalaisilta, keikkamyyjiltä, siviilipalvelusmiehiltä, avohoitopotilailta, pienviljelijöiltä jne. Heti saamelaistiedotteen julkistamisen jälkeen romanijulkkikset alkoivat ennalta arvattavasti marista, että miksi heiltä ei ole pyydetty anteeksi ja ovatko he siksi saamelaisia vähempiarvoisia. 

Koko kollektiivisen anteeksipyytämisen "kulttuuri" on mieletön loputon suo, koska jos sille tielle lähdetään myös valkoiset voisivat vaatia vastavuoroisesti mustalaisilta anteeksipyyntöä suomalaisten murhista tai homoilta heteroseksuaalisten miesten raiskauksista. Tosin kukaan ei odota vakavissaan sitä päivää, jolloin romanit, homot, muslimit ja juutalaiset pyytävät ryhminä muilta anteeksi – nämä pyhitetyt ryhmät kun ovat tottuneet vain vaatimaan ja saamaan.

Peteliuksen anteeksipyynnölle saattaa löytyä muukin syy kuin punavihreille tyypillinen hyvesignalointi. Taustalla voi olla valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen hiljattain nostama syyte Päivi Räsäsen 15 vuotta sitten julkaistua silloin vielä laillista kirjoitusta vastaan. Ehkä Petelius on laskeskellut, että vihreiden edistämä oikeuslaitoksen liukuminen kohti taannehtivaa oikeuskäytäntöä tulee koskemaan myös häntä. Mikäli valtakunnansyyttäjän uusi linjaus, jonka mukaan niin kauan kuin tekstiä pidetään tahallaan yleisön saatavilla, rikos ei vanhene, voidaan myös Peteliusta syyttää. Erityisen raskauttavaa Peteliukselle on se, että hänen sketsinsä ovat olleet yleisön saatavilla hyvin pitkään. Jotenkin tätä tapausta seuratessa tulee väistämättä mieleen eeppinen oikeus ja sen toteutuminen.

SISÄMINISTERIÖN TYÖRYHMÄN JA YLEN MIELESTÄ SANANVAPAUS EI KUULU KANSALLISMIELISILLE

Arkkipiispa emeritus Kari Mäkinen ja poliittisesti korrekti
taulu muslimi-Jeesuksesta, joka vihaa valkoista
heteromiestä. "Tarkotit loukata!!1!"

Mitä tyytymättömäksi kansa käy vieraita intressejä palvelevien päättäjien ja vaikuttajien politiikkaan, sitä vihamielisemmin hallitseva nomenklatuura käy omaa kansaansa vastaan. Tämä käy selväksi eilisessä Yle-uutisessa Työryhmä esittää kansallista vihapuheen vastaista toimintaohjelmaa – Ehdotuksissa mukana myös lakimuutoksia. Jo se seikka, että kyseinen viidennen kolonnan työryhmä on ylipäätään perustettu, kertoo karua kieltään kansanvihollisten soluttautumisesta maan virkamieskuntaan muodostaen näin Syvän valtion ytimen. Siksi ei ole yllättävää, että virkamiehet ovat valinneet sisäministeriön vihapuhetyöryhmän vetäjäksi punaisena arkkipiispana tunnetun Kari Mäkisen. 

Viime vuonna mädätystyöstään eläkkeelle jäänyt arkkipiispa on päässyt nyt todellisen kutsumustehtävänsä pariin. Toki hän saattoi jo vasemmistoliberaalina troijalaisena tehdä myyräntyötään kirkon saattamiseksi muslimeja kumartavaksi homofoorumiksi. Sisäministeriön työryhmässä hänen ei ole kuitenkaan enää tarvinnut peitellä tulipunaista ideologiaansa, vaan on voinut täysin avoimesti ajaa kulttuurimarxismiin kuuluvaa repressiivistä toleranssia. Siinä marxilaisille ihanteille vastakkaisia ideoita ja käsityksiä ei tule suvaita ja niitä esittävät ihmiset tulee mustamaalata – ja toisaalta länsimaiselle kulttuurille tuhoisat ideat tulee nostaa päivänvaloon tekemällä niistä hyväksyttäviä ja tavoiteltavia.

Työryhmän johtajana Mäkinen on voinut luultavasti itse päättää sen koostumuksesta. Jäsenluettelon perusteella kyseessä on varsinainen Mäkisen The Punamädätys Dream Team, johon kuuluvat ne tutut Usual Suspects:

-valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto,Valtakunnansyyttäjänvirasto
-Elina Grundström, Julkisen sanan neuvosto
-toimittaja ja tietokirjailija Tuomas Muraja, YTT, tutkijatohtori (Jyväskylän yliopisto)
-Reeta Pöyhtäri
-OTT Stiina Löytömäki
-rikoskomisario Pekka Hätönen, Helsingin poliisilaitos
-Kati Ruohonen, Suomen Somalialaisten Liitto ry
-Alina Heywood, Etnon edustaja, Suomen Nuorisovaltuustojen liitto ry ja sosiaalipsykologi
-koulukuraattori Minttu Salminen
-Some-turva ja erityisasiantuntija Robin Harms, Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto
-Hankkeen sihteeristönä ja ohjausryhmänä toimi kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen (pj), sisäministeriö
-poliisitarkastaja Måns Enqvist, Poliisihallitus (Yle Watchin vanha tuttu hänkin)
-opetusneuvos Heli Nederström, opetus- ja kulttuuriministeriö
-neuvotteleva virkamies Yrsa Nyman, oikeusministeriö, 
-Nymanin varajäsenenä johtaja Johanna Suurpää, oikeusministeriö.
-Lisäksi kokouksiin on osallistunut asiantuntijana hankepäällikkö Milla Aaltonen, oikeusministeriö.

Kokouksissa kuultiin seuraavia asiantuntijoita:

-professori Atte Oksanen, Tampereen yliopisto
-professori Marjo Kaartinen, Turun yliopisto
-professori Jaana Hallamaa, Helsingin yliopisto
-sovitteluasiantuntija Miriam Attias
-tiedottaja Päivi Ojanperä, Tasa-arvovaltuutetun toimisto.

Keskustelussa vihapuheesta pitäisi heti ensimmäisenä avata koko käsite ja tuoda esiin sen poliittisesti motivoitunut käyttötarkoitus. Vasta sitten kun suurelle yleisölle kerrotaan, että termin vihapuhe kehittivät vasemmistoliberaalit opiskelijat ja professorit Yhdysvaltain Itärannikon elitiityliopistoissa 1980-luvun lopulla valkoista identiteettiä ja perinteisiä perhearvoja vastaan, voidaan keskustelu aloittaa puhtaalta pöydältä. Sitä ennen kyse ei ole muusta kuin vasemmistolaisten arvojen junttaamisesta ja niistä poikkeavien ajatusten ajamisesta marginaaliin jopa lainsäädännön avulla. 

Toinen kysymys koskee vihapuheen väitettyä haitallisuutta ja yleisyyttä. Kenelle se on ongelma ja kuinka laajalle se on levinnyt? On todennäköisestä, että "ongelma" ei ole edes viime vuosina kasvanut, vaan sitä esiintyy lähinnä vain niillä internetin sivustoilla, joihin nykysensuuri ei ole vielä ulottanut lonkeroitaan. 

Kun asiaa taas kysytään arkkipiispa emeritus Kari Mäkisen johtamalta työryhmältä, sen antamassa vastauksessa kerrotaan ilman mitään tilastotietoja, että "Vihapuheesta on viime vuosina muodostunut niin suuri ongelma Suomessa, että sen kitkeminen edellyttää hallitusohjelman tasoisia toimia". Luonnollisesti silkkaa suomalaisvihaa huokuva työryhmä haluaa tehdä itsensä tärkeäksi paisuttelemalla ongelmaa, jota ei ole yksiselitteisen sananvapauden kontekstissa edes olemassa. Työryhmän näennäiseettinen puuhastelu on jälleen kerran yksi esimerkki verorahojen ja resurssien tuhlaamisesta uusmarxilaisten yhteiskuntainsinöörien harhaisiin projekteihin.

Sanovatpa työryhmän ideologiset "asiantuntijat" mitä tahansa, vihapuhe ei ole kansalaisille sen enempää kuin vähemmistöillekään ongelma, vaan ainoastaan vallanpitäjille. Käsitteenä vihapuhe onkin totuuspuhetta, josta norsunluutornissa elävä "eliitti" ei vain satu pitämään. Siksi totuuspuhe pitää kieltää erilaisin verukkein, joiden pohjalta työryhmä on kehitellyt peräti kaksitoista ehdotusta "vihapuheen ehkäisemiseksi".

Koska vihapuhetta ei mainita Suomen laissa eikä sitä ole määritelty muutenkaan tarkasti, se tarjoaa oivan stalinistisen työkalun Hyvien ihmisten oikukkaille päämäärille. Jos löyhä käsite saadaan vielä kirjattua lakiin, sitä voidaan venyttää mielivaltaisesti kulloistenkin poliittisten tarpeiden mukaan. Juuri tässä piilee takaovi totalitarismille demokraattisessa järjestelmässä. Siksi on oireellista, että kyseinen poliittisesti valittu pieni työryhmä määrittää omaehtoisesti vihapuheen kriteerit, jonka pohjalta aletaan kenties sorvaamaan uusia ajatusrikoslakeja uuden punavihreän hallituksen johdolla.

Lopulta tässä kaikessa on kyse euroopplaisesta perusoikeudesta, sananvapaudesta: joko sitä on tai sitten ei ole. Kuitenkin Ylen ja Mäkisen johtaman juntan mielestä kakun voi säästää syömällä se. 

Vihapuheesta keskusteltaessa esille nousee aina sananvapaus. Vihapuheen ja sananvapauden rajanvetoa pohdittiin myös työryhmässä. Mäkinen painottaa, että vaikka sananvapaus on luovuttamaton oikeus, sen perusteella ei kenelläkään ole oikeutta tuhota toisen ihmisen elämää.  

– Yhteiskunnassa ihmisillä vapaus liikkua minne he haluavat, mutta se ei tarkoita sitä, ettei heidän tarvitsisi noudattaa liikennesääntöjä, Mäkinen vertaa. Entinen arkkipiispa myös muistuttaa, että vihapuhe itsessään kaventaa sananvapautta pyrkiessään ohjaamaan muiden ihmisten puhetta ja käyttäytymistä. 

– Asian vakavuus näkyy historiaa peilatessa. Siellä missä vihapuheeseen ei ole tartuttu, eikä sen juurisyihin ole pureuduttu, se on purkautunut vihan tekoina.

Mäkinen tekee kummallisen ajatuksellisen loikan ikävien tosiasioiden sanomisesta kansanmurhaan, jolla hän tuskin viittaa tasa-arvovaltio Neuvostoliiton tekemään ukrainalaisten kansanmurhaan. On orwellilaisen absurdia ja kieroa väittää, että totuuspuheen l. vihapuheen tukahduttaminen ei olekaan sensuuria, vaan sen sijaan sitä edustaa johdonmukainen sananvapauden noudattaminen!

Mitä taas tulee monien yhteiskunnallisten konfliktien juurisyihin, niin monikulttuurin kritiikki ja siitä johdetut toimenpiteet nimenomaan estävät väkivaltaa synnyttävän etnisen kilpailun samalla maantieteellisellä alueella. Mikäli laillista ja laitonta kehitysmaalaisten invaasiota ei saa vastustaa hyvillä argumenteilla edes sanan voimalla, Mäkinen on valmis hylkäämään demokraattiset oikeudet ja antamaan vallan globaalia enemmistöä palveleville politrukeille.

                                                  ***********************************



Länsimaiden valtaapitävien räksyttävinä vahtikoirina toimivat valtamediat eivät takavuosina juurikaan vatvoneet sananvapauskysymystä, "vihapuhetta" ja vaalivaikuttamista. Siihen ei ollut syytä, koska vaalikarja noudatti pitkälti punaisen 1960-luvun arvoliberalismia ja äänesti aina valtaan kansojaan vihaavat keskustavasemmistolaiset valtavirtapuolueet. 

Vielä tuolloin omahyväinen globalistiklikki katsoi kansan syvistä riveistä nousevaa yhteiskuntakritiikkiä läpi sormien, koska sen viesti ei ollut vielä tavoittanut suuria massoja internetissä ja vaaliuurnilla. Sitä paitsi lännen varjohallitusten näkökulmasta oli täysin järkevää olla asettamatta ankaraa sensuuria ja kampanjoimatta toisinajattelijoita vastaan, koska tällaiset toimet olisivat tuoneet valtavaa julkisuutta länsimaiden aidoille oppositiovoimille. 

Kun vahinko pääsi sitten lopulta tapahtumaan Brexitin, Trumpin ja Itä-Euroopan kansallismielisten hallitusten muodossa, poliiitikot ja media eivät voineet muuta kuin reagoida erilaisilla tukahduttamistoimilla. Oman toiminnan kriittinen arviointi ja politiikan muuttaminen kansaa miellyttäväksi oli pois tämän tuholaislauman laskuista.

Tulevien eurovaalien kohdalla hallitsevan nomenklatuuuran aggressio nousevaa kansallismielisyyttä vastaan on saanut aikaisempaa epätoivoisempia muotoja. Suomessa tätä yksipuolista vaalityötä on alustettu mm. valtamedian viime vuonna aloittamalla vastuullista journalismia -kampanjalla, jonka tarkoituksena on uskotella, että vain hallitsevilla tiedotusvälineillä olisi hallussaan ainoa oikea tieto ja että kaikki muut ovat sen vuoksi valehtelijoita, valemedian edustajia. Jo tätä ennen Ylessä alkoi surullisen kuuluisa faktantarkastajien projekti, jonka tarkoituksena on syynätä täikammalla ainoastaan kansallismielisten ja konservatiivien uutisia. Tämä on ymmärrettävää, sillä faktantarkastajien keskeiset vaikuttajat kuten Johanna Vehkoo kannattaa punavihreitä puolueita ja kuuluu marxilaisfeministiseen lobbauryhmään nimeltä ajatushautomo Hattu.

Viime päivien kuvaava esimerkki "vastuullisesta journalismista" löytyy Ylen verkkosivuilla maanantaina julkaistusta maratonpitkästä propagandavyörytyksestä Läntiset yhteiskunnat ovat mätiä ja Notre Damen polttivat keltaliivit – nämä ja muut valheet leviävät valeuutisista elävissä ryhmissä. Toimittaja Anna Sarasteen stalinistisen syytöskirjelmän uskottavuutta on yritetty lisätä ulkomaisilla faktantarkistajien kirjoitusavulla. Jutun lopussa vielä mainitaan, että artikkelin kirjoittajat olivat saaneet taloudellista tukea Robert Bosch -säätiöltä ja n-ost-verkostolta "vastuulliselle journalismilleen". Kenellekään ei tule varmaankaan yllätyksenä, että Robert Bosch -säätiö on yhdessä George Sorosin Open Society -säätiön kanssa edistämässä kolmannen maailman maahanmuuttoinvaasiota Eurooppaan.

Mistään aidosta tutkivasta journalismista jutussa ei ole kyse, sillä Saraste kertoo, että "haastatellut asiantuntijat ovat tutkijoita, toimittajia, faktantarkistajia, ministeriöiden työntekijöitä, sosiaalisen median yhtiöiden edustajia ja aktivisteja". Toisin sanoen kyseiset auktoriteetit edustavat hegemonista valtaa eikä heillä ole siksi aikomustakaan kyseenalaistaa virallisia totuuksia, vaan vääristynyt suurennuslasi kohdistetaan ainoastaan nykyjärjestelmän kriitikoihin. Jonkinlaisesta kouristuksenomaisesta konformismista puolestaan kertoo se, että asiantuntuntijat katsovat jopa satiirisiksi tunnistettujen meemienkin kuuluvan disinformaation piiriin.

Kuten odottaa saattaa kirjoitus noudattaa tuttuun tapaansa Ylen perinteistä faktantarkastusta. Artikkelin mukaan sosiaalisessa mediassa jaettavista "valeuutisista" vastaavat vain kansallismieliset ikään kuin ilmiö loistaisi poissaolollaan vasemmistoliberaalien ja äärivasemmistolaissa agitaattorien päivityksistä. Kertomatta kun jää, että punaliberaalit massapostaavat ilman bännipelkoa hallusinaatiovasemmiston salaliittoteorioita ja valtamedian  poliittisesti värittynyttä virallista propagandaa omissa viiteryhmissään. 

Haukotuttavan pitkässä todisteluketjussa toimittajaryhmä uusintaa median viime vuosina esiin nostamaa ontuvaa meriselitystä, jonka mukaan "yhteiskuntarauhaa häiritsevä" populistinen EU-vastaisuus ja kansallismielisyys johtuisivat pääasiassa Venäjän hybridivaikuittamisesta. Tässä tarinassa osasyyllisiä ovat myös lännen kansallismieliset, sillä kansallismielisyyden katsotaan ajavan Venäjän etua. Tämän mediasadun kieroutuneen logiikan lopputulemana on, että kansallismielisyys on itse asiassa epäisänmaallista toisin kuin EU-federalismi ja Nato-kiima! 

Anna Sarasteen toimittama mielipideartikkeli tuo surullisella tavalla ilmi nykyjournalistien ideologisen korruption, joka näyttäytyy täydellisenä välinpitämättömyytenä ilmiselville tosiasioille. Sarasteelle tiedoksi, että populistien esiinmarssilla Euroopassa ei ole mitään tekemistä Venäjän kanssa, vaan syynä on kansalaisten tyytymättömyys harjoitettuun politiikkaan jäsenmaissa sekä koko EU:n organisaatiossa.



                                                  ***********************************

YLE ON HILJAA PUOLAN HALLITUKSEN FACEBOOK-SENSUURIN VASTAISISTA TOIMISTA

Tavalliset puolalaiset vastustavat Facebookin sensuuria.
Yleisradio on asiasta tuttuun tapaansa hiljaa.

Isänmaalliset ja konservatiiviset Facebookin käyttäjät ovat viime viikkoina huomanneet, että Zuckerbergin monopolimafian harjoittama sensuuri on noussut mielivallassaan täysin uudelle tasolle. Entisen bännipolitiikan tilalle on tullut tilien sulkeminen ilman spesifiä kerrottua syytä, ainoastaan ilmoitus, että tili on suljettu "yhteisönormien rikkomisen vuoksi". Myös yhteisösivuja on lakkautettu viime aikoina paljon, jopa pelkkää musiikkiin keskittyviä ryhmiä, koska niissä on mainostettu antikommunistisia yhtyeitä. Uuden kampanjan tarkoitus on luultavasti savustaa ulos viimeisetkin Facebookissa sinnittelevät avoimet kansallismieliset.

Epädemokraattisen EU-komission vaatima sensuuripolitiikka Facebookille on yllättäen kohdannut valtiotason vastustusta, sillä Puolan hallitus on perustamassa työryhmän, jonka tehtävänä on torjua sosiaalisen median käyttäjien eriarvoista kohtelua poliittisen suuntauksen perusteella. Puolan hallitus katsoo aivan perustellusti, että EU:n puristusruuivin alla oleva Facebook syrjii oikeistolaisia somen käyttäjiä. Suomessa tästä EU:lle kiusallisesta asiasta on kertonut vain MV-media, mutta maamme suurin valtamedia Yle on vaiennut asiasta täysin. Tämä tulee tuskin kenellekään yllätyksenä.

Yleisradiolle on pitkin matkaa ollut tyypillistä, ettei se edes tunnusta sensuurin olemassaoloa. Silloinkin kun länsimaisille arvoille vieras sensruuri mainitaan, Yle puolustaa sitä kulttuurimarxilaisella termillä vihapuhe. Se on puolestaan eräs repressiivisen toleranssin muoto, josta kerrotaan Kupuramiekka-blogissa:

Repressiivinen toleranssi tarkoittaa pähkinänkuoreen tiivistettynä ajatusmallia, jonka mukaan marxilaisille ideaaleille vastakkaisia ideoita ja käsityksiä ei tule suvaita ja niitä esittävät ihmiset tulee kompromettoida - ja toisaalta länsimaiselle kulttuurille ja yhteiskunnalle vihamieliset ja tuhoisat ideat tulee nostaa päivänvaloon ja niistä tehdä hyväksyttäviä, ideaalisia ja suvaittavia.

Päivänvalo sensuurikysymyksessä on pahinta mitä EU ja Yle voivat toivoa. Siksi Puolan valtiovallan suunnittelmista ei haluta kertoa suurelle yleisölle, koska asian esille ottaminen paljastaisi EU:n ja Facebookin toimien kulttuurimarxilaisen luonteen. Euroopan Unionin komissiossa ollaan luultavasti kauhuissaan siitä, että Puolan digitaalista asioista vastaava ministeri Marek Zagórski sanoo haluavansa taistella oikeistomielisten sosiaalisen median käyttäjien eriarvoista kohtelua vastaan. 

Suomessakin on alettu heräämään Facebookin harjoittamaan virtuaaliseen punaterroriin. Arvostettu Kanava-lehti sisältää uusimmassa numerossaan (3/2018) emeritusprofessori Timo Vihavaisen painavan kirjoituksen Facebookin poliittisesta sensuurista. Yle Watch suosittelee jokaisen kynnelle kykenevän lukemaan sen. Lehti on saatavilla lähes jokaisesta kirjastosta.

PUNAINEN TAMPERE 2018: KAUPUNKI EI VUOKRAA TILOJA VALKOISILLE "RASISTEILLE"

Vasemmiston ja sen arvoja mielistelevän aisankannattajaoikeiston peruuttamattomat yhteiskuntakokeilut ovat viime vuosina vain kiihtyneet. Heille on tullut selvästi kiire saattaa nopeasti loppuun länsimaisen kulttuurin itsetuhoprojekti, varsinkin kun tuota hulluutta vastaan on noussut häiritsemään tavallinen kansanosa kaikkialla Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Siksi kulttuuriliberalistien vaatimukset poliittisesta korrektiudesta ja "nollatoleranssista" kaikkia erimielisiä vastaan ovat jyrkentyneet, josta esimerkkinä tuore Yle uutinen Tampereen kaupunki ei enää vuokraa tiloja rasistisille järjestöille – "Selvä signaali siitä, mikä on sallittua ja mikä ei".

Näyttävästä uutisoinnista huolimatta punaisen Tampereen paaviakin paavillisempi oikeaoppisuus on kaupunginvaltuuston punavihersiiven ajama projekti, johon saatiin mukaan myös opportunistisena tuuliviiripuolueena tunnettu Cuckoomus (tunnetaan vielä virallisesti nimellä Kokoomus). Toisin kuin uutinen antaa ymmärtää, kyse ei ole suurten kansankerrosten halusta suitsia poliittisten vihollisten toimintavapauksia, vaan suhteettomasti epäsuoraa valtaa haalineiden punavihreiden kulttuurimarxilaisesta strategiasta. Tarkemmin sanottuna kyse on repressiivisestä toleranssista, jossa (jälki)marxialaisten tavoitteiden vastakkaisia ideoita ja käsityksiä ei tule suvaita. Näitä vastakkaisten ideaalien kannattajia kuten arvokonservatiiveja ja kansallismielisiä pitää myös mustamaalata ja toisaalta länsimaiselle kulttuurille vihamielisiä ja tuhoisia ideoita tulee nostaa jalustalle.

Suuri yleisö kuitenkin näkee tämän ideologisuuden läpi, mikä kävi selväksi vuonna 2016, jolloin punavihreiden puolueiden ja äärivasemmistolaisten nuorisojärjestöjen vaatimus "järjestäytyneen rasismin kirjaamiseksi rikoslakiin" torpattiin heti alkuunsa. Kyse oli samanlaisesta yrityksestä, jota Neuvostoliitto yritti aikoinaan YK:ssä. Tiedetoimittaja Marko Hamilon mukaan Neuvostoliiton vaade "suvaitsemattomuuden" kieltämiseksi ei koskenut vain sen entistä vihollista fasismia, vaan yhtä lailla kapitalistista liberaalidemokratiaa. 

Aikamme politirukit puhuvat myös mielellään valikoivasti suvaitsemattomuudesta, mutta punaisten nuorisojärjestöjen ja Tampereen kaupunginvaltuustolle päävihollinen on uuden kaksinaamaisen tulkinnan saanut rasismi, jossa vain valkoinen "enemmistö" eli globaali vähemmistö (7%) voi olla rasistinen. Tampereen punakaarti tulee sikäli jälkijunassa, että Facebook, Twitter, YouTube, Microsoft jne. ovat jo ottaneet yhdessä EU:n kanssa käyttöön neuvostoliitolaisen keinovalikoiman verkon sensuurista ja poliittisesta totuuspuheesta annettavista sanktioista. 

Ideologista päähänpinttymäänsä toteuttaakseen Tampereen punavihreät käyttävät retoriikkaa, jonka he uskovat uppoavan pahaa aavistamattomaan kansaan. Tarkempaa tarkastelua se ei kuitenkaan kestä. Väite, että vasemmiston määrittelemä "rasismi" ei olisi poliittinen mielipide eikä kuuluisi sananvapauden piirin, on politiikan määrittämistä vain omasta ideologiasta ja vallan halusta käsin. Mahtipontisella ja sentimentaalisella julistuksella pyritään tekemään tietty käsite moraalittomaksi ja kieltämään sen poliittinen legitimiteetti: 

– Tämä on se selvä signaali kaupunkilaisille siitä, mikä yhteiskunnan näkökulmasta on sallittua ja mikä ei. Järjestöt yrittävät vedota sananvapauteen, että tämä on vain yksi poliittinen mielipide. Ei se ole poliittinen mielipide, että haluaa rajoittaa muiden kansalaisvapauksia, [Jaakko] Mustakallio sanoo.

Aivan samalla perusteella ei-vasemmistolaiset järjestöt ja puolueet voisivat vaatia, että Vihreää puoluetta ja Vasemmistoliittoa ei tule sallia, koska niiden ideologiat ovat vastuuttomia, vastenmielisiä ja tuhoisia. Sitä paitsi juuri punavihreät ovat aloitteellisella valtuustopäätöksellään todistaneet rajoittavansa de facto poliittisen vastustajan kansalaisvapauksia. Tiettävästi yksikään roturealistinen tai nationalistinen järjestö ei ole vaatinut suomalaisvihamielisten puolueiden kuten Vihreiden kieltämistä, mutta "suvaitsevaisten" piiristä kieltovaatimuksia poliittisille vastustajille kuullaan jatkuvasti.

Kun vihreiden Jaakko Mustakallio puhuu yhteiskunnan nimissä signaalin antamisesta kaupunkilaisille, hän muistuttaa poliisijohtaja Seppo Kolehmaista. Ylimmän poliisijohtajan vaatimus Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kieltämisestä oli yhtä lailla ylhäältä annettu ukaasi kansalaisille, jossa hän omien poliittisten mieltymysten mukaan määrittää yhteiskunnallisen epäsopivuuden. Mustakalliolla ei tosin ole samanalaista auktoriteettia kuin Kolehmaisella, mutta hän osaa käyttää sitäkin taitavammin kulttuuriliberaalin työkalupakin välineitä. 

Vaikka tavallinen tuulipukukansa ei välitä tuon taivaallista Mustakallion totalitaristista vaatimuksista, punavihreät ymmärtävät, että ajan myötä heidän kärsivällisesti ajamansa poliittinen tukahduttaminen "hyvän asian" puolesta voi olla valtavirtaa. Ellei sitten vaalikarja käännä päätään ja kieltäydy astumasta suomalaisuuden teurastusrekkaan.

                                                        
                                              ********************************

Yle TV1, tiistaina 20.2.2018 klo 21:00, A-studio 
Onko pakolaisleiriltä enää pääsyä normaaliin elämään? Toimittajamme raportti syyrialaisten pakolaisleirillä Jordaniassa. Juontajana Annika Damström. #yleastudio HD

Toimittaja Annikka Damströmin kriittisyys ratkeaa vain yhteen suuntaan: silloin kuin kyseessä on maahanpyrkijöiden edusta. Hän vyöryttää valtavan todistustaakan Suomen viranomaisille, jotka eivät päästä maahan aivan jokaista onnen onkijaa. Sen sijaan hän ei esitä mitään kriteerejä tulijoille. Jo tämä todistaa kenen puolella hän on suomalaisten ja ei-suomalaisten välisessä etnisessä nollasummapelissä. Ennen tuollaisia kutsuttiin kansanvihollisiksi.

Lisäksi toimittaja vaatii Suomea takamaan jokaisen karkotetun irakilaisen ja "syyrialaisen" hengen kotimaassaan. Vaatimuksen järjettömyyden ymmärtää, jos joku sanoisi, että Suomen viranomaisten on taattava jokaisen suomalaisen hengissäsäilyminen kaikissa olosuhteissa.